Pois pumpulista - TraconX 2015

Heip!

Tracon meni ja sitä edeltävät kaksi kuukautta olivat ihan hullua pyöritystä niin monesta syystä. Hirveästi kaipailin tänne blogin pariin, mutta piti pidätellä, koska syyt. Nyt kaikki on ohi ja saan kirjoitella coniraporttia ja sen jälkeen sitten asiaa tuosta puvusta, joka ei täällä vielä ole nähnyt päivänvaloa ennen tätä.

Näin alkuun täytyy mainita, että vaikka kyse oli Traconin juhlavuositapahtumasta, oli se mennyt järjestelyiden ja tiedoituksen osalta hyvin paljon alaspäin. Kuvittelisi, että juhlavuosi toisi tullessaan spektaakkelimaisen tapahtuman, mutta välillä tänävuonna oli tapahtunut taantumista ja notkahtelua. Mm. käsittämättömät lippujonot eivät mielestäni kuulu tällaisiin tapahtumiin.

Matkalla feat. Shiro
Teppo unohtui kotiin ;____;

Rorune ja minä siis olimme jälleen missiolla, kun nakki napsahti ja pääsimme mukaan WCS-karsintoihn jo toistamiseen. Ahdoinkin sitten omaisuuteni matkalaukun sijasta muoviseen säilytyslaatikkoon, koska epämääräiset puvun osat. Laatikko veti kyllä tavaraa hyvin ja kompaktisti, mutta olihan sita ihan pepuista raahata.

Tässä oli jotain tosi outoa.

Tällä kertaa pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista cosplay-unelmistani; puvut ja esitys Final Fantasy VIII:sta. Olen ehkä satamiljoonaa kertaa maininnut, että FFVIII on lempipelini. Edea on ollut unelma-cosplay-listallani niin kauan kuin olen cosplaysta tiennyt. Jotenkin hassusti sain sitten ylipuhuttua Rorunen tekemään tämän minulle uskomattoman tärkeän pahisduon (oikeasti idea oli ihan yhteinen, mutta siitä lisää tulevaisuudessa). WCS-pukuinamme siis velhotar Edea ja Seifer Almasy. Puvuilla astuimme pois mukavuusalueelta ja esityksen kanssa otettiin tiedostetuja risekäjä.

Edea

Seifer ja miten tästä jätkästä ei löydy kunnon kuvia?!?!

Minulle nämä hahmot ja esitys ovat hyvin tärkeitä, mikä varmasti vaikutti siihen, että sain hirveän tärinäjännityksen jo torstai-iltana. Olin juuri palannut töihin sairaslomalta ja keskittymisestä ei meinannunt tulla yhtään mitään. Yleensä en jännitä juuri ollenkaan, mutta nyt oli oikeasti ihan kunnon tutina päällä. Onneksi se helpotti, kun päästiin matkaan ja sai istua autossa höpötellen kaikesta muusta. Kevyinä aiheinamme toinen maailman sota, Kiinan ja Japanin sota sekä muut iloiset tapahtumat.

Lauantaipäivä meni siis aikalailla kisahommien merkeissä. Aamulla paineltiin conipaikalle, missä käsittämättömät jonot yllättivät. Hämmensi jopa se, että me kisaajat jouduimme jonottamaan lippujamme, mutta emme missään määrin normikävijöihin verrattuna. Hieman meinasi myös käpy lyödä liekkiä, kun pääovilla JV:t eivät meinanneet päästää meitä sisään isoine proppeinemme. Vaikka kerroimme, että olemme kisaajia ja menossa suoraan takahuoneeseen, olisi meidän pitänyt kiertää toiselle ovelle. Lopulta onneksi pääsimme sisään, mutta otti kyllä pannuun, kun sisälle pääseminen oli tehty niin vaikeaksi.

Fiilikset kisa-aamuna.

Takahuoneessa homma luisti ja hyvin. Tosi äkkiä pääsimme tuomarointiin, kuviin ja harjoituksiin. Tuomarointi ei ollut yhtä mukava ja rento kokemus, mitä se oli vuosi sitten. Omalla kohdallani tuntui jotenkin vaikealta lähteä kertomaan puvusta mitään, kun en siihen hirveän tyytyväinen ollut. Sen kanssa oli tullut vastaan mutka jos toinenkin. Tuomareita oli myös niin monta, ettei oikein osannut päättää kelle puhuu. Tuppisuuna istuneet tuomarit jäivät tässä vaiheessaa hyvin etäisiksi ja välinpitämättömän oloisiksi. Minulle jäi tuomaroinnista turhautunut olo monella tapaa, mikä päti myös lavaharjoituksiin aika pitkälti.

Rorune ja minä asumme tällä hetkellä eri kaupungeissa, ja emme olleet harjoitelleet esitystä yli kahteen viikkoon. Huomautettakoon, että viimeisin harjoituskerta ennen Traconia oli minulle ensimmäinen kokonainen päivä ilman kipsiä jalan murtumisen jälkeen. Tilanne ei siis ollut mikään ihanteellinen. Ohjaaja harjoituksissa oli kiva idea, mutta ainakaan meidän osalta ei loppu pelissä kovin toimiva. Ensimmäinen harjoitusveto meni puhtaasti lämmittelyksi ja muisteluksi, sitten saimme ohjaajan palautteen, mikä oli hyödyllinen ja toimiva, toisella kerralla saimme testata esitystä uudet tiedot taskussamme, mutta kolmas veto, jolla olisi voinut "sinetöidä" esityksen viimeisen muodon ei toteutunut, koska aikaa ei ollut. Tämä on yksi asia, mikä jäi harmittamaan.

Vähän jotain kuvejakin saatiin.
Rorune on mun komea poika.
Kuvasi Kangaskasa

Takahuoneesta sentään päästiin ulos kunnolla tänävuonna. Hirveän nälän ja väsymyksen painostamana homma meni vähän istumiseksi ja jauhamiseksi. Ohjelmaa tässä välissä ei tullut katsottua. Siirryimme takaisin takahuoneeseen palloamaan muiden kisaajien kanssa ja valmistautumaan varsinaiseen esitykseen.

Kisaa ennen tunnelma oli omalta osaltani todella leppoisa. Muiden kisaajien kanssa oli ihana höpötellä ja jutustella. Oli hurjan kivaa jännitellä yhdessä, vaikka mitään jännitystä itselläni ei enää ollutkaan (takahuoneessa näki saman tien, että meidän puvuilla ei tule pärjäämään). Kisan alettua kuitenkin sydän kävi kurkussa, kun tajusin, että peruutuksien vuoksi oma esiintymisvuoromme olikin ihan heti! Voi ei apua! Lämmittely unohtui kokonaan ja lavalle piti mennä ihan kylmiltään. Siksi varmasti, esitys ei omalta osaltani mennyt yhtään nappiin. Harjoitukset menivät siihen verrattuna todella hyvin. Pääsin lavalta pois, niin ahdisti ja inhotti.

