Villinä ja vapaana - Tracon 2024

Heippa!

Tuntuu tosi oudolta lähteä kirjoittamaan tätä ennen kuin olen edes kirjoittanut Matsuconin merkintää loppuun. Haluan kuitenkin nauttia siitä huumasta, jonka Tracon jätti taas jälkeensä, joten nyt ei mennä ihan kronologisesti. Matsuconin merkintä on nyt kuitenkin taputeltu ja ulkona, joten voin hyvin julkaista tämänkin. (Höpöä, että blogissa on nyt julkaistu kolme coniraporttia peräkkäin, vaikka conien osalta tämä vuosi on ollut hieman hiljaisempi.)

Tracon 2024 järjestettiin 6.-8.9. tavalliseen tapaan Tampere-talossa. Minulle tämä oli sitten vuoden 2011 ensimmäinen Tracon, jossa olin mukana pelkkänä kävijänä. 2012 alkoi kisaputki, joka jatkui vielä muutaman vuoden ajan myös tuomarointiputkena. Vaikka tietynlainen kaipuu takahuoneeseen olikin, koin, että tämä oli ihan hyvää vaihtelua. Tietenkin monestakin syystä tämä oli hivenen outo ja omanlaisensa Tracon.

Eläimet saapuivat Tampereelle.

Yksi isoimmista kohokohdista Traconissa, ja koko vuonna, oli ehdottomasti perjantaille järjestetty Tampereen kaupunginteatterin esittämä Taru sormusten herrasta -teatterinäytös. Rakastan Sormusten herraa sekä kirjoina että elokuvina, minkä lisäksi rakastan teatteria niin kovin paljon. Olin siis aivan myyty jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa ilmoitettiin tästä yhteistyöstä.

Sitä hyvää!

En halua pilata kokemusta keneltäkään, joka on aikeissa katsoa kyseisen esityksen, mutta ei vielä ole päässyt sitä kuitenkaan näkemään. Hyvin pintapuolista kerrontaa siis aiheesta luvassa. Pidin esityksestä todella paljon. Sen pituus ei minun kohdallani ainakaan tuntunut yhtään missään, mutta samalla olin hyvin vaikuttunut siitä, miten hyvin kolme pitkää kirjaa oli saatu tiivistettyä niin toimivaksi paketiksi. Lavasteet ja musiikki olivat upeat ja toimivat niin hyvin. Myöskin Isoa salia tilana käytettiin mielestäni hyvin. Myöskin tietyt roolisuoritukset olivat mielestäni aivan uskomattomia. Ainoat asiat, josta en niin suuremmin pitänyt, olivat puvustukselliset valinnat tiettyjen hahmojen kohdalla.

Väliaikaskumppa

Minähän itkeä pillitin lähes koko esityksen läpi, koska Sormusten herran tarina edustaa minulle niin paljon sellaisia asioita, joita pidän elämässä tärkeinä; rohkeus kohdata vaikeitakin asioita, tovereiden tukeminen ja lojaalius, lupauksien pitäminen ja vastuunkanto. Olisiko esitys kerennyt pyöriä 15 minuuttia, kun minulla aukesivat padot ensimmäisen kerran. Oli myös hyvin outoa itkeä ja hajoilla yhtä aikaa, mutta senkin pääsin näytöksen aikana kokemaan useamman kerran.

Näytös ja matkustaminen Tampereelle söi käytännössä koko perjantain, joten hirveästi ei ehditty tuona päivänä conitella.

Ihan varma en ole tästä Ichijon meikistä...

Lauantain puvuksi olin ottanut mukaan Ichijon, joka ei vielä tapahtumissa ole kerennyt olla päällä ollenkaan. Ihan mukiin menevä pukuvalinta säiden suhteen, vaikka unohdin kokonaan Traconin kiristyneet proppisäänöt. Onneksi Ichijon miekkoja ei kuitenkaan tarvinnut missään vaiheessa käyttää proppitullissa, koska en koskaan vienyt niitä varsinaisesti tapahtumapaikalle. Vaikka en edelleenkään pukuna ole Ichijoon täysin tyytyväinen, oli se jotenkin kivempi päällä kuin odotin. (Kesti siis sata vuotta tajuta, mikä Ichijon paidassa hankaa ja vaivaa, ja lopulta tajuta, että en voi edes korjata asiaa.)

Lauantaiaamun leppoisa aikataulu oli jotain käsittämätöntä luksusta. Ihan ensimmäiseksi pääsimme suuntaamaan taidekujalle, mikä osoittautui erittäin hyväksi suunnitelmaksi. Aamupäivästä siellä oli vielä sentään hitusen väljempää kuin myöhemmin pyörähdettäessä. Tällä kertaa minä ostin jopa printtejä, mitä en yleensä harrasta ollenkaan!

Asioita, joihin käytin rahaa.

Ensimmäinen ohjelma lauantaille oli Agapio Racing Team -luento, jonka sisällöstä olen montaa mieltä. Luento oli mielenkiintoinen sekä viihdyttävä, ja oli kiva nähdä, miten paljon vaivaa ja taustatyötä luennon eteen oli tehty. Kuitenkin olen hyvinkin eri mieltä (edelleen) luennon pääsanoman, ”Agapio Racing Team oli hyvä,” kanssa. Minulle luento osoitti yhä paremmin sen, kuinka keskinkertainen ja ”halpa” Agapio aikoinaan oli (kuten moni muukin alan tekijä noihin aikoihin). Sen kummemmin luennon sisältöön menemättä totean vain: On harmillista, miten aliarvostettuna lapsikatsojia on aikanaan, ja osittain edelleen, pidetty. Suomessa on laadukasta ääninäyttelyä ollut iät ja ajat, mutta jos media ei ole suunnattu kuin ”pelkästään lapsille” siihen todella panostaminen ei tunnu aina hirveästi kiinnostavan. Agapio näki aikanaan markkinaraon ja käytti sen hyväkseen. (Sivuhuomio: esim. Disney-elokuvat eivät ole lastenelokuvia, vaan koko perheen elokuvia.)

