lauantai 30. kesäkuuta 2018

Maailmojen ympäri 5 tunnissa - Studio Booty, Tokyo


Moi!

Nyt on aika kertoa meidän Japanin cosplay-studioseikkailusta. Japanilaiset cosplay-studiot ovat kiinnostaneet minua siitä lähtien, kun kuulin niistä ensimmäisen kerran, joten itse olin hyvin innoissani ja täpinöissäni raahaamassa jotain pukua (tai pukuja) toiselle puolelle palloa. Kangaskasa teki tutkimustyötä löytääkseen meille hyvän studion. Suuri kiitos siis siitä, koska tämä oli yksi reissun parhaista jutuista!

Pyhitimme yhden päivän pukuilulle ja studiovierailulle. Itse raahasin mukaani Excelin, (suunnittelin tosissani, että olisin ottanut mukaani useamman puvun, mutta onneksi päätin toisin...) mikä oli lopulta erittäin hyvä päätös, koska sen naisen voi työntää lähes minkälaiseen ympäristöön tahansa. Lisäksi Excel on kohtuu pienikokoinen puku, joten se ei paina eikä vie hirveästi tilaa.

Peräkylä a la Tokyo.
Studio, jonne seikkailumme kohdistui, oli nimeltään Studio Booty (kjeh) Tokyon Ojimassa eli käpylässä. Onneksi Tokyossa on niin hyvät kulkuyhteydet kaikkialle, että Ojimaankin pääsi muitta mutkitta. Syynä sijainnille oli luultavasti sen edullisuus, koska Studio Booty oli vallannut itselleen kokonaisen pienen kerrostalon! Eivätkä hinnat olleet mitenkään taivaissa ja voin sanoa, että siitä lystistä maksoi kyllä ihan mielellään. Tarjolla oli koko päivän passeja ja puolen päivän eli 5h passeja. Me valitsimme 5h passit, joista maksoimme 2 160 (n. 17€) jeniä per pää. Jos olen koskaan menossa uudestaan, niin ehdottomasti haluan koko päivän passin.

Rikospaikka
Paikalle saavuttuamme ihan ensimmäisenä ilmoittauduimme ensimmmäisen kerroksen vastaanottotiskillä. Koska oli arkipäivä meillä ei tarvinnu olla mitään varausta, joten periaatteessa vain lampsimme sisään. Maksun yhteydessä meille tehtiin jäsenkortit, joista olen ehkä vähän liian innoissani. Siisteintä oli tietenkin se, että nämä jäsenkortit tehtiin meille nimimerkeillä eikä omilla nimillä.

Ei se hieno ole, mutta siisti silti.
Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat vastaanotto, tavaravuokraus, vessat ja ns. hengausaula. Siellä oli myös joku spesiaali purikura-masinna, mutta unohdimme käydä testaamassa sen. Hubs... Toisessa kerroksessa olivat puolestaan pukuhuoneet ja tavaroiden säilytys. Pukuhuoneet olivat älyttömän hulppeat; hyvät valot, paljon tilaa ja vaatteiden vaihtoon oli vielä erikseen tila.Omat romppeet pystyi jättämään lukollisiin kaappeihin, joihin olimme jokainen saaneet oman avaimen sisäänkirjautumisen yhteydessä.

Pukkarissa oli kunnolla tilaa näin arkena. Meidän lisäksi siellä oli vain muutama muu.
Paikan päältä pystyi myös vuokraamaan eri näköistä rompetta. Aina kuvauskalustosta erilaisiin rekvisiittoihin. Tavaroilla oli eri vuokrahinnat; teekuppi oli 100 jeniä, mutta valtava lihakimpale olikin sen 1500 jeniä... Itse emme vuokranneet mitään ja jotain ilmaista rekvisiittaa löytyi myös kuvausalueilta.

Kenkien pohjat piti teipata. Tämä oli kätsy systeemi, mutta ensi kerralla otan kyllä omat sakset mukaan.
Lähdimme koluamaan taloa ylhäältä alas päin, joten huruttelimme hissillä ylimpään kerrokseen ja lahdimme tutkimaan paikkoja ensin sieltä. Ensireaktiomme, kun astuimme ulos hissitä kuudennessa kerroksessa oli aikalailla tätä luokkaa: O.O

Tästä oli niin vaikea saada hyvää kuvaa :(
Olen kuullut juttuja ja nähnyt kuvia samankaltaisista studioista ennenkin, mutta silti yllätyin hyvin positiivisesti. Ylin kerros oli ns. valkoinen kerros. Sieltä löytyi monenlaisa valkoisia... tiloja? Tila on ehkä paras sana kuvaamaan. Oli aivan pelkkä valkoinen tila, sitten oli valkoinen marmorihuone, valkoinen makkari ja paljon muuta valkoista. Nämä ilmeisesti olivat ainakin osittain vaihtuvia tiloja. Valkoisuuden lisäksi tästä kerroksesta löytyi mm. keittiö ja japanilainen piha.

Olisin niiiin halunnut ottaa jonkun perinteisemmän japanilaisen puvun mukaan, mutta kimonot ja muut vievät niin hirveästi tilaa D:
Aina pikku väleissä oli höpäjä erilaisia seiniä. Kukkaseiniä oli monenlaisia ja yksi seinä ihan vaan kabe donia varten :D
Emme tainneet kuvata kuudennessa kerroksessa kunnolla mitään, vaikka siellä olikin ehkä jännittävimmät tilat. Ensikerralla paremmat puvut mukaan.

Nämä oli niin siistit. Vastakkaisella seinällä oli kunnon lava samalla teemalla.
Tänne jonkun idolin tai taikatytön kovasti veisin.
Saimme iloksemme huomata, että kuudennesta kerroksesta pääsi myös käymään katolla. Sinne oli myös laitettu pystyyn kuvauspaikkoja. Japanin kesä ja cosplay eivät kuitenkaan sovi yhteen, koska kuumuus oli katolla tuskaisa ja kirkkaus sai silmät vuotamaan.

En näe ottaa selfietä -ilme
Viides kerros oli myös täynnä jännitystä. Sieltä löytyi avaruusasemaa, likaista kujaa, luolaa, toimistoa ja lääkärin huonetta. Avaruusasema ja luola olivat ehkä näistä omat suosikkini, koska sellaisten järjestäminen itse mihinkään on aika haastavaa. Luolan voisi jostain löytääkin, mutta valaisu saattaisi olla ongelmallista.

Tämä hieno, kulman takana oli ohjaamo.
Arabia-teemaisesta aarrehuoneesta luolaan ja hautausmaalle...?
Neljännessä kerroksessa oli älyttömän hauskoja juttuja myös. Omat suosikkini olivat ehdottomasti demonien alttari/pentagrammiasia ja saluuna. Näin jälkikäteen ajateltuna, neljäs kerros oli se ”synkkä kerros”.

Tämä oli 5. kerroksessa.
Osassa tiloissa pystyi myös vaihtamaan kohde- tai tehostevalaistuksen väriä, mutta juuri missään se ei toiminut. Kenties sen takia, että kaukosäätimistä oli patterit loppu. Jos tämän ominaisuuden olisi saanut käyttöön, niin olisin pissinyt hunajaa.

Kaikkee HC-mestoja sit kulman takana pianohuone ja muuta fancya ja ihan perällä vankiselli!
Tämä oli erikseen verhotussa tilassa :D
Saluuna taisi olla harvoja täysin kokonaisia huoneita.
Yleensä yhdessä huoneessa oli edes joku nurkka jotain muuta teemaa.
Kolmas kerros oli viimeinen, jossa oli kuvaustiloja. Se oli kaikista kerroksista arkisin, koska sieltä löytyi tavallinen japanilainen huone, ”teinin oma huone”, jossa yhdessä nurkassa olikin sitten yhtäkkiä vessa :D (käy anime-tytötkin kakalla), koulun käytävä ja luokka. Tällaiselle länsimaalaiselle anime-hörhölle se oli hyvin jännittävä kerros. Tulevaisuudessa haluan päästä kuvaamaan jotain anime-koulutyttöä juurikin tällaiseen paikkaan, koska jälleen kerran niitä on vaikea nyhvästä mistään itse.

Hngh!
Kuulusteluhuone oli myös oikein päheä.
Teimme päivän päätteeksi vielä kunniakierroksen koko talon läpi ottaen perseilykuvia. Onneksi oli arkipäivä ja meidän lisäksemme näimme ehkä 10 muuta ihmistä koko sen 5 tunnin aikana. Osa oli selkeästi tullut paikalle kuvaamaan pukujaan juuri jossian tietyssä ympäristössä, mikä käy hyvin järkeen. Osalla oli mukana erikseen kuvaaja, mutta näkyi myös sellaisia porukoita, joissa ryhmän jäsenet kuvasivat toisiaan.

"Putosit sitten kaivoon?"
"Joo, mut onneks oli nää kellukkeet."
Urhea pelastajani Rorune
Ehdottomasti suosittelen studiovierailua kaikille harrastajille, jotka eksyvät Tokyoon tai muualle Japaniin, missä studioita on. Minä rakastuin ikihyviksi ja toivon kovasti pääseväni johonkin cosplay-studioon vielä uudestaan tulevaisuudessa ja enemmällä ajalla. Suosittelen myös Studio Bootyä, koska se tarjosi älyttömän kattavan tarjonnan kuvausmahdollisuuksia. Jos mahdollista, niin haluaisin palata käymään Studio Bootyssa, koska nyt se on tuttu paikka ja osaan helpommin valita sinne sopivia pukuja, joita kenties on vaikeampi kuvata täällä missään.

Fukka kiittää!

PS: Kunhan olen saanut kuvia muokkailtua, teen erikseen oman merkinnän ihan kunnon kuville. Tähän tulisi liian ahdasta.

PSS: Kaipuu takaisin Japaniin on kova. Jos ei muuten niin cosplayn ja ruuan perässä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti