I'm the Green Fairy

Yohooo!

Syljen Mercedeksen tekoprosessin nyt tähän. Ihan kaikesta en muistanut ottaa kuvia, mutta suurin osa pitäisi olla dokumentoituna. Paljon on kuvia silti. Sepostan sen, mitä vielä muistan.

Kuten edelisessä merkinnässä jo kerroin, hahmovalinnat tämänvuotista WCS-karsintaa varten tuli tehtyä paremman toivossa. Odin Sphere on minulle hyvin sydäntä lähellä, mutta ihan kisapuvuksi en Mercedestä ikinä ajatellut. Niin paljon uusia juttuja...

Aloitin hauskimmista osista eli päähän tulevista kukista. Terälehdet tein ihan vaan tuetusta puuvillabatistista, koska halusin kukista pehmeät ja mahdollisimman ohuet, mutta samalla muotonsasäilyttävät. Jokainen terälehti ommeltiin pussiin ja käännettiin. Ompelin terälehdet yhteen käsin, minkä jälkeen ompelin vierekkäiset terälehdet toisiinsa kiinni muutamalla pistolla, että kukat pysyvät hieman tötteröllä.

Suttukuva ;___;

Keltaiset emiosat pistivät kampoihin, kun en meinannut löytää mistään oikean kokoisia keltaisia tupsuja tai pampuloita. Enkä koskaan löytänytkään. Löysin kuitenkin koristenauhaa, jossa roikkui valkoisia sopivan kokoisia tupsuja. Ongelmana oli, että ne olivat täyttä polyesteriä. En ilmeisesti osaa vältellä värjäystä enää mitenkään. Sattumoisin omistin pikkuputeleita mustetta eriväreissä, millä pystyin värjäämään tupsut. Otin musteet ja kynsilakanpoistoaineen, tein liemen ja uitin tupsut siellä.

Paljon keltaista, mutta myös vähän punaista.
BTW: Jokaisessa kukassa on 10 palleroa.

Tämä oli huisin kivaa. Varsinkin, kun palleroista ei pitänyt tulla tasaisenvärisiä. Värjäsin muutaman tupsun täysin punaisiksi ja muut keltaisiksi, löin muovipussiin, pyörittelin ja rutistelin palleroita, että värit sekoittuisivat. Kuivuttuaan pesin pallerot ylijäämäväristä ja lopputulos oli kovin kiva, vaikka pallojen pehmoisuus vähän kärsi käsittelyssä.

Kukille piti tehdä myös jonkinlainen panta. Aluksi en osannut yhtään keksiä mistä sen tekisin. Vähän kokeilumielellä lähdin työstämään yhtä tapaa, mikä osoittautui toimivaksi; tein hitusen löysää tuppiloa (kangastuubia, jonka tarkoitus on olla pinkeä putki, josta voidaan tehdä esim. ohuita olkaimia tai napin silmukoita) pitkän pätkän, työnsin sen sisään vahvaa rautalankaa ja punoin siitä lenkkejä. Ompelin mutkat kohdilleen ja tasasin kaikki samaan muotoon, kun koko panta oli tehnynä. Kukat ompelin vain kiinni pantaan, ja näin kukkakruununi oli valmis.

Kivaa oli myös tämä.
Apunani kynsilakkapullo.

Yksinkertaisena hauskana juttuna tein myös Mersun rinnassa olevan punaisen palleron. Havin keppiä värkätessäni ihastuin siihen, kuinka sileän ja kauniin pallon styrokspallosta voi saada, jos sen geassoaa ja hioo hyvin. Tällä menetelmällä siis mentiin. Halusin pallosta kevyen ja irrotettavan (neppari), jotta voin tulevaisuudessa pestä Mersun puvun ja voin tarvittaessa tehdä näin:

Kuva meidän viimesistä harkoista.
Elämäni huippuhetkiä.
Kide kuvasi.

Palleroni ennen viimeistä gessokerosta ja maalia.

Vaatteiden tekeminen piti tietenkin aloittaa taas alusvaatteista eli korsetista. Teen hirveästi korsetteja pukuja varten, mutta koskaan en voi käyttää korsettia kuin siinä yhdessä puvussa... Näin myös Mersun kanssa! Korsetti ei ole kovin muokkaava, koska halusin kerrankin käyttää tätä suoraa pötkylävartaloani hyödyksi. Tavoittelin korsetin mallilla hieman lapsenomaista muodottomuutta kontrastina Rorunen avuihin.