Nakkaan tähän vielä videon tuosta esityksestä. Kiitos ja kumarrus Bardielille videosta (on ollut taas älynopeaa toimintaa)! Tämä esitys on minun rakkauslapseni niin monella tasolla, että olen hieman vihainen itselleni siitä, etten voinut kantaa sitä täyteen potentiaaliinsa. Asiaa ei auttanut se, että en pystynyt katsomaan muiden esityksiä olenkaan, koska yritin seistä selkä seinää vasten ja olla mahdollisimman varovainen, etten seivästä ketään puvullani. Siinä velloin sitten pitemmän aikaa vain oma huono suoritus seuranani. Esityksen jälkeen omassa ahdistuksessani sain kuitenkin niin uskomattomia kommentteja ja niin monilta siisteiltä tyypeiltä, että paha mieli laantui lähes kokonaan. Olimme sittenkin Rorunen kanssa onnistuneet siinä, mitä lähdimme tekemään, eikä edes oma heikko suoritukseni ollut vesittänyt esitystä täysin. Esityksestä ja sen koonnista tulen myös kertomaan lisää myöhemmissä merkinnöissä. Tähän en voi ympätä tarpeeksi mitään, koska tämä tosiaan oli ja on edelleen minulle tärkein cosplay-esitys ikinä. Se on mun vauva.

Hurjasti onnea kaikille sijoittuneille! Ei tullut mitenkään yllärinä! Kaikilla oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin uskomattoman siistit puvut ja rekvisiitat ja kaikkea! Olisin vain halunnut nähdä kaikki esitykset livenä, enkä vain nyt SinäTuubista. Yäääää! Olitte hienoja! Onnea vielä! Ja varsinkin Yumille ja Jesmolle!

Nättiä.

Jännitin paljon myös jalkani puolesta. Vaikka olen saanut kipsin poissa jo pari viikkoa sitten ja olen jopa palannut töihin, jalka ei silti ole vielä terve. Yllä näkyvä kuva on otettu heti kisan jälkeen, kun pääsimme odottelemaan tuomaripalautetta. Tässäkin voi olla syy, miksi tunnelma ei ollut ihan katossa omalta osaltani.

Tuomaripalaute ei valitettavasti tarjonnut niin paljon osviittaa kuin viime kerralla. Tässä vaiheessa hiljaisemmatkin tuomariston jäsenet avasivat itseään meille, vaikka osa edelleen jäivät vaitonaisiksi. Tiesin lähestulkoon kaikista asioista, joista sain huomautuksia puvussani. Moni niistäkin oli sellaisia, että olin tietoisesti joutunut/päättänyt tehdä toisin. Esityspalaute puolestaan oli huikea. Siinäkin kritiikin kohdat tiesimme jo etukäteen aikalailla. Sydämeni oli kuitenkin pakahtua joistain kommenteista, mitä saimme ja varsinkin siitä, että Ilona oli arvostanut esitystämme. Hänellä on sielu kiinni kyseisessä pelissä ja hahmoissa, jos ei yhtä paljon, niin ainakin enemmän kuin minulla. Siksi Ilonan palaute esityksestä tietyllä tapaa nousi yli muiden.

Vähän Kerkesi Kis meitä kuvata.
Tämän kuvasi Kangaskasa

Illasta kävimme kuulemassa vielä animesta ja melankoliasta, mitä kaveri oli höpöttelemässä. Itselleni hyvin jännä aihe, josta pitää vielä keskustella kunnolla lisää, kunhan aikaa on. Sitten todella pikaisesti kuvasimme vielä Seiferiä ja Edeaa, koska olihan niistä pakko jotain kuvia saada. Sitten painoi väsy ja uupumus, joten painelimme syömään ja läyryämään vielä kavereiden kesken.

Sunnuntai oli vuorossa uimahomopoikaryhmäilyä taas pitkästä aikaa. Kasa matkaa jälleen pallon toiselle puolelle, joten seuraavasta yhteisestä conista ei ole mitään tietoa. Päivähän meni meidän osalta hyvin perseilyksi ja lähinnä tuli kuvattua herpaderpa-asioita.

NCC ja esityskisa tuli katsottua. NCC oli lähinnä tylsä. Se ei ole hirveästi itseäni ikinä kiinnostanut ja varsinkin nyt, kun taso oli mitä oli, niin ei se minulle tarjoillut juuri mitään. Esityskisassa oli hienoja helmiä taas mukana. Kärkikolmonen ei ollut mikään yllätys. Ihan henkilökohtaisesti haluan vielä nostaa esille Love Letter -esityksen, joka tarjoili kivaa klassista komediaa ja onnistui sillä erottumaan joukosta. Oli höpö ja hauska. 

Pieneltä vilaukselta pääsin kuulemaan myös Kasan Aikuisten Japani -luentoa, mikä harmillisesti oli laitettu kisojen kanssa päällekkäin. Olin jo kertaalleen testiyleisön toimesta kuullut luennon, joten kivasti kerkesin kuulemaan yleisön kommentit.

What's up sluts? Guess who just got out of prison?
Nagisa: Kasa, Rei: woodi, Makoto: Rorune ja Haru: miä
Kuvasi Kide

Kävimme katsomassa myös ulkolavalla tanssiryhmien SUPERTANSSICOMBON! Se oli ihan huikea ja oli kiva katsoa taitavia tanssijoita ja hyvää meininkiä. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti point ZERO, koska musiikki ja koska ASENNE!

Viimeisenä ohjelmana kävin kuulemassa luentoa cosplay-valokuvauksesta ja -poseeraamisest. Jo heti alusta asti tuli sellainen olo, että olisi pitänyt ottaa kynää ja paperia mukaan. Hirveästi tuli uutta ja hyvää asiaa selkokielellä selitettynä. Pidin myös hirveästi luennon interaktiivisesta puolesta. En muista olenko koskaan käynyt näin informatiivisella luennolla conissa. Nyt olen ja oli hyvä. Onneksi sen pitäisi tulla vielä nettiin, niin voi käydä aina lunttaamassa, kun jotain unohtuu. +A work guys! 7/5!

Minun Tranon oli kaikista pikkujutuista huolimatta kiva. Oli mahtavaa nähdä ihmisä taas ja jutella ja matkustaa ja nähdä hyvää ohjelmaa ja ja ja... Kaikkea oli ja paljon jäi taskuun.

Fukka kiittää.

Kysymyksiä herättävä Kummacon

Moi!

Vasta nyt pääsen kunnolla kirjoittamaan viime sunnuntain Kummaconista. Vastoinkäymisistä huolimatta lopulta sain kuin sainkin itseni paikalle.

 Mitä olen ymmärtänyt, Kummaconin alkuperäinen tarkoitus oli keskittyä ainoastaan länsimaiseen populaarikulttuuriin ja muuhun. Eikä niinkään japanilaiseen. Jossain välissä conin sivuille kuitenkin ilmestyi osio 'Anime ja manga'. Siksi alkuperäinen suunnitelma oli laittaa päälle Alexia, koska se on tähän asti ainoa pukuni länsimaalaisesta lähteestä. Sitten muistin, että Aquasta ei ole vielä saatu kunnolla kuvia ja Valveella Nukulla on ihanaakin ihanampi lasitiiliputki, jota myös portaikoksi kutsutaan. Päälle vetäisin siis Aquan.

Conitreffit urhean ja komean prinssini Valdriguen kanssa.
Kantsii olla kade.

Coniaamu ei kuitenkaan ollut ihan niin eteerinen ja onnellinen kuin olin suunnitellut. Edellisenä iltana vietetyt kaverin tuparit painoivat päälle, vaikka tulin ihan sievästi ajoissa kotiin. Aamulla herättyäni totesin, että ei pysty vielä. Kolme tuntia myöhemmin sain itseni kunnolla pystyasentoon ja hirmuisen taistelutahdon. Olin jo harkinnut raahaavani itseni paikan päälle ihan siviileissä, mutta taistelin puvun päälle ja hyppäsin pyörän selkään.

