torstai 11. heinäkuuta 2013

Onnistunut elämäni hamsterina

Hoi hoi!

Se tunne, kun huomaat, että olet keskittynyt aivan täysin toissijaisiin asioihin, vaikka jotain oli priorisoitu. Minä elän juuri nyt tuossa tunteessa tällä hetkellä. Muutenkin olen kai vähän pihalla, koska suunnittelin elokuvailtaa, kunnes muistin, että Kuopioon lähtö on huomenna ja pitäisi pakata sekä etsiä pukujen kaikki osat. Hööö... Voin vain kuvitella sen puhelun sisareltani mun aamulla, jos olisin unohtanut lähdön kokonaan.

Tarkoitukseni, oli keskittyä Alexiaan ja tehdä tätä ex-tempore-pukua vain sen varjossa. Noh... huomasin kiinnostuksseni olevan aivan muualla. Sain Alexian varjon sentään valmiiksi, vaikka en siihen ihan tyytyväinen ole ja ehkä myöhemmin teen joitain kohtia uudestaan. Ainakin omistan toisen täysin identtisen sateenvarjon kuin, mitä alkuperäinen oli.


Olen siis tällä viikolla löytänyt itseni työntouhussa muidenkin kuin cosplay-juttujen parissa. Silti olen onnistunut kaivelemaan asioita esiin. Tarvitsin tietyn laista sekä väristä kangasta ja useampaan otteeseen piipahdin kangaskaupassa sitä hakemassa. Ei onnea. Tiesin, että olen saman moista kangasta käyttänyt vuonna 2006... Onneksi tajusin kaivella laatikoita ja pusseja, koska lopulta löysin:

Sitä on reippaasti yli puolimetriä!
Jee! Jee! Ikinä en heitä vanhoja kankaita pois! Nyt sitten hamsteriluonteeni näytti hyvät puolensa! Tarvitsin tätä kohtuu vähän, mutta olin iloisesti yllättynyt kankaan määrästä. Ompelukone lauloi, silitysrauta suhisi ja minulla oli mitä halusin.


Huomaankin siis hifistelleeni ja viilaamaan pilkkua tämän puskista tulleen puvun kanssa, kun pitäisi keskittyä Alexiaan. Aika monella tasolla oikeastaan, mutta minulla onkin käsissäni uusi valmis puku. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa.

Nyt yritän pohtia, mitä kaikkea laukkuuni tungen pukujen ja meikkien lisäksi. Minulla on paha tapa ylipakata, joten yritän olla nyt fiksu. Toisaalta tämä coni-reissu muuttui osittain kylpylälomaksi, kun majoitusta varailtiin.

Fukka kiittää ja nähdään Animeconissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti