keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

No nyt meni ööveriks!

Tervehdys!

Aika taas menee ja minä en tiedä, mistä raoista se pyrkii karkuun. Onneksi en ole sitä aivan kadottanut. Uusi projekti on taas työn alla ja alkaa pikku hiljaa näyttää jo oikealta tekemiseltä. Toivoin, että olisin talviloman aikana saanut asioita hitusen enemmän eteenpäin, mutta jokin "elämä" tuli tielle. Taas. Kuitenkin tässä vähän WIP-asiaa!

Oulun Chibiconin puku on sovittu ja odotan kyseistä tapahtumaa siksi kovin innolla. (Odotan tapahtumaa muutenkin ihan tutisten. Yksi syy on erityisen hulppeat tilat.) Koska ihmiset ovat niin siistejä, Chibiconissa tullaan minun puolestani näkemään Final Fantasy X-2'n Rikkun Black Mage! Jos tästä puvusta tulee niin kiva kuin tässä nyt kuvittelen, se saattaa myös lähteä yhdeksi Desucon puvuksi. Rikkua varten tilailinkin jo peruukkeja.

Saatte katsella flunssaista naamaani.
Homma meni hieman överiksi, kun sain 100cm pitkän peruukin samaan hintaan kuin 80cm, niin tietenkin piti ottaa se pitempi. No, se oli sitten tosi pitkä. Peruukki yltää minulla reippaasti takapuolen yli ja "otsatukka" menee lie missä. Laadultaan peruukki ei ole mitään huippua, mutta päätin jo alunperin ostaa kaksi, ettei varmasti tule pula karvasta. Se onkin sitten ihan oma numeronsa, miten taiteilen tuosta Rikkun tukan. Pelottaa jo nyt, että sössin koko homman, mutta yritän tehdä tämän hyvin, että pystyn käyttämään tätä peruukkia muissakin Rikku-cosplay'ssa, jotka ovat listalla.

Pääsin taas yhteen lempipuuhistani tämän puvun kanssa. Proppeja jee!!! Tietenkin teen Rikkulle oman sauvani, mutta otin hommakseni myös tehdä Kidelle sauvan syntymäpäivälahjaksi. Nyt ovat työn alla siis Yunan Nirvana ja Rikkun(Yunan) El Dorado.

Vas. Nirvana Oik. El Dorado.
Olen niin onnesta piukeana näiden kanssa. Nyt, kun alkuhankaluudet ovat takana. Käytän sauvojen pääkoristeisiin puupahvia, kuten tein myös ensimmäisessä tekemässäni kepakossa. Koska Eldoradon ja Nirvanan muodot ovat jokseenkin hankalammt, kuin Yunan perussauvassa ja koska asun kerrostalossa, aloin työstämään puupahvia mattoveitsellä, kunnes meni hermot...

Siihen se jäi törröttämään.
Tiesin, että tällä tavalla työskenteleminen tulisi olemaan hidasta ja tuskallista, mutta koska en halunnut lähteä äitini kellariin nyhväämään näiden takia, niin päätin, että yritän edes tuolla mattoveitsellä. Lopulta kuitenkin sanoin hommalle paskat ja nyysitytin itselleni kuviosahan.

My new baby <3
Työstäminen on nyt nopeampaa, mutta jälki hieman epätasaisempaa. Ja koska minulla ei ole höyläpenkkiä tai mitään muutakaan käytännöllistä työpöytää sahaamiselle, menin sitten ja sahasin tuolin päällä. Ylläripylläri sahasin tuoliin alta aikayksikön... 

Laitan joskus, kun nämä kepit valmistuvat, kunnon merkinnän WIP-kuvien kera ja kaikkea. Nyt vain pitäisi tervehtyä, että pääsen ostamaan hiomapaperia ja pääsen keppien kanssa eteenpäin.

Fukka kiittää.

PS: En ole tainnut tänne ollenkaan nakata linkkiä omaan WorldCosplay-profiiliini. Korjataan asia. Kliketi.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti kaikki edes joskus tulevat valmiiksi. Itsen saatan aloittaa cossaamisen syksyllä.

    http://senkkupets-star.blogspot.com/

    VastaaPoista