Väännetään naamaa

Heiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Koska olen superiloinen eilisen tulvan ja saippuakuplien jäljiltä, ajattelin piristää itseäni vähän lisää sillä, että päivitän. Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi kaivella kuvia niin paljoa. Nyt kuitenkin päätin sen tehdä, eli kuvia on ja aika paljon. Käytän nyt omia kuviani vain siksi, että tiedän missä tietyt kuva ovat ja ne ovat minulle helpoiten käsillä.

Minä tykkään hirveästi katsella muiden cosplay-kuvia, varsinkin jos ne ovat hienoja ja niihin on nähty vaivaa, mikä näkyy kuvissa. Yksi asia, joka minua kuitenkin alkaa hiertämään, kun samojen ihmisten kuvia tulee katseltua paljon, on ilmeettömyys. Vaikka cosplay, ympäristö, kuvakulmat ja asetelmat muutenkin kuvissa vaihtuvat, niin usein pukuilijan ilme pysyy täysin samana. Kuvasta. Toiseen.

Itse väännän naamaani ihan arjessa hyvin paljon. Se on hyvä tapa kommunikoida. Yritän myös siirtää omien ilmeideni variaatioita niille hahmoille, joita pukuilen. Ilmeet viittaavat tunteisiin, ajatuksiin, mielentilaan ja persoonaan. Siksi minusta on mukavampi katsoa cosplay-kuvia, joissa ilmeillä on osattu pelata.

Ilmeettömyys toimii välillä.
Kuvasi: Kide

Hahmot ovat yleensä erilaisia ja ilmehtivät erilä tavalla. Toisille hahmoille sopii toinen ilme ja toisille se sama ilme ei käykkään niin hyvin. Ilmeet kertovat hahmosta. Hahmojen ilmeisiin tietenkin vaikuttaa se, millä tyylillä ne on piiretty tai animoitu (saatika, että pohjana olisi ihan oikea ihmineen!). Siksi luonteeltaan samanlaiset hahmot eivät välttämättä toimikkaan cosplay-kuvissa sama ilme naamalla. Yksi piirtää hahmojen ilmeet pienin vivahtein, kun toinen liioittelee kaikessa. Kulmakarvojen kohoaminen voi ilmaista hämmästystä, kun toinen piirtäjä taas piirtää silmät pullistumassa ulos kuopistaan ja leuan lattian tasolle hämmästyksen merkiksi.

Hymyjäkin on...
Kuvasi: aidu

...monenlaisia
Kuvasi: Kangaskasa

Toiset hahmot taas vaativat niitä ilmeitä ihan kunnolla. Hahmo ei näytä yhtään miltään, jos oikeanlaista ilmettä ei ole naamalla. Tietynlaisia ilmeitä voi korostaa meikillä, mutta aina se ei toimi, joten rohkeasti vaan naamaa mutkalle.

Kumpi on vakuuttavampi?
Kuvasi: Kide

Nämä Sesshoumaru kuvat ovat peräkkäiset kuvat n. 20 kuvan sarjassa, joka on otettu samasta kuvakulmasta. Vasemmanpuoleinen kuva on selvästi hetkeltä, jonka aikana en poseerannut. Minun pallonaamani perusilme ei missään muotoa päästä Sössömarua oikeuksiinsa. Muutos ei ole suuri oikeanpuoleisessa kuvassa, mutta helvetti soikoon on se kymmenen kertaa enemmän lähempänä Sesshoumarun luonneilmettä.


Kun on yksi hyvä ilme hahmoa kohden hallussa, on asiat jo kohtuu hyvin, mutta... kaikki on paljon hauskempaa, jos ilmeitä on enemmän. Mitä isompi repertuaari, sitä hienompi sirkus. Animessa, mangassa, peleissä ja muissa lähteissä hahmot kokevat yleensä monenlaisia asioita. Yleensä myös erilaisia tunteita tai ajatuksia hahmoilla tulee myös koettua. Hahmon luonne voi olla ailahteleva tilanteesta toiseen, joten sitä täytyy ilmein kuvata erilä tavalla.

Sama hahmo. Kaksi eri luonnetta.
Kuvasi:  Rullarinkeli

Mariya sattuu olemaan hyvä esimerkki tällaisesta hahmosta. Mariya on ihan täysikiero paskiainen, mutta esittää suurimmaksi osaksi kilttiä ja hartaasti uskossa olevaa koulutyttöä, jossa ei ole mitään vikaa. Ja samat vastakohdat pitäisi löytää myös omasta naamasta (I couldn't do it >_>). 


Vaikka hahmo itsessään ei olisi kovin ailahtelevainen voi monenlaisia ilmeitä repiä lähteen muistakin aihioista. Sarjan tyylilaji voi toimia inspiraationa tai tietyt kohtaukset, ajanjaksot, hahmodynamiikka... 

Eri hahmot, eri ilmeet. Sama yhteinen tilanne.
(Oma naama on copy+paste)
Kuvasi: aidu

Vahiko kuvausta...
Kuvasi: vas. Kangaskasa oik. Kide

K-ON! -kuvissa on jokseenkin uudelleenlavastus sarjassa tapahtuvasta kohtauksesta, jossa hahmojen luonteet ja yhdessä toimiminen tulevat hyvin esille ilmeillä ja myös eleillä. Ranma taas on toimintakomedia, jossa välillä ollaan vakavia, mutta puolet sarjasta lyödäänkin ihan läskiksi. 


Pitää ottaa hyöty kaikesta irti. Monenlaiset ilmeet ovat vain hyvä asia. Kameran edessä voi kokeilla ja kuvaajakin voi antaa vinkkejä, koska kuvaaja näkee lähestulkoon lopputuloksen kuvatessaan.  Luulen, että seikka, joka monia jarruttaa ilmehtimisessä, on pelko siitä, ettei näytä hyvältä. Ei niitä hirveimpiä kuvia tarvitsekkaan julkaista missään *köh*köh*. Niille voi nauraa kotona kavereiden kanssa. Ilmeitä voi myös harjoitella kotona ihan peilin edessä (ylläri), jos ei uskalla kameran edessä vääntää naamaansa mutkalle.


Silti minä olen sitä mieltä, että aina ei tarvitse näyttää hyvältä. Ei kotona, ei julkisilla paikoilla eikä cosplay-kuvissa. Joillekkin hahmoille sopii paremmin rumat ja epämääräiset ilmeet, kuin missihymy. Eikä pidä pelätä elämistä kameran edessä. Poseerauksen ei tarvitse olla nököttämistä jäykkänä. Minulle ihan täysin paikallaan pysyminen on hyvin vaikeaa, ja siksi tykkäänkin elää kameran edessä mieluummin.

Yksi lempikuvani Lukasta.
Kuvasi: Kaisa tai Sohvi

Tämä kuva on otettu hetkellä, jolloin laulan ihan oikeasti ääneen. Musiikkiin fiilistely oli minusta mukavaa ja rentoa, puhumattakaan hahmouskollisuudesta. Kiitän kovin Sohvia tai Kaisaa (en muista kumpi) kuvaamisesta samaan aikaan, kun otimme videomateriaalia OF'n musiikkivideota varten. (BTW en ole ikinä nähnyt kyseistä videota, eikä se lopulta päätynyt edes loppulliseen musavideoon.) Muutaman kuvan sarjassa oli paljon käyttökelpoisia kuvia, vaikka en pysynyt täysin paikallani hetkeäkään.


Ilmeiden muuttaminen on loppulelissä hyvin yksinkertaista. Pienillä kasvolihaksilla saa aikaan suuria asioita ja siksi minä kannustan kaikkia tutkimaan omaa naamaansa, sen ominaisuuksia ja harjoittelemaan ilmeitä. Ei kannata pelätä sitä, että näyttää välillä ihmiseltä, vaikka pitäisi näyttää animehahmolta. Joskus ne inhimillisimmät ilmeet tekevät kuvista vaikuttavampia. Jos kuvasta välittyy tunteita ilmeiden tai eleiden kautta, se voi koskettaa. Joskus oikeasti sydän on pamppaillut, kun vastaan on tullut niin täydellistä hipova cosplay-kuva, jossa on kaikki kohdallaa ilmeestä valotukseen ja pukuun. Kun näkee sellaisia kuvia, ne ovat hienoja hetkiä.


Fukka kiittää.


PS: Tulevat cosplay't jopa edistyvät pikku hiljaa.
PPS: Yritän kuvauttaa Ranmaa kunnolla tässä huomenissa, jos sisareni mun suostuu kuvaamaan.

Pitkästä aikaa! - Animecon

Moro!

Aconista on jo se viikon päivät kohta... Minä yritän olla muka ahkera työssä käyvä ihminen ja panen tämän hitauden kiireen piikkiin. Eilen kuitenkin sain kuvia Aconista ja se motivoi minua elämässä.

Peltirasiaseikkaulu (automatka) sai alkunsa jälleen, kun viisipäinen konkkaronkkamme ahdettiin autoon pukuineen päivineen. Tällä kertaa ei ollut tilan puolesta niin tiukkaa kuin Desucon-matkalla. Huruttelimme Kuopioon ja heti hostellille päästyämme laitoimme pienoisen studion pystyyn huoneeseemme. Cosplay-tunnelmat alkoivat aika äkkiä, kun ihmiset alkoivat laittaa ensimmäisiä pukujaan päälle perjantai-iltana. Kuvasimme siis Spice Vocaloid -pukuja. Minä pääsin kameran taakse, vaikka minähän en oikeasti osaa kuvata.

Miku: Woodi ja Len: Kangaskasa

Minulla oli hauskaa kuvata. Sain ehkä liikaa iloa irti kuvattavistani välillä... Kuvien luonne inspiroi minua oikein kovasti. Lisää kuvia löytyy asiaan vihkiytyneiltä. Siinä se ilta sitten vierähti kunnes koitti aika pelastaa sisareni mun hostellin keittiöstä ruuanlaitosta ja iskuyrityksiltä.

Lauantai olikin sitten ihan oikea conipäivä. Minä sain kuin sainkin Ranman valmiiksi, vaikka aluksi meinasi laiskottaa. Ihan naurettavaa sinäänsä, että Ranma parsiutui kasaan kahdessa päivässä. Ja kävin vielä töissä. Eli lauantaille Ranma it was.

Repeän - Kuvasi: Kangaskasa

Animeconissa oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa, jotka olisin halunnut käydä katsomassa. Jostain syystä kuitenkin onnistuin sivuuttamaan niistä aika monet. Avajaiset piti tietenkin käydä katsomassa, koska Nekoconin avajaiset viimevuonna tarjosivat niin hyvät naurut. Enkä pettynyt Animeconin tajontaankaan. Hopeanuoli-fiilis on paras!

Cosplay-kisan kävin tietenkin seuraamassa. Ensinnäkin kiitokset Ilonalle kisan "formaatista"! Arvostin suuresti! Koin hienoja hetkiä sekä WTF-hetkiä. Mitään elämää mullistavaa ei kuitenkaan tullut eteen. Voittajista en voi valittaa, koska minusta pystit jaettiin oikeisiin osoitteisiin. En valitettavasti kerennyt nähdä viimeistä esitystä, koska piti kiiruhtaa muuhun suuntaan...

Minä tosiaan olin pitämässä pientä luennon poikasta myös itse. Esintymisestä jälleen. Aikalailla luennon sisältö oli sama kuin Chibiconissa. Hieman lisäyksiä olin tehnyt. Ohjelman sijoitus juuri kisan jälkeen oli ehkä itselleni huonoin mahdollinen paikka. Syistä että A) en kerennyt nähdä kisaa loppuun, kun piti syöksyä ja B) kisan esitykset tietenkin saivat uusia ja vanhoja ajatuksia nousemaan esiin (pientä agreakin meinasi olla ilmassa), silti piti yrittää pysyttäytyä jo valmiiksi laaditussa kaavassa. No, lopulta se osoittautuikin murheista pienimmäksi.

Luentoni oli sijoitettu jonnekkin hevon jeeraan. En edes ollut tiennyt kyseisen paikan olemassaolosta ennen kuin kävimme sen tarkistamassa ennen luentoa. Ei tämäkään ollut vielä paha. Ihmiset löysivät paikalle ja sain puhua melkein täydelle salille. Suurin kompastuskivi oli lopulta tekniikka. Videotykki, kun ei meinannut toimia ja kaikkea muuta yhtä mukavaa. Pääsin lopulta aloittamaan 15 minuuttia myöhässä. Jouduin joiltain osin typistämään asioita ja jättämään joitain juttuja pois kokonaan. Asialle ei enää voi mitään, mutta toivon, että paikalla olleet saivat puheistani ja esimerkeistäni edes jotain irti. Palautetta otan vastaan mielelläni.

Sitten olikin vuorossa Cosplay ja ulkonäkö -luento, joka oli kohtuu viihdyttävä, mutta mielestäni meni hiukan ohi aiheen. Hyviä pointteja tuli esiin, mutta myös sellaisia seikkoja joista olen eri mieltä. Minä ehkä joskus jonkun kanssa kenties saatan asiasta varmaan käydä jotain keskustelua tai jotain.

Tietenkin päivän lopuksi kävimme kuuntelemassa Anime-musiikkikonsertin. <3 Tätä lisää <3 niin paljon lisää <3 Kun ensimmäinen kappale kajahti soimaan, koko kroppa oli aivan kananlihalla. Niin hyvä se oli. Tiesin, että kokoelmaan oli pakko kuulua NGE'n Cruel Angel's Thesis ja odotinkin sitä ehkä eniten. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, koska odotin jotain todella eeppistä, mutta sovitus olikin vähän rempseämpi.  Mononoke Hime'n tunnuskappale oli lopulta se oma suosikkini (syystä jos toisesta). Itkut meinasi päästä lopussa, mutta ei nyt sentään.

Sunnuntai päivä meni ihan pelleillessä. Kirjaimellisesti välissä. Olin ottanut mukaan Baccano!'n Nice'n sunnuntain puvuksi ja uusiökäyttöön. Edellisenä iltana huomasin, että olin jättänyt Nicen hanskat kotiin, mutta onneksi sain lainata woodin hanskoja, niin ei tarvinnut puolipukeissa olla. Kävin yhden luennon kuuntelemassa; Halpa ja hyvä cosplay - mahdoton tehtävä? Totean vain, että en luultavasti ollut osuvaa kohdeyleisöä, joten...

Enimmäkseen tuli hiimailtua jonkin moisena ryppynatsina ja vaatteiden oikojana, kun kaverit kuvasivat One Piece -ryhmäänsä. Aamulla kuitenkin tuli harjoiteltua tyhmiä ilmeitä vessan peilin edessä oikein porukalla sen verran, että päätimme ikuistaa sen.

Kuvasi: Kyuu Eturautti

Kokonaisuudessaan reissu oli taas yksi parhaimmista. Automatkojen pahat suunnitelmat näkevät päivänvalon ehkä joku päivä... Ehkä... Ehkä ei... 

Seuraavana vuorossa onkin sitten Oulun Animeseminaari, joka on tarjoamassa minullekin ihan uudenlaisia kokemuksia, mikä pistää vähän jännittämäänkin. Suunnitteilla ei ole mitään uutta pukua seminaaria varten. Kenshinkin menee nurkkaan häpeämään, vaikka sain jo peruukin (joka ei muuten suostu näyttämään oikeanväriseltä missään kuvassa).

Fukka kiittää!

PS: Nyt on blogikin 2v. ja melkein kävelee jo.

Universaalia mustaa

Moi!

Voisin ottaa enemmänkin kantaa tähän ympärillä pyörivään huomiohuorakeskusteluun, mutta olen aikoinani oman kantani ilmaissut, joten tiivistän hieman. Olemme huoria kaikki. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta jos harrastaa cosplay'ta julkisesti, on jossain määrin huomiohuora. Eläkää sen kanssa.

Animeconin puvulle/puvuille ei ole tapahtunut juuri mitään. Kenshin-dilemmanikin päätin sysätä edemmäs tulevaisuuteen, vaikka menin ja tilasin peruukin Kenshiniä varten. Saa nähdä meneekö värjäilyksi vai olenko tyytyväinen. Siksi siis päätin, että teen suosiolla Aconiin Ranman, mutta sekin on vähän siinä ja siinä jaksanko. Voi olla, että Aconissa ollaan ihan omana itsenäni tai jollain vanhemmalla puvulla. Tiedä en vielä.

Tämän merkinnän oikea aihe onkin sitten taas peruukeissa. Postiluukusta kolahti sisään taas uusi karvalapsi. Tilasin mustan pitkän peruukin eräälle hahmolle, johon minut onnistuttiin ylipuhumaan. Hahmosta asiaa myöhemmin, kunhan saan selville lopullisen suunnitelman siitä ja siitä mihin se edes on tulossa.

Sain tosiaan ihmiset kakomaan ja tuijottamaan, kun kerroin, ettei minulla ole yhtään yleispätevää mustaa peruukkia. Ei lyhyttä. Ei pitkää. Ei yhtään. Yleensäkkään omistan kaksi tai kolme tummaa peruukkia. Sanin, Yuin ja Ranman peruukit ovat ainoat tummat, mitä tähän asti olen omistanut. Plus sitten tämä uutuus.

Eräs epäcosplay-ystäväni kerran minut herätti asian suhteen kysymällä, että saako hän kokeilla peruukkejani. Ystäväiseni käytti lähes kaikkia peruukkejani päässään. Lopulta hän kysyi, että miksi minulla ei ole kuin vaaleita peruukkeja. Sitä joutui sitten itsekkin vähän miettimään...

Uusi lapsi.

Olen itse vaalea ja näytän hyvin kalpealta ja joskus jopa kuolleelta tummisa peruukeissa. Näin olen todennut, mutta se ei ole kuitenkaan vaikuttanut hahmovalintoihini. Kävin läpi cosplay-listaani ja aloin pohtia sitä, mitä yhteistä tekemilläni hahmoilla on. Suurin osa on vahvoja henkilöhahmoja ja aika lailla sankareita. Tätä sankarikompleksiani olen pohtinut jo aikaisemmin. Onko sankariudella ja vaaleilla hiuksilla jokin yhteys? Vai onko kyse vain siitä, että japanilaiset tahtovat luoda enemmän vaaleahiuksisia hahmoja, koska kauneusihanteet siellä päin ovat sillä tavoin vääntyneitä? Oikeasti en keksinyt mitään pätevää vastausta, mutta völlytän tätä nyt päässäni.

Kiitos ja kumarrus.

PS: Pitäisi alkaa kaavoja väsäämään.