Uwaaaa! Aquaaa!
Kuvasi: woodi

Tuon kolmen tunnin aikan, kun tein kuolemaa sängyssä, Kummaconi oli kuitenkin jo niin vauhdissa, että kaikki puheohjelmat, jota olisin halunnut päästä katsomaan, olivat jo löpisty läpi. Kakka. Jäi zombie- ja panssariasiat kuulematta. Myös cosplay-kisan paikkaliput oli jaettu jo viimeistä myöten. woodiseni oli yrittänyt saada muillekin lippuja, mutta jostain hyvin omituisesta ja kummallisesta syystä lippuja jaettiin 1 per naama. Miksi? Kysyn vaan.

Koska itse conin tarjoamaa ohjelmaa ei meille asti ollut, pyysin woodia kuvaamaan minua tuossa ah-niin-ihanassa lasiputkessa.

Aistillista ylöspäin tuijottelua KH-tyyliin.
Kuvasi: woodi

Kaikessa ylettömässä tohinassa ja ähinässä aamulla olin täysin unohtanut paremman kameran sisareni mun kämpille, missä pyörähdin aamulla. Siksi vanha, hirveä ja suhteellisen uskollinen ovisilmäräpsyni pääsi käyttöön. Canon Ixus aina valmiina. Kuvasinmme jonkin verran myös woodia, mutta pukuun ja sen väreihin sopivaa maisemaa oli jokseenkin hankala löytää.

Taidekuja oli antoisampi kuin odotin. Oikeasti en odottanut mitään, mutta yllätyin hyvin positiivisesti. Mukaan jopa tarttui SkyGraffitin (menkää, ihailkaa ja tykätkää!) kanzashi-hiusnipsu. Olisin halunnut ostaa puolet pöydästä, mutta rahat eivät riittäneet.

Mun ihanuus!
Ekassa kuvassa näkyy myös woodin ostos.

Kovin kauaa ei puku ollut päällä, koska ennen kisaa kävimme vaihtamassa vaatteet, että kerkeämme syödä muidenkin kavereiden kanssa ennen kuin woodi menisi katsomaan kisaa. Silti oli tosi mukava pitää Aquaa päällä. Jostain syystä Frostbiten jälkeen jäi Aquasta pukuna jotenkin paha maku suuhun. Tuntui, ettei puku ollut oikein mistään kotoisin. Ihan tylsä. Enkä kuvissakaan osannut näyttää muuta kuin lahnanaamaa (mikä vaivasi myös vähän Desussakin). Pienestä ja kuvasaldosta huolimatta Aquasta tuli kivoja kuveja, joita kehtaa ehkä näyttääkin. Pääsin myös harjoittelemaan taas kuvanmuokkausta vähän reilummalla kädellä. Toivottavasti mikään ei pistäisi niin hirveästi silmään olen kuitenkin aika käsi, mitä tulee kuvanmuokkaamiseen.

Hurdurr...
Kuvasi: woodi

Ruuan hankinta oli taas ihan oma seikkailunsa, kun ensin eineen saamisessa kesti sata vuotta. Lopulta, kun saimme takapuolemme nurmikolle ja olimme valmiit aloittamaan äpöstyksen, huomaamme, että ruokamme mukaan ei ollut pakattu minkään laisia ruokailuvälineitä. Yritä siinä tunkea kunnon burgeria turpavärkkiin, kun edes Hesen kerroshampurilainen ei mahdu suuhun kokonaisena.

Olit herkullinen burgeri, mutta ihan liian vaikea.

Jännittävähkö seikkailuni jatkui vielä sen verran, että pääsin kuin pääsinkin katsomaan cosplay-kisaa. Tanssitiimi Bluff tarvitsi kuvaajan, joten minä pääsin katsomoon painamaan nappia ja siinä sivussa näkemään vähän kisaa kulisseista...

Heti alusta huomasi, että kisaa olivat järjestämässä ensikertalaiset. Siinä vaiheessa, kun ohjelman olisi pitänyt alkaa, kisaajien kanssa käytiin vielä läpi kisa järjestystä. Yhtään kisanumerolippulappusta tai vastaavaa en nähnyt ja siksi kai kisaajien järjestys meni kuta kuinkin näin: "Ensin sinä, sitten sinä, sit sinä ja sen jälkeen te..." Huolestuin jo tässä väiheessa. Itse kisa alkoi 20 minuuttia myöhässä...

Lainaan woodilta, koska tämä tiivistää fiilikseni kisan alussa aika hyvin.

Itse kisa oli yksinkertainen lavanläpikävelykisa, jossa kuulemani mukaan arvioitiin myös lavaesiintymistä jollain tasolla. Yleisö ei saanut taputtaa, koska se vie aikaa. Miten? Kysyn mä. Juonto oli hyvin todennäköisesti tuskaisin ikinä. Mikkien käyttöä ei oikein hallittu, kysymykset ja välidiipadaapat siellä täällä olivat todella kankeita. Samat naamat, samoissa puvuissa olivat jälleen kisassa mukana, kuten Oulussa lähes aina. (Tämä on jännittävä ilmiö, josta haluaisin keskustella enemmänkin. Näkyykö sama muilla paikkakunnilla vai onko tämä joku perähikiän juttu? Kertokaa minulle!) Muuten taso oli yllättävän korkea. Mukana oli tosi kivoja pukuja, joita olisin myös itse halunnut päästä syynäämään lähempää.

Kisan venyminen ja vanuminen jatkui myös loppusuoralla, kun Bluffin tanssien jälkeen tuomarit eivät vieläkään olleet saaneet päätöstä aikaan. Oliko esituomarointia ollenkaan? Juuri ennen voittajien julkistamista minä ja woodi jouduimme hipsimään tiehemme, koska JURASSIC WORLD! Eli jos joku tietää ketkä pärjäsivät kisassa, minua saa informoida. Tietoa ei tunnu löytyvän mistään...

Mitä tästä sitten jäi käteen? Kuvia Aquasta ja uusi ihastuminen pukuun, koska ei se ollutkaan niin hirveä, Oli se, mutta en vaan muista. muistutus siitä, että olen kuolevainen, havahtuminen siihen, miten tärkeää osaava ja kokenut cosplayvastaava on, hämmentyneitä ilmeitä ja paras leffakokemus pitkään aikaan sekä tämä:

Fukka kiittää!

PS: Tulevista seikkailuista ei ole vielä hirveästi tietoa, mutta Animeconiin olisi tarkoitus suunnata. Millä puvuilla? Se jää nähtäväksi.

Mikä on, kun ei onnistu?

Hej!

Cosplay-jumalat ovat kai minua vastaan tällä hetkellä. Ah niin ihana ja kaunis saumurini sanoi itsensä irti... tai ei saumuri varsinaisesti, vaan sen kosketusnäyttö. Miksi saumurissani on kosketusnäyttö, älkää kysykö, mutta sen hajoaminen tarkoittaa, etten pysty säätämään laitetta. Onneksi takuu korvaa ja veinkin koko vekottimen saumurilekurille. En vain tiedä, milloin saan sen takaisin.

Sitten muuta asiaa: Harun olen saanut suhteellisen kasaan. Pieniä yksityiskohtia puuttuu, mutta muuten on valmista. Hirveästi ei ole kuvia, mutta nakkailen ne, mitä on.

Kangasmerkkejääääääääääääää!

Päätin tehdä Harun hupparin merkit ihan kunnon kangasmerkkeinä, koska ne näyttävät paremmilta kuin painetut kuviot tai vastaavat ja en ole kunnolla aplikoinut mitään pitkään aikaan. Kankaanpalat tuli värjättyä samalla värilillungilla, jota käytin Harun hupun ja helmaresorin värjäämiseen. Hyvä, että olin ottanut ylimääräisen väriseoksen talteen, koska unohdin nämä ensimmäisessä satsissa. Onneksi väriä jäi ihan rutkasti ensimmäisellä kerralla värjätessä.

Lillunki pullossa... nam nam.

Yritin etsiä Harun housuihin kangasta taas jälleen, mutta onni ei ollut puolellani. Epäuskoisena pillihousuja kohtaan, vetäisin kaikki Harun kamppeen niskaan testatakseni kokonaisuutta. Housut eivät sittenkään olleet niin hirveät kuin ajattelin, joten niillä mennään (ellei superhyvä kangas kävele syliin hyvissä ajoin). Huom; peruukkikin on leikattu.

Lähes valmis uimahomopoika.

Kerrankin on cosplay-puvussa oikeat taskut! Että olen iloinen tästä seikasta. Kuulun niihin ihmisiin, joilla puhelin matkustaa parhaiten taskussa. Coneissa ongelma on aina sama; Missä puhelin? Parhaimmissa tapauksissa olen saanut tungettua puhelimeni johonkin sopivaan sopukkaan tai hihaan, mutta useinmiten se on laukussa, josta en sitä kuule tai osaa etsiä. Puhelin kuuluu taskuun! Nyt on taskut! Narutolla on myös taskut! Frostbite tulee olemaan niin perkeleen hyvä tapahtuma!

Cosplay-jumalat eivät selvästikkään halua Naruton valmistuvan. Miksiköhän? Ajatukseni oli, että teen Naruton niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvin. Lähinnä siksi, että Naruto on hahmona minulle jotain erityistä ja koska syyt. Saumurin venkoilun takia joudun ompelemaan Naruton kokonaan ompelukoneella! Eiiiiiiiiii! Saumuri ihana! Saumuri paras!

Eikä tämä kauhutarinä pääty tähän. Tilasin Narutoa varten flip-flop-sandaalit, joita ei meinannut kuulua. Mustien, tasapohjaisten ja kohtuuhintaisten flip-flop-sandaalien löytyminen eBay'sta joulukuussa osoittautui haasteeksi myös. Nyt ne onneksi sain ja...

... niissä on hirviä.

Käytin samaa elmukelmu-tekniikkaa, jota käytin Gakupon saappaissa, kenkien kaavoittamiseen. Tällä kertaa kuitenkin vähän enemmän teipin kanssa. Onneksi Naruton kengissä on selkeät saumat, joten niitä ei tarvinnut itse sumplia. Nyt vain arvon, mistä materiaalista kengät lopulta teen.

Taktista kuvaamista by Fukka osa 486.

Enkä myöskään löytänyt Narutolle kangasta, joten ostin valkoisen ja värjäsin kankaan pesukonevärillä (jota en muuten koskaan aikaisemmin ollut käyttänyt). Värjäyskään ei mennyt ihan nappiin, koska väristä tuli ikkipikkiriikkisen liian tumma. Vaikka heitin värjäykseen yhden takinkin matkaan, värjättävää olisi saanut olla enemmän. Väri kelpaa, mutta jos paremman kankaan jostain saan, teen uuden takin ja housut. En Frostiin kuitenkaan, vaan myöhemmin.

Varasin kangasta rutkasti ylimääräistä kutistumisen varalta. Minulla piti olla 20 cm kangasylijäämää kappaleiden leikkaamisen jälkeen, mutta...

Missä on mun 20 cm?!

... hyvä, että sain sentään kaikki kappaleet edes leikattua. Taskupussit piti tehdä toisesta kankaasta, koska niihin ei riittänyt kangas. Onneksi sain silti varjopalat tästä. Kuvan väri muuten heittää vähän. Kangas ei todellisuudessa ole sentään noin tumma.

Housut ovat lähes valmiit, vaativat vielä vähän parantelua istuvuuden kannalta. Jätän niiden säätämisen silti huomiselle ja ompelen takin kasaan vielä tänään... jos jaksan.

Piilarit Narutolle sentään tulivat ennätysajassa. Alle viikko meni niiden odotteluun ja iso paketti tuli ihan kuriirin kanssa kotiovelle. Hämmentävänä yllätyksenä olikin sitten se, että kaikkien piilaripurkkien nesteet olivat aivan umpijäässä. Onneksi sen ei pitäisi vaikuttaa linssien käytettävyyteen, mutta meinasi aluksi hieman hirvittää.

Naruton Sage-mode'ssa pojan silmät muuttuvat keltaisiksi ja pupilli muuttaa muotoaan. Täysin oikeanlaisia linssejä on lähes mahdoton löytää. Harkitsin myös keltaisia kissansilmälinssejä, mutta kuulin, ettei niitä välttämättä pysty käyttämään niin, että viiru olisi vaakassa. Valitsin sitten ihan vain keltaiset linssit ja olen kohtuu tyytyväinen näihin. Näyttävät suhteellisen luonnollisiltaa kauempaa katsottuna.

Tai niin luonnollisilta kuin keltaiset linssit voivat näyttää. Toivottavasti Cosplay-jumalat antavat minulle anteeksi sen, mitä ikinä olenkaan tehnyt ne suututaakseni. Ei tämä Naruton kiukuttelu hirveästi inspiroi. Haluan myös saumurin takaisin, että voin osoittaa Narutolle sen rakkauden, mitä se ansaitsee.

Fukka kiittää.

Näin loppuun haluan jakaa taiteellisen videoteoksen, jonka olen vaatimattomasti nimennyt Naruton synnyksi.

Miksi tämän tein, älkää kysykö.

Desucon Frostbite: Rikollisia ja noituutta

Hoi!

Oho, yritin muka odotella kuvia mini-kuvauksista ennen, kun kirjoitan mitään Frostbite'sta, mutta huomasin, että Kitacon on ensiviikonloppuna. Pitäähän nämä päivitykset nyt saada edes jotenkin järkevästi ulos, joten saatte "sekunda" kuvia.

Tämä hahmo häiritsi jopa minua...

Minä en ole koskaan ollut mikään hillitön Desuconin fani. En hingu kyseiseen tapahtumaan, mutta käyn, koska ajankohta on mitä on. Tällä kertaa Frostbite yllätti. Kova conikuumeeni sai vihdoin lääkettä ja siksi varmaan nautin olostani Frostbite'ssä niin paljon.

Juuri mitään ohjelmaa ei tullut katsottua, mutta jotain sentään. Lauantaille oli luvassa lavalla pyörimistä Operaatio Fredrikin merkeissä. Koko lauantai meni ihan hösseliksi, kun piti palloilla lavareeneissä, OF-porukan kanssa ja muiden kavereiden. Yhden ohjelman taisin käydä kunnolla katsomassa lauantaina ja se oli Cosplay ja itsetunto... asia... Se oli merkitty luennoksi, mutta en hirveästi pitänyt sitä luentona, koska asiaa oli vartiksi ja sekin lähinnä minimaalisen kyselytulosten latelua. Se itsetunto asiakin jäi vähän vajaaksi. Osuvampi nimi olisi ollut ehkä Cosplay ja raha. Itselleni luento ei tarjonnut mitään uutta, koska samoja asioita jauhetaan foorumeilla ja blogeissa.

Koko kööri, jonka kuvasi Antti.

Oma roolini tällä kertaa OF'n esityksessä oli Rakettiryhmän James. Ketään muuta hahmoa kyseisestä sarjasta en olisi edes suostunut tekemäänkään, koska... no Pokémon. Ja olihan minulla superkuuma Jessie, jonka kanssa emme kereneet ottaa kunnon kuvia. Esityksen osalta vedin taas teatterillisen ilmaisun naruista ja olin osana sisällöntuotossa. Itse esitys ei mennyt osaltani ihan parhaiten. Osa syynä oli silmille valahtanut naamari, mutta osa oli vain omia möhlimisiäni.

Jos joku ei tuota esitystä ole vielä nähnyt, tässä se on video muodossa; (perkeleen valot polttaa kaikkien naamat)

Sunnuntai olikin sitten se päivä, jota odotin eniten. James kuuluu hahmoihin, joita en ikinä uskonut tekeväni, mutta tein silti. Ja se oli hahmona niin 'ei oma valinta', joten lauantai meni vähän ahdistumiseksi, koska en tuntenut olevani mieleisissä kamppeissa. Sen lisäksi odotin Black mage ryhmäämme aivan intopiukeana.

Kävi myös hassu sattuma ja seurueemme neljäs cosplay-ystävä, wooditus, oli päättänyt tehdä pikku noitatytön Frostbiteen. Sauvoja ja noidanhattuja lojui ympäri kämppää matkatavaroiden purkauduttua.

Tuohon putkeen ei ehkä olisi saanut ripustaa mitään...

Ihan surkeilta näyttää meidän tikut tuon woodin jytysauvan vieressä.

Rikku on nyt virallisesti lempipukuni, vaikka perse vilkkuu. Olo oli mukava. Mikään osa ei puristanut tai ollut muuten epämukava. Onhan kyseiseen hahmoon eläytyminenkin aivan mahtavaa, kun saa olla niin eloisa.

Kide kuvasi.

Sunnuntaina kävimme tutustumassa Cosplay Boot Camp -esittelyyn (vähän myöhässä kylläkin, anteeksi) ja kannatti, koska nyt on sinne ihan hirmuinen hinku. Saa nähdä, mitä siitä vielä kuuluu ja mikä on oma elämäntilanne, kun päätöksen aika koittaa.

Black Maget ja Pokémon toivat takaisin coniaspektin, josta pidän, mutta jota en edes muistanut. Viimeisimmässä tapahtumassa, jossa olin eli Traconissa, päälläni oli molempina päivinä aika tunnistamattomat ja tylsätkin hahmot, joten minusta ei taidettu pyytää koko viikonlopun aikana yhtä ainutta kuvaa. Siksi olin unohtanut sen, miten kivaa on poseerata muille. Frostbitessa sain taas kokea sen, miltä tuntuu yrittää päästä hallin päästä päähän, kun koko ajan joku syöksyy kysymään: "Saako ottaa kuvan?" Ja sen, kun pitää poseerata viisi minuuttia putkeen, kun kuvaajia syöksyy joka reijästä koko ajan lisää. Se oli minusta välillä hyvin huvittavaa.

Kokonaisuudessaan Frostbite oli mahtava. Nyt pitäisi ajatus suunnata Kitaconia kohti ja muita tulevia seikkailuja.

Fukka kiittää.

Tarinan tynkää...

Jätän tämän vain tähän...

Kiitos.

Tracon: Kuinka kadotin takapuoleni ja niitin kultaa

Edit 2020 / Haluan tuoda esiin sen, mitä en tiennyt ja ymmärtänyt silloin, kun tein Alexin; ihon värjääminen cosplay-tarkoituksessa ei ole oikein. Olen pahoillani siitä, jos olen tällä puvulla loukannut jotakuta. Se ei ollut tarkoitukseni tuolloin. Halusin tuoda Alexin eloon sellaisena, kuin hänet näin. Tapani tehdä se oli väärä ja siksi haluan pyytää asiaa anteeksi.

Vuosien varrella olen saanut lisää tietoa ja ymmärrystä aiheesta ja haluan lisätä tämän kommentin näihin merkintöihin. Voi olla, että josksu vielä poistan merkinnät kokonaan. /

Hei!

Traconin mukana taisi mennä viimeinen tapahtuma tältävuodelta. Ainakin minun osaltani. Silti ennen kuin siirrymme tulevaan, niin vatvon vähän mennyttä. Kaikkea muuta asiaa olisi muka hirveästi eikä Animeseminaarin kuvatkaan ole vielä täällä... Silti tässä on minun diipa daapani Traconin osalta.

Tuntui, että viikonlopun aikana tapahtui ihan liikaa ja aivan liian vähän. En itse käynyt kuin kolmessa ohjelmassa ja otin osaa kahdessa. Cosplay'nkin puolesta viikonloppu jäi vähän yksinkertaiseksi. Silti onnistuin viemään tunneskaalaa aikalailla päästä päähän.

Lauantaille pukuna minulla oli siis Gangsta-mangan Alex, joka osoittautui yksinkertaisuudessaan ongelmalliseksi. Alex'n rodullista alkuperää ei ainakaan vielä tiedetä, mutta päätin itse hakea jotain latinotyyppistä. Se olikin lopulta se ongelma. Koska Alex on iloinen tyttö, ei hänellä ole hirveästi vaatetta, mikä tarkoittaa, että ihoa näkee enemmän. Suunnitelma oli, että hankin sopivan väriset sukkikset ja maalaan vain ja ainoastaan yläruumiini ihomaaleilla. No... sukkahousuja ei löytynyt, koska perkeleen punainen sävy. Eli maalia jalkoihin. Tämän hoidimme jo perjantai-iltana, koska aamusta se olisi vienyt aivan liikaa aikaa. Olenkin niin suuresti kiitollinen niille ihmisille, jotka jaksoivat ja viitsivät maalata sääriäni ja sisäreisiäni pitkän matkustuspäivän jälkeen. Love ya! Maalit pysyivät hyvin yö nyli, kun laittoi lakan päälle ja sukkikset jalkaan yöksi.

Aamulla meinasin oikeasti moneen otteeseen hypätä suihkuun ja pestä koko maalikerroksen pois. Ruskealla värillä on aivan tuhottoman vaikeaa saada tasaista jälkeä, varsinkin paksuna kerroksena. Epätoivo ja ahdistus iski ja löin päätäni seinään, mutta taas ihanat ihmiset olivat mahtavia ja onnistuivat pitämään minut kasassa. Toivottavasti en niin hirveän läikikäs ollut sivusta katsojan silmin. Itselläni olo oli kuin dalmatialaisella. Laskin, että maalaamiseen meni yhteensä 6 tuntia.

Kuvasi: Krautti
(ja hävitti pyllyni jonnekkin)

Alex on ihana hahmo, mutta en tiedä uskallanko ikinä vetää tämän naisen kamppeita niskaan enää. Sen verran kävi päävärkille kyseinen kokemus. Ihomaalit eivät ole minua varten.