Hyvää historiaa.

Vaikka ohjelmakartassa olikin monta kiinnostavaa ohjelmaa lauantaina, onnistuin raahaamaan itseni vain kahteen niistä. Agapio-luennon lisäksi kävin kuulemassa perjantain Sormusten herra -näytöksen puvustuksesta Kurkistus keski-maan ompelimoon -ohjelman merkeissä. Minulle jäi tästä ohjelmasta päähän vähän kaksijakoisia ajatuksia. Olin todella iloinen päästessäni kuulemaan nippelitietoa näytelmän puvustuksesta ja sen toteutuksesta, mutta samalla minua harmittaa, että suurimpiin kysymyksiin ohjelma ei pystynyt vastaamaan. Itse olisin kovasti halunnut kuulla vastauksia siihen, miksi tiettyihin pukusuunnittelun ratkaisuihin on päädytty. Tähän kuitenkaan ohjelman pitäjät eivät pystyneet vastaamaan. Lisäksi oli yhtä aikaa mukavaa ja turhauttavaa, miten paljon yleisö pääsi esittämään kysymyksiä. Osa kysymyksistä nosti esiin tiettyjä mielenkiintoisia seikkoja, mutta selkeästi kysymysten määrää olisi pitänyt kontrolloida enemmän, koska kokonaisuudessaan ohjelma jäi tyngäksi eikä kaikkea asiaa selkeästikään pystyty sisällyttämään ohjelma-aikaan.

(Oli myös jännittävä kuulla jonkin verran siitä, miten Tampereen kaupunginteatterissa puvustamo pyörii, koska olen aikoinaan ollut lyhyen aikaa itse töissä Oulun kaupunginteatterin puvustossa. Jännittäviä eroavaisuuksia oli havaittavissa.)

Valo tuotti haasteita ohjelman aikana.

Lauantaina tuntui siltä, että koko päivä meni lähinnä pyöriessä ja syödessä. Mikä ei sinänsä haittaa, koska viime aikoina iso osa tapahtumista on mennyt erinäisissä hommissa. Sitä paitsi syöminen sopi hyvin Sormusten herra -teemaan. Kjeh. Päivän päätteeksi teimme pienen mutkan ja kävimme kuvaamassa Ichijota vähän conipaikan ulkopuolella. Ainoa hetki, jolloin kaivoin miekat naftaliinista.

Kareraisu, my love!

Sitten vähän kakkua.

Sunnuntaille pukuna oli vihdoin ja viimein Gojo Satoru, jota olen suunnitellut jo kolmeen eri tapahtumaan. Aina kuitenkin on tullut esteitä puvun aloittamiselle. Kehnolta meinasi näyttää puvun valmistuminen Traconinkin osalta minusta riippumattomista syistä, mutta lopulta puku tuli valmiiksi. Tällä kertaa Gojon meikki kuitenkaan ei onnistunut aivan täysin, joten siinäkin on vielä parantamisen varaa. Yritän tunkea Nobaran ja Gojon valmistusprosessit samaan merkintään KUNHAN EHDIN. Ihminen on elämässä kiireinen.

Ei haittaa, jos meikit on päin pyllyä, kuha on lasit.

Sunnuntai alkoi ohjelman puolesta taasen itkulla. Tuli käytyä kuulemassa Chordae Coris Chamber Orchestran konsertti, jossa soitettiin eri peleistä tuttuja musiikkeja. Oli kiva kuulla kokoelma sellaisia kappaleita, joita en aikaisemmin live-esityksissä ole hirveästi kuullut. Tietenkin omaan syrämmeeni iskivät eniten Final Fantasy VIII:ta alkujaan peräisin oleva The Extreme sekä täysin ensinuotista padot aukaissut Kingdom Hearts -potpuri. Noh, tulipa siinä samalla testattua kunnolla Gojota varten hankittu valkoinen ripsiväri, joka ei ollut itkuista moksiskaan. Nautin konsertista oikein paljon.

Teppo kävi konsertissa

Pallotessa meni sivusuun muutama mielenkiintoinen ohjelma, mutta viikonlopun toinen kohokohta oli tietenkin sunnuntain cosplay-kilpailut. Oli yllättävän rentoa katsoa Traconin kisoja vähän taemmasta penkkirivistä. Paikkalippusota suosi ja saimme ihan mukiin menevät paikat. Tietenkin ilmassa oli moninaisia tunteita, koska WCS-karsinnat kisattiin nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Samalla tuntemukset olivat haikeita ja huojentuneita, mutta saatampi avata ajatuksiani WCS:n suhteen vielä laajemmin jossain muussa kohtaa. Odotin myös NCC-karsintoja kovasti, koska tällä hetkellä se vaikuttaa yksilökisana kaikkein järkevimmältä formaatilta omaan makuuni (Tässä vitsissä pitää tietää se, että ennen NCC on ollut se arvokisa, joka minua on kiinnostanut vähiten.)

Enpäs muista, milloin viimeksi olen istunut näin takana Isossa salissa.

WCS sai loistokkaat viimeiset karsinnat, ja oli ihana nähdä niin moni tuttu lavalla. Meidän viimeinen kisaparimme on nyt kuitenkin valittu, joten toivotan Peanutsugan ja Nomoxyan tervettulleiksi WCS-perheeseen vielä kerran, sekä toivon heille antoisaa ja kivaa tulevaa edustusvuotta! Pitäkää hauskaa! NCC sai myös huikean uuden edustajan Ruotsin kisoihin, joten toivotan mahtavaa edustusvuotta myös Tolkuncosille. Esityksesi oli viilattu viimeistä piirtoa myöten, sitä oli ilo katsella.

Kuva: Nyymix

Jouduin juoksemaan lavan kautta lähes suoraan junaan cosplay-kisojen jälkeen, koska olimme valinneet tietenkin sen aikaisemman junan. Lopulta ei onneksi ollut edes mikään kiire narikan osalta, mikä huoletti minua eniten. Harmiksemme kuitenkin heti matkan alettua junamme joutui pysähtymään lähes kahdeksi tunniksi, minkä vuoksi olimme kotona lähes samaan aikaan kuin Tampereelta myöhemmin lähtenyt Oulun juna.

Sanji: Anniilaugh
F-up Tiuhti ja Viuhti palveluksessanne.

Sellainen oli tällä kertaa Tracon-seikkailu. Tracon tuntuu paisuneen jotenkin aivan käsittämättömän suureksi tapahtumaksi, mikä tuntuu yhtä aikaa kivalta ja hirveältä. En pidä yhtään lippukassojen kilpajuoksuista, mutta on myös kiva nähdä tapahtumassa monenlaista sisältö. Ohjelmakartta kuitenkin alkaa olla minun makuuni niin laaja, ettei sitä osaa edes kunnolla tarkastella.

Kuva: Anniilaugh
Oli kuuma, mutta tuuletin autto.

Ikävä oli takahuoneen puolelle, mutta onneksi tämä oli kisajärjestelyiden puolesta ihan kaikille outo kokemus, kun kaikki arvokisat ja muut olivat vasta sunnuntaina. Aina toivon kovasti, että isoja kisoja ei pidettäisi sunnuntaina, koska se on hyvin epämiellyttävää ja jokseenkin epäreilua meille pitemmältä matkustaville kisaajille. Ymmärrän, että tänä vuonna aikataulut ovat olleet poikkeavat syistä, mutta silti aina toivon toisenlaista ratkaisua.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavaksi sitten ainakin asiaa puvuista, mutta ehkä myös WCS-ajatuksia. Täysin olen laiminlyönyt Nobaraa ja Gojoa, mutta yritän korjata asian lähitulevaisuudessa.

PPS: Blogger haluaa näköjään kiukutella tekstinasettelujen yms. kanssa, joten fölåt mig!

Puku ihan vaan itelle

Moi!

Aika menee ja silleen. Vähän olin järkyttynyt, että edellinen ”asiamerkintä” tässä blogissa on viime Matsuconista. Hubs. No asiaa selittää moni juttu; en käynyt tänä vuonna Desucon Frostbitessa. Vähän arvoin asiaa, mutta lopulta elämä tuli eteen, ja teki päätöksen puolestani. (Oli muuten ensimmäinen Frosti, joka minulla on koskaan jäänyt välistä.) Pukuhommien osalta tässä on menty hieman läpi sellaista soutaa ja huopaa -juttua, jota muu elämä jälleen häiritsee. Jotain niistä aion kuitenkin tällä kertaa kirjoitella.

Tässä viimeisimpien kuulumisten jälkeen olen pyöritellyt ja värkkäillyt pukua jos toista. Oikeasti olen lähinnä vältellyt niitä, jotka ovat olleet kesken. Osa keskeneräisistä projekteista on takuulla nyt jo tässä vaiheessa kuopattu, mutta ei aivan kaikki. Laudna on ollut varikolla jo jonkin aikaa, koska kärsivällisyyteni ja motivaationi tiettyjä osia kohtaan pitää kerätä uudestaan. Ja kyllä minä joskus tulen ihan oikeasti kirjoittelemaan jotain kunnollistakin Laudnasta tänne blogiin. Halusin kuitenkin kokeilla, josko minusta vihdoinkin olisi työstämään useampaa pukua yhtä aikaa ilman merkittävää päämäärää, joten aloitin uuden puvun vuoden vaihteen tienoilla.

Viime jakson teaserinä vilahtaneet farkut kuuluvat osaksi yhtä pärinäpukua, joka kangashaasteiden takia on toistaiseksi arestissa. 

Yksi vältellyistä puvuista oli kesken jäänyt Mashiro Ichijo After School Nightmare -mangasta. Toiveena oli saada Ichijo valmiiksi Traconia varten, mutta aika tuli siinä kohtaa vastaan. Mikä ei todellakaan haitannut. Traconin jälkeen kuitenkin tunsin aivan suunnatonta ahdistusta Ichijon vaatteista niiden kehnon istuvuuden takia, joten motivaatio puvun jatkamiseen lopahti täysin. Puku roikkui keskeneräisenä sovitusnukkeni päällä hyvän tovin myös siksi, että syksyllä tuli painettua aika rajulla tahdilla opinnäytetyö kasaan. Senkin jälkeen Ichijo ahdisti edelleen, joten meni pitkään ennen kuin tartuin pukuun uudestaan.

Tämmöinen kummitus on pitkään asunut nurkassani.

Vuodenvaihteen pärinäpuvun lomassa sain kuitenkin jotenkin motivoitua itseni jatkamaan Ichijon kaulakorua, jonka maalaamista tuskailin ennen Traconia. Olin muka maalannut helmet/pallot jo kertaalleen, mutta en kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Päätin siis hioa maalipinnan pois palloista ja aloittaa maalaamisen taas alusta. Vaikka näin tämän vaivan, en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen nyt tähän lopulliseenkaan maalipintaan. Akryylimaali on välillä todella pyllystä, kun se jättää siveltimen jäljet näkyviin, mutta sydäntalvella ei juurikaan ole resursseja spraymaalaukseen. No, kaulakoru on nyt lähes kasassa. Lopullinen kiinnitysmekanismi puuttuu osittain, mutta muuten pallot ovat saaneet nyörin ja lakkapinnan.

Helmet olisivat voineet olla astetta pienemmät, mutta beggar can't be choosers.

Tällaisella pienten juttujen houkuttelutekniikalla sain lopulta itseni taas työstämään Ichijota. Välttelin hihojen istuttamista, joten päätin viimeistellä pääntien, jotta voisin tehdä uniformuun kuuluvan irtokauluksen.

Tosiaan mangassa on pieniä inforuutuja tarinaan kuuluvista esineistä ynnä muista. Tyttöjen koulupukukin esitellään niissä pienoisesti. Kauluksen ja solmion kerrotaan olevan yksi yhteinen irrallinen osa. Kuitenkin vähän sovelsin tässä kohtaa, koska, jos koskaan ikinä teen Ichijon poikaversion, en aio tehdä uutta kravattia sitä varten. Tein nyt jo tyttöjen uniformua varten ihan kunnon kravatin, jota voin käyttää ehkä tulevaisuudessa.

Tällaista lisää, vaikka siltikään vaatteiden yms. ulkoasut eivät rakenteellisesti tee aina järkeä.

Tein kuitenkin kauluksen irrallisena omana osanaan sen sijaan, että olisin esimerkiksi käyttänyt jotain kauluspaitaa harmaan paidan alla. Otin pääntienkaavan harmaan paidan kaavasta ja tuolle pääntielle kaavoitin kaulurimallisen nappikauluksen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olen vältelly kaulurikaulusta aina ammattikoulusta lähtien, vaikka eihän se mitenkään monimutkainen ole kaavoittaa tai ommella. Kauluriin kuuluu pienikaitale ”miehustaa”, joka sujahtaa harmaan paidan alle. Ompelin tuohon miehustaosaan myös nepparit, jotta se varmasti pysyy siististi paikallaan. Kaivoin sopivan kokoiset napit jemmasta, enkä hirveästi välittänyt siitä, minkä väriset ne olivat. Napit eivät kuitenkaan näy kravatin ja paidan alta.

On syynsä, miksi en käytä sovitusnukkeani juuri muuhun kuin asioiden säilytykseen; se vastaa niin huonosti oman kehoni mallia, että edes paidan kaulus ei asetu sen päälle kunnolla.

Mikähän siinä on, että heti, kun jokaisen puvun osalta tulee aika käsitellä valkoista kangasta, minä jotenkin onnistun tahrimaan sen vereen. Onnistuin siis vaihteeksi vuotamaan verta valkoiselle kankaalle. Onneksi tällä kertaa tuon osan pystyi helposti pesemään. Silti ärsytti.

No voi pylly nyt oikeesti!

Ja fun fact: Uhrasin viimeiset valkoiset Mallorca II -jämät tähän kaulukseen ja paidan rannekkeisiin.

Kuitenkin! Näillä pienillä houkuttimilla sain kuin sainkin itseni lopulta työstämään hameen ja paidan loppuun. Hameen helma piti vain lyhentää ja kääntää, mutta näiden lisäksi päätin tikata laskokset paikalleen niiden yläosasta. Yleensä en tätä harrasta, mutta olin tyytymätön siihen, miten tämä hame asettui päälläni, joten yritin pelastaa tilannetta tikkauksin. Vieläkään en ole täysin tyytyväinen siihen, miten hame asettuu, mutta tikkaukset auttoivat jonkin verran.

Ei mikään clip-on, mutta ajaa asiansa.

Kun alkoi todella näyttää siltä, että useampi puvun osa oli valmiina kuin kesken, sain intoa tehdä paidankin loppuun. Istuvuusongelmaa en ole vieläkään täysin ratkaissut, mutta muun muassa erilaiset rintaliivit paidan alla ovat auttaeet ahdinkoa. Ja ehkä oleellisin seikka, mikä minun olisi pitänyt osata kunnolla huomioida jo Traconin tienoilla, olivat olkatoppaukset. Olin kuitenkin kaavoittanut hartiasaumaan tilan olkatoppauksille nostamaan ryhtiä, mutta en ehkä ollut muistanut niitä paidan sovituksissa. Hubs. Paita sai lopulta hihansa, mutta vielä pohdin sitä, että pitäisikö paitaan lisätä vuori.

Viddu jee!!!

