torstai 26. kesäkuuta 2014

Hämäräperäiset toiminnat cosplay'n saralla

Mo.

Huomasin tuossa, että en ole tainnut kertoa tulevista puvuista oikeasti yhtään mitään. Olen ollut ulalla omine idoineni, mutta onneksi on kavereita, jotka välillä hinaavat perässä.

En ehkä koskaan ole aloittanut puvun valmistamista näin aikaisin, jonkun toisen tapahtuman perään. Minähän vihaan keskeneräisiä ja lusmuilevia pukuja, joten teen ne valmiiksi yleensä tiettyyn tapahtumaan juuri ennen kyseistä tapahtumaa. Ei tarvitse odotella, että pääsen pitämään niitä päällä ja olen oikeasti varma, että juuri silloin haluan pitää niitä päällä. Aqua kummittelee vajaavaisella olemassaolollaan... Mutta ei silti ole työn alla. Jotain muuta on kuitenkin aloitettu.

Jättinuuskaa. Tästä alkaa porttiteoria...
Matkani vie Animeconiin. Joku ihan random Kaoru Mori on tulossa sinne kunniavieraaksi kai ja kaverit ehkä ovat vääntämässä jotain Morin tuotannosta. Minut sitten nakitettiin mukaan. Hahmo on Farsami eli Sami Otoyomegatari'sta. Rehellisesti olen ihmisrekvisiittaa.

Random heebo oikealla ylhäällä.
Miten tämä nuuska nyt tähän mitenkään liittyy? "Nuuska" on teepusseja. Rorune, joka on rikostoverini Sarmaan'in vaatteissa, ja minä emme löytäneet sopivaa kangasta herrojen alupaitoihin, joten ostimme väärän väristä ja värjäsimme sen. Teellä siis.

Kuinka kylpyhuoneeni lainehti teetä.
Olen tehnyt teevärjäystä aikaisemminkin ja pidän sen tuomasta lopputuloksesta. Sainkin helposti suostuteltua Rorunen värkkäilyihin mukaan, koska tuntuu, että minulla on menossa 'nyt kokeillaan kaikkea suhteellisen outoa ja jännää' -vaihe cosplay'ssa meneillään (mihinhän kaikkeen se johtaa, en tiedä). Itse alupaita valmistui alta aikayksikön. Luultavasti tulen rakastamaan sitä ehkä vähän liikaa ottaen huomioon, että siitä pilkistää vain pikkuisen pääntien reunaa kaiken muun vaatteen alta...

Hubs, siitä tulikin ensin mekko.
Paita on ihana. Se on ohut, kevyt ja väljä. Harmi vaan, että sen päälle tulee kaksi isohkoa takkiasiaa. Yritin päästä kirjastoon etsimään pukuhistoriaa Lähi-Idän ja Turkin alueen perinnepukineista, mutta ruojat ovat laittaneet pääkirjaston säppiin jonkin remontin takia. En siis saanut pukuhistoriaa käsiini. Ja koska internet en luota sinuun.

Oleellinen pääntie on oleellinen.
Herroille tilatut peruukit tulivat jo joku päivä sitten, mutta vasta tänään sain ne haettua postista (paskiaiset ovat siitäneet postini kauas keskustaan, missä pitää vielä jonottaa sata vuotta). Ihan ensimmäinen ajatus, kun omani vetäisin päähän oli, että: "Tuntuupa mukavalta." Mukava peruukki tosiaan ja löytyy siitä volyymiäkin. Näitä mustia peruukeita nyt kyllä tukkii elämään... 

Absolutely Fabulous!
Vaikka Sami on ainoa uusi puku Animeconia varten. On hieman ollut puhetta ja höpöttelyä, josko Vauvatiimi - K-On! -tytöt lähtisivät ryhmäilemään. Ajatus on itselleni jo iskostunut, joten päätin laitta Yui'n toiselle päivälle. Tällä kertaa myös uudella kunnollisella peruukilla, joka ei viime Traconiin ehtinyt saapua.

Azy-Nyaa: Kangaskasa, Ritsu: woodi, Mugi: Rorune, Yui: Miä ja kuvasi Soffi.
Jopa Traconiin asti on keretty pohtia ja miettiä pukuja. Niitäkin on jo ihan hitusen aloiteltu, mutta kangasnäytteiden tilaaminen ei ole ehkä mitenkään näyttämisen arvoista etenemistä. Lähteenä on huippuhieno elokuva Interstella 5555 ja hahmona naispääolio, Stella.

Jee! Vastavärejä!
Kuinka väännän itseni sinisen avaruusolion muottiin, tulee olemaan jännittävää. Ja jotta saan tuosta mekosta juuri sellaisen kuin haluan, saan taistella kaavojen kanssa ehkä hieman. Kuva ei edes päästä kasarihkoa ällö-design'a oikeuksiinsa. Pääsen hiomaan taitojani jo tuttujen elementtien kanssa kuten kohoavapääntie. Pääsen myös hieman pois mukavuusalueeltani tuon basson kanssa... En jotenkin pidä itseäni hirveän helmaihmisenäkään, vaikka mekkoja on muille tullut väännettyä vaikka kuinka. Olen niin pähkinöinä tämän kanssa.


Muuten tulevaisuus on edelleen auki. Toivon ainakin, että saan sen Aquan tehtyä johonkin joskus tässä, koska kaikki materiaalit ovat lähes kasassa. Sitä odtellessa...

Fukka kiittä!

PS: Luulin tilaavani Animecon-rannekkeita, mutta sainkin jotain epäilyttävää...

Mitä ihmeen salakääröjä?

3 kommenttia:

  1. Stella! Ihanaa, oikeasti joku muistaa :D

    VastaaPoista
  2. AAAA Otoyomegatari! <3 Itse tykkään kyseisestä tarinasta ihan hirveästi, ei malta odottaa että näkee teidän ryhmän!

    VastaaPoista
  3. Jotenkin kovasti huvittaa että samat henkilöt Keijo- ja Bride's Story-cosseissa.... Tuon Keijo kuvan jälkeen varsinkin 8D
    -Rorune

    VastaaPoista