Tracon: Kakkaa ja timantteja

Moi!

Näin ensin haluan saada erään asian pois alta; olen lusmu. Jo kertaalleen ryssittyjen suunnitelmien ryssiminen kävi tällä kertaa helposti. Mariyahan ei valmistunut Animeseminaariin eikä Traconiin. Annan nyt hyviä tai huonoja (saatte päättää aivan itse) selityksiä tapahtuneelle. Animeseminaarin jälkeen minulla oli vajaat kaksi viikkoa aikaa saada Mariya valmiiksi. Tuohon aikajaksoon sisältyi kuitenkin Saryruskoin uudelleen lämmittely ja matka Seinäjoen harrastajateatteri -päiville. Lopulta minulla oli kaksi päivää aikaa saada Mariya kassan. Ei onnistunut, koska en edes yrittänyt, joten pakkasin laukkuuni Sanin (la) ja Cloudin (su) ja matkasin kohti Tamperetta.

Statuspäivitykseni ennen lähtöä. Ei se kovin mennyt vikaan.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme nauttia koko conin ohjelmasta mahdollisimman paljon. Yöpyminen Omenahotellissa kannatti, koska siellä sai todella hyvät unet eikä matkaa conipaikallekkaan ollut ylettömästi. Tampere-talo itsessään on niin ihana paikka, että kaipaan sinne vain käymään. Traconin teema oli hauska ja ajatus siitä, että mukaan voi osallistua, oli todella kutkuttava. En kuitenkaan ottanut osaa, koska tuntui, että tuota muuta ohjelmaa on jo niin paljon. Ohjelmia tuli siis katsottua aika lailla.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma, jonka pääsimme katsomaan oli Cosplay-kisa ja WCS-karsinnat. Voi elämä sitä tasoa! Minä olin valmis itkemään aina jokaisen parin jälkeen, kun jokainen oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen. Kylmät väreet menivät pitkin selkää moneen otteeseen. Tietenkin kaiken kruunasi Rimpun ja majon loistava taidonnäyte. Jälleen on oikea pari lähdössä matkaan. Kaiken sen hurmiohuurun alta en juuri muista cosplay-kisan pukuja, mutta mitä väliä.

Erään moitteen joudun kuitenkin tästä ohjelmasta nostamaan esille; juontajat. Olin niin pettynyt jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että Rimppu ei voi olla juontamassa, koska kaikki, jotka lukevat Rimpun Awesomness Blogia tiesivät, että kyseinen naine on kisaamassa itse. Kuitenkin suurin järkytys tuli vasta kisan aikana. Engalanninkielinen juontaja oli hyvä, vaikka juonnoista oli välillä vaikea saada selvää, mutta hän hoiti hommansa silti mallikkaasti. Tämä toinen juontaja olikin sitten se musta lammas. Huonon artikulaation lisäksi hänen olonsa lavalla oli vain typerää itsensä huorausta yleisölle koko ohjelma alusta loppuun. Mikään muu ei ole ärsyttävämpää lavalla kuin ihminen, joka ei tajua, ettei hän ole se, jota ollaan tultu katsomaan. Lavalla nähtiin uudestaan ja uudestaan samoja vanhoja kikkoja yleisön naurujen kalastelemiseksi. Kaikista typerin temppu oli kuitenkin se, että hän vielä KEHTASI pitää tätä omaa pientä sirkustaan samaan aikaan, kun kilpailijat ovat lavalla ja esittelevät pukujaan! Minua harmittaa kisaajien puolesta, jotka saivat kuulla yleisön nauruja, kun eivät nähneet, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ja onnea matkaan! Rimppu ja majo saavat luvan räjäyttää katon Jaappanin maassa.

Halusin nähdä Hopeanuoli!-musikaalin monestakin syystä ja tästähän minä voisin kirjoittaa, vaikka kokonaisen merkinnän, mutta taidan jättää väliin. 1. Minä olen onnistunut kasvamaan Hopeanuolen parissa ja se onkin syy yhteen suureen fobiaani. 2. Minä olen esiintymisnatsi. Syystä tai toisesta odotukseni olivat hyvin korkealla musikaalin suhteen, mutta jouduin pettymään parin ensimmäisen minuutin aikana. Olo oli kuin missätahansa nuorisoteatterikatselmuksessa, mutta minun ei tarvinnut jäädä vellomaan tuossa tunteessa, koska nostalgia ja kieli poskella -tekemisen asenne huokui esityksestä, ja siksi se toimi. Laulut kuuluivat valitettavan huonosti yläkatsomoon, jossa itse istuin, sekä äänentoiston muut ongelmat hieman häiritsivät. Hahmojen uudelleen karakterisointi toimi monen kohdalla hyvin ja hyviä roolisuorituksiakin nähtiin (Hakuro <3, Mutsun kenraalit <3, Sniper <3 ... ... ...). Myös vanhojen VHS-suomidubbausten lainaaminen toimi ja nauroinkin litkana monille kohdille. Joitain juttuja jäin kuitenkin kaipaamaan. Karhut oli toteutettu niin koomisesti, että nauran edelleen niille. Varsinkin Akakabuto, joka liikkui vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikka valomiekkaratkaisu Akakabuton tuhoamiseksi oli nerokas, odotin silti niin paljon legendaarista lausetta: "Nyt sinä näet miksi minun nimeni on lentävä sirkkeli!" Vielä pieniä miinuksia siitä, että parhaimmat laulajat olivat päätyneen pienimpiin rooleihin (mm. Fuji) ja Akamen säälittävään roolin roudarina. Vaikka löysin musikaalista paljon vikoja lavaesiintymisen ja tekniikan suhteen, ei mikään häirinnyt niin paljoa, ettenkö voisi katsoa niitä läpi sormien vain siksi, että sain nauttia niin suuren nauru- ja nostalgiaryöpyn niin pienessä ajassa. Kiitos siitä ja toivottavasti tätä nähdään vielä.

Lauantai-illasta kävimme katsomassa myös Alastomuus animessa -luennon, joka oli juuri sitä, mitä siihen mielentilaan tarvittiin. Oli jo melko myöhä ja väsy alkoi painaa, mutta turhanpäiväisen hömpän epämääräisistä aiheista kuunteli kyllä ihan mielellään. Puhuja oli mahtava, eikä mikkien reistailu hidastanut tahtia mitenkään. Luenon loppupuolella huomasi myös yleisöstä sen, että kello alkoi lähentyä puolta yötä, kun kommentteja alkoi sadella aika tiuhaan tahtiin.

Yön "extra-ohjelma" eli Inside the cosplayers' (vai cosplayer's?) studio -paneelin, joka meni aika överiksi, mutta minua ei haitannut. Monta kertaa taisin ääneen kysyä: "Mitä täällä tapahtuu?!" Viihdyin oikein hyvin ja oli mukavaa, että niinkin mukavasti pystyttiin käymään läpi asioita, jotka ovat jokseenkin vakavia (esim. eliitti/elitismi cosplay'ssa). Vaihteeksi jotain rennompaa, mutta asiapitoista ohjelmaa. Ei haitannut, että asioista välillä vähän eksyttiinkin. Tietenkin ohjelma olisi voinut olla vielä hyökkäävämpi panelisteja kohtaan ja ohjelma-aikaa olisi voinut olla enemmän, että kaikki olisivat päässeet tuomaan itseään paremmin esille. Minulla piti olla täsät vielä jotain muutakin sanottavaa, mutta muistini pätkii. Se täytyy vielä mainita, että majon ilmeet ovat jotain <3 Love them truly <3

Lauantai oli lähestulkoon täyttä kultaa, mutta sunnuntai olikin sitten toinen juttu.

Cosplay-journalismi netissä -paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta lähti jokseenkin hitaasti käyntiin. Kuitenkin asiaa ja kiinnostusta riitti, mutta koko ajan oli vähän sellainen tunnelma, että tämä on jo tavallaan kuultu edellisenä iltana. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi monenlaista informaatiota asiasta. Sellaisikin seikkoja tuli tanskalais vahvistuksen puolesta esiin, joita en ole itse koskaan edes miettinyt. Ja oli mukava kuulla erinäkökulmia syihin, miksi pitää blogia.

Ajan kuluksi menimme Kiden kanssa katsomaan Joka cossaajan peruukkiluennon, jonka minä olen tainnut kuulla jo 3 (?) kertaa eri muodossa, eikä se siksi juuri mitään uutta tarjonnutkaan. Valitettavasti hillitön nälkä iski kesken luennon ja jouduimme poistumaan kesken kaiken. Sitä pyydän syvästi anteeksi, koska ei ole kivaa eikä tapana poistua luennoilta kesken kaiken.

Sunnuntain skittikisa oli... tuskaa. Mitä oli tapahtunut sille mannalle, jota olimme saaneet nauttia edellisenä päivänä? Tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taakseppäin vuoteen 2008... Huonot yaoi-vitsit olivat jälleen vallanneet lavan ja niin moni esitys oli jo entuudestaan nähty. Välillä minä niin toivon, että lavoilla nähtäisiin hieman enemmän originaaleja tuotoksia. Can't touch this etc. ja musikaalikappaleiden  lipsync-laulaminen on nähty kauan aikaa sitten. Ne naurattivat kerran, mutta niiden viihdyttävyys ei ole kovin pitkäkestoista, kun niitä toistetaan esityksestä ja vuodesta toiseen. Kärkikolmikko oli lähestulkoon sama, jota itse ajattelin. Ainoa asia minkä olisin muuttanut olisi ollut ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden esitysten paikka. Puput oli parhaita: klassinen rakenne, joka toimi, koska hahmot onnistuttiin tuomaan niin hyvin esiin. Mukana oli kuitenkin jotain uutta ja ennalta-arvaamatonta, mikä piristi esitystä.

Ilmeeni kisan aikana.

Nettipukukisa ei jaksanut hirveästi innostaa skittikisan jälkeen, eikä yksikään puku aiheuttanut mitään suurempia OH WOW -tunteita, koska olin osan nähnyt jo launataina tai aikaisemmin sunnuntaina. Plussana kuitenkin täytyy mainita, kuinka helpottunut olin, kun juontajina olivatkin eri henkilöt kuin lauantaina. Kaksikko veti homman hienosti kotiin, vaikka vähän takelteluja oli joissain väleissä. Erityisesti mainittakoon positiivinen yllättyminen Biitin über-hyvästä englanninkielentaidosta!

Tosiaan minulle Tracon oli kakkaa ja timantteja, mutta eiköhän tästä pysty jatkamaan hyvällä motivaatiolla. Nyt tarkoitus olisi saada Mariya ja Ruruka pikkuhiljaa syksyn aikana valmiiksi, että ne saisivat edes joskus nähdä päivän valon. Cosplaygaala olisi vielä tältä vuodelta jäljellä, mutta taloustilanteeni kertokoot, että olenko menossa sinne vai en.

Fukka kiittää.

Animeseminaari: Random

Öö... hei.

Animeseminaari 2011 on historiaa. En edes muista monesko seminaari, jossa olen vieraillut, tämä oli, mutta se oli monella tapaa aivan omaa luokkaansa. Seminaari oli aivan jotain uutta. Kaikki seminaarit ovat aina erottuneet toisistaan, mutta tämän kertainen tuntui aivan eri tapahtumalta. Jopa tapahtuman odotus oli aivan uusissa sfääreissä. Koska seminaarin ohjelmisto oli hyvinkin cosplay-painotteista musiikkiteemasta huolimatta, oli se jotenkin hyvin vetävä ja tiesin, että tällä kertaa nekin ihmiset, jotka yleensä ovat jääneet ruikuttamaan rannalle, olivat paikan päällä (mm. Kide ja Tiistai). Kokonaisuudessaan koko viikonloppu oli kuitenkin hyvin random ja yllättävä.

Jostain syystä olin hyvin innoissani viimeiset päivät ennen seminaaria, vaikka kävikin niin, että Mariya meni täysin puihin. Pelkästään se, että aloitin Mariyan ompelemisen melko myöhään, ei ajanut sitä ojaan, vaan monet tekijät yhdistyneenä tuhosivat suunnitelmani kuin salaliitto konsanaan. Vaikka Mariyan kauluspaidan kaavoituksen sössiminen teki kipeää, ei se ollut kovin harmittavaa. Paidasta tuli nätti, mutta Mariyalle sen pääntie on aivan liian iso. Uusiksi siis koko roska. En kuitenkaan edes kerennyt aloittaa uuden paidan tekoa, kun sainkin päälleni kammottavan taudin, jonka ansiosta pystyasento oli todellinen urheilusuoritus. En vieläkään ole aivan täysin tervehtynyt, mutta parempaan päin menossa. Mariya siis joutui pitoon hetkeksi ja minä nakkasin niskaani vanhempia pukuja. Ja tein sen ihan mielelläni.

Lauantaina Zidane pääsi uusiokäyttöön. Alkuperäinen suunnitelmani, laittaa Sesshoumaru, kariutui parista syystä. Ensimmäisenä syynä olivat säät. Koska Sössömaru on hyvin hyvin hyvin HYVIN kuuma puku ja viikonlopuksi oli luvattu kohtuu lämmintä ilmaa, enkä aikonut tappaa itseäni lämpöhalvauksella (kyllä olen käyttänyt pukua 30 asteen helteellä ja olin tehdä kuolemaa). Toinen syy on maailman hirveimmät kengänpäälliset, jotka kuuluvat juurikin Sössömarulle. En tahtonut käyttää niitä, mutta uudet kengät, joita suunnittelin käyttäväni, ovat samat kuin Zidanella ja niihin sattumoisin on liimattu valkoista craftia. Sitäpaitsi nyt Zidanestakin on jokunen kuva olemassa, eikä minun tarvitse ulkoiluttaa sitä enää tänäkesänä ehkä ollenkaan.

Zidane retkottaa, kun puku repsotaa.

Suurin apinamies!

Hieman epäilytti kiivetä kaupungintalon takapihan koristeomenapuuhun, mutta kukaan ei tullut valittamaan. Olin myös hyvin huolissani Zidanen jo todella runneltujen kenkien puolesta. Sairastumisestani johtuen en jaksanut kovin paljoa Zidanea korjailla, vaikka se olikin ottanut hurjasti iskua Desuconissa. Jotain hyvin pientä korjailin, mutta joistain asioista en jaksanut välittää ollenkaan, joten puku sai olla aika villinä ja vapaana seminaarissa. Sununtaiksi laitoin päälleni jo kauan kaapissa lojuneen Nice'n. Yritin jopa maalata niitä Nice'n palovammoja, mutta lopputulos näytti lähinnä siltä, että olisin saanut pahasti köniin tai olisin ollut vain likainen. Olin kuitenkin yllättynyt, kun joku sentään tunnisti hahmon <3 Kuvia ei valitettavasti ole Nice'sta vielä saatavilla, mutta niitä on kuitenkin otettu.

Kuitenkin itse seminaari oli hyvinkin hämmentävän mielenkiintoinen. Porukkaa oli varmasti enemmän kuin aikaisempina vuosina ja suurin kiitos luultavasti menee seminaarin ihka ensimmäiselle cosplay-kisalle ja lattiamajoitukselle. Lauantaina, kun kisa järjestettiin, oli kaunis Kulttuurikeskus Valve (ent. Nuku) täpöten täynnä ja minä yritin kamppailla puolia väestä hännälläni, koska oli niin ahdasta. Sunnuntaina oli kuitenkin paljon hiljaisempaa.

Ohjelmasta kävin itse katsomassa Rullarinkelin vetämän paneelin: Cosplay-harrastuksena - lapsellista eskapismia vai vaativaa nikkarointia ja esiintymistä, tanssiesitykset, Geneerisen cosplay-luennon ja piipahdimme lauantai-illan Anime-pippaloissa sekä tietenkin päättäjäiset. Perinteiseen tapaan ohjelmaa ei ollut mielin määrin rohmuttu, mutta niin sanottujen tunnettujen puhujien vähyys yllätti. Oliko se sitten hyvä vai huono asia siitä olkoon kukin mitä mieltä tahansa, mutta minua ei haitannut.

Cosplay-paneeli oli mielenkiintoinen, mutta ohjelman sijoitus kahvila Mintun puolelle toi mukaan paljon häiriötekijöitä lähinnä ylimääräisen mekkalan muodossa. Paneelin aihe oli hyvinkin mehukas, mutta mielestäni siitä olisi voinut repiä vielä enmmän irti. Jämäkämmät kysymykset panelisteille ja hieman vähempi samojen asioiden toisto olisi ryhdistänyt ohjelmaa. Oli kuitenkin mahtavaa, kun mukaan oli otettu myös cosplay'ta harrastavan tytön äiti, joka toi aivan uudenlaista näkökulmaa asiaan. 

Tanssiesitykset hurmasivat minut kyllä todella. Tykkään katsella tanssia ja saankin aina hirveät ihasteluhehkut, kun huomaan, että ihmiset lavalla oikeasti ovat nähneet vaivaa asian eteen ja pitävät siitä. Oma tanssihistoriani on hyvin kaukainen, mutta silti aina hyvien tanssiesitysten näkeminen saa aikaan omanlaisen kaipuunsa. Yritinkin hurrata niin paljon kuin käheällä äänelläni oli mahdolista.

Sunnuntainen Kangaskasan geneerinen cosplay-luento, ei ehkä ollut suunnattu minulle ja tovereilleni, mutta silti istuimme kiltisti yleisössä ja viittailimme aina välillä Kasan "Kuinka moni...?"-kysymyksiin. Luento oli hyvin tiivistetty, mutta huomasi selkeästi sekä rehellisesti puheista että ajankäytöstä, että mikä onkaan se Kasan lempiaihe. Joku mainitsi, että luennolla olisi voinut käsitellä enemmän ompelemista, mutta omasta mielestäni sitä sivuttiin hyvällä tävalla vähän kuten kaikkea muutakin. Ompeluluoennot ovat sitten oma juttunsa.

Cosplay-kisaa en voinut käydä katsomassa, koska tavallaan jouduin siihen mukaan. Sillä samalla hetekkä, kun sain tavarani narikkaan lauantaiaamuna, minua pyydettiin osallistumaan kisaan. Koska ilmoittautuneita oli todella vähän, ajattelin menneä mukaan vain täytteeksi. Aluksi kilpailijoita taisi olla kuusi, mutta päivän mittaan meitä olikin sitten 11. Hieman hirvitti käydä arvioitavana, kun Zidane oli niin pahoilla lommoilla, mutta en stressannut, koska olin mukava vain ohjelma-ajan lisäämiseksi. Suunnittelin päässäni pienen esityksen poikasenkin, johon olisi kuulunut huutelua ja naisten iskemistä, mutta köhäinen kurkkuni päätti tehdä minulle oharit, ja ääneni petti täysin ennen lavalle pääsyä. Se harmitti minua kovin, koska Valve-lava on kuitenkin minulle hyvin tuttu paikka esiintyä ja tiedän, että terveenä äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet aivan hyvin. No, tämä oli minun ensimmäinen lavanläpikävelykisani.

Olihan sen sitten todella kummallista, että sieltä tuli ensimmäisen sijan pysti muine herkkuineen. Olen hämmentynyt.

Kaunis Fuu ja pokaali

Olen ottanut pahaksi tavakseni ilmoittaa itseni kilpailuihin nimellä Fuu, joka sattuu olemaan myös Kiden marsun nimi (minä nimesin ja se on lyhenne Fuwafuwa shite iru'sta [= pörröinen]). Annetaan siis creditsit myös pienelle Fuulle. Ja onnea muille voittajille!

Fukka kiittää ja kumartaa kaikille randomeille asioille.

PS: Yritän, siis puhtaasti yritän, saada Mariyan valmiiksi Traconiin. Ruruka on siis mennyt jäihin. Ensiviikonloppu menee kuitenkin Seinäjoella teatterin parissa, joten saa nähdä miten aikaa jää.

I (heart) Cosplay - Vastaus kysymykseen

Moi!

Kuluneen vuoden sisällä ja sitäkin ennen olen kuullut erään kysymyksen niin monta kertaa, että sitä on oikeasti pitänyt pohtia. Kuinkahan monta blogitekstiä olen lukenut siitä kuinka cosplay on perseestä ja kuinka se vie aikaa, rahaa, sosiaaliset suhteet ja terveyden? En enää edes itse tiedä. Olen toki itsekkin pienen ironisen parodian cosplay-elämästä kirjoittanut, mutta oikeasti minusta tämä ei ole niin persestä kuin kaikkia tuntuvat tuovan esiin. Miksi aina pitää kirjoittaa ja puhua niistä huonoista puolista? Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä - olen täysin samaa mieltä, mutta sen ei tarvitse olla pelkkää tuskaa. Kun kokee tuskaa nähneensä  vaivaa voi huomata sen, että on antanut kaikkensa puvun eteen ja voi olla vieläkin tyytyväisempi lopputulokseen.

Jokasisella on varmasti ne omat porkkanansa cosplayssa ja niin on minullakin. Aijonkin vastata omalta osaltani kysymykseen: Miksi minä tätä teen, vaikka se on välillä niin perseestä? Olen pohtinut asiaa oikesti kunnolla, mutta oikea valaistumiseni tuli, kun eräänä aamuna kävelin peilin ohi ja kaipasin jotain. Aloitetaan silti alusta.

Kun lopulta löytää hahmon, joka miellyttää niin paljon ulkomuodoltaan ja luonteeltaan, että haluaa tätä pukuilla, nousee pään sisällä valtava innostusmyrsky, joka ei jätä rauhaan. Koko sarjan tai pelin läpi täytyy yrittää tuijottaa niitä pieniä yksityiskohtia, joita puvussa on. Juonesta saattaa mennä jotain hieman ohi, kun mietii miten nuo, tämän  ja tuon pystyisi oikeasti tekemään. Ja vaikka puku ei olisikaan sellainen, jonka sen hetkisillä taidoillaan pystyisi toteuttamaan, se työntää eteempäin ja innostaa kehittymään, koska tulevaisuudessa tuon puvun voisikin osata tehdä.

Tämä nainen teki sen minulle!

Vaikka minulle puvun aloittaminen on aina hiemaan nihkeää, yleensä aloitettuani en malta lopettaa ennen, kun olen saanut jotain valmiiksi. Juurikin se, kun puvun ensimmäinen kokonainen osa on valmiina, on yksi cosplayn tekemisen huippuhetkistä. Innostus, tehdä koko puku loppuun, kasvaa ja muiden osien tekemisen aloittaminen ei enää olekkaan niin vaikeaa. Koin tämän juuri eilen Mariyan kanssa (minäkö taas myöhään liikkeellä?). Ensi oli hirveän vaivanloista saada itsensä ylipäätään kangaskauppaan (myönneettäköön, että olin kipeä), mutta takaisin kotiin päästyäni ompelin Mariyan hameen yhdeltä istumalta.

Yleensä jossain vaiheessa puvun tekoprosessin aikana alan epäillä itseäni hahmovalinnasta. Vaikka vedän Zidanen housut jalkaan en näytä yhtään Zidanelta, vaikka minulla olisi häntä. Kuitenkin, kun puku valmistuu osa osalta ja niitä voi sovitaa yhdessä, alkaa kokonaisuus muodostua ja usko omaan itseensä palata. Sanin kohdalla tämä jatkui kohtuu pitkälle. Olen kovin vaalea Saniin vettattuna ja vaikka sainkin peruukin leikattua ja sovitin sitä, en siltikään voinut kuvitella itseäni Sanina, mutta heti, kun laitoin myös Sanin pannan päähäni ja maalasin punaiset kasvokuviot, tunsin onnistuvani jossain sittenkin.

Se hetki, kun puku on kokonaan lopullisesti valmis ja tietää, että seuraavalla kerralla sen voi pukea päälle kokonaan kaikkine osineen, on kultaa. Itse yleensä en kokeile pukua tässä vaiheessa ollenkaan, vaan jätän sen coniaamuksi, koska se saa aikaan pienen jännityksen, joka pääsee sitten coniaamuna myös purkautumaan.

Jostain kumman syystä puvun pakkaaminen on minulle suuri nautinto (kuten myös kirja- ja DVD-hylyn järjestely). Palapeli, jossa kaikki osat ovat eri kokoisia ja muotisia, mutta kaikki pitäisi saada sopivasti samaan tilaan.

Muuttaessani sain tästäkin niin paljon iloa irti.

Coniaamuna en yleensä kerkeä tuijottamaan itseäni peilistä koko cossissa, koska niin usein on kiire ja minä olen se hituri, mutta ajatus siitä, että puku on päällä ja sitä saa käyttää taas päivän verran, tuo minulle kovin suurta mielihyvää.

Huoriahan me ollaan kaikki, niin myös minäkin. Minusta on hyvin hauskaa kulkea matka majoituksesta conipaikalle puvussa, joka aiheuttaa päiden kääntymistä ja joskus jopa huuteluita. Minä pidän ihmisten hämmentämisestä ja siitä, että saan ihmiset kiinnostumaan jostain heille vieraasta asiasta. Tämä ei päde pelkästään cosplay'ssa. Yleensä uteliaimmat ihmiset ovat juurikin niitä kaikista avarakatseisimpia. Olen saanut käydä niin monta mukavaa keskustelu cosplay'sta vain siksi, että joku on kaupan kassajonossa ollut tarpeeksi utelias tullakseen kysymään minulta, mitä minulla on päälläni.

Tietenkin sydäntäni lämmittää aina se, kun joku tulee pyytämään kuvaa. Minä tulkitsen sen niin, että edes jonkun mielestä olen onnistunut jossain. En ehkä kaikissa pienissä yksityiskohdissa, mutta jossain sentään (tai sitten olen saanut aikaan hyvät naurut. on sekin saavutus) Saatan olla hyvin epävarma omista puvistani, mutta satapäinen kuvaajien lauma nostaa luottamustani omiin taitoihini ja kykyihini. Lisäksi kuvatessa pääsen esiintymään, vaikka vain pieneksi hetkeksi. Silti saan olla hetken roolissa.

Kaikista parasta cosplay'ssa on ehkä se, kun conipäivän aikana lähestulkoon unohtaa, että on liikkeellä jokin puku päällä. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin tulee sellainen tilanne, että kävelee peilin ohi tai luo ja hätkähtää, kun sieltä ei katsokkaan se oma naama, vaan jonkun aivan muun. Siinä vaiheessa olen pystynyt hämäämään jopa itseäni ja voin miettiä sitä, että minä olen saanut sen aikaan.

On myös tuhansia muita syitä, miksi minä rakasta cosplay'ta niin paljon ja muilla on varmasti lisää. Halusin kuitenkin nämä itselleni ehkä päällimmäiset asiat tuoda esiin. Toiset ovat mitättömämpiä kuin toiset, mutta kaikki nämä yhdessä tekevät cosplay'sta sen kaiken tuskan ja raatamisen arvoista.

Fuu kiittää ja toivoo, ettei se cosplay olisi muillekkaan pelkkää tuskaa.

PS: Saa nähdä olenko liian laiska saamaan Mariyaa Animeseminaariin valmiiksi, mutta jos en sinne niin Traconiin, mutta sitten Ruruka joutuu jäihin...

Tag tulee ja syö mun aivot

Hei!

Jo jokin aika sitten Ane-Ue taggsi minut tagilla, joka vaatikin rutkasti enemmän aivotoimintaa minun osaltani kuin luulin. Näin lähes viikon jo äitini tyhjässä talossa Kiden kanssa nyhvänneenä ja Final Fantasy XIII'aa tahkonneena, aivoni alkavat olla hyvällämallilla hilloutumassa. Unenikin ovat täyttä tuota peliä (ravager, ravagert, medic, ravager, commando, synergist, ravager, Diversity, ravager...). Lähes taukoamaton pelaaminen ei tee hyvää, joten päätin viimein tehdä tämän tagin. Tiedoksi kuitenkin, etten käytä omaa konettani, vaan äitini, joten kaikki mielenkiintoiset kuvat ovat eri kaupunginosassa. Tässä nähtävät kuva on nyysitty Naamakirjan puolelta. Eteen päin!

On kuusi asiaa jotka teidän täytyy kertoa. 3 negatiivista ja 3 positiivista, tietysti reehellisesti. Lopuksi taggaat kuusi blogia ja linkkaat blogin ales joka sinut linkkasi.

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme postiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

1. Cossi, joka on vähiten suosikkini...
Heti ensimmäinen on hankala... Vastaan kahdella eri puvulla, koska ne molemmat saavat selkäkarvani pystyyn.
A) Sakura Narutosta. Tämä puku oli ensimmäiseni eikä ikinä valmistunut, eikä sen tarkoitus koskaan ollutkaan valmistua. Tein sen vain ja ainoastaan siksi, että en keksinyt mitään muuta tekemistä tekstiilityöntunneille. Mekko itsessään on tosi mukava päällä ja nätti, mutta Sakura hahmona ei ole koskaan kiinnostanut niin paljoa, että kehtaisin häntä pukuilla.
B) Zidane FFIX-versio... Oi elämä... Ainoa kuva, jota kestän noista vanhoista Zidane-kuvista katsella on tämä viereinen. Tänäpäivänä kysyn itseltäni, että: "Mitä kakkaa?" Peruukki oli jotain aivan kammottavaa... ja muutenkin. Nyt keväällä/kesällä, kun tein sitä toista Zidanea, tälle puvulle kävikin niin, että se lensi roskiin. Kaavoituksellisesti tämä puku on kuitenkin opettanut minulle todella paljon.

2. Huonoin kokemukseni conissa...
Taas tämä pistää miettimään. En mitään älyttömän ikäviä kokemuksia ole saanut osakseni, mutta vastaan taas kahdella. A) Tukicon 2009 ja sen saamarin moinen jonotus! Oli pyllystä. Ja B) CosplayGaala 2009... Tämä menee ihan omaan piikkiin, koska se oli aivan täysin itseaiheutettua. Olimme Kiden ja hänen ystäviensä kanssa nostaneet kuppia edellisenä iltana vähän reippaammin ja se kostauti pahasti. Hirvittävät kamikaze-tunnelmat, kuuma ja äärettömän kireät bindit.

3. Huonoin conini...
Ei ole epäilystäkään siitä, mitä tähän vastaan; Tsukicon 2009. Kaikki siinä tapahtumasta oli suhteellisen pyllystä, enkä miellä sitä oikeastaan edes coniksi mielessäni. Conipaikalla ei kuitenkaan tullut oleskeltua juuri ollenkaan, vaikka molempina päivinä oli puku päällä.

4. Lempicossini...
Tämä on myös vaikea. Haluaisin vastata Mariya Shindou, mutta koska puku ei ole vielä edes valmis... Tämä taitaa kuitenkin olla Cloud. Vaikka pidän lähestulkoon kaikista puvuistani ja yleensä juuri hahmon takia, Cloudista saan kuitenkin aina niin paljon iloa ja komiikkaa irti. Cloudin olemuskin on sellainen, johonn minun on helppo päästä käsiksi (ehkä johtuen myös siitä, että se on eniten ollut päällä).

5. Paras kokemukseni conissa...
Oho tämäkin liittyy Cloudiin. Animecon 2009, missä Cloud pääsi ensiesiintymiselleen. Kuitenkin sydäntäni lämmitti hyvin suuresti se ujo poika, joka tuli luokseni ja sanoi jotenkin näin: "Saisiko tämä hirmuinen Cloud-fanipoika halata." Vastasin tietenkin myöntävästi ja halasin poikaa, mutta vain toisella kädellä, koska en halunnut raapia häntä noilla kynsillä, ja sanoinkin sen hänelle. Siihen hän vain vastasi, että: "Joo, ei mitään. Tämä oli jo tarpeeksi. Kiitos." Koko sinä aikana, kun hän minulle puhui, hän vain tuijotteli lattiaa. Hykertelen tälle taas itsekseni...

6. Paras conini...
Nekocon 2011. Vaikka coni itsessään ei ollut mitenkään ihmeellinen, se viikonloppu onnistui olemaan niin miellyttävä paketti, että voisin tehdä sen heti uudesta (+ en osaa muita hyviä coneja perustella niin hyvin). Oli kavereita, oli mukava puku, kivaa autoilua, oli kivaa kisailla, oli kivaa vammata ja ei ollut kiire tai stressi sitä ennen tai jälkeen (kuten Desuconin tai viime vuoden Traconin tapauksessa oli).

Tämä haaste oli tässä. En nyt taggaa ketään, koska Final Fantasy -himotus on liian suuri, enkä kestä enää tätä pelaamattomuutta. Saatan kuitenkin myöhemmällä ajalla lisäillä tänne tagit niille, jotka tätä eivät vielä ole päässeet tekemään.

EDIT: Ja niitä tageja... 3 kipaletta.
http://perunakin.blogspot.com/
http://icantgiveaway.blogspot.com/
http://voronan.blogspot.com/

Fukka kiittää.

Tyttö, jonka nimeä kukaan ei tunnu muistuvan

Hei!

En lähtenyt Aconiin tänävuonna monestakin syystä mainittakoon, että se ei houkutellut Desun ja Nekon jälkeen juuri olenkaan ja mieluummin lähdin mökille. Joten ei mitään Acon juttuja tällä kertaa vaan Sania. Koska San on puku, johon liittyy niin kovasti hassuja asioita, ja sain viimein siitä kuvia, haluan nyt omistaa yhden merkinnän vain Sanille. Valmistus prosessi, esityksen rakennus, ehkä jotain vielä Nekoconista ja jokunen kuva. Tätä on luvassa.

San on vihdoinki valmistunut ja se on oikein mahtavaa. En oikeasti olisi jaksanut enää lykätä sen tekemistä yhtään enempää. Jos olisin, en luultavasti olisi ikinä saanut sitä valmiiksi. Loppujen lopuksi Sanista tuli kiva pukuna, kokemuksena ja hahmona. San on niitä harvoja naishahmoja, joissa näen omaa itseäni niin paljon, että oikeasti rakastun hahmoon. Tämä mennikäinnen tykkää susitytöstä. Oli mukavaa välillä pukuilla naista. Vaikka minulla ei varsinaisesti ole mitään naishahmoja vastaan, mieshahmot tuntuvat pukuilumielessä kiinnostavan enemmän. Sanin valinta Nekoconin puvuksi tapahtui samalla, kun pohdin osallistumistani skittikisaan. Harkitsin myös Sesshoumarun uusiokäyttöä, mutta totesin, että Sanille on helpompi rakentaa mielenkiintoinen esitys.

Kun aloitin Sanin tekemisen, aliarvioin ajankäytön aivan metsään. Suunnitelmani tosiaan oli saada koko puku valmiiksi yhdessä tai kahdessa päivässä. Maskin olin jo tehnyt etukäteen lähes valmiiksi, joten se oli osittain pois laskuista, mutta silti arvioni menivät todella pieleen. Lopulta tein töitä Sanin eteen noin viikon päivät. Mekon ompelin aikaisemmin keväällä, kaiken pienen tilpehöörin ja peruukin hoidin juuri ennen conia. En valvonut öitä huolissani valmistuuko puku ajallaan, vaan sain rauhassa omaa tahtiani tehdä kaiken valmiiksi. Jäipä minulle vielä lusmuiluaikaakin, kun torstaina ennen Nekoconia vietin päiväni rannalla kavereiden kanssa. Tuona päivänä minun oli oikeasti tarkoitus kokeilla esitystä vielä koko puku päällä, mutta se vähän jäi.

Karvakangas oli tuskaisaa... Karvaa on edelleen joka paikassa ympäri kotiani, vaikka olen siivonnut jo useaan otteeseen. Voi mennä hetki ennen, kun ryhdyn mitään karvaista taas ompelemaan.

Kun näkee mitä ompelee.

Peruukki yritti aiheuttaa minulle suunnttomasti harmaita hiuksia, mutta jopa minun huomaamattani se hoiti työnsä kunnialla. Peruukki on tosiaan Suomesta ostettu ja Pilailupuoti sen minulle tarjosi. Se oli alunperin hankittu Willy Wonka -penkkariasuuni, joka oli kokonaan vasemmalla kädellä väsätty puku (koska kukaan ei olisi osannut arvostaa paremmin tehtyä pukua). Karvaahan tuossa peruukissa on paljon, mutta niitä ei ole ommeltu verkkoon kovin tasaisesti. Eikä verkko itsessäänkään ole mitään perustavaa laatua; se ei istu kenenkään päähän. Jo peruukin suoristaminen teki ongelmaa, koska verkon alaosissa on niin paksut kerrokset  karvaa, etten meinannut mitenkään onnistua kaatamaan niiden päälle tarpeeksi kiehuvaa vettä ilman, että poltan samalla käteni tai jonkin muun ruumiinosan. Arkailin myös hieman sitä leikatessa (millon en?), mutta lopulta päätin ottaa ronskit otteet ja saksin menemään. Lopputuloksena oli ihan tyydyttävä peruukki ja hirmuinen kasa karvaa kylpyhuoneeni lattialla. Sanin päässä oleva pieni panta varmasti auttoi piilottamaan kaiken sen hirveyden, mikä se peruukki oikeasti oli. Se piti peruukin paikallaan, vaikka sen istuvuus päähän oli täysin pyllystä, ja se myös esti takahiusten törröttämästä rumasti... vaikka kyllähän ne  törrötti.

Kuvanlaatu on hyvä, kun kaukaa kuvataan.

Esityksen rakentaminen ei ollut iso juttu. Perusrunkoon käytin ehkä 10 minuuttia aivotoimintaa ja lopullinen malli syntyi puhtaasti vasta Nekoconin lavalla. Halusin pitää kaiken mahdollisimman yksninkertaisena, mutta halusin selkeästi kertoa esitykselläni tarinan. Halusin luoda heti alkuun jonkin jännitteen tai tunnelman, josta tilanne etenee selkeästi draamankaaren mukaan keskikohtaan ja Point of no return'iin sekä sitä kautta loppuun. Juoni on mun kaveri. San ei tässä tapauksessa ollut mikään paras hahmo valita, koska huolimatta siitä, että San on vahva naishahmo, on hän silti hyvin vahvasti kiinni muissa hahmoissa. San itse henkilökohtaisesti ei koe mitään juonen kannalta suuria muutoksia (paitsi kohtaa Ashitakan), vaan hänen ympärillään olevat saavat kokea nämä muutokset, mitkä heijastelevat Saniin heidän kauttaan. Olin kuitenkin menossa skittikisaan yksin... Joten hylkäsin idean siitä, että kertoisin puhtaasti Sanin tarinaa lavalla, ja lähdin pohtimaan elokuvan kulkua. Se, mitä yritin muka lavallakin sönköttää, siitä, miten ampumahaavat ovat suuressa roolissa elokuvan juonen kannalta, tuli ideana päähäni vahingossa.

Taustanauha toi paljon tukea tunnelman luomiseen. Minä en kovin pidä lip-sync-esityksistä, koska niissä on todella suuri mahdollisuus pissiä esitys, kun taimaus ei ole kohdallaa (ja mielummin käytän omaa ääntäni kerta livenä ollaan) sekä se vie niin paljon tilaa improvisaatiolta. Mikrofoonien käyttö on puolestaan tökeröä, jos tarjolla on vain käsimikit, joten suosiolla päätin tehdä miimisen esityksen. Luulen, että äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet mikittä esiintymiseen Nekoconin lavalla, mutta miimisyys oli varmempi vaihtoehto (tuolloinhan en tiennyt esiintymistilasta mitään), ja maskin takaa puhuminen ei olisi onnistunut edes mikin kanssa. Kyllähän minä siellä kuitenkin jotain yritin äännellä...

En aivan osaa sanoa, miten esitys meni. Se ei mennyt huonosti, mutta parannettavaa tietenkin olisi ollut. Hieman jännitin maskin puolesta, koska se ei tahtonut pysyä tarpeeksi hyvin päässä "taistelun" aikan, joten jouduin teippaamaan sen leukaani esityksen ajaksi. Kuitenkin samaan aikaan, kun muut esiintyjät kauhistelivat yleisöä lavan takana, minä tutisin innostuksesta. Esiintyminen on minulle suuri nautinto ja vain yleisö voi tehdä siitä juuri sen, mitä sen pitää olla. Yleisö antaa myös oman potkunsa esitykseen. Sitten meinasikin tulla angsti... Tahtoisin jostakin saada käsiini esityksen tallenteen... Ja olen yrittänyt udelle palautetta tuomaristolta, mutta myöhäisellä lähestymiselläni taitaa olla omat sudenkuoppansa. Tietenkin olisi mukava kuulla palautetta ihan miltä taholta vain...

Kyllä se sijoittuminen hyvältä tuntui. Ei sitä voi kieltää...

Alan hajoilla lavalla

Tosiaan kävimme pienellä mökkireissulla, jonne päätin raahata Sanin mukaan. Hyvä, että raahasin, koska kuvaus mahdollisuudet olivat niin huikeat. Siitä huolimatta kuvaussaldo jäi pieneksi juurikin olosuhteiden ja erinäisten syiden vuoksi. Jokunen kuva kuitenkin saatiin.

Blurrrrrrrrrrrrrrrr

Öisin nouseva usva oli aivan uskomaton, mutta tuohon aikaan oli jo niin hämärää, että kameran valotusajat aiheutivat ongelmaa. Tarkennuksetkaan eivät olleet mitään parhaimpia. Kuvat suttasivat tosi pahasti, jos liikuin yhtään. Koska yritän eläytyä kuvatessa, on minulle todella vaikeaa pysyä täysin liikkumatta pitempiä aikoja. Joten monelle kuvalle kävi näin...

Tuli sieltä jokunen hyväkuvakin matkaan.

Sania tullaan kuvaamaan vielä lisää, mutta seuraavana voisin antaa tilaa Zidanelle, joka ei ole vielä edes täysin valmis. Ensikerralla pitää ottaa myös parempi kamera mukaan.

Fukka kiittää ja kumartaa.

Ps: Otsikko tulee siitä, että koko Nekoviikonlopun perääni huudeltiin: "Mononoke!" Enkä kertaakaan kuullut kenenkään kutsuvan minua Saniksi.

Ja kiitokset Ane-Uelle taggauksesta! Tässä lähitulevaisuudessa teen sen kyselyn.

Kyseenalaista toimintaa: Nekocon!

Moi!

Nekocon on nyt siis takana ja minä nautin siitä täysin rinnoin sekä jälleen menettelin neitsyyttäni, koska tämä oli elämäni ensimmäinen Nekocon (härre, minähän olen ollut hurjasti menossa tänävuonna). Julman-kuumista olosuhteista huolimatta koko viikonloppu oli niin mukava, että tekee mieli takaisin jo nyt. Tietenkin mukana oli omat miinuksensa säiden lisäksi, mutta ainakin omalla kohdallani, ne mukavat asiat ylittävät ne ikävämmät helposti.

Lähdimme Kuopiota kohti perjantaina autolla, jonne ahtautuivat minä, Kide ja Woodi. Eipä autoon enempää olisi mahtunutkaan, koska minä osaan pakata. Kaiken maailman pusseja ja nyssyköitä oli mukana tuhannen monta, enkä edes itse ymmärtänyt kaikkien niiden merkitystä. No, ensikerralla uusi yritys. Automatka oli mukava. Tykkään matkustamisesta, ja varsinkin sillon, kun on hyvää seuraa. Kuopion keskusta itsessään oli Kapeiden katujen -mysteeri.

Kuinka näinkin yksinkertainan puku voi viedä niin paljon tilaa?

Nekoconin ohjelmakarttaa en niin über-tarkkaan tutkinut etukäteen, mutta jotenkin sentään sen sisältö oli tuttu. Neko-vihkon lukujärjestykseen oli laitettu kellonajat hämäävästi, ja aina aluksi katsoessa luuli kaikkien ohjelmien alkavan tuntia aikaisemmin. Noottia. Lauantaina kävimme katsomassa avajaiset, jotka jo itsessään saivat hyvän tunteen päälle.

Kurkkasimme myös Kaksosten maskeerausluennon, jonne onnistuin saamaan Woodinkin mukaan, mikä olikin sitten tosi hyvä juttu. Luennolla oli paljon hyvää ja hyödylistä asiaa ja tytöt kyllä tiesivät, mistä puhuivat. Joitain asioita olisi voinut kuitenin hieman tiivistää, mutta se oli vain hyvin vaivainen miinus kaikkeen siihen hyvään nähden. Hieman luennon sijoitus hämmensi. Miksi niin suuri tila? Oma pieni poppoomme istui jossain katsomin puolessavälissä, ja minä luulin koko luennon ajan, ettei siellä ole ketään muita, koska etualan katsomo oli täysin tyhjä. Eipä meidän takanammekaan kovin paljoa ihmisiä istunut.

Sitten kävimme kuulemassa kuinka cosplayssa epäonnistutaan. Surukseni joudun moittimaan kyseistä ohjelmanumeroa aika isolla kädellä. Puhuja ei oikein osannut pysyä oman sarkasminsa mukana, mikä oli taas ristiriidassa luennon nimen ja kuvauksen kanssa. "Käyttäkää lakanapuuvillaa. Sitä on helppo ommella, mutta se ei aina näytä hyvältä, mutta näyttää, jos sitä ompelee hyvin..." ....Ööö... Wut? Asia loppui aivan keseken ja loppu aika olikin sitten turhauttavaa kysymysten ja kommenttien kalastelua puhujan osalta. Osa yleisöstä oli selvästikkin tullut kuulemaan ohjelmaa siinä toivossa, että saisivat apua omien pukujensa parantamiseen, mutta tämä ohjelma tuskin tarjosi heille juuri hyödyllisiä eväitä. Puhuja itse kertoi, ettei käytä juuri peruukkeja, mutta yleisöstä silti yritettiin kysellä kuinka peruukista saisi sitä, tätä ja tuota. Suurimmaksi osaksi vastaukset olivat olankohautuksia tai arvailuja.

Tietenkin cosplay-kisa piti käydä katsomassa. Osanottajia oli aika laidasta laitaan, mutta ei ollut vaikea arvata ketkä palkitaan. Juontajat vaikuttivat lauantaina vähän liian teennäisiltä, mikä onneksi oli vähentynyt sunnuntaina, mutta kisaa oli mukava seurata ja suurimmaksi osaksi kaikista juonto-osuuksista sai selvää. Koska kisaajien lavaosuudet olivat niin erilaisia, en niitä nyt hirveänä vatvo, mutta eräs asia täytyy mainita; mikä hemmetti tämä videojuttu on? Se vie vain turhaan huomiota itse lavasitykseltä. Ainakin tässä muodossa, minkä minä olen nähnyt. Tietenkin, jos joku ikinä onnistuu cosplay-lavalla käyttämään videota niin hyvin, että se oikeasti tukee sitä lavalla heilumista, niin kertokaa heti (itsekkin on kokeiltu).

Ilonan Cosplay pilaa elämäsi oli juuri se, mitä lauantain päätteeksi tarvitsi. Olo alkoi olla jo niin vammainen, ettei mikään yhtään vakavampi olisi enää uponnut ollenkaan. Minä nautin hyvin suuresti siitä, ettei kaikki ollut niin vakavaa, muttei myöskään ihan täyttä vammatusta. Sieltä löytyi monta kohtaa, jotka osoittivat aivan sormella ja kyllä se myös pisti oikeasti miettimään tätä omaa harrastusta, mutta sitä on jo viimeisen puolenvuoden aikan tehty niin paljon, että vastaukset alkaa olla jo kourassa. Ymmärrettävästi puhujaa oli myös mukava kuunnella, kun ei tullut änkyttelyjä ja kontaktia yleisöön oli läpi koko saarnan. Ei trvinnut kuluttaa niitä vähiä aivoenergioita puheen ymmärtämiseen.

Lauantain ohjelman jälkeen teimme pikavisiitin majoitukseen, minkä jälkeen kävimme pulahtamassa jorpakossa. Siinä vaiheessa väki alkoi olla aika tööt, joten iltabileet jäivät väliin, vaikka itse olisin halunnut siellä visitoida. Sen sijaan kaivoimme sisäiset ala-asteikäiset lapsemme esiin ja vietimme illan erinäisten puuhien parissa Haapaniemen koululla. Ihanat ihmiset on ihania <3 Kiitos siitä. Voisin ottaa tämän illankin uusiksi ihan heti.

Sunnuntai oli taas aivan oma juttunsa. Tosiaan edellisessä merkinnässäni mainitsi Nekocon porkkana/keppini, joka olikin sitten skittikisa. Tarina kertoo juhannusyöstä ja tylsistyneestä Fukasta, joka selaili Nekoconin sivustoja joskus aamuyöstä hyvin syöneenä ja nautintoaineiden vaikutuksen alaisena. Näin päädyin osallistumaan skittikisaan. Sunnuntai aamuna syöksyinkin sitten kuvauksien kautta lavan takahuoneeseen ja siitä lavalle säätämään tekniikan kanssa esitystä kuosiin. En tiedä olinko vaikea asiakas vai mitä, mutta omien valosuunnitelmieni säätäminen tekniikan kanssa kesti yhtä kauan kuin muilla osallistujilla yhteensä. Hohohohohohohohohooo... Parikertaa esitys läpi ja siinä se.

Saan harvoin tuntemuksia siitä, että olisin vanha, koska oma hyperaktiivinen ja äänekäs olemukseni korjaa aisan, mutta takahuoneessa tunsin itseni oikeasti vanhaksi muihin kilpailijoihin verrattuna. Livistinkin hetkeksi seurustelemaan muiden ihmisten kanssa (mikä tuntui tosi hyvältä), mutta palasin pian koska muualla oli niin pirun kuuma. Juuri ennen kisan alkua ja omaa vuoroani, minulle iski perinpohjainen vitutus. Siinä sitten itsekseni mietin, että miksi minä sielä olen. Tämä olotila ei kerennyt mennä edes ohi ennen kuin piti lavalle hipsiä. Onneksi yleisö on rakkauteni ja se minut varmaan pelastikin. Anteeksi järkyttävä sönkötykseni lavalla pätkäni jälkeen. "Kukaan, joka on nähnyt elokuvan, ei usko, jos sanon, että San saa luodin itseenä." Arkielämässäkin on ongelmia muodostaa selkeitä lauseita. Ei siis mitään uutta.

Kuka näytää idiootilta lavalla? Me! Eikä se ole mitään uutta.

Kyuu nappasi sentään hienoja kuvia. Ankista käännetty.

Sunnuntaina tuli katsottua jokunen ohjelma vain siksi, että muualla oli kuuma ja salissa oli hieman viileämpi. Se onkin ainoa syy, miksi istuin sekä FFFinght'n että Cosplay-deitin läpi. Kumpikaan ei oikein kiinnostanut, vaikkakin fight'n aikana tuli hurrattua hurmaavalle Ikkakulle ja Mustallesurmalle. Deitti oli lähinnä täynnä Persona 4 -vitsejä, jotka eivät olleet edes hyviä, eikä mukana olleet hahmotkaan oikein hurmanneet. FFF taas oli puhtaasti sen järjestäjien oma tekosyy kemmoilla lavalla.

Päättäjäisissä jännitin enemmän cosplay-kisan tuloksia kuin omani, mutta olin pakahtua, kun Rimppu kertoi itkeneensä. En ole asiasta yhtään pahoillani. Anteeksi vaan, mutta se tarkoittaa sitä, että en täysin munannut ja onnistuin jopa vaikuttamaan edes osaan yleisöstä (Rimppuun) juuri sillä tavalla, mikä oli tarkoitus. Symboliikka ja abstraktia ovat niitä omia leipälajejani, joten olin hieman huolissani avautuuko oma väkerrykseni tarpeeksi. Se riitti, eikä yhtään harmita, vaikka palkinnoille päästiin. Omien teemojeni poikkeavuus muiden esitysten teemoista ei kovin yllättänyt. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ihan kamalasti!

Ei tarvinnut kauaa miettiä, mitä laitetaan ikkunalaudalle nyt, 

kun Sanin naamari ei siellä enää keiku.

Woodi sai innoitusta Kaksosten maskeerausluennosta sen verran, että vietti puolet päivästä maalattavana. Ja kannatti, koska sen jälkeen mukanamme olikin ihka oma LISKONAINEN!

... joka pelotteli mummoja auton ikkunasta sitten myöhemmin.

Minulla oli aivan hurjan hauskaa. Nekocon oli eri tavalla hauska kuin taas Desucon. Nekossa vammausvaihde pääsi niin hurjaan käyttöön, että se jatkui vielä pitkälle yöhön, kun ajelimme Oulua ja Muhosta kohti. Sen takia tiivistyksenä...

En jaksanut pestä naamaa, kun se olisi kestänyt liian kauna.

Kaunis auringonlasku ja yölliset vammauspysähdykset. Huomatkaa, että Woodi on vielä säilyttänyt naisellisuutensa toisin kuin minä. Kuvattu jossain Muhoksen laitakorvessa. Jos poliisi olisi meidät pysäyttänyt, en usko, että matka olisi jatkunut pitkälle. Varsinkin, kun minä ajoin.

Fuu kiittää hurjasti taas.

PS: Tänään tuli kotiin Wonderflex'iä. En tiedä, mitä siitä teen. Ja Sanista pitäisi saada kuvia.

Jotain on tapahtunut

Hoooooi!

Tänään on minulle omalla tavallaan tärkeä päivä, vaikka tämä päivä ei ole mitenkään muuten erikoinen kuin, että tänään Cosplayn epätoivo täyttää vuoden verran. Eikä sekään ole se niin erityinen asia. Perustin tämän blogin aivan siitä syystä, että voisin motivoida itseäni cosplayn suhteen, ja ilokseni voin sanoa, että se on viimeisen vuoden aikana toiminut. Eli tästä onkin ollut jotain hyötyä, eikä se ole ollut vain palsta, jolla olen voinut vinkua ja avautua.

Oman harrastuksen pohtiminen on opettanut minulle jotain, mitä tuskin olisin aikaisemmin tullut ajatelleeksi, ellen olisi niitä rehellisesti kirjoittanut. Hyvänä esimerkkinä aikaisempi epätasapaino teatteri- ja cosplay-harrastuksen välillä. Nyt keväällä ja kesällä olen uhrannut enemmän teatteria, että voisin olla enemmän mukana cosplay- ja conimaailmassa, mikä on osoittanut sen, että cosplay onkin se asia, mitä teen mielummin. Aikaisemmin ei ollut niin paljoa intoa rueta uhkapelaamaan tapahtumien ja teatteriesitysten välillä, joten teatteri oli aina se, joka tuli ensin.

Tietenkin blogi on auttanut minua saamaan tämän oman pienen ääneni esiin. Olen pystynyt tuomaan omaa ajatusmaailmaani esille, vaikka se ei ollut edes mielessäni, kun tätä blogia pistin pystyyn. Samalla on tullut huomattua myös se kuinka ns. kärjistynyt oman näkemykseni cosplay'sta on verrattuna monen muun bloggaajan (että vihaan tuota sanaa) näkemyksiin. Se ei kuitenkaan minua häiritse, koska luulen, että oma mieleni kypsyy ja kehittyy tulevaisuudessa. Toivon myös, että se, mitä minä täällä kirjoitan, jotenkin antaisi pohtimisen aihetta myös muillekkin tai olisi edes jotain hyötyä.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut cosplayn osalta hauskempi kuin koskaan ja toivon, että se vain paranee. En odota mitään suurempaa tältä blogilta vieläkään, koska minä kuitenkin olen kärkäs pieni otus, joka välillä ei osaa edes kirjoittaa. Toivotaan, että edes joku jaksaa seurata ja ehkä jakaa ajatuksiaan.

Sitten jotain ehkä hauskaa. Ilona on harrastanut tätä jossain välissä, mikä inspiroi minuakin tarkkailemaan asiaa; hakusanat, joilla blogiini on löydetty (+ eräs epämääräinen linkki). Tässä parhaat, jotka olen itse oman blogini tilastoista tärpännyt:

huoria oulussa - jostain syystä, tällä oli tärpännyt monta kertaa

kauhutarina kertaa bussi tapaturmasta j - haluaisin tietää miten tämä jatkuu

katsomo pokemon jaksot   - tästä monta naksausta myös

koskaan cosplay asu päällä kouluun - jaa...

leppoisa ratkoja - ei ainakaan minun ratkoja ole leppoisa

tositarkoituksella animen harrastajaa - voin perustaa deittipalvelun tähän sivuun ihan mielelläni

lihonut - en ole! laihtunut vaan sitten viime syksyn 

Nenää syyhyttää - ei mitään käryä, mitä tekemistä tällä on minkään kanssa

ratkoja idiootti - kyllä, se olen minä

huoria kankaanpäässä - mitä kakkaa...

yaoi cosplayu parit - öö... en ymmärrä

hameen aluset - niitä on täältä toistaiseksi vaikea löytää

Ja lopuksi suosikkini; se epämääräinen sivusto, jolta muka oli liikennettä tämän blogin suuntaan

http://anabolmarket.net/ - Mitä tämä merkitsee?

Näin lopuksi voin ilokseni kertoa, että San on viimein valmis. Ja minä rakastan karvareuhkaa <3

Fuu kiittää tästä vuodesta!

PS: Nekocon on jo ihan kohta! Jee!!!