perjantai 9. elokuuta 2013

Ristiriitaista asiaa

Terve!

Näin alkuun ihan asiaa Animeseminaarista, jonne noin viikon päästä pitäisi raahautua. Suuria odotuksia ei ole tältä tapahtumalta millään tasolla, mutta mennään pyörähtämään paikan päällä. Ja koska olen elänyt elämää cosplay'n ulkopuolella, en ole mitään uusia pukuja tehnyt. Pohdiskelinkin seminaarin pukuvalintoja, ääneenkin jossain välissä, ja ainakin näillä näkymin esiinnyn lauantaina Tsunadena ja sunnuntaina Rurukana.


Tsunade siksi, että haluna nostalgioida vähän lisää saman tapahtuman merkeissä kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ruruka nyt on vaan kiva ja ehkä tuo Valini mun leikkii kanssani taas vähän lisää. Mikään kuitenkaan ei ole vielä täysin varmaa, koska muutoksia voi tulla kerta ollaan kotopuolessa pukuilemassa. Minulla on siis koko cosplay-arsenaalini käytössä ja voin keksiä jotain muutoksia vielä tässä ja jopa seminaariviikonloppuna (kuten kävi viimevuonna).

Traconiinkin on pukuja jo suunnitteilla, mutta muu elämä määrittelee niitäkin aika paljon. Sitten olisi ainakin vielä Chibicon, johon olen itseni viemässä, mutta Chibin puvusta ei ole vielä harvainta hajua. Luultavasti toinen Traconin puvuista löytää tiensä sinne... tai sitten ei...

Sitten vähän muuta asiaa, koska Desucon Frostbite K-18 ja silleen.

Minua tämä uutinen ei järkyttänyt syystä, että olen jo sen kahdenkympin rajapyykin ylittänyt. Oikeastaan olin asiasta innostunut, koska olen odottanut moista tapahtumaa jo siitä lähtien, kun olen ollut 16-vuotias. Ja ennen, kun koko vihainen, alaikäinen conikansa räjähtää naamalleni, kerron syyn. Minä en pidä lapsista. Epämääräisiä organismeja, joihin eivät päde normit, käytöstavat tai edes fysiikan lait. On olemassa poikkeuksia (sinä ihana pikkutyttö Animeconissa, joka et mutissut tai mongertanut hihaasi vaan reippaasti pyysit saada ottaa kuvan ja kiititkin kauniisti vielä hymyssä suin!), mutta yleisellä tasolla minä en niihin ole kovin kiintynyt. Joten olen iloinen, että päässen coniin katsomaan ohjelmaa, kulkemaan ja ihan vaan pönöttämään ilman, että ympärilläni hyörii palosammuttimia. 

Minulla ei ole mitään fiksuja ja hyväkäytöksisä alaikäisiä vastaan, mutta en valita. Jos ikärajaksi olisi ollut K-13, olisin ollut tyytyväinen.

Coneja kohti!
Fukka kiittää Desuconia ja muitakin.

PS: Tahtoisin hirmusti avata asioita enemmän tämän Frostbite-draaman tiimoilta, mutta pitäydyn ainakin toistaiseksi.

3 kommenttia: