sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Voimaa herkkyydessä


Hei!

Vähän on taas päässyt venymään ja vanumaan, mutta haluan silti saada tämän ulos. Kirjoittelen hitusen meidän WCS-esityksen tekemisestä. Ihan vaan siksi, että on tiettyjä asioita, jotka haluan sanoa kunnolla ääneen ja jättää edes itseäni varten arkistoon.

En kai maininnut aikaisemmin sitä, että aivan alkujaan minulla ja Rorunella oli täysin eri suunnitelmat WCS:ää varten. Jo vuoden 2017 puolella päätimme, mitkä hahmot ja minkä tyyppinen esitys olisi tulossa. Asuja aloiteltiin ja esitystä suunniteltiin, mutta jotenkin aihe ei ottanut tuulta allensa. Yhdessätuumin päätimme miettiä, olisiko mitään muuta vaihtoehtoa.

Kuva: Nyymix
Ei kestänyt kauaa, että Final Fantasy X kolahti päähän ja ihmettelimme vain, että miksi se ei ollut joulahtanut mieleen koskaan aiemmin. Molemmat meistä pitävät pelistä ja olemme halunneet tehdä nämä puvut pitkän aikaa. Emme vain ole onnistuneet lyömään näitä ajatuksia yhteen vasta kuin nyt. Välillä ollaan tolloja.

Hahmojen löydyttyä esitys rakensi lähes itse itsentä. Halusimme tuoda mukaan ikonisia elementtejä pelistä, joten Yunan sending-tanssi oli automaattisesti yksi innoittaja tälle esitykselle. Ainoa ongelmakohta tässä suunnitelmassa oli se, että minä en osaa tanssia :D Tai osaan, mutta en ole siinä hirveän hyvä.

Tästä kohdasta tykkäsin paljon ja se koki vähän muutoksia harjoitusten kuluessa.
Kuva: Jessica Mennander
Ensimmäisenä piti tietenkin saada kasaan taustanauha ja valita musiikit. Minä ehdottomasti halusin tehdä tämän esityksen pelin alkuperäisiin musiikkeihin, koska niillä on hyvin tärkeä paikka sydämessäni. Teostovapailla musiikeilla heitettiin siis vesilintua. Ensimmäinen kappale oli tietenkin Shivan temppelissä kuultava versio Hymn of Faythstä, joka on myös yksi pelissä toistuvista ikonisista teemoista ja asettaa tunnelman oikeaksi heti esityksen alkuun. (Tämä oli taas näitä 'tietäjät tietää' -juttuja, jolla loimme myös miljöön kohtaukselle.)

Tanssiin sopivaa kappaletta emme löytäneet FFX:n sound trackiltä. Mikään kappale ei tuntunut sopivan ideaamme ja kolusimme monenlaisia lähteitä läpi. Lopulta kuitenkin apu löytyi läheltä kotia, nimittäin FFX-2:n sound trackiltä. Morning Glow on pelin japaninkielinen alkutunnuskappale, jota itselläni on tullut kulutettua vuosien varrella. Löysimme siitä instrumentaaliversion ja valinta oli tehty.

Kattokaa sitä! R0rune
Kuva: Nyymix
Jouduimme kuitenkin pilkkomaan ja palastelemaan koko kappaleen sellaiseen muotoon, että se mahtuisi esitykseen. Tietyt kohdat olivat parempia kuin toiset tanssia ja dramaturgiaa ajatellen. Muutaman leikkauskohdan kanssa tuskailimme ihan kunnolla. Aivan super tyytyväisiä emme ääniraitaan olleet, mutta sitä kuunnellessa se alkoi kuullostaa luontevammalta ja leikkauskohdat hävisivät osittain.

Fun fact: Emme löytäneet valmiita äänitehosteita hengitykselle. Kaikki valmis materiaali kuullosti hirveältä läähättämiseltä, joten äänitimme omat hönkäykset. Jos niitä edes kukaan kuuli.

Hungh!
Kuva: Niklas Kukkonen
Minua pelotti ihan hirveästi lähteä tekemään tätä esitystä. Sen lisäksi, että tanssi ei ole vahvin puoleni, meidän piti koreografioida tanssi myös. Sending-tanssin tarkoitus ja merkitys pelissä on aivan toinen kuin, mitä tanssilla meidän esityksessä on, joten jo siitä syystä emme lähteneet kopioimaan sitä. Otimme kuitenkin vahvasti siitä vaikutteita.

Omalla kohdallani sellainen aspekti, jonka halusin tuoda tanssiin oli Yunan vahvuus. Yuna ei ole taistelija, mutta Yuna joutuu olemaan vahva aivan toisella tavalla. Hän edustaa toivoa ja parempaa tulevaisuutta planeetalle, jolle pelin tapahtumat sijoittuvat. Siksi Yunan täytyy suoriutua omista tehtävistään järkkymättä. Sending ja tanssi ylipäätään ovat Yunan ns. voimakeinoja ja mahdollisuuksia näyttää Yunan vahvuutta.

