torstai 28. maaliskuuta 2013

Muutamat 11

Heipähei!

Minulle siis nakattiin tämä blogisfääriä kiertänyt 11-juttua-haaste. Aioin hoitaa muita asioita pois alta ennen, kun tämän teen, mutta tylsyyksissäni päädyin pohtimaan syntyjä ja syviä. Haasteeseen siis...


Haaste
Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit


1. En juo ollenkaan kahvia ja teetäkin vain hyvässä seurassa. Kaakao on oma juttuni.
2. Keittiössä olen hyvin neuroottinen.
3. Osaan tehdä kaiken laista, mutta en mitään erityisen hyvin.
4. Olen äärettömän utelias ja pidän hirveästi siitä, että saa oppia uutta. Aiheella ei niin väliä.
5. Olen kokeillut tosi paljon eri harrastuksia. Nyt ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ole mitään viikoittaista harrastusta, jossa käydä. Kotona tuleekin sitten tehtyä.
6. Asun yksin, enkä usko, että voisin koskaan enää asua kenenkään kanssa yhdessä.
7. Minulla on käärmefobia. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että kyse ei ole mistään pikkupelosta.
8. En usko aikuisuuteen. Ihmiset kasvavat, mutta ei ole olemassa aikuisia, on vain ihmisiä, tyhmiä ihmisiä, ei niin tyhmiä ihmisiä ja ei niin ihmisiä.
9. Harrastan välillä eräretkeilyä.
10. Olen soittanut pianoa 7-vuotiaasta asti, mutta en ole yhtään hyvä.
11. Tykkään hirveästi jääkaappimagneeteista.

Minulle heitetyt kysymykset:

1. Syötkö ikinä outoja ruokayhdistelmiä, kuten pehmistä ranskalaisilla, eikä kukaan tunnu uskovan sen olevan hyvää?
- Makeat kaurakeksit ja meetvursti, jäätelö ja meetvursti, meetvursti yleensä ja lähes joka aamuinen aamupalani; näkkileipää dipattuna kaakaoon. Eli kyllä. Munchies-ruoka on parasta.

2. Tai mietitkö outoja tai paradoksaalisia asioita, kuten miksi kaiken sanotaan aina maistuvan ihan kanalle, mutta kana puolestaan ei maistu kaikelle?
- Koko ajan :D Ajatus juoksee liian nopeasti ja sitä on tullut mietittyä kaikkea banaanikärpäsistä todellisuuden rakennusaineeseen.

3. Mikä on puku/asu/vaate, jonka haluat joskus toteuttaa ja ehkä aiotkin, mutta se vaan tuntuu liian ultimaattiselta vielä tähän hetkeen?
- Montako saa laittaa? Useimmissa on ongelmana vain se, etten suostu työntämään itseäni makkarankuoreen tai bikineihin tämän kokoisena.

4. Mikä on lempiväri ja syy miksi uskot pitäväsi juuri siitä väristä?
- Oranssi. Siitä tuli kai lempivärini pahimman Naruto-hypeni aikaan (Fukka 10v.), mutta vaikka en enää kyseisestä sarjasta niin paljoa välitä, on se silti pitänyt pintansa lempivärinäni. Se kuvastaa todella hyvin minua. Harmi vaan, että suurin osa oranssin sävyistä ei näytä itseni päällä ollenkaan hyvältä.

5. Voisitko matkustaa outoon maahan ja syödä siellä kaikkia paikallisia ruokia, kuten meduusoja?
- En voisi. Matkustaisin kyllä mielelläni, mutta se syöminen olisi ongelma. En ole mikään maailman nirsoin ihminen, mutta on tiettyjä ruokalajeja joista en pidä. En esimerkiksi syö juuri mitään mereneläviä (paitsi punaista kalaa), koska ne kaikki maistuvat samalta eli kalalta. Olen kyllä maistellut monenlaisia ruokia (kuten haita ja alligaattoria), mutta kokonaista annosta en tiettyjä ruokia syö.

6. Onko allergioita tai muita deadly-flaw:eja jotka vaivaavat elämääsi?
- Ainoat asiat, jotka elämääni niin sanotusti vaivaavat, ovat lukihäiriö ja jalkavika. Lukihäiriö nyt ei enää muuten, paitsi, että olen järkyttävän hidas lukemaan. Jalkavika rajoittaa siinä mielessä, että en voi käyttää mitä tahansa kenkiä. Cosplay’n parissa se on aika perseestä, koska vaikka löytäisin kirpparilta tai muualta hahmolle juuri sopivat kengät ja jopa omaa kokoani, en voi niitä käyttää, elleivät ne ole hyvät jalassa. En aio paskoa jo rikkinäisiä jalkojani lisää sillä, että cosplay’n takia laittaisin huonot kengät jalkaan ja kynyäisin niissä jalkani hajalle.

7. Missä ja miten haluaisit viettää elämäsi mummo-pappa vuodet?
- Miten minä mitään tuollaista voisin tietää? Hyvä, että näen vuoden päähän omassa elämässäni saati pidemmälle. Olen aika Go with the Flow –ihmisiä.

8. Miten on elämäsi sokerikulutuksen laita?
- Liikaa. Liikaa karkin muodossa ja sopivasti kaikesta muusta. En käytä sokeria paitsi leipoessani, mikä on taas jäänyt aika vähälle. Karkin syöntiäkin olen onneksi onnistunut taas rajoittamaan. Nykyään syön karkkia ehkä kerran tai kaksi kuussa.

9. Luetko paljon ja mitä?
- Luen kohtuu paljon, joo. Lähinnä fanfictionia ja virtuaalikirjallisuutta. Lukihäiriön takia en ikinä oikein oppinut lukemaan kirjoja. Hirvein asia peruskoulu aikoina oli se, kun piti lukea jokin kirja johonkin mennessä. En ikinä saanut niitä kirjoja luettua, ellen käyttänyt kaikkea (ihan oikeasti kaikkea) vapaa-aikaani lukemiseen, koska minä luen 10 sivua siinä ajassa, kun joku toinen lukee 40. Siksi moni kirja jäi kesken ja se jäi aina inhottamaan, kun muut olivat saaneet kirjat luettua.  Ei hirveästi innostanut lukemaan sitten vain omaksi huvikseen, kun kirjaston laina-aikakaan ei ikinä riittänyt. Tiettyjä klassikoita on tullut luettua ja vanhoja tuttavuuksia olen lukenut uudestaan useaan otteeseen (Sormusten herra on suurkulutuksen alla).  Haluaisin kyllä lukea vaikka mitä, mutta se ensimmäinen askel on aina se vaikein. Virtuaalisessa muodossa, en näe tekstiä konkreettisessa muodossa (esim. sitä, kuinka paksu kirja on), niin en osaa ahdistua lukemisesta. Oikeasti, luen koko ajan jotakin. Se on vain netissä. Tietokirjallisuutta ahmin välillä ihan kirja kirjoina. Jostain syystä niiden lukeminen ei ole ollenkaan ongelma.

10. Tuntuuko sinusta ikinä että et nyt ihan ymmärrä mikä ihmisiä kiinnostaa massakulttuurissa, oli kyseessä sitten esimerkiksi pukeutuminen tai TV-ohjelman seuraaminen, vai oletko yksi massan seuraajista?
- Olen aina ollut oman tieni kulkija. Tietyllä tavalla silti ymmärrän massakulttuuria, koska massa tarjoaa idean, mitä seurata, eikä sitten tarvitse itse keksiä sitä ideaa. Se on helppo, hyväksytty, yksinkertainen ja valmiiksi pureskeltu. Ei tarvitse olla luova. Tietysti massa-vaikuttajissa on yleensä laaja konsepti, josta monenlaiset ihmiset voivat poimia omat tarttumapintansa sen seuraamiseen. Joskus massa onkin pienten eri ryhmittymien yhtälö. Eikä näillä ryhmittymillä ole mitään muuta yhteistä. Eli riippuu hieman siitä konseptista.

11. Mitä sellaista tulet tekemään elämässäsi, jota ihmiset muistelevat vielä vuosien päästä?
- Olemaan minä? En tiedä. On tullut tehtyä niin paljon kaikkea kummallista, ettei se enää ole mitään erikoista omalla kohdallani tai ympärilläni oleville. Tähän asti olen saavuttanut myös kaikki tavoittelemani suuremmat asiat ilman kommelluksia, joten en usko, että kelkka hirveästi tästä mihinkään kääntyy. Riippuen tietenkin siitä myös, että miten tuon kysymyksen tulkitsee. Puhutaanko minun ympärilläni olevista ihmisistä vai laajemmassa mittakaavassa. Kaverit varmasti muistavat suihkulähdeuinnit, Tasavalta-asennon ja ’Tuolilla voi istua’ –räkäisyt.

Ja koska minä olen cosplay-bloggaaja, yritän pyörittää myös näitä omia kysymyksiäni cosplay'n ympärillä. Yritän myös taggailla sellaisia blogeja, joissa tätä ei tietääkseni ole vielä nähty, mutta joiden vastaukset minua oikeasti kiinnostavat.

1. Millaisena cosplay-harrastajana näet itsesi?
2. Mikä on sinulle cosplay'n suurin kompastuskivi?
3. Kuinka paljon ammennat tietoa joltain toiselta ihmiseltä (esim. vanhemmilta, sisaruksilta tai kavereilta) cosplay'ta varten? Vai teetkö kaiken ihan omin neuvoin?
4. Minkä cosplay-asusi valmistaminen on ollut hauskinta?
5. Mikä on sellainen asia, jonka tekemisen haluaisit oppia, mutta jostain syystä et pysty opettelemaan?
6. Oletko ikinä pohtinut sitä, kuinka saisit yhdistettyä muita harrastuksiasi cosplay'hin?
7. Kuinka avoin olet cosplay-harrastuksesi suhteen esimerkiksi kavereiden ja sukulaisten kanssa? Tai uusien tuttavuuksien?
8. Mikä on ehdottomasti parasta tässä harrastuksessa?
9. Mistä sait ideasi perustaa cosplay-blogi?
10. Onko blogin kirjoittaminen antanut sinulle jotakin uutaa harrastukseesi?
11. Mitkä ovat mielestäsi cosplay-blogien huonoja puolia?

Tags tags tags... Hippailen:

yaciAmandawoodiMalicionnaLilianBiittiChirukaPunpun ja LazulizYumiKoyukiElina sekä Hansku!
I dare you to do it!

Fukka kiittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti