Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.

Loppu on vihdoin käsillä

No hei.

Edellinen julkaisu ja Blogger eivät suostu yhteistyöhön, joten koko roska näyttää ihan pyllyltä. En kuitenkaan jaksanut laittaa koko hässäkkää uusiksi, joten nyt se on mitä on.

Kuulumiset tällä hetkellä ovat pukujuttuja pukujuttujen perään. Vääntelen täällä vähän sitä sun tätä WCS-jutskuja. Olemme Rorunen kanssa mm. tehneet ja tilanneet käyntikortteja, tarroja ja lahjuksia jaettavaksi maailmalle. Siinä ohella olen sitten vääntänyt pukuja. Asiaa niistä on suhteellisen paljon ja lisää tulee, koska puvut ovat edelleen kesken. Yritän päivitellä asioita edes jotenkin puku- tai osakohtaisesti, että edes jonkinmoinen koheesio säilyy. Twitterin puolella vähän ajankohtaisempia nokareita tarjoillaan #WCSkälätys-tägin alla.

Otetaan kuitenkin rippeet pois alta eli Kohaku! Kohakusta puuttui jokunen koriste ja härpäke, kun hän näki ensiesiintymisensä Frostissa. Nyt kuitenkin hän alkaa olla sillä mallilla, että uskallan julistaa sen valmiiksi! Hip hurraa! 2/5 pukua done! Tässä tulee siis Kohakun puuttuvat WIP-jutut.

Aloitetaan kengistä, joita en ole kerennyt esitellä täällä yhtään mitenkään.

Näissä oli mennä järki.

Pohjana minulla olivat vanhat hyvin käytetyt balleriinat. Pohja alkoi paistaa ja nämä olivat menossa jo roskiin, kun tajusin, että Kohaku voisi käyttää niitä. Kengät saivat uuden värin kangaspäällyksellä. Kyseinen kangas oli ihan hirveää, koska se on halpaa, lirua polyesterisatiinia. Ainoa kangas, joka löytyi edes jotenkin oikeassa värissä ja kiillossa. Ja koska Kohakun huivivyö on samaa kultaista, kuin kengät, piti kengät päällystää tällä ällötyksellä.

Balleriinat eivät olleet se suurin murheen kryyni, vaan nuo ihmeelliset remmit. Olisin halunnut tehdä remmisysteemin yhdestä ja samasta kappaleesta, kuten tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy, mutta sen systeemin päällystäminen kankaalla oli täysin mahdotonta. Lopulta tein remmit osista. Ne ovat softispalasia, jotka on päällystetty kankaalla ja lopuksi ommeltu kiinni yhteen ja kenkiin. Tungin vielä liimaa joka väliin kaikkien saumojen ja kiinnityskohtien turvaamiseksi. Ylimmät remmit jäivät poissa, koska niiden kanssa en saanut kentkiä ollenkaan jalkaan. Onneksi niitä ei edes näy reffikuvassa.

Tämä oli pylystäää, mut rengas oli hirvein.

Se oikea syy, miksi ikinä koskaan olen halunnut tehdä tämän hahmon on sen tukka; Kohakun tukka on puhutellut minua aina ja se on myös kummitellut takaraivossa cosplay-ajatuksissa. Pitkästä aikaa koin sitä tuttua paniikinomaista tunnetta, jonka koin aikanaan jokaisen peruukin kohdalla, kun en vielä luottanut omiin taitoihini yhtään. Tämä oli elämäni ensimmäinen lacefront-peruukki. Laadultaan hirveä, mutta silti yllättävän hyvä.

Babby's first lacefront.

Ostin tarkoituksella pitkän peruukin, että voin silpoa sen palasiksi ja käyttää leikatut osat uusina hiusnauhoina tuuhentamaan peruukkia. Tietenkin myös pitkä huitula naamalla tarvitsi pituutta  paljon enemmän kuin muu kampaus. Peruukki oli itsessään yllättävän tuuhea ja huonolaatuista kuitua oli paljon helpompi käsitellä sitten, kun se oli lyhennetty puoleen. Lisäsin hiusnauhoja takaraivolle aina joka kolmanteen olemassa olevien nauhojen väliin. Päälaella vähän tiiviimmin.

Hiusnauhat eivät ole enää niin hirveitä. Onko tämä sitä kovasti hehkutettua kehitystä?

 Sitten tuli kuumotus, kun piti rueta leikkaamaan. Yamaguchin takaraivo ei onistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, joten tässä kohtaa jännitti. Aloitin varovasti lyhentämällä hiuksia takaa ja lopuksi olin todella yllättynyt siitä, miten helposti kuitu suostui yhteistyöhön. Kuidut kääntyivät nätisti ylöspäin kun ne föönasi ja muutenkin peruukin lyhyet osat asettuivat kivan luonnolliseen sekasotkuun, joka sopi Kohakulle.

Valmis peruukki, piilarit ja meikkitesti.

Etuhiukset olivat aika simppelit, mutta meinasi pokka pettää niitä tehdessä. Hetken aikaa luulin tekeväni Sailor Moonia. Sivuhuitulakiehkura oli vähän haasteellisempi, mutta lopulta myös yllättävän helppo. Japanin ihmeellinen peruukkilakka tuli tässä kohtaa tarpeeseen ja luulen, että se on pitkälti syy siihen, miksi koko peruukin muotoilu oli lopulta niin helppoa. Itse käytän sitä yhdessä Got2B:n kanssa ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Huivivyö tuli väännettyä sellaisella tahdilla, ettei sen työstämisestä ole yhtään kuvaa, mutta esittelen tässä valmiin tuotoksen.

Förlåt mig, vyöasia ei oikein istu sovitusnukelleni.

Tein pohjaksi oikeasti istuvan vyökaitaleen, joka on tuettu tukikankaalla ja yhdellä kerroksella paksua puuvillakangasta. Takana on vetoketju ja sivuissa vielä varmuudeksi muoviluut, että vyö pysyy muodossaan eikä mene ruttuun käytössä. Vetoketju ja itseasiassa koko vyöosa menee piiloon pitkän huiviosan alle, joka kieryy kolme kertaa koko hässäkän ympärille. Huivissa ei ole erillistä kiinnikettä toisessa päässä vaan se tungetaan vyön alle. Koko systeemi pysyy kasassa koristenyörillä, joka sidotaan vyön päälle.

Siellä asioita.
Mukana Rorune
Kuvan otti Kis

Kohakulla on mukana myös erinäisiä koristuksia ja koruja. Kaikki korut ovat jämäworblaa ja tehty hyvin nopealla aikataululla. Eivät ole kummoisia, joten otin niistä vain yhden suttuisen kuvan ennen maalausta.

Worbla-möllejä

Sitten päästään niihin osiin, jotka eivät kerenneet Frostiin!

Kaavun halkion reunassa on ruskea reunakoriste, joka sai jäädä pois ensimmäisestä versiosta. En löytänyt kivaa, oikean sävyistä enkä oikean kokoista pitsiä tai nauhaa mistään, joten se piti tehdä itse. Aluksi suunnittelin, että kirjon reunan, koska sen tuli olla saman värinen kuin miehustan kirjailtujen kuvioiden. Totesin kuitenkin, etten osaisi enkä saisi aikaan haluamaani aaltokuviota. Lopulta päädyin virkkaamaan oman nauhan.

Hän on pieni.

En ole virkannut mitään sitten ala-asteen (eli joskus ennen vuotta 2004), joten tämä taito piti opetella lähes kokonaan alusta... ja pienimmässä mahdollisessa koossa. Kirjontalanka ei myöskään ole mikään ideaali virkkaukseen, koska se on niin säikeinen (that's kind of the point), eli sain lisähaasteen myös siitä. Harjoittelin ja oikesti opiskelin, että saan virkattua haluamani siron ja aaltoilevan nauhan.

Yllä harjoituksia ja kokeiluja ja alla lopulliset hirviöt.

Haastavinta oli opetella tulkitsemaan kirjoitettuja ja piirettyjä virkkausohjeita ja soveltaa niitä siihen, että saan luotua oman nauhani. Tykkäsin virkkaamisesta kovasti, koska pystyin kuljettamaan työtä koko ajan mukanani ja jatkamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Ja se on nopea tekniikka. Saman mitan kirjomiseen olisi varmasti mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Valmiit nauhat ompelin käsin halkion reunoihin. Ompelin myös helmen jokaisen aallon huippukohtaan.

Sutttuuuuuuu!

Ja näin Kohaku on "valmis". Lainausmerkit, koska vyön koristenyöristä puuttuu vielä helmiä ja killukkeita, mutta aion toistaiseksi jättää ne pois ja keskittyä uusiin pukuihin, jotka ovat lähdössä Japaniin mukaan. Niistä lisää tulevaisuudessa ja Twitterissä.

Kohaku oli odotettua pitempi prosessi, ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa kiireisyyteen muiden pukujen kanssa... Heh.

Fukka kiittää

Myrkyt vaan kovenee

Moi moi!

Vaikka välistä on ehkä siltä vaikuttanut, en ole Traconin jälkeen hirveästi pitänyt taukoa cosplay-jutuista. Yamaguchin sain jonkunlaiseen kuosiin Chibiconia varten, mutta sen lisäksi on ollut tarkoitus saada vielä yksi puku kasaan ennen vuotta 2019. Siinä ohella olen myös värkkäillyt vähän muita hommeja pukujen parissa.

Viimeinkin sain aikaiseksi tehdä itselleni kunnon binderin. Olen muutamaa ostobinderiä kokeillut, mutta niiden lyttäysteho ei ole ollut mistään kotoisin, joten nyt jo kymmenen vuotta olen bindannnut pintelillä (ns. paksua ja jämäkkää ideaalisiteen tapaista, jota käytetään hevosten jakojen tukemiseen ja suojaamiseen).

Whoop!

Itsetehty binderi on ollut suunnitteilla jo kauan, mutta en ole varsinaisesti sitä tarvinnut aikaisemmin. En kuitenkaan halua kuolla lämpöhalvaukseen Japanissa, joten pukujen kerroksellisuus yritetään minimoida. Pinteliä kuitenkin pitää kiertää rintakehän ympärille useampi kerros ja ilman apua se saattaa jäädä liian löysäksi. Helpottaakseni elämää tein sitten ihka oman litistäjän.

Mallista tuli lopulta todella yksinkertainen. Koko värkki koostuu kolmesta kerroksesta kangasta; pohjana puuvilla, sisällä tiheämpi ja vähemmän joustava puuvilla ja päällimmäisenä iho-lycra. Päädyin lopulta nyörityskiinnitykseen, koska vetoketju olisi pasahtanut palasiksi saman tien, tarranauhasta en pidä ja hakaset olisivat olleet liian työläät. Kiinnitys on edessä myös siksi, että voin tarvittaessa kiinnittää selkään asioita.

Anteeksi suttu kuva, mutta siinä se on in action.

Sitten muihin pukujuttuihin!

Minulla ja Rorunella on ollut jo jonkun vuoden suunnitteilla tehdä pari-cosplay Clampin Wish-sarjasta. Nyt päätimme WCS-pärinöissämme toteuttaa suunnitelman. Itse olen tekemässä sarjan päähahmoa Kohakua... ahostaa.

Clamp ei ole minun kuppini teetä. Wish on ainoa sarja, jonka olen heiltä jaksanut lukea kokonaan (syynä oikeasti ehkä se, että koko homma on vain 4 kirjan mittainen). Wish oli myös ensimmäisiä manga-sarjoja, joita olen koskaan lukenut. Kohakun kuvaus sukupuolettomaksi olennoksi jäi resonoimaan vuosiksi päähän ja siksi aikanaan halusin tehdä tämän hahmon.

Kohaku
Tämä versio valikoitui mm. sillä, että se on lähes ainoa kuva, jossa Kohakulla on kengät.
Typpi hilluu varpasilleen joka paikassa.

Nyt uudelleen luettuani koko sarjan voin sanoa, että onhan se ihan hirveää kuraa.

Clamp on myös tunnettu pitkäraajaisista, laihoista ja siroista hahmo-designeistaan. Toisin sanottuna kaikesta, mitä minä en ole. Heh... Hieman poden siis riittämättömyyttä tätä hahmoa kohtaan. Asiaa ei myöskään auttanut tämä:

Rippikoulu here I come.

Ei mikään kovin imarteleva asu. Tiedostan, että kyse on kuitenkin hahmosta, joka on enkeli, mutta ei tämä nyt minua hirveästi lohduta. Vyö ja kaikki muut härpäkkeet tulevat muuttamaan tätä parempaan suuntaan, mutta silti mietin päässäni, että olisiko pitänyt valita joku toinen versio sittenkin.

Kaavoitus ei mennyt ihan nappiin myöskään. Olen hukuttanut vesiputouspääntien ohjeeni jonnekkin, joten jouduin kaivelemaan jotain netistä... löysin saksankieliset ohjeet, jotka olivat ihan pätevät. En siis osaa juurikaan saksaa ja päätin pelata varman päälle, ettei pääntiestä missään nimessä tulisi liian avara. No ei tullut.

Aina tuntuu siltä, että käyn jotain elämää suurempaa kamppailua ompelun kanssa, kun kyseessä on trikoo. Ehkä meitä ei vain ole luotu yhteen...

Ero on päätä huimaava...

Ja koska olen kaheli ja nyhvään värjäysasioiden kanssa nykyään ihan liikaa, päätin tehdä myös sukkahousut tätä pukua varrten itse. Vain siksi, että en suostunut tekemään tätä pukua puhtaanvalkoisena vaan on ihan pakko päästä sävyttämään...

12 liian kirkkaan ja tumman värjäystestipalan jälkeen, mietin, että miten saisin tarpeeksi haalean turkoosin sävyn valkoiseen kankaaseen. Onneksi satun omistamaan sen verran vihreitä ja turkooseja vaatteita, että joudun pesemään ne ihan omana koneellisenaan. Sinne meni kaapu ja sukkikset valkoisina turkoosin pyykin sekaan ja tulivat takaisin juuri sopivasti sävyttyneinä.

Muotoillut sukkahousut :D

Värjäyksen takia myös sukkikset piti tietenkin tehdä puuvillatrikoosta. Harmi vain se ei käyttäydy niin sievästi kuin esimerkiksi lycra. Käytin vuosia vanhaa legginsin kaavaa ja oho. Piti ottaa sisään vähän vaikka ja mistä, koska olivat vähän isot. Lisäksi en yhtään ollut varma, kuinka paljon ylimääräistä tilaa jalkaterät tarvitsevat, joten laitoin rutkasti (opittu Juhanasta, mutta siinä olikin käytössä vähän erilainen kangas. Hubs).

Sukka rullalla ja rutulla.

Sain Kohakua verten tilata ensimmäisen lace front -peruukkini. Tilasin sen eBaysta, koska joudun kynimään sen lyhyeksi joka tapauksessa, eikä mikään kallis ja hieno lace front ansaitse sellaista. Laatu ei ole mitään huippua, mutta eiköhän se Kohakulle kelpaa.

Se on höpö.

Kuitu on vähän kehnoa, mutta se leikataan lyhyeksi suurimmaksi osin, niin ei haittaa. Ylijäämästä voin tehdä uusia hiusnauhoja ja ehkä ventiloida tylliä hieman. En tiedä, johtuuko taas siitä, että pääni on mini, vai lace fronteista ylseensä, mutta korvanpaikat tässä peruukissa osuvat minulla korvien taakse eivätkä eteen. Pulisongit pitäisi siis ventiloida, mutta en ole vielä saanut siihen tarvittavia välineitä käsiini.

Tavoite olisi saada Kohaku valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta voi olla, että siinä meneekin enemmän aikaa. En osaa arvioida, kauanko ventiloinnissa kestää ja tuo kaavun kuvio olisi tarkoitus kirjoa, enkä osaa senkään kestoa hirveästi arvioida vielä.

Sitten voidaan siirtyä kokeelliseen sivuprojektiin, jonka suoritin tässä äskettäin.

Hyi olet ruma.

Tässä on Harun peruukki vuodelta 2013/2014 pestynä ja omana itsenään. Tuolloin peruukkia tilatessani en löytänyt mistään sopivan väristä sinistä peruukkia, joten tyydyin mielestäni pienempään pahaan eli tähän harmaaseen (en missään nimessä halunnut mustaa) peruukkiin.

Yamaguchin värjäystoilailuista katkerana halusin kokeilla peruukin värjäämistä jollain muulla tekniikalla. En halunnut lähteä kokeilemaan sitä minkään uuden peruukin kanssa, joten Haru sai kunnian toimia koekaniinina.

Never stop the madness ja kohta värjätään taas!

Päätin kokeilla iDye polya, joka on tarkoitettu erilaisten keinokuitutekstiilien (muovien) värjäykseen ja jota olen nähnyt useiden cosplay-harrastajien käyttävän peruukkivärjäyksessä. Se on myös tällä hetkellä ehkä ainoa keinokuitujen värjäykseen tarkoitettu väri, jota minä helposti saan hankittua (Terveiset jälleen täältä hevonbybystä!).

Ainoa ongelma tämän kanssa oli se, että minua pelotti värin kokeilu ihan hirveästi. Kuten monet muutkin keinokuituvärit tämä aine vaatii keittämistä. Minä en ole mikään maailman siistein ihminen värjätessä. Sen lisäksi, että värjäysoperaatio piti siirtää kylpyhuoneen turvasta keittiöön, saaattaisin potentiaalisesti polttaa itseltäni jalan tai käden irti. Kuumat ja sotkuiset asiat pelottaa.

Siellä se saatanallinen soppa ruplattaa!

Tilasin paketin tummansinistä iDye polya ja mamman kaapista löytyi tarpeeksi suuri ja aikansa elänyt kattila värjäyshommiin. Kauhun hetkiä elettiin, kun kaadoin värin ja tehosteaineen kattilaan ja se meinasi kiehua yli. Myös peruukin sullominen kattilaan hirvitti; tuleeko se sieltä takaisin yhtenä sulaneena möykkynä vai ei. Oikeasti ohje sanoi, että värjättävää asiaa tulisi keittää pitempi tovi ja antaa veden kiehua, mutta peruukin pohjaväri oli niin tumma, niin pyörittelin peruukkia liemessä vain jokusen minuutin, kun kiehuminen oli loppunut.

Fun fact: Jos minulla ei missään muussa ole onnea tai osaamista, niin pesuaineiden kohdalla ainakin on! Jotenkin osaan vaistomaisesti löytää sen oikean myrkyn tahraan kuin tahraan. Niin kävi myös tässä kohtaa; pienet roiskeet väriliemestä lähtivät kaikista pinnoista Cif Easy Clean Keittiö -puhdistusaineella.

Hän vähän... tuota noin.

En saanut sulanutta möykkyä! Sain kikkaran ja kärsineen karvalapsen. Ennen tätä kuitenkin jouduin huuhtelemaan peruukki todella paljon. Se päästi väriä aivan julmetusti eikä loppua näkynyt. Lopulta kyllästyin ja laitoin peruukin ihan oikeasti pyykinpesukoneeseen huuhteluohjelmalle. Peruukki pesupussiin ja rumpuun pyörimään.

En ikinä uskonut, että tulisin tekemään niin, mutta nyt se on tehty. Kahdesti, KOSKA YKSI KIERROS EI RIITTÄNYT!

Toisella kierroksella laitoin pesukoneen hellävaraiselle pesuohjelmalle ja tehohuuhtelulle. Nakkasin mukaan myös vähän pesuainetta, jos se auttaisi irrottamaan kaiken ylimääräisen värin. No ei auttanut. Lopulta annoin peruukin kuivua, josko se kiinnittäisi lopun värin. Kuivumisen jälkeen minulla olikin käsissäni yllä nähtävä suttura.

Apua...

En uskaltanut suoristaa peruukkia suoristusraudalla, jos vaikka kuitu olisi ollut niin kärsinyttä, että se sulaa rautaan kiinni tai tahrii sen, joten menin perinteisellä menetelmällä. Enpä muista millon viimeksi olisin suoristanut peruukin kuumalla vedellä.

Olin saada sydänkohtauksen, kun kaadoin kuuman veden peruukin päälle. Väriä irtosi ihan hirveä määrä ja onneksi olin tajunnut tehdä tämän paljussa enkä suoraan lattialla. Tämä kuitenkin toimi.

Peruukkipääni näyttää nykyään tältä.

Aivan kaikki väri ei ole vieläkään irronnut peruukista, mutta toisin kuin Yamaguchin kohdalla siitä ei hieroudu väriä ihoon tai vaatteisiin, kun peruukki on kuiva. Kun käyttää hiuslakkaa, väriä irtoa jonkun verran, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin Yamaguchin peruukista. Silti haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia iDye polyllä värjäämisestä ja siitä, onko joku saanut kaiken ylijäämävärin irtoamaan peruukista ja miten. Give me your knowlege!

Hewwo

Väristä tuli kuitenkin lopulta oikein hyvä! Juuri sellainen tummasininen kuin halusinkin (vessan valo on niin keltainen, että peruukki näyttää mustalta siellä). Peruukki olisi muuten nyt tosi kiva, jos sitä ei olisi muokattu aikanaan niin päin pyllyä. Jonkun verran peruukista näkyy, että kuitu on kärsinyt. No se on saanut osakseen paljon käsittelyä, kun ottaa huomioon, että lähtökohta oli joskus tämä:

Tästä on 5 vuotta :O

Haru ja uusi bindi pääsivät testikierrokselle, kun piipahdimme Soffin kanssa tarkastamassa Baariconin 24.11.-18. Soffi oli suppaa kakkoii Rin, enkä kestä 💕 Kirjoittelen ehkä Baariconista jotain ehkä en. Se voi olla, että asiaa ei ole tarpeeksi kokonaista merkintää varten.

Se on niin ihana, että aivan sokaistun sen loisteesta 💖🦈

Fukka kiittää!