Villinä ja vapaana - Tracon 2024

Heippa!

Tuntuu tosi oudolta lähteä kirjoittamaan tätä ennen kuin olen edes kirjoittanut Matsuconin merkintää loppuun. Haluan kuitenkin nauttia siitä huumasta, jonka Tracon jätti taas jälkeensä, joten nyt ei mennä ihan kronologisesti. Matsuconin merkintä on nyt kuitenkin taputeltu ja ulkona, joten voin hyvin julkaista tämänkin. (Höpöä, että blogissa on nyt julkaistu kolme coniraporttia peräkkäin, vaikka conien osalta tämä vuosi on ollut hieman hiljaisempi.)

Tracon 2024 järjestettiin 6.-8.9. tavalliseen tapaan Tampere-talossa. Minulle tämä oli sitten vuoden 2011 ensimmäinen Tracon, jossa olin mukana pelkkänä kävijänä. 2012 alkoi kisaputki, joka jatkui vielä muutaman vuoden ajan myös tuomarointiputkena. Vaikka tietynlainen kaipuu takahuoneeseen olikin, koin, että tämä oli ihan hyvää vaihtelua. Tietenkin monestakin syystä tämä oli hivenen outo ja omanlaisensa Tracon.

Eläimet saapuivat Tampereelle.

Yksi isoimmista kohokohdista Traconissa, ja koko vuonna, oli ehdottomasti perjantaille järjestetty Tampereen kaupunginteatterin esittämä Taru sormusten herrasta -teatterinäytös. Rakastan Sormusten herraa sekä kirjoina että elokuvina, minkä lisäksi rakastan teatteria niin kovin paljon. Olin siis aivan myyty jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa ilmoitettiin tästä yhteistyöstä.

Sitä hyvää!

En halua pilata kokemusta keneltäkään, joka on aikeissa katsoa kyseisen esityksen, mutta ei vielä ole päässyt sitä kuitenkaan näkemään. Hyvin pintapuolista kerrontaa siis aiheesta luvassa. Pidin esityksestä todella paljon. Sen pituus ei minun kohdallani ainakaan tuntunut yhtään missään, mutta samalla olin hyvin vaikuttunut siitä, miten hyvin kolme pitkää kirjaa oli saatu tiivistettyä niin toimivaksi paketiksi. Lavasteet ja musiikki olivat upeat ja toimivat niin hyvin. Myöskin Isoa salia tilana käytettiin mielestäni hyvin. Myöskin tietyt roolisuoritukset olivat mielestäni aivan uskomattomia. Ainoat asiat, josta en niin suuremmin pitänyt, olivat puvustukselliset valinnat tiettyjen hahmojen kohdalla.

Väliaikaskumppa

Minähän itkeä pillitin lähes koko esityksen läpi, koska Sormusten herran tarina edustaa minulle niin paljon sellaisia asioita, joita pidän elämässä tärkeinä; rohkeus kohdata vaikeitakin asioita, tovereiden tukeminen ja lojaalius, lupauksien pitäminen ja vastuunkanto. Olisiko esitys kerennyt pyöriä 15 minuuttia, kun minulla aukesivat padot ensimmäisen kerran. Oli myös hyvin outoa itkeä ja hajoilla yhtä aikaa, mutta senkin pääsin näytöksen aikana kokemaan useamman kerran.

Näytös ja matkustaminen Tampereelle söi käytännössä koko perjantain, joten hirveästi ei ehditty tuona päivänä conitella.

Ihan varma en ole tästä Ichijon meikistä...

Lauantain puvuksi olin ottanut mukaan Ichijon, joka ei vielä tapahtumissa ole kerennyt olla päällä ollenkaan. Ihan mukiin menevä pukuvalinta säiden suhteen, vaikka unohdin kokonaan Traconin kiristyneet proppisäänöt. Onneksi Ichijon miekkoja ei kuitenkaan tarvinnut missään vaiheessa käyttää proppitullissa, koska en koskaan vienyt niitä varsinaisesti tapahtumapaikalle. Vaikka en edelleenkään pukuna ole Ichijoon täysin tyytyväinen, oli se jotenkin kivempi päällä kuin odotin. (Kesti siis sata vuotta tajuta, mikä Ichijon paidassa hankaa ja vaivaa, ja lopulta tajuta, että en voi edes korjata asiaa.)

Lauantaiaamun leppoisa aikataulu oli jotain käsittämätöntä luksusta. Ihan ensimmäiseksi pääsimme suuntaamaan taidekujalle, mikä osoittautui erittäin hyväksi suunnitelmaksi. Aamupäivästä siellä oli vielä sentään hitusen väljempää kuin myöhemmin pyörähdettäessä. Tällä kertaa minä ostin jopa printtejä, mitä en yleensä harrasta ollenkaan!

Asioita, joihin käytin rahaa.

Ensimmäinen ohjelma lauantaille oli Agapio Racing Team -luento, jonka sisällöstä olen montaa mieltä. Luento oli mielenkiintoinen sekä viihdyttävä, ja oli kiva nähdä, miten paljon vaivaa ja taustatyötä luennon eteen oli tehty. Kuitenkin olen hyvinkin eri mieltä (edelleen) luennon pääsanoman, ”Agapio Racing Team oli hyvä,” kanssa. Minulle luento osoitti yhä paremmin sen, kuinka keskinkertainen ja ”halpa” Agapio aikoinaan oli (kuten moni muukin alan tekijä noihin aikoihin). Sen kummemmin luennon sisältöön menemättä totean vain: On harmillista, miten aliarvostettuna lapsikatsojia on aikanaan, ja osittain edelleen, pidetty. Suomessa on laadukasta ääninäyttelyä ollut iät ja ajat, mutta jos media ei ole suunnattu kuin ”pelkästään lapsille” siihen todella panostaminen ei tunnu aina hirveästi kiinnostavan. Agapio näki aikanaan markkinaraon ja käytti sen hyväkseen. (Sivuhuomio: esim. Disney-elokuvat eivät ole lastenelokuvia, vaan koko perheen elokuvia.)

Hyvää historiaa.

Vaikka ohjelmakartassa olikin monta kiinnostavaa ohjelmaa lauantaina, onnistuin raahaamaan itseni vain kahteen niistä. Agapio-luennon lisäksi kävin kuulemassa perjantain Sormusten herra -näytöksen puvustuksesta Kurkistus keski-maan ompelimoon -ohjelman merkeissä. Minulle jäi tästä ohjelmasta päähän vähän kaksijakoisia ajatuksia. Olin todella iloinen päästessäni kuulemaan nippelitietoa näytelmän puvustuksesta ja sen toteutuksesta, mutta samalla minua harmittaa, että suurimpiin kysymyksiin ohjelma ei pystynyt vastaamaan. Itse olisin kovasti halunnut kuulla vastauksia siihen, miksi tiettyihin pukusuunnittelun ratkaisuihin on päädytty. Tähän kuitenkaan ohjelman pitäjät eivät pystyneet vastaamaan. Lisäksi oli yhtä aikaa mukavaa ja turhauttavaa, miten paljon yleisö pääsi esittämään kysymyksiä. Osa kysymyksistä nosti esiin tiettyjä mielenkiintoisia seikkoja, mutta selkeästi kysymysten määrää olisi pitänyt kontrolloida enemmän, koska kokonaisuudessaan ohjelma jäi tyngäksi eikä kaikkea asiaa selkeästikään pystyty sisällyttämään ohjelma-aikaan.

(Oli myös jännittävä kuulla jonkin verran siitä, miten Tampereen kaupunginteatterissa puvustamo pyörii, koska olen aikoinaan ollut lyhyen aikaa itse töissä Oulun kaupunginteatterin puvustossa. Jännittäviä eroavaisuuksia oli havaittavissa.)

Valo tuotti haasteita ohjelman aikana.

Lauantaina tuntui siltä, että koko päivä meni lähinnä pyöriessä ja syödessä. Mikä ei sinänsä haittaa, koska viime aikoina iso osa tapahtumista on mennyt erinäisissä hommissa. Sitä paitsi syöminen sopi hyvin Sormusten herra -teemaan. Kjeh. Päivän päätteeksi teimme pienen mutkan ja kävimme kuvaamassa Ichijota vähän conipaikan ulkopuolella. Ainoa hetki, jolloin kaivoin miekat naftaliinista.

Kareraisu, my love!

Sitten vähän kakkua.

Sunnuntaille pukuna oli vihdoin ja viimein Gojo Satoru, jota olen suunnitellut jo kolmeen eri tapahtumaan. Aina kuitenkin on tullut esteitä puvun aloittamiselle. Kehnolta meinasi näyttää puvun valmistuminen Traconinkin osalta minusta riippumattomista syistä, mutta lopulta puku tuli valmiiksi. Tällä kertaa Gojon meikki kuitenkaan ei onnistunut aivan täysin, joten siinäkin on vielä parantamisen varaa. Yritän tunkea Nobaran ja Gojon valmistusprosessit samaan merkintään KUNHAN EHDIN. Ihminen on elämässä kiireinen.

Ei haittaa, jos meikit on päin pyllyä, kuha on lasit.

Sunnuntai alkoi ohjelman puolesta taasen itkulla. Tuli käytyä kuulemassa Chordae Coris Chamber Orchestran konsertti, jossa soitettiin eri peleistä tuttuja musiikkeja. Oli kiva kuulla kokoelma sellaisia kappaleita, joita en aikaisemmin live-esityksissä ole hirveästi kuullut. Tietenkin omaan syrämmeeni iskivät eniten Final Fantasy VIII:ta alkujaan peräisin oleva The Extreme sekä täysin ensinuotista padot aukaissut Kingdom Hearts -potpuri. Noh, tulipa siinä samalla testattua kunnolla Gojota varten hankittu valkoinen ripsiväri, joka ei ollut itkuista moksiskaan. Nautin konsertista oikein paljon.

Teppo kävi konsertissa

Pallotessa meni sivusuun muutama mielenkiintoinen ohjelma, mutta viikonlopun toinen kohokohta oli tietenkin sunnuntain cosplay-kilpailut. Oli yllättävän rentoa katsoa Traconin kisoja vähän taemmasta penkkirivistä. Paikkalippusota suosi ja saimme ihan mukiin menevät paikat. Tietenkin ilmassa oli moninaisia tunteita, koska WCS-karsinnat kisattiin nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Samalla tuntemukset olivat haikeita ja huojentuneita, mutta saatampi avata ajatuksiani WCS:n suhteen vielä laajemmin jossain muussa kohtaa. Odotin myös NCC-karsintoja kovasti, koska tällä hetkellä se vaikuttaa yksilökisana kaikkein järkevimmältä formaatilta omaan makuuni (Tässä vitsissä pitää tietää se, että ennen NCC on ollut se arvokisa, joka minua on kiinnostanut vähiten.)

Enpäs muista, milloin viimeksi olen istunut näin takana Isossa salissa.

WCS sai loistokkaat viimeiset karsinnat, ja oli ihana nähdä niin moni tuttu lavalla. Meidän viimeinen kisaparimme on nyt kuitenkin valittu, joten toivotan Peanutsugan ja Nomoxyan tervettulleiksi WCS-perheeseen vielä kerran, sekä toivon heille antoisaa ja kivaa tulevaa edustusvuotta! Pitäkää hauskaa! NCC sai myös huikean uuden edustajan Ruotsin kisoihin, joten toivotan mahtavaa edustusvuotta myös Tolkuncosille. Esityksesi oli viilattu viimeistä piirtoa myöten, sitä oli ilo katsella.

Kuva: Nyymix

Jouduin juoksemaan lavan kautta lähes suoraan junaan cosplay-kisojen jälkeen, koska olimme valinneet tietenkin sen aikaisemman junan. Lopulta ei onneksi ollut edes mikään kiire narikan osalta, mikä huoletti minua eniten. Harmiksemme kuitenkin heti matkan alettua junamme joutui pysähtymään lähes kahdeksi tunniksi, minkä vuoksi olimme kotona lähes samaan aikaan kuin Tampereelta myöhemmin lähtenyt Oulun juna.

Sanji: Anniilaugh
F-up Tiuhti ja Viuhti palveluksessanne.

Sellainen oli tällä kertaa Tracon-seikkailu. Tracon tuntuu paisuneen jotenkin aivan käsittämättömän suureksi tapahtumaksi, mikä tuntuu yhtä aikaa kivalta ja hirveältä. En pidä yhtään lippukassojen kilpajuoksuista, mutta on myös kiva nähdä tapahtumassa monenlaista sisältö. Ohjelmakartta kuitenkin alkaa olla minun makuuni niin laaja, ettei sitä osaa edes kunnolla tarkastella.

Kuva: Anniilaugh
Oli kuuma, mutta tuuletin autto.

Ikävä oli takahuoneen puolelle, mutta onneksi tämä oli kisajärjestelyiden puolesta ihan kaikille outo kokemus, kun kaikki arvokisat ja muut olivat vasta sunnuntaina. Aina toivon kovasti, että isoja kisoja ei pidettäisi sunnuntaina, koska se on hyvin epämiellyttävää ja jokseenkin epäreilua meille pitemmältä matkustaville kisaajille. Ymmärrän, että tänä vuonna aikataulut ovat olleet poikkeavat syistä, mutta silti aina toivon toisenlaista ratkaisua.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavaksi sitten ainakin asiaa puvuista, mutta ehkä myös WCS-ajatuksia. Täysin olen laiminlyönyt Nobaraa ja Gojoa, mutta yritän korjata asian lähitulevaisuudessa.

PPS: Blogger haluaa näköjään kiukutella tekstinasettelujen yms. kanssa, joten fölåt mig!

Vuosipäivän juhlaa! - Tracon 2023

Hip hei!

Se on coniraportin paikka taas. Tätä kirjoittaessa pärisen vielä Traconista ja tuntuu, että sen jälkimainingit vain jatkuvat jatkumistaan. Tällä kertaa tapahtumasta jäi todella hyvät tunnelmat, joten en yhtään pane pahakseni sitä, että saan velloa tuossa samassa tunteessa vielä pidempään. Kuitenkin asiaan! Vuoden 2023 Tracon järjestettiin siis 8.–10.9. ja jälleen kerran Tampere-talolla.

Kaikki elikot matkassa!

Matka alkoi perjantaina, kun hyppäsin junaan Tamperetta kohti. Sitä sitten huristeltiin Tamperetta ja Traconia kohti. Heti alkuun badgen noudossa oli pientä sekoilua, koska en saanut työvoimalle kuuluvaa paitaa jonkin sortin teknisten haasteiden vuoksi. Muuten perjantain coniohjelmaan ei hirveästi varsinaista katseltavaa kuulunut, vaikka mielenkiintoa olisikin ollut. Maijan kangasopas olisi kovasti kiinnostunut, mutta samaan aikaan järjestettiin cosplay-työvoiman yms. tutustumiskierros lavan takatiloihin. Aivan välttämätön tuo visiitti ei minulle olisi ollut, koska tilat ovat hyvinkin tutut, mutta asiat ovat voineet aina muuttua, joten kävin näyttämässä naamaani. Sen sijaan parasta oli se, että ehdin käymään myyntipöytäsalissa ihan siviileissä! Kaikki pöydät eivät olleet vielä täysin pystyssä, mutta löysin erittäin hyviä juttuja silti! Tämän kummempia koitoksia ei perjantaihin kuulunut.

Elikot valmiina valloittamaan Tampere-talon!

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, tällä kertaa en tehnyt mitään uutta pukua Traconiin, vaan kaivelin kaappeja ja otin vanhoja pukuja mukaan. Valikoin pukuja sillä ajatuksella, että niissä on mahdollista liikkua helposti ja että ainakin toinen on helppo riisua nopeasti. Lauantain puvuksi valikoitui Gakupo, jolle tein myös uudet housut aikani kuluksi. Vanhat housut ovat aina olleet hieman epäkäytännölliset, mutta nyt niistä lopulta hajosi myös vetoketju, joten uudet pöksyt olivat paikallaan. Löysin kankaan alelaarista jo aikoja sitten, joten Gakupo oli saamassa uudet housut joka tapauksessa jossain välissä. Sattui myös niin, että käytin Gakupoa ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten Traconissa, joten tavallaan meillä oli myös vuosipäivä.

Näiden pohjana on muuten Haurun housujen kaava.

Lauantai alkoi niin lujaa kuin vain mahdollista. Herätys oli aikainen, koska minut oli pyydetty yhdeksi WCS-karsintojen tuomariksi. Vaikka majapaikkani olikin lähin mahdollinen, tuli minulle aamulla silti kiire. Gakupon naama veikin enemmän aikaa kuin olin arvioinut. Tästä syystä päätin jättää osan puvusta pois päältä tuomaroinnin ajaksi, mikä osoittautui muutenkin hyväksi päätökseksi, koska lauantaina oli KUUMA. Tuomaroinnit alkoivat siis hyvissä ajoin aamulla. Harmillisesti muutamia peruutuksia oli tullut, mutta onneksi kisassa oli silti edelleen monta paria mukana. Kanssatuomareinani toimivat tietenkin Suomen viimeisin WCS-edustustiimi, eli Moemoefever ja Pinyamiu, sekä puolalainen kunniavieras Shappi.

Tän jätkän naama vaan kerää lisää tavaraa vuosi vuodelta.

Tällä kertaa tuomarointi tuntui hyvin rennolta. Aikataulu ei ollut mikään supertiukka ja ainakin itse koin, että jokaiselle parille oli riittävästi aikaa. Peruutuksien vuoksi aikaa oli myös jutustelulle niinkin mielekkäistä aiheista kuten verotus ja kouluaineet. Meinasin vähän jännittää tuomarointia, koska en ole aiemmin ollut tuomarin asemassa tuomaroinnissa, joka toteutetaan englanniksi. Luotan kyllä omaan kielitaitooni, mutta jostain syystä pelkäsin, että sanat unohtuvat :D (Näin jälkikäteen ajateltuna, jännittäminen oli kyllä aivan pöljää, koska olenhan kuitenkin ollut itse tuomaroitavana englanniksi useamman kerran.) Omasta näkökulmastani tuomarointi toimi kaikin puolin hyvin; kisaajat olivat reippaita ja pääsivät kertomaan puvuistaan, me tuomarit pääsimme hyvin tutkailemaan kisaajien pukuja ja työskentely tuomaristona oli todella sujuvaa. Toivon kovasti, että kisaajille on jäänyt tuomaroinnista yhtä lailla positiivinen kokemus.

Elikot (ja miä) selviytymässä lauantaista.

Tuomarointien päätyttyä pääsin vihdoin laittamaan loputkin puvusta päälle ja kiertelemään vähän conialuetta. Tein pyörähdyksen taidekujalla, mutta se jäi täysin nysäksi, koska siellä oli väkeä aivan pipona. Minkä lisäksi jäin suustani kiinni. Hetkellisesti ehdin työntää nenäni ulos asti ja istahtaa ennen Shappin ja Kanton luentoa, jota olin menossa kuulemaan lähinnä siksi, että ulkomaalaisilla harrastajilla on yleensä erilaisia näkemyksiä, jotka johtuvat kulttuurisista eroista. Tietenkin myös se, että molemmat kunniavieraat ovat nähneet kisoja myös muissa maissa antaa heille perspektiiviä, joka minua kiinnostaa.

Olisinpa hoksannut ottaa kuvan myös viimeisestä diasta. 

Viihdyin luennolla oikein hyvin. Rennompi ja keskustelevampi lähestymistapa oli oikein toimiva. En todellakaan ollut luennon varsinaista kohdeyleisöä (Shappi jopa kysyi, mitä ihmettä edes teen yleisössä :D), joten jännittävintä minulle oli kuulla siitä, miten cosplay-kilpailut toimivat ja miten niitä järjestetään Puolassa. Nautin suuresti myös Shappin ja Kanton hämmästelyistä, joka liittyi kulttuurisiin eroihin niin cosplayssa kuin muussakin. Sitä alkaa nähdä oman normaalinsakin eri tavalla, kun rinnalle tuodaan erilaisia tapoja toimia. Sain seurata tätä ihmettelyä Shappin osalta myös myöhemmin takahuoneessa ja cosplay-kisojen katsomossa. Olin suuresti huvittunut.

Kuva: Nyymix
Me hehkeät tuomarit
Shappi, miä, Moemoefever ja Pinyamiu

Hyvin nopeasti luennon jälkeen sain kipitellä takaisin takahuoneeseen odottelemaan kisojen alkua. Tapansa mukaan WCS-kisattiin ensimmäisenä, jotta meille tuomareille olisi mahdollisimman paljon aikaa pähkäillä. Tällä kertaa kuitenkin olimme jo pukutuomaroinnin jälkeen ehtineet ynnätä yhteen ajatuksiamme ja olimme koko tuomariston kesken hyvin yksimielisiä, kun myös esitykset oli nähty. Jatek ja Lunatar hurmasivat meidät puvuillaan ja esityksellään, joten suuret hurraa-huudot uudelle WCS-edustusparillemme!

Kuva: Nyymix
WCS-potretti!
Keskellä tuorein edustuspari Jatek ja Lunatar!

Sujuvan tuomaroinnin ansiosta pääsimme hipsimään katsomon puolelle vielä NCC-esitysten loppupuolella. Valitettavasti ehdimme nähdä vain yhden NCC-esityksen, mutta pukukisan kokeneiden sarjan näimme kokonaan. Suuresti onnea vielä AG:lle, joka lähtee edustamaan Suomea NCC-finaaliin! Esitystä en ole vieläkään nähnyt, mutta näin vuolaasti itkeviä naamoja takahuoneessa AG:n esityksen jälkeen. Tietenkin onneksi olkoon myös muille sijoittuneille! Kokeneiden kategoriassa taso oli todella kova!

Kuva: Nyymix
Tämän puvun etenemistä on ollut niin ihana seurata!

Kisojen jälkeen lauantaina jäljellä oli vielä palautteet. Olin todella iloinen siitä, että niin moni pari tuli pyytämään palautetta. Myös palautteen annosta minulla jäi hyvät kutinat. Jälleen kerran toivon, että sama pätee myös kisaajille. Me tuomarit olemme kuitenkin kisaajia varten. Minulle kaikista miellekäin osa tuomarointia on palautteen anto ja nimenomaan kasvotusten. Tällöin sekä kisaajalla että tuomarilla on todellinen käsitys kokonaisuudesta, jonka kisaajat ovat luoneet. Tuolloin on mahdollista vaihtaa ajatuksia ja näkemyksiä ihan eri tavalla. Palautteen tarkoitus on myös kannustaa ja parhaimmillaan antaa kisaajalle uusia työkaluja tuleviin projekteihin.

Minä, menossa hissillä ylös heittämään vaatetta pois, ja minä, menossa hissillä alas valkoisena makkarana.

Sunnuntain puvuksi olin valinnut toisen vanhan Vocaloidin, Lenin, joka on peräsin vuodelta 2017. Suurimpana syynä Lenin valitsemiseen oli tosiaan se, että jäbällä on mukavimmat housut ja muu puku on helppo ottaa pois päältä matkustamista varten. Ihme kyllä Len ei juurikaan ole vaatinut korjailuja, vaikka puku on aikanaan tehty alle kahdessa viikossa. Sen verran jäbä sai päivitystä, että käytössä oli uudet ruskeat piilolinssit ja tietenkin meikki on tätä nykyä ihan eri kaliiberia, vaikka samanlaisia elementtejä siinä on edelleen. (Jännäsin vähän meikin kanssa, koska tein ennen Traconia testin, josta tuli aivan liian tumma, joten pelkäsin, että teen saman virheen uudestaan sunnuntaina.)

Lenin naama päivitettynä vuoteen 2023.

Sunnuntaina oli huomattavasti rauhallisempi päivä, mutta silti tuntui siltä kuin se olisi hurahtanut ohi. Sain itseni kasaan hyvissä ajoin, ja käväisin jopa kierroksen vielä myyntipöytäsalissa sekä taidekujalla. Kerkesin myös höpöttelemään tuttujen kanssa hyvän tovin ennen kuin raahauduin sille ainoalle luennolle, jonka kävin sunnuntaina katsomassa.

Elikot oppimassa uutta.

Kyseessä oli majon 3D-tulostuslluento, joka oli hyvin jännittävä. 3D-tulostus on tuttua minulle ainoastaan teoriassa, mutta mallintamista olen opiskellut ihan vähäsen. Luento tarjosi paljon hyviä vinkkejä näin minun näkökulmastani, vaikka mitään aivan maata mullistavaa ei kuitenkaan tullut vastaan. Tietenkään en ihan kaikkea tarjottua tietoa osaa edes arvostaa, koska en niin hirveästi 3D-tulostuksesta haaveilekaan (koska käsityö <3) eikä minulla ole laittaa siihen tällä hetkellä resursseja (eli pöytätilaa). Aina on kuitenkin kiva oppia uutta ja nähdä osaavien ihmisten tuotoksia.

Nyt on jännä.

Sunnuntain cosplay-kilpailut olivatkin viimeinen ohjelmanumero tälle Tracon-seikkailulle. Tällä kertaa, kun sai rauhassa istua katsomossa, pääsin kunnolla ihastelemaan kisojen grafiikoita ynnä muita. Grafiikat nostavat kisojen tunnelmaa niin hurjasti! Olen myös todella iloinen siitä, että kaikissa Traconin kisoissa oli niin paljon osallistujia! Ainoa miinuspuoli tässä on kuitenkin se, että kisaajia oli niin paljon, että kategoriat alkoivat mennä omassa päässäni sekaisin. Varsinkin, kun kaikki kisaajat nykyään kutsutaan lavalle pönöttämään palkintojenjaon ajaksi.

Ylä-screenin hyödyntäminen lämmittää sydäntä niin kovasti!

Kisojen jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia. Kokonaisuudessaan minulla oli siis todella onnistunut viikonloppu. Tietenkin kiireen takia kaikkia tuttuja ei ehtinyt nähdä kunnolla, mutta joskus käy näin. Puvuistakaan ei tullut otettua mitään kuvia. Hyvä, että oli jotain, mitä tunkea tähän merkintään. Muutamat taidekujamyyjät menivät minulta myös ohi, koska en jaksanut rampata taidekujalla joka päivä. Löysin siitä huolimatta aarteita! Etenkin olen iloinen siitä, että sain vihdoin ostettua Korsetin paluu -kirjan, joka on ollut ostoslistallani jo sen ilmestymisestä lähtien.

Ostin vain kolmet korvakorut!

