Jotta näkyisin myös pimeässä

Juhuu!

Voi pojat! Tämä merkintä on odottanut julkaisua jo jonkin aikaa. Ei vain ole ollut kunnollista hetkeä saada asioita aikaiseksi. Nyt kuitenkin!

Paahdamme Rorunen kanssa pukuja ja muita WCS-jutskuja kasaan minkä kerkeämme. Nyt tulee asiaa yhden puvun tiimoilta, jota olen työstänyt hyvin innoissani.

Odin Spheren Gwendolyn

Odin Sphere on täynnä ihania hahmoja, mutta moni niistä on tähän asti jäänyt haikailun tasolle, koska en ole tuntenut taitotasoni olevan tarpeeksi hyvä niiden tekemiseen. Mercedes sai elämän vuonna 2016 WCS-karsintoja varten. Kai jotain itsevarmuutta olen siitä ja muista puvuista kartuttanut, koska tässä sitä ollaan; tekemässä yhtä ehdottomasti kuumottavimmista unelmapuvuista ikinä eli Gwendolynia.

Tässä merkinnässä en kuitenkaan mene vielä varsinaisesti puvun työstämiseen, vaan kerron Gwendolynin keihäästä. Olen yhtälailla haaveillut tuon kepukan tekemisestä vuosikaudet, joten lähes kaikki työtavat olivat jo päässä valmiina.

Kepukka-aineksia

Keppi on yksinkertainen ja sitä varten en joutunut ostamaankaan mitään muuta kuin yllä näkyvät tavarat. Kaikki muu löytyi jo kotoa.

Keihään rungoksi ostin aurausviitan, mikä huvitti minua paljon. Rungon täytyi olla kevyt, ontto ja helposti katkaistavissa/liitettävissä, koska omg! Gasp! Keihäs lähtee mukaan Japaniin. Muuten luultavasti olisin valinnut materiaaliksi puun, koska sillä olisin voinut välttää muutaman kommervenkin.

Mallailua

Työstämisen aloitin keihään Psypher-kivestä. Tein joitain laskelmia aseen mittasuhteista ja sen mukaan yhden (pienin) paperiversion kivestä. Ja koska nämä epätodelliset hahmot ovat välillä myös mittasuhteiltaan vähän erilaisia kuin minä, tein kaksi muuta paperista kiveä kokeeksi. Keskikokoinen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi kaikin puolin.

Myös kiven tuli olla ontto ja kevyt, joten se syntyi muovikansiosta.

Kivi

Tein kaavat kiveen niin, että se koostuu kahdesta palasesta muovia, jotka on taiteltu kulmikkaaseen 3D-muotoon ja päällystetty/kasattu tavallisella kontaktimuovilla. En halunnut käyttää liimaa särmien yhdistämiseen, koska läpikuultava muovi olisi paljastanut epäsiistit liimaukset turhan hyvin. Tämä osoittautui hämmentävän kestäväksi kokonaisuudeksi, koska tuo kivi on pyörinyt ja seikkaillut vähän väliä missä sattuu eikä ole siitä kärsinyt sen kummemmin. Kivi on siis irrotettava.

Halusin kiven lähtevän irti tulevaisuutta varten, jotta saisin sen sisälle halutessani valon.

Suurta ja mahtavaa innovatiivisuutta!

Kivi on kiinni niinkin oivaltavalla tavalla, kuin pullonsuulla ja korkilla. Sahasin normaalista 0,5 litran muovipullosta suun irti (tämän jälkeen siitä ei enää saanut panttia takaisin) ja kiinnitin sen kiven alaosaan rautlangalla ja epoksiliimalla. Kokeilin ensin pelkkää liimaa, mutta se ei kestänyt pitemmän päälle rasitusta. Rautalankasysteemi oli kaikin puolin tukevampi ja kestävämpi. Korkin liimasin aurausviitan päähän myös epoksi liimalla. Sekään ei tahtonut kestää rasitusta, mutta uudelleen liimattuna ja worblalla vahvistettuna sekin pysyi lopulta paikallaan.

Kaikki muut osat keihäästä ovat suurimmaksi osin worblaa tai mustaa worblaa. Ainoana kinkkisenä puolena oli se, että aurausviitan muoviin ei tarttunut mikään worbla tai liima ollenkaan. Jouduin lopulta poraamaan kepin täyteen reikiä, joista vedin rautalankoja läpi. Rautalangat sidoin pieniksi lenkeiksi niihin kohtiin, joihin worblaosien tuli kiinnittyä. Näin Worballa oli jotain pohjaa, mihin tarttua.

Sirpin sisusrakenteet, että se pysyy ylipäänsä kiinni.

Keihään varressa on kuun sirpin muotoinen koriste, joka vaati myös rautalankavahvikkeet. Lisäksi sirpin pohjana on kartonki kaava, jonka päälle rakensi worblan jämäpaloista 3D-muodon. Myös musta tötterö sirpin päällä on valmistettu kartongista ja mustasta worblasta. Sirppiä ja keihään alapäässä olevaa tappia paikkailin ja tasoitin vielä paperclay-massalla.

Osina

Jotta keihäs olisi mahdollisimman helppo kuljettaa yhtään mihinkään. Sahasin sen vielä kolmeen osaan (+kivi). Osat kiinnittyvät toisiinsa katkaistuilla vesiputkien liittimillä. Katkaisemattomat liittimet olivat vähän turhan tiukkoja.

Tämän jälkeen keihäs sai päälleen spray-kittikerroksen jos toisenkin ennen maalausta.

Vaiheita

Maalina käytin metallin mustaa spray-maalia, joka osoittautui hyvin hyvin hyvin kiiltäväksi. Jopa liian kiiltäväksi omaan makuuni, mutta onneksi kiiltolakka himmensi kiiltävyyttä hieman. Heh. Ennen lakkausta yritin hieman maalata pieniä korostuksia, mutta maali on edelleen niin kiiltävä, että ne tuskin erottuvat mihinkään.

Se on valmis ja siel on valo!

Minun ei ollut tarkoitus tässä välissä rueta säätämään valojen kanssa, mutta eräs ilta kaivoin käyttämättömänä lojuneet LED-valovärmeet, jotka aikanaan tilasin Mercedeksen asetta varten (minkä materiaalit ovat edelleen olemassa), ja ryhdyin niillä leikkimään... Nyt keihäässä on siis valo. Aivan yksinkertaisuuden huippu, mutta katsotaan saanko edes mahdutettua isompaa systeemiä keihään sisälle (kaikki ne rautalankaviritelmät ovat nyt vähän sähköjohtojen tiellä). Jee!

Gwendolynin oli tarkoitus valmistua Desuconia varten, mutta päätin, että keskityn muihin pukuihin tässä välissä ja teen Gwendolynin rauhassa valmiiksi Japania varten sitten myöhemmin. Cosplannerin mukaan Gwendolynista on 84% valmiina, joten reippaasti voiton puolella ollaan. Puvun muista osista kirjoittelen sitten myöhemmin lisää.

Fukka kiittää!

PS: Lauantaille Gwendolynin sijaan Desuun lähtee mukaan Yuna, jota olen saanut kaivata ja ikävöidä tässä kesän ryömiessä lähemmäs. Olen hyvin innoissani. Perjantaina uskallan vetää Matron-Edean päälleni ja sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa Uutuus-Mitsuha Kimi no Na wasta. Olen täpinöissäni. Hassua, miten pukuja voi olla ikävä...

Myötä- ja vastamäkeä vuodessa 2018

Heippaaa!

Vuodenvaihde vyöryy lähemmäs eli aika taas tarkastella menneitä kommelluksia ja vähän kertailla juttuja. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi käteen?

Vuoden 2018 uutukaiset.
Kuvaajina:
 Kis (Uraraka, Kaname ja Yuna)
Rorune (Suga)
ja Soffi (Yamaguchi)

Viisi uutta pukua näki päivänvalon vuoden 2018 aikana. Periaatteessa vain 4, koska Suga ja Yamaguchi jakavat samat kamppeet. Itselleni tämä tuntuu taas hirveän vähältä, mutta sitten pitääkin muistaa kaikki muut jutut, joita tuli tehtyä. Ne eivät näy ihan samalla tavalla, mutta ovat kuitenkin täyttäneet vuotta.

Vanhat, jotka pääsivät ulkoilemaan.
Kuvaajat: miä (Haru)
Kangaskasa (Excel)
Kis (Mercedes, Kiyoko ja Stella)
Rea  Rautamies (Ranma)

Alkuvuodesta Urarakan ohella korjailin Stellaa ja Halia. Stella sai kokonaan uudet kengät ja Halille valettiin samalla uusia kiviä. Jossakin samassa hässäkässä värjäsin myös kankaita meidän Haikyuu-poitsuille... Teinpä keväällä vielä muitakin juttuja, joista ei täällä ole ollut hirveästi puhetta kuten mm. sitä pukua, jonka oli alunperin tarkoitus päätyä WCS-lavalle. Se kuitenkin jää tulevaisuuteen vielä toistaiseksi.

Frostissa avaruusoliot pääsivät vihdoinkin tekemään paluun. Stella on tosi rakas puku, joten oli aivan ihana päästä käyttämään sitä jälleen. Rorune oli tietenkin kuumin ja komein taas kerran. Myös Uraraka sai rakkautta osakseen. Tykkään hirveästi siitä pukuna, vaikka kenkien malli edelleen vähän harmittaa.

Meijän alienit ❤️
woodi siellä taustalla.

Vaikka Yamaguchin peruukkiseikkailu ei tuolloin tuottanut vielä tulosta, Suga sai mahdollisuuden esiintyä Umiconissa. Umicon oli kokemus, jonne lähdin hyvin seikkailumielellä ja nyt tuntuu siltä, ettei siellä olisi oikeasti käytykkään. Oli hauska reissu, mutta viihtymiseen vaikutti enemmän kamut ja muut kuin itse tapahtuma.

Me pöljäkkeet
woodi, Rorune ja miä.

Nähtiin kans Reika

Uusia pelottavia juttuja tuli kokeiltua peruukkien värjäyksen merkeissä. Vaikka Yamaguchin ensimmäinen peruukki ei olekaan oikeasti toimiva, olen silti ihan tyytyväinen siihen, että kokeilin värjäystä musteilla. Lopullinen väri oli ihana, mutta käytettävyydeltään peruukki ei ole toimiva.

Isoimmassa kuvassa lopullinen väri. Oikeassa alakulmassa alkuperäinen.

Keväästä väänsin WCS-juttuja ja mekkoa Japaniin. Kaksi kivaa tapahtumaa jäi matkailun vuoksi välistä tänävuonna, mutta onneksi matkakin tarjoili cosplay-jutskuja.

Tyksin mun mekosta. :3

Lohdutan itseäni ajatuksella, että tämä mekko on vähän niin kuin olisin tehnyt yhden puvun lisää. Nykyään tulee niin harvoin tehtyä vaatteita itselle cosplayn ulkopuolella, joten whoop tämä oli saavutus.

Japani oli ihana, enkä kestä sitä, että ensikesänä sinne lennettään uudestaan. Niin paljon ihanuutta, muutakin kuin cosplay ja anime-juttuja, mutta myös niiiiiiiiiiiiiiiin paljon siistejä cosplay-asioita niin hyvin käsillä. Ja sellaista ryönää, jota täällä ei saa oikeastaan yhtään mistään.

Peruukkikauppa Swallowtail

Ehdottomasti yksi parhaista jutuista tänävuonna oli cosplay-studiossa vierailu. Paikka oli niin uskomattoman kiva ja ihana. Lisäksi minulla on ollut hirveän ikävä kunnon cosplay-kuvaamista. Oikeita kuvauksia tapahtumien ulkopuolella, joissa aika on pyhitetty vain ja ainoastaan kuvaamiselle. Niin monta pukua monen vuoden ajalta kaipaisi kuvausta. Ihan vain assarointi ja hengaus kuvausten merkeissä olisi myös ihanaa.

Kiitos dorkat, kun lähitte mukaan.
Erityisesti kiitos Kasalle, joka teki salapoliisityön ja löysi meille niin hienon paikan.

Jos Studio Booty - seikkailumme on jäänyt välistä, niin kannattaa käydä lukemassa täältä.

Minulla oli hirmu hauskaa eikä yhtään haittaa, että Excelistä on nyt olemassa epämääräisiä kuvia jos minkälaisessa paikassa.

Kasa kuvasi.

Kasa kuvasi.

Olen myös yrittänyt hieman parannella kuvankäsittelytaitojani. En ole aikaisemmin hirveän raskaalla kädellä uskaltanut editoida kuvia, mutta nyt olen yrittänyt panostaa vähän enemmän. Sitten olen välistä ahdistellut Kissiä asiasta :3c

Vas. alkuperäinen ja oik. mun editointi.
Kasa kuvasi.

Edelleen olen käsi, mutta ehkä hitusen itseluottamusta omaava käsi. Studio Booty -kuvilla on myös ollut helppo harjoitella, koska alkuperäisten kuvien valaistus on niin hyvä verrattuna esimerkiksi joihinkin kesän auringossa otettuihin kuviin.

Kesän auringosta puheen olleen. Kävimme Animeconissa... emmekä luultavasti ole menossa enää tulevaisuudessa.

Mersu pääsi autotallista ulkoilmaan.

Tässä reissussa oli hyviä ja huonoja puolia niin paljon. Tapahtuma oli alusta hyville asioille, jotka itse järkkäilin, mutta sen puolesta ainoa esiin nostamisen arvoinen asia oli Kamui. Kamuin puheohjelma oli hyvä sekä neiti itse oli aivan valloittava.

Me ja ihana Kamui

Mahtavai juttuja olivat minulle omat puvut. Kaname on rakkaus ja nyt myös pukuna hirveän ihana ja tärkeä. Mercedes oli tosi sopiva puku helteille ja sen pitäminen uudestaan oli ihanaa, mutta mikä parasta: saatiin kuvia! Tai minä sain! Kis oli ihanin taas, kun otti minut nurkkiinsa asumaan ja kuvasi.

Wääää!
Kuvasi Kis.

Yäääää!
Kuvasi Kis.

Sekä Mersusta että Kanamesta on nyt paljon ihania kuvia. Enkä ole edes tyytymätön omaan lahnanaamaani kuten yleensä. 

Kuvasi Kis.

Kanamen tekeminen oli kivaa. Pääsin hyppäämään Yunasta (bu dumtss) hetkeksi sellaisiin juttuihnin, jotka olivat jokseenkin tutumpia sekä kokeilemaan uusia hommia, jotka olivat myös osa Yunan työstämistä. Luova tauko niin sanotusti. Vekkihame oli jännittävä, vaikka en siihen ihan 100% tyytyväinen ole. Peruukki oli myös hauska kokeilullinen projekti.

Kuvasi Kis

Sitten tämän vuoden suuri rakkaus eli Yuna, Shiva ja WCS. ;____;

Näissä hahmoissa on minulla lähes yhtä paljon tunteita kiinni kuin Edeassa ja Seiferissä. Esitys oli myös yksi tunnnemöykky pelotuksineen ja symbolikielineen ja ja ja aaaaaaaaaaaAAAAAAA!

Kuvasi Mikko Karsisto.

Tracon meni lähes kokonaan WCS-myllytyksessä; ensin kisapäivä ja sen kohellukset ja sitten sunnuntaina kaikki ihmiset ja uudenlainen WCS-myllytys ;___;

Kuten olen jo maininnut aikaisemmin, tämä voitto ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. 'Ikuinen kakkonen' on ollut vähän sellainen pilvi pään yläpuolella, minkä lisäksi minä itse omassa pienessä päässäni olen alkanut kyseenalaistamaan omaa osaamistani hyvin rankalla kädellä. Olen tietoinen siitä, että pukuni eivät ole ihan samaa ns. tyyppiä, jota isoissa kisoissa yleensä nähdään, ja myös siitä, että meidän esitykset välillä ovat "erilaisia".

Tämä oli kaikista menneistä ja tulevista tuskailuista huolimatta mahtavin asia tässä vuodessa. Kiitos siitä kaikille ja varsinkin Rorunelle ❤️

Kuvasi Mihashichu

(Hävytön mainos: Frostissa olen puhumassa esitysten suunnitelusta ja rakentamisesta, joten tulkaa kuuntelemaan, jos kinostelee.)

En osaa kovin hyvin kasata ajatuksia tämän WCS-hälinän tiimoilta niin, että en lähtisi jaarittelemaan, mutta silti pysyisin selkeänä. Sanotaan näin, että olen hyvin onnellinen, että tämä vaihe on takana ja uusi seikkailu edessä. Samalla pelottaa ja jännittää hirmuisesti. Ollaanko me tarpeeksi hyviä edustajia? Riittääkö meillä panokset siihen, että teemme meidän näköistä settiä, mutta samalla olemme edustavia ja onnistumme näyttämään taitojamme tarpeeksi laajasti?

Kuvasi Nyymix

Yunasta vielä. Yuna on ehdottomasti lempipukuni tällä hetkellä. Tiedän sen kaikki virheet, mutta kokonaisuutena se on mielestäni onnistunut. Lisäksi olen jotenkin hyvilläni siitä, mite hyvin oma naamani sopii Yunalle. Meikki on myös osa syynä. Käytin hirveästi harmaita aivosolujani siihen, että edes jotenkin saisin kasvoni muistuttamaan enemmän Yunan piirteitä (vaikka löysinkin oikean sävyisen huulipunan vasta nyt kolme kuukautta myöhässä).

Monelle cosplay-vuosi on ohi Traconin tai SM-kisojen jälkeen, mutta minulla se ei ole loppunut vieläkään.

Nämä dorkat. Tukki: Rorune
Kuvasi Soffi

Yamaguchi 1,0 valmistui Chibiconiin. Rorune sai myös Tsukkin tehtyä ja tämä kaveriduo lämmittää sydäntäni niin hirveästi. Suola ja kaneli ovat tärkeitä. Yamaguchi on saanut jo uuden peruukin rapakon takaa, koska en aijo käyttää tätä värjäyshirviötä enää.

Fukan kokeileva keittiö/kylpyhuone sai jatkoa, kun värjäsin Harun vanhan peruukin uudella tekniikalla Baariconia varten. Siitä tuli mukiin menevä ja Harua olisi tarkoitus ulkoiluttaa vielä lisää uudella tukalla. Enkä kestä Soffin Riniä. Se. On. Niin. Kuuma.

Kuumin ja komein Soffi-Rin

Heti Yamaguchin perään piti hypätä takaisin uusien pukujuttujen pariin (Haru oli vain pieni sivupolku). Binderi tuli tehtyä ja Kohaku aloitettua. Hieman kuvittelin, josko olisin saanut Kohakun valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta ehei. Kirjailut vievät niin tuhottomasti aikaa, vaikka heilunkin neulan kanssa kaikissa mahdollisissa väleissä.

Miehustan kuviointi alkaa näyttää joltain.

Tämä on samalla ihaninta ja hirveintä ikinä; tykkään kirjomisesta kovasti, mutta trikoo materiaalina on ihan pepuista ja alkuun käyttämäni tukikangas ei sopinut tähän kovin hyvin. Nyt ollaan jo osittain voiton puolella, mutta valmistumiseen on vielä reippaasti matkaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että tykkään enemmän haastavista puvuista kuin työläistä...

Summa summaarum: vuosi oli täynnä ihan hirveän kivoja juttuja, mutta pelko ja epäusko itseeni varjosti monia asioita. Näin jälkijunassa voin olla iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka se kyseisellä hetkellä olisi ollut koettelevaa.

NIIN PALJON UUTTA! Ainakin siltä se tuntuu. Uutta on pakattu tähän vuoteen ja seuraavaan. Pitkään on ollut sellainen olo, että oma tekeminen junnaa paikallaan, kun ei vain osaa ottaa mitään uutta juttua tai ei uskalla. Nyt on tehty sitäkin monessa muodossa.

Kaikki tämän vuoden puvut ovat niin tärkeitä. Kaikissa on jotain hirveän erityistä ja ihanaa. Mikään ei ole tuntunut pakkopullalta vaikka hampaita on välistä pitänyt purra yhteen.