Tämä on tärkeä kuva, koska siinä näkyy juuri sitä vahvaa Yunaa, jonka halusin tuoda lavalle.
Kuva: Niklas Kukkonen
Toinen tärkeä asia, mikä piti integroida tanssiin, oli Yunan ja Shivan kanssakäyminen. Kyseistä kohtausta ei siis koskaan oikeasti tapahdu pelissä, mutta tämä oli meidän versiointimme siitä, mitä Yunan ja Shivan ensikohtaaminen kenties voisi olla. Aikarajan puitteissa se koki tehokkaan supistumisen, mutta uskon, että tarvittava tuli välitettyä yleisölle asti.

FFX:n summon-olennot, Aeonit, saadakseen tarinassa Yunan täytyy ”suoriutua” temppelien haasteista ja vierailla eräässä huoneessa, jonne muut hahmot eivät pääse. Koskaan ei kunnolla kerrota, mitä tuolla huoneessa tapahtuu. Meidän tulkintamme tästä on se, että Yunan tulee jotenkin vakuutta Aeon omasta kyvykkyydestään.

Judging you so hard.
Kuva: Mikko Karsisto
Pohdimme sitä, että jokaisella Aeonilla olisi oma erilainen koetuksensa suoritettavana. Shivan historiaa ei koskaan kunnolla avata, mutta me halusimme ajatella, että Shiva oli ehkä entisessä elämässään tanssija, ja siksi hänen koitoksensa olisi tanssi.

Pedon tai eläimen kaltainen Shiva oli myös oma mausteemme tälle esitykselle.
Kuva: Ninnu
Koreografia syntyi meidän yhteistyönämme kesän aikana. Kävimme kerran jos toisen heilumassa pihalla. Välistä koko homma tuntui tosi epätoivoiselta, mutta lopulta onneksi saimme kasaan koreografian, joka tuntui edes jotenkin oikealta. Tuossa vaiheessa se oli vielä raakile, mutta halusimme pyytää siitä mielipiteen ulkopuoliselta ja osaavammalta taholta hyvissä ajoin.

Harmi, etten ainakaan ole löytänyt tästä kohdasta muita kuvia, koska tätä hijottiin paljon...
Kuva: Ninnu
Fun fact: Morning Glow on ollut minulla vuosia herätysäänenä puhelimessa. Ennen Tracnia ja edelleen herään välistä siihen, että huidon esityksen koreografiaa unissani läpi, kun herätys soi.

Me saimme paljon apua kavereilta tämän esityksen tekemisessä. Koreografia on meidän käsialaamme, mutta sen hiomisessa loppuun Soffi auttoi kovasti. Harri oli myös hääräämässä ja kuvaamassa meidän treenejä aina välillä, ja pystyi antamaan välikommentteja tarvittaessa. Ilman apua tämä esitys tuskin olisi koskaan päässyt siihen muotoon, mitä se lopulta oli. Kiitos murut!

... mm. kepin ja vartaloni linjaa höylättiin niin tarkasti, että ne molemmat ovat esityksessä varmasti samassa linjassa. Ja olivat ne. Siitä vaan ei ole kai kuvia, mutta näkyy videolla. Tässä kohtaa olen itsestäni ylpeä.
Kuva: Har-chan
Minä itse tykkäsin tästä esityksestä ihan hirveästi. Tykkään edelleen. Samalla pelotti, koska niin suuri osa onnistumisesta ja suorittamisesta oli kuitenkin minun käsissäni. Traconin veto ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt ehkä uskallan katsoa esityksen vähemmän kriittisellä silmällä.

Jos ikinä koskaan Rorune suostuu ja tilaisuus tulee eteen, haluan esittää tämän esityksen uudestaan. Siihen kuitenkin laitettiin paljon työtä erillä tavalla kuin meidän muihin aikaisempiin yhteisiin esityksiin. Myöskään palautteen perusteella se ei kai aivan susipaska muidenkaan mielestä ollut.

Loppuun vielä meidän esitys! Alkaa jostain 9:14 paikkeilta.


Olen hyvin iloinen myös siitä asiasta, että tästä esityksestä on saatu älyttömästi hienoja kuvia. Kaikki lempihetket eivät ole tallentuneet kameralle niin hehkeinä kuin olisin toivonut, mutta niin paljon kuiva, jotka eivät ole vain hienoja lavakuvia, vaan hienoja cosplay-kuvia! Oi ihanuus! Yuna ja Shiva tarvitsevat oman kuvaussession hyvällä ajalla ja paikalla, mutta toistaiseksi nämä lavakuvat lämmittävät sydäntäni suuresti. Kiitos niistä.

Fukka kiittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti