Sama tyttö toistamiseen

Moi moi!

WCS-seikkailu on takana ja yritän nyt kirjoitella alta pois kaikkea sitä, mitä ei ole täällä kerennyt kertoa ennen reissua. Kerron kuitenkin tähän väliin sen, että palo pukuja kohtaan ei ole mitenkään hiipunut. En saanut cosplay-ähkyä, josta minua varoiteltiin, vaan päin vastoin; nyt olen irti kaikista lupauksista ja suunnitelmista. Haluan vain tehtä uusia pukuja ja uusia esityksiä, mutta yritän pitää edes jonkinmoisen tauon ennen seuraavaa projektia. Tässä on monta vuotta (ja varsinkin tämä viimeisin vuosi) tanssittu WCS:n pillin mukaan, joten pieni hengähdystuokio on paikallaan.

Tässä merkinnässä tulen kertomaan Sanin, eli WCS-finaalipukuni, valmistusprosessista. Olen tehnyt Sanin jo kerran aikaisemmin vuonna 2011, joten taas pääsin selkeästi näkeään oman kehitykseni tämän harrastuksen parissa.

Kuvasi Kis

Finaalipuvut meille valikoituivat sen perusteella, että mille hahmoille pystyisimme luomaan mielekkään esityksen. San ja Ashitaka ovat olleet meillä suunniteilla jo monta vuotta. Minulla oli myös esitysidea olemassa, johon San ja Ashitaka sopivat (idea kävi kuitenkin lopulta melkoisen myllyn läpi ennen lavalle päätymistä), joten lopulta päädyimme heihin.

Eka osa jee!

Aloitin Sanin mekon ihan ensimmäisenä. Olin hyvin tarkka materiaaleista, joita halusin käyttää, joten ostin valkoisen pellavakankaan, jonka ompelin mekoksi ja sen jälkeen värjäsin. Halusin käyttää mahdollisimman luonnonmukaisia materiaaleja, koska San asuu metsässä ja koko elokuva sijoittuu ympäristöön, jossa teollistuminen on vasta aluillaan. Yhtenä syynä oli myös tietenkin se, että luonnonmateriaalit hengittävät paljon paremmin kuin keinokuidut.

Mononoke Hime on elokuvana taas tapauksia, joissa vaatteiden toimivuus ei ole tästä maailmasta; Sanin mekon helma ei näytä elokuvassa kellotetulta, mutta välillä siinä on niin paljon volyymia, että ainoa tapa saavuttaa tuo volyymi on kellotus. Kiitos taas 2D. Tämä taas toi mukaa ylimääräisiä saumoja...

Värjäystestejä ja lopullinen mekko.

Saatte kuvan mekon sisärakenteista, koska halusin esitellä niitä WCS-tuomaristolle, mutta teknisten ongelmien takia en tiedä näkikö niitä koskaan kukaan. Tästä lisää sitten WCS-seikkailumerkinnän yhteydessä. Kuitenkin mekon mallista tuli tosi mukava ja kiva. Ajattelin tehdä toisen mekon ihan arkikäyttöön samoilla kaavoilla.

Sisusrakenteet.

Hauskin ja rentouttavin osa tässä puvussa oli varmasti helman repiminen. Tai no, alkuun meinasi jännittää, mutta sitten, kun sain ideasta kiinni, nautin täysin. Helma on siis leikattu ns. oikeaan pituuteen ja "muotoon", minkä jälkeen kankaan reuna on kulutettu pienillä lovilla ja repimisellä. Lopuksi helma on viimeistelty kangasliimalla mekon sisäpuolelta, ettei helma kuitenkaan lähde oikeasti liestymään ja hajoamaan. Ja että voin nakata koko mekon pesukoneeseen.

Ompelin oikean mitan kohdalle valkoisen langan ja piirsin repeämät kangasliidulla ennen kuin leikkasin helman.

Pieniä viistoja leikkauksia ensin yhteen suuntaan ja sen jälkee toiseen suuntaan, minkä jälkeen vain nyhdin sormilla ja kynsillä helman risaisemmaksi.

Leikelty ja nyhdetty. Tämän jälkeen huolittelu liimalla.
Ja kuten huomata saattaa, väri heittää härän pyllyä joka kuvassa.

Valkoinen liivi ei ollut mitenkään erikoinen. Tein sen kaksinkertaisena kahdesta hieman erilaisesta kankaasta. Kankaiden kudoksen tiheydessä ja värissä oli pienen pieni ero ja pähkäilin pitkään kummasta tulisi oikea puoli. Ero oli niin huimaava, että lopulta Tokyo Roundilla liivi oli ns. väärin päin päällä :D

Tein liivistä jopa koeversion, koska halusin toteuttaa sen ilman leikkaussaumoja ja muotolaskoksia. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, etten mitenkään saisi siitä niin ihonmyötäistä kuin elokuvassa. Ainakin omasta mielestäni olisi hupsua, että San juoksentelee ympäri metsää jossain makkarankuoressa. Pohdin myös materiaalivalintoja; joissain kohdissa elokuvaa liivi näyttää karvaiselta ja joissain ei. Lopulta päädyin puuvillakankaisiin, koska ne ovat luonnonkuitua ja niita pystyi kuluttamaan ja repimään ilman, että koko kangas hajoaa käsiin käytössä tai pesussa.

Lähes valmis liivi.

Yksi lempiosistani tässä puvussa ovat korvakorut. Ensimmäisessä versiossa korvikset olivat ehkä kynyimmät ikinä, joten nyt halusin panostaa niihin kunnolla. Korvikset ovat lähestulkoon kokonaan Fimo Light -massaa. Kokeilin alkuun tehdä niitä onttoina valkoisesta worblasta, mutta sain dumpata koko idean aika äkkiä.

Epämääräisiä lätysköitä.

Tein massasta suunnilleen oikean kokoisia lätysköjä, jotka kuivumisen jälkeen liimasin yhteen, täytin raot ja reijät ja lopuksi hioin oikeaan muotoon. Sahasin molempiin valmiisiin kiekkoihin lovet, joihi upotin rippukorvakorujen koukun. Kiinnitin koukun ja sinetöin muutenkin ylimääräisen tilan lovessa jämä-worblalla.

Siellä semmonen.

Päätin tehdä korut oikeina korvakoruina vain siksi, että tiedän korvanlehtieni kestävän jonkun verran painoa. Ontot ja kevyet korvikset olisivat olleet ihanteeliset, mutta ei. Yksi päivä nämä korvissa on ihan ok, mutta kaksi päivää alkaa jo tuntua. Varsinkin illan puolella.

Ta daaa!

Elokuvassa Sanin korvikset välkehtivät ja kiiltävät ihanasti, ja halusin jotenkin saada aikaan tuon kiillon. Maalasin ensin pohjan ihan vain valkoiseksi ja päälle suihkuttelin kiiltävän spray-lakan. Lakka kiilsi kyllä, mutta jo kaksi kerrosta lakkaa muutti korvisten värin kellertäväksi. Sain jonkun kerran hioa ja maalailla korviksia uusiksi, että olin lopputulokseen edes jotenkin tyytyväinen. En saavuttanut aivan sitä kiiltoa, jota tavoittelin, ja jos koskaan tulen löytämään sopivan kauniin valkoisen helmiäismaalin, maalaan nämä uudestaan.

Seuraava askartelupaskarteluprojekti oli Sanin hammaskaulakoru. En edes lähtenyt etsimään sopivia helmiä, vaan saman tien päätin, että teen helmet (taas) itse. Nämä sentään olivat suhteellisen halppoja ja nopeita tehdä.

Rullaati rullaa vaan taas.

Pitemmät helmet tulivat kaulakoruun hampaiden väliin. Lyhyemmät taas tulivat hampaiden sisälle, ettei hampaisiin tarvinnut porata reikiä ollenkaan. Hammashelmet saivat päälleen kuoren ja muodon foliosta, minkä päälle muovailin varsinaisen hampaan Paperclaystä. Folion tarkoitus oli keventää painoa, autta muodon pysymisessä ja säästää arvokasta Paperclayta.

Tämmöisiä pötkylöitä.

Sitten, kun hampaita oli tarpeeksi, niin piti aloittaa hio-paikkaa-ruljanssi. Kuitenkin, koska kuvittelen päässäni korun pötkylät hampaiksi, en ollut niin pilkun päälle siitä, että tuleeko hampaista aivan saman näköisiä. Hampaat harvoin tuppaavat näyttämään ihan prikulleen samalta.

Lähes valmis. Hampaista puuttuu vielä maali ja lakka.

Sekä helmet että hampaat saivat maalit päällensä. Yritin hieman patinoida ja muutenkin maalata hampaita vähän epätasaisesti, että ne näyttäisivät edes jotenkin orgaanisilta. En tiedä miten se onnistui ¯\_(ツ)_/¯

Lakka, jota käytin helmiin ja hampaisiin alkoi kuitenkin käyttäytyä vähän hupsusti Japanissa. En tiedä johtuiko se lämmöstä tai kosteudesta vai aineesta itsestään, mutta lakan pinta muuttui oudon tahmaiseksi...

Möö!

Naamio oli yksi jännäkakka; se oli iso osa esitystä, mutta en ollut varma, millä mokoman saisi pysymään kunnolla päässä. Yritin tehdä siitä todella kevyen ja silti kestävän, mutta lopulta se painoi lähes yhtä paljon kuin naamio, jonka tein 2011 Darwi-massasta.

Pohjana käytin EVA-muovia, minkä voileipäsin kahden mustan worbla-levyn väliin. Näin sain hyvän ja tukevan pohjan kaikelle muulle. Myös naamion päällä mutkittelevat makkarat ovat mustan worblan jämiä.

Tötteröitä. Keskellä suu ja sivuilla silmät.

Tein suu- ja silmäaukkojen ympärille tulevat tötteröt irrallisina. Myös niissä pohjana oli rinkulat EVA:aa jotka voileipäsin mustalla worblalla, minkä jälkeen kasasin jämä-worblasta niiden päälle korkeutta ja muotoa. Tämä siksi, että pystyin vielä myöhemminkin lämmöllä muokkaamaan niiden muotoa naamioon sopiviksi. Kun tötteröt olivat jollain tasolla oikean muotoiset, tein naamiolle pintakäsittelyn spray-kitillä.

Siellä lojuvat. Korvat siellä kans.

Samaan syssyyn ja samalla tekniikalla tein myös karvareuhkaan tulevat korvat; EVA voileivättynä mustalla worblalla ja sitten taivuteltu oikeaan muotoon, pintakäsittely ja maali sekä lakka päälle.

Näissä ei mitään ihmeellistä.

Tein pintakäsittelyn naamiolle ja tötteröille erikseen, koska halusin kiinnittää silmiin ja suuhun tulevan mustan kankaan niiden väliin. Kangas siis estää sen, että oma naamani ei vilku naamion aukoista, vaan ne näyttävät vain pimeeiltä reijiltä. Halusin saada kankaan mahdollisimman hyvin piiloon myös naamion sisäpuolen siisteyden takia.

En voi hyvin.

Kangas on jotain muinaista nailonia, jota käytin jo ensimmäiseen Sanin naamioon. Näen siis kankaasta läpi, vaikka enimäkseen katselen maailmaa noiden pienten lovien, jotka ovat silmien alapuolella, läpi. Kun kangas oli liimattu paikalleen, liimasin myös pintakäsitellyt tötteröt naamioon.