Fukka kiittää ja kääntää nokan kohti seuraavaa vuotta ❤️

PS: Olin höpö täti ja tein mukelolle oman ninjamiekan joululahjaksi.

Ta daa!

Hauskaa tässä on se, miten selkeästi huomasin materiaalien ja niiden hallitseminen muuttaneet tekemistäni (ja muutenkin cosplayta). Kenshinin miekka vuodelta 2013 on myös katana, mutta tehty aivan eri materiaaleista. Näin puolivillaisesti sain aikaan paremman ja kestävämmän miekan alle puolessa siitä ajasta, mikä meni Kenshinin miekan tekemiseen.

PSS: Meidän Twitter # kaikelle WCS-reissuun liittyville hölötyksille on #WCSkälätys. Vielä siellä ei hirveästi ole mitään, mutta aktivoidumme kyllä.

Tämä on kai sitten hyvästit - Animecon 2018

Hei.

Kysymys kuuluu: miksi edes vaivauduin Animeconiin?
Vastaus: Matsucon ja Desucon jäivät kokonaan välistä, joten halusin edes jotain coniaktiviteettia kesälle, ja oli ikävä ihmisiä.

Umiconin ja viimevuotisen Animeconin jälkeen järki sanoi, että älä mene, mutta masokisti minussa sanoi, että mene. Lähdin siis matkaan kohti Helsinkiä. Sain yöpyä Kissin nurkissa, mikä oli jännittävää eikä tuntunut yhtään conilta. Koko reissua edeltäneen viikon ja jopa nyt jälkikäteen on tuntunut siltä, että Animeconin reissu ei olisi ollut edes totta...

Ottakaa Hilla, joka ei tykännyt minusta :(

Lauantaille otin puvuksi mukaan Mercedeksen, joka on saanut rauhassa lojua kaapissa sen kaksi vuotta. En edes viitsinyt vilkaista säätiedoituksia viikonlopun osalta, koska tiesin, että tukehtumiskuolema on edessä joka tapauksessa. Mersu oli kuitenkin ihan kohtuullinen valinta. En kuollut.

Lauantaiaamuna oli Jonoconin tuntua ilmassa, kun raahauduimme tapahtumapaikalle ehkä turhan hyvissä ajoin. Ihmiset jonottivat lippujen vaihtoon, minkä jälkeen jonotettiin sisäänpääsyä, että päästään nopeasti ensimmäisten joukossa jonottamaan lippuja ohjelmiin ja nimikirjoitustilaisuuksiin. Juuri tästä syystä itsekkin säntäsimme jonosta toiseen, koska tiesimme Kokoustamon pääsalin olevan kehno paikka siinä mielessä, että siellä ei ole nousevaa katsomoa.

Ainoat kuvat, jotka otin Mersusta koko päivänä.
Taustalla Jono.

Cosplay-kisan ja Kamuin ohjelman liput olivat meille ne, mitä menimme hakemaan. Jouduimme jonottamaan jonkun tovin. Meitä ennen pääsivät jonottamaan tietenkin superlippulaiset, jotka pääsivät sisään ennen normikävijöitä. Vähän ennen meidän vuoroa osan ohjelmien lipuista vasta tuotiin jaettavaksi, koska tähän asti niitä oltiin leikkaamassa... Eli kaikki ihmiset ennen sitä, jotka olisivat halunneet liput näihin ohjelmiin eivät olleet niitä vielä saaneet, ja osa olikin mennyt takaisin jonottamaan...

Tämä ei sentään koskettanut meitä. Saimme liput kisaa ja Kamuin ohjelmaan ensimmäisten joukossa. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasimme, että Kamuin Q&A-tilaisuuden liput olivatkin aivan salin viimeiseltä riviltä... Liput oli siis jaettu väärässä järjestyksessä. Kiva.

Ostin asioita.

Olin vähän kiikun-kaakun siitä, että menekö katsomaan avajaiset vai Cosplayn ulkonäköpaineet. Jälkimmäinen kiinnosti sen vuoksi, että sen ohjelmakuvaus antoi ymmärtää, että kyseessä on nyt joku "uusi juttu", jota ei ole ennen ollut olemassa, ja kuvauksen perusteella käsittelyssä olisi ollut enemmän ulkonäöstä kiusaaminen ja muun ympäristön paine. Olin hämmentynyt ja päätin ottaa asiasta selvää.

Ohjelma oli juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan. Ulkonäköön kohdistuvaa kritiikkiä käsiteltiin hiljattain syntyneenä asiana ja nettikiusaus oli hyvin suuressa osassa. Ehkä hieman harhaan johtavaa informaatiota, ja epäilen, että ilmiö on ainoastaan uusi tuoreemmille harrastajille. Sekä ulkonäkökriittisyys että nettikiusaaminen ovat olleet tässä harrastuksessa mukana lähes aina. Olen itse puinut aihetta tässä blogissa jo vuonna 2011, eikä se edes tuolloin ollut mitenkään uusi asia. Tämä ohjelma ei tarjonnut minulle mitään uutta tai oleellista, joten poistuimme lopulta paikalta katsastamaan avajaiset.

Avajaiset.

Kannatti mennä avajaisiin, koska siellä oli tarjolla ihanaa musiikkia, jos ei muuta. Olen hukannut nimen, mutta hieno jousikvartetti soitti iloksemme muutaman kappaleen. Mukaan mahtui yksi elämäni suurimmista rakkauksista Final Fantasy X:n To Zanarkand. Itkuksi meinasi mennä siinä kohtaa, mutta paras veto oli kuitenkin viimeinen Game of Thrones -kappale.

Selvisimme monesta sotkusta viikonlopun aikana tuurilla. Myös Kamuin Q&A-ohjelman paikkaongelmasta. Sali ammotti tyhjyyttään, joten hipsimme lähemmäs lavaa seuraamaan ohjelmaa. Tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista, jos paikkaliput olisi jaettu loppuun. Se kääntyi meidän onnekseemme.

Suruinen Kis, koska vika rivi.

Kamui oli hyvin viihdyttävä. Hän puhui paljon ja hyvin innostuneesti. Haastattelijoilta olisin toivonut vähän enemmän mukautumiskykyä, koska useamman kerran Kamui vastasi kysymykseen X ja samalla myös seuraavaan kysymykseen, mutta silti heti perään kysyttiin samaa asiaa, joka juuri sai vastauksen. Kamuin Q&A oli itselleni kuitenkin yksi parhaista ohjelmista koko tapahtumassa. Huomasi kyllä, että hän on osannut markkinoida itsensä maailmalle ja edustaa hyvin.

Suuri halu oli käydä jo lauantaina Kamuin pöydällä ostamassa tavaraa, mutta lähemmäs 100m pitkä jono ei houkuttanut. Tämäkin oli vähän hupsu, koska tavallaan Kamuilla oli nimikirjoitustilaisuus, mutta omalla myyntipöydällään, mutta tavallaan ei. Nimikirjoituksia pystyi pyytämään ihan vain menemällä hänen pöydälleen (johon kylläkin lähes koko ajan oli jonkinlainen jono).

Ei hirveästi ollut kirjoja jäljellä enää siinä vaiheessa, kun päästiin lopulta pöydälle.
Eipä niissä missään ihan hirveästi uutta ollut :D
Kamuita on tullut kuitenkin seurattua netissä vuosikaudet.

Jossain välissä minua tultiin pyytämään Hall-kisaan, mutta koska Mercedes on sijoittunut puku, en tietenkään voinut osallistua. Sen sijaan sain hieman tuupittua Kissiä kisailemaan. Kjeh.

Cosplay-kisat piti tietenkin katsastaa. Kisan paikkalippujen kanssa ei sentään ollut mitään outoa sählinkiä ja saimme ihan hyvästä rivistä paikat. Hall-kisan molemmat sarjat olivat mielenkiintoiset. Hienoa, että pareja oli saatu kasaan niinkin monta. Tämän hetken cosplay-trendit olivat myös vahvasti edustettuna.

Kis tuli toiseksi yksilösarjassa! Jee jee jee!

Kisan jälkeen olikin lähes kaikki ohjelma lauantailta ohitse. Jonkun aikaa kerkesimme pallota vielä ympäriinsä ennen kotiin paluuta.

Tykkäsin myös tästä "kasuaali-lookista" ihan oikeasti.

Sunnuntaille tein uuden puvun! Semiajankohtaisen myös! Full Metal Panic! on yksi vanhoista lempisarjoistani ja uuden kauden kunniaksi päätin vihdoin tehdä Chidori Kanamen. Kaname on paras koulutyttö ja olen suunnitellut tekeväni neidin jo pitkän aikaa, mutta ei ole ollut kunnon saumaa. Lämmöstä ja kuumasta huolimatta Kaname oli tosi mukava puku, koska pystyin välistä nakkaamaan takin pois.

Sunnuntaina aamusta oli ainoa sen päivän kiinnostava ohjelma, jonka olin pannut merkille etukäteen. Historian havinaa: menneisyyden henkilöt animessa jäi kuitenkin välistä, koska tuo oli se hetki, kun vihdoin pääsimme jonottamaan Kamuin pöydälle.

Benni oli ihana ja otti kuvan!

Kamui oli yhtä ihana kuin edellisenä päivänä Q&A:ssa. Hän jutteli ja höpötti kaikille ja selvästi osasi antaa jokaiselle oman aikansa. Pyysimme printteihin nimmarit myös Benniltä, joka piirteli niihin kaikkea hassua. Höpöttelyjen ja ostosten jälkeen saatiin vielä ottaa yhteiskuva.

Minulle Kamui on ollut viihdyttävin kunniavieras kaikista. Muut, joita olen käynyt katsomassa ovat olleet ihania ja tärkeitä, mutta Kamuin presenssi ja karisma oli ihan erilainen kuin kenenkään muun.

Kokoelmani pieniä virkattuja eläimiä kasvaa...

Sunnuntaipäivä meni vähän palloamiseksi ja jutusteluksi, mutta kävimme vielä kuulemassa metallimusiikkia Polygon Blackin toimesta. Vaikka kappaleet eivät olleet itselleni mitenkään merkityksellisiä tai edes tuttuja, oli konsertti silti mainio.

Nälkä ja kuumuus vaivasi, joten konsertti jäi meillä viimeiseksi ohjelmaksi. Nihkeän viikonlopun kruunasi vielä VR:n junaperseilyt.

Messukeskus oli mukava tapahtumapaikka, koska oli hyvät kulkuyhteydet, tilaa ja ilmastointi toimi. Kahvila ja ruokapaikat olivat myös hyvä lisä. Totesimme, että tämä on conipaikka, jolta ei tarvitse poistua, jos ei halua. Jos joku toinen tapahtuma järjestämään Messukeskuksessa, niin voisin harkita (Yukicon?). Ainoa miinus on Kokoustamon typerä tasakatsomo.

Elikot oli matkassa taas.
Piti myös esitellä Boroa.

Animecon ei tarjonnut minulle hirveästi mitään, mutta ei pettänytkään, koska odotukset olivat aika alhaalla. Informaation kulun tökkiminen ja rehelliset mokailut näkyivät omassa kokemuksessani, mutta omaksi onneksemme sattuma ja tuuri pelastivat monen tilanteen. Näin kävijän ja sivustaseuraajan näkökulmasta Aconilla on paljon kehitettävää. Työvoiman informoiminen ja yhtiötoiminnan läpinäkyvyyttä tulisi parantaa hurjasti. Jos selkeitä ja oikeasti näkyviä muutoksia ei Animeconin toimintaan tule, tämä jää takuulla minun viimeiseksi Animeconikseni.

Oli kiva päästä kotiin.

Animeconissa oli plussia, kuten Kamui ja muut kunniavieraat, jotka ovat olleet Animeconissa (ja Umiconissa) kova sana jo pitkään, mutta muuten mielestäni tapahtuman taso ei yllä sinne minne sen tulisi. Acon jää kutakuinkin perushengailuconiksi. Sitten voidaankin miettiä, että "kuuluvatko" näin isot kunniavieraat sellaiseen tapahtumaan, joka muuten ei tarjoa sisällöllisesti kovin kummoista. Hengailuconeilla on oma paikkansa ja kävijäkuntansa, mutta kuuluuko perushengailuconin lipun maksaa n. 40€? Kuten viisaammat ovat jo sanoneet: tällä hetkellä Animecon ratsastaa muiden tekemällä työllä sekä maineella ja yrittää kääriä siitä rahat.

Fukka kiittää!

PS: Kirjottelen Kanamesta vähän jossain välissä. Meinasi tämänkin tekstin kanssa tökkiä, niin pitää vähän kasailla itseään.

God Save the Queen

No moi!

Oho oho hubs hubs... Tämän esityspakerruksen muuttaminen kirjoitettuun muotoon vähän venähti. Kertoo paljon siitä, millaisella fiiliksellä tätä jahkailen. Yritän pitää asiat suppeana, mutta silti vähän vaikertaa tietyistä asioista. Tietyllä tapaa tämän esityksen kanssa saatiin painia vähän liikaa oman jaksamiseni puolesta.

Tärkein teema esityksessämme ihan alusta asti oli äidin ja lapsen välinen suhde. Hirmuisten suunnitelujen ja pohdintojen jälkeen saimme aikaan tarinan tyngän, mikä sisälsi klassisia tarinankerrontamuotoja ja -kliseitä. Se nojasi hyvin vahvasti läheisyyden ja välittämisen kuvaamiseen. Harmillisesti jo ääniraitaa valmistellessamme ja harjoitusten alussa huomasimme, että kaikki ei tule mahtumaan 2,5 minuutin sisälle. Uusi teema oli Kill your darlings, ja jouduimme karsimaan "turhia" asioita pois esityksestämme hyvin raa'alla kädellä. Juonesta tuli paljon kylmempi aiempaan verrattuna, mutta sillä mentiin eteenpäin.

Kuva: Matias Tukiainen

Harjoitusten lomassa tuli myös muita muutoksia esityksen luonteeseen. Mercedeksen varsijousi (vai jalkajousi?) oli alunperin osa esitystä, mutta se muutti lopulta muotoa nauriiksi ja sipuliksi. Tässä myös yksi syy, miksi en lopulta edes aloittanut jousta, vaikka kaikki materiaalit oli jo hankittuna. Ja se tuskin olisi mahtunut coniautoon mukaan.

Tiedän esityksen ontumakohdat ja heikkoudet, mutta työskentelimme Rorunen kanssa parhaamme mukaan niissä puitteissa, mitä oli tarjolla. Siinä mielessä en voi olla tyytymätön, ettemmekö olisi yrittäneet ja tehneet jotain meidän näköistä. Tämä esitys ei meidän osaltamme ollut niin tyylipuhdas tai hyvin käsikirjoitettu kuin aiemmat yhteiset projektimme. Se ei kuitenkaan ihan täysin susi ollut edes omasta mielestäni. Minun puku- ja esityssähläyksiä lukuun ottamatta, esitys itsessään oli kai ihan jees tai ok.

Äiti ota nauris.
Kuvasi: Matias Tukiainen

Toimme lavalle taas erilaisia tunteita ja erilaisen tarinan kuin aiemmin ja se on minulle tärkeintä. Minä kuitenkin haluan tunnustella ja tutkia omaa osaamistani ja rajojani myös esitysten puitteessa. En halua tyytyä yhteen tai kahteen kikkaan, mitkä olen todennut toimiviksi ja menestyksekkäiksi. Haluan tehdä uutta itselleni ja ehkä myös jollain tasolla uutta myös katsojille.

Meillä oli myös kivaa Rorunen kanssa. Ajatukset loksahtelivat välillä niin hyvin yhteen, että saatoimme saada saman idean täysin samalla hetkellä ja sanoa sen ääneen. Joitain asioita jouduimme puimaan vähän eri näkökulmista, mutta se on esityksen kannalta vain hyvä asia. Kaikki se mihin pystyimme keskenämme vaikuttamaan suunniteltiin huolella.

Kuvasi: Mihashichu

Sitten oli asioita, joihin emme pystyneet vaikuttamaan... kuten stream-lähetys... Jauhoin asiasta jo aiemmin kesällä paljon ennen Traconia (links), mutta sanompa vielä tiivistettynä tiettyjä asioita.

Taustanauharajoitteet ovat täysin pepuista. No mehän lopulta heitimme streamiä vesilinnulla ja totesimme, että meidän esitys on tarkoitettu niille, jotka istuvt Tampere-talon katsomossa. Mikä on yksi perimäisistä ajatuksistani esiintymisen suhteen; esitykset tehdään joko lavalle tai kuvattavaksi. On eri asia esiintyä live-yleisölle kuin kameran välityksellä.

Ääniraidan kasaaminen oli onneksi suhteellisen helppoa ja mutkatonta sen jälkeen, kun olimme päättäneet tehdä sen välittämättä rajoituksista. Replojen äänitys meni suht helposti, koska kummallakaan ei ollut mitään suuria diibadaaboja höpötettävänä.

Pyydän anteeksi tönkköä poseeraamistani lavalla.
Olin jossain muualla tuolla hetkellä.
Kuvasi: Mihashichu

Stream ei kuitenkaan vaikuttanut ainoastaan taustanauhan tekemiseen ja suunnitteluun. Sillä oli myös suuri vaikutus lavan valojen käyttöön. Siksipä haluan jakaa neuvon kaikille, jotka joskus tulevaisuudessa suunnittelevat esityksiä, jotka ken ties saatetaan streamata tai muuten lähettää suorana: Älkää suunnitelko esitystä niin, että siinä tarvitaan pimeitä hetkiä, koska ne eivät ole tuolloin mahdollisia. Kuvaamisen takia lavaa ei voida vetää kunnolla pimeäki bläkärissä, koska kameran tarkennus ei luultavasti kerkeä mukaan liian rajuihin valomuutoksiin (tai jotain muuta shaibaa). Katsomon yleisössä tämän huomasi varmasti.

Ja näin taas yksi osa meidän esitystä vedettiin alas vessasta.

Näin ikään.
Kuvasi: Mihashichu

En valittaisi näistä asioista näin rankasti, jos kaikki tämä olisi ollut tiedossa jo siinä vaiheessa, kun portfoliota aloimme kasaamaan. Siihen kuitenkin vaadittiin selontekoa esityksestä, koska ylläripylläri se on osa arviointia. Reilu kaksi kuukautta ennen kisaa ei ole mielestäni sovelias aika ilmoittaa, että: "Hei koska me streemataan, niin nämän ja nämä asiat ei sit onnistu," kun kisaan on haettu tai ilmoittauduttu jo hyvä tovi aikaisemmin.

No meni tämä paremmin kuin vuosi takaperin, milloin kisaajat saivat tiedon mahdollisesta streemauksesta 1,5 viikkoa ennen kisaa. Ja samaan syssyyn ilmoitettiin, että kuvaaja on sit teideän kanssa yhdessä lavalla. Siinä vaiheessa käpy löi liekkiä ihan kunnolla, koska voihan juman vittu nyt sentään. Onneksemme 2015 WCS-karsintoja ei lopulta streemattu.

Mielipiteeni streemauksesta.
Kuvasi: Mihashichu

Miten meni niinku noin omasta mielestä? No, ei ihan putkeen kyllä. Niin moni asia pisti kampoihin, että välillä olin ihan oikeasti itkupotkuraivarin partaalla (saatoin jonkun itkun tirauttaa). Kaikki se stressi kai purkautui sitten Traconin aikana. Tämä oli kuitenkin ihan erilaista verrattuna aikaisempiin vuosiin WCS:n kanssa. Nyt piti yrittää ja puurtaa enemmän esityksen parissa, koska se ei ollut meille niin luontevaa +kaikki paske siihen päälle. No nyt se on ohi... paremman puutteessa.

Tulevaisuudelle on jo suunnitelmia, mutta kirjoittelen niistä sitten jossain välissä.

Fukka kiittää.

PS: Nyt nauran partaani, koska Tracon-stream-video on poistettu YouTubesta, koska se rikkoo YouTuben käyttöehtoja. Hah, vahingonilo.

PPS: Ja hyvvää synttäriä Naruto!