Ryssitty poi... ei enää niin ryssitty

Heiiiiiiiiiiiiiii!

Suureksi ilokseni saan ilmoittaa, että Mariya on edistynyt! Eihän siinäkään mennyt kuin ikuisuus. Peruukki tuli kai tilattua jo viimetalvena, mutta muuten Mariya on saanut olla kohtuu rauhassa. Kunnes tuli Mariya Holic Alive. Pari jaksoa ja löysin taas sen ihanuuden, mitä Mariya on.

Mariyan hameen ompelin jo kesällä ennen Animeseminaaria, mutta sössittyäni paidan meni taas innostus kyseistä hahmoa kohtaan. Siksi hamonenkin on vain apaattisesti ja yksin riippunut hengarissaan tähän asti. Hameen malli on todella nätti, mutta prässäykset tekevät siitä todella ikävän pitää, kun ne eivät meinaa pysyä suorassa vaan pullistelevat hieman, jos niitä ei oijo istumisen jälkeen.

Hunovalo on huono.

Ensimmäiselle paidalle todellakin kävi niin, että pääntiestä tuli aivan liian iso ja materiaali oli liian läpinäkyvää. Siksi kävinkin ostamassa uuden paksumman paitakankaan jo aikaa sitten, mutta vasta jokin aika sitten sain potkittua itseäni tarpeeksi, että sain jotain aikaan (taas muutama Mariya Holic Alive -jakso auttoi). Uusi kangas oli paksua puuvillaa, mutta hyvin inhottavaa ommella. Pidin ensimmäisen paidan väristä paljon enemmän, mutta se tosiaan oli liian läpinäkyvää ja 100% polyesteriä. Alavarat paistoivat kivasti läpi, eikä edes Mariyan koulupuvun liivipaita olisi pelastanut asiaa.

Kun olin saanut uuden paidan kasaan pidinkin siitä ihan kovasti. Pääntie oli korjattu ja, vaikka paita muuten ei ole yhtään minun tyyliseni, sen pitäisi sopia Mariyalle oikein hyvin. Pidän myös kauluksen pyöreämmästä muodosta tuossa uudessa paidassa.

Yllä ei sössitty. Alla sössitty.

Ensimäisessä paidassa on siis normaali kokoinen kauluspaidan pääntie, mutta uudessa paljon pienennetty. Että olin onnellinen, kun MHA'ssa on ehkä sarjan ainoa lähikuva tuosta kauluksesta. Se näyttää laskostetulta kauempaa, mutta jopa animessa se on oikesti poimutettu! Suuri helpotus, koska noin kapean kappaleen laskostaminen niin tiiviisti olisi ollut helvettiä. Nyt paita on nappeja ja helmaa vaille valmis. Sitten pitäisi repiä jostain energiaa kaavoittaa se liivipaita.

Hei, käyn kristillistä tyttöjen sisäoppilaitosta.

Eräs yö hyökkäsin myös saksien kanssa Mariyan peruukin kimppuun, mutta toistaiseksi työ on vielä kesken ja näyttää hirveältä. Voi olla, että itken silmät päästäni ja päädyn tilaamaan uuden peruukin, koska minä en osaa leikata otsatukkaa! Ennen peruukkeja en ole ikinä leikannut kenenkään hiuksia saksilla. En muiden, enkä omiani. Toivoa taas saa, että pääsisin tästä jotenkin edes eteenpäin. Piilolinssitkin pitäisi tilata.

Fukka kiitää ja painuu pieneen koloon.

PS: Suunnitelmissani ei ollut lähteä Desucon Frostbite'en, mutta epämääräisten sattumusten johdosta, taidankin olla tulossa. Mariya pitäisi siihen mennessä olla valmiina ainakin, mutta mielummin ottaisin Rurukan mukaan. Ruruka ei kuitenkaan ole oikein vielä millään mallilla... Saa nähdä!

Sininen, vaikka sitä vihaankin

Moi.

Kuten huomata saattaa otsasuoneni lopulta poksahti tuon edellisen ulkoasun kanssa. En edelleenkään ole missään muotoa osaava ihminen näillä osa-alueilla, mutta yritin silti saada aikaan jonkinmoisen uuden ulkoasun. Se vanha bannerikuvakin, joka oli vuodelta keppi ja kerjäläinen, oli naksuttanut päätäni lähes puolivuotta. Se on siis korvattu hieman uudemmalla materiaalilla. Malli on pysynyt yksinkertaisena, koska yksinkertainen on paras. Kokonaisuutena tämäkin on hyvin tönkkö, mutta onpahan vaihtelua. Bannerin takia väriksi sattui pääsemään... sininen. Minä en pidä sinisestä, joten voi olla, että otsasuoni alkaa tykyttää puolta aikaisemmin nyt kuin edellisen värin kanssa. Saa nähdä kuinka kauan tämä malli pitää pintansa. (Tietenkin voisin yrittää kiristää/lahjoa/uhkailla Tiistaita tekemään minulle hienon ulkoasun >:3)

Ja muihin asioihin.

Tässä hiljattain päätimme Rullarinkelin kanssa houkutella Pohjois-Suomen cosplay-kansaa yhteen miitin voimin. Pohjoisen pukuilijat ovat harmittavan hajallaan ja nyt olisi tarkoitus saada edes jotain kontaktia toisiimme. Eli kaikki painelevat nyt Anikin ketjuun ja lähtevät sosiaalisoitumaan meidän kanssa tuossa ensivuoden puolella. Vaikka et olisikaan Pohjois-Suomesta tai kovin harras pukuilija, mukaan vaan.

Fuu kiittää ja toivoo, että tekin kestätte ulkoasua.

Kannan ihoni alla ylimääräistä tavaraa

Heissan.

Tämän merkinnän aiheena tulee olemaan jo moneen kertaan pohdittu aihe eli cosplay ja laihduttaminen. Olen pohtinut omaa suhtautumistani painoon ja ulkomuotooni aina uudestaan ja uudestaan, kun se sattuu silloin tällöin nousemaan esiin cosplay’n ohella. Olen myös epäröinyt merkinnän tekemistä tästä aiheesta siksi, että juuri sillä hetkellä, kun olen saanut ajatukseni kasaan, joku muu kerkeää ensin. Välillä olen pohtinut kannattaako minun asiasta oikeasti edes kirjoittaa. Onko minulla mitään kunnon sanottavaa asiasta? Nyt olen kuitenkin asiaa tarpeeksi päässäni vellonut ja tullut siihen pisteeseen, että tämä on pakko saada pois systeemistä. Kirjoitin tämän tekstin jo pari kuukautta sitten, mutta nyt se saa nähdä päivän valon.

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka laihduttavat cosplay’n vuoksi, tai toisaalta enemmänkin sen voimalla. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta ”laihat” päiväni ovat jääneet yläasteelle, jolloin tuli harrastettua liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa säännöllisesti. Yläasteen jälkeen kuitenkin harrastukset ovat muotoutuneet uudelle mallille ja se liikuntapuoli jäänyt valitettavan vähälle. Ruokatottumukset ovat pysyneet lähestulkoon samana, minkä takia vyötärölle on pienellä vauhdilla kertynyt omasta mielestäni ylimääräistä.

En usko, että näkisin mitään laihtumisen tarvetta, ellen sattuisi harrastamaan cosplayt’a. Vasta sen jälkeen, kun pukuilun maailmaan olen astunut, olen alkanut kyseenalaistaa omaa vartaloani. Cosplay’ssa oman vartalon muodot voi kikkailla piiloon aika monissa tapauksissa, mutta aina se ei ole mahdollista. Joskus on pakko päästä leikkimään niitä lempihahmoja juuri siitä syystä, että ne ovat niitä LEMPIhahmoja.

Syy, miksi nämä ylimääräiset kilot minua niin häiritsevät, on se, että minä haluaisin pukuilla niitä vähäpukeisia hottisnaisia, joilla vilkkuu perse! Olen kyllästynyt siihen, että minun pitää miettiä, voinko tehdä jonkin tietyn cosplay’n, koska hahmo on vähäpukeinen ja laiha. Minä haluan vetää päälleni sen makkarankuoren, joka ei anna mitään anteeksi! En kuitenkaan halua tehdä sitä, jos tiedän itse, etten näytä hyvältä edes omasta mielestäni, saati muiden. Yksi motoistani on: ”Aina ei tarvitse näyttää hyvältä,” ei edes julkisesti, mutta on niitä hetkiä, jolloin oikeasti haluan, haluan, oi niin haluan olla kaunis ja hyvän näköinen. Edes hetken. Se on mielestäni aivan samankaltaista pyrkimystä täydellisyyteen kuin mikä tahansa puvunteon vaihe.

Tässä vaiheessa kaikki cosplay-laihduttamisen vastustajat tökkivät kuvitteellisia lasejaan ylös nenänvartta ja mutisevat, että on niitä naisia vaatteetkin päällä. On tietenkin, mutta minä haluan ne naiset, joita minä rakastan syystä tai toisesta. En minä halua esitellä avujani koko maailmalle vain siitä ilosta, että voin vähän heruttaa, vaan siksi, että minä oikeasti pidän niistä hahmoista. Niillä sattuu vain jostain syystä olemaan vähän vaatetta.

Hyvänä esimerkkinä Air Gear’n Ringo. Jos ei sitä joku tiennyt, minä rakastan Air Gear’ä ja satun myös rakastamaan Ringoa. Joku päivä minä vielä teen Ringo-cosplay’n. Onneksi Ringolla on niin paljon hienoja ja peittäviäkin asukokonaisuuksia, että minäkin voin ne hyvillä mielin lähitulevaisuudessa tehdä, mutta kun minä haluan tehdä tämän:

<3

Syy, koska se on Ringo ja koska se on nätti. Kaikista Ringon asuista mielestäni tämä on se ihanin. Siihen on vielä kuitenkin matkaa, että uskaltaisin tuon tehdä. Pitkä matka.

Oikeasti cosplay ei ole se ainoa syy, miksi haluan pudottaa painoa, mutta cosplay avasi silmiäni. Ensimmäisen kerran, kun ryhdyin oikeasti pudottamaan painoani, oli, kun suunnittelimme tekevämme ryhmä-cosplay’n 2009 Animeconiin. Suunnitelmissa oli Final Fantasy X-2 YuRiPa-ryhmä. Minulle sattui sitten Paine’n nakki mm. pituuteni puolesta. Pohdimme pitkään, mitkä asut haluaisimme tehdä ja lopulta päädyimme ryhmän perussettiin.

Paine da Sexy

Niin… Kaikkien noiden vöiden ja remmien kanssa, minä olisin tursunnut joka suuntaan. Tarina jatkuikin sitten sillä, että minä hyvin vakavissani lähdin pudottamaan kiloja pois. Ja se toimi hyvin. Jätin pois kaikki makeat herkut, sipsit, limut ja alkoholin. Ainoat herkut, mitä söin, olivat pulla ja salmiakki. Kumpikaan ei ole minulle mitään himotusherkkua, joten niitäkään ei tullut syötyä paljoa. Lisäksi kävin tuolloin kahdella liikunnankurssilla ja tein oman pienen kunto-ohjelmani lähes joka ilta sekä kävin vielä ratsastamassa tuohon aikaan. Eli ei mitään naurettavia ruokalakkoja tai vastaavaa. Lopulta kuitenkin ryhmämme peruuntui ja tuntui siltä, että kaikki oli ollut turhaa. Vaikka cosplay oli tuolloin se suurin motivaation lähde, se avasi silmäni yhdelle asialle, joka on tälläkin hetkellä minulle se tärkein; Minä voin hyvin. Oloni oli kaikin puolin parempi, kun oli hieman hoikempi kuin aikaisemmin. Jaksoin paremmin ja pelkkä oleminen oli helpompaa ja mukavampaa. Pudotin yhteensä ehkä vain 7 kiloa, mutta jo se sai aikaan niin mukavan tunteen. Nyt, hieman taas lihoneena (Hei opiskelijaelämä, olet perseestä!), haluaisin päästä takaisin tuohon mukavaan tunteeseen JA näyttää puvuissa paremmalta. Onneksi paino on pudonnut jo aika paljon viimetalvesta, vaikka en ole muuten kuin suuhun menevän tavaran avulla sitä säätänyt.

Joku päivä...

En sano, että kaikkien pitäisi olla samalla linjalla kanssani cosplay-laihduttamisen suhteen. Jokainen päättäkööt omasta kehostaan. Halusin kuitenkin tuoda tämän oman suhtautumiseni esille, koska se tuntuu olevan jonkinlainen välimuoto niistä ääripäistä, jotka ovat keskustelun kohteena yleisimmin. Yleensä cosplay-laihduttamisesta hypätään suoraan syömishäiriöihin tai siihen, että katsotaan aisaa asenteella: ”Vitut, syökää ne suklaakuorrutetut rasvamakkaranne!” Senkin olen huomannut, että ihmiset vouhkoavat paljonkin laihduttamisesta, mutta pian tyrmäävät asian monenlaisilla joskus jopa mitäänsanomattomilla tekosyillä.

Koska minun naisillani pitää olla asennetta.

Paino ja ulkomuoto ovat vakavia asioita. Varsinkin nyky-yhteiskunnassa ja cosplay-harrastuksen keskuudessa. Tiedän itsekin, etten tule koskaan pääsemään anime-tyttömittoihin, vaikka kuinka laihtuisin, mutta oman vartalon muokkaamisella voin päästä hieman lähemmäs hahmoa. En kuitenkaan ole näännyttämässä itseäni tai kannustamassa muita tekemään samoin. Tällä hetkellä minä en tee juuri töitä sen eteen, että saisin kiloja pois, mutta uskon, että kunnon hahmon löytyessä, motivaationi kohoaa jälleen tähtiin. Tavoitteeni eivät koskaan kuitenkaan ole: ”25 kiloo pois nyt heti! Kolme viikkoa aikaa!” Vaan muutos tapahtuu hiljakseen pitemmällä aikavälillä. Kuitenkin ruumiinrakenteeni tulee aina olemaan se, mitä se on (ellen saa jostakin pöllittyä paria selkänikamaa, että saisin vähän lisäpituutta tuohon olemattomaan selkääni). Sille en oikeasti voi mitään enkä luultavasti koskaan tule olemaan omasta mielestäni tarpeeksi timmi tiettyjä hahmoja varten. Silloin täytyy vain jättää hahmo väliin tai uhmata omia ajatuksiani.

Ritsuka on niin rimpula.

Ehkä tämän purkaminen saisi minut taas motivoitumaan ja ehkä minä vielä tulevaisuudessa voin nähdä itseni nättinä sellaisessa puvussa, jonka olen aina halunnut tehdä.

Shiva on FF-sarjan luottonarttu.

Mercedes tai edes sen soturikeijut ;_____;

Fuu kiittää.

Kuution sankarisaldoa

Moi!

Siitä on jo vierähtänyt aikaa, kun sain ensimmäiset viimemerkinnässä mainitut kuvat käsiini. Tässä siis tulee  Studio Kuution järjestämän studiokuvauksen tuotoksia. Kaikki kuvat ovat Markku Hyttisen ottamia ja muokkaamia. Minä en ole koskenut mihinkään. Olen vain hyppinyt paikallani joka kerta, kun sain uuden sähköpostiviestin, joka sisälsi kuvia.

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

 Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Kuvaajan suosikki

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Oma suosikkini

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Kuvaajan suosikkikuva on tuo kasvokuva. Itse mietin, onko ilme hieman ylimielinen Zidanelle, mutta silti pidän siitä kovasti. Siinä näkyy korvakorukin, joka on jostain syystä yksi lempiyksityiskohdistani koko puvussa. Kokeilin uutta meikkiä näissä kuvauksissa, mutta se ei tahdo missään kuvissa kovin kummoiselta näyttää. Ei edes tuossa kasvokuvassa. Ensikerralla vähän enemmän tavaraa naamaan taas.

Oma suosikkini on ehdottomasti tuo selkäkuva. Rakastan vain tuon peruukin pitkää huitulaponinhäntää niin kovin. Siitä huolimatta, että kuvassa ei näy kasvoja, on siinä mukana jotain hyvin vahvaa ja itsevarmaa. En sitten tiedä, näkeekö kukaan muu tässä kuvassa mitään merkittävää, mutta minulle ryhti ja selkä kertovat hyvin paljon.

Taustapaperin väri ei minua häiritse yhtään, vaikka jälkikäteen Klubin puolelta tulikin hieman epäilyksiä sen suhteen. Jotenkin se on valeanpunaisuudessaan yhtä imelä kuin Zidane itse.

Vaikka minä sain näistä kuvauksista todella paljon iloa irti, näitä kuvia katsellessa tulee kuitenin sellainen olo, että mallina minulla on vielä paljon kehittymistä. Minulle on helpompi huitoa ja sätki kuin olla paikallaan. Siksi ehkä pidän tilannekuvista niin paljon. Pahana tapanani on myös ylinäytellä ilmeitä kuvissa. Toivon kuitenkin kehittyväni myös tällä saralla.

En tiedä, missä vaiheessa minun on mahdollista saada muiden kuvaajien ottamia kuvia. Heillä oli hienot omat visionsa siitä, mitä halusivat. Toivotaan, että kuvia tulee piakkoin.

Kiitos vielä suuresti Studio Kuutiolle ja Kuutioklubille!

Kuutiokuvausta

Hei!

Vaikka pukujen tekemisintoi on vaipunut jonnekkin apatian ja laiskuuden syövereihin, olen silti saanut kokea kuluneen viikon aikana jotakin hyvin jännnittävää cosplay'n parissa. Mariyalle eikä Rurukalle ole toistaiseksi tapahtunut mitään uutta, paitsi ajatustasolla (tai periaatteessa Ruruka sai housun kaavat myös, mutta ne on koulu juttuja). Lupailen itselleni toistuvasti, että aloitan pian, mutta koska määräaikaa ei toistaiseksi ole, arvailen villisti, että kehitystä ei tule tapahtumaan.

Kuitenkin, menkäämme tämän kertaiseen aiheeseemme.

Kesällä sain sähköpostia tuolloin vielä tuntemattomasta lähteestä. Viestissä kyseltiin missä oululaiset cosplay-harrastajat luuraavat ja miten heitä voisi lähestyä. Tarkoitus oli etsiä malleja eräänlaiseen kuvaus projektiin, ja herra, joka minuun otti yhteyttä, oli aijemmin "nähnyt tyttökatraan "hassuissa" tamineissa kaupungilla," ja saanut siitä idean etsiä muita pukuilijoita.

Minä olin ajatuksessa mukana heti sillä sekunnilla, kun viestin luin, ja lupasinkin yrittää värvätä muita ihmisiä mukaan. Kosiskelin aika monia ihmisiä ja sain hyvin innostuneita vastauksia, mutta ajan myötä ihmisten muu elämä alkoi tulla tielle. En halunnut kuitenkaan tuottaa pettymystä niin sinnikkäälle ihmisella, joka oli minut jostain kolosta kaivanut esiin. Halusin tarjota jotain muutakin kuvattavaa kuin itseni. Yritin sitten kuvauspäivää edeltävällä viikolla ja päivänä vielä houkutella ihmisiä mukaan, mutta kaikilla tuntui olevan jännempää tekemistä.

Lopulta päädyin kuvauksiin yksinäni ja päätin ottaa mukaani Zidanen. Muina vaihtoehtoinani olivat San ja Kusuri Uri. San sai kenkää sillä verukkeellä, että neidistä on jo paljon kuvia, lavalta, kuvauspalvelusta ja Hyrynsalmelta. Ja San on aika väritön verrattuna muihin pukuihini. Kusuri Uri oli alusta alkaen hyvin epävarma tapaus. 2010 Cosplay Gaalan jälkeen ei ole kovin tehnyt mieli sitä pukua katsella. Ei siksi, että olisin ottanut kisassa nokkiini, vaan siksi, että todellakin tuomareiden palaute oli osunut oikeaan. Koska Kusuri Uri sattuu olemaan yksi lempihahmoistani IKINÄ, tahdon tehdä hänet tulevaisuudessa uudestaan niin hyvin kuin mahdollista. Ompelu- ja kaavoitustaitojen kartuttua olen nähnyt sen, että voisin tehdä tuon puvun niin paljon paremmin nyt. Se tieto hallussni, en halua "murjoa" kuvaani Kusuri Urista sillä, että laitan päälleni puvun, johon en todellakaan ole enää tyytyväinen.

Pakkasin siis Zidanen epämääräisiin pussukoihin ja lähdin matkaan. En edes ollut varma mihin minun oli mentävä tai miten aikataulut antaisivat armoa. Häiritsi myös se, että olin menossa yksin, eikä kukaan olisi auttamassa bindauksessa. Viime minuuteilla sain onnekseni tylsistyneen, kauneimman Beettani mukaan. Beetta ei ole cosplay/anime/manga/videopeli/etc.-harrastaja, mutta oli suurella sydämellä mukana auttamassa <3

Kuvauksissa minulla oli hauskaa. En ole ikinä ollut kunnon studiokuvauksissa (YO-kuvatkin otettiin pusikossa). Oli jännä seurata kolmen kuvaajan säätöä valojen ja kameroiden kanssa. Osalla kuvaajista oli selkeät omat visiot siitä, mitä he halusivat, mikä oli todella hyvä, koska itse olin oikeasti aivan ulalla siitä, mitä minulta haluttiin.Aluksi oli hieman vaikea rentoutua kuvattavaksi, koska yritin ehkä miettiä kaikkea liikaa, mutta loppua kohden sekin alkoi onnistua.

En vielä tiedä ollenkaan, millaisia lopulliset kuvat ovat tai, mitä niistä lopulta tulee. Minulle ei kovin montaa kuvaa kamerasta näytetty, enkä edes pyytänyt saada nähdä niitä, koska minä tykkään yllätyksistä. Nyt täytyy vain odotella, että jossain vaiheessa kuvista alkaisi kuulua jotain. Odotan täällä aivan täpinöissäni.

Fuu kittää ja vielä kerran kiitokset Kuutioklubille mahtavasta illasta!

PS: Seuraavana vuorossa olisi Kitacon.

Rakastamani apinapoika

Terve!

Eräs päivä muistin asian, jonka tyystin olin sysännyt sivuun. Nyt pienessä tylsyydessäni päätin kuitenkin korjata asian, josta niin monet muut blogimaailman pukuilijat onnistuivat minua muistuttamaan. Pukuraporttia pukkaa monelta suunnalta hyvin paljon ja minäkin aijon liittyä tähän paraatiin.

Zidane valmistui hyvissä ajoin Desuconia varten, mutta kaikki aikani jotenkin katosi Desun jälkeen. En saanut Zidanesta tehtyä raporttia ja lopulta totesin, että korjaillaan ja viimeistellään pukua ennen, kun raportoidaan. Kuitenkaan Animeseminaaria varten en jaksanut tehdä mitään korjailuja enkä muutakaan. Tällä hetkellä Zidane repsottaa enemmän kuin koskaan, mutta haluan silti tehdä siitä pukuraportin, koska tunnen, että huonosta kuosistaan huolimatta Zidane ansaitsee oman merkintänsä.

Sarjassa 'Ilmeeni' osa 254

Projektina Zidane oli hyvin pitkä, mutta sen selittää todella pitkät tauot puvun teossa. Sinisen housukankaan taisin ostaa syksyllä 2010, mutta muuten suurin osa puvusta tehtiin touko-kesäkuussa ennen Desua. Joitain osia vanhemmasta Zidane-puvustani sain uudeleen käytetyä tässä uudessa versiossa. Niitä ei kovin paljon ollut, mutta olipa kuitenkin. Valkoinen trikoopaita on uusiokäytössä, kaivelin vanhasta hännästä täytettä uuteen häntään ja vein pompulan edellisestä peruukin irvikuvasta. Suurin apu vanhasta puvusta oli kuitenkiin siinä, että  olin jo kerran pohtinut läpi monia asioita puvussa. Esimerkkinä liivin nahkakoristelut, jotka monet ovat tehneet täysin suorasta tekonahka/kangas/nahka kaitaleesta. Tein näin itsekkin ensimmäiseksi, mutta huomasin, että eihän se toimi oikein ja lopulta piirsinkin nahkaosille omat kaavat.

Ryttyyyyy...

Kaivelin vanhan liivin esiin kaapin pohjalta uuden tekemisen jälkeen (ainoa asia, mitä vanhasta on vielä jäljellä). Yllä uutta ja alla vanhaa. DISSIDIA-versio on paljon yksityiskohtaisempi kuin IX-versio, mutta eniten minua hämmästytti näiden kahden liivin laatuero. Uuden liivin tekemiseen hyödynsin vanhan kaavoja, mutta niitä piti aika lailla parannella. Liivikankaan etsiminen tuotti tuskaa. Löysin aivan täydellisen värisen veluurikankaan, mutta se jousti joka suuntaan enemmän kuin laki sallii. Lopulta se oli väriltään paras vaihtoehto, joten päätin kokeilla tukikankaan kanssa leikkimistä ja tuin lopulta kaikki liivin kappaleet ja lopputulos olikin ihan kelpuutettava. Liivinkaulukst tein vanhoista hukkapaloista, jotka satuin löytämään laatikosta.

Housut olivat äärettömän mukavat päällä, eikä niissä tullut kuuma, vaikka epäilin sitä aluksi. Haaveilin Zidanen uusista housuista todella paljon, koska huomasin ensimmäisessä versiossa rakastavani häntää todella paljon. Häntä on ommeltu housujen takasauman läpi kiinni housuihin. Sen sisällä on 2mm rautalankaa kaksinkerroin teipattuna yhteen. Häntä on siksi aika painava, mutta se pysyy pystyssä eikä vedä housuja alas päin, koska siinä on myös nauhat, joilla saan sen sidottua lanteilleni. Tällä systeemillä häntä on niin hyvin kiinni minussa, että tunnen lähestulkoon jokaisen pienen liikkeen, minkä häntä tekee.

Jotkut halusivat kuvata pelkkää häntää

Vyöt olivat jotain aivan ihmeellistä. Referenssikuvia katsellessa päässä pyöri, koska osa vyöstä näyttää mystisesti katoavan jossain tuolla oikean kyljen takana, eikä sitä enää näe takaa päin. Oma vyöni on kahdessa osassa, joista toiseen olen ommellut osan kiinni ja jotkut kohdat on kiinnitetty tarranauhan paloilla.

 Mistä ne tulee?!

Tarrakiinnitykset.

Olen saanut ystäväni äidiltä hirmuiset määrät vaahtomuovilevyjä, joita päätin käyttää kalvosien toteuttamisessa. Reffikuvissa kalvosit ovat myös aivan ihmeelliset. Ne ovat aika muodokkaat ja paksun näköiset, joten vaahtomuovi toimi ihan kohtuu hyvin.

Vasemmalla nappeja vaille valmis tuotos ja oikealla harjoituskappale.

Valmis tuotos.

Kenkiin minulla on suunnaton viha-rakkaussuhde. Niiden tekeminen oli hauskaa, mutta hyvin työlästä. Olen tainnut mainita siitä, että olen maailman huonoin kengänpäällisten tekijä, mikä ahdisti jo suunnittelu vaiheessa. Kengissä on alla mustasta hieman joustavasta kankaasta tehty päällinen, jonka päälle olen craftista tehnyt epämääräisen rakennelman. Pohkeen puolella on vetoketju kiinitys, jonka hylkäsin, mutta lopulta toteutinkin. En ole craftinkään käsittelyssä kovin kokenut, joten nämä tarjosivat ihan hyvin haastetta. Pidän lopputuloksesta, vaikka se ei ole paras mahdollinen. Kengät ovat se osa puvusta, jonka haluaisin tehdä lähestulkoon kokonaan uudestaan, mutta se käsinompelun määrä, minkä ne vaativat on vain plyäh... 

Ne ovat kärsineet.

DISSIDIA-versioissa on se kiva puoli, että ne ovat täynnä kaikkea pientä. Zidanen toisessa korvassa roikkuva korvakoru, jota kukaan tuskin huomasi, liivin kuvioinnit selässä ja hartijoiden yli, sekä tuo ihmeellinen silmikko, joka roikkuu kaulassa. En tosiaan keksinyt sille parempaa nimitystä kuin silmikko, ja sillä olenkin tuota hökötystä kutsunut. Kaikki helmet tässä puvussa on maalattu itse, koska ihmeelliset metallinhohtoiset pastellinsävyt ja oikean kokoiset kultahelmet.

Minulla on varmaan epäinhimillinen suhde pukuihini, koska pidän niiden joistain osista niin paljon. Zidanen peruukkikin on peräisin jo lähes vuoden takaa, mutta sen leikkaaminen tapahtui suuressa kiireessä, enkä ehtinyt edes ajatella sitä, että olen tuhoamassa niinkin kauniin peruukin. Lopulta ihastuinkin samaan peruukkiin uudestaan. Kävin sitä tosiaan vielä hieman korjailemassa Desun peruukkipajassa. Kaikista ihanin asia tuossa peruukissa on kuitenkin se liehuva poninhäntä, joka oikealla ihmisellä näyttäisi vain älyttömän hassulta.

Se on pitkä <3

Kovin en voi enää Zidanesta kertoa ja sovittakoon, että lopput pikkujutut jääköön salaisuuksiksi (jotka paljastan kuitenkin kysyttäessä). Näin loppukevennyksenä saatte kuvan, jonka kanssa minulla ei ole oikeasti mitään tekemistä. Kaikki on vain Kiden syytä.

Voittaja fiilis.

Fuu kiittää.

PS: Anteeksi pyynnöt vielä Miwolle törkeyksistäni. Taas tuli huomattua, että välillä pitäisi antaa asian suodattua kunnolla.

Tracon: Kakkaa ja timantteja

Moi!

Näin ensin haluan saada erään asian pois alta; olen lusmu. Jo kertaalleen ryssittyjen suunnitelmien ryssiminen kävi tällä kertaa helposti. Mariyahan ei valmistunut Animeseminaariin eikä Traconiin. Annan nyt hyviä tai huonoja (saatte päättää aivan itse) selityksiä tapahtuneelle. Animeseminaarin jälkeen minulla oli vajaat kaksi viikkoa aikaa saada Mariya valmiiksi. Tuohon aikajaksoon sisältyi kuitenkin Saryruskoin uudelleen lämmittely ja matka Seinäjoen harrastajateatteri -päiville. Lopulta minulla oli kaksi päivää aikaa saada Mariya kassan. Ei onnistunut, koska en edes yrittänyt, joten pakkasin laukkuuni Sanin (la) ja Cloudin (su) ja matkasin kohti Tamperetta.

Statuspäivitykseni ennen lähtöä. Ei se kovin mennyt vikaan.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme nauttia koko conin ohjelmasta mahdollisimman paljon. Yöpyminen Omenahotellissa kannatti, koska siellä sai todella hyvät unet eikä matkaa conipaikallekkaan ollut ylettömästi. Tampere-talo itsessään on niin ihana paikka, että kaipaan sinne vain käymään. Traconin teema oli hauska ja ajatus siitä, että mukaan voi osallistua, oli todella kutkuttava. En kuitenkaan ottanut osaa, koska tuntui, että tuota muuta ohjelmaa on jo niin paljon. Ohjelmia tuli siis katsottua aika lailla.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma, jonka pääsimme katsomaan oli Cosplay-kisa ja WCS-karsinnat. Voi elämä sitä tasoa! Minä olin valmis itkemään aina jokaisen parin jälkeen, kun jokainen oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen. Kylmät väreet menivät pitkin selkää moneen otteeseen. Tietenkin kaiken kruunasi Rimpun ja majon loistava taidonnäyte. Jälleen on oikea pari lähdössä matkaan. Kaiken sen hurmiohuurun alta en juuri muista cosplay-kisan pukuja, mutta mitä väliä.

Erään moitteen joudun kuitenkin tästä ohjelmasta nostamaan esille; juontajat. Olin niin pettynyt jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että Rimppu ei voi olla juontamassa, koska kaikki, jotka lukevat Rimpun Awesomness Blogia tiesivät, että kyseinen naine on kisaamassa itse. Kuitenkin suurin järkytys tuli vasta kisan aikana. Engalanninkielinen juontaja oli hyvä, vaikka juonnoista oli välillä vaikea saada selvää, mutta hän hoiti hommansa silti mallikkaasti. Tämä toinen juontaja olikin sitten se musta lammas. Huonon artikulaation lisäksi hänen olonsa lavalla oli vain typerää itsensä huorausta yleisölle koko ohjelma alusta loppuun. Mikään muu ei ole ärsyttävämpää lavalla kuin ihminen, joka ei tajua, ettei hän ole se, jota ollaan tultu katsomaan. Lavalla nähtiin uudestaan ja uudestaan samoja vanhoja kikkoja yleisön naurujen kalastelemiseksi. Kaikista typerin temppu oli kuitenkin se, että hän vielä KEHTASI pitää tätä omaa pientä sirkustaan samaan aikaan, kun kilpailijat ovat lavalla ja esittelevät pukujaan! Minua harmittaa kisaajien puolesta, jotka saivat kuulla yleisön nauruja, kun eivät nähneet, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ja onnea matkaan! Rimppu ja majo saavat luvan räjäyttää katon Jaappanin maassa.

Halusin nähdä Hopeanuoli!-musikaalin monestakin syystä ja tästähän minä voisin kirjoittaa, vaikka kokonaisen merkinnän, mutta taidan jättää väliin. 1. Minä olen onnistunut kasvamaan Hopeanuolen parissa ja se onkin syy yhteen suureen fobiaani. 2. Minä olen esiintymisnatsi. Syystä tai toisesta odotukseni olivat hyvin korkealla musikaalin suhteen, mutta jouduin pettymään parin ensimmäisen minuutin aikana. Olo oli kuin missätahansa nuorisoteatterikatselmuksessa, mutta minun ei tarvinnut jäädä vellomaan tuossa tunteessa, koska nostalgia ja kieli poskella -tekemisen asenne huokui esityksestä, ja siksi se toimi. Laulut kuuluivat valitettavan huonosti yläkatsomoon, jossa itse istuin, sekä äänentoiston muut ongelmat hieman häiritsivät. Hahmojen uudelleen karakterisointi toimi monen kohdalla hyvin ja hyviä roolisuorituksiakin nähtiin (Hakuro <3, Mutsun kenraalit <3, Sniper <3 ... ... ...). Myös vanhojen VHS-suomidubbausten lainaaminen toimi ja nauroinkin litkana monille kohdille. Joitain juttuja jäin kuitenkin kaipaamaan. Karhut oli toteutettu niin koomisesti, että nauran edelleen niille. Varsinkin Akakabuto, joka liikkui vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikka valomiekkaratkaisu Akakabuton tuhoamiseksi oli nerokas, odotin silti niin paljon legendaarista lausetta: "Nyt sinä näet miksi minun nimeni on lentävä sirkkeli!" Vielä pieniä miinuksia siitä, että parhaimmat laulajat olivat päätyneen pienimpiin rooleihin (mm. Fuji) ja Akamen säälittävään roolin roudarina. Vaikka löysin musikaalista paljon vikoja lavaesiintymisen ja tekniikan suhteen, ei mikään häirinnyt niin paljoa, ettenkö voisi katsoa niitä läpi sormien vain siksi, että sain nauttia niin suuren nauru- ja nostalgiaryöpyn niin pienessä ajassa. Kiitos siitä ja toivottavasti tätä nähdään vielä.

Lauantai-illasta kävimme katsomassa myös Alastomuus animessa -luennon, joka oli juuri sitä, mitä siihen mielentilaan tarvittiin. Oli jo melko myöhä ja väsy alkoi painaa, mutta turhanpäiväisen hömpän epämääräisistä aiheista kuunteli kyllä ihan mielellään. Puhuja oli mahtava, eikä mikkien reistailu hidastanut tahtia mitenkään. Luenon loppupuolella huomasi myös yleisöstä sen, että kello alkoi lähentyä puolta yötä, kun kommentteja alkoi sadella aika tiuhaan tahtiin.

Yön "extra-ohjelma" eli Inside the cosplayers' (vai cosplayer's?) studio -paneelin, joka meni aika överiksi, mutta minua ei haitannut. Monta kertaa taisin ääneen kysyä: "Mitä täällä tapahtuu?!" Viihdyin oikein hyvin ja oli mukavaa, että niinkin mukavasti pystyttiin käymään läpi asioita, jotka ovat jokseenkin vakavia (esim. eliitti/elitismi cosplay'ssa). Vaihteeksi jotain rennompaa, mutta asiapitoista ohjelmaa. Ei haitannut, että asioista välillä vähän eksyttiinkin. Tietenkin ohjelma olisi voinut olla vielä hyökkäävämpi panelisteja kohtaan ja ohjelma-aikaa olisi voinut olla enemmän, että kaikki olisivat päässeet tuomaan itseään paremmin esille. Minulla piti olla täsät vielä jotain muutakin sanottavaa, mutta muistini pätkii. Se täytyy vielä mainita, että majon ilmeet ovat jotain <3 Love them truly <3

Lauantai oli lähestulkoon täyttä kultaa, mutta sunnuntai olikin sitten toinen juttu.

Cosplay-journalismi netissä -paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta lähti jokseenkin hitaasti käyntiin. Kuitenkin asiaa ja kiinnostusta riitti, mutta koko ajan oli vähän sellainen tunnelma, että tämä on jo tavallaan kuultu edellisenä iltana. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi monenlaista informaatiota asiasta. Sellaisikin seikkoja tuli tanskalais vahvistuksen puolesta esiin, joita en ole itse koskaan edes miettinyt. Ja oli mukava kuulla erinäkökulmia syihin, miksi pitää blogia.

Ajan kuluksi menimme Kiden kanssa katsomaan Joka cossaajan peruukkiluennon, jonka minä olen tainnut kuulla jo 3 (?) kertaa eri muodossa, eikä se siksi juuri mitään uutta tarjonnutkaan. Valitettavasti hillitön nälkä iski kesken luennon ja jouduimme poistumaan kesken kaiken. Sitä pyydän syvästi anteeksi, koska ei ole kivaa eikä tapana poistua luennoilta kesken kaiken.

Sunnuntain skittikisa oli... tuskaa. Mitä oli tapahtunut sille mannalle, jota olimme saaneet nauttia edellisenä päivänä? Tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taakseppäin vuoteen 2008... Huonot yaoi-vitsit olivat jälleen vallanneet lavan ja niin moni esitys oli jo entuudestaan nähty. Välillä minä niin toivon, että lavoilla nähtäisiin hieman enemmän originaaleja tuotoksia. Can't touch this etc. ja musikaalikappaleiden  lipsync-laulaminen on nähty kauan aikaa sitten. Ne naurattivat kerran, mutta niiden viihdyttävyys ei ole kovin pitkäkestoista, kun niitä toistetaan esityksestä ja vuodesta toiseen. Kärkikolmikko oli lähestulkoon sama, jota itse ajattelin. Ainoa asia minkä olisin muuttanut olisi ollut ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden esitysten paikka. Puput oli parhaita: klassinen rakenne, joka toimi, koska hahmot onnistuttiin tuomaan niin hyvin esiin. Mukana oli kuitenkin jotain uutta ja ennalta-arvaamatonta, mikä piristi esitystä.

Ilmeeni kisan aikana.

Nettipukukisa ei jaksanut hirveästi innostaa skittikisan jälkeen, eikä yksikään puku aiheuttanut mitään suurempia OH WOW -tunteita, koska olin osan nähnyt jo launataina tai aikaisemmin sunnuntaina. Plussana kuitenkin täytyy mainita, kuinka helpottunut olin, kun juontajina olivatkin eri henkilöt kuin lauantaina. Kaksikko veti homman hienosti kotiin, vaikka vähän takelteluja oli joissain väleissä. Erityisesti mainittakoon positiivinen yllättyminen Biitin über-hyvästä englanninkielentaidosta!

Tosiaan minulle Tracon oli kakkaa ja timantteja, mutta eiköhän tästä pysty jatkamaan hyvällä motivaatiolla. Nyt tarkoitus olisi saada Mariya ja Ruruka pikkuhiljaa syksyn aikana valmiiksi, että ne saisivat edes joskus nähdä päivän valon. Cosplaygaala olisi vielä tältä vuodelta jäljellä, mutta taloustilanteeni kertokoot, että olenko menossa sinne vai en.

Fukka kiittää.