Musiikkikeskuksen verilöyly! - Animecon 2013

Moro!

Animecon… meni. Viikonlopun ajan olo oli ihan höpö. Paluumatkalla olo oli ihan höpö. Ja nyt olo on edelleen ihan höpö. En missään vaiheessa saanut sitä kunnon conifiilistä päälle. No, ei haitannut. Oli kiva viikonloppu. Minusta ei ollut edes yhtä ahdasta kuin aikaisemmin, vesipisteitä oli hyvin ja muutenkin lähes kaikki meni hyvin.

Lauantaipäivälle minulla oli tämä toistaiseksi nimeltä mainitsematon puku. En oikeastaan edes tiedä, miksi en halunnut pukua ”paljastaa”. Jos joku olisi sitä kysynyt, olisin vastannut, eli mistään salapuvusta ei ollut kyse. Joskus on kuitenkin hauska tehdä koiruuksia ja pelata pelejä.

Mutta se puku! Sehän oli Tsunade Narutosta. Olen taas viime aikoina pysytellyt ajan tasalla Naruto-mangan kanssa. Tsunade on lempinaishahmoni IKINÄ ja mangan viimeaikaiset tapahtumat tavallaan pakottivat minut tekemään Tsunaden uudestaan. Tämä siis oli ihan rehellinen tribuutti. Tsunade oli ensimmäinen käyttöön asti päässyt coaplay-pukuni, enkä häpeä sitä mitenkään. Olin jopa valmis vetämään vanhan pukuni uudestaan niskaan, mutta ompelukone huusi tylsyyttään liian lujaa (+ en ehkä lopulta kuitenkaan olisi viitsinyt). Tsunadesta enemmän ehkä sitten myöhemmin lisää.

Kuvasi Rorune

Animecon tarjosi ihan huikean määrän kiinnostavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Valitettavasti paljon meni ohi, mutta jotain onnistuin silti katsomaan. Välistä menin ihan sekaisin ohjelmakartan kanssa, koska vasta näin kotona huomaan, että minun piti käydä katsomassa Naisena Japanissa. Sen sijaan löysinkin itseni konserttisalista kuuntelemasta Spoony’a ja hänen ragetustaan Final Fantasy VII remake’stä.

Spoony’n ohjelmakuvaus antoi ymmärtää, että ohjelma sisältäisi pelisarjan läpikäyntiä hyvässä ja pahassa, mutta minusta tuntui siltä, että herran piti vain päästä avautumaan suurelle yleisölle. Olihan siellä aivan äärettömän hauska tunnelma, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, olisin mieluummin käynyt katsomassa sen Naisena japanissa –luennon.

Ihan uteliaisuudesta halusin käydä katsomassa Cosplayesiintymisoppaan. Sisältö olikin itselleni hyvinkin tuttua ja huomasin, että täysin samoista asioista olen itsekin vuosi takaperin puhunut. Joistain asioista minulla on hieman erilaisia näkökulmia, mutta se voi olla myös maku asia. Ainut asia, mikä itseäni niin sanotusti häiritsi, oli luennon visuaalisuuden puute. Itse olen hyvinkin audio-visuaalinen oppia ja siksi pyrin myös käyttämään sitä opetuksessa ja luennoilla. Luennon diat olivat suurimmaksi osin tekstiä täynnä ja kuvien käyttö oli aika vähäistä.

Olisin halunnut kuulla luennon Kankaat cosplay’ssa, mutta aika ei riittänyt. En odottanut mitään maata mullistavaa, joten jätimme sen välistä. Siksi suuntasimme kameran kanssa pensaaseen ottamaan jokusen kuvan puvuistamme ennen cosplay-kisaa.

Lauantain cosplay-kisasta täytyy valitettavasti todeta, että oli varmaan tylsin kisa, jonka olen nähnyt. En perusta lavanläpikävelykisoista juuri millään tasolla, mutta kisaajien määrä tuotti pettymyksen. Animecon on kuitenkin minulle yksi vuoden isoimmista tapahtumista, ja siksi odotin myös suurta kisalta. Kisa oli ohi hetkessä eikä tarjonnut mitään yllätyksiä. Juontajana toiminut Narudossu oli kuitenkin sen verran hyvä, ettei kisa ihan turhaa katsottavaa ollut.

Meinasi taas väsyttää. Temari: Kide

Loppupäivä menikin taas kuvaamisen parissa ennen kuin pääsimme seuraamaan konserttia. Konsertti oli jälleen loistava. Enemmän olisin toivonut uusia kappaleita, mutta ne uutuudet, mitä mukaan oli tullut, olivatkin sitä parempia. Olin valmis itkemään jo siinä hetkessä, kun Rurouni Kensihin’n kappaletta A Boy Meets the Man esiteltiin. Olen aikanani kuluttanut kyseistä kappaletta jos jonkin verran ja RuroKen on edelleen yksi suosikeistani, joten tämä osui syvälle. Tykkäsin myös uudesta kolmen kappaleen medley’stä, jonka kappaleiden nimiä en nyt valitettavasti muista.

Sunnuntaina olisin halunnut käydä kuulemassa FF-pianokonsertin, mutta valitettavasti emme olleet vielä kykeneviä tuohon aikaan aamusta, joten se jäi välistä. Ehdin kuitenkin seuraamaan luentoa Naruto spin-off’sta, mikä tuotti valitettavan pettymyksen. Odotin hieman syväluotaavampaa näkökulmaa sarjasta, mutta tämä luento vaikutti enemmän isolta tunnin mittaiselta mainokselta. Oli videoiden katsominen viihdyttävää, mutta ei siitä juuri mitään käteen jäänyt, mitä en olisi voinut kotona itsekseni kokea tai tajuta.

Emmekä Kiden kanssa jaksaneet liikuttaa takamuksiamme penkistä yhtään mihinkään, joten jatkoimme samassa salissa Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni cosplay –paneelin parissa. Viihdyin paneelissa paremmin kuin hyvin. Pieni huolellisempi kokoaminen paneelin osalta olisi tehnyt siitä vielä paremman ja helpommin seurattavan. Olisin myös ehkä kaivannut hieman vaihtelua panelistien taustoihin, koska kaikilla se tuntui olevan kohtuulisen samanlainen. Pohdimme paluumatkalla, että tämä aihepiiri toimisi ehkä paremmin jonkin moisena keskustelu ryhmänä, kuin varsinaisena paneelina. Tätä siis odotellessa. Paneelia oli kuitenkin ihan mahtava seurata ja se vakuutti minut entisestään siitä, että meidän äiti, isä ja mummu sekä muu suku on vaan parhaita.

Loppupäivän ohjelmia en edes vilkaissut, koska piti muutenkin jo rientää lavan taakse tuomareiden pisteltäväksi. Suunnittelin pikaista poistumista kesken paneelin, mutta se lopulta tehtiin minulle mahdottomaksi väenpaljouden ja muiden seikkojen takia.

Niin joo siis… Sunnuntai puku oli Alexia, kuten jo aikaisemmin kerroin. En kuitenkaan kertonut epämääräisetä hairahduksestani osallistua esityskisaan (taas). Tarina on jotakuinkin samanlainen kuin silloin, kun ilmoittauduin kisaan Sanilla. Tällä kertaa en ollut sentään päissään ilmoittautumishetkellä.
Laitan esityksestä ja Alexiaan liittyvästä angstistani merkinnän vähän myöhemmin.

Vanha, koska uusia ei keretty ottaa.

Vaikka kisainfo kulki nihkeäsit, onnistuin itseni lavalle kampeamaan ja nautin hyvin paljon. Siitä on taas aikaa, kun olen viimeksi saanut toteuttaa lavalla puhtaasti itseäni ja tehdä sitä, mitä rakastan; näytellä. En nähnyt muiden esityksiä paitsi vilaukselta, joten minulla ei ollut mitään käsitystä kisan kulusta. En todellakaan osannut ajatella, että ykkössija napsahtaisi itselleni, koska takahuoneessa tuijottelin vain hiljaa muiden pukuja ja mietin, miten Alexian kanssa oli tökkinyt ja miten muut olivat niin hienoja. Kiitos kuitenkin kaikille niille ihanille, jotka juttelivat kanssani ja olivat ihania ja piristivät ja cosplay-tarveihmisille (mammoille ja papoille), jotka olivat mahtavia hommassaan ja kiitos kaikille onnea toivottaneille. Olen ihan ymmyrkäisenä täällä. Onnea vielä kerran muille sijoittuneille! Olitte vaan super-cool-awesome! Ja Narudossu oli jälleen hyvä sen perusteella, mitä kuulin ja näin!

Shiro ja pokaali, koska Fuu potkaisi tyhjää keväällä.

Animecon ei tuntunut conilta, mutta oli silti loistava, ja totta kai kisan voitto kruunasi sen paremmin kuin mikään.

Fukka kiittää ja kumartaa!

PS: On niin hirveästi kirjoitettavaa, että voitte odotella merkintäryöppyä lähiaikoina.
PPS: Selitys otsikolle: jäimme lauantai-iltana lukkojen taakse Musiikkikeskukseen esityskisan kenraalien takia. Totesimme sitten, että siinä on hyvät zombie-leffan ainekset ja nimeksi tietenkin tulisi Musiikkikeskuksen verilöyly.