Jonocon - Animecon 2016

Moi moi!

Animecon... melkein unohtui. Pokémon Go syö elämäni. Sain kuitenkin Rabbanan eli Samin ottamia kuvia ihanasta ryhmästämme, ja muistin, että kävin mutkan Jyväskylässä. Pitänee nyt kirjoitella aiheesta.

Täysin cosplay- tai conimaailmaan liittymätön perjantaivisiittimme Jyväskylän seikkailupuistoon oli kyllä koko reissun kohokohta. Olen halunnut päästä moiseen ihmemaahan siitä lähtien, kun kuulin niiden olemassaolosta. Nyt pääsin! Ja voi elämä! SE OLI NIIN KIVVAA! Tykkään korkeuksista ja kiipeilystä monessa eri muodossa, joten tämä oli yksi unelmien täyttymys. Ah ihanuus.

Coni itse alkoi vasta launataina, mikä toi tullessaan yllärin jos toisen. Elämme vuotta 2016 ja saapuessamme conipaikalle kohtuu myöhään (omalla mittakaavallani) odottaa meitä Paviljongin pihalla tällainen näky:

#jonocon

En osannut varautua tähän mitenkään. En henkisellä tasolla enkä ihan konkreettisesti; sain hyvin vahvoja takaumia vuodesta 2009 ja Kaapelitehtaasta enkä tietenkään ollut ottanut minkäänlaista lämmikettä, jos vaikka kylmä yllättää pihalla. Onneksi jono liikkui nopeasti eteenpäin, eikä pihalla tarvinnut lusmuta kovin pitkään.

Jonosta piti sujahtaa suoraan infoon kyselemään cosplay-kisan paikkalippujen perään. Infossa meitä katsottiin kieroon, kun asiaa tiedustelimme, mutta lopulta saimme tiedon, että niitä jaetaan viereisessä salissa. Ja siellä meitä odotti uusi jono. Saimme liput sekä cosplay-kisaan, että Pokémon-musikaaliin, mutta ei lippujen jakajillakaan olleet ihan kaikki info tiedossa...

Pukuna lauantaina oli Baccano!n Nice, jota olin korjaillut sen verran, että ostin uudet housut ja tein uuden silmälapun... ja toisen sen jälkeen, kun homasin, että tein ensimmäisen väärälle silmälle... Eli! Olin jälleen lähes sokea. Onneksi woodi oli ihanin pari ja talutti minua kädestä lähes koko päivän. Saimme siis vihdoinkin Baccano!-ryhmän kassaan ja kerrankin lähes koko poppoo oli osa samaa ryhmää (miinus ne murut, jotka eivät olleet matkassa).

Kattokaa sitä! Se on niin sievä!
Jacuzzi: woodi Nice: miä
Kuvasi Rabbana

Lauantaina en hirveästi voinut tutustella Paviljonkiin rakennuksena. 3/4-sokeus ja satunnaiset väenpaljoudet pistivät pään ihan pyörälle ja vasta loppu päivästä aloin hahmottaa rakennusta kokonaisuutena. Sunnuntaina pääsi jo enemmän ja helpommin tutkailemaan. Paviljonki miellytti minua suuresti. Musiikkikeskukseen aivoni liittävät automaattisesti kuumuuden, hikisyyden ja huonon hapen. Näitä kolmea ei tarvinnut kohdata tämän tapahtuman aikana juuri ollenkaan. Toivottavasti Acon jää Jyväskylään.

Ohjlemissa tuli käytyä ihan kivasti. Kaikkea en edes päässyt katsomaan, vaikka olisin halunnut, koska oli päällekkäisyyksiä ja väsymystä ja muita ongelmia.

Lauantain ensimmäinen ohjelma oli Genderbending ja cosplay: mitä, miksi ja miten? Ja nyt, kun asiaa enemmän pohdin, en ymmärrä, miksi olin kuulemassa sitä, kun samaan aikaan olisi mennyt Nössöt ärsyttää ja CMV-luennot... What's done is done. Asia on kiehtova ja minulla on siitä paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Ohjelmassa kuitenkin keskityttiin mielestäni vähän liikaa siihen, miten genderbending määritellään missä ja milloin. 40 minuuttia ohjelman alusta ja aiheeseen cosplay päästiin ensimmäistä kertaa. Loppupuolella ohjelma oli hyvin yleisöpainotteinen ja avasinkin sanaisen arkkuni kerran jos toisenkin. Kaikesta alun määrittelystä ja rajaamisesta huolimatta osa yleisöstä ei siltikään ollut ihan kärryillä siitä, millaisesta genderbendauksesta puhutaan... Kokonaisuutena ihan OK paketti, mutta ei sen enempää.

Chane: Kide, Claire: Rorune, Jacuzzi: woodi, Nice: miä, Isaac: Harri ja Miria: Soffi
Kuvasi Rabbana

Ryhmää piti kuvata, koska se oli vihdoin kasassa. Ongelma oli kuvaajan puutos. Onneksi menin muuten vaan sanomaan Samille moi ja kyselemään kuulumiset. Sattumoisin Sami oli vuokrattavan kuvaajana ihan conin puolesta ja vapaa juuri sillä hetkellä. Pihalle siis mars! Sami oli kiva ja myös muokkasi kuvat, joten minä en ole koskenut niihin ollenkaan. Ympäristö onnistui tarjoamaan kohtuu hyvät puitteet Baccano!lle.

Sitten olikin cosplay-kisojen vuoro... jotka alkoivat myöhässä... ja jonoja taas. Minun päähäni ei mahdu se, että jos ohjelmaan on paikkalippu, niin miksi pitää jonottaa? No, se oli pienin paha. ... ... ... ................ en ole koskaan seurannut yhtä kiusallista kisaa kuin tämä. En ikinä. Niin monta asiaa sai repimään naamaa. Juonto ei pelannut ollenkaan. Ympäripyöreät diibadaabat kisaajien elämästä eivät sytyttäneet ollenkaan ja välissä jopa olivat kiusallisia, kun kisaaja selvästikään ei tiedä enää, että mitä tehdä, mutta juttu vaan jatkuu. Nimien lausuminen oli yhtä puuroa oli kielenä sitten englanti, japani tai suomi. Itselleni tutukin hahmot tunnistin vasta, kun valkokankaalle heijastettiin nimet. En edelleenkään oikein usko tämän helppo-keskitaso-vaikea -luokittelun toimivuuteen, koska nytkin monen kisaajan kohdalla olin hieman puulla päähän lyöty heidän kategorioistaan. Ja voi jumalauta kisaajat! Kätelkää ne kaikki tuomarit, jos palkintoja saatte! Jopa se Reika.

Chane: Kide, Claire: Rorune, Jacuzzi: woodi, Nice: miä, Isaac: Harri ja Miria: Soffi

Kuvasi Rabbana

Kisasta kiiruhdimme Kiden kanssa kuulemaan juttua Mononokesta, tuosta parhaimmasta animesarjasta ikinä. Mononoke on rakkautta. Vähän myöhässä alkoi tämä ohjelma, koska edellinen venyi niin pitkäksi, että puhuja pääsi vasta tasan seudulla sisään saliin... siis sillon, kun ohjelman piti alkaa. Minulle tämä oli hieman toisintoa muutaman vuoden takaa, mutta kivasti luennolla oli tarjolla uusikin juttuja. Lisäksi olen tässä välissä kerennyt tehdä myös päättötyöni (nimihirviö: japanilaisen perinnepukeutumisen symboliikaa), josta saamani tieto vasta nyt osasi kohdata tuon rakastamani sarjan elementit. Ihan omin pienin aivosoluin tajusin luennon aikana asian jos toisenkin, vaikka niistä ei varsinaisesti luennolle puhuttukaan. Nautin, koska Mononokesta ei voi koskaan puhua liikaa.

Olisin halunnut katsomaan ja kuulemaan Reikan Q&A -session, mutta suuri väkimäärä ei houkuttanut eikä minulla oikeasti ole juuri arvostusta suurempaa ihailua Reikaa kohtaan, joten jätin sen sitten välistä. Olisin vain halunnut nähdä millainen persoona Reika on oikeasti verrattuna internetin suodattamaan some-persoonaan.

Olisin myös halunnut nähdä Pokémon-musikaalin, koska noh... Pokémon-musikaali, mutta päätimme ystävysten kanssa ajankäytöllisistä syisä jättää menemättä. Onneksi musikaali on saapumassa Oulun Chibiconiin ja pyllynpaikkakin sieltä on minulle jo jollain tasolla olemassa. Olisin kuitenkin halunnut nähdä musikaalin useampaan kertaan ihan vain siksi, että näkisin, miten musikaali toimii eri lavoilla. Palautimme kuitenkin liput ja ehkä se oli hyvä ratkaisu, kun musikaali alkoi n. 45 minuuttia jälkijunassa.

Ostin parit sukat.

Musikaalin aikana kävimme katsomassa Rullarinkelin WCS-höpinät. Ajatus oli, että menisimme täytteeksi, ettei Ainon tarvitse puhua tyhjälle salille, koska musikaali. Salissa oli kuitenkin ihan kivasti porukkaa. Mitään sen suurempia uusia yllätyksiä ei luennolta käteen jäänyt, koska nämä asiat Aino on puinut kohtuu perusteelisesti jo bloginsa puolella ja lisää on jutusteltu ihan naamatusten. Aino osasi kuitenkin hyvin viihdyttävällä tavalla kertoa matkasta monin puoli.

Heti perään alkoi samassa salissa Kengät ja cosplay, minkä jäimme katsomaan. Odotin vähän erilaista sisältöä. Enemmän sitä, että mitkä ovat hyvät kengät, miten jalan tulee asettua korkkarissa, miltä kenkien ylipäätään pitää tuntua, että ne ovat hyvä. En niinkään kenkien muokkausluentoa, jossa käydään kaikki perustutoriaalien sisältö läpi. Asiaa oli ja se oli hyödyllistä, mitään uutta itselleni ei kuitenkaan ollut tarjolla. Joistain asioista olin jokseenkin eri mieltä oman tai toisen käden kokemuksen kautta. Lisäksi, jos misään esitellään mitään hieman erikoisempaa tekniikkaa tai työtapaa, mikä ei ole yleistä cosplay-kansantietoutta tulisi minusta siinä kohtaa antaa kunnia sille, joka sen tiedon on alun perin pistänyt ilmoille. Varsinkin, kun tieto on lähestulkoon yhdestä tietystä tutoriaalista.

Sitten piti päästä syömään ja jauhamaan kakkelia kamujen kanssa.

Miria: Soffi, Jacuzzi: woodi, Nice: miä, Isaac: Harri , Claire: Rorune,   ja Chane: Kide 

Kuvasi Rabbana

Sunnuntaillehan minulla piti olla uusi extempore-puku, mutta peruukki ei saapunutkaan ajoissa. Yleensä kyseiseltä myyjältä tilaamani peruuki saapuvat alta kahden viikon, mutta nyt kävi näin. Kävin vielä perjantaina ennen lähtöä postitoimistossa ravistelemassa tiskihenkilöä sen tiimoilta, onko peruukkini kenties tullut. Ei ollut, eli laukussani oli yksi ylimääräinen puku, koska otin Senjougaharan hätävarapuvuksi. Senjougahara siksi, että se on mukava, mahtuu tiiviiseen ja helppo laittaa. Peruukki saapui sitten paripäivää conin jälkeen... No, onpahan Chibiin uusi puku. (Yritin myös lauantaina myyntipöytäsalista metsästää sopivaa peruukkia, mutta olivat niin hintavia ja olisivat kaivanneet hirveästi muokkausta + matkalla oli jo yksi peruukki tätä pukua varten, joten ei.)

Kagome InuYashasta
Why? Don't ask I don't know either.

Sunnuntaina ei hirveästi keritty käydä ohjelmissa. Saavuttiin paikalle vielä myöhemmin kuin edellisenä päivänä. woodilla oli junien takia tuli perseen alla ja halusimme keretä syömäänkin. Kovin minua houkutti raamen, mutta hetken asiaa pohdittuani Senjougaharan satiinipaita ja roiskuva rasvaliemi eivät puhuneet aivan samaa kieltä, joten kohtuu mauttomalla kanahässäkällä mentiin. Oli se ihan hvyää.

Ruuan takia missasin tehostemaskeerausluennon :(

Loppupäivä taisikin hurahtaa kisaa odotellessa ja sosiaalisoidessa. Lauantaina en kai törmännyt kehenkään tuttuun (tai en kirjaimellisesti nähnyt, koska sokeus), mutta sunnuntaina tupsahteli eteen naama naaman perään. Oli ihan leppoisaa vaan hengata, kun edellinen päivä oli ollut yhtä tohinaa. Samalla tuli todistettua pääsalin oville muodostuvia jonoja kahteen kertaan; ensin konsertin takia ja sitten cosplay-kisan... edelleen ne paikkaliput. En tiedä oliko hyvä vai huono juttu, että järkkärit ohjasivat jonotusta sen sijaan, että olisivat hajottaneet jonon, koska porukka olisi silti varmasti jäänyt norkoilemaan lähimaille. Näinä hetkinä ylimmän kerroksen lämpötila nousi useammalla asteella ja ilma huonono selkeästi.

Konsertti oli myöhässä. Minkä takia cosplay-kisa oli myöhässä. No, tuossa ajassa kerkesimme jauhaa kakkelia asioista x ja y erinäisten tahojen kanssa. Kisassa oli eri juontajat kuin lauantaina, mikä oli iso plussa. En aivan täysillä yhdy uusien juontajien kirkuvaan fanijoukkoon, vaikka suuresti arvostin sitä, että ollaan roolissa (ja Haikyuu on hyvin hyvin lähellä sydäntäni, kuten myös Kuroo ja Bokuto). Juonto oli hyvä ja viihdyttävä, mutta pikkaisen olisin kaivannut siihen välistä rauhoittamista hahmouskollisuudenkin uhalla. Vitsit toimivat suurimmalta osin. Tyhjät kohdat osattiin täyttää ja tätä oli todella mukava katsella ja kuunnella. Kisa sujui paljon luontevammin myös kisaajien osalta.

Paskalaatu selfiet on paskalaatua.

CMV-kisa oli omalta osaltani vähän blah. Ei mitään hirveän jännää tai uskomatonta. Lisäksi tämän kertaisten osallistujien musiikkivalinnat eivät natsanneet minun kohdallani yhtään.

Kisasta suoraan tapahtui nopea suikkelehtiminen tien päälle ja kohti kotia. Hirvaskankaalla pysähdyttiin syömään, mutta samalla koettiin rankkasade, ukkonen ja raekuuro, tulva ja sähkökatkos, kun alkoi rytistä oikein kunnolla. Onneksi saatiin sieltä paljon poksuja. Matkaa jatkettiin märkinä ja vähän viluisina.

Kaikesta jonotuksesta ja myöhästelystä huolimatta suuria agressioita ei tämän conin tiimoilta noussut, paitsi launatain kisassa. Oli kiva reissu, mutta seura ja cosplay sekä uusi hieno conipaikka olivat varmasti ne parhaat osta reissua. Oli hyviä ohjelmia myös, mutta ei mitään superüberwowjuttuja. Toivon Paviljonkia myös ensivuodeksi ja seuraavana vuorossa Chibi täältä kotoa käsin. Whoop da whoop! Tulkaa ihmiset käymään joskus täälläkin.

Fukka kiittää!

Coni yhdellä silmällä - Desucon Frostbite 2016

Moi!

Vuoden ensimmäinen tapahtuma on nyt takana. Hieman rankemman puoleiseksi osoittautunut Frostiviikko (elämäni suurimman idolin kuolema ja lähisukulaisen kuolema samaan syssyyn) päättyi onneksi kuitenkin hyvissä merkeissä.

Teppo oli matkassa kans.

Mähkin Soran kasaan joulun yli ja sain perinteisen joulustressi-purkautuu-taudin ja makasin sängyn pohjalla viikon verran. Aikataulut puvun suhteen siis kusivat taas. Jee. Sain kuin sainkin Soran lopulta valmiiksi ja pieraisin kolmessa päivässä vielä kasaan yhden avainmiekankin. Go me. Mitään parasta laatua se ei ole, mutta onpahan jotain.

Tein sitten lopulta tavallisen Kingdom Keyn, koska se on aina relevantti, enkä halunnut tehdä Pumpkinheadiä, koska se on ruma ja ensimmäisestä KH-pelistä. Kitisin asiasta sisarelleni mun ja hän totesi, että miksi en tekisi vain perus Kingdom Keytä. Lamppu syttyi ja niin tehtiin. Lisäksi olen aina halunnut tehdä Kingdom Keyn.

Frostbiteen lähdettiin taas ajelemaan jo aikaisin perjantaina. Perjantaina ei varsinaisesti tarjoillut mitään mielenkiintoista ohjelmaa ja vietinkin suurimman osan perjantaista Sibelius-talon bäkkärillä auttelemassa woodia ja Rorunea lavasteiden ja esityksen kanssa.

Kuvasi Kis

Hirveästi ei ohjelmakartta lauantainakaan vetänyt puoleensa, mutta raahauduimme silti katsomaan 3D animessa – kuka sitä tekee ja miksi. Luento oli ihan kattava, mutta välistä informaatio jäi vajaaksi, mikä ärsytti kovin suuresti. En ole käynyt muita aihetta käsitteleviä luentoja katsomassa, mikä vuoksi en hirveästi pitänyt siitä oletuksesta, mikä puhujalla oli, että kaikki katsojat olisivat näin tehneet.

3D:stä suoraan hipsimme katsomaan Amen – Kirkko animessa ja mangassa. Tämä luento tarjoili minulle enemmän mielenkiintoista sisältöä, mutta sekin hieman ontuvasti. Laajempi sarjakattaus olisi ollut mielenkiintoisempi, koska nyt lähinnä käytiin läpi mättö- ja kauhu-genreä, missä aihepiiri on aika stereotypisesti edustettuna. Olisin kaivannut mukaan edes jonkinlaista katsontaa slice of life sarjoihin tai muuhun vähän kepeämpään.

Lahti why so cold?

Sitten kipiteltiinkin jo kisakatsomoa kohti. Jännäsin hirveästi woodin ja Rorunen puolesta, koska halusin yleisön tykkäävän heidän esityksestään, koska se oli jännä ja tunnelmallinen. Voitto meni mielestäni ihan oikeaan osoitteeseen. Kerrankin pääsin näkemään sellaisen esityksen, joka toimi juuri sellaisena aivopähkinänä, josta nurisin muutama merkintä sitten. Hyvää näyttelijäntyötä, tunnelmaa ja intensiteettiä, siitä minä pidän.

Muuten taso oli minulle meh. Cosplay-esityksissä alkaa olla se ongelma, että kaikki on jo nähty. Keskinkertainen ei enää lämmitä samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Esitysten sisältö ollaan kutakuinkin saatu pois myötähäpeä-vyöhykkeeltä, mutta siinäpä se. Helmiä näkyy silloin tällöin, mutta esitykset alkavat toistaa itseään ja pukuilijoiden esiintymistaidot muuttuvat kokoajan tärkeämmäksi elementiksi.

Kuvasi Kis

Sora oli siis lauantain pukuna ja minua hieman huvitti, etten itse kertaakaan kerennyt nähdä pukua kokonaisuudessaan päälläni (koska hotellihuone oli puutteellinen eikä siellä ollut mm. peiliä ja tarpeeksi täkkejä). Vasta tänään näin ensimmäiset kuvat koko puvusta ja olen onneksi positiivisesti yllättynyt. En ihan tyytyväinen ole, mutta ei puku täysi susikaan ole.

Sunnuntai oli ihan puhdasta hengausta. Ainoa ohjelma, minkä kävin katsomassa, oli Unreality-kuoron konsertti. Olen hyvin iloinen siitä, että tämä nörttikulttuuri alkaa kohdata korkeakulttuurin, koska se saa aikaan kaikkea kivaa kuten kyseinen konsertti. Itkuksi meinasi mennä Wolf’s Rainin Gravityn kohdalla, koska rakas sarja ja ihana kappale. Muutenkin pidin hirveästi kappalevalinnoista, koska vaikka kaikki eivät minulle tuttuja olleetkaan, niin niitä jaksoi silti kuunnella.

Lisää kuvateksti
Kuvasi Kis

Tarkoitus oli saada sunnuntaille iso Baccano!-ryhmä, mutta lopulta meitä olikin vain neljä. Itse kierrätin Nicen pukua, joka on vuodelta 2010. Tarkoitus oli vähän päivittää pukua, mutta se vähän niin kuin jäi kaikessa kiireessä. Onneksi se ei ollut niin hirveä kuin muistin.

Koko viikonlopun ilonani olivat kuitenkin maailman ihanimmat Isaac ja Miria! Herran jestas, Harri ja Soffi olivat täydelliset! Plus olen ikuisesti kateellinen Soffille siitä, että hän pääsi tekemään Mirian ja oli niin ihana ja nätti ja paras!

Katokaa niitä!
Kuvasi Kis

Käytin taas ihan liikaa rahaa pelkään suuhunpantavaa. Tykkään aasialaisista karkeista ihan hirveästi ja coneista saa aina kaikkea kivaa. Lisäksi suuri rakkauteni on Ramune. Mansikanmakuinen limukka missä olet? Olin valmis itkemään onnesta, kun näin nämä jättimäiset kaunokaiset:

What is this witchcraft?!

Olin ihan hirveissä täpinöissäni ennen Frostia. Ihan kaikki odotukset eivät täyttyneet, mutta oli sentään niin kivaa ja jännittävää, että unohdin kurjat asiat aina kotimatkaan asti. Tunteiden vuoristorata jatkuu, mutta Frosti ja sen pukustressit ovat nyt takana. Cosplay-kärpänen puri taas, mutta äiti kielsi ompeluhommat vähäksi aikaa.

Fukka kiittää.

PS: Seuraavat koitokset ovat jälleen vähän auki.

Pitkästä aikaa! - Animecon

Moro!

Aconista on jo se viikon päivät kohta... Minä yritän olla muka ahkera työssä käyvä ihminen ja panen tämän hitauden kiireen piikkiin. Eilen kuitenkin sain kuvia Aconista ja se motivoi minua elämässä.

Peltirasiaseikkaulu (automatka) sai alkunsa jälleen, kun viisipäinen konkkaronkkamme ahdettiin autoon pukuineen päivineen. Tällä kertaa ei ollut tilan puolesta niin tiukkaa kuin Desucon-matkalla. Huruttelimme Kuopioon ja heti hostellille päästyämme laitoimme pienoisen studion pystyyn huoneeseemme. Cosplay-tunnelmat alkoivat aika äkkiä, kun ihmiset alkoivat laittaa ensimmäisiä pukujaan päälle perjantai-iltana. Kuvasimme siis Spice Vocaloid -pukuja. Minä pääsin kameran taakse, vaikka minähän en oikeasti osaa kuvata.

Miku: Woodi ja Len: Kangaskasa

Minulla oli hauskaa kuvata. Sain ehkä liikaa iloa irti kuvattavistani välillä... Kuvien luonne inspiroi minua oikein kovasti. Lisää kuvia löytyy asiaan vihkiytyneiltä. Siinä se ilta sitten vierähti kunnes koitti aika pelastaa sisareni mun hostellin keittiöstä ruuanlaitosta ja iskuyrityksiltä.

Lauantai olikin sitten ihan oikea conipäivä. Minä sain kuin sainkin Ranman valmiiksi, vaikka aluksi meinasi laiskottaa. Ihan naurettavaa sinäänsä, että Ranma parsiutui kasaan kahdessa päivässä. Ja kävin vielä töissä. Eli lauantaille Ranma it was.

Repeän - Kuvasi: Kangaskasa

Animeconissa oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa, jotka olisin halunnut käydä katsomassa. Jostain syystä kuitenkin onnistuin sivuuttamaan niistä aika monet. Avajaiset piti tietenkin käydä katsomassa, koska Nekoconin avajaiset viimevuonna tarjosivat niin hyvät naurut. Enkä pettynyt Animeconin tajontaankaan. Hopeanuoli-fiilis on paras!

Cosplay-kisan kävin tietenkin seuraamassa. Ensinnäkin kiitokset Ilonalle kisan "formaatista"! Arvostin suuresti! Koin hienoja hetkiä sekä WTF-hetkiä. Mitään elämää mullistavaa ei kuitenkaan tullut eteen. Voittajista en voi valittaa, koska minusta pystit jaettiin oikeisiin osoitteisiin. En valitettavasti kerennyt nähdä viimeistä esitystä, koska piti kiiruhtaa muuhun suuntaan...

Minä tosiaan olin pitämässä pientä luennon poikasta myös itse. Esintymisestä jälleen. Aikalailla luennon sisältö oli sama kuin Chibiconissa. Hieman lisäyksiä olin tehnyt. Ohjelman sijoitus juuri kisan jälkeen oli ehkä itselleni huonoin mahdollinen paikka. Syistä että A) en kerennyt nähdä kisaa loppuun, kun piti syöksyä ja B) kisan esitykset tietenkin saivat uusia ja vanhoja ajatuksia nousemaan esiin (pientä agreakin meinasi olla ilmassa), silti piti yrittää pysyttäytyä jo valmiiksi laaditussa kaavassa. No, lopulta se osoittautuikin murheista pienimmäksi.

Luentoni oli sijoitettu jonnekkin hevon jeeraan. En edes ollut tiennyt kyseisen paikan olemassaolosta ennen kuin kävimme sen tarkistamassa ennen luentoa. Ei tämäkään ollut vielä paha. Ihmiset löysivät paikalle ja sain puhua melkein täydelle salille. Suurin kompastuskivi oli lopulta tekniikka. Videotykki, kun ei meinannut toimia ja kaikkea muuta yhtä mukavaa. Pääsin lopulta aloittamaan 15 minuuttia myöhässä. Jouduin joiltain osin typistämään asioita ja jättämään joitain juttuja pois kokonaan. Asialle ei enää voi mitään, mutta toivon, että paikalla olleet saivat puheistani ja esimerkeistäni edes jotain irti. Palautetta otan vastaan mielelläni.

Sitten olikin vuorossa Cosplay ja ulkonäkö -luento, joka oli kohtuu viihdyttävä, mutta mielestäni meni hiukan ohi aiheen. Hyviä pointteja tuli esiin, mutta myös sellaisia seikkoja joista olen eri mieltä. Minä ehkä joskus jonkun kanssa kenties saatan asiasta varmaan käydä jotain keskustelua tai jotain.

Tietenkin päivän lopuksi kävimme kuuntelemassa Anime-musiikkikonsertin. <3 Tätä lisää <3 niin paljon lisää <3 Kun ensimmäinen kappale kajahti soimaan, koko kroppa oli aivan kananlihalla. Niin hyvä se oli. Tiesin, että kokoelmaan oli pakko kuulua NGE'n Cruel Angel's Thesis ja odotinkin sitä ehkä eniten. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, koska odotin jotain todella eeppistä, mutta sovitus olikin vähän rempseämpi.  Mononoke Hime'n tunnuskappale oli lopulta se oma suosikkini (syystä jos toisesta). Itkut meinasi päästä lopussa, mutta ei nyt sentään.

Sunnuntai päivä meni ihan pelleillessä. Kirjaimellisesti välissä. Olin ottanut mukaan Baccano!'n Nice'n sunnuntain puvuksi ja uusiökäyttöön. Edellisenä iltana huomasin, että olin jättänyt Nicen hanskat kotiin, mutta onneksi sain lainata woodin hanskoja, niin ei tarvinnut puolipukeissa olla. Kävin yhden luennon kuuntelemassa; Halpa ja hyvä cosplay - mahdoton tehtävä? Totean vain, että en luultavasti ollut osuvaa kohdeyleisöä, joten...

Enimmäkseen tuli hiimailtua jonkin moisena ryppynatsina ja vaatteiden oikojana, kun kaverit kuvasivat One Piece -ryhmäänsä. Aamulla kuitenkin tuli harjoiteltua tyhmiä ilmeitä vessan peilin edessä oikein porukalla sen verran, että päätimme ikuistaa sen.

Kuvasi: Kyuu Eturautti

Kokonaisuudessaan reissu oli taas yksi parhaimmista. Automatkojen pahat suunnitelmat näkevät päivänvalon ehkä joku päivä... Ehkä... Ehkä ei... 

Seuraavana vuorossa onkin sitten Oulun Animeseminaari, joka on tarjoamassa minullekin ihan uudenlaisia kokemuksia, mikä pistää vähän jännittämäänkin. Suunnitteilla ei ole mitään uutta pukua seminaaria varten. Kenshinkin menee nurkkaan häpeämään, vaikka sain jo peruukin (joka ei muuten suostu näyttämään oikeanväriseltä missään kuvassa).

Fukka kiittää!

PS: Nyt on blogikin 2v. ja melkein kävelee jo.

Animeseminaari: Random

Öö... hei.

Animeseminaari 2011 on historiaa. En edes muista monesko seminaari, jossa olen vieraillut, tämä oli, mutta se oli monella tapaa aivan omaa luokkaansa. Seminaari oli aivan jotain uutta. Kaikki seminaarit ovat aina erottuneet toisistaan, mutta tämän kertainen tuntui aivan eri tapahtumalta. Jopa tapahtuman odotus oli aivan uusissa sfääreissä. Koska seminaarin ohjelmisto oli hyvinkin cosplay-painotteista musiikkiteemasta huolimatta, oli se jotenkin hyvin vetävä ja tiesin, että tällä kertaa nekin ihmiset, jotka yleensä ovat jääneet ruikuttamaan rannalle, olivat paikan päällä (mm. Kide ja Tiistai). Kokonaisuudessaan koko viikonloppu oli kuitenkin hyvin random ja yllättävä.

Jostain syystä olin hyvin innoissani viimeiset päivät ennen seminaaria, vaikka kävikin niin, että Mariya meni täysin puihin. Pelkästään se, että aloitin Mariyan ompelemisen melko myöhään, ei ajanut sitä ojaan, vaan monet tekijät yhdistyneenä tuhosivat suunnitelmani kuin salaliitto konsanaan. Vaikka Mariyan kauluspaidan kaavoituksen sössiminen teki kipeää, ei se ollut kovin harmittavaa. Paidasta tuli nätti, mutta Mariyalle sen pääntie on aivan liian iso. Uusiksi siis koko roska. En kuitenkaan edes kerennyt aloittaa uuden paidan tekoa, kun sainkin päälleni kammottavan taudin, jonka ansiosta pystyasento oli todellinen urheilusuoritus. En vieläkään ole aivan täysin tervehtynyt, mutta parempaan päin menossa. Mariya siis joutui pitoon hetkeksi ja minä nakkasin niskaani vanhempia pukuja. Ja tein sen ihan mielelläni.

Lauantaina Zidane pääsi uusiokäyttöön. Alkuperäinen suunnitelmani, laittaa Sesshoumaru, kariutui parista syystä. Ensimmäisenä syynä olivat säät. Koska Sössömaru on hyvin hyvin hyvin HYVIN kuuma puku ja viikonlopuksi oli luvattu kohtuu lämmintä ilmaa, enkä aikonut tappaa itseäni lämpöhalvauksella (kyllä olen käyttänyt pukua 30 asteen helteellä ja olin tehdä kuolemaa). Toinen syy on maailman hirveimmät kengänpäälliset, jotka kuuluvat juurikin Sössömarulle. En tahtonut käyttää niitä, mutta uudet kengät, joita suunnittelin käyttäväni, ovat samat kuin Zidanella ja niihin sattumoisin on liimattu valkoista craftia. Sitäpaitsi nyt Zidanestakin on jokunen kuva olemassa, eikä minun tarvitse ulkoiluttaa sitä enää tänäkesänä ehkä ollenkaan.

Zidane retkottaa, kun puku repsotaa.

Suurin apinamies!

Hieman epäilytti kiivetä kaupungintalon takapihan koristeomenapuuhun, mutta kukaan ei tullut valittamaan. Olin myös hyvin huolissani Zidanen jo todella runneltujen kenkien puolesta. Sairastumisestani johtuen en jaksanut kovin paljoa Zidanea korjailla, vaikka se olikin ottanut hurjasti iskua Desuconissa. Jotain hyvin pientä korjailin, mutta joistain asioista en jaksanut välittää ollenkaan, joten puku sai olla aika villinä ja vapaana seminaarissa. Sununtaiksi laitoin päälleni jo kauan kaapissa lojuneen Nice'n. Yritin jopa maalata niitä Nice'n palovammoja, mutta lopputulos näytti lähinnä siltä, että olisin saanut pahasti köniin tai olisin ollut vain likainen. Olin kuitenkin yllättynyt, kun joku sentään tunnisti hahmon <3 Kuvia ei valitettavasti ole Nice'sta vielä saatavilla, mutta niitä on kuitenkin otettu.

Kuitenkin itse seminaari oli hyvinkin hämmentävän mielenkiintoinen. Porukkaa oli varmasti enemmän kuin aikaisempina vuosina ja suurin kiitos luultavasti menee seminaarin ihka ensimmäiselle cosplay-kisalle ja lattiamajoitukselle. Lauantaina, kun kisa järjestettiin, oli kaunis Kulttuurikeskus Valve (ent. Nuku) täpöten täynnä ja minä yritin kamppailla puolia väestä hännälläni, koska oli niin ahdasta. Sunnuntaina oli kuitenkin paljon hiljaisempaa.

Ohjelmasta kävin itse katsomassa Rullarinkelin vetämän paneelin: Cosplay-harrastuksena - lapsellista eskapismia vai vaativaa nikkarointia ja esiintymistä, tanssiesitykset, Geneerisen cosplay-luennon ja piipahdimme lauantai-illan Anime-pippaloissa sekä tietenkin päättäjäiset. Perinteiseen tapaan ohjelmaa ei ollut mielin määrin rohmuttu, mutta niin sanottujen tunnettujen puhujien vähyys yllätti. Oliko se sitten hyvä vai huono asia siitä olkoon kukin mitä mieltä tahansa, mutta minua ei haitannut.

Cosplay-paneeli oli mielenkiintoinen, mutta ohjelman sijoitus kahvila Mintun puolelle toi mukaan paljon häiriötekijöitä lähinnä ylimääräisen mekkalan muodossa. Paneelin aihe oli hyvinkin mehukas, mutta mielestäni siitä olisi voinut repiä vielä enmmän irti. Jämäkämmät kysymykset panelisteille ja hieman vähempi samojen asioiden toisto olisi ryhdistänyt ohjelmaa. Oli kuitenkin mahtavaa, kun mukaan oli otettu myös cosplay'ta harrastavan tytön äiti, joka toi aivan uudenlaista näkökulmaa asiaan. 

Tanssiesitykset hurmasivat minut kyllä todella. Tykkään katsella tanssia ja saankin aina hirveät ihasteluhehkut, kun huomaan, että ihmiset lavalla oikeasti ovat nähneet vaivaa asian eteen ja pitävät siitä. Oma tanssihistoriani on hyvin kaukainen, mutta silti aina hyvien tanssiesitysten näkeminen saa aikaan omanlaisen kaipuunsa. Yritinkin hurrata niin paljon kuin käheällä äänelläni oli mahdolista.

Sunnuntainen Kangaskasan geneerinen cosplay-luento, ei ehkä ollut suunnattu minulle ja tovereilleni, mutta silti istuimme kiltisti yleisössä ja viittailimme aina välillä Kasan "Kuinka moni...?"-kysymyksiin. Luento oli hyvin tiivistetty, mutta huomasi selkeästi sekä rehellisesti puheista että ajankäytöstä, että mikä onkaan se Kasan lempiaihe. Joku mainitsi, että luennolla olisi voinut käsitellä enemmän ompelemista, mutta omasta mielestäni sitä sivuttiin hyvällä tävalla vähän kuten kaikkea muutakin. Ompeluluoennot ovat sitten oma juttunsa.

Cosplay-kisaa en voinut käydä katsomassa, koska tavallaan jouduin siihen mukaan. Sillä samalla hetekkä, kun sain tavarani narikkaan lauantaiaamuna, minua pyydettiin osallistumaan kisaan. Koska ilmoittautuneita oli todella vähän, ajattelin menneä mukaan vain täytteeksi. Aluksi kilpailijoita taisi olla kuusi, mutta päivän mittaan meitä olikin sitten 11. Hieman hirvitti käydä arvioitavana, kun Zidane oli niin pahoilla lommoilla, mutta en stressannut, koska olin mukava vain ohjelma-ajan lisäämiseksi. Suunnittelin päässäni pienen esityksen poikasenkin, johon olisi kuulunut huutelua ja naisten iskemistä, mutta köhäinen kurkkuni päätti tehdä minulle oharit, ja ääneni petti täysin ennen lavalle pääsyä. Se harmitti minua kovin, koska Valve-lava on kuitenkin minulle hyvin tuttu paikka esiintyä ja tiedän, että terveenä äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet aivan hyvin. No, tämä oli minun ensimmäinen lavanläpikävelykisani.

Olihan sen sitten todella kummallista, että sieltä tuli ensimmäisen sijan pysti muine herkkuineen. Olen hämmentynyt.

Kaunis Fuu ja pokaali

Olen ottanut pahaksi tavakseni ilmoittaa itseni kilpailuihin nimellä Fuu, joka sattuu olemaan myös Kiden marsun nimi (minä nimesin ja se on lyhenne Fuwafuwa shite iru'sta [= pörröinen]). Annetaan siis creditsit myös pienelle Fuulle. Ja onnea muille voittajille!

Fukka kiittää ja kumartaa kaikille randomeille asioille.

PS: Yritän, siis puhtaasti yritän, saada Mariyan valmiiksi Traconiin. Ruruka on siis mennyt jäihin. Ensiviikonloppu menee kuitenkin Seinäjoella teatterin parissa, joten saa nähdä miten aikaa jää.

Ajattelen tulevaisuutta

Hellou!

Nekocon lähestyy ja minä... en ole tehnyt juuri mitään. Sain viimein päätettyä, että kuka lähtee mukaan Nekoconiin ja onnellinen voittaja on San. Päätin, että puolitoista vuotta on tarpeeksi pitkä aika puvulle olla keskeneräinen. Näin saan Sanin pois pyörimästä jaloistani. Tyhmyydessäni ja muissa epämääräisissä mielentiloissani hankin itselleni vielä "porkkanan" Sanin takia. Sitä voidaan kutsua jossain määrin myös "kepiksi", mutta siitä enemmän sitten Nekoconin jälkeen, koska tuleva viikko ja Nekocon määrittelevät onko kyseessä "keppi" vai "porkkana". San on kuitenkin jo hyvin tulilla, joten ei pitäisi olla hätiä mitiä. Karvakankaan ompeleminen ei näillä keleillä aina kuitenkaan hirveästi inspiroi, joten täytyy tulevalla viikolla kunnolla potkia itseä persuuksille. Ei San todellakaan missään huonossa tilassa ole. Karvareuhka puuttuu ja korut, vaikka olin jo itselleni lupaillut, että korut olisivat jo kesään mennessä valmiita. Yöt ovat hyvää aikaa leikkiä massalla.

Karvaaaaaaaaa!

Tässä kesän aikan olisi tarkoitus saada kasaan vielä kaksi muuta pukua. Ensimmäisenä Sanin jälkeen vuorossa pitäisi olla Mariya. Tarkoitus olisi, että Mariya valmistuu Animeseminaariin, joka pidetään 20.-21.8. Toisaalta Mariyalle täytyisi tehdä kauluspaita, mutta käyn sisäistä taistelua järkeni kanssa. Koulussa opettajien kauluspaidan kanssa oli tulla seinä vastaan. Siksi olen harkinnut Sesshoumarun ulkoiluttamista Animeseminaarissa. Se on iso ja kallis puku, jota en ole käyttänyt kuin viime vuoden Traconissa. Kuitenkin, jos lähtisin nyt hyvät opit taskussa tekemään kauluspaitaa omassa rauhassani, se saattaisi auttaa tämän hetkistä inhoani kyseistä vaatekappaletta kohtaan. Asiaa täytynee pohtia... Mariya kyllä polttelisi hahmona todella paljon.

Sitten olisi vuorossa Tracon, mikä olisikin sitten aivan oma seikkailunsa. Paluumatkallamme Desuconista Rorune onnistui ylipuhumaan minut mukaansa pahoille teille. Kaiken sen hysterian ja väsymyksen keskellä suostuin lähtemään kisalavalle (eipä siinä paljoa ylipuhumista tarvinnut). Olen lusmuillut tuon kisailun kanssa ihan siitä syystä, etten koe itseäni tai pukujani vielä tarpeeksi hyviksi. No, nyt sitä kuitenkin ollaan kai menossa lavalle hyppäämään Rorunen tukena vähintäänkin. Aijon vetää homman aivan sillä ilolla läpi, että tykkään olla lavalla. En aijo stressata tai viedä tähtiä kotiin. Kuitenkin aijon tehdä puvun niin hyvin kuin voin.

Zidanesta sen verran, että olen tässä pohtinut, että missä ja milloin olisi otollinen hetki herraa kuvata. Lähdemmekö Kiden kanssa matkaan kasin, kaappaammeko kolmannen osan tästä sisarparvesta mukaan kameroineen vai värväänkö jonkun hurmaavista ystävistäni kameran taakse. Viimeisin vaihtoehto olisi houkuttelevin, mutta luultavimmin tarkoittaisi, että koko lauma kavereita lähtisi mukaan, koska ihmisille, jotka eivät paljoa cosplay'sta tiedä, minä puvussa on jotain jännää.

Fukka kiittää.

PS: Hmm... Nice Holystone ei myöskään ole päässyt vielä kunnolla ulos.

Valmista vahingossa

Moro!

Cosplay-rintamallani on tällä hetkellä menossa semmoiset kuhinat, että oikeen sattuu. Niin moni puku olisi himoitsemiseni kohteena, mutta en oikein osaa keskittyä mihinkään niistä. Kuitenkin eräällä taholla on saatu valmista aikaan.

Viimesyksynä ennen Helsingin kirjamessuja ajattelin tehdä pika-pikaa sinne puvun, joka sitten kaatui peruukin puolesta. Sainkin tässä joku aika sitten otettua itseäni niskasta kiinni ja lopulta tilasin tuon puuttuvan peruukin. Kaikki muut osat pukuun olikin sitten olemassa. Osan olin väsännyt ennen kirjamessuja, osa taas oli ihan rehellisesti löydetty kaappien uumenista.

Tässä se nyt on.

EDIT: Saatte nyt kuvan Nice Holystone'sta. Kuvaajana toimi kaunein Kangaskasa. Hassua on, että Nice ei ikinä edes kerennyt cosplay-listalleni, mutta valmistui silti. Valmiina löytyneillä puvunosilla on varmastai paljon tekemistä asian kanssa. Kuva on otettu Oulun Animeseminaarissa 2011. Aikaisemmin keväällä jokunen muukin kuva otettiin myös, mutta ne ovat vielä ystäväni Aksen hallussa ja, herran tuntien, niiden saannissa voi kestää. Niitä kuvia odotellessa.