Maalit ja eka kierros patinointia.

Olen hirveän huono tekemään patinointeja tai varjostuksia. Jos lähdekuvassa asia ei näytä nuhjuiselta, en jotenkin osaa lähteä tekemään omasta versiostani nuhjuista. Yritin vähän tökkiä itseäni tämän puvun kanssa, ja siksi lisäsinkin naamioon vielä enemmän patinaa tuon toisen kuvan jälkeen. Silti valkoista liiviä en tahtonut sotkea, koska elokuvassa siinä näkyy sotkuja vasta elokuvan loppupuolella, kun on vähän jo sodittu. Ja meidän esitys "sijoittuu" elokuvan alkupuolelle.

Naamioon ja korviin on porattu reijät, joista ne on ommeltu kiinni itse karvaviittaan. Viitassa ei ole kovinkaan mitään ihmeellistä... ja kaikki siitä otetut kuvat ovat vain karvakasoja, joista ei saa mitään selvää. Mut hei! Vuoritin koko roskan!

Reuhkan sisäpuoli.

Viitta ja huppu ovat kiinteästi kiinni toisissaan ja molemmissa on tosiaan vuoritus.

Karvakankaan kanssa kävi taas klassiset ja jouduin tilaamaan sen maailmalta. Olin jo katsonut eräästä netin kangaskaupasta sopivan kankaan, tilannut näytetilkut, mähkinyt ja tehnyt päätöksen, kun sitten tilaamisvaiheessa kangasta ei enää ollutkaan myynnissä. Juoksin ja kiersin kaikki mahdolliset kangaskaupat läpi, mutta mistään ei löytynyt minkäänlaista valkoista karvaa, joka olisi kelvannut. Viimeinen vaihtoehtoni oli eBay ja sormet sekä varpaat ristissä odotin sieltä kangasta tulevaksi. Onneksi kangas, joka lopulta saapui oli lähes täydellinen eikä edes mitenkään huonolaatuinen.

Suosikki osani koko puvusta ovat kengät, jotka onnistuivat paremmin kuin hyvin. Kengät tai oikeastaan tossut on tehty aivan kokonaan itse ilman mitään pohjaa tai tukirakennetta.

Kolme villasukkaa oli vähän liikaa, mutta tulipa kokeiltua.

Kaavat tossuihin syntyivät perinteisellä tuorekelmu+teippi-metodilla; jalkaan muutama sukka, kelmutus ja teippaus, minkä jälkeen piirtelin saumojen kohdat. Tein koevedoksen, jota saikin muokata aika lailla. Tossut ovat myös vuoritetut, ja juuri siksi minä tykkään niistä niin paljon; ei päälitikkauksia näkyvillä.

Materiaaliksi tossuihin valikoitui pellava ja nahka. Pellava jatkoi tätä luonnonmateriaalien teemaa (nahka myös) ja nahka pääsi tossujen pohjamateriaaliksi. Nyörit, joilla tossut on sidottu jalkoihin ovat puuvillaa.

Kerrankin minijaloista on jotain hyötyä.

Tossukat!

Fun fact: Tein worblasta muotin omista varpaistani sitä hätää, että jos joudun hirveästi muokkaaman tossujen kärkeä höyryttämällä tai käsin ompelemalla, niin voin tunkaista worbla-varpaat kengän sisälle ja pyöritellä niitä helposti käsissäni. Varpaille ei kuitenkaan tullut käyttöä.

Da Warbaat

Jaaaaaaaaaaaaa... murheenkryynitikari. Siis... näin yksinkertaiseksi asiaksi se vaati aivan liikaa tekemistä ja vääntämistä.

Minä siis olen tehnyt saman tikarin täysin vasurilla jo ensimmäisen Sanin tarpeistoon. Nyt tein sen muka niin näppärästi ja sujuvasti hetkessä, kunnes tajusin, että eihän se Sanin tikari oikeasti näytä yhtään samalta. Hakkasin päätä hetken seinään. Lähdin rakentmaan uutta tikaria kustun tikarin päälle. En tiedä, mikä aivoitus se oli, mutta lopputulos oli aivan hirveän ruma ja työjälki vielä hirveämpi. Hakkasin tikaria hetken lattiaan, kunnes se meni poikki. En todellakaan tiedä, mikä hapenpuute aivoillani on ollut tuona päivänä, kun onnistuin pissimään niinkin yksinkertaisen asian KAHDESTI!

No, pakko oli yrittää vielä kerran uudestaan.

Valitettavasti osa kuvista tuhouti osittain, joten laatu on suttu.

Lopullisen tikarin pohjaksi päätyivät (silloin, kun en ollut aivohalvauksen alaiseena) kartonki ja bambupuikot. Pinosin bambupuikkoja kartonkimuodon molemmin puolin, että sain kolmiulotteisen muodon alulle. Sitten liimasin päälle uudet palat kartonkia ja hyvin ohuen softiksen (valk. toinen kuvaa) vielä oranssin kartongin päälle. Koko hässäkkä sai päälleen mustan worblan ja kahva vielä lopulta vähän enemmän. Pintakäsittelynä jälleen spray-kitti, päälle maalit ja lakka. Lopuksi vielä kiedoin kahvan ympärille mustan kankaan, jonka liimasin ja ompelin käsin kiinni. Näin, hyvin simppeliä ja yksinkertaista.

Tässä vielä vertailun vuoksi kuva katkenneesta hirviöstä ja sen sisuksista vertailun vuoksi. Katsokaa aivopieruani.

I'm somewhat good at this I promise.

Tämä ei ollut ainut asia, mikä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Sanilla on päässään ja käsivarsissaan höpsöt remmit. Voisi luulla, että ne ovat mustat, mutta ha haa! Ei! Ne ovat siniset! Kokeilin vähän vaikka ja mitä, mistä voisin ne tehdä, mutta lopulta päädyin siihen, että kuminauha on paras vaihtoehto. Sitten alkoi valkoisen n. sentin levyisen kuminauhan metsästys, koska tummansinistä tuskin löytyy (Vahingossa löysin kirkkaansinistä... Vaalan sekatavarakaupasta. En ostanut, koska möö! Ihan väärän sävyinen!). Tarkoituksena oli värjätä nauha iDye Polyllä tummansiniseksi.

Valkoisen sentin levyisen kuminauhan löytäminen osoittautui hirmu vaikeaksi. Lopulta sitä kuitenkin löytyi. Enkä edes muista mistä (paitsi Vaalassa oli sitäkin).

Jännää!

Kattila laitettiin ruplattamaan ja kuminauha pääsi keittoon...

Miten meni? Noin niinku omasta mielestä?

Tässä vaiheessa sanoin, että: "Vidut! Mennään vanhoilla!" Käytin siis samoja mustia kuminauhoja, jotka olivat jo alkuperäisessä Sanissa.

Me yritimme kikkailla asioilla esityksessä! Nimittäin mustalla valolla eli siis UV-valolla. Harmiksemme efektit eivät toimineet lavalla, koska taustavalot olivat liian kirkkaat. Tiesimme jo alusta lähtien, että efekti ei välttämättä tule toimimaan lavalla, mutta halusimme kokeilla. Mm. Sanin naamion osia oli maalattu pimeässä hohtavilla maaleilla. Ehkä näillä voi joskus kenties vielä kikkailla jossain kuvauksissa ¯\_(ツ)_/¯

Teos: Pimeässä on vaikea ottaa kuvaa
Tekijä: Miä

Tässä oli Sanin oma kertomus. Katsotaan, mihin tartun seuraavana; onko luvassa Gwendolyniä, esityshölinää vai tarinoita WCS:stä. Sitä ei vielä kukaan tiedä!

Fukka kiittää!