Lauantaina kävimme katsomassa tosiaan Hei! Me cossataan! -luennon. Oli hyvin huvittava istua yleisössä ja kuulla lähestulkoon puolet omasta luennostani jonkun toisen suusta. Hyvin hämmentävää. Moni ajatus siis meni omieni kanssa yksiin, mutta joistain luennolla käsitellyistä asioista olen kyllä aivan eri mieltä. Ensimmäisenä mieleen tulee cosplay-ryhmän "roolijako"; jokaisen jäsenen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan yhteen osaan cosplay-esityksen tekemisessä, kuten pukuihin tai peruukkeihin, juoneen tai ääniin. Minä en ainakaan haluaisi olla osa tällaista ryhmää. Ryhmän jäsenet ovat kuitenkin yksilöitä ihmisinä ja pukuilijoinan. Miksi jonkun pitäisi erikoistua yhdellä saralla, kun ryhmässä voidaan auttaa toinen toisiamme ja kehittyä yhdessä kaikilla saroilla? Tätä voi myös miettiä muunkin kuin puvun teon kannalta. Juoni ja esityksen sisältö voidaan rakentaa ja koota yhdessä myös. Tämä seikka tulikin esiin myös luennolla.

Toinen ohjelma lauantain osalta olikin sitten Operaatio Fredrikin Cosplay-haaste, johon minut oli nykäisty kaikkivaltiaaksi tuomariksi. Muahahahahahahahahaha! Oikeastihan minä oli yhtä pihalla kuin kisaajatkin ennen ohjelman alkua. Jotain osviittaa olin saanut, mutta valaistuin vasta paikanpäällä. Omasta mielestäni ohjelma oli onnistunut kokeilu ja luulen, että se sopii juuri sille yleisölle, jolle se oli tarkoitettu. Se varmaan tullaan näkemään uudestaan. Lavalla nähtiin monenlaista osaamista ja ainakin nauruista päätellen yleisö viihtyi. Minulla ainakin oli hauskaa, vaikka interaktiiviset coniohjelmat ovat muuten jääneet vähän taakse.

Hirmuisen pätevä tuomari.
Kuvasi: Sami Räbinä

WCS- ja pukukisa piti tietenkin katsastaa. Hirveästi hurrasin ja oli mukava nähdä, että vähäisistä osanottajista huolimatta WCS oli taas kokenut metamorfoosin. Esitysten tunnelmat ja teemat olivat aivan uudenlaisia ja tyylisuunnasta "eeppinen" oli onnistuneesti astuttu ulos. Hienoa hienoa! Pukukisan puolellakin taso oli kova ja voittaja kolmikkokin oli osuva. Kakkossijan saaneesta Yuri-pukuilijasta on keretty jos nurista, mutta minusta on hyvä, että välillä sijoille yltää yksinkertaisempia, mutta siististi ja hyvin tehtyjä pukuja kaikkien niiden yksityiskohtaoksennusten lisäksi. Siisti työn jälki näkyi ainakin minulle katsomoon asti ja tokaisimpa kisan aikana itsekseni, että: "Voipi olla ammattilainen." Se, että jokin sirkustelttahirviö ei päässyt palkinnoille, ei haittaa minua yhtään, koska kakkossijan saanut oli sen ansainnut ihan yhtä lailla, kuin sata erinväristä huonosti maalattua helmeä valmistanut Pena. Onnea vielä kaikille! Hirmusti!

Lauantaina hytisimme vielä sen verran, että saimme jonkun kuvan Gangsta-ryhmästämme. Repeilyä tapahtui ehkä enemmän kuin olisi pitänyt, mutta näin tällä kertaa. Ryhmämme Nick eli Kangaskasa on se sielu, joka houkutteli minut tälle tielle. Ja ah niin komeana Worick'na toimi Kizzy (How about now?).

Kuvasi: Krautti

Sunnuntai olikin sitten ihan oma juttunsa. Koska OF-porukan kanssa olimme kisailemassa, en oikein kerennyt käydä katsomassa mitään, kun piti juosta lavan takahuoneessa koko ajan. Mysteeri-herrakin saa nyt nimen eli hänhän on Murai Kunio Great Teacher Onizuka'sta.

Oli mahtavaa, että pääsimme jo heti aikaiseen katsomaan lavaa ja käymään esitystä läpi. Minua se helpotti suuresti keskittymään  loppupäivän ajan, koska se oli yksi niistä asioista, mikä piti vain saada pois alta. Yhden henkilön vaje hieman harmitti, mutta sairastumisille ei joskus voi mitään.

Olin esityksestä täpinöissäni ja tuskissani. Esitystä oli mielestäni harjoiteltu turhankin kauan ja sunnuntaina oli se hetki, kun saisin jättää sen taakseni. Hyvä ja huono juttu yhtä aikaa. Olen kuitenkin tottunut intensiiviseen parin kuukauden harjoitteluun ja useampaan n. 50 min pituiseen esitykseen teatteria tehdessäni. Eniten odotin kuitenkin sitä, että ylipäätään pääsen esiintymään niinkin hienoissa puitteissa, ja sitä, miten yleisö reagoisi.

Tuomarointi oli niin rentotilanne, etten oikeasti edes tajunnut, että se oli tuomarointi.

Ollaan söpöi.
Kuvasi: Sami Räbinä

En odottanut kisalta mitään. Olin täpinöissäni, koska olin puhtaasti vain lava-addiktina ja esiintymisnarkomaanina liikenteessä. Hurrasin itseni puhki lintupojille, koska se vaan oli oh so awesome! Kun ykkössija meille napsahti, olin ihan robottina hurraamassa meille. Työtä oli tehty ja se palkittiin, mutta omaa esitystä aina katsoo vähän kieroon. Minullakin jonkinlaisena ilmaisunohjaajana oli osani tässä projektissa ja voin sanoa, että oon ihan hirveen ylypee koko porukasta! Onizukamme ylitti itsensä aivan täysin! Hyvä Harri!  Ja hyvä kaikki muutkin! Onnea myös muille sijoittuneille! Lintupojat oli parhaat!

Kuvasi: Sami Räbinä

Koska kukaan ei tietenkään missään ikinä ole tätä vielä nähnyt, niin lämästään tämä tähän vielä kertaalleen.

Fuu kiittää ja kumartaa. Omasta lavaosuudestani saa antaa palautetta!

PS: Eikä mitään pantsuja tai yaoi-viboja näkynyt missään! Ei missään!

Desucon: Lyhyitä hameita ja isoja halkioita

Moro! Tarjoan Desu-jauhantaa.

Tämän vuoden Desuconit on nyt desuiltu ja kivaa oli. Koko viikonloppu oli ihmeen tapahuman täyteinen, mikä ei kyllä minua haitannut yhtään. Joitain ohjelmia tuli katsottua, mutta en silti onnistunut katsomaan kaikkia, jotka olisin halunnut. Yhdistys pöydän takana tuli istuttua jonkin verran ja OF'n puolesta piti myös kampeutua lavalle.

Perjantaipäivä tuntui hyvin hämmentävältä, koska oli päivä ajettu Lahteen, illan vietto conissa tuntui jotenkin irtanaiselta. Kolmipäiväinen coni on jo kerran tullut koettua, mutta nyt ei sentään väsyttänyt ihan yhtä paljon. Minulle kyllä riittää kahden päivän conit, mutta en valita, jos ne ovat kolmipäiväisiä. Ohjelmaa taisi kuitenkin piisata ihan koko conin ajalle.

