tiistai 14. toukokuuta 2019

Välietappi kaiken keskellä - Kummacon 2019

Moi!

Tässä on päivitys, johon ymppään kaksi asiaa samaan syssyyn. Saan vanhoja ja uudempia juttuja pois alta, vaikka yleensä yritän eritellä kaiken paremmin.

11.5.-12.5. järjestettiin jälleen Kummacon, jossa pyörähdin paikalla lauantaina. Ohjelmisto ei tarjonnut hirveästi mitään mielenkiintoista ja sunnuntai oli muutenkin äitienpäivä, joten se jäi välistä. Lopulta käteen jäi yksi luento ja cosplay-kisat. Ei siis hirveästi.

Arvoin pitkään, minkä puvun haluan laittaa. Jotain helppoa ja rentoa, joten puvuksi valikoitui uusi pikapuku, josta olen tainnut vain mainita täällä blogin puolella; Edea Kramer eli Matron.

Paras äiti; Edea Kramer
Kuvasi: Soffi
Edeasta enemmän merkinnän loppupuolella.

Kummacon järjestettiin tällä kertaa Kastellin Monitoimitalolla. Jonkun kerran olen kyseisessä rakennuksessa käynyt, ja tuolloin se on näyttänyt ja tuntunut ihan valtaisalta. Tällä kertaa kuitenkin se vaikutti ahtaalta ja ilma sisällä oli huono. Myyntipöydät oli sijoitettu heti pääaulaan sinne, minne mahtui, mikä aiheutti muutaman pullonkaulan. Jos tapahtumassa olisi ollut yhtään enemmän kävijöitä koko paikka olisi ollut aivan tukossa.

Tunsin itseni hyvin vanhaksi. Jotenkin enemmän kuin tämän tyyppisissä tapahtumissa yleensä. Hahmovalintani saattoi vaikuttaa asiaan; kun on tekeytynyt +35v. äiti-ihmiseksi, joka on 20 vuotta vanhasta pelistä, juoksevien lasten seassa, niin se voi tuntua.

Se ainokainen luento, jonka kävin kuulemassa oli Cosplayn ekologisuus. Odotin paljon, mutta petyin hieman. Luento käsitteli aihetta enemmän siltä kannalta, että mitkä asiat vaikuttavat, kun cosplay-puku tai muu muuttuu roskaksi, ja miten tätä voi kenties vähentää tai helpottaa. Kierrätetystä materiaalista puhuttiin paljon ja hävikin minimoimisesta, pukujen uudelleen myynnistä sekä lahjoittamisesta. Silti esimerkiksi tuotteiden tai tarvikkeiden netistä tilaamista ei käsitelty juuri mitenkään. Se taas on itselleni yksi ahdistavimmista aspekteista, johon ei aina voi itse vaikuttaa, tässä harrastuksessa.

Halusin vaan tunkea naaman täyteen meikkiä...
Sitten olivat cosplay-kisat. Kisat pidettiin koulun liikunta/juhlasalissa, jossa ei ollut varsinaisesti mitään lavaa tai rajattua aluetta, jossa kisa pyöri. Tuli vähän hassu olo, kun istuimme isossa urheilukatsomossa tujottamassa valtavaa salia. Kisasta itsestään jäi positiivinen fiilis. Mukana oli monenlaisia pukuja enkä itse edes lähtenyt arvailemaan voittajia. Tuomareita ei kuitenkaan koskaan esitelty yleisölle, mikä aina hankaa minua vähän vastakarvaan.

Sen kummoisempaa jännitystä ei ollut, enkä sitä odottanutkaan. Halusin laittaa puvun päälle, koska olen ehkä elänyt viime aikoina vähän liikaa cosplayn keskellä. Lip sync -taisto olisi kiinnostanut, mutta se meni ekologisuusluennon kanssa päällekkäin.

Se siitä Kummaconista ja nyt vähän vielä Edeasta.

Niille, jotka eivät ehkä tiedä: Edea on siis sama hahmo eri muodossa kuin se aikaisempi vähän prameampi Edea Final Fantasy VIII:sta.

Tämä Edea siis.
Kuvasi: Kis
Tarvitsin jonkin pienen nollausprojektin Frostin jälkeen ja vetäisin kasaan uuden Edean. Asu on todella yksinkertainen ja juuri sopiva siihen hetkeen. Myös TikTok toimi osittain innoittajana.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt samasta hahmosta useamman eri version. Toinen 'eka' oli myös se, että (nimenomaan tämä versio) on ensimmäinen hahmo listallani, jolla on lapsia. Sopi äitienpäivään. Tykkään välillä pohtia näitä hahmojeni eroavaisuuksia.

Kakkabolero, joka ei istunut yhtään.
Tein koko puvun jo aika päiviä sitten eikä minulla ollut mitään suunnitelmaa siitä, missä tai milloin tulen tätä käyttämään. Kummaconiin tämä sopi, koska mekosta tuli mukavin ikinä. Aion käyttää samaa kaavaa ja tehdä useamman näitä lisää.

Pienen mutkan matkaan toi bolero, jonka tein lopulta kahdesti. Ensimmäiseen versioon käytin valmiskaavaa, jonka toimivuus on kiinnostanut minua hyvin pitkän aikaa, joten päätin kokeilla sitä tähän. Epäilin ja lopulta olin oikeassa; bolero ei istunut yhtään ja jätti kainaloon hillittävät poimut. Hyllytin ensimmäisen vedoksen ja tein omat kaavat toista boleroa varten.

Fun fact: Piti Kummaconin aamuna lukea FFwikistä, minkä väriset silmät tällä Edealla on, koska siitä en löytänyt yhtään kuvaa.

Fukka kiittää!

PS: Hii! Hoo! Sain ensimmäisen setin käyntikortteja, jotka tilasin WCS-reissua varten. Tämä kuitenkin oli viallinen painos, joten odottelen tässä vielä toista parempaa lähetystä. Näitä sitten on!

Waaaaaa! Jotenkin tosi hassua, että mulla on käyntikortteja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti