sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Nyt, kun uskallan kirjoittaa - Chibicon

Moe!

Tosiaankin mieleni on tehnyt tehdä päivitys jo aikaisemmin, mutta paniikki ei ole antanut armoa sen vertaa, että olisin oikeasti uskaltanut. Chibiconin puvun kanssa kävi pienoinen fiba, joten jouduin ensimmäiseen todelliseen 'Läheltä piti' -tilanteeseen puvunteon kanssa. Kaikki muutkin Chibicon-asiat yrittivät painaa päälle. Viikko sitten oli myös cosplay-miitti, joka oli tosi mukava ja toivon, että uusinta saadaan. Olen oikeasti ollut niin kiireinen, etten siitäkään uskaltanut mitään kirjoittaa.

Oulussa oli siis Chibicon. Tällä kertaa coni ei missään nimessä ollut minulle mikään hengailucon. Olin ihan rehellisesti töissä ja sen lisäksi ohjelmissa mukana. Muutenkin tämä con oli minulle vähän erilainen, koska tapahtuma järjestettiin rakastamassani Pohjankartanossa.

Pohjankartano on lukio ja yläaste yhteen sullottuna, mutta siellä järjestetään monenlaista tapahtumaa vähän väliä, mikä saa myös minut ihmettelemään sitä, miksi Animeseminaaria ei ole koskaan järjestetty siellä. Tilat ovat omasta mielestäni aivan mainiot. On hyvä sali, auditorioita, luokkia, jättimäinen ja valoisa keskiaula, sisäpiha ja puisto, eivätkä käytävät ole missään kapeita. Ja jos vielä isompaa lavaa ja salia kaipaa, niin Madetojan sali on samassa yhteydessä.

Operaatio Fredrik oli järjestämässä cosplay-kilpailua ja minusta onkin tullut jonkinmoinen OF'n yleinen nakki, joten aamupäivä tuli istuttua cosplay-infossa. Siksi minulta jäi välistä Yaoi-luento, jonka olisin halunnut käydä katsomassa. Luennon kuvaus oli vain niin käsittämätöntä, että olin aivan varma siitä, että se on vitsi.


Infosta pitikin sitten pyyhältää vaatteiden vaihdon kautta lavan takahuoneeseen, koska olin värväytynyt toiseksi kisajuontajaksi. Emme juontajaparini kanssa halunneet mitään sen ihmeellisempää juontoa tehdä, joten pidimme sen mahdollisimman simppelinä. Kisaajiakin oli loppupelissä mukana ihan mukava määrä.

Kisan jälkeen tulikin sitten tanssittua OF'n mukana jälleen kerran. Tällä kertaa en sössinyt ihan niin pahasti kuin edellisellä kerralla, mutta luulempa silti, että minulle ei ole suotu julkisesti tanssimisen lahjaa.

Jälleen jouduin jättämään välistä ohjelman, jonka olisin halunnut katsoa, koska omat hommat menivät päälle. Luento, jonne en päässyt, olisi ollut Cosplayta savimallista. Siitä näinkin jo vähäsen Kitaconissa, mutta olisin todellakin halunut kuulla tämän. Samaan aikaan oli kuitenkin paneeli, jossa olin panelistina. Tunnin verran puimme aihetta; Onko cosplay ihan persiistä? Panelointi oli omalta osaltani yllättävän rentoa. Toimitin tuossa paneelissa pitkäaikaisen cosplay-harrastajan roolia *köh*köh*.

Samantien paneelin jälkeen olikin oman pikku luentoni vuoro. Homma alkoi jo niin hätäisesti videotykin asentamisella, etten kerennyt edes jännittää. Aiheenani oli ylläripylläri cosplay-esiintyminen. Hyvin yksinkertaista ohjeistusta, mitä olen täälläkin viljellyt. Omasta mielestäni ohjelma meni ihan hyvin, mutta toivoisin silti kommenttia ja palautetta. Sisällöstä ja itse luennon vetämisestä.

Oikeastaan ainoa ohjelma, jonka pystyin katsomaan oli Lolita-muotinäytös. Harvemmin tulee niitä katsottua, mutta koska tämänkertainen oli lopputilaisuuden yhteydessä, niin tuli sekin nähtyä. Olin positiivisesti yllättynyt koko kokonaisuudesta. Se oli hyvä.

Pukuna minulla oli Rikkun Black Mage (Final Fantasy X-2), joka valmistui conia edeltävänä yönä. Aloitin kyllä puvun tekemisen hyvissäajoin yli kuukausi sitten, mutta välissä ehdin olla lähes kolme viikkoa kipeänä (kuten koko muukin perheeni), eikä tuolloin mikään oikein luonnistunut. Kaksi viikkoa ennen conia vietinkin taas täysin työn touhussa ja vielä perjantai-iltana olin valmis laittamaan Sesshoumarun niskaani. Yhdeltä yöllä puku ei ollut vielä valmis, mutta totesin sen esittelykelpoiseksi.

Paine - Kaunein Rorune
Ainokainen kuva, joka minulla tästä asusta tällä hetkellä on. Kengät ja keppi ovat vielä kesken. Puvunteosta yleisesti aion tehdä ihan oman merkintänsä tässä kohta, vaikka kaikki ei olekaan vielä koossa. Sisareni mun oli myös tarkoitus olla mukana Yunan Black Magella, mutta flunssa jylläsi hänenkin osoitteessaan. Pienet suunnitelmat on näiden asujen uudelleen ilmestymisestä jo suunnitteilla. Rikku oli minulle aivan ihanteellinen hahmo, koska ei tarvinnut olla mutrusuuna kuten yleensä ja sain olla naurettava aivan rauhassa. Sitäpaitsi Rikku <3

Minä en kerennyt kiinnittää huomiota pukuilijoiden vähäisyyteen, josta jotkut ovat jo kerenneet osoittaa mieltään. Minusta tuntui, että pukuja oli aivan yhtä paljon kuin muissakin tapahtumissa. Ohjelman vähyydestäkin on nypisty, mutta minusta se on vähän yliampuvaa, koska kyseessä on CHIBIcon. Tilat oli kyllä isot ja kävijöitä paljon, mutta se oli silti Chibi.

Seuraavana hoidan pois alta sekä minun että Kiden propit, jotka näyttävät tällä hetkellä aika keskeneräisiltä.

Hiomatyökaluni: Kynsiviila
Toinen puoli Nirvanasta on jo muotoiltu lähes kokonaan. Vähän hiomista ja lisää massaa. Sitten onkin maalien vuoro. Keskityin Nirvanaan aluksi ihan liikaa, koska innostuin noista kohokuvioista niin paljon.


El Dorado on aikalailla samassa tilassa, mutta hieman paremmassa vaiheessa kuitenkin. Hionut en ole tätä vielä ollenkaan, koska sen muodot ovat erilaiset, ettei sitä hirveästi edes tarvitse hioa. Työstö on hieman eronnut Nirvanasta, mutta epäilyksistäni huolimatta, se näyttää silti toimivan ihan menevästi.

Fuu kiittää.

PS: Nyt olen pyrkinyt ottamaan ihan kunnolla niitä WIP-kuvia, että on jotakin materiaalia tänne. Ni!

5 kommenttia:

  1. Ei unohdeta että pohjiksella on valtava parkkis ja juna ja linjaautoasema 500m päästä tapahtuma paikasta.

    VastaaPoista
  2. Chibi oli kyl ihan mukava coni, tilat olivat aivan mainiot. Teillä oli varmaan yhet Chibin näyttävimmistä cosseista! Mulla olis teistä myös kuva ja voisin lähettää jos kiinostaa. =)

    VastaaPoista
  3. teil oli kyl mahtavat puvut!! ja tilat oli todella upeat! ja se linja-auto aseman läheisyys oli tosi hyvä juttu!

    ja tanssikin oli hienoa, sitä on aina hieno katsoa! toivottavasti sitä nähdään myös jatkossa!

    VastaaPoista
  4. Tosiaan onhan se Pohjankartano hyvien kulkuyhteyksien päässä.

    Valkoinen Samurai: Juu! Mielelläni otan vastaan kuvia, jos niitä on. Bloggerin profiilistani pitäis löytyä sähköpostiosoitteeni :B

    Jäärä: Kaipa sitä vielä tulevaisuudessa tulee tansseja tapahtumiin. Eikä pelkästään vaan tansseja. Jotain muutakin on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kuvat on lähetetty. :) Saa käyttää ihan vapaasti kunhan mut mainitsee kuvaajaks.

      Poista