tiistai 3. kesäkuuta 2014

Helvetin herra

Moi!

Oh'hoh! Desucon on ihan ovella. Vähän on mennyt taas blörinäksi tämä blogin pitäminen. Tarkoitus oli saada merkintää ilmoille vielä Toukokuun puolella, mutta koska työvaihekuvat olivat tuolloin vielä luokkaa tämä:

Kimono-asia why so boring?
Kaavoituksen jymymenestys, kimonot ja niitä muistuttavat kaavut. Niin joo... Ne Desun puvut. En ole kunnolla edes niistä, mitään sanonut.

Koska pääsykokeet painavat päälle seurueemme hurruuttelee Lahteen perjantaina vähän myöhemmin. Perjantai taitaa aikalailla jäädä meiltää siis välistä. Siitä huolimatta raahaan mukanani kolme pukua (+ 3 muuta, jotka eivät ole minulle).

Lauantaille olisi tarkoitus laittaa Alex ja kokeilla taas ihomaaleja. Olisin halunnut, tehdä Alexille uuden mekon, mutta aika ei anna tilaa. Olisin kyllä kerennyt mekon tehdä, mutta ihon maalaaminen olisi se toinen juttu. Tämä musta paita/mekko/asia on peittävin vaate, mikä Alexilla on nähty, joten muut versiot olisivat vaatineet vielä enemmän maalaamista. Yksinkertainen Alex on lauantain pukuna vain ja ainoastaan siitä syystä, että en halua sunnuntaina istua autossa maaleissa.

Alex Traconista 2012.
Kuvasi: Mathuis
Jos siis Alexille ei jää tarpeeksi maalausaikaa (eli jos emme pääse nukkumaan perjantai-iltana hyvissäajoin) lauantaille on muuta luvassa. Tsunade lähtee käytännöllisyytensä takia varapuvuksi. Aluksi mietin Kenshiniä, mutta sitten juban'lle kävi vähän hassusti...

Sunnuntaina nähdäänkin sitten ihan oikeasti uutta repertuaaria. Houzuki-herra on sunnuntain asu ja mukana pitäisi olla myös pikkuisia oni-mönkiäisiä. Tarjoilenkin jotain tekokuvia, vaikka herra onkin niin tylsä.

Popot on edelleen kivat.
Kimono-asia syntyi nopeasti. Kaapu ei ole aivan kimono, joten pientä säätöä sen kanssa piti tehdä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen ensimmäisiin hihoihin, joten tein ne uusiksi. Kuvassa hihat ovat vielä ensimmäisestä versiosta. Obijime puuttuu, koska sitä ei vielä tässä välissä ollut. En löytänyt mitään hyvän näköistä sitomisohjetta obijime'lle, joten sähelsin sellaisen ihan päästä. Nyt pitäisi vain pätkästä nyöri oikeanpituiseksi ja tärkätä narun päät kuntoon.

Säästääkseni aikaa ja rahaa, tein taikoja Kenkenin jubanille (siksi ei päässyt herra mukaan). Ratkoin siitä hihat irti ja ompelin uudet tilalle. Se on kätevää vaatteessa, joka on oikeasti tarkoitus ottaa osiin pitempien säilytysten ajaksi. Ompelin myös uuden kauluksen vanhan päälle.

Höpön näköinen.
Ja koska olen oikeasti ollut kiireinen, on pikkujuttuja vielä tekemättä. Houzukin selkämerkin aloitin kunnolla tänä aamuna ennen pääsykokeita ja jatkoin ennen töitä ja nyt töiden jälkeen. Päätin maalata ja aplikoida kuvion, koska silloin voin sössiä asioita paljon enemmän. Homma näyttää nyt tältä:

Kuplat mistä ilmestyitte?
Hozukilla on kaikenlaista pienta sälää päänseutuvilla. Suippokorvat ovat vanhat ja tutut, mutta pääsin tekemään herralle sarven, josta ei valitettavasti ole kuvia. Wonderflex'n jämät olivat pohjana ja gessoa päälle. Ei sen ihmeellisempää. Ja vieraillessani ihastuttavassa paikallisessa pilailupuodissa, Pila-Palassa, satuin kysymään kulmahampaista. Alkuperäinen idea oli tehdä ne itse, mutta olivat halvat ja ihan hyvän näköiset, joten päätin testata. Ja tykkäsin.

Hengaan nää suussa vaan huvikseni. Sössötys on kyllä hallussa.
Peruukki on leikattu myös, mutta siitäkään ei ole kuvia tähän hätään. Olen ollut vähän huono tämän blogin kanssa tänäkeväänä. Piristyä kyllä pitäisi!

Ja voi ei apua! Tajusin just, että on kasassa jo 143 lukijaa! Wut?! Mistä näitä ihmisiä tulee? Ei ole pitkä matka 150. Lupaan tehdä jotain speshuuuuu, kun 150 tärähtää lasiin, mutta mitä se on, en vielä tiedä kerro. Ehdotuksia Arvauksia otetaan vastaan!

Nähdään Desuconissa! Fukka kiittää!

PS: Kiitos, että ihmiset jaksoivat välittää viime merkinnästä niinkin paljon, vaikka aihe oli ihan liian käsitelty. Kiitos siis. En odottanut siltä mitään, mutta toisin kävi.

PSS: Höhöhöö! Höpö sanaleikki otsikossa :B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti