Cosplayta koronan keskellä

Moi.

Nyt, kun conit ja muuta cosplay-sidonnaiset tapahtumat alkavat kaivaa itseään taas esille, pohdin sitä, millaista cosplayn harrastaminen poikkeusaikoina on ollut. Omalla kohdallani elämään on kuulunut muitakin henkilökohtaisia suuria muutoksia ja tapahtumia, joilla on oma vaikutuksensa siihen, millaista oma harrastamiseni on ollut. Tässä parin vuoden aikana olen oppinut ja ymmärtänyt itsestäni monenlaisia asioita cosplayn harrastajana ja ihmisenä, ja nyt olisi tarkoitus jakaa niistä vähän.

Tapahtumakalenterin tyhjennyttyä cosplayn harrastaminen lähti pyörimään hieman eri tavalla. Minulle pukujen tekeminen on merkittävä osa harrastusta itsessään. Olen kuitenkin välillä hyvin huono aloittamaan jotain, jos minulla ei ole mitään määräaikaa tai tavoitetta, minkä useimmiten tapahtumat antavat. Tätä tapahtuu siis myös cosplayn ulkopuolella. Silloin mennään vahvasti fiilispohjalla sen suhteen, miten pukujen tekeminen etenee. Mikä ei sinänsä ole huono asia, koska siitäkin olen oppinut koronan aikana. Fiilispohjalla operoidessa itselläni on välillä kuitenkin paha tapa lykätä epämieluisia vaiheita tai osia, jotka eivät tunnu onnistuvan, puvun teossa. Tavoiteaikataulu auttaa puskeman minut läpi myös näistä tilanteista paremmin, jolloin puvut eivät jää roikkumaan. Korona-aikana tämä on ollut pientä mielen taistelua aina välillä. Toki pukujen etenemiseen vaikuttaa myös muut asiat elämässä.

Kyllä tämä joskus valmistuu. Nyt vain on kaavoitusvaikeuksia, koska todellisuus ei ole 2D:tä.

Tavoitteen ja päämäärän puuttuminen on myös haastanut minua siinä, että mielenkiintoni samaa pukua kohtaan pysyisi. En välitä siitä, että pukuja on keskeneräisinä useampi kerrallaan, koska se tarkoittaa suurempaa määrää keskeneräisiä osia ja projekteja villinä ja vapaana pitkin kotiani. Lisäksi mitä pidempään puku on kesken, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku toinen puku tulee ja varastaa mielenkiinnon välissä. Tämä tietenkin on pukukohtaista. Esimerkiksi Link (BOTW, koska nyt kuumottelee jo muutkin versiot) on yksi todellinen unelmapuku minulle, joten uskon, että hän valmistuu kyllä, vaikka taukoja ilmaantuisikin. Pienemmällä motivaatiolla varustetut pukuprojektit kuitenkin jäävät helpommin roikkumaan. Siksi olen myös yrittänyt välttää turhia impulssipukuja koronan keskellä. Joskus puvun tekoon tulee tauko jo vain siksi, että en pysty jatkamaan sen tekemistä (minulla esim. ei ole mahdollisuutta spraymaalaamiseen ympäri vuoden), jolloin pyrin olemaan aloittamatta uutta pukua. Tässä kohtaa olen koronan kanssa ehkä vähän höllännyt… ehkä.

Vähän on jo aloitettu.
Lupauduin tekemään Master Swordin myös eräälle pienemmälle ihmiselle samalla, joten miekkoja pitää väsätä kaksin kappalein.

Määräaikojen puuttuminen on tuonut ja opettanut myös hyviä juttuja. Olen saanut enemmän aikaa keskittyä niihin osiin, jotka haluan viilata viimeiseen silaukseen asti. Epäonnistuminen jossain ei ole tuntunut niin kohtalokkaalta, koska minulla on ollut aikaa tehdä asioita uudestaan ja korjata virheitäni rauhassa. Myös uusien asioiden kokeileminen on saanut enemmän tuulta alleen, kun uusien tekniikoiden harjoittelulle ja opettelulle on rauhassa saanut antaa oman aikansa. Olen myös huomannut nauttivani joistain puvunteon vaiheista aivan eri tavalla, kun kellon ja kalenterin tuijottaminen on poistunut kuvioista. Esimerkiksi ennen koronaa kuitujen lisääminen peruukkeihin ei houkutellut kovinkaan paljon, koska se oli todella työläs ja hidas vaihe toteuttaa. Nyt kuitenkin haaveilen siitä, että saan vain rauhassa ommella käsin kuitunauhoja peruukkeihin ja tavoitella mahdollista flow-tilaa siinä samalla. Linkin peruukit ovat odottaneet ja huutaneet nimeäni laatikossa jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä antanut itselleni lupaa tarttua niiden käsittelyyn ennen kuin Todorokin kamppeet on taputeltu (poika junnaa taas paikallaan osittain siksi, että on kaikkea muuta tekemistä ja osittain siksi, että en saa aikaan haluamaani lopputulosta). Tavallaan olen siis pitänyt uusia pukuja motivaatioina viimeistellä ja saattaa edelliset puvut loppuun, kun tapahtumien puolesta se ei ole toteutunut. Osittain se on toiminut ja osittain ei.

Kaikki nämä kokeilut ja testailut vain yhtä pikku koristetta varten.
Zelda oli sen arvoinen <3

Samalla kuitenkin eräs luonteenpiirteeni/toimintatapani on nostanut uudelleen päätään; innostun puvuista enemmän, kun huomaan, että ne ovat kohta valmiit. Tämä johtaa siihen, että saatan kiirehtiä osien tai pukujen viimeisten vaiheiden kanssa, koska KOHTA SE ON VALMIS! Saan siis suurta tyydytystä siitä, kun näen että olen saanut jotain konkreettista aikaan (varmaan aika monella cosplay-harrastajalla on tämä sama). Tämä ei kuitenkaan auta haluani tehdä pukuja huolella alusta loppuun, joten välillä pitää vähän jarruttaa omaa innostumistani, jotta pystyn säilyttämään tavoittelemani laadun ja tyytyväisyyden.

Vähän tätä oireilua oli Keithin veitsen valmistuksessa; olisi pitänyt viime hetkissä malttaa enemmän.

Tavallaan olen saanut koronan vuoksi toteuttaa rauhassa sitä minäidentiteettiäni pukujen teossa, joka haluaisin aina olla. Haluaisin aina olla huolellinen ja pystyä viilaamaan kaikki pukuni siihen kuntoon, että voin olla ylpeä ja niihin tyytyväinen. Haluaisin aina myös pyrkiä kehittämään taitojani jokaisen puvun avulla harjoittelemalla uusia tekniikoita tai kokeilemalla uusia tuotteita. Se tietenkin tarkoittaa, että aikaa mahdollisten virheiden korjaamiseen, kokeiluun ja opetteluun tulee olla. Jos tapahtuma lähestyy, niin aina ei harjoittelulle ja millien viilaukselle ole aikaa, joten tuotokseni saattavat kärsiä siitä laadullisesti. Olen myös aika huono jo valmiiden pukujen korjailussa ja parantelussa. Yleensä, kun puku on valmis, ajatukseni ovat jo seuraavassa. Kuitenkin koronan aikana olen tehnyt joitain isotöisempiäkin paranteluja vanhoihin pukuihin. Gwendolyn esimerkiksi koki pienen muodonmuutoksen. Ehkä se on jotain, minkä osaisin säilyttää myös tulevaisuudessa?

Tässä kuvassa näkyy aika hyvin se, miten iso Gwendolynin mekko oli, enne pienenystä; korsetti pilkottaa selästä ja etumiehusta tekee rinnan päälle ihme huulen.
Siinä yksi syy, miksi en ole saanut julkaistua juurikaan kuvia Gwendolynistä.
Kuvasi: Kide

Koska tapahtumia ei ole, yhteisöllinen osallistuminen cosplayn saralla on tietenkin muuttunut. Kavereita, jotka yleensä tulee nähtyä tapahtumissa, ei välttämättä ole nähnyt ollenkaan korona-aikana. Uusia kohtaamisia ei samalla tavalla tule vastaan, kun ei ole tullut pyörittyä kisojen kulisseissa ja muualla. Itse olen ollut myös hyvin tarkka matkustelun ja turhien ihmiskontaktien suhteen, joten toiselle puolelle Suomea yms. ei ole lähdetty ihan pienellä kynnyksellä. Oma maantieteellinen sijaintinikaan ei ole auttanut asiaa. Pohjoisesta tuntuu aina olevan lyhyempi matka etelään kuin päinvastoin. Suuresti olen kaivannut ihmisiä ja yhteisiä projekteja. Ihan vain esimerkiksi pukujen kuvaaminen ja muu yhdessä tekeminen cosplayn parissa on jäänyt hyvin vähälle. Jotkin tällaiset toiminnat ovat muokkautuneet siihen muotoon, että teen asioita yksin. Esimerkiksi olen kuvannut pukuja ihan itsekseni ajastimen avustuksella, mutta eihän se ole sama asia prosessina tai lopullisena tuotoksena. Yksin tekeminen on vain ollut helpompaa tietyllä tavalla, kun ei ole tarvinnut sumplia sen kanssa, että millaisissa olosuhteissa ja aikataululla on turvallista nähdä ihmisiä. Perseestähän se kuitenkin on, kun ei voi samalla tavalla jakaa hetkiä harrastuksen parissa kuin aiemmin.

Sitten olen tehnyt omin voimin tällaista settiä.
Tamaki: Miä
Haruhi: Miä
Kuvasi: Miä

Jo ennen koronaa olen aloittanut TikTokin käytön yhtenä cosplay-harrastukseni kanavana, mutta sen rooli on entisestään korostunut koronan keskellä. Sen kautta voin ja olen voinut toteuttaa omaa harrastustani ja nähdä muiden tuotoksia koronasta huolimatta. TikTok tarjoaa minulle mahdollisuuden käyttää pukujani enemmän, mikä huojentaa oloani. Omien pukujeni valmistukseen kuluu yleensä rahaa vähimmillään jo noin 100€. Monimutkaisemmat ja isommat projektit syövät tietenkin aina enemmän. Siksi toivon jokaiselta puvulta mahdollisimman montaa käyttökertaa. Tässä kohtaa TikTok on onnistunut lisäämään tyytyväisyyttäni omaan cosplay-harrastamiseen, vaikka oma ”TikTok-brändini” on vielä täysin kehitysvaiheessa. Lisäksi tietenkin TikTok on ollut hieman paikkaamassa kaipuutani lavalle.

Hori-san ei ole tainnut muualla kuin TökTökin puolella vilahtaa.
Horimiya oli ihana, joten tein kaappipuvun.

Toinen asia, mikä on osittain TikTokin ansioita, on oma kehitykseni meikkaamisessa cosplayssa ja sen ulkopuolella. Kun pukuja tulee käytettyä enemmän, tulee meikkiäkin harjoiteltua ja kokeiltua enemmän. Lisäksi TikTok toimii myös väylänä, josta olen voinut oppia uusia niksejä ja tekniikoita omaan repertuaariini. On ollut kiva oikeasti itse jopa huomata oma kehittyminen jossakin. Muut sosiaaliset mediat puolestaan ovat jääneet vähän taka-alalle, vaikka niitä olen edelleen aktiivisesti käyttänyt. Instagramin käyttö on vähentynyt yksinkertaisesti jo sillä, kun pukuja ei ole niin paljoa kuvattu, niin ei ole myöskään materiaalia Instagramiin laitettavaksi. Oma profiilini Instagramissa keskittyy kuitenkin 95% cosplayhin enkä tietoisesti jaa siellä yksityiselämästäni juurikaan mitään. Hieman saman kohtalon on saanut kokea myös blogini, vaikka sen sisältö onkin hitusen monipuolisempaa.

Koronaa edeltävää naamaa kylläkin, mutta on kiva huomata oma kehitys edes jossain.

Minun kohdallani kaikkea tuskailua cosplayn parissa ei voi mitenkään laittaa vain koronan piikkiin. Omassa elämässäni on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut niin paljon muutoksia ja menetyksiä, että korona komeilee vain kirsikkana kakun päällä. Kehitys ja muutos omassa harrastamisessani on monen asian summa, joista korona on vain yksi osa. Tietenkin koronan vaikutus heijastuu muuhun elämään ja sen kautta myös cosplayhin. Myös cosplayn vaikutus muuhun elämään suodattuu koronalinssin läpi.

Cosplay on ollut minulle voimavara elämän varrella monessa tilanteessa. Se on toiminut tietynlaisena eskapismina ja tapana käsitellä asioita. Koronana aikana cosplay ja sen ohessa kulkeva muu harrastustoiminta ei ole kuitenkaan toteutunut niin kuin ennen. Siksi, vaikka edelleen pidän cosplayta yhtenä lähteenä voimavaroilleni, ei se ole pystynyt kannattelemaan samalla tavalla koronan takia. 2019 koin useamman menetyksen lähipiirissä. Tuolloin pystyin upottamaan itseni helposti WCS-valmisteluihin; minulla oli päämäärä, tavoite ja tapa viedä ajatukset pois ikävistä asioista. Vaikka tuolloin montaa pukua tuli tehtyä itkemällä ja vollottamalla aivan muita asioita, sain cosplaysta kuitenkin henkireiän kaiken keskellä. Aivan samanlaista apua en ole kuitenkaan cosplaysta saanut korona-aikana. Päämäärän kuten jonkin tapahtuman puuttuminen on tavallaan kaatanut kaiken ”päätösvallan” ja ”vastuun” minulle itselleni, mikä puolestaan on kuormittanut tietyllä tavalla entistä enemmän. Vaikka koen olevani rento sosiaalisen median käytössä, aina vähän kuulen pientä nakutusta takaraivossani siitä, että jotain sisältöä pitäisi olla tuottamassa sinne ja tänne. Tunne siitä, että cosplayn pitäisi auttaa ja olla se asia, jota rakastan, on tuntunut taakalta, kun pukujen tekeminen ei vain ole onnistunut. Tunsin jossain vaiheessa kuin olisin palannut ajassa taakse päin kymmenen vuotta, kun koin samanlaista aloittamisen vaikeutta kuin tuolloin cosplay-harrastukseni alkupäässä.

Todorokin etenemisessä on myös pientä kokeilua ollut ilmassa.
Nämä rannehärpäkkeet ovat yksi koekaniini konsanaan.

Hieman siis ajatuksia kuluneista parista vuodesta. Tuntuu, että niin järjettömästi on ehtinyt tapahtua tuona aikana, mutta samalla osa elämästä on ollut täysin pysähdyksissä. Suuresti toivon, että alamme päästä pois tästä limbosta pikkuhiljaa. Ihan siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä olla, joten tilanne vaatii edelleen vastuullisuutta ja oikeita toimintatapoja. Ottakaa rokotteet, huolehtikaa hygieniasta ja tehkää testejä yms., jotta tästä suosta päästäisiin ylös.

Fukka kiittää.

PS: Nature is healing, kun cosplay-yhteisössä kuhisee ensimmäisten kunnon tapahtumien jälkeen. Suurimmaksi osin olen seurannut (jo nyt hieman laantunutta) tilannetta sivusta. Haluan kuitenkin sanoa, että olen tavallaan ylpeä siitä, miten meidän suomalainen cosplay-yhteisö yhtenäisenä rintamana toi esille sen, että häirinnälle ja muulle asiattomalle toiminnalle ei ole tilaa tässä yhteisössä. Uskon, että kolikolla on molemmat puolet, mutta koskaan tilanne ei voi mennä siihen, että uhkauksia ja perättömiä huhuja aletaan levittelemään. Sitä ei pidä hyväksyä, ja mielestäni tämä yhteisö on tuonut voimakkaasti esille sen asiattomuuden.

Todellisuuspakoa Malmin kirjastolla - Cosvision 2021

 Heip.

Luulin kirjoittelevani Todorokista seuraavaksi, mutta jäbä junnaa paikallaan. Ja koska elämässä tällä hetkellä kaikki on paskaa paitsi kusi, yritän repiä oljenkorsia sieltä sun täältä. Siksi tieni veikin Helsinkiä kohti Cosvisioniin. Ensimmäinen harrastajatapahtuma sitten Desucon Frostbiten 2020. Onhan tässä taukoa välissä ollutkin. Lisäksi näin cosplayn harrastajana haluan tukea tapahtumia, joiden aihepiirinä on nimenomaan cosplay.

Eläimet matkaa taas.
Näin pitkän tauon jälkeen oli aivan pakko ottaa koko sirkus mukaan.

Cosvision ja Cosplayn SM-kisat järjestettiin 27.11.2021 Malmitalolla Helsingissä. Edellisen kerran Cosvision järjestettiin omana tapahtumanaan 2016. Tuolloin pidin tapahtumasta kovasti, ja toivoin sen paluuta myös suuresti. Tämä Cosvision 2021 ei ehkä ollut mittakaavaltaan ihan sitä, mitä toivoin seuraavalta Cosvisionilta, mutta se on ihan ymmärrettävää. Itse olin lähinnä kiinnostunut SM-kisoista, ja täysin unohdinkin sen, että ne pyörivät nyt Cosvisionin helmoissa. Noh, siinä mielessä sain enemmän kuin odotin.

Malmitalo on minulle sen verran tuttu, että joskus… öö… en muista milloin, satuimme pyörähtämään siellä ex tempore Harry Potter -tapahtumassa (enkä minä edes kuulu HP-harrastajakuntaan). Tuolloin tila vaikutti hieman ahtaalta ja sokkeloiselta, ja samaa koin nytkin. Olo olisi voinut mennä Cosvisionissa tukalaksi, jos porukkaa olisi ollut yhtään enempää. Taidekujalla oli kuitenkin yllättävän väljää ja helppokulkuista.

Taidekujalta piti käydä keräämässä kaikkein tärkeimmät heti alkuun.

Matkaan lähti pukuna Keith, koska halusin matkustaa mahdollisimman helposti. Pienen entten tentten -hetken pohdin myös Rekiä, mutta hänen peruukkinsa asustaa tällä hetkellä peruukkipäässä, ja sen kanssa matkaaminen olisi ollut turhan työlästä. Keith on mukava ja pienehkö puku, jonka saa kokonaisuudessaan ahdettua lentolaukkuun.

Oli höpöä olla tapahtumassa, ja vielä kohtuu oudossa paikassa. Jännää ”uuden conin vibaa” oli ilmassa. Myös maskit tekivät kokemuksesta hämmentävän, koska ketään ei tahtonut tunnistaa. Asu päällä tai siviilissä, kaikki oli outoja. Välistä mietin myös sitä, miten tunnistettava itse olen maskiin sekä cosplay-pukuun sonnustautuneen ja kauluksen takana lymyillessäni.

Otapa siinä sit ihmisestä selvää.

Suuria odotuksia ei siis minulla ollut tapahtuman suhteen, mutta ilokseni sain yllättyä hyvin mielenkiintoisesta ohjelmakartasta. Harmillisesti jokunen mielenkiintoinen ohjelma meni keskenään päällekkäin, joten piti tehdä valintoja elämässä.

Kävimme kuulemassa Siiricosplayn pitämän Peruukkien perusteet -luennon, jonka olin jo kertaalleen katsonut Shumiconin streamista. Kertaus ei tehnyt pahaa ja olihan paikan päällä mahdollisuus käydä hipeltämässä Siirin peruukkeja, mutta hieman olisin ehkä kaivannut jotain merkintää johonkin, että ohjelma on uusinta. Kimonot toisessa salissa olisivat kutkutelleet myös…

Tässä kuvassa on niin monta vinoa asiaa, että tuntuu siltä kuin olisin humalassa.

Toisena ohjelmana kävimme kuulemassa Päivi Asikaisen Patinointimenetelmät post-apokalyptisessä puvustuksessa -luennon. Hyvin spesifi nimi pisti miettimään, mutta itse luento oli lopulta hyvin mielenkiintoinen. Minulle, joka olen täysin käsi ja vielä opettelen patinoinnin saloja, tämä luento tarjosi ihan reippaasti pohdittavaa. Kuvarikasta luentoa oli mukava seurata, koska visuaalisuus tuo aina enemmän sisältöä. Pidin kovasti.

Siirtämättä ahtereitamme ollenkaan jatkoimme ohjelmaputkea Iris Rönkön luotsaamaan Coscraft – cosplaysta päivätyö -haastatteluun, jota odotin ehkä kisojen lisäksi eniten. Minähän olen Coscraftin vakioasiakas ja nykyään ostan lähes kaikki peruukkini heiltä, jos vain mahdollista. Animulookkia kerrakseen ja hinta-laatu-suhde on point. Jonkin verran olen jo aiemmin tutustunut firman taustoihin, mutta oli mukava päästä kuulemaan kunnolla ihan perustajia itseään. Videopuhelu mahdollisti myös kysymysten esittämisen ja jokseenkin interaktiivisen toiminnan. Toteutus oli kyllä jännä. Viihdyin hirveän hyvin ja omasta puolestani ohjelma olisi saanut jatkua vielä pidempäänkin.

Ohjelmissa oli harmillisesti runsaasti tilaa.

Cosplay ja TikTok -luento tavallaan kiinnosti, mutta piti saada ruokaa naamariin, joten jätimme sen välistä (+ minä taisin olla ainut, jolla on mitään intressejä tätä ohjelmaa kohtaan). Rips räps, ehdittiin ottaa välissä Keithistä jotain kuviakin. Kis oli jälleen muru ja hyöri kameran takana. Itsestäni tuntuu vain siltä, että Keith on pukuna hankala kuvata (ainakin minun naamallani), koska peruukki ja takin kaulus eivät oikeasti pelaa yhteen, ja puolessa kuvista en näytä Keithiltä enää ollenkaan.

Kuvasi Kis.

Lopulta oli päivän kohokohdan aika; Cosplayn SM-kisojen. Kisaa edeltävä jonottaminen oli hieman hämmentävää, koska Malmisaliin oli paikkaliput. Meille sattuivatkin oikein hyvät paikat katsomosta. Oli jotenkin hirmu jännää istua taas oikeassa kisakatsomossa ihmisten ympäröimänä. Itse cosplay-kilpailu meni mallikkaasti, ja oma suosikkini, Pinyamiu, voitti! Onnea kovasti!!! Photoshoot-kisassa oli taas mukana ihan hillittömiä otoksia, ja senkin osalta omat suosikkini pärjäsivät molemmat. Onnea Tamameru  ja Tekla!!!

