Kyseenalaista toimintaa: Nekocon!

Moi!

Nekocon on nyt siis takana ja minä nautin siitä täysin rinnoin sekä jälleen menettelin neitsyyttäni, koska tämä oli elämäni ensimmäinen Nekocon (härre, minähän olen ollut hurjasti menossa tänävuonna). Julman-kuumista olosuhteista huolimatta koko viikonloppu oli niin mukava, että tekee mieli takaisin jo nyt. Tietenkin mukana oli omat miinuksensa säiden lisäksi, mutta ainakin omalla kohdallani, ne mukavat asiat ylittävät ne ikävämmät helposti.

Lähdimme Kuopiota kohti perjantaina autolla, jonne ahtautuivat minä, Kide ja Woodi. Eipä autoon enempää olisi mahtunutkaan, koska minä osaan pakata. Kaiken maailman pusseja ja nyssyköitä oli mukana tuhannen monta, enkä edes itse ymmärtänyt kaikkien niiden merkitystä. No, ensikerralla uusi yritys. Automatka oli mukava. Tykkään matkustamisesta, ja varsinkin sillon, kun on hyvää seuraa. Kuopion keskusta itsessään oli Kapeiden katujen -mysteeri.

Kuinka näinkin yksinkertainan puku voi viedä niin paljon tilaa?

Nekoconin ohjelmakarttaa en niin über-tarkkaan tutkinut etukäteen, mutta jotenkin sentään sen sisältö oli tuttu. Neko-vihkon lukujärjestykseen oli laitettu kellonajat hämäävästi, ja aina aluksi katsoessa luuli kaikkien ohjelmien alkavan tuntia aikaisemmin. Noottia. Lauantaina kävimme katsomassa avajaiset, jotka jo itsessään saivat hyvän tunteen päälle.

Kurkkasimme myös Kaksosten maskeerausluennon, jonne onnistuin saamaan Woodinkin mukaan, mikä olikin sitten tosi hyvä juttu. Luennolla oli paljon hyvää ja hyödylistä asiaa ja tytöt kyllä tiesivät, mistä puhuivat. Joitain asioita olisi voinut kuitenin hieman tiivistää, mutta se oli vain hyvin vaivainen miinus kaikkeen siihen hyvään nähden. Hieman luennon sijoitus hämmensi. Miksi niin suuri tila? Oma pieni poppoomme istui jossain katsomin puolessavälissä, ja minä luulin koko luennon ajan, ettei siellä ole ketään muita, koska etualan katsomo oli täysin tyhjä. Eipä meidän takanammekaan kovin paljoa ihmisiä istunut.

Sitten kävimme kuulemassa kuinka cosplayssa epäonnistutaan. Surukseni joudun moittimaan kyseistä ohjelmanumeroa aika isolla kädellä. Puhuja ei oikein osannut pysyä oman sarkasminsa mukana, mikä oli taas ristiriidassa luennon nimen ja kuvauksen kanssa. "Käyttäkää lakanapuuvillaa. Sitä on helppo ommella, mutta se ei aina näytä hyvältä, mutta näyttää, jos sitä ompelee hyvin..." ....Ööö... Wut? Asia loppui aivan keseken ja loppu aika olikin sitten turhauttavaa kysymysten ja kommenttien kalastelua puhujan osalta. Osa yleisöstä oli selvästikkin tullut kuulemaan ohjelmaa siinä toivossa, että saisivat apua omien pukujensa parantamiseen, mutta tämä ohjelma tuskin tarjosi heille juuri hyödyllisiä eväitä. Puhuja itse kertoi, ettei käytä juuri peruukkeja, mutta yleisöstä silti yritettiin kysellä kuinka peruukista saisi sitä, tätä ja tuota. Suurimmaksi osaksi vastaukset olivat olankohautuksia tai arvailuja.

Tietenkin cosplay-kisa piti käydä katsomassa. Osanottajia oli aika laidasta laitaan, mutta ei ollut vaikea arvata ketkä palkitaan. Juontajat vaikuttivat lauantaina vähän liian teennäisiltä, mikä onneksi oli vähentynyt sunnuntaina, mutta kisaa oli mukava seurata ja suurimmaksi osaksi kaikista juonto-osuuksista sai selvää. Koska kisaajien lavaosuudet olivat niin erilaisia, en niitä nyt hirveänä vatvo, mutta eräs asia täytyy mainita; mikä hemmetti tämä videojuttu on? Se vie vain turhaan huomiota itse lavasitykseltä. Ainakin tässä muodossa, minkä minä olen nähnyt. Tietenkin, jos joku ikinä onnistuu cosplay-lavalla käyttämään videota niin hyvin, että se oikeasti tukee sitä lavalla heilumista, niin kertokaa heti (itsekkin on kokeiltu).

Ilonan Cosplay pilaa elämäsi oli juuri se, mitä lauantain päätteeksi tarvitsi. Olo alkoi olla jo niin vammainen, ettei mikään yhtään vakavampi olisi enää uponnut ollenkaan. Minä nautin hyvin suuresti siitä, ettei kaikki ollut niin vakavaa, muttei myöskään ihan täyttä vammatusta. Sieltä löytyi monta kohtaa, jotka osoittivat aivan sormella ja kyllä se myös pisti oikeasti miettimään tätä omaa harrastusta, mutta sitä on jo viimeisen puolenvuoden aikan tehty niin paljon, että vastaukset alkaa olla jo kourassa. Ymmärrettävästi puhujaa oli myös mukava kuunnella, kun ei tullut änkyttelyjä ja kontaktia yleisöön oli läpi koko saarnan. Ei trvinnut kuluttaa niitä vähiä aivoenergioita puheen ymmärtämiseen.

Lauantain ohjelman jälkeen teimme pikavisiitin majoitukseen, minkä jälkeen kävimme pulahtamassa jorpakossa. Siinä vaiheessa väki alkoi olla aika tööt, joten iltabileet jäivät väliin, vaikka itse olisin halunnut siellä visitoida. Sen sijaan kaivoimme sisäiset ala-asteikäiset lapsemme esiin ja vietimme illan erinäisten puuhien parissa Haapaniemen koululla. Ihanat ihmiset on ihania <3 Kiitos siitä. Voisin ottaa tämän illankin uusiksi ihan heti.

Sunnuntai oli taas aivan oma juttunsa. Tosiaan edellisessä merkinnässäni mainitsi Nekocon porkkana/keppini, joka olikin sitten skittikisa. Tarina kertoo juhannusyöstä ja tylsistyneestä Fukasta, joka selaili Nekoconin sivustoja joskus aamuyöstä hyvin syöneenä ja nautintoaineiden vaikutuksen alaisena. Näin päädyin osallistumaan skittikisaan. Sunnuntai aamuna syöksyinkin sitten kuvauksien kautta lavan takahuoneeseen ja siitä lavalle säätämään tekniikan kanssa esitystä kuosiin. En tiedä olinko vaikea asiakas vai mitä, mutta omien valosuunnitelmieni säätäminen tekniikan kanssa kesti yhtä kauan kuin muilla osallistujilla yhteensä. Hohohohohohohohohooo... Parikertaa esitys läpi ja siinä se.

Saan harvoin tuntemuksia siitä, että olisin vanha, koska oma hyperaktiivinen ja äänekäs olemukseni korjaa aisan, mutta takahuoneessa tunsin itseni oikeasti vanhaksi muihin kilpailijoihin verrattuna. Livistinkin hetkeksi seurustelemaan muiden ihmisten kanssa (mikä tuntui tosi hyvältä), mutta palasin pian koska muualla oli niin pirun kuuma. Juuri ennen kisan alkua ja omaa vuoroani, minulle iski perinpohjainen vitutus. Siinä sitten itsekseni mietin, että miksi minä sielä olen. Tämä olotila ei kerennyt mennä edes ohi ennen kuin piti lavalle hipsiä. Onneksi yleisö on rakkauteni ja se minut varmaan pelastikin. Anteeksi järkyttävä sönkötykseni lavalla pätkäni jälkeen. "Kukaan, joka on nähnyt elokuvan, ei usko, jos sanon, että San saa luodin itseenä." Arkielämässäkin on ongelmia muodostaa selkeitä lauseita. Ei siis mitään uutta.

Kuka näytää idiootilta lavalla? Me! Eikä se ole mitään uutta.

Kyuu nappasi sentään hienoja kuvia. Ankista käännetty.

Sunnuntaina tuli katsottua jokunen ohjelma vain siksi, että muualla oli kuuma ja salissa oli hieman viileämpi. Se onkin ainoa syy, miksi istuin sekä FFFinght'n että Cosplay-deitin läpi. Kumpikaan ei oikein kiinnostanut, vaikkakin fight'n aikana tuli hurrattua hurmaavalle Ikkakulle ja Mustallesurmalle. Deitti oli lähinnä täynnä Persona 4 -vitsejä, jotka eivät olleet edes hyviä, eikä mukana olleet hahmotkaan oikein hurmanneet. FFF taas oli puhtaasti sen järjestäjien oma tekosyy kemmoilla lavalla.

Päättäjäisissä jännitin enemmän cosplay-kisan tuloksia kuin omani, mutta olin pakahtua, kun Rimppu kertoi itkeneensä. En ole asiasta yhtään pahoillani. Anteeksi vaan, mutta se tarkoittaa sitä, että en täysin munannut ja onnistuin jopa vaikuttamaan edes osaan yleisöstä (Rimppuun) juuri sillä tavalla, mikä oli tarkoitus. Symboliikka ja abstraktia ovat niitä omia leipälajejani, joten olin hieman huolissani avautuuko oma väkerrykseni tarpeeksi. Se riitti, eikä yhtään harmita, vaikka palkinnoille päästiin. Omien teemojeni poikkeavuus muiden esitysten teemoista ei kovin yllättänyt. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ihan kamalasti!

Ei tarvinnut kauaa miettiä, mitä laitetaan ikkunalaudalle nyt, 

kun Sanin naamari ei siellä enää keiku.

Woodi sai innoitusta Kaksosten maskeerausluennosta sen verran, että vietti puolet päivästä maalattavana. Ja kannatti, koska sen jälkeen mukanamme olikin ihka oma LISKONAINEN!

... joka pelotteli mummoja auton ikkunasta sitten myöhemmin.

Minulla oli aivan hurjan hauskaa. Nekocon oli eri tavalla hauska kuin taas Desucon. Nekossa vammausvaihde pääsi niin hurjaan käyttöön, että se jatkui vielä pitkälle yöhön, kun ajelimme Oulua ja Muhosta kohti. Sen takia tiivistyksenä...

En jaksanut pestä naamaa, kun se olisi kestänyt liian kauna.

Kaunis auringonlasku ja yölliset vammauspysähdykset. Huomatkaa, että Woodi on vielä säilyttänyt naisellisuutensa toisin kuin minä. Kuvattu jossain Muhoksen laitakorvessa. Jos poliisi olisi meidät pysäyttänyt, en usko, että matka olisi jatkunut pitkälle. Varsinkin, kun minä ajoin.

Fuu kiittää hurjasti taas.

PS: Tänään tuli kotiin Wonderflex'iä. En tiedä, mitä siitä teen. Ja Sanista pitäisi saada kuvia.