tiistai 17. syyskuuta 2013

Luopio, Klooni ja Haaremi - Tracon 2013

Heips!

Traconista on palattu ja olen jopa saanut keräiltyä kuvat ympäristöstä. Hillittömät odotukseni palkittiin, vaikka ei aivan odotuksien mukaan. Osa tapahtumasta meni ihan blörinäksi ja osa oli taas aivan huippua.

Nyt lyön päätä seinään ihan oman selkään puukottamiseni takia. En nimittäin kerennyt käydä juuri missään ohjelmassa... Suunnitelmia oli mennä katsomaan vaikka ja mitä, mutta aika... mihin se meni? Lauantain ohjelmista olin kahdessa. Aamusta tanssin Sorsapuiston reunalla ja illasta kävin katsomassa WCS-karsinnat ja muut cosplay-kisat. Siinä se.

Lauantain pukuna minulla oli tosiaan K-ON! Yui. Kloonimekot ovat siis peräisin K-ON!-elokuvan lopputunnarista. Eipä meidän ryhmää tainnut kovin monni tunnistaakaan, koska kaikilla tytöillä on myös erilainen hiustyyli tuossa videossa.

Azy-nyan: Kangaskasa, Yui: Miä, Ritsu: woodi, Mugi: Rorune ja Kuvasi Soffi.
Mio uupui sittenkin, mutta tarkoitus olisi kuvata näitä asuja kunnolla vielä myöhemmin ja varmaan pyörähdämme myös jossain ensikesän tapahtumassa näiden kanssa sitten koko porukalla. Oma uusi peruukkinikin jätti saapumatta, joten menin Yuin vanhalla peruukilla. Tänäänhän se sitten tupsahti postiluukusta sisään... Tässä vielä se lähde video.

Yritimme hieman K-ON!-tyttöjä kuvata, mutta saapi nähdä jaksanko ainakaan itse säheltää Photoshop'n kanssa niin paljon, että saisin isompaa kuva merkintää aikaiseksi. Vähän olivat kuvat suttuisia ja oma taitoni ei varmaan niiden muokkaamiseen hirveästi riitä.

Lauantain kisat olivat miellyttävää katsottavaa. Jotenkin viimeaikoina jäänyt tuo kisojen katselu vähemmälle ja siksi olikin kiva pitkästä aikaa katselemaan kovatasoista ja sujuvaa kisaa. WSC ei ehkä esitysten puolesta ollut tänävuonna niin huikea kuin odotin (šakin pelaajat oli parhaita!). Aika samaa kauraa kuin ennenkin on nähty, mutta voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen! Onnea matkaan!

Pukukisat taas menivät ohi niin vikkelään, etten juuri muista niistä mitään. Ehkä näinkin monen kisan työntäminen samalle päivälle on jo ihan hömpötystä. Tuli semmoinen olo, että toisia sarjoja pönkitetään taas niiden "toissijaisten" kustannuksella.

Ottakaa tyhmää teinipeiliperseilyä, koska tämä tiivistää oman Tracon-tunnelmani aika hyvin.
Sunnuntai oli taas ihan järjetön päivä. Kiirettä oli, koska oho hups olin taas kisassa. En kylläkään yksin, vaan kavereiden kanssa olimme lyöneet hynttyyt yhteen ja esiinnyimme viiden hengen voimin esityskisassa. Esityksen idea oli minun satunnainen päähänpistoni, jonka joskus esitin ääneen ja josta ihmiset jostain syystä sitten tykkäsivät. En tiedä.

Kisa meni ihan loistavasti. Itseäni meinasi jännittää muiden puolesta hirveästi, koska mukana oli ihmisiä, jotka eivät ole juuri kisanneet saati esiintyneet. Omaa perus 'olen paska' -angstia meinasi olla ilmassa takahuoneen puolella, mutta sitten aina käänsin päätä ja näin ihanat naiset ja kaikki oli taas hyvin. Kaikki vetivät hienosti! Uuh aah ootte kuumia. Love you all Bitches! Ei haittaa yhtään, että sijoituttiin, koska oli se sen arvoista. Olen myös intopiukeana, kun tuomaristo mainitsi perusteluissaan symboliikan. Tuollaista herkkua harvoin kuulee cosplay-esityksistä.

Ainoaedes jotenkin edustava kuva meidän puvuista koko päivältä. Ollaan hirveen ilosia :D
Kuvasi Kide.
Meidän poppoo siis koostui seuraavanlaisesti: Luka - Soffi, Meiko - Rorune, Miku - Pipa, Gumi - woodi ja Gakupo - Miäh. Ja onnittelut muille voittonsa keränneille! Olitte huippuja!

Sunnuntain kisan järjestelyt eivät mielestäni olleet kuitenkaan hirmu hyvät. Esityskisalaiset eivät päässeet testaamaan lavaa ennen esityksiä. Onneksi sentään kerkesimme katsoa oman porukan kanssa vähän paikoituksia. Tässä kohtaa ehkä tulee esille kisojen epätasa-arvoisuus. Esityskisassa vain esitys arvioitiin, ei pukuja. Miksi siis ei annettu mahdollisuutta hioa esityksiä kunnolla kuntoon sillä, että olisi saanut käydä ne pari kertaa läpi lavalla? Uskoakseni vastaus on NCC. Ymmärrän, että NCC:n kohdalla kyseessä on SM-tason kisa, mutta siinä puvulla on aika iso osa arviointia. Myöskään ryhmillä ei paljon ole valinnan varaa, jos haluaa isoihin kisoihin lähteä. Yksilöillä sentään on. Typerää sanon minä. (Luultavasti auon päätäni näiden asioiden tiimoilta myös myöhemmin).

Valitettavasti emme päässeet tuomarien palautteeseen, koska juoksimme suoraan kisasta tuli perseen alla junaan, koska kerrankin VR oli aikataulussa. Pyydän anteeksi siltä cosplay-mammalta, jolle töksäytin rumasti 'ei kerkeä', kun hän oli meitä ohjeistamassa palautteen suhteen. Olin koko sunnuntain päivän ihan perse huonosti nukutun yön takia.

Tracon ei ollut sillä tavalla huippu kuin odotin. Olisin halunnut päästä käymään ohjelmissa enemmän, mutta kivaa oli silti. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin Chibiconin, se nyt on varmaa, mutta voin keksiä muutakin.

Fuu kiittää!

8 kommenttia:

  1. Olenko hiukan hidas? -Olen
    Tajusin vasta conin jälkeen teidät tuoksi Vocaloidryhmäksi!!!! *lyö päätä seinään*
    Olitte I-H-A-N-I-A! Minulla on teistä videoa ja kuvia :DDDD <3<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!

      Jos on mitenkään mahdollista, pystyisitkö lähettämään videon? Oma kuvaustiimimme ei valitettavasti saanut esitystä talteen, mutta olisi kiva nähdä itsekin miten se meni.

      Poista
    2. Tottakai pystyn :DD
      Annatko sähköpostiosoitteesi tai skypesi, niin lähetän sen oitis! :3

      Poista
    3. Jee! Kiitos hirveesti!

      Ja osoitehan on: youngandstupid7@hotmail.com

      Poista
    4. En pysty lähettämään sitä hotmailin kautta koska tiedosto on liian iso D:

      Poista
    5. Ei sinulla sattuisi Skypeä olemaan, sen kautta pystyn ainakin lähettämään tiedostoja? EI ole toki pakko, mutta tässä on linkki videoon mitä otin kaikista: http://www.youtube.com/watch?v=EQxhqxONZQI
      8:18 alkaa teidän osuutenne :3

      Poista
  2. Näinki teiä k-on! Puvut ku pyörin siel lauantaina oranssina möhkäleenä , kivalt näytti c:

    VastaaPoista