Sitten… ah ja voi! CMV-kisa! Herra mun jee, mitä tykitystä! Kisan taso kolahti kattoon ja kaikkien leuat lattiaan. Omat suosikkini pärjäsivät taas, ja voi kaikkia koettuja tunteita. Niin mahtavaa näyttelijäntyötä! Niin hienoa kerrontaa! Oi auki revittyjä sydämiä! Värisuoran videon aikana piti kyseenalaistaa omaa seksuaalisuutta, kun Shigaraki oli yhtäkkiä kuuma (se ei ole koskaan ollut kuuma), mutta sitten tajusin, että se onkin se mahtava näyttelijäntyö, mikä videosta paistaa. Rintamasuunnan  Hypnosis Mic -video oli myös minulle hillitöntä viihdettä, koska, vaikka sarja ei sinänsä ole minun juttuni, se tuli katsottua läpällä, ja oli kiva bongata kaikkia pieniä viitteitä CMV:tä. Onnea vielä kaikille!

Eihän conikatsomo ole mitään ilman kissankorvia.

Kisan jälkeen olikin sitten aika pallota viimeiset palloamiset, ja lopulta suunnata väliaikaista kotia kohti. Ilta taittui kissapelin lomassa ja omia cosplay-pärinöitä pyöritellessä. Sunnuntaina oli aika palata oikeaan kotiin pohjoista kohti, missä olikin jo tuossa vaiheessa täysi talvi meneillään.

Pimeästä ja syksyisestä Helsingistä palasin Ouluun, joka näytti tältä.

Jos korona ei olisi syönyt kaikkia mahdollisia tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajalta ja Cosplayn SM-kisat olisi taas järjestetty jonkin ihan muun tapahtuman yhteydessä, niin en varmasti olisi viitsinyt matkustaa Helsinkiin asti vain yhden päivän takia. Aavikolla tulee kuitenkin jano, joten vettä oli jostain saatava. Se, että SM-kisat olivat tällä kertaa osa Cosvisionia, oli todellakin vain plussaa. Jos/Kun maailma joskus vielä normalisoituu (rokottautukaa/käyttäkää maskeja/peskää käsiä/välttäkää ylimääräisiä kontakteja varsinkin nyt), toivon, että Cosvisionkin kasvaa jälleen isommaksi. Sen verran isoksi, että viitsii matkustaa n. 6 tuntia junalla sitä varten.

Kissapeli oli hauska.

Jännittävänä ilmiönä kuitenkin näyttäytyi taas ohjelmasalien tyhjyys. Miksi cosplay-ihmisiä ei kiinnosta cosplay-ohjelma? Iso osa väestä vaikutti kuitenkin olevan kohtuu nuorta. Joten päädytäänkö tässä jälleen samaan tulemaan, kun Desuconien kohdalla; nuoret eivät käy ohjelmissa?

Vuosi lähenee loppuaan, joten saa nähdä, mitä tämän vuoden puolella ehtii blogiin tuuttaamaan. Tältä erää kuitenkin Fukka kiittää.

Onko tämä nyt se comeback?

 Hei taas.

Jaa… ajattelin, että blogin pisin tauko olisi saavutettu jo kahden edellisen merkinnän välillä, mutta ei selvästi. Reippaat viisi kuukautta on vierähtänyt. Jotain tällä välillä on tapahtunut pukujenkin osalta, mutta se on hieman sekalaista. Edellisen merkinnän aikaan olen ollut aivan äärettömän väsymyksen partaalla kaiken koulusäätämisen kanssa. Kesän aikana tapahtui yhtä sun toista, mikä vei ajan ja voimat. Merkittäviä ja peruuttamattomia elämänmuutoksia on pitänyt käsitellä (ja käsittelen edelleen), mikä on tapahtunut osittain cosplayn ja osittain muiden keinojen kautta. Suoraan sanottuna on ollut aivan paskaa. Kesän valopilkkuina ovat onneksi olleet jälleen työt ja väki siellä sekä kaukaiset ystävät, jotka pääsivät vierailemaan sopivana jatkumona synkimpien hetkien aikaan. Koulu ei alkaessaan myöskään antanut armoa, mutta paluu lähiopetukseen, opiskelijatapahtumien uusi elämä, luokkakaverit ja harjoittelu ovat helpottaneet omaa olemistani näin syksyn edetessä. Edelleen on mieli maassa ja asiat osittain täysin levällään, mutta yritän ottaa koppia taas niistä asioista, joista voin. Se elämästä tähän saumaan.

