tiistai 29. elokuuta 2017

Anteeksi, mutta aikakoneeni on jumissa

Heippa!

Ollaampa nyt vaihteeksi reippaita ja päivitetään blogia! Toimii taas hyvin paljon helpommin, kun käytössä on uusi tietokone, eikä jumittava 8v. koneen raihna. Yay sille!

Tässä tulee hieman Traconin pukujuttuja, koska aaaaaaaa! Se on ihan kohta!

Lauantaille on luvassa yksi unelmien täyttymys, kun VIHDOIN JA VIIMEIN Naruto-ryhmä näkee päivänvalon! Whoop di doop! Toisin sanottuna vedän niskaani vanhan oranssin pyllyily puvun eli Naruton. Katsotaan, miten ehdin korjailemaan Narutoa. (Twitterissä voi seurailla höpöjä juttuja #nostalgianarskat.)

Kuva vuodelta 2014
Kuvasi Rorune
Sunnuntaille on luvassa uutta ja vanhaa samassa paketissa. Olen täysin tekemässä uudestaan yhden vanhan puvun, joka tällä kertaa sattuu olemaan tyttö Ranma. Animecon oli ja meni, ja sinne Ranman piti valmistua (koska nostalgia), mutta eipä valmistunutkaan. Syynä ihan oma järjenjuoksuni. Tein tietoisen päätöksen olla rasittamatta itseäni sen enempää kuin oli tarvetta siinä hetkessä.

Vanha, vuonna 2012 tehty Ranma-puku oli sen verta hirveää katsottavaa, että kaikki uusitaan nyt. Sitä varten tilasinkin uuden peruukin testiksi uudelta peruukkimyyjältä; Coscraftilta. Toimitusaika oli hyvin miellyttävä viikkko+, valikoima on selkeä ja monipuolinen sekä halutessaan voi tilata itselleen myös näyterinkulan peruukkien väreistä. Tulevaisuuden varalle tilasin moisen itselleni.

Se on hauska ja kohtuu hyödyllinen.
Peruukki itsessään ei ehkä ollut täysin hintansa väärti; kuitua ei ole aivan niin paljon kuin olisin toivonut ja se sotkeutuu aika helposti. Onneksi Ranman hiukset ovat kiinni. Siihen peruukki käy oikein mainiosti. Pituutta tässä peruukissa on kyllä ihan reippaasti yli tarpeen.

Mielessäni saattoi käydä eräs punatukkainen merenneito, kun sovittelin peruukkia päähäni. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Karvalapsi
Ei ole hirveästi ollut, mitä päivittää, koska ompeluhommat tämän asun kohdalla ovat aika simppeleitä. En siitä oikein mitään sen suurempaa raportaasia viitsi tehdä.

Melkein valmista
Housut ovat valmiit ja ovat taas mukavin asia ikinä. Bambucollege on ihanaa. Näistä tulee varmasti yleiset löllöilyhousut kotiin. Paita puolestaan alkaa olla kiinnityksiä ja lyhentämistä vaille valmis myös. Kangas ei ole mitenkään ihanteelisin, mutta se oli ainoa sopivan värinen tähän hätään. Päätin, että värjäyshommiin tämän puvun kohdalla en lähde, kun vesilasku Prinssi Juhanan ja Excelin jäljiltä oli vielä saamatta. (Sitten se lopulta tuli, enkä kuollutkaan sydänkohtaukseen.)

Mietin ja pohdin pääni puhki, mistä keksisin tähän hätään jotkin toimivat systeemit kiinnitykseen. En ole aivan varma, mitä reffin hakas/silmuasiat yrittävät olla, mutta yritän kovasti selvittää.

Tämä oli tällä kertaa tässä lyhykäisyydessään. Fukka kiittää ja seuraavana luultavasti vuorossa Tracon!

PS: Uskokaa pois, joskus jopa katson uusia sarjoja, vaikka sitä pukuvalinnoista ei uskoisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti