lauantai 30. joulukuuta 2017

Vielä ehtii! - Nostalgian vuosi 2017

Hei moi!

En ole kuollut, vaikka rajan tuolla puolen on melkin tullut käytyä. Tässä on hurahtanut tämän blogin pisin tauko merkintöjen välillä. Pyydän sitä anteeksi itseltäni, blogilta ja kaikilta, joita sattuu edes vähän kiinnostamaan. Tämä ei ole laiminlyöntiä tai unohdusta; intoa on ollut, mutta ei jaksamista ja/tai aikaa. Muutama merkintä on ollut työn alla, mutta ne ovat jääneet viimeistelemättä. Tässä on ollut kaikenlaista hössötystä. Edelleen hoitelen flunssaa, joka jatkuu jo kolmatta viikkoa...

Tässä tulee yhdenlainen etappi täyteen, nimittäin vuosi Instagramissa! Löytyy fukkarisuaita-nimen takaa ja 90% sisällöstä on cosplay-voittoista. Whoop! sille.

Kuitenkin halusin näin vuoden loppuun tehdä pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen ja siihen, mitäs kaikkea kakkaa sitä on tullut tehtyä. Näin päälimmäisenä ensimmäinen ajatukseni, ennen tämän tekstin kirjoittamista, on se, että vuosi oli vähän kiireinen ja silti epätuottoisa. Saa nähdä muuttuuko ajatus tätä rustatessa.

Uutta vuonna 2017
Kaikki kuvat by Kis, paitsi viimeinen oikealla by Rorune.
Pukujen saldo ja mahtavuus ei ollut mikään huima, mutta olen jotenkin yllättynyt, että näinkin monta pukua tuli valmiiksi. 5 valmista pukua, joista yksi oli täydellinen uusinta ja yksi taas kaappipuku. Näiden lisäksi keskeneräiseksi jäi Takuto, koska kangasmetsällä ei onnistanut yhtään. Vanhoja pukuja käytettiin paljon, mikä on kuitenkin ihan hyvä. Puvut saavat tuuletusta ja vähän enemmän vastinetta rahalle ja ajalle.

Kuva: Kis
Automatka-selfie.
Kokkuri-san oli vuoden 2016 puku, mutta pääsi päälle vasta 2017, joten en laske sitä mukaan tämän vuoden uusiin pukuihin. Suga on myös kaappipuku, mutta en jotenkin osaa ajatella sitä omana cosplaynaan. Kaikki puvun osat, peruukkia ja meikkiä lukuunottamatta, ovat jöllittyjä toisesta puvusta, mikä ei minulle riitä siihen, että laskisin tämän uudeksi puvuksi. Sugasta ei myöskään ole yhtään kunnollista kuvaa. Kaikki vain selfieitä automatkalta...

Kis kuvasi.
No voihan Juhana! Joo... tämä on edelleen suuri hämmennys. Miksi? Miten? Ja kenen luvalla? Naisrosvot tuntuivat kuitenkin sulattaneen niin monen sydämen, että itsekin alan nähdä Prinssi Juhanassa jotain kaunista. Mitä se on, siitä en ole varma. Juhana on myös tavallaan minulle ensimmäinen länsimainen puku. Vaikka Alexian alkuperäislähde onkin länsimainen, se minun tekemäni versio on japanilaisen kynästä.

Turreilemassa: woodi ketun häntä kainalossa ja Rorune karhupyllynä.
Kuva: Mikael Peltomaa
Naisrosvot oli parhautta; Niin paljon suunnittelua ja salaisuuksia. Me emme voi olla enempää iloisia siitä, miten nämä karva-ahterit otettiin vastaan. Kiitos vielä kaikille kehuista ja kaikesta muusta! Ja lupaan, että vielä jossain hetkessä saan aikaiseksi sen mokakollaasin meidän replanauhoituksista (nyt kun on uusi ja parempi kone, millä muokkailla).

Eikä saa unohtaa tätä yhtä sankaria:

Herra Hiss kaikessa kauneudessaan.
Desucon Frostbite oli varmasti yksi tämän vuoden hauskimmista tapahtumista. Osa hauskuudesta menee hyvin vahvasti väsymyksen piikkiin, mutta paljon myös ihanoiden ihmisten! Peeloilu yötämyöten to the max!

Dorkat kuvasi Kide.
Ryhmät ja esitykset ovat kivoja ja ihania, mutta ne ovat niin sitovia. Kun tekee pukua ryhmää varten tekee hommaa myös muitakin kuin itseään varten ja ryhmät yleensä pitää lyödä hyvissä ajoin lukkoon, että ne varmasti onnistuvat. Ei voi fiilistellä puvun kanssa yhtä vapaasti. Len olikin kahden viikon fiilistelypuku, koska se oli vaan pakko saada tehdä juuri siinä hetkessä.

Soffi kuvasi.
Len pääsi pyörähtämään upouudessa koti-conissa eli Matsussa. Toivottavasti Matsu kehittyy tulevaisuudessa sellaiseksi tapahtumaksi, joka kenties houkuttelee enemmän myös etelän kävijöitä.

Takuto oli myös fiilistelypuku, jonka olisin niin kovasti halunnut tehdä, mutta kalenteri ja kaikki muu sanoivat NOPE, joten sitten syntyikin Excel. Hän oli aikansa odottanut varjoissa muiden unelmapukujen joukossa, ja nyt näki aikansa koittaneen.

Kuvasi Mihashichu
Ja yyyyyyyyyyyyyyyäääääääääääää! Päädyin Hall-kisaan ;____; Ei ymmärrä ei käsitä! Ja sitten vielä sijoituin TT___TT Minä?! Ihan ilman mitään esitystä tai muuta kakkea? Jossain Desuconissa? How? Edelleen olen häkeltynyt. Hall oli kyllä kiva kokemus. Yhden ainoan kerran olen aiemmin ollut Hall-kisassa mukana ja se oli 2012...

Voittohali!
Kuvasi Mihashichu
Desucon olikin taas siinä mielessä vähän erikoinen keikka, kun olimme jälleen conittamassa vajaalla miehityksellä. Muilla on elämää. Meillä ei, ja siksi päästiin taas leikkimään Haaremia:

Kofuku: Kis, Aizawa: anniilaugh, Amulet Heart: woodi ja miä
Kuvasi Kyuu Eturautti
Animecon oli sitten taas työhommeja. Tuli kutsu Nostalgia-kisan tuomaristoon, joten omat suunnitelmat kisaan osallistumisesta siirrettiin tulevaisuuteen. Ihan jo teeman puolesta oli alunperin tarkoitus saada Ranma tehtyä Animeconiin, mutta oma jaksaminen ja muut asiat pistettiin sen edelle. Onneksi oli Excel paikkaamaan nostalgiareikää.

Perhe!
Hirmuna ei näköjään ole jäänyt kuvia Aconista käteen.
Nostalgiaputki jatkui läpi koko vuoden, kun Traconiin saatiina aikaiseksi Ranma ja #Nostalgianarskat-ryhmä. Olen hyvin hyvin iloinen Naruto-ryhmästä. Vähän enemmän olisin ehkä halunnut korjata omaa pukuani... MUT MEILLÄ OLI HIENO RYHMÄ!

KATTOKAA SITÄ!
Gai: Hanny, Lee: Muu, Iruka: anniilaugh, Kakashi: majo, Temari: Kide, Sai: woodi, Kiba: Reta, Naruto: miä ja Shikamaru: Rorune
Kis kuvasi
JA TEAM 7!!!

TT____TT
Onni on Naruto-ryhmä.
Kakashi: majo, Sakura: biitti, Sai: woodi ja miä.
Lopulta ja vihdoin Ranma-ryhmä ja -esitys, jota on munittu niin kauan! Esitysmerkintä on puoliksi jo olemassa. Siellä sitten selontekoa vähän tämän esityksen elämänkaaresta. Mutta jee! Ranmat!

TUN TUN TUUUU!
Kuvasi Rea Rautamies
Koko vuosi meni näköjään ihan pyllyilyksi, kun Ranmatkin päästettin lavalle. Oli hirveän kiva päästä toteuttamaan pitkään mietitty projekti ja jälleen kaikki se palaute, mitä esityksestä saatiin ja mitä edelleen tulee välistä, on ollut hirveän ihanaa. Vaikutti siltä, että pyrkimyksemme hahmo- ja sarjauskolliseen esitykseen oli onnistunut. Kiitos lämpimästä vastaanotosta jälleen kerran!

Tracon ja Cosperhe.
Kuvasi: Alina Tujunen
Pikku pilkahduksen conielämää tarjosi syksymmällä Chibicon, joka rantautui taas Ouluun. Niin moni kotoconi meni tänä vuonna sivusuun töiden tai muiden menojen puolesta. Myös Chibiconista työt haukkasivat palasen, mutta kerkesin silti paikan päälle katsomaan kisat ja käyttämään asua!

Kuvasi Rorune
Tatsumi ja Ahiru-chan ovat myös lymyilleet kaapeissa jo jonkin aikaa. Eivät lymyile enää! Lasken Tatsumin ensimmäiseksi oikeaksi kaappipuvukseni, koska suurin osa vaatteista on ostettuja (Sugassa oli sentään itse tehtyä lähes kaikki). Ja nyt jälleen huomaan, miksi en hirveästi kaappipukuilua harrasta; kaikessa on jotain vähän väärin omaan silmääni. Ei siinä Tatsumi on rento ja hyvä puku hätävaralle ja sitten siihen hetkeen, kun saan mereneidonkin ammeeseen.

Hoi voi! Siinä on tämä vuosi blogin näkökulmasta. Uusia pukuja (huomaa monikko!) on jo alettu työstämään ja suunnitelemaan. En vain ole täällä niistä kerinnyt huutelemaan. Seuraavana Desucon Frostbiteen käypi tieni ja sinne on suunnitelmat kohtuu valmiina. Puvut eivät. Jahka tämä tautini hellittää, alan kunnolla hommiin. Saa kuitenkin nähdä, mitä lääkäri sanoo ensiviikolla.

Loppuun TaideTeos nimeltään: Isi kuulitko?!
Kakashi: majo ja Naruto: miä
Kis kuvasi.
Minä kiitän tästä vuodesta kaikkia ihania, joiden kanssa sain hengata tai edes vaihtaa jonkun sanasen, kaikkia uusia mahtavia tuttavuuksia, kaikkia, jotak kehuivat meitä ja/tai minua ja onnittelivat kisamenestyksestä. Kiitos oikein kovin! Sekä kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea tätä blogia ja jopa kommentoineet välillä. On ollut hirveän raskas, työntäyteinen ja kiireinen vuosi, ja se näkyy tämän blogin aktiivisuudessa sekä muutenkin cosplay-elämässä.

Kiitos siis kaikille, jotka olivat osana tätä vuotta! Nähdään ensvuonna!

Fukka

1 kommentti:

  1. Ihanat Naruto-cossit! Minäki halun narskaryhmän joskus.. XD Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista