keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mahtipontisia suunnitelmia

Hei!

Kerran kaikki ovat luovuttaneet tämän vuoden suhteen, ja jo siirtyneet seuraavaan, niin samoin aijon tehdä myös minä. Hieman visiittiä pieneen galleriaan pääni sisällä on luvassa. Suunnitteilla olevien pukujen kaarti on suuri, mutta niitä on mietitty ja pohdittu jonkinlaiseen järjestykseen. Aijon tässä samalla myös kertoa hieman suuruudenhulluista ideoistani, joista osa on jo vanhahkoja. Siis eteenpäin.

Minulta löytyy pieni listan ja suunnitelman omainen puvuista, jotka tulen joskus tekemään. Ensimmäisenä tämän listan kärjessä tänäpäivänä on...


... Zidane, Final Fantasy DISSIDIA -versiona. Lupasin sisarelleni/partnerilleni (ja itselleni), että seuraavassa puvussani voin heittää vaikka voltin, jos siltä tuntuu (ja hahmollehan tämä sopii myös). Toisin sanottuna puvun tulee olla sellainen, että saan sen päälle ilman suurempaa avustusta. Zidanella ei ole epämääräisiä suuria ulokkeita tai huomioitavia asioita selkäpuolella. Häntä. Se on ihana, enkä malta odottaa, että saan vaihteeksi sellaisen tehdä ja pitää päällä. Tähän liittyy myös pientä 'Korjataan menneisyyden virheet' -vivahdetta...

Koska olen crossannut niin pajon, päätin hypätä takaisin sille puolelle jokea, minne oikeasti kuulun eli naisiin (ei bindausta = vähemmän tarvittavaa apua). Siksi olenkin viimeajat metsästänyt naishahmoja, joita jaksaisin jopa leikkiä. Tietenkin aloitin suuresta rakkaudestani, Final Fantasy'stä.



Rikku ei kylläkään ole uusi tulokas listalleni. Jo vuoden 2009 Animeconiin suunnittelimme YuRiPa-ryhmää, mutta homma kusi (tuolloin minun piti kylläkin olla Paine). Jo tuolloin haaveilin jonkin Rikkun dress sphere'n tekemisestä. Osa karsiutui listalta alastomuuden takia ja osa vaikeuden. Tällä hetkellä Black Mage, Warrior ja Samurai (ehkä myös Alchemist) ovat niitä, jotka haluaisin toteuttaa, mutta Black Mage vie voiton. Nuo sukat ovat kaikessa hirvittävyydessään hauskat ja hattu on mahtava. Rikku nousi esiin uudestaan viimekeväänä, kun rupesin pohtimaan Tracon V -pukuani. Olin jo puoli varma, että teen Black Magen Traconiin, mutta eräs taho sai minut kääntymään Sesshoumaru'n puoleen. (Oikeasti himoitsen Painen asuja eniten, mutta neito näyttäisi olevan jopa enemmän alasti kuin Rikku).

Seuraavat ilmestykset kuuluvat enemmän listalle 'Joskus tässä tulevaisuudessa' eivätkä ole niin suunniteltuja vielä.



Cosmos DISSIDIA'sta ei ehkä vastaa naishahmoa, johon normaalisti tykästyn, mutta tässä naisten metsästyksen aikana hän on alkanut vaikutta hyvin puoleensavetävältä. Puku olisi myös aika erinlainen verrattuna aikaisempiini ja onhan hän FF-hahmo. Hiukset ovat minulla kuitenkin vielä aika lailla kysymysmerkin alla, joten saa nähdä milloin sitä uskaltaisi lähteä kokeilemaan.

Cosmos'n kanssa samalle listalle menevät myös Blood+'n Saya, jonka suunnittelin tekeväni ehkä koulutyönä (salaa), FLCL'n Haruko, joka kyllä saa odottaa aikaa, jolloin osaan oikeasti kaavoittaa ja Mononoke Hime'n San, joka itseasiassa on jo alulla, mutta etenee hyvin hitaasti.

Nyt pääsemmekin tutustumaan hullujen ideoiden listaan, jota voimme kutsua myös 'Mitä vittua' -listaksi. Listan hahmot ovat lähes jokainen omalla tavallaan kyseenalaisia.



Aloitin Odin Sphere'n pelaamisen joskus talvella, kun sain moisen lahjaksi ja ihastuin moneen hahmoon, joita syystä tai toisesta en kehtaa edes unelmoida leikkiväni. Oswald kuitenkin iski minua jonnekin syvälle. Joka tapauksessa suuruudenhullut ideat ovat aina vaarallisia, koska minulla ei todellakaan ole minkäänlaista taitoa tehdä kunnollista haarniskaa, joten Oswald jää toistaiseksi ainakin vain unelmaksi.

Seuraavalle herralle käy lähes sama selitys kuin Oswald'lle, mutta tässä on hieman jotain enemmänkin.



Se on siis Gack. Oikea ihminen, jolla on oikeat kasvonpiirteet ja oikea MIEHEN vartalo. Minä en ikimaailmassa voisi leikkiä Gackt'a tällä pallopäällä ja selättömällä vartalollani.



Tämän randomin idean sain, kun ystäväporukassamme, jossa tykätään järjestää teemabileitä, keskustelimme Pokémon-pelaistä. Joku sitten sai idean, että pitää pitää Pokémon-bileet. Olemme pitäneet mm. Rock-, Meksikolais-, Survivors- ja Satuolento-bileet ja nyt siis olisi Pokémon'n vuoro.

Ehkä kaikista omituisin ja hulluin ideani viimeaikoina on kuitenkin seuraava.



Jos joku ei tunnista (tai usko silmiään); se on västäräkki. Tätä minä olen oikeasti harkinnut. Jopa unelmoin pienestä Pikkulinnut-ryhmästä (kuvitelkaa nyt talitintit ja punatulkut). Kun asian esitin, sisareni katsoi minua hyvin kieroon ja kutsui sitten sekopääksi. Tämä idea tuskin tulee koskaan näkemään päivän valoa (ellen tee tätä muka koulutyönä), mutta se tulee elämään minun sydämmessäni palavan kirkkaana IKUISESTI!

Tämä oli tällä kertaa tässä, joten minä palaan onnellisesti Persona 4'n pariin. Kiitän.

PS: Kaksi pientä asiaa: 1) Olen siis juuri aloittanut opiskelut vaatetusalalla ja minusta pitäisi valmistua pukuompelija 2) Eräs Anonyymi herätti pienen idean sisälläni, mikä liittyy vastikäiseen avautumiseeni ja saatte kuulla siitä seuraavalla kerralla.

4 kommenttia:

  1. Tralalaa eipä tässä muuta kuin että jos ikinä saat Oswaldin tehtyä niin seuraan ja fanityttöilen sinua ahkerasti~

    ...ja minusta pikkulintu-ryhmä on söpö idea. *w*

    VastaaPoista
  2. Sitten, kun saan itseäni kunnolla rohkaistua aijon takuulla tehdä Oswald'n.

    Ja kiva kuulla, että joku muukin lämpenee lintusille ^^

    VastaaPoista
  3. Hoho, Dissidia on saanut saaliikseen muitakin! Se on kyllä varsinainen cosplay-ansa ainakin itselleni, nopeasti laskettuna kymmenkunta pukua kiinnostaisi... Haaveilen myös 22-henkisestä Dissidia-esityksestä. Pienet ovat toiveeni. :D
    Mutta, Zidaneasi odotellessa~ o/

    (Pokémonina oleminen on muuten hauskaa, kun ei tarvitse pohtia pärstäänsä. 'D)

    VastaaPoista
  4. Dissidia on todellinen ansojen ANSA! Hiemankos kutkuttelisi joku Warrior of Light *w* Ehkä ei ihan... Oikeasti olen Zidane'n ja Cosmos'n lisäksi harkinnut Tidus'ta ja Sipuli Ritaria, mutta saa nähdä miten suunnitelmat muuttuu ajan myötä.

    Ja pitäisi muka crossauksesta pysyä loitolla...

    VastaaPoista