Perjantaina heti coniin saavuttuamme rynnimme pukuhuoneeseen ja kaikki vetivät puvut niskaan. Perjantain puku oli siis Yui K-ON!'sta ja totesin sen myös mukavimmaksi puvukseni tähän asti. Ihmekkös, se on parhaiten tehty, vaatteet ovat muutenkin yksinkertaiset eikä peruukkikaan tule silmille tai ole pitkä. Ja siinä on  ihan oikeat taskut.

Perjantain ohjelmista tuli katsottua kunniavieraan, Noriaki Sugiyaman, haastattelu ja Vihaluento. Sugiyama on yksi omia lempiääninäyttelijöitäni ihan vain siksi, että hän on niin taitava. Herran normaali puheääni ja -tapa eroavat niin paljon kaikista hänen rooleistaan, että se nosti arvostusta herran työtä kohtaan kyllä hurjasti. Haastattelusta jäi alkupää näkemättä, mutta suurimmaksi osaksi asia oli hyvin mielenkiintoista. Siinä vaiheessa, kun kysymykset vaihdettiin yleisön puolelle alkoi ohjelman taso selvästi laskea. Hyvin paljon tuli ihan kivoja ja miellekkäitä kysymyksiä, mutta selvästi kysymykset alkoivat käsitellä enemmän yksittäisiä sarjoja tai hahmoja eivätkä niinkään ääninäyttelyä itsessään. Itse tuli istuttua yläparvella, niin en päässyt omia kysymyksiäni ollenkaan tenttaamaan. Siinä vaiheessa, kun yleisöstä kysytään Sugiyaman mielipidettä siitä, että voisivatko Naruto ja Sasuke olla ikinä romanttisessa suhteessa, päätimme poistua paikalta. Myös Naruton loppuratkaisua yritettiin ohjelman aikana udella.

Vihaluento oli oikein viihdyttävä, mutta sen pääasia ja pointti jäivät minulle vähän hämäräksi. Silti se oli oikein katsottava. Siitä nyt ei ole ihan hirveästi mitään erityistä sanottavaa puolesta tai vastaan. Katsoin ja viihdyin sen verran hyvin, että koko ohjelma tuli seurattua lattialta, koska koko sali oli niin täynnä.

Saavuttiin perjantaina majoitukseen...

Sugiyaman nimikirjoitukset menivät ohi lauantaina, koska tuli istuttua aamusta asti Miyazaki-luennolla. Harrin kanssa on tullut jotain animesta höpöteltyä, mutta herran anime-tietämys ylitti kyllä kaikki odotukseni. Hyvää ja hienoa asiaa. Monta uutta katsomisen arvoista elokuvaa luennolta löytyi ja muistutteli se myös jo aikaisemmin kuulluista elokuvista, joita vain ei ole saanut katsottua. Tykkäsin kovasti.

Muuta katsottavaa lauantain osalta oli Cosplay-kisa ja Mononoke-luento. Molemmat olivat kovin mielenkiintoisia.

Kisalta tietenkin odotin paljon, koska olihan kysessä Suomen-mestaruus. Hienoja pukuja ja hienoja esityksiä oli molempia tarjolla. Esitysten puolesta ei ihan yletty samalle tasolle kuin viimevuonna, mutta hienoja ne olivat silti. Sain edellisvuoden karsinnoissa niin monta Wow-hetkeä, että sitä on vaikea päihittää. Puvut puolestaan ylittivät edelliset karsinnat. Vielä onnittelut voittajille minunkin puolestani!

Ennen Mononoke-luentoa piti käväistä tanssailemassa OF'n kanssa Vocaloid-hengessä. Jonkin moinen välispiikkikin piti pitää. Anteeksi sönkötykseni. Tanssi ei ollut ihan hallussa, koska vielä desu-viikolla koreografiaan tuli muutoksia, enkä minä ole kone, joten sen harjoitteluun olisi tarvinnut lisäaikaa. Tanssiin piti keskittyä hurjasti ja silti möhlin jonkun kerran. Kaverit sanoivatkin, että olisin voinut hymyillä vähän, mutta koreografian muisteleminen vei kaiken aivokapasiteetin. Tallenteen nähtyäni voin hieman huokaista, koska ei se mennytkään niin perseelleen kuin luulin. Epämiellyttävistä tuntemuksista huolimatta, nakkaan tähän nyt videon tanssista. Ehkä minä elän tämän yli.

Mononoke on syy siihen, miksi minä nussin pilkkua aina, kun joku puhuu Ghiblin Mononoke Hime'stä ja käyttää siitä nimitystä Mononoke. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa, perkele! Mononoke on minun ehdoton suosikkini anime-sarjojen loputtomassa kaartissa. Japanilaista kauhumysteeriä kauniissa kuosissa <3 Olin aivan onnesta soikeana, kun sain kuulla, että joku pitää siitä luennon. Pakkohan tuo oli nähdä ja kuulla. Luennolla, tuli esiin paljon mielenkiintoisia uusia asioita, joita en itse ole vielä hoksannut, kaiken sen lomassa, mitä sarjasta tiesin. Itse olen katsonut sarjan lie kuinka monta kertaa, mutta silti se tarjoaa aina jotain jännää. Luennoitsia, Päivi Niinikangas, oli kyllä paneutunut aiheeseen intensiivisesti. Nautin <3 Meinasin jäädä tai ehkä jäinkin suustani kiinni luennon jälkeen, kun piti jäädä ylistämään ja vielä pohtimaan aihetta Niinikankaan kanssa. Täytyypi katsoa Mononoke jälleen kerran uudestaan tässä, kunhan kerkeän. Myös nyt olisi hirveä hinku tehdä Kusuri-uri -cossi uudestaan...

Sunnuntai meni aivan täysin ohi. Aamusta kerkesin kuunnella Cosplay photoshoot -luennon, jonka jälkeen aika hurahti K-ON!-ryhmän kuvauksissa. Yui oli kyllä hauska leikittävä. Aivan erilainen hahmo kuin, mitä valitsen yleensä. Yui on niitä harvoja poikkeuksia, joiden takia en revi naamaani, vaikka hahmo onkin tyhmä. Sinäänsä tykkään Yuista hahmona. Hyvin jännää oli.

Kuvaaja: Miika Ojamo

Ja sitten inhan vaan Yuita,

Ehkä minäkin uskallan kokeilla cossikuvien muokkausta nyt vähän enemmän, kun sitäkin käsiteltiin photoshoot-luennolla. Nuo kuvankäsittelytaidot eivät itselläni ole mitään parhaimpia, niin yleensä jätän kuvat mielummin rauhaan.

Kaiken kaikkiaan luulen, että tästä conista jäi enemmän käteen kuin monesta muusta aikaisemmasta. Tuli tehtyä, kuultua ja nähtyä monenlaisia asioita niin pienessä ajassa. Moni asia oli niin äärettömän kivaa, että ne tullaan muistamaan. Oli siis kiva con.

Fuu kiittää kaikkia! Loppukevennyksenä tilanne kuva, johon yksi matkalaisista totesi, että hän ehkä mieluummin kävelee Ouluun.

En lähtis kyytiin.

Ja PS: Meitä saa käydä äänestämässä sunnuntain Välähdys-kisassa!

Piletystä maailmanloppuun asti

No hei.