Itse puvusta voisin kertoa sen, mistä kaikkialta sitä kaivelin. Paidan tein häthätää ennen messuja. Housut ovat aivan kauppatavaraa ja olen ne jo pidempään omistanut. Koska Nice'n kengät vilahtavat sarjassa sen verran, että niiden väri tiedetään, niin kaikilla näkemilläni Nice-pukuilijoilla on ollut erilaiset kangät. Paristakin syystä päätin itse mennä bootseilla; ne sattuivat löytymään jo itseltä ja, ottaen huomioon, minne ja mihin aikaan Baccano! sijoittuu, koin bootsit hyvinkin sopiviksi Nice'lle. Hanskat törkeästi käänsin Cloud-puvustani. Silmälapun ja kaulanauhan askartelin omin pienin kätösin. Silmälasit ostin Tiimarista. Niissä on jopa +1 vahvuudet, mutta ne yhdistettynä silmälappuun ja tuohon etutukkalirpakkeeseen, en näe juuri mitään (jostain syystä olen aina vähintään puolisokea puvuissani).

Peruukkia ostaessani se myytiin nimellä Kagamine Rin cosplay wig. Mallikuvan perusteella luulin sitä pitemmäksi, mutta jouduin hieman pettymään. Olen hyvin hatara peruukkien muotoilija, koska en oikein uskalla heilutella saksia niiden läheisyydessä, mutta etutukkalirpakkeen leikkaaminen sujui kohtuu kivutta. Pienet lankasakset eivät ehkä kuitenkaan ole paras vaihtoehto peruukin trimmaukseen... Täytyy hankkia omat hiustenleikkuusakset, kun en enää äitinikään saksia saa käyttää. Otsatukan lisäksi en juuri joutunut peruukkia paljoa muokkaamaan. Sen lisäksi ainoa askel oli suoristaminen, koska hiusten latvat olivat kauniilla kaarella taivasta kohti, kun peruukin sain.

Se oli siis Nice, mutta tosiaan olen päässyt hieman eteenpäin muissakin puvuissani. Olen muun muassa askarrellut Zidane'a varten pieniä asioita ja hän etenee hyvin hitaasti. Tilasin myös toisen peruukin Rurukaa varten, koska yhdestä vaaleanpunaisesta kuontalosta ei löydy tarpeeksi karvaa herran hiuksiksi. En siis edelleenkään ole rakastanut Mariya'a...

Pukusuunnitelmani näyttää nyt hyvinkin kiireiseltä. Sain viimein päätettyä, että kyllä minä sen Zidanen laitan Desuconiin, vaikka aseiden kuljetus voi koitua kohtaloksi (onko muuten kellään kokemusta isojen proppien kuljettamisesta lentokoneessa?). Desuconiin pitäisi myös vääntää proppia Kide-sisartani varten. Lupauduin orjaksi, kun hän marisi, ettei itse osaa. Zidane'a pitäisi alkaa jo tohinalla tekemään, että se ehtii Desuun, koska tiedän, että muutama viikko ennen Desua tulee olemaan yhtä hullunmylyä Teatteriteltan ja töiden takia.

Rurukan toisen peruukin saapuminen sytytti minussa pienen himotuksen herraa kohtaan. Suunnitelmani oli, että olisin tehnyt herran Bakaconiin (pääsen sinne sittenkin!), mutta aikataulut eivät välttämättä mene taas yksiin teatterin kanssa. Nice olisi valmiina Bakaan, mutta en edelleenkään osaa meikata niitä palovammoja. Ja koska olen raahautumassa paikalle yksinäni, olisi niiden vääntäminen ehkä turhan vaikeaa. Siksi siis tahtoisin ehtiä tekemään Rurukan, mutta aikaa on...viikko. Se on niin ja näin onnistuisinko. Loppupelissä tämä menee kuitenkin siihen, että en laita päälleni mitään erikoisempaa...

Aika saa näyttää, miten käy.

Kiitän.

Päivä cosplay'ta cosplay'aamatta.

Terve!

Alkuvuosi alkaa näyttää entistä kiireisemmältä, mikä minua hieman hirvittää, koska syvällä sisimmässäni, kaiken tohottajan luonteeni alla, olen hyvin laiska ihminen. Ohjaajani pyynnöstä heittäydyin tekemään uuteen näytelmäämme, Satyruskoihin, puvustuksen. Aikaa palaa siis tahtomattakin (taidekoulu syö mun elämän). Kutenkin tämän kertaisen merkinnän aiheena on ihan oikeasti valopilkku, jonka muistin paria päivää ennen sen tapahtumista. Vierailin Oulun anime ja manga -kerhon eli OMAKEn (tai ehkä Kangaskasan) järjestämässä Cosplay-kuvaus-päivä-juttu-juttu-sydeemissä lauantaina 15.1. Alku ei ollut kaunis, mutta hommasta jäi hyvä maku suuhun.

Todellakin olin unohtanut täysin kyseisen tapahtuman, josta Anikissa oli mainontaa. Teatteripuvustuksen lomasta päätin kuitenkin ottaa yhden vapaaillan tehdäkseni jälleen ex tempore -puvun. Suunnitelmani oli tehdä loppuun Kirjamessuilta diskattu Nice Holystone. Sain ostettua puuttuvat materiaalit ja Tiimarista hankin itselleni halvat silmälasit (BTW joiden takaa en muuten nähnyt mitään, vaikka olivat vain +1). Minulla oli jo ennestään karsea Pilailupuodin peruukki, jonka olin jo kerran sysännyt sivuun, mutta hieman sitä tutkittuani totesin sen näin hätätapaukseen sopivaksi. Kävi kuitenkin pieni haveri, jonka seurauksena tämä peruukki halkesi. Syy ei ollut omasssa voiman käytössäni, vaan puhtaasti peruukin laadusta. No, suunnitelmani tappoi itsensä, joten lähdin palloilemaan paikalle aivan omanaitsenäni.

Tapahtuma alkoi jo klo 9, mutta itse availin silmiäni vielä tuossa vaiheessa. Löysin tieni kuitenkin Kaijonharjun nuorisotalolle suhteellisen aikaisin ja ehdin tiirailemaan kourallisen pukuilijoita laittautumista ahtaassa vessassa. Lähes koko päivän pörräsin sivussa, kun pukuilijoista räpsittiin hirveästi kuvia ympäri nuorisotaloa. Uloskin uskaltautuivat lähes kaikki, vaikka vaatetta ei joillain ollut nimeksikään. Pääsin myös välillä leikimään assaria ja selvittelemään toisten peruukkeja. Välillä kävi pieni kismitys, kun ei itsellä ollut mitään pukua, mutta abi-hupparini sisällä viihtyi aivan hyvin suurimmaksi osaksi. Päivään kuului tietenkin pakollista paskan jauhantaa kuvauksien sivussa ja niiden jälkeen.

Nuorisotalo tarjosi yllättävän monipuoliset kuvausmahdollisuudet. En ole kyseisellä nuorisotalolla ennen vieraillut, joten olin hieman skeptinen aluksi. Portaita ja seinää löytyi hyvinkin paljon. Myös oleskelutilan sohva pääsi mukaan kuvauksiin, kun se kannettiin pelisalin puolelle. Jopa monia kuvakulmia päästiin hyödyntämään portaiden ja parvien ansiosta. Jopa liiankin hyvin välillä... Tosiaan, muutamat paikalla pyörivät (vanhemmat) miehet painoivat tunnelmaa hieman jopa näin sivusta katsojan näkökulmasta. Hyrh... Puistattaa jo ajatus.

Vietin hyvin viihdyttävän päivän hauskojen ihmisten seurassa, eikä pukuilijoiden vähäisyys haitannut toimintaa millään muotoa. Se ehkä oli jopa hyvä asia. Hieman hihittelin itsekseni sille, miten muiden kuvattavana oleminen eroaa omasta olemisestani kameran edessä. Lisää tällaista ja lisää aikaa minulle, että pääsen tekemään omia pukujani aivan kunnolla. Ensikerralla (?) haluan minäkin koikkelehtia. Ihmisten kanssa tulikin jo hieman pohdittua uusia ja ulottuvuusrikkaita kuvauspaikkoja tulevaisuudelle.

Fuu kiittää.

PS: Näyttäisi hieman siltä, että Mariya on seuraavana jonossa pukujenilistallani. Enkä pääse Kitaconiin, koska samana päivänä minulla on viimeinen näytös Satyruskoista ;___;

Asenteita ja motivaattoreita

Moi! Tässä viime aikoina olen ollut epämääräisessä kinassa oman pääni ja ajatusmaailmani kanssa. Olen oikeasti pohtinut sitä, miten omat asenteeni viihdeteollisuuden (lähinnä japanilaisen) eri muotoihin on muuttunut siitä, mitä se oli joskus. Sanotaanko, että suurin muutos on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden sisällä. Tällä asenne muutoksella on vahva yhteys cosplay-harrastukseeni ja aijonkin nyt tutkailla asiaa ns. ääneen. Hyvin usein kiinnostukseni uusiin anime-sarjoihin on herännyt niiden visuaalisen ilmeen perusteella. Sama tietenkin pätee mangaan. En välttämättä edes lue sarjan kuvausta tai kirjan takakantta (vihaan juonipaljastuksia yli kaiken), jos sen ulkokuori minua miellyttää yksinään. Hyvänä esimerkkinä voisin käyttää Air Gear'a. Olin aivan myyty sillä hetkellä, kun Anime News Network joskus mainosti Air Gear'ä ulkoasullaan. Ikkunan vasemmassalaidassa komeileva Ikki oli jotain aivan ihmeellistä. Yksinkertaisuudessaan kuva onnistui viestittämään minulle, että tässä on jotain ainutlaatuista. Huumori, vauhdikkuus ja Ikkin luonne paistoivat kuvasta läpi täydellä teholla. Silmäni eivät valehdelleet, ja tuo sarja onkin edelleen yksi suosikeistani. Tämä seikka ei ole täysin haudattuna menneisyyteen, vaikka muutosta on tapahtunut. Voisin sanoa, että on tapahtunut kehitystä eri suuntiin, sillä nykyään katselen sarjoja kolmelta eri kantilta. On sarjoja, jotka vievät mukanaan juonen ansiosta, sarjoja, joita katselen lähestulkoon vain hahmojen ja heidän vaatteidensa vuoksi, ja näiden kahden välimuotoja. Kaikki ovat jossain yhteydessä tietenkin cosplay'n, mutta nekin ominaisuudet ovat aika erillaiset. Ensimmäiseen kategoriaan, "juoni", menee esimerkiksi Baccano!, jonka katsoin tuossa kesällä. Satuin näkemään jonkun livejournal'ssa Baccano-avatarin ja lähdin selvittämään, mikäs ihanuus se tämä on. Katsoin ensimmäisen jakson ja olin ihan täpinöissäni sarjasta jo siinä vaiheessa. Niille, jotka eivät sarjaa tunne voin mainita, että ensimmäinen jakso eroaa muusta sarjasta kohtuullisen paljon herättäen silti suurta mielenkiintoa. No, tuo sarja vei sieluni (joka kuitenkin loppu pelissä kuuluuu Tiistaille). Baccano'a katsellessa en kovin ajatellut sen cosplay-mahdollisuuksia, vaikka moni hahmo oli mieleeni. Hahmojen vaatetus on kuitenkin aika tylsä ja tunnistettavuus aika pienessä prosentissa. Myöhemmin sain fiksaation Baccano-ryhmästä, joka leijuu tällä hetkellä hyvin korkealla haaveideni pilvikomppaniassa. Nyt sitten eräs nainen, Nice Holystone, minua kutkuttelisi jo pelkkänä hahmona. Toisen kategorian edustajat eivät yleensä kovin kauna minun päässäni elä, ja siksi unohtuvat jonnekkin nurkkaan aika äkkiä. Mielestäni se on ihan hyvä, koska tunnen sen epäreiluna itseäni kohtaan, jos pakotan itseni katsomaan sarjaa, josta en oikesti pidä, mutta jossa on mahtavia pukuja. Tämä on ollut "suuri" dilemmani. Tähän asti ainakin olen kieltäytynyt edes harkitsevani jonkun hahmon cossaamista, jos en ole tuntenut teosta tai hahmoa tarpeeksi hyvin. Nyt olen katsellut yhtä sarjaa, josta en edes 7 jakson jälkeen ole varma pidänkö sarjasta vai en. Se sattuu olemaan Tales of the Abyss. Anime-lehti ja jokunen muukin taho sai minut kesällä ottamaan itseäni niskasta kiinni ja viimeinkin hankkimaan käsiini tämän sarjan. Se on kovin viehättävä silmälle (ei kylläkään mitään kovin ihmeellistä), mutta tähän asti ainoa edes jossain määrin puoleensa vetävä hahmo on ollut Sync. Muut hahot ovat jääneet hieman latteiksi ja kaipaamaan syvyyttä, kun Sync on mysteerisyydellään ja hiemen "pikkunilkkimäisellä" olemuksellaan lämmittänyt minua. Hän ja hieman horjuvalla alustalla keikkuva sarjan juoni ovat ne ainoat asiat, joiden takia aijon jatkaa sarjan katsomista. Hypätkäämme sitten pelien maailmaan, kun puhutaan sarjoista tai no... asioista, jotka vetoavat minuun sekä juonen että hahmosuunnittelun puolseta. Nämä kohteet ovat cosplay-potentiaalisuudeltaan hyvinkin roimat. Eli siis. Persona 4 käveli minua vastaan eräs kevätpäivä Oulun Pelimiehessä aivan sattumalta. Olin tutkailemassa ale-tuotteita ja myyjät olivat onnistuneesti sijoittaneet Persona 4'n aivan ale-pelien viereen. Tuijottelin ja mietin, että Persona'sta on ollut suurta hälyä viimeaikoina. Sen sijaan, että olisin ostanut kolme ale-peliä ostinkin uutuuden tuoksuisen Persona'n. Hetken aikaa se sai pölyttyä hyllyssä, mutta lopulta kotelon avaamisen jälkeen olin parin viikon ajan aivan sekaisin säätiedoituksista. Tarinat nyt sikseen ja asiaa cosplay'sta. Erityisesti minua (ja nähtävästi monia muitakin) pelissä kiehtovat Persona't. Hyvin monet personat sattuvat kuitenkin olemaan ulkomuodoltaan epäinhimillisiä, mikä tuo suurta haastetta niiden toteuttamiseen tässä "oikeassa" maailmassa. Piru, että polttelisi niin moni... Jokusen cosplayn arvoisen/mahdollisen yksilön olen pelistä löytänyt, mutta nekin saavat odottaa laihempia aikoja. Eivät pelin ihmishahmotkaan jää ilman rakkautta minun osaltani. Pelissä esiintyvä talvikoulupuku sekä tytöillä että pojilla viehättää minua kovin, mutta toistaiseksi yksikään hahmo ei ole minua suuuresti säväyttänyt(en ole hirveän pitkällä pelissä vieläkään). Näin tänään. Minä kiitän. PS: Tulevaisuudessa luvass hieman work-in-progress-materiaalia.