lauantai 21. elokuuta 2010

Lavan käyttöohje 2/2

Juhuu!

Jatkoa viimeisimpään on luvassa, mutta kuten jo mainitsinkin, näkökulma muuttuu ryhmäesitysten vinkkeliin. Sitä ennen ensimmäisenä asiana voisin mainita, että tulen varmasti viittaamaan aikaisempaan tekstiini, joten jos ette sitä ole lukaisseet ja tämän satutte lukemaan, kehottaisin sitä tässä ennen vilkaisemaan hieman. Toisena sitten eräästä seikasta, josta pikkiriikkisen maininnan tein edellisessä merkinnässäni. Pohdittuani asiaa totesin, että siihen kannattaa ehkä hieman syvemmin tutustua, koska cosplay-esiintymisessä se on jokseenkin vajaasti edustettuna. Eli etiäppäin.

Kontakti yleisöön

Jotta esiintyjä voisi näyttää itsevarmalta ja mahtipontiselta, vaikka tutiseekin pukunsa sisällä hervottomasti, kannattaa olla kontaktissa yleisöön ja se tapahtuu helpoiten yleensä katseella. Ensimmäisenä tulisi nostaa se pää pystyyn, eikä tuijotella varpaita. Tätä pitää oikeasti harjotella, koska yleensä varpaita tuijotellaan ilman, että itse tajuaa asiaa. Katse on siirtynyt näin varpaista katsomoon ja parhaimmillaan moneen sataan jopa tuhanteen silmäpariin, jotka tuijottavat vain esiintyjää. Katse tyhjyyteen on helppo tapa pitää se pää pystyssä, mutta onhan maanisesti yhteen pisteeseen tuijottava ihmishenkilö hassuissa vaatteissa hieman kaukaisen ja tavoittamattoman oloinen. Peruskoulun opettajien "Kuvitelkaa yleisö kissanpennuiksi" -vinkki ei tällä kertaa toimi, koska tuskin cosplay-esityksessä on kyse puheesta tai esitelmästä luokalle (joista kukaan ei kumminkaan kuuntele). Ihmiset ovat ihmisiä, ajattelevia olentoja, joille tulisi kertoa jokin viesti sieltä lavanreunan toiselta puolelta. Ottamalla katsekontaktia hajanaisesti katsomossa istuviin ihmisiin, voi esiintyjä tuoda itseään lähemmäs yleisöä ja harhakuva itsevarmuudesta kasvaa potenssiin 70. Myös uskottavuus kasvaa, koska lähempi kontakti yleisön kanssa on aina katsojalle jotain henkilökohtaisempaa. Katse voi ns. kiertää yleisöä, mutta joskus sen keskittäminen tiettyyn kohtaan voi luoda erinlaista tunnelmaa.

(Tätä on aivan järkyttävän vaikeaa selittää ilman konkreettista ohjausta...)

Nousevien katsomoiden kanssa tulee muistaa myös se, että katsetta ja leukaa tulee nostaa huomattavasti ylemmäksi kuin tasokatsomoiden kanssa. Jos esiintyjä esiintyy nousevalle katsomolle ja pitää oman päänsä normaalissa pysty asennossa, suurin osa yleisöstä näkee vain päälaen, joka on sama kuin se, että esiintyjä tuijottelisi varpaisiin. Suurilla lavoilla ja valojen häikäisemänä saattaa vaikuttaa vaikealta kohdistaa katsetta minnekkään, mutta vaikka yleisöä ei näe sen voi kuvitella ja katsetta voi kierrättää sen kuvitelman avulla.

Myös ilmeisiin kannattaa kiinnitää huomiota ja oikeasti harjoitella sitä, miten kasvoillaan yleisölle viestii. Kuten muukin eläminen lavalla täytyy ilmeitäkin hieman liioitella. Kasvojen esiintuominen kunniaan, eikä jäädä piileksimään sinne isojen kaulusten taakse, ellei se ole jotenkin merkittävä ominaisuus hahmolla.

Nyt niihin ryhmäjuttuihin! Mainittakoon, että minä en miellä paria oikeaksi kunnolliseksi ryhmäksi, vaikka ryhmäkisoihin saa myös pareina osallistua, joten kerron asiaa ehkä hieman enemmän isompien ryhmien kantilta.

Tasapaino

Lavalla tulee säilyttää herkkä ja kaunis tasapaino. Ei olla liian takana tai liian sivussa, vaan haetaan se lavan etu-keskellä oleva ihastuttava keskiö, vaikka lavalla olisi enemmänkin kuin yksi ihminen. Myöskään kukaan esiintyjistä ei ole kenekään takana tai esiintyjät yhdessä sumpussa. Esityksen päätapahtumat tulisivat tapahtua mahdollisimman hyvin keskiössä, mutta muuallakin voi olla toimintaa. Aina pitää silti muistaa se, ettei lava kaadu kummallekkaan puolelle ja että yleisö näkee. Kuitenkin jos lavalla tapahtuu montaa asiaa yhtä aikaa eri paikoissa, täytyy niiden suhde tasapainottaa. Kahdessa eri paikassa ei voi samaan aikaan tapahtua saman arvoista toimintaa, koska yleisö ei voi seurata kuin yhtä kerrallaan, ja tällöin toisaalla olevat tapahtumat jäävät huomiotta ja kaikki informaatio ei välity. Tällaiset tilanteet tulee siis rytmittää niin, että yleisöllä on aikaa sisäistää ensin nämä, nämä ja nämä asiat ja sitten siirtää huomionsa toisee paikkaan sisäistäkseen nuo asiat. Tämä pätee muuhunkin kuin replikointiin (teatteri on myös fyysistä ilmaisua). Esimerkiksi tanssiesitykset voivat näyttää hyvin sekavilta, jos joka kohdassa tehdään jotain eriä ja kaikkien "soolo" on suurieleinen ja vauhdikas yhtä aikaa (asiaa vielä pahentaa se, jos asemoinnit lavalla ovat hukassa -__________-).

Lavalla toimiminen osana ryhmää

Hyvin yleinen virhe kokemattomilla esiintyjillä on se, että kun tulee tilanne, jossa käydään dialogia, kasvot ja rintamasuunta kääntyvät siihen keskustelukumppaniin. Onhan se luontevaa näin normaalissa elämässä, jossa ihmisille jutellaan yleisesti kasvotusten, mutta lavalla sitä keskustelua käydään kuitenkin myös yleisön kanssa. Yleisöä ei saa sulkea pois keskustelusta kääntämäällä sille selkäänsä, mutta ei ole tarpeen myöskään jäykkänä paskana tököttää koko aikaa nenä kohti yleisöä. Asentoa lavalla voi muuttaa ja elehdinnällä voi ilmaista ketkä keskustelevat lavalla keskenään, mutta pyrittäköön siihen, että yleisöllä on aina mahdollisuus seurata pieniäkin asioita lavalla. Vaikka kävisi keskustelua jonkun kanssa lavalla, merkitykselliset asiat voidaan puhua suoraan yleisölle.

Lavlla tulee olla hahmossa. Roolia ei tiputeta, vaikka ei olisikaan se oma hetki olla huomion keskipisteenä. Jos ei ole johonkin väliin ns. aktiviteettiä, sitä kaverin esiintymistä ei siltikään jäädä tuoijottamaan tyhmästi paikalleen, vaan silloin kehitetään jotain hahmolle ja tilanteeseen sopivaa yksinkertaista taustatoimintaa. Tässä välissä on pakko käyttää huonoa esimerkkiä, vaikka en sitä haluaisi tehdä. Seuratkaa taustalla olevia henkilöitä...



(Täytyy mainita, että esityksen alku on hurmaava yksinkertaisuudessaan. Se on myös energinen ja esittelee jopa hieman hahmoja ja heidän suhdettaan. Tämä kuitenkin vain ensimmäisten 20 sekunnin sisällä.) Kaikki, mikä ei lavalle kuuluisi, näkyy sieltä kuin neonvalokyltti pimeässä. Roolista putoaminen ja epämääräinen seisoskelu hyppää silmille ja esitys vaikuttaa laiskalta. Vaikka hahmolla esityksessä olisikin tylsää, sitä ei saa näyttää sillä, että esiintyjällä itsellään olisi lavalla tylsää, vaan se tylsyys pitää näytellä (näitä juttuja hoetaan niillekkin, joita silloin tällöin itse opetan).

Myös siihen, miten esityksen hahmot reagoivat tapahtumiin pitää kiinnittää huomiota. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja hahmossa. Häiritsevää usein on se, että esiintyjät tietävät yleensä mitä seuraavana tulee tapahtumaan ja reagointi on liian nopeaa ja yleisö ei pysy perässä. Omissa teatteripiireissä puhumme siitä, että yleisölle pitää antaa "Mitä vittua?" -hetki. Tarkoittaen sitä, että juuri saatu informaatio kerkeää upota katsojaan. Esimerkiksi yllättävän tapahtuman jälkeen pieni hiljainen hetki (jonka aikana esiintyjä kerkeää päässään sanoa hitaasti "Mitä vittua?") ja vasta sen jälkeen tapahtuu reagointi. Näin yleisökin ehtii tajuta asian. Tämä ei tarkoita sitä, että yleisöä pitäisi pitää tyhmänä tai hitaana, vaan nämä ovat tehokeinoja, mutta totuus on, että lavlata yleisölle informaatio kulkee eri nopeudella kuin tosi elämän tapahtumissa. Ei myöskään tarvitse muuttaa koko esityksen kulkua etanavauhtiin, vaan "Mitä vittua?" -hetket voidaan sijoittaa niille ihanteellisiin kohtiin.

Nyt tulee sellainen asia, joka vaatii paljon harjoittelua ja huomioimista, jos siitä haluaa päästä eroon. Ei tämä mikään kaiken kansan syöpä ole kuitenkaan. Meillä päin sitä kutsutaan nuorisoteatteriasennoksi. Termi on omakeksimä. Se ei varsinaisesti ole asento, vaan oikeasti se tarkoittaa sitä, kun esiintyjät käyvät esimerkiksi dialogia keskenään ja lavalla tapahtuu seisoskelua, mutta paikallaan seisomisen sijaan esiintyjä tepsuttelee paikallaan. Siirtäen painoa jalalta toiselle tai tanssien tuttua "Minua pissattaa" -tanssia pikkuisen nostellen jalkojaan. Esitykset, joissa käydään vain dialogia ja keskustellaan, harvoin ovat silmälle mitenkään mielenkiintoisia ja siihen kaipaa aina vähän liikettä, mutta nuorisoteatteriasento ei ole se missään muotoa edustava tapa löytää siihen fyysistä ilmausta repliikin tueksi. Se yksinkertaisesti näyttää typerältä. Tämä ei ole niin näkyvä piirre cosplay-esityksissä, mutta halusin sen silti mainita.

Juoni ja sen kulku

Esityksiin kannattaa aina löytää jokin juoni. Random sekoilu harvoin on loppu pelissä viihdyttävää. Voivathan ne vitsit toisensa perään olla hetken hauskoja, mutta siihen turtuu aika nopeasti. Alku keskikohta ja loppu. Tätä minä tulen hokemaan ja se saattaa kuullostaa lukion äidinkielen tunnilta, mutta cosplay-esitysten pituus ei kovin ole ihanteellinen monitasoiselle juonenkululle, jonka aikana on takaumia ja dramaattisia kohtausten leikkauksia (saakeli, että sellaisen yrittäminen polttelisi). Juoni alkaa jostakin, tapahtuu jotain, mikä muuttaa tilanteen ja lopulta johtaa siihen millainen loppu on. Ideointiin kannattaa uhrata aikaa runsaasti, eikä kannata lähteä rakentamaan eeppistä juonta yhden pikkuidean ympärille viikkoa ennen näytöstä. Aina tulisi ottaa huomioon ne seikat, mitkä katsoja tarvitsee ymmärtääkseen juonen. Parhaat cosplay-esitykset ovat ymmärrettäviä, vaikka alkuperäis lähdettä ei tuntisi. Silloin esityksestä tulee tulla esille hahmojen luonteet, heidän väliset suhteet ja juonen kannalta oleelliset seikat. Juonen voi koeajaa jolakin ulkopuolisella henkilöllä vaikka useaan otteeseen ja aina hioa sitä siihen pisteeseen, että se on viihdyttävä, siinä on sisältöä ja se on mahdollista ymmärtää enimmäisellä katselukerralla.

Kannattaa myös antaa esitykselle varaa mokiin ja improvisointiin. Jos itse tai kaveri menee esityksen aikana lukkoon, voi joku muu sen ehkä pelastaa. Harjoittelu ja heittäytyminen kunniaan, mutta joskus käy vain niin, että pääpahis kompastuu portaissa lavalle saapuessaan. Silloin pitää olla varahanskat taskussa ja valmis niiden hommaa käyttämään.

Tämä oli ehkä tässä. Voisin veikata, että kukaan ei halua ryhtyä tekemään minun kanssani yhtään mitään esitystä tämän luetuaan. Heh... Enkä minäkään hirveänä varmaan ole lavalle yksinäni nousemassa ennen, kun täytän omat kriteerini myös cosplay-esiintymisen puolella. Voin sen kyllä myöntää, että cosplay-kisan esitys on jänittänyt minua enemmän kuin mikään aikaisempi teatteriesitys ikinä ja minä kuitenkin olen esiintynyt sadoillekkin ihmisille.

Edelleen saa kysyä, saa kommentoida ja ilmaista mielipiteitään ihan niin suoraan, kun itse raskii. Ja se olisi jopa toivottua. Kiitän.

6 kommenttia:

  1. Kiitoksia näistä entryistä! Oikein asiaa kirjoitit ja taisi sieltä ainakin pari uutta vinkkiä tulla esiintymisen suhteen.
    En itse ole paljoa kilpaillut, eikä itselläni ole takana minkäänlaista teatterihistoriaa, joten ihan ymmärrettävää, että itselläni ei hirveästi perustietoja kummempaa ole takataskussa, joten todella käteviä tämmöiset.
    Tuosta ilmeettömyydestä vielä sen verran, että itse olen jostain kumman syystä taipuvainen ennemminkin virnuilemaan kuin pitämään pokkaani :--D. Ehkä se on jonkinlainen jännityksen ja stressin ilmenemismuoto itsellä lavalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset tältäkin suunnalta! Toivottavasti mahdollisimman moni näkee lukea nämä entrysi, oli nimittäin sen verran asiaa.

    Erityiskiitokset siitä, että otit huomioon muitakin pointteja kuin ne ainaiset älä-käännä-selkää-yleisölle-ja-muista-puhua-kovaa (ovathan nekin tärkeitä, mutta veikkaisin, että jos joku on ikinä ollut edes koulun joulunäytelmässä, nämä säännöt tietäisi jo - tai ainakin ne minusta pitäisi tietää).

    VastaaPoista
  3. Olen hyvin mielissäni, jos tästä raamatusta jollekkin jotakin irtosi :B Aika suurpirteistä ohjeistustahan tämä on.

    Lirlys: Ilmeiden kanssa ei luultavasti voi muuta kuin harjoitella. Välillä löydän itseni vääntelemässä naamaani hyvin kummallisesti, kun mietin, että millainen ilme sillä hahmolla tässä tilanteessa olisikaan.

    Wepi: Perusjuttuja piti tuoda esille. Tiedän, että joku aamu herään ja huomaan, että jotain hyvin tähellistä on jäänyt mainitsematta. Puhumista en edes jaksanut rueta käsittelemään, koska taustanauhat ovat varmaan täällä jäädäkseen. Hyvine ja huonoine ominaisuuksineen.

    VastaaPoista
  4. Molemmat osat tuli luettua. Osa asioista joita sanoit oli mielestäni itsestään selvyyksiä, mutta myös paljon asiaa joukossa. Tietenkään jotkut eivät välttämättä tule ajatelleeksi niitäkään, ja onhan ne hyvä mainita aika ajoin.

