Nyt, kun omistan taas oman aikani, kerkeän tännekin taas kirjoitella. Satyruskoi on toistaiseksi esitetty, mutta ei täysin haudattu. Kun joka toinen ilta on esitys ja joka toinen kaverit tukkivat ovesta sisään melkein väkisin, on aika kortilla. Cosplay on silti pysynyt mukana. Mitään suurta ja mahtavaa edistymistä ei ole tapahtunut arvattavasti. Tilailin kuitenkin jokin aika sitten itselleni parit peruukit ja sain ne kotiinkin asti jo. Niistä kerron vähän enemmän joskus harmaassa tulevaisuudessa. Tapani mukaan olen pyöritellyt epämääräisiä asioita päässäni, kun aikaa ei ole ollut mihinkään konkreettiseen tekemiseen. Tiedä en, mistä nämä kummalliset ajatukset tiensä päähäni löytävät, mutta tällä kertaa sinne on eksynyt huomiohuoraus.
Jos keskustelu kääntyy huomiohuoraukseen, varmasti monella cosplay-maailmaan tutustuneella ihmisellä tulee mieleen vähäpukeiset rapakon takaiset neidit tai herrat. Onhan tätä Suomessakin jonkin verran nähty, mutta ei samoissa määrissä. Kuitenkin minua on mietityttänyt mitä se huomiohuoraus oikeastaan on. Mitä pitää tehdä, että saa huomiohuoran etiketin persuuksiinsa? Onko kyse paljaasta pinnasta vai tarvitaanko siihen jotain muutakin?
Jokaisessa pukuilijassa, joka julkisesti asuissaan liikkuu, asuu pieni huomiohutsu. Jos tämä harrastus perustuisi puhtaasti pukujen tekemiselle ja niiden päällä pitämiselle, kaikenhan voisi suorittaa kotona; kun puku on saatu kasaan, vietetään kivaa iltaa tanssien ja popcornia mutustaen hahmouskollisuutta unohtamatta. Eihän se puku päällä tarvitse mihinkään lähteä. Tietysti jokainen nauttii saamastaan huomiosta eri tavoin ja määrin, mutta jokaisen ”julkisen pukuilijan” sisuksissa on se, mikä houkuttaa esittelemään pukua. Vaikka pukuilija ei saisikaan kiksejä suurista ihmislaumoista, jotka haluavat kuvata juuri häntä, eikä kisalavoille kipuaisikaan, tuntuu tapahtumissa saatu huomio jossain hyvältä, kun puku on päällä. Ei kai sitä muuten päälleen pukisi.
Voitaisiin myös sanoa, että massiivisten ja huomiota herättävien pukujen kantajat ovat omanlaisia huomiohuoriaan. Kuten myös he, jotka eivät halua tehdä ns. massacosseja. Halu erottua tavalla tai toisella. Saati ne, jotka julkeavat nousta lavoille puvuissaan. Mainetta ja kunniaa, eli toisin sanottuna puhdasta huomiota. Aina kisoissa ei ole tavoittelemisen arvoisia palkintoja, mutta jotainhan niistäkin pitää saada irti. En näe näissä huomiohuorauksen muodoissa mitään pahaa ja tuskin näkee moni muukaan ”julkinen harrastaja”. Jos siis me kaikki olemme jonkinmoisia huomion kalastelijoita, niin miksi sitten jotkut tapaukset alleviivataan vahvemmin?
Monille cosplay-harrastajille pukujen tekeminen ja niiden onnistuminen on se huomion kaivo, jota ammentaa. Uusia ja hienompia pukuja tehdään lisää ja niihin panostetaan. Aina yritetään korjata vanhoja virheitä, kun tehdään uutta. Erilaiset hahmo- ja pukuvalinnat tuovat aina uusia piirteitä harrastajasta esille. Kuitenkin on olemassa hassuja otuksia, jotka "hakevat huomiota epäsoveliaasti". Vuodesta toiseen nämä yksilöt käyttävät samoja kikkoja saadakseen huomiota. Se saattaa olla paljas pinta, hahmovalinta, fanservice tai jokin aivan muu, mutta kuitenkin kalastellaan suurta huomiota. Harrastaja on kerran ajautunut huomion huurteiseen humalaan ja jäänyt koukkuun niin pahasti, että ei kykene enää elämään ilman sitä. Kuin mikäkin addikti huomiota on saatava keinolla millä hyvänsä, joten mikäs sen parempi kuin se sama konsti, jolla päästiin jo ensi pöllyihin.
Hartaat harrastajat, jotka vääntävät omia pukujaan ja proppejaan niska limassa pitkään ja kivuliaasti, ovat autuaasti vain hienoja harrastjia. Pah! Mitä meistä kukaan oikeasti tietää niistä likaisimmista syistä, miksi joku tekee jonkun puvun? Joku huutaa jo nurkassa: ”Jealous fatty, ” mutta aina ei ole kyse kateudesta, vaikka kuinka internet niin haluaisi. Nämä ns. huorat lyövät läskiksi kaiken sen, minkä eteen jotkut cosplay-harrastajat ahkeroivat ja jotkut jopa ylpeilevät sillä. Varmasti eniten he saavat osakseen halveksuntaa ja välinpitämättömiä nauruja. Kuitenkaan kukaan muu kuin harrastaja itse ei voi tietää niitä oikeita syitä cosplay'n taustalla. Joten miten kukaan on ketään miksikään huorittelemaan?
Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että huomiohutsuja olemme kaikki ja meitä on moneen junaan olivat ne syyt sitten mitä hyvänsä. Oliko sitten kyse huomionhakuisuudesta tai -huorauksesta sitä ei kukaan muu kuin sinä itse tiedä. Ja kuka sen määrittää? Minä käytän sanaa huora, koska välillä täytyy osata nauraa itselleen ja toisille; ” Älä pidä itselläsi yhtään niin pyhää asiaa, ettet kerran elämässäsi voi laskea leikkiä siitä!” Näin sanoin eräs hieno ihminen.
Fuu kiittää.
Kävi muokkaus.
Aloittelen tässä piakkoin erään jo kauan sitten aloittamani puvun jatkamista koulussa kaiken koulutyön ohella.
Tarpeeton sivuhuomautus: Pitää hieman olla ylpeänä; meidän Satyruskoi valittiin Kankaanpään Ramppikuume-teatterifestivaalien ohjelmistoon! Huhtikuussa sitten reissaamme Kankaanpäähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti