tiistai 18. helmikuuta 2014

Tulin kaapista - Desucon Frostbite 2014

Hej!

Frosti on takana ja huaaaaaaaaa! Oli kivaa! Oli ihan hurjan kivaa! Katsottavaa ohjelmaa oli paljolti, mutta vain valitettavan harvaan sain itseni raahattua. Toivon kovasti, että ohjelmat tulevat nettiin, että pääsen katsomaan kaikkea, mikä jäi välistä. Tässä kuitenkin runsain kuvin maustettuna vähän juttua asiasta.

Ihan yleisesti voin sanoa, että minulle Frosti oli pitkästä aikaa mukavin con ja osaltaan K-18-rajalla on siihen vaikutusta. Kaikin puolin coni oli rauhallisempi, siistimpi ja rennompi. Missään vaiheessa Metsähallin desipelit eivät nousseet niin korkealle, että olisi pitänyt vieruskaverille huutaa. Näin on käynyt aikaisemmissa tapahtumissa lähes aina, mikä ahdistaa itseäni, koska kuuloni on erittäin hyvä ja kakofonia sekä melu aiheuttavat herkästi päänsärkyä ja migreeniä. Oli tilaa liikkua, vaikka olinkin massiivinen ja epämääräisen muotoinen. Muutaman kerran jäin oviaukkoon kiinni, mutta se oli täysin omaa syytäni. Selkein merkki siitä, että Frostbite onnistui tavoitteessaan, on se, että kaikki ohjelmat, joissa kävin olivat aivan täynnä. Puheohjelmia onnistuin katsomaan vain kolme, joista kahdessa piti seistä, koska väkeä oli niin paljon.

Tiivistää oman Frostini tunnelman hyvin.
Vasemmalta: Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune.
Kuvasi: Yumi
Perjantai oli meille 'tuli perseen alla' -päivä, koska lähdimme matkaan Oulusta ennen aamu kahdeksaa, jotta ehtisimme Lahteen tarpeeksi aikaisin. Onneksi olimme saaneet auton lainaan, koska junamatkailu kaiken sen tavaran kanssa olisi ollut aivan hirveää. Lisäksi saimme tiedon frostiviikolla, että hotellivarauksessamme on käynyt kämmi ja meidät on sijoitettu kahteen eri huoneeseen eri puolelle kaupunkia... Mitä kakkaa? Oikeasti? Onneksi oli auto. Kaiken tämän sompailun takia perjantaille en laittanut mitään pukua.

Perjantaina tuli katsottua avajaiset (joista missasin parhaat palat työpuhelun takia) ja ohjelma ystävänpäivästä, mikä oli alkuun harmittavan geneerinen. Mielenkiintoista uutta asiaa tuli ohjelman loppupuolella, mutta jouduimme hipsimään tiehemme kesken kaiken, koska Rorunen lavaharjoitukset alkoivat. Perjantain menikin hyvin tiiviisti lavan takana auttelemassa ja höpistessä ihmisten kanssa.

Scroll'i matkasi selässäni ja vaikeutti liikkumista hurjasti.
Kuvasi: Kasa
Lauantai oli Naruto-päivä, ja suurimmaksi osaksi liikuin laukka-askelilla paikasta A paikkaan B, koska rulla selässäni oli hitusen levelä. Vaikka emme saaneetkaan Naruto-ryhmää aikaiseksi, oli minulla kivaa Narutona (Kide oli Temarina). Sitä tuntee saavuttaneensa jotain, kun ympäriltä kuuluu kuiskintaa; ”Onpa hyvä Naruto,” ”Ootko koskaan nähnyt noin fiksua Narutoa?” Repeilin aina välillä. Muita Naruto-sarjan pukuja ei edes hirveästi tullut nähtyä. Koko viikonlopun saldo on laskettavissa yhden käden sormilla. En myöskään koskaan aikaisemmin ole saanut silittelyjä osakseni, mutta nyt sekin on koettu.

Lauantaina kävimme katsomassa Free!-luennon, joka tarjosi syvällistä jauhantaa sarjasta. Itse hihittelin koko luennon läpi, koska puhujan sanavarasto oli mitä ihastuttavin. Tulen käyttämään tästä lähtien sanaa nurkka-hemuli aivan liikaa (minulla on outoja ja neuroottisia mielihaluja puhetapoihin ja sanastoihin). Luennolla tuli uutta esiin, vaikka olen sarjan nyt jo kahteen otteeseen katsonut syistä X ja muutenkin paketti oli hyvin viihdyttävä. En ole varsinaiseen lähde teokseen koskenut, mutta en tiedä jaksaisinko edes. Oli siis ihan kiva, että luennolla käsiteltiin ja tuotiin esiin myös siihen liittyviä aspekteja, joita sarjassa ei hirveästi päästy tutkimaan.

Ääää! Koska kaulakoru on paras!
Kuvasi: Kasa
Suurin osa lauantaista meni kuitenkin pienessä akvaariossa istuessa, kun pääsin osaksi Hall-kisan tuomaristoa. Kiitos ihanille kanssa tuomareilleni, Yumi, Tikli, Kifia ja Yoki, koska olitten niin kivoja ja mukavia. Aluksi jänskätti mennä tuomaroimaan, koska iik! Ketä muita siellä on?! Tuomarointi sujui todella hyvin, koska kaikki tuomarit olivat hirmu päteviä. Ihan erilainen tuntu kuin ensimmäisellä tuomarointikerrallani Animeseminaarissa. Kisaajat olivat ihania ja monipuolisia, joten heille myös suurkiitos. Kiitos myös Ilonalle hyvästä huolenpidosta ja ylipäätään siitä, että pääsin mukaan. Jee jee ja silleen!

En jotenkin yhtään osannut asennoitua seuraamaan NCC-karsintaa kunnolla, koska ajatukset juoksivat ihan muualla. Keskityin hyvin paljon myös siihen, että Rorune oli NCC-kisassa ja woodi sekä Kissaten olivat Hall-kisassa. Paljon oli kuitenkin monologeja, jotka eivät lip-sync-muotoisina oikeen minuun iske, koska tahditus on yleensä aina vähän hakusessa. Suuret plussat annan valomiehille, jotka tekivät oivallista työtä esitysten osalta. Oli myös hyvä nähdä, että avustajia oli vihdoinkin käytetty hyväksi, koska se vaikutti esitysten sisältöön jonkin verran. Onnittelut NCC-edustajalle! Olet paikkasia ansainnut!

Lauantaina olisin halunnut käydä kuuntelemassa Yamaguchi'n haastattelua, mutta keskittyminen oli illasta aivan nollassa, joten yritimme kuvata jotain ennen lähtöä. Myös muuta ohjelmaa jäi välistä, koska unohtaminen ja jaksaminen. Narutosta sentään joku kuva tuli otettua pikapikaa. Kesällä luultavasti tulee kuvattua taas Narutoa, koska talvimaisema ei ole se ihanteellisin ympäristö tälle pojalle (saati tuo loskapaskakeli).

Pallerooooo!
Kuvasi: Kasa
Sunnutai oli Harun ja muiden uimapoikien päivä. Pääsimme kuvaamaan heti aamupäivästä, mikä oli tosi hyvä juttu. Ei tarvinnut siitä enää sen jälkeen huolehtia. Meitä oli kuvaamassa ihana ihanuus Yaci (kiitos!), joka vilkkuu Kiden ottamissa making of -kuvissa.

Kattokaa kuinka Rorune on komia Makoto!
Kuvasi: Kasa
Uimapojat olivat kivoja. Haru on Free!-luennon mukaisesti nurkka-hemuli. Haruhan ei vastaa omaa olemustani yhtään enkä ollut tätä "roolia" mitenkään harjotellut, joten välillä piti hieman koota itseään. Repeilyä oli ilmassa ja kaikkinensa uimapojat olivat aivan mahtavia, vaikka roolista putoilua tapahtui aivan liikaa. Parasta kaikessa on ehkä se, että meidän pituuseromme täsmäävät niin hyvin.

Käydään yleensä Rorunen kanssa karaokessa. Ilmeisesti se huvitti, koska piti kuvata.
Paikan päällä olivat myös älyttömän upeat Rin ja Nitori, joiden kanssa olisimme halunneet ottaa yhdessä kuvia, mutta he pääsivät livistämään. Kyynel, koska Rin on paras. Niin hirveästi en kuitenkaan uimapoikia nähnyt, mitä odotin. Muutaman Harun ja Makoton siellä täällä, mutta odotin niin paljon suurempaa ryntäystä. 

Tiili seinää, koska emme päässeet baariin asti.
Makoto: Rorune, Haru: Miä, Rei: woodi ja Nagisa: Kasa
Kuvasi: Kide
Näistä hahmoista saa iloa irti.
Kuvasi: Kide
Ihan höpöttelyksi ei sunnuntaikaan mennyt, koska kävimme kuuntelemassa Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mustavalkokuvina -luennon, joka tarjosi hitusen jotain uutta, mutta eipä hirveästi. Vähän olisin kaivannut jotain toisenlaista lähestymistapaa kuin sarja1 - homot1, sarja2 - homot2. Sisältö oli ihan kohtuullisen mielenkiintoista, vaikka hyvin paljon tuttua siinä olikin. Sieltäkin jouduimme hipsimään hitusen ennen loppua, koska halusimme päästä päättäjäisiin. 

Frostbite oli huippu. Toivotaan, että se jaksaa kiinnostaa ihmisiä tulevaisuudessakin, vaikka siitä tulisikin vakituisesti K-18-con. Molempien päivien puvut olivat mukavia. TASKUT! Kaikki oli vain niin paljon paremmin, koska taskut.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Saatte ihan itse keksiä, mikä on otsikon syvällinen viesti.

6 kommenttia:

  1. Mitä näin sua Narutossa siellä lavalla, niin totesin itsekseni että ompa kyllä muuten niin hieno Naruto ja se sopi sulle tosi loistavasti :>

    VastaaPoista
  2. En oo hirveesti Narutoihin kiinnittäny huomiota monee vuotee, mutta toi sun oli kyl älyttömän hyvä! ^w^
    Ja free!-luennoitsijalla oli ihana puhetapa, todellaki!!

    Hahaa, kattelin teitä sunnuntaina "yhyy ne on niii ihania mut en uskalla mennä puhuu" (olin siis Gou) :'D Tuo juoma-astia kuva on ihana!!!! paras!! en kestä!

    VastaaPoista
  3. Tuo juoma-astia kuva... :DD Sain päivän naurut. Itsehän en ikäni puolesta tapahtumaan päässyt, mutta ihana lukea kuinka muilla on ollut hauskaa.

    Tuo Naruto cossi on aivan upea ja Haru myös!♥ Ei se haittaa, vaikka ei osaa olla tismaalleen samanlainen kuin hahmonsa. Ei sitä aina tarvi ollakaan. 8>

    VastaaPoista
  4. Apua! Jee! Kiitos hirveästi kehuista ♥ Kohottaa mieltä niin hurjasti kuulla, että muidenkin mielestä olen tehnyt jotain oikein. Varsinkin Naruton kohdalla, koska se on itsellä tärkeä hahmo ja niin satamiljoonaa kertaa nähty.

    Varsinaisien Free!-kuvien seassa pitäisi olla parempikin versio tuosta vesipönttöasetelmasta. Niitä odotellessa pitää tyytyä näihin.

    VastaaPoista
  5. Aijai toi sinun Narska sai kyllä aika kovat Naruto-pärinät aikaiseksi allekirjoittaneella. Plus Naruto-kuumottelut otettu huomioon, todellakin tulee asua tehtyä jossain vaiheessa ja ryhmäshootit enemmän kuin toivottuja! ;>

    Saatoin myös hiukan riemastua tuosta viimeisestä making of kuvasta. Vaikka Freen katsominen jäikin neljään ekaan jaksoon niin :-----DDDDDDDDD Varo ettei vesi ole liian kylmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et arvaa kuinka repesin 'Naruto-pärinöille' : DDDDD Tuun Narutona sun uniin härnäämään >:3

      PS: Suomen helmikuussa vesi on liian kylmää...

      Poista