Muokkasin välissä myös peruukkia hitusen uuteen uskoon.

Viimeksi kirjoittelin siitä, kuinka Reki oli vielä vaiheessa. Nyt poika on jo käyttökunnossa, mutta ihan 100% valmis hän ei ole. Onneksi on tekeillä eräs cosplay-kaksonen, joka aina satunnaisesti auttelee asun ja rekvisiitan etenemisessä. Tekla on ollut saman puvun äärellä, ja olen saanut ilon hyötyä siitä myös itse. Posti kiikutti minulle ensin hikinauhan Rekille ja nyt aivan vasta tarran Rekin lautaan. Lautaa on tullut työstettyä pikkuhiljaa kesän aikana, mutta tietyssä kohtaa homma tyssäsi. Nyt, kun Teklan tekemä hieno tarra on hallussani, olen taas askeleen lähempänä valmista lautaa, ja jopa siitä innoissani.

Tyydyttävää ja parasta.

Ostin leluosastolta halvan skeittilaudan, koska käytettyjä ei tuntunut löytyvän tältä alueelta mistään. Mitään temppuja tai muita ei tämä lauta minun allani kestä, mutta kyllä sillä rullaa. Laudan pohja oli kuvioitu teipatulla printillä, jonka sain irti kastelemalla sen ja repimällä. Tämä oli hyvin rentouttavaa puuhaa ja nautin siitä täysin rinnoin (tämmöiset repimisjutut tekee hyvää). Kun tarra oli irti, hioin laudan alapinnan ennen maalausta. Maalauksen tein ihan pohjamaalia myöten akryylimaaleilla. Pohjamaalin ohensin ja vedin laudan sillä muutamaan kertaan. Jäljensin muut kuviot lautaan lyijykynällä ja maalasin ne käsin. Jälleen muistin sen, kuinka maalaaminen minua ahdistaa, mutta enimmäkseen siitäkin on jo selvitty. Homma tyssäsi tietenkin siinä kohtaa, kun kaikista tarkimmat kuviot olivat enää jäljellä. 

Tämänhetkinen vaihe.

Viime merkinnän aikaan Rekin kengät olivat vasta teippeihin puettuina. Pohdin ja mietin, että millä ihmeellä maalaan ne sinisiksi, mutta lopulta päätin olla uhkarohkea ja kokeilla spraymaaleja. Tämä on omanlaisensa testi, koska kesän töissä tuli pyöriteltyä taas maaleja päivästä toiseen, ja sitä kautta uteliaisuus heräsi. Teoriassa ja minun (sekä työkavereiden) tietämyksen mukaan spraymaalin pitäisi toimiakin. Ainakin toistaiseksi maalit ovat kestäneet ihan hyvin, mutta kengät eivät vielä ole todellisessa käytössä olleetkaan. Keltaisten raitojen kanssa en lähtenyt seikkailulle, joten ne maalasin vain kangasmaalilla, grillasin auringossa ja toivon parasta.

Kiilto on vähän meh, mutta muuten toimii.

Sitten oli vielä puvun pikkiriikkisin osa eli S-pinssi. Pyörittelin päässäni hetken sitä, mistä moisen teen, mutta sitten muistin, että minulla on vuosien takaa jemmassa Sinooperista (lue: vanhaa) ostettua kutistemuovia. En ole koskaan sitä aiemmin käyttänyt, mutta tämä vaikutti otolliselta tilaisuudelta.

Ennen paistoa.

Ensin piti tietenkin tutustua materiaaliin ja sen ominaisuuksiin sekä selvittää pienten esineiden todellinen kutistumisprosentti. Tuoteseloste sanoi 50%, mutta todellisuudessa se oli lähempänä 70%. Ensimmäiset testit ja yritelmät väritin tusseilla, koska halusin pinsseihin kirkkaat ja tasaiset värit. Lopputulos oli se, että tussit sotkivat aivan kaiken kutistamisen jälkeen. Ongelmakseni muodostui myös se, että minulla oli ainoastaan kirkasta kutistemuovia, joka ei oikein toiminut tässä kohtaa.

Tussisotkuja, ja oikeaa kokoa etsimässä.

Pahvitekele. Voi, että se on hirveä.

Hylkäsin kertaalleen muovin ja tein pinssin pahvista ja UV-hartsista. Olin jo ihan valmis menemään tällä, kunnes tajusin, että valkoinen kutistemuovi olisi parempi ja voisin siinäkin käyttää UV-hartsia. Hankin lisää muovia ja kokeilin kuvan värittämistä myös puuväreillä. Tämä toimi oikein mainiosti, ja lopuksi sinetöin kuvion UV-hartsilla, jotta kuvio ei sotkeudu.

Tämä on paljon parempi.

Rekin jälkeen minulla oli suunnitelmissa lähteä työstämään Linkkiä, mutta jotenkin se ei ottanut tuulta alleen, vaikka kankaat oli ostettu ja miekan kaavaa piirrelty jo kevään puolella. Näin jälkikäteen todettuna ihan hyvä, koska en mitenkään olisi ollut siinä mielentilassa, että tuotettu jälki olisi ollut tyydyttävää. Ajattelinkin sitten jättää Linkin työstettäväksi tylsiksi talvi-illoiksi sillä intensiteetillä, jonka poika ansaitseekin. Linkin sijaan lähdin tekemään ex tempore taas yhtä sankaria. Hot&Cold-poika, Todoroki Shouto, on puhutellut minua jo Boku no Heroacademian alusta lähtien. Jokin kuitenkin on aina tullut minun ja tämän kaksinapaisen teinin väliin.

Hassu poika.

Todoroki on nyt kuitenkin ottanut Linkin paikan, ja on se tämän hetken keskittymisen kohde. Kertoilen Todorokista kuitenkin toisessa merkinnässä vähän enemmän.

Tähän loppuun vielä kirjoittelen Shumiconsita, koska se lämmitti sydäntäni jotenkin erityisen paljon. Shumicon järjestettiin etätapahtumana 25.9., ja itse seurasin ohjelmaa koko päivän. Pienestä repertuaarista huolimatta ohjelmakartta oli täyttä tavaraa. Jopa K-popluento, joka ei sytyttänyt minua täysin kuvauksen perusteella, oli lopulta hyvin viihdyttävä näin ihmiselle, joka ei juuri K-poppia kuluta. Olin itse myös innoissani siitä, että Shumiconissa nähtiin hieman uudemmalla mausteella Photoshoot-kisa. Selfie-sarja oli suuri positiivinen yllätys. Osallistuin itse myös TikTok-haasteeseen, koska se oli myös piristävä uusi tulokas. En missään vaiheessa ihan hirveästi ole innostunut näistä etä-conien ’rykäise kasaan joku yhden illan puku, jota et oikeasti koskaan tule käyttämään’ -kisoista, vaikka niitä olen seurannut ja vähän myös osallistunut. TikTok-haasteessa oli hyvät raamit ja konsepti, tuotiin tätä uutta some-alustaa myös enemmän mukaan sceneen eikä se todellisuudessa ollut edes kilpailu vaan arvonta. Yhtään ei haittaa se, että arpaonni minua suosi myös.

JEEEEE! Tuo korttikin oli tosi symppis. Varsinkin tuo kuorintamömmelö on ollut ihana!

Suuri toive on, että Shumicon saisi jalansijaa, ja toteutuisi tulevaisuudessa livenä ihan vakituisesti. Cosplaylle omistautunutta tapahtumaa ei ole ollut vuosiin, joten kaikki kannustukseni menee Shumiconille.

Haaveita oli taas pilvin pimein siitä, mitä kaikkia pukuja kesällä olisin halunnut päästä kuvaamaan, mutta kaikki jäi kuvaamatta. Kaikki se, säätäminen, suunnittelu, organisoiminen ja huolehtiminen, ei yhtään maistunut kaiken keskellä. Jos joku muu olisi ottanut ohjat, olisin varmasti lähtenyt heti mukaan. Ja tietenkin, koska mitään live-tapahtumia ei ole ollut mailla ei halmeilla, ei ole edes coniräpsyjä mistään puvuista. Tietyllä tavalla harmittaa, koska kesä tuli ja kesä meni ja nyt eletään taas loskapaskan keskellä, mutta samalla tiedän, että omat voimat eivät olisi riittäneetkään kummoiseen.

Kaiken tämän sönkötyksen jälkeen, en kehtaa Todorokin etenemisestä enää kirjoitella, ettei merkinnästä tule vielä pahempi sillisalaatti ja kilometrin mittainen. Mouru ja Cossilortto suunnittelivat Twitterin puolella cosplay-blogien uudelleen tulemista, ja minä olen täällä valmiina sitä hätää nostamassa lippua salkoon. Vaikka olo on edelleen välistä hyvin kurja, olen silti taas innoissani cosplayhin liittyvistä asioista. Tämä on kuitenkin minulle yksi parhaista salvoista ja lääkkeistä, joten sen kanssa mennään myös eteenpäin.

Fukka kiittää.

PS: Toivotaan, että seuraava merkintä tulee edes jotenkin järkevän ajan kuluessa.