lauantai 7. elokuuta 2010

Korteni kekoon

Terveppä terve.

Eilen oli cosplay-viikon viimeinen päivä, mikä sai minut heittämään yhden neitsyyden hevonjeerran. Nyt minäkin olen osallistunut cosplay-viikkoon (kuvitelkaa tähän väliin jättimäinen hymy, joka näyttää hyvin typerältä minun isoilla poskipäilläni). En ole ennen cosplay-viikkoon osallistunut. Syitä on monia; koko viikon unohtuminen, kiire ja pukujeni yleinen olemus on hieman jarruttanut asiaa.

Viimeisen viikon olen suurimmaksi osaksi kyyhöttänyt pimeässä Loukossani anime ja Jdorama seuranani, mutta eräs blogissaan eilen minua onnistui cosplay-viikosta muistuttamaan, ja ajattelin: "No mikä ettei!" On kesä ja olin muutenkin poistumassa Loukostani ulkomaailmaan, niin miksi en haluaisi hieman pelleilläkkin. Lapsihan minä olen (toisin sanottuna minä olen idiootti). Hetken mielijohteesta tein siis jotain aivan järkyttävää. Viimeisimpien pukujeni monimutkaisuuden ja kuumuuden takia päätin vetää päälleni jotain helpompaa... ensimmäisen cosplay-pukuni, jota oikesti käytin. Eipä tuo vaate koko päivää päälläni ollut. Vain kauppareissun ja pienen hetken kavereiden kanssa pörrättäessä. Mutta olipa kuitenkin!

Itse puku on vuodelta 2005 tai -06 ja se sattuu olemaan Naruton Tsunade. Tuota ennen olin tehnyt jo yhden puvun, mutta sitä en koskaan ole oikeasti käyttänyt (mitä nyt koulun vappujuhlassa -______-). Kerta ajatus itsessään jo oli ex tempore, niin ajattelin sitten ottaa pieniä taiteilijan vapauksia. Jätin keskijakauksen kotiin (eipä ne hiukset enää ihan samalta näytäkkään) ja naamani maalaamatta. Tsunaden korun olisin halunut laittaa, mutta se ilmeisesti on löytänyt tiensä eksyneiden tavaroiden maailmaan. Takin työnsin laukkuuni yön varalle, mutta eipä tuo sieltä ulos päässyt.

Välillä minä itsekkin mietin, mitä minun typerässä päässäni liikkuu. Tämä ehkä tulee olemaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun osallistun cosplay-viikkoon.

Kiitän jälleen.

PS: Tässä hyvin lähitulevaisuudessa aijon jakaa ajatuksiani koskien tulevaisuutta ja kangasostoksia. Mää kans, kerta kaikki muutkin. Ni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti