perjantai 6. toukokuuta 2011

Valmista vahingossa

Moro!

Cosplay-rintamallani on tällä hetkellä menossa semmoiset kuhinat, että oikeen sattuu. Niin moni puku olisi himoitsemiseni kohteena, mutta en oikein osaa keskittyä mihinkään niistä. Kuitenkin eräällä taholla on saatu valmista aikaan.

Viimesyksynä ennen Helsingin kirjamessuja ajattelin tehdä pika-pikaa sinne puvun, joka sitten kaatui peruukin puolesta. Sainkin tässä joku aika sitten otettua itseäni niskasta kiinni ja lopulta tilasin tuon puuttuvan peruukin. Kaikki muut osat pukuun olikin sitten olemassa. Osan olin väsännyt ennen kirjamessuja, osa taas oli ihan rehellisesti löydetty kaappien uumenista.

Tässä se nyt on.

EDIT: Saatte nyt kuvan Nice Holystone'sta. Kuvaajana toimi kaunein Kangaskasa. Hassua on, että Nice ei ikinä edes kerennyt cosplay-listalleni, mutta valmistui silti. Valmiina löytyneillä puvunosilla on varmastai paljon tekemistä asian kanssa. Kuva on otettu Oulun Animeseminaarissa 2011. Aikaisemmin keväällä jokunen muukin kuva otettiin myös, mutta ne ovat vielä ystäväni Aksen hallussa ja, herran tuntien, niiden saannissa voi kestää. Niitä kuvia odotellessa.

Itse puvusta voisin kertoa sen, mistä kaikkialta sitä kaivelin. Paidan tein häthätää ennen messuja. Housut ovat aivan kauppatavaraa ja olen ne jo pidempään omistanut. Koska Nice'n kengät vilahtavat sarjassa sen verran, että niiden väri tiedetään, niin kaikilla näkemilläni Nice-pukuilijoilla on ollut erilaiset kangät. Paristakin syystä päätin itse mennä bootseilla; ne sattuivat löytymään jo itseltä ja, ottaen huomioon, minne ja mihin aikaan Baccano! sijoittuu, koin bootsit hyvinkin sopiviksi Nice'lle. Hanskat törkeästi käänsin Cloud-puvustani. Silmälapun ja kaulanauhan askartelin omin pienin kätösin. Silmälasit ostin Tiimarista. Niissä on jopa +1 vahvuudet, mutta ne yhdistettynä silmälappuun ja tuohon etutukkalirpakkeeseen, en näe juuri mitään (jostain syystä olen aina vähintään puolisokea puvuissani).

Peruukkia ostaessani se myytiin nimellä Kagamine Rin cosplay wig. Mallikuvan perusteella luulin sitä pitemmäksi, mutta jouduin hieman pettymään. Olen hyvin hatara peruukkien muotoilija, koska en oikein uskalla heilutella saksia niiden läheisyydessä, mutta etutukkalirpakkeen leikkaaminen sujui kohtuu kivutta. Pienet lankasakset eivät ehkä kuitenkaan ole paras vaihtoehto peruukin trimmaukseen... Täytyy hankkia omat hiustenleikkuusakset, kun en enää äitinikään saksia saa käyttää. Otsatukan lisäksi en juuri joutunut peruukkia paljoa muokkaamaan. Sen lisäksi ainoa askel oli suoristaminen, koska hiusten latvat olivat kauniilla kaarella taivasta kohti, kun peruukin sain.

Se oli siis Nice, mutta tosiaan olen päässyt hieman eteenpäin muissakin puvuissani. Olen muun muassa askarrellut Zidane'a varten pieniä asioita ja hän etenee hyvin hitaasti. Tilasin myös toisen peruukin Rurukaa varten, koska yhdestä vaaleanpunaisesta kuontalosta ei löydy tarpeeksi karvaa herran hiuksiksi. En siis edelleenkään ole rakastanut Mariya'a...

Pukusuunnitelmani näyttää nyt hyvinkin kiireiseltä. Sain viimein päätettyä, että kyllä minä sen Zidanen laitan Desuconiin, vaikka aseiden kuljetus voi koitua kohtaloksi (onko muuten kellään kokemusta isojen proppien kuljettamisesta lentokoneessa?). Desuconiin pitäisi myös vääntää proppia Kide-sisartani varten. Lupauduin orjaksi, kun hän marisi, ettei itse osaa. Zidane'a pitäisi alkaa jo tohinalla tekemään, että se ehtii Desuun, koska tiedän, että muutama viikko ennen Desua tulee olemaan yhtä hullunmylyä Teatteriteltan ja töiden takia.

Rurukan toisen peruukin saapuminen sytytti minussa pienen himotuksen herraa kohtaan. Suunnitelmani oli, että olisin tehnyt herran Bakaconiin (pääsen sinne sittenkin!), mutta aikataulut eivät välttämättä mene taas yksiin teatterin kanssa. Nice olisi valmiina Bakaan, mutta en edelleenkään osaa meikata niitä palovammoja. Ja koska olen raahautumassa paikalle yksinäni, olisi niiden vääntäminen ehkä turhan vaikeaa. Siksi siis tahtoisin ehtiä tekemään Rurukan, mutta aikaa on...viikko. Se on niin ja näin onnistuisinko. Loppupelissä tämä menee kuitenkin siihen, että en laita päälleni mitään erikoisempaa...

Aika saa näyttää, miten käy.

Kiitän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti