Mitä järkeä elää, jos ei ole kaunis? - Nekocon 2026

Moi moi!

Se olisi tapahtumaraportin aika, ja koska olen vielä hetken aikaa lomalla, yritän saada tämän tekstin ulos mahdollisimman nopeasti. Eli asiaan: Nekocon 2026 järjestettiin 18.-19.7. Kuopion Musiikkikeskuksella sekä taidelukio Lumitilla. Itselleni tämä oli vähän erilainen Nekocon taas vaihteeksi, koska olin tänä vuonna mukana pelkkänä kävijänä enkä työvoimana. Kuopioon ajeltiin perjantaina hyvissä ajoin, jotta ehdin pyörähtää Askartelukulmassa, ja samalla onnistui lippujen vaihto rannekkeisiin.

Sain nukkua yöni Robinin suojeluksen alla.

Lauantain puvuksi valikoitui Hauru puhtaasti kunniavieraiden pohjalta. Velimatti Ranta, joka oli yksi tapahtuman kunniavieraista, on Liikkuvan linnan Haurun suomenkielinen ääni. Niin harvoin menevät omat pukuilusuunnitelmat ja tapahtumien kunniavieraat yhteen, joten nyt, kun varsinaista pukusuunnitelmaa ei sen kummemmin ollut, oli pakko pukeutua teeman mukaan. Hauru on myös pukuna hyvin käytännöllinen, joten sekin auttoi asiaa.

Silmämeikki todella pehmeä ja hempeä sekä hyvin kevyet rajaukset.

Olen tuskaillut Haurun meikkien kanssa niin paljon vuosien varrella, mutta nyt ehkä löysin jonkinlaisen oikean suunnan. Useimpiin meikkeihini verrattuna tämä on tavallaan paljon kevyempi, vaikka tavaraa on naamassa ihan yhtä paljon. Nyt myös ensimmäistä kertaa kokeilin Haurulle kasvojen teippausta, mikä mahdollisesti auttoi asiaa. Tällä kertaa kuitenkin olin kyrpiintynyt Haurun peruukkiin, koska eihän sitä voi olla asioihin tyytyväinen :___D

Kuvasi: Tekla
Haurun pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.

Lauantaina paikalle saavuttiin sen verran myöhässä, että avajaiset jäivät välistä. Ensimmäisenä saapumisen jälkeen täytyi kuitenkin käydä hakemassa liput Cosplay Catwalkia ja Photoshoot-kilpailua varten. En myöskään jaksanut hätähousuna juosta aamun Pokemon-luennolle, vaikka se kiinnostelikin. Sen sijaan aamupäivästä ehti pyörähtämään pikaisesti taidekujalla sekä hieman tapahtumapaikan ulkopuolella.

Pikkuostokset tällä kertaa.
Osan näistä sain myös lahjuksina <3

Koska tänä vuonna Nekoconissa ei muuten järjestetty sen kummempia cosplay-kilpailuita, oli mukava päästä saliin katsomaan edes vähän muiden pukuja lavalla. Ensin esiteltiin cosplay photoshoot -kisan osallistujat, minkä jälkeen oli catwalk-osion vuoro. Catwalkissa oli yllättävän paljon osallistujia, mikä tietenkin on erittäin hyvä asia. Vaikka itse pidän kovasti cosplay-kisoista kategorioineen ja muine vinkeineen, on kiva nähdä catwalkit väylänä harjoitella lavalla oloa sekä mahdollisuus esimerkiksi ostopuvuille päästä esiteltäväksi. Photoshoot-kilpailun palkintojenjako tapahtui kuitenkin vasta päättäjäisissä, joten sen osalta joutui vielä jännittämään.

Elikoidenkin pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.

Päivän toisena ohjelmana oli cosplay-kunniavieraan, Vyecos, luento siitä, kuinka tulla kauniiksi pojaksi. Olen seurannut Vyetä jo pidemmän aikaa somen kautta, joten odotin ohjelmaa ihan innolla. Ohjelmassa tuli esille muutamia hyviä vinkkejä, mutta itselleni ei juurikaan mitään maata mullistavaa. Lisäksi olisin itse kaivannut aiheeseen enemmän yleismaallista otetta, koska ohjelman sisältö oli hyvin vahvasti kerrottu puhujan oman kokemuksen värittämänä. Pohdimme myös pikkuporukalla myöhemmin sitä, että kuinka paljon esimerkiksi aloittelijalle jäi käteen luennosta, koska monet esitellyt tekniikat vaativat jo hieman kokemusta sekä osaamista esimerkiksi kaavoittamisesta. Saatoin odottaa luennolta enemmän kuin mitä lopulta sain. Plussana ohjelmassa oli se, että Vye oli tuonut joitain puvunosia hipellettäväksi, mutta nämä olivat lähinnä olkatoppauksia sun muita.

Vyen ohjelma.

Sunnuntai olikin sitten tämän Nekoconin pääpäivä! Pukuvalintoja pohtiessani minulla karkasi mopo käsistä ja päädyin tekemään uuden puvun muutamassa päivässä. Syytän tästä kunniavieraita. Päädyin siis tekemään uudestaan Pokemonin Jamesin, jonka olen tehnyt jo kertaalleen vuonna 2013. Sovitin vanhaa pukua päälle, totesin sen olevan hirveä, sekosin ja yhtäkkiä minulla olikin käsissäni uusi James. Että silleen.

Kuvasi: Tekla
Kerrankin muistin kameran ja saatiin höpöily-polaroideja.

Heti aamusta oli jälleen aika kokea jonocon, kun piti jonottaa lippuja kunniavierasohjelmaan. Itselläni kävi todella tuuri sillä, vaikka minä olin aamusta se riippakivi, jota jouduttiin odottamaan, ehdimme saada liput. Lippujonosta syöksyinkin suoraan yhteen lempiohjelmistani eli Puujalka-animet-visaan!

Elikot valmiina koitokseen!

Vaikka puujalat olivatkin tällä kertaa erittäin vaikeita ja salikin tupaten täynnä porukkaa