Saatoin ehkä mainita, että huor... esiinnyin kameralle musiikkivideon merkeissä tässä taannoin. No, tässä, kun odottelen materiaalia Desuconista, niin ajattelin viihdyttää itseäni kirjoittamalla hiukan kuvauksista.

Ja tämähän on vasta ulkosalta.

Ensinnäkin paikka, missä kuvasimme, on aivan mieletön. On tullut joskus keskellä yötä kauhuleffojen jälkeen käytyä tuolla paikan päällä ja oltua ihan kusi sukassa. Nyt sentään oli tunnelma vähän eri, kun tuli piletettyä neljä tuntia auringossa kääriytyneenä mustaan muoviin. Siinähän se päivä kului.

Sohvi, liian cool tanssimaan.

Porukkaa oli mukavasti ja, vaikka minun autoni rikkinäinen poppijärjestelmä ei kovin kovalla musiikkia soittanutkaan, olihan siinä ihan pirskeitten tuntua. Iltapäivästä suurin osa porukasta poistuikin sitten paikalta ja jäimme vielä pienemmällä porukalla kuvaamaan lisää.

Rakastan tuota hallia.

 Niin varmasti olen menossa tuonne uudestaan kuvaamaan pukuja, koska paikka on vaan niin hieno. Ja omasta mielestäni juurikin tuossa eräässä hallissa kuvatut pätkät ovat kaikista hienoimmat osat videosta.

Ei juuri tuntunut mitenkään erikoiselta huor... esiintyä kameralle näissä merkeissä. Se oli aika lailla vain tanssimista. Jokseenkin yritin olla normaalia sensuellimpi, koska Luka nyt on nainen ja itse en aivan siitä naisellisimmasta päästä ole.

Kuvauksissa vitsailimme epämääräisistä parituksista... Tässä teille kuitenkin vielä lopullinen video, jos ette sitä  ole vielä nähneet. Olokaapa hyvä, tässä teille eeppistä Siitepöly-Simona (Kaisaa) ja epämääräisen paljon jalkoja.

Repeän aina tolle lopulle niin pahasti :B Kommentteja toki otetaan vastaan, mutta niitä voi suunnata enemmän tuon  Rullarinkelin suuntaan.

Kaikki kuvat on ottanut Sami Räbinä ja lisää kuvia löytyy OF'n facebook-sivulta.

Fuu kiittää, häpeää ja odottelee Desu-juttuja.

Kriisistä on selvitty

Hei!

Olin jo tänne kirjoittamassa itkumerkintää tuossa alkuviikosta. Oli epätoivo iskeä. Pahasti. Ratkoja on kyllä hukassa taas, mutta tämä epätoivo ei nyt koskenut sitä. Tein Lukan kenkiä ja olin taas hyvässä yhteysymmärryksessä kengänpäällisten kanssa. Lyön tähän nyt hieman WIP-kuvia ja -asiaa aiheesta. Tai sen, mitä siitä yleensä on.

Tässä on alku. Kirpparilta kaivetut ja vahingossa kokoa liian isot popot. Heti alkuun tungin kengät täyteen erinäisiä asioita, jotta saisin niistä sopivat. Vartta piti saksia lyhyemmäksi ja sitten alkoikin elämää suurempi taistelu. Alusta asti olin päättänyt tehdä täysin kiinteät kengänpäälliset.

Tämä vaihe, "kaavoitus", oli vielä hauskaa ja leppoisaa. Näin harhakuvia siitä, että eihän näiden kengänpäällisten tekeminen olekkaan niin pepuista. Sitten homma taas pissi minua silmään ja tökkäsi. Pahasti.

Kerpele!

Ensimmäinen epätoivoinen sovitus. Mitä pas... Arvatkaa, montako suoraa nuppineulaa minulla on enää jäljellä. Vetoketjukin ommeltu päin mitä sattuu. Tämän hetken jälkeen lakkasin kuvaamasta, koska ketutti, nolotti, päätä särki enkä halunnut lisää todistusaineistoa tuskastani.

Sain lopulta kengät tehtyä jotenkin. En missään nimessä ole kenkiin tyytyväinen, mutta virheet ovat sellaisia, jotka voin seuraaviin helposti korjata. Opittua tuli paljon ja ehkä ensikerralla, kun kengänpäälisiä teen, en ole ensimmäisenä suunnittelemassa omaa kuolemaani. Vannoin kyllä, etten muka enää ikinä tekisi kengänpäälisiä. Arvatkaa vaan.

Piti suoristaa peruukki, jota käytän Lukalla. Harmi, se oli kiharana niin nätti. Peruukki on alunperin hankittu Rurukaa varten, mutta koska Ruruka ei ole vielä itseään parsituttanut kasaan, päätin voivani uhrata toisen peruukin Lukalle. Jos ihastun Lukaan pukuna, tilaan varmaan kolmannen peruukin Rurukalle, mutta jos en ihastu, leikkelen tämän palasiksi ja laitan sen Rurukaan.

Hei hei, kaunis muru!

Kengät meinasivat jännittää myös siksi, että niiden löytäminen kesti ja lopulta minulle jäi todella vähän aikaa niiden tekemiseen. Lukan piti nimittäin olla valmis nyt täksi lauantaiksi (26.), koska OF-porukan ja muiden kanssa kuvailimme musiikkivideota. Tuli pyyntö, josko saisin Lukan valmiiksi kuvauksiin. Ja valmista tuli!

Aurinko poltti minut puhki.

Kuvauspaikka oli aivan ihana, mutta samalla hyvin sotkuinen ja hasardi. Luka ottikin vähän osumaa kuvauspäivien aikana. Peruukki pitää suoristaa uudestaan, kengät puhdistaa ja ehostaa. Ja sain minä sievät rusketusrajatkin toiseen käteen. Nyt odotellaan videota.

Viimeviikolla piirtelimme porukalla kaavoja ja maanantaina lähetin kaavoja maailmalle K-ON!-ryhmämme yhdelle jäsenelle (toivottavasti kellään ei tule kaavojen takia suurta halua kuristaa minua). Yui on muuten valmis myös, mutta peruukkia pitää vielä vähän ehkä saksia ja jakku pitäisi laittaa kasaan. Tein elämäni toisen vekkihameen Yuille ja tykästyin siihen hirveästi. Kangas oli aivan ihana ja silittyi täydellisesti.

Ostin koululta muutamat olkatoppaukset.

Jakun tekemiseen ei tule menemään kauaa, nyt kun olen päässyt taas yli antipatioistani sitä kohtaan. Odottelen sitä jo ihan innolla, mutta ensin siivotaan Lukan jätökset.

Tilasin Yuille tosiaan piilolinssit. En taas osannut ottaa mistään mitään selvää ja postissa tulikin sitten vähän jotain muuta kuin mitä odotin. Ruskeat piti olla, mutta eivät minun silmissäni hirveän ruskeilta näytä. Näytän pieneltä eläimeltä ne silmissä. Tilaan uudet, kunhan kerkeän ja on rahaa. Desuun mennään näillä.

No moe vaan.

Lukasta tulee lisää kuvia tässä myöhemmin, kunnes pääsen taas omalle tietokoneelleni. Kuvat on kylläkin otettu minun ovisilmäräpsylläni, joka ei ole kovin kummoinen vehje.

Fukka kiittää.

PS: Kiitos myös Biirulle haasteesta!