Kangasvalinnat ovat varmasti vaikuttaneet paidan istuvuuteen ja omaan tympääntymiseeni sen kanssa. Huomioon ottaen paidan ulkonäkö mangassa, ainoa syy, miksi edes mietin tämän tyylistä kangasta paitaan, on se, että samasta kankaasta piti myös saada tehtyä vekkihame ja mahdollisesti tulevaisuudessa bleiseri. Jos maailma olisi ollut avoin, olisin halunnut tehdä paidan jostain neuloskankaasta. Monta murhetta olisi tuolloin jäänyt murehtimatta.

Paita on nyt vain koulun tunnusta vaille valmis. Kaikesta muusta tökkimisestä huolimatta koulun tunnusta olen aina hyvissä hetkissä (ja muistaessani) jaksanut työstää. Paidan valmistuttua tunnuksesta uupuivat vain muutamat kohdat, jotka sain helposti kirjailtua loppuun.

Lähes valmis

Kirjominen on kivaa, kun on hyvät materiaalit ja se sujuu. Koulun tunnuksessa pääsin käyttämään ainakin seitsemää erilaista pistoa, mikä teki siitä erityisen mukavan projektin. Kun kirjonta itsessään oli valmis leikkasin merkin irti muusta kankaasta ja viimeistelin sen reunat Fary Checkillä.

Testasin tässä työssä ensimmäistä kertaa silitettävää jäljennyskynää, jonka tarkoitus oli lähteä pois pesemällä. Pientä epäilystä siitä, että näin ei välttämättä kävisi vitivalkoisen kankaan kanssa, oli ilmassa. Ainakin testeihini oli jäänyt hennot vaaleanpunaiset jäljet myös pesun jälkeen. Päätin kuitenkin kokeilla kynää ihan varsinaiseen työhön, koska jäljennöksen tarkoitus on kuitenkin osittain peittyä kirjonnan alle. Jonkin verran punainen kynänjälki kuultaa myös pesemisen jälkeen. Etenkin merkin alaosassa koulun nimen kohdalla punaista on edelleen vielä nähtävissä. En kuitenkaan jaksa välittää siitä niin hirveästi. Väri on myös ehkä jo vähän haalistunut. Enää jäljellä on siis merkin kiinnittäminen paitaan, minkä jälkeen Ichijon vaatteet ovat kaikki valmiit.

Tässä kohtaa merkki taisi olla vielä pesemättä, mutta varmaksi en muista.

Peruukkiin en ole vielä edes koskenut saati kaivanut sitä esiin. Heh. Mutta olen kuitenkin päässyt työstämään Ichijon miekkoja, joiden tekemistä olen odottanut innolla. Aluksi mietin, että kertoilisin miekoista tässä samassa merkinnässä, mutta asiaa on taas niin paljon, että taidan jättää sen omaksi merkinnäkseen, joten tässä oli kaikki tällä kertaa. Aika menee ja elämän on kiireistä yms., mutta yritän muistaa taas kirjoitella näitä blogimerkintöjä, etten ihan laiminlöisi omaa lastani.

Fukka kiittää!

PS: Suokaa anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheeni tässä tekstissä. Yhteistyöni Word-ohjelman kanssa on loppunut koulun ohella, enkä ole saanut aikaiseksi vielä hankkia sitä omiin nimiini. Kirjoittelen nyt ainakin toistaiseksi siis ilmaisohjelmilla, joissa ei ole oikolukua. Ja vaikka kuinka yritän lukea omaa tekstiäni ja editoida sieltä virheet pois, aina en kaikkia virheitä löydä. Jos joku ei tiennyt, olen lukihäröinen, ja erityisesti minulle on vaikeaa nähdä kirjoitusvirheitä tekstistä, jota luetaan näytöiltä.

Hiljaa hyvä tulee

Momoi!

Yritän nyt päivittää ennen Traconia, vaikka varsinaisesti asia ei Traconiin enää liitykään. Linkin jälkeen piti miettiä, että mille alan seuraavaksi. Hyvin fiilispohjalta lähdin miettimään, että mikä puku voisi olla seuraavana vuorossa. Aluksi pohdin, josko olisin ehtinyt tehdä kesän aikana Traconiin jonkin uuden puvun. Lopulta kuitenkin mutkia osui matkalle taas jos jonkin verran, joten näillä näkymin Traconiin ei ole tulossa mitään uutta.

Jujutsu Kaisen on ollut kohtuullisen viihdyttävä sarja ja, vaikka joidenkin hahmojen ulkonäkö häiritsee minua suuresti (Megumi, mikä sulla on hätänä?), olen pyöritellyt siitä useampaa hahmoa pukulistallani. Yuji, Nobara, Gojo ja Sukuna ovat käyneet mielessä vähän eri syistä, mutta näin lyhyellä aikataululla ajattelin, että ehtisin toteuttaa hyvin Nobaran. Lisäksi ihan tykkään Nobaran uniformun ulkonäöstä, kun taas molemmilla pojilla siinä on kaikennäköistä pöljää meneillään.

Kugisaki Nobara

Lähdin tietenkin siitä liikkeelle, että tilasin Nobaralle peruukin. Jo hetken aikaa olen tiiraillut Coscraftin irrallisia skin top -osia, joilla on mahdollista luoda muun muassa jakaus peruukkiin. Ajattelin, että Nobara voisi olla hyvä projekti kokeilla moista, joten tilasin myös skin topin jakausta varten. Asioiden liimaaminen peruukkeihin ahdistaa edelleen, joten saa nähdä, miten tämän kanssa edetään. Kaikki ohjeet nimittäin ohjaavat liimaamaan jakauksen paikalleen.

Coscraftin Yoji värissä Ginger

Skin top -osa myös värissä Ginger

Peruukin jälkeen lähdinkin metsästämään kangasta. Vaihteeksi lupasin itselleni, että en rupea värjäämään kangasta. Nobaran kohdalla tavoitteena oli myös löytää mahdollisesti jokin keinokuituinen satiinikangas, koska uniformuissa on jännittävä kiilto, jota halusin tavoitella. Kiersin paikalliset kangaskaupat läpi ilman onnea, minkä jälkeen selasin useita nettimyyjiä läpi sopivan kankaan toivossa. Lopulta totesin, että aika ei tule riittämään, jos minun pitää alkaa tilaamaan näytetilkkuja maailmalta. Tästä syystä Nobara pääsikin odottamaan vuoroaan, kunnes löytäisin sopivan kankaan.

Jälleen olin siis pohtimassa sitä, että mitä sitä ihminen tekisi.

Mashiro Ichijo

Monta vuotta olen suunnitellut tekeväni erään lempimangani, After School Nightmare, päähahmon Mashiro Ichijon. Aikanaan olen metsästänyt Ichijolle sopivaa peruukkiakin kissojen ja koirien kanssa (tämä siis aikana, jolloin Ebay oli pääasiallinen paikkani ostaa peruukkeja). Monen hutiostoksen jälkeen vuonna 2017 käsiini päätyi peruukki, jonka kelpuutin sekä värin että mallin puolesta Ichijolle.

Kuva on vuodelta 2017. En ole oikeasti jaksanut vielä kaivaa peruukkia esiin.

Tämän pidemmälle ei kuitenkaan puvun kanssa edetty, koska ajatuksenani oli (ja on edelleen), että tekisin Ichijolle sekä tyttöjen että poikien koulupuvun. Hahmo tosiaan käyttää molempia koulupukuja sarjan aikana ja tämä on merkittävä osa myös sarjan juonta. Kahden koulupuvun tekeminen ei kuitenkaan ole ollut mikään pikkuruinen väliprojekti, varsinkin kuin poikien koulupuku on bleiserimallinen ja siihen kuuluu myös liivi. Sopivaa saumaa tälle projektille ei ole vuosien aikana tullut vastaan. Nyt kuitenkin päätin ryhtyä todella viemään tätä eteenpäin.

Tähän ei nyt kuitenkaan riitä into.

Alkujaan ajatus oli, että tekisin molemmat versiot samaan tapahtumaan ja käyttäisin niitä eri päivinä. Tähän hätään en kuitenkaan ajatellut tekeväni kuin vain toisen koulupuvun. Olen edelleen vihainen Tamakin epäonnistuneelle takille, joten poikien koulupuku sai jäädä tulevaisuuteen. Tein kuitenkin alustavia laskelmia paljonko tarvitsisin kangasta molempiin koulupukuihin, koska tarkoituksenani on käyttää molemmissa samaa kangasta. Hieman hirvitti, kun sain loppusumman eteeni. Päädyin lopulta siihen, että teen nyt vain tyttöjen koulupuvun ja poikien koulupuku sai jäädä odottamaan. Tästä syystä päätin myös, että en aio värjätä kangasta.

Ja koska kyse on mangasta, värit tietenkin vaihtelevat kuvasta toiseen. Lisää syitä olla värjäämättä hyvällä omallatunnolla.

Muutamasta syystä, aloitin puvun valmistamisen Ichijon solmiosta. Aikanaan olen tehnyt yhden puolikkaan solmion Senjougaharaa varten, joten perusidea oli minulle tuttu. En kuitenkaan koskaan piirtänyt Senjougaharalle kokonaisen solmion kaavoja, joten jouduin hieman etsimään tietoa niiden tekemiseen. Lopulta löysin Google-sedän avustuksella käyttötarkoitukseeni sopivan kaavan täältä. Hieman muokkasin solmion mittasuhteita vastaamaan paremmin haluamaani kokoa. Ohjeen kaava on hyvin leveä, mutta aivan niin leveää solmiota ei ollut tarkoitus tehdä.

Aina yhtä kivaa arvioida kangasmenekkiä, kun kaavat asetellaan vinoon langansuuntaan.
Tämä oli onneksi yksinkertaisimmasta päästä.

Ostin solmiokankaan ennen kaavojen piirtämistä ja sain taas muistutuksen, miksi niin ei kannata tehdä. Onneksi kangasta oli liikaa eikä liian vähän. Olin hyvin iloinen, kun pääsin ompelemaan taas kulmasauman, vaikka vain yhden sellaisen. En tiedä, mikä intohimo japanilaisilla on tähän v:n malliseen koristekuvioon solmioissa, koska Senjougaharan solmiossa oli saman moinen. En tiedä nähneeni moista myynnissä olevissa solmioissa koskaan enkä niitä ommelleena usko, että se on todellisuudessa solmion valmistuksen kannalta mitenkään järkevä yksityiskohta. Toisin sanottuna: Nyt on jännä.

Sitä hyvää.

Tein solmion sisävahvikkeen samasta kankaasta kuin muutkin osat, mutta tuin sisävahvikkeen tukikankaalla. Kärkien varjopalat ompelin tavallisesti pussiin, mutta tutkailtuani omissa kaapeissani luuraavia solmioita, huomasin, että niiden kiinnittämisen olisi voinut tehdä siistimminkin. Nyt mentiin tällä. Kun olin saanut solmion valmiiksi totesin, että se olisi voinut olla hitusen lyhyempi, mutta en jaksanut enää lähteä korjaamaan asiaa. Solmioiden valmistaminen ei sinänsä ole mitenkään hirveän vaikeaa, mutta käsin ompelu tekee siitä työlästä.

Meidän taloudessa ei mitään rumia englantilaisia kravattisolmuja sitten suvaita!

Solmio oli tosiaan tällainen pieni ”teen, kun en muuta vielä pysty tekemään” -aloitus, koska kangasongelmia oli tämänkin puvun kanssa. Ichijolle löytyi käypä kangas kohtuu helposti. Vähän arvoin väriä, mutta totesin, että koska lähteenä on manga, (jota kukaan ei tiedä,) voin ottaa omia vapauksiani värien suhteen. Valitsin kankaan myös sillä ajatuksella, että voin ostaa sitä lisää poikien uniformua varten mahdollisesti myös tulevaisuudessa. Tämä oli ihan hyvä idea, koska tein typerän virheen, kun laskin kankaan menekkiä.

Uusin etappimme tässä saagassa.

Tässä kohtaa vääristän hieman aikajanaa, koska se on tarinan kannalta oleellista. Viimeisimmät vekkihameet, jotka olen tehnyt ovat täysin kaavoitettuja. En ole koskaan tykännyt siitä, miltä tavanomaisella ”cosplay-metodilla” valmistettu vekkihame näyttää päälläni, joten aina Kanamesta lähtien olen toteuttanut vekkihameet kaavoittamalla. Hameen leveys kankaalla on aina lähestulkoon sama, vaikka laskosten koko muuttuisikin, joten käytin vanhaa kaavaa apuna kankaan menekin laskemiseen. En kuitenkaan tuossa hetkessä muistanut sitä, että piirtämiäni kaavan kappaleita on vain kaksi, mutta kankaina osia tarvitaan yhteensä neljä… Eli ostin kangasta puolikkaan hameen verran liian vähän. Hyvä minä.

Tämä siis johti siihen, että minun piti ostaa kangasta lisää. Hauska juttu tässä kohtaa puolestaan oli se, että olin itse ostanut kyseisen kankaan loppuun kangaskaupasta. Heh. Sillä aikaa, kun odottelin kangasta saapuvaksi lisää, ompelin solmiota ja lopulta myös paitaa. Toivoin myös, että kangaserien väriero ei olisi mikään hillitön. (Ei onneksi ollut.)

Mallailin asioita tämän oudon säkin päälle.

Paita ei kuitenkaan hirveästi ole minua inspiroinut, koska sen kanssa on ollut hieman istuvuusongelmia. Vihaan istuvuusongelmia, koska niiden korjaamiseen pitäisi olla kaksi ihmistä; se, jolle sovitetaan, ja se, joka neulaa ja merkitsee sovitusmuutokset. Lisäksi halusin saada hameen valmiiksi ennen kuin teen varsinaiset sisäänotot paitaan. Nyt hame on kuitenkin loppusuoralla, joten kohta pitäisi keskittyä taas paitaan. Toinen hiha on jo sentään paikallaan.

Suurin piirtein tässä ollaan tällä hetkellä.
Siis hyi yök.

Paidan rinnukseen kuuluu koulun tunnus, jonka toteuttamista olen saanut taas pohtia vuosia. Tämä kertoo kai jostain kehityskaaresta, koska aikanaan tuskailin sitä, kuinka voisin siististi painaa kuvion kangasmaaleilla, jossain vaiheessa ajatus oli, että tulostaisin sen silitettävälle siirtokalvolle, mutta lopulta päätin kirjoa sen.

Jännän äärellä.

Merkissä on sen verran yksityiskohtia, että päätin testata uutta silitettävää jäljennyskynää kuvan siirtämiseen kankaalle. Koska en äkkiseltään löytänyt hyvää kuvaa tunnuksesta netistä, otin siitä kuvan mangan sivulta. Heitin kuvan Photoshoppiin, korjasin sen muodon symmetriseksi, lisäsin siihen vähän jopa väriä ja tulostin tavalliselle paperille. Jäljensin kuvan paperin toiselle puolelle (peilikuvana) uudella ihmekynällä, minkä jälkeen silitin kuvan kankaalle. Silitetyn kuvan pitäisi peseytyä pois, mutta en saanut testipalaani täysin puhtaaksi, vaikka käytin hitusen jopa pesuainetta. Päätin silti kokeilla tätä, koska kirjailujen alta peseytymätön jälki tuskin tulee näkymään hirvesti mihinkään.

Tämä on ollut kyllä tosi kivaa.

Itse kirjailussa lähdin myös kokeilemaan pistoja, joita harvemmin olen päässyt käyttämään. Muun muassa kehykset tehtiin ketjupistoilla ja varsipistoilla. Vaikka laakapisto on tässä vaiheessa hyvin tuttu ja käytetty pisto omassa repertuaarissa, oli kiva kokeilla sitäkin eri määrällä säikeitä. Keltaiset ”tähkät” on kirjottu kahdella säikeellä, mutta lintuhäkin harmaa vain yhdellä säikeellä. Kuva on nyt vielä todella kesken, mutta tarkoitus olisi käyttää siinä vielä ainakin solmupistoa uudempana pistona. Tämä on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kirjontaa kuin, mitä olen päässyt harrastamaan Laudnan kanssa.

Tärkeitä!

Mangan tarinaan kuuluu oleellisena rekvisiittana kaulakoru, joka muodostuu kolmesta valtavasta helmestä. Olen halunnut päästä tekemään tuon kaulakorun jo niin monta vuotta, joten olin hyvin innoissani, kun pääsin aloittamaan sen. Helmet ovat niin kookkaat, että ne oli pakko tehdä jostain kevyestä materiaalista. Lähdinkin metsästämään sopivia styrox-palloja, mutta koska tästä kaupungista puuttuu kunnollinen askarteluliike, niitä ei tuntunut löytyvän sitten mistään. Tilaushommiksi siis. Selasin niin monen askartelukaupan nettisivut läpi löytääkseni 60mm styrox-palloja, mutta joka paikasta ne tuntuivat olevan loppu (plus muutamalle hassulle pallolle olisi mätkähtänyt hillittömät toimituskulut…). Onnekseni lähipiirissä reissattiin Helsinkiin ja takaisin, joten sain pallot postikuluitta lopulta Hobby Pointista.

Murha

Puhkaisin palloihin läpimenevän reiän varrastikuilla, jotta saan pujotettua ne kaulanauhaan. Pallot saivat myös jäädä tikkujen päähän nököttämään gessoamista varten. Gessosin pallot kuuteen kertaan, jotta saisin styrox-tekstuurin piiloon. Gessoamisen jälkeen hioin pallot sileiksi.

Yllä gessottu, alla gessottu ja hiottu.

Hionnan lisäksi paikkailin hieman seivästyksen jälkiä ja muutenkin vahvistin reikien kestävyyttä worblalla. Kiinnitin myös pienet metallirenkaat worblalla keskimmäiseksi tulevaan palloon, johon kaulanauha varsinaisesti kiinnittyy. Yritin olla kovin varomainen kuumentaessani worblaa, jotten pilaisi gessottua ja hiottua pintaa, mutta yhden helmen kohdalla meni vähän metsään.

Vahinkonänni

Kuumentuminen nosti siis styrox-tekstuurin gesson alta esiin, mutta onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, koska uusi lempiasiani, Helmi Kalustekitti, hoiti homman kotiin. Kittasin siis worblan ja sitä ympäröivän alueen kalustekitillä, hioin sileäksi ja niin saatiin pinnasta taas siisti.

Anteeksi, näiden kuvien tarkennus oli jossain ihan metsässä.

Seuraavana vaiheena olikin sitten helmien maalaus. Alkuun suunnittelin, että olisin maalannut helmet jollain vaalealla efektikynsilakalla. Minulla oli jo tietty lakka mielessänikin, mutta ilmeisesti sen valmistus on lopetettu, joten en saanut sitä enää käsiini. Muita kelpuutettavia ja kohtuuhintaisia kynsilakkoja ei tullut pienellä etsinnällä vastaan, joten päätin suosiolla tyytyä akryylimaaleihin.

Maalasin palloihin pohjamaalin ohennetulla valkoisella maalilla. Tämän jälkeen heittäydyin taas kokeilumielelle. Sekoitin mica-jauhetta ja vesiohenteista lakkaa, josko saisin niistä vähän jotain ”värillistä kiiltoefektiä” pallojen pintaan. Tämä oli täysin fiasko; mica-jauhe vain värjäsi lakan eikä sen kimalle näkynyt lakkapinnasta ollenkaan. Halusin kuitenkin pallojen pintaan edes jotain muuta kuin ihan perusvalkoisen, joten sekoitin hitusen mica-jauhetta valkoisen akryylimaalin joukkoon ja maalasin tällä tavoin pienesti sävytetyn pintamaalin palloihin.

Vas. sävytetty, oik. pelkkä valkoinen
Sävyero on päätähuimaava.

En kuitenkaan suosittele tätä metodia, koska mica-jauhe jäi osittain pieniksi hippusiksi maalin sekaan, vaikka kuinka hurjasti yritin sitä sekoittaa, ja maalatessa nuo hippuset hajosivat pallojen pintaan tehden tummempia raitoja. Tämä taas teki maalista ruman ja epätasaisen, joten päädyin maalaamaan pallot vielä läpikuultavalla metallinhohtoisella helmiäismaalilla. Helmiäismaali oli kiva ja toimiva lisäys, koska nyt pallot kiiltävät edes jonkin verran niin kuin halusinkin, vaikka ihan väriä vaihtavaa kiiltoefektiä en lopulta saanutkaan. Pallot tarvitsevat vielä lakkauksen, minkä jälkeen pääsen kokoamaan koko höskän.

Niin, onhan se hyvä tässä vaiheessa muistaa, että maalikerroksille olisi myös voinut tehdä kevyen välihionnan, jotta siveltimen rannut eivät olisi olleet niin selkeät.

Tässä tällä kertaa anti siitä, mitä olen puuhaillut. En jaksa ottaa mitään viimehetken spurttia Ichijon kanssa, jotta saisin sen valmiiksi Traconiin. Yhtenä syynä on se, että haluan tehdä vaatteista oikeasti sellaiset, joissa on kiva olla, ja toisena syynä se, että haluan tehdä Ichijolle myös aseet. Aseita ei kovinkaan paljon mangassa näy, mutta itse pidän niistä kovasti, joten yritän saada ne myös tehtyä. Ja sen verran voin myös vielä hehkuttaa, että löysin Nobaralle vihdoin kankaan ja neidin kaavoitus on jo aloitettu!

Mood

Fukka kiittää!

PS: On ollut ihan superkiva käydä kuvailemassa pukuja viime aikoina. Jospa sitä joskus saisi niitä kuvia myös julkaistua. Kjeh.