Yhdenlaisena sivujuonena tähän loppuun haluan vielä todeta, että olen hirmu iloinen siitä, että minulla on vanhoja pukuja, joiden käyttäminen jopa 10 vuoden jälkeen ei aiheuta kylmiäväreitä. Vaikka esimerkiksi Gakupossa on asioita, joita voisin korjailla ihan huolella, jos lähtisin hifistelemään, on puku silti laadullisesti sitä tasoa, että sen kehtaa vetää päälle. Tietenkin tähän liittyy myös pukujen kestävyys, jota olen ruennut vaalimaan kunnolla vuodesta 2012 lähtien (’ei enää hakaneuloja’ -motto tuli silloin käyttöön). Viime vuosina suhtautumiseni tähän harrastukseen on muuttunut, ja sitä mukaa olen halunnut myös lisätä vanhojen pukujen käyttöä. Niin sanotusti lisää vastinetta rahalle ja vaivalle, mutta myös ekologisuuden lisääminen omassa harrastamisessani pukujen uudelleen käyttämisen kautta. Näyttää siltä, että ostopukujen lisääntyessä myös kertakäyttöpukuilu on kasvanut roimasti pikamuotikulttuurin kyljessä. Tätä toimintatapaa haluan itse välttää tulevaisuudessa käyttämällä ja korjaamalla vanhoja pukuja mahdollisimman paljon.

Tämä oli tässä tällä kertaa, joten Fukka kiittää!

PS: Tracon jätti jälkeensä myös tajuttomat pukupärinät, mutta nyt pitäisi osata priorisoida omaa elämää monessa kohtaa.

Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

Maniaa

Moi.

Kertoilen vähän siitä, mitä pukusuunnitelmille kuuluu, mutta sitä ennen vähän asiaa WCS:tä.

Päätin, että en halua kirjoittaa WCS:tä mitään kunnollista merkintää. Ainakaan tähän hetkeen. Rehellisesti syynä tähän on se, etten yksinkertaisesti jaksa. Odotin tuota matkaa kovasti ja sen piti olla vuoden kohokohta, mutta en kuitenkaan päässyt nauttimaan reissusta siinä määrin kuin olin toivonut. Tällä ei ole mitään tekemistä itse WCS:n tai sen organisoinnin kanssa. Tapahtumat ja tilaisuudet olivat hauskoja ja koko reissu hieno kokemus. Alkuvuosi ja kevät olivat minulle hyvin rankkoja monella tapaa ja sama homma on jatkunut myös kesän jälkeen.

WCS:ssä mukana oli ihania ihmisiä, joille olen hyvi kiitollinen ja ilman noita ihmisä en olisi pystynyt saamaan matkasta irti edes sen vertaa kuin nyt pystyin. Kiitos siis siitä, että sain nauttia hyvästä seurasta ja sain välissä nojatakin vähän.

Nyt olen kuitenkin kaatanut energiani ja ajatukseni tuleviin pukuihin niin hyvin kuin mahdollista. Olen aloittanut yhtä pukua, hypännyt toiseen ja vielä kolmanteen sekä takaisin ensimmäiseen. Tämä on ollut minun tapani käsitellä ikäviä asioita muussa elämässä: tyhjennän pääni sillä, että täytän sen muulla ajattelulla.

Mina Ashido

Jo pitkään minulla on ollut suunnitelmissa tehdä Boku no Hero Academian Mina Ashidon sankaripuku. WCS-kiireiden lomassa ei sille kuitenkaan ollut aikaa, mutta Traconin jälkeen aloitin Minan työstämisen. Halusin kokeilla jotain uutta, mutta silti ottaa projektin rennosti.

Peruukki Minalle on ollut jo pitempään olemassa. Ostin sen Akihabaran Swallowtailssin liikkeestä jo 2018.

Da Peruukken

Tarkoitus olisi vähän lyhentää ja kihartaa peruukkia, mutta en ole vielä päässyt etuhiuksia pitemmälle. Hieman jännittää, koska en muista kihartaneeni peruukkia ikinä aikaisemmin. Ainakaan tällä tavalla.

Ihan kokeilumielessä halusin tehdä Minan puvun alle haarakoukullisen bodyn. Pohjana käytin Excelin korsetti-hirviö-systeemin kaavaa. Bodysta ei tullut ihan sitä, mitä halusin, mutta nyt on sekin kokeiltu.

Alusvaatteeni jälleen olkaa hyvät.

Saa nähdä miten tämä istuu nyt, kun painoa on taas lähtenyt ihan reippaasti :D

Hieman meinasin harkita haalaripuvun kankaan värjäämistä itse, mutta sitten tulin järkiini. Tilasin näytetilkut tästä kankaasta Spoon flowerilta. Tilkkujen saapumisessa kesti tovi, mutta lopulta ne tulivat ja olin kohtuullisen tyytyväinen. Kuosi on kuitenkin hyvin oleellinen osa Minan ulkoasua.

Jee jee!

Tilasin näytteet kahdesta eri kangastyypistä, mutta en ole vielä aivan varma kumpi on sopivampi. Aloitin tekemään haalarin kaavoja, mutta turhauduin, kun yritin kikkailla. Siinä kohtaa myös vaihdoin puvusta toiseen :D (Mina on kuitenkin taas jo työn alla.)

Halusin laittaa aivot narikkaan oikein kunnolla, joten aloitin pelaamaan alusta jotain aivan hirveää ja vanhaa peliä: Dark Cloudia. Päähahmo, Toan, kuuluu sarjaamme 'niin hirveä, että on jo hieno'. En ikinä ajatellut, että Toan voisi olla cosplay-materiaalia, kunnes rupesin miettimään sitä, että olisi jännittävä oikeasti neuloa Toanin pipo ja poncho... Ja sitten hurahdin taas.

Katsokaa tätä 2000-luvun hirveyttä.

Nyt viiden pipoyrityksen jälkeen Toan on hieman jäähyllä. En ole neulonut sitten lie minkä vuoden saati muutakin kuin putkea, joten oli hieman opettelemista siinä, miten tämä homma nyt oikein toimii. Enkä tietenkään myöskään löytänyt mitään hyvää pipo-ohjetta, jonka olisin voinut käyttää sellaisenaan Toanin pipoon, vaan joudun säveltämään jotain ihan itse. Jee jee.

Kaikista kivintä tässä hommassa on se, että voin huoletta hypellä puvusta toiseen sitä mukaa kuin huvittaa. Minulla ei ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia tai velvoitteita, joten voin tehdä, mitä haluan ja silloin kuin huvittaaa. Hahahahahahahahahahaa! Tämä on uutta minulle.

Noir Persona 5:sta

Hyppäsin siis kolmanteen pukuun, koska se oikeasti houkutti. Noir eli Harun Phantom Thief asu on nyt eniten tekeillä ja eniten edistynyt. Persona 5:ssä on kovin paljon ihania hahmoja, mutta Haru valikoitui ensimmäiseksi, koska ajattelin sen helpoksi tähän väliin.

Sitten menin ja ostin hirveimmän paitakankaan, koska halusin haastaa itseni. Ostin siis liruläry polyesterisatiinin paksumman vaihtoehdon sijaan, koska en ole koskaan kunnolla käsitellyt niin haastavaa kangasta. Ja olihan se ihan kauheaa. Paita on kyllä ohut ja ilmava, mutta myös hyvin sähköinen.

Helma vielä huolittelematta.
Puhelimeni kamera ehkä kuolee.

Tein ensimmäistä kertaa piilotetun nappilistan ja elämäni toisen kaulurikauluksen. Ei ehkä ollut paras idea testata ja harjoitella tämän kankaan kanssa, mutta nyt on paita kuitenkin valmis. En ole varma, onko se ihan ok vai vihaanko sitä.

En löytänyt oikean väristä kangasta Harun pöksyjä varten, joten värjäämiseksihän se meni taas. Opin jännittäviä asioita eri sävyistä tässä yhteydessä, mutta lopulta pääsin sävyyn, johon olin tyytyväinen.

Alin oli lopullinen väri.

Värjäyksen jälkeen shortsien kaavoittaminen oli simppeli homma ja ne olikin ihan kiva tehdä. Harkitsin myös niiden värjäämistä vielä lisää, mutta luovuin ideasta. Oli kuitenkin vähän leveä olo, kun näitä sovittelin päälleni:

Vyötärönauha uupuu.

Viime viikolla sain postissa yllärin, kun Harun peruukki tupsahti postiluukusta. Tilasin hahmolle tarkoitetun peruukin, koska Harun hiusten sävy on niin erikoinen. Peruukin väri livenä on ihan ok, mutta muuten se kyllä vaatii työstämistä.

Anteeksi suttukuva.

Edestä peruukki on hurjan pitkä, mutta takaa taas ei, kiharat pitää tehdä uusiksi aivan kokonaan. Kiharat jännittävät myös tässä. Harulla kuitenkin on hyvin pöyheä ja tiivis tukka, eikä sen tekeminen ole mitenkään tuttua.

Tässä tämän hetken kuulumisia. Frostiin olisi tarkoitus suunnata, mutta puvuista en tiedä mitään. Harkitsen Gwendolynin raahaamista, mutta sekään ei ole mitenkään varmaa. Jos joku uusi puku valmistuu, niin ehkä otan sen mukaan. Mahdollista on myös, että kierrätän vain vanhoja pukuja.

Fukka kiittää.

PS: En ehkä ehdi tehdä vuosikoontimerkintää enää tämän vuoden puolella, joten hyvää uutta vuotta tässä samalla!