    Kieltämättä esityksessä oli aukkoja ja ns. "tyhjiä kohtia" jotka olisi voitu täydentää (näin jälkiviisaana kun on oikeasti aikaakin luoda visioita paremmasta esityksestä) Tästä en voi syyttää muita kuin itseäni ryhmänjohtajana. Vaikeuksia aiheuttivat liian monet tekijät ja tietenkin ryhmä suuri koko. Enempää en edes yritä tähän raapustaa kun alkaa muuten itselläkin tulla tekosyiden -maku suuhun.

    Oletan että olet nähnyt noita muitakin esityksiä joita traconissa oli. Paikallaan seisomisesta minulla tuli ikävä kyllä mieleen vain voittajaryhmä tällöin. Kilpailussa oli mukana oikeasti todella hyviä ryhmiä, jotka olisivat ansainneet voiton ennen heitä. (mm.kuroshitsuji ja tanssivat tyllihame tytöt ryhmät)
    En tiennyt että Oulussa asuukin lisää cossajia, ne on liian piilossa :D
    Olisi kiva jutella asiasta enemmän ja mahdollisesti sitten viisastuakin jostain ja kuulla enemmän kommenttia, koska sitä olen valmis vastaanottamaan. Kiitos kuitenkin jo näistä ensimmäisistä :)

    VastaaPoista
  5. ShiroichanXX: Valitettavan usein tulee nähtyä esityksiä, joista puutuu jo ihan perusjutut...

    Täytynee mainita, että käytin tuota esitystä lähinnä esimerkkinä siitä, miten usein esiintyjän oma näytteleminen pysähtyy ja muuttuu toisten tuijotteluksi, kun muualla lavalla tapahtuu jotain.

    Olen toki nähnyt kaikki Traconin kisaesitykset. Istuin sentään katsomossa. Juurikin tämä tyllihameinen joukkio, jonka nimeä en tiedä, oli mieluisinta katsottavaa ja toivoin heidän voittavan. Kuroshitsuji-ryhmän esitys hajosi lavalle.

    Itse olen hyvin suuri fyysisen teatterin ystävä, jolloin voittaja "ryhmän" (pari on pari, ei ryhmä) ei kovin saanut minulta pisteitä. Pelkkä dialogi, josta ainakaan itse en juuri saanut selvää, tuntemattomasta sarjasta ei oikein lämmittänyt.

    Kuten huomata saattaa, minähän voisin jauhaa tästä aiheesta vuosi tolkulla...

    VastaaPoista
  6. Fukka: Aivan totta, tuosta ei kyllä käy kieltäminen.

    Kyllähän meidän esitys ikävä kyllä sortui tuohon tuijottelun rooliin ihan liiakseenkin. On se kyllä helppo sanoa näin jälkeenpäin, mutta silloinhan sen luulisi muutenki olevan helpointa?

    Tuosta pari asiasta olen kertakaikkisen samaan mieltä kanssasi, oikeastaan koko loppu ryhmänikin oli sitä mieltä (ja muutama 20 muutakin ihmistä joilta asiaa tiedustelin). Pari kilpailuja on järjestetty jo useampana vuonna muissakin tapahtumissa, mutta ryhmäesityksiin niiden tuominen ei minusta ratkaise mitään ja on muutenkin omasta mielestäni "ryhmä" sanan väärin käyttöä. Pari on pari, ei ryhmä.

    Se on hyvä että aiheista keskustellaan ja että niistä puhutaan. Valitettavan usein törmää myös tämän tyyliseen keskusteluun/kommentteihin " Se oli ihan paska ja sillä hyvä. En tykännyt siitä ollenkaan. " ilman mitään perusteluja.
    Näitä tekstejä on mukava lukea, monestakin syystä. Yksi niistä on mm. se että että perustelet näkemyksesi muttet silti sano että se olisi ultimaattinen totuus.

    Jos keskustelu kaveria haluat niin senkus kirjoittelet vaikka minunkin blogini seinälle oli aihe mikä tahansa. :)

    VastaaPoista