Behold...

Korsetissa on kolme kerrosta kangasta; vuorina ja sisuksissa pellavaa kaksi kerrosta ja päällä valkoinen polyesterisatiini (otin oppia Edeasta). Korsetin selkään sisäpuolelle tuli kujat siiville ja luina käytin jälleen rigilenä, koska haluan pystyä taipumaan tarvitaessa.

Korsetin päälle tuleva body oli ensimmäinen tämän tyyppinen, yksiosainen vaatekappale, jonka olen koskaan tehnyt (voin joskus kertoa suuresta rakkaudestani haalareihin). Kaavoitus lähti ihan mutu-tuntumalla ja onnistui yllättävän hyvin siihen nähden.

Seksikkyys huipussaan.

Trikoo, vanha viholliseni, oli jälleen materiaalina. Tunnen olevani ihan käsi trikoon kanssa, joten sen työstäminen jännittää aina. Ensin piti tietenkin hahmotella lahkeiden sauman kaari kuntoon, minkä jälkeen pääsin tuskailemaan lahkeen muodon kanssa. Lahkeisiin kuuluu trikoinen sisälahje ja laskostettu ulkopuoli, jotka on ommeltu lahkeensuusta pussiin. Selkäpuolella oleva v-muoto tuotti eniten tuskaa. Kun olin saanut lahkeelle muodon aikaiseksi, piti siitä tehdä toinen laskostettava versio.

Lahkeen kaava, lahje levitettynä ja lahje laskostettuna.
Pituus lähenteli 2 metriä.

Itse bodyn miehusta koostui kahdesta kerroksesta. Alla tukena villaviskoosi ja päällä oikean värinen, liurumpi puuvilla. Onnekseni löysin hyvän väriset kankaat kaikkiin puvun osiin, koska en mitenkään olisi jaksanut alkaa taas värjäämään niin suurta määrää kangasta. Hihat tuskailin samaan malliin, mutta enemmällä hiellä ja äitin pienellä avustuksella. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, koska ne olivat viimeinen valmistunut osa pukua. Hihoja mähkittiin sitten ihan kunnolla, mutta onneksi niistä tulikin sitten hyvää palauteta. Kannatti vissiin.

Hihat olisivat voineet olla puffummat, mutta en kunnolla uskaltanut niitä testata ennen kisa aamua,
jolloin otin viimeiset nuppineulat pois laskoksista. Etten vain olisi joutunut silittämään.
Kis kuvasi.

Kaikkinensa Mersun bodyssä ja hihoissa on yhteensä 99 kappaletta, joista 99. on pallo rinnassa. 100, jos neppari lasketaan.

Peruukki oli jotenkin hämmentävän helppo, mutta tuskaisa... Minulla ei ole ollut mikään paras peruukkivuosi. Frostin yksi peruukki tuli myöhässä, Fujimotolle monta vikaostosta, Kagomen peruukki ei tule ajoissa ja samaa rataa jatkettiin myös Mercedeksen kanssa. Muutama aivan liian keltainen peruukki saapui kotiin ensin, sitten löysin omista laatikoistani mystisen pitkän blondin peruukin. Onneksi se oli sopiva pohja, mutta tarvitsin myös rutkasti lisäkuitua. Mitään tietoa tämän peruukin alkuperästä ei ollut, joten en voinut tilata toista moista. Muutaman uuden hutiostoksen jälkeen sain ihan OKn peruukin. Kuitua oli, se oli pitkää, mutta se oli myös hyvin karheaa ja sotkeutui herkästi.

Mystinen, pelastava karvalapsi

Purin ensin peruukista pois otsatukan, minkä jälkeen ompelin keskelle peruukkia kaitaleen puuvillakangasta, niin, että kahden tikkauksen välistä pystyin leikkaamaan peruukin kahtia. Huiiiii! Pelotti! Olisin halunnut tehdä keskijakauksen jollain muulla tavalla, mutta lisättävä kuitu ei halunnut leikkiä kanssani.

Kaitale.

Puolikas karvalapsi. Lisätty kuitu villinä ja vapaana. Peruukin oma kuitu letillä.

Kaivelin netin syövereistä jos jonin moista tutoriaalia ja ohjetta jakauksen tekemiseen, mutt lopulta sovelsin aika paljon ihan itse. Yksinkertaisesti ompelin kuitunauhoja leikattuun reunaan päällekkäin... paljon. Myös purettu otsatukka piti korvata uusilla pitemmillä hiuksilla. Hyvin hyvin monen kuitukerroksen jälkeen ompelin halkileikatun peruukin takaisin yhteen. Lopputulos ei ollut niin siisti kuin olisin halunnut. Tässä välissä olin jo tilaamassa uusia peruukkeja (joista btw yksikään ei lopulta ollut sopiva) ja valmis polttamaan tämän yhden tapauksen roviolla.

Nukuin yön yli ja katsoin peruukkia uudestaan todetakseni, että se on kohtuu käypä, jos vaan jotenkin saan lisättyä siihen vieläkin enemmän kuitua. Onneksi sain näperrettyä puolet lisää kuitua joutumatta purkamaan peruukki. Peruukki ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta nyt on ensimmäinen kunnon jakaus takana.

Kaikki tässä puvussa tuntui jotenkin ylettömän työläältä siihen nähden, miten simppeleitä niiden luulisi olevan. Kengätkin piti etsiä monen mutkan kautta ja sen jälkeen oli maalisota edessä.

Voi kenkät...

Ostin ehanat "zeebrakuvioiset" balleriinat, jotka piti maalata kangasvärillä valkoisiksi. Oma peittovalkoiseni oli tuossa vaiheesa hyvinkin loppussa, joten ostin uuden... jolla tuo kaikista vasemman puolimmaisin kenkä on maalattu... kahteen kertaan. Onneksi sain jotenkin ohennettua jo olemassa olevaa valkoistani niin, että se riitti maalaamaan molemmat kengät. Silti sininen raitakuvio paistoi maalin alta läpi. Lopulta tartuin Elmu-kelmuun, väkersin kaavat ja tain kenkiin polyesterisatiinista kunnon kangaspääliset.

Ja sitten se koko puvun kuumottavin osa; siivet. Materiaalin kohdalla pohdimme miten ihmeessä pystymme tekemään läpikuultavat siivet, jotka pysyvät vielä pystyssä ja ehjinä. Pleksi ja muut sen kaltaiset olivat lähes heti pois luettavissa, koska meillä ei yksinkertaisesti ole tiloja ja välineitä työstää niitä. Lähdimme kehittelemään kerrostaloasuntoystävällistä tapaa tehdä siivet.

Skaalasin siivet itselleni sopiviksi ihan käyttäen matematiikkaa. Koska tulostimeni on köpö, piirsin siivet paperille suoraan tietokoneen näytöltä, minkä jälkeen kiitin ala-asteen kuvaamataidontunteja. Piirsin siivet omaan kokooni ruudukkosuurennuksen avulla, mikä oli yllättävän toimiva juttu.

Pikku siipi pikkuruudukossa ja iso siipi isossa ruudukossa.
Muokkasin siiven mallia tuosta vielä jonkin verran.

Oikean koon saavutettuani oli jännäilyn aika, että mitenhän tämä nyt toimii...

Minä väkersin omien siipieni kanssa tehden samalla raportaasia Rorunelle metodin toimivuudesta. Siipien rungoksi otimme kartongin ja läpinäkyvät osat tehtiin kontaktimuovista. Työlästä ja hankalaa. Niin monta työvaihetta ja mahdollisuutta tehdä virheitä, jotka pilaavat koko kokonaisuuden. Tein kai yhteensä 6 siivet tällä tavalla... Kun olin vihdoin oppinut yhden työvaiheen kunnolla ja sain menettelevää jälkeä aikaiseksi pääsin siirtymään taas seuraavaan, minkä munasin sata kertaa.

No on siipiä

Hankalimmaksi osaksi osoittauti siipien maalipinta ja sen suojaaminen jotenkin. Minun siipiini kuului selkeästi nähtävä liukuvärjäys, joten spraymaalit olivat selkein vaihtoehto. Spraymaali ei kuitenkaan tahtonut pysyä kontaktimuovissa kunnolla vaan lohkeili ja rapisi pienestäkin kolhusta. Päätin suojata maalin vielä yhdellä kontakikerrokeslla, mutta se toi ihan omat sfäärinsä haastavuuteen.

Notto dish shitto again!

Jos suojakontakti meni vähänkään huonosti paikalleen ja sen repi irti, lähti mukaan myös maali. Muutaman kohdan uudelleenmaalauksen jälkeen totesin, että on pakko olla parempi vaihtoehto...

Onneksni olin ostanut uuden suojamuovin juurikin sparymaalausta varten ja yhtenä iltana unohdin sen yöksi terassille. Ja koska terassillani ei ole minkään moista katosta tai suojaa, öiset vesisateet ja sääilmiöt olivat ryötelleet sitä kovin pahoin.

Siinä se on vielä ihan upouusi!
Feat. Kai ekat siivet? 

Suojamuovi on siis ihan tavallista muovipöytäliinaa eli kerniliinaa, joten päätin pestä sen astianpesuaineella suuressa saavissani. Siinä sitten huomasin, että spraymaali ei lähde muovista millään, vaikka kuinka hinkkaisi. Syttyi lamppu.

Aloitin siivet ihan alusta. Kartonki oli edelleen tukirankana, mutta kävin ostamassa täysin läpinäkyvää kerniliinaa josta läpikuultavat osat tekisin tällä kertaa. Iheman piti kokeilla ja metsästää, että löysin sopivan liiman liimaamaan kartongin liinaan kiinni, mutta sitten kun liima löytyi, se kyllä piti.

Ahahahahahah! Tämä oli niin helppoa, että meinasi itkettää!

Kaksi kerrosta kartonkia, joiden väliin liimattiin liina ja sitten pääsin maalaamaan! Tai olisin päässyt, jos sää olisi suosinut... Välistä tuli vettä kuin saavista ja toiseen hetkeen olikin sellainen helle, että liina alkoi hitusen sula terassin kuumuudessa (terassini katsoo etelään). Monta päivää mähkittyäni äiti käski pakata kamat, koska mummulla on autotalli, jossa mahtuu tekemään asioita. Oli onni, että lähdin Mumelle, koska ullakolta löytyi mm. esityksen lavasteena toiminut tuoli ja muita osia, joita olin metsästänyt.

Fiilikseni siivistä ihan viime metreillä...

Sain siivet maalattua ja vuorossa oli oikean tukirangan tekeminen; worblataan siivet. Ongelmana oli, että kerniliina ei juurikaan kestä kuumuutta, mutta jotenkin worbal piti pystyä lämmittämään, että se ensinnäkin kovettuu ja tarttuu kartonkiin kiinni. Minähän venklasin vaikka minkälaisten metodien kanssa, mutta lopulta kuumailmapuhallin oli tehokkain, kunhan oppi oikean tekniikan. Worblalla kiinnitin myös jokaiseen neljään siipeen oman puutikkunsa, jotka sujahtavat korsetin kujiin.

Piti käydä äipällä sovittamassa, koska kotona en saanut kunnon kuvaa +tarvin apua.
Ja kattokaa niistä oikeesti näkee läpi!

Voi taas sitä tunnetta, kun siivet olivat siinä kunnossa, että sain ne selkään! Hilluin ja hihhuloin ne selässä kotona yhden päivän ihan vaan testiksi. Ne eivät ole niin sievät ja toimivat kuin niistä suunnittelin ihan alkujaan. Pysyvätpähän selässä ja voimpa sanoa, että olen taklannut tämmöisenkin etapin cosplay-urallani.

Kaikista tämä puvun osista suosikkejani ovat kukkakruunu ja punainen pallo. Ne onnistuivat parhaiten ja olivat kivoja tehdä.

Suosiolla jätän esityspuinnit toiseen merkintään, koska tämä venähti ihan reippaasti. Ihmekkös, yhden puvun verran tavaraa. Jotain asioita unohdin ihan varmasti, mutta aina saa kysyä.

Fukka kiittää.

PS: Onnittelut, jos tajusit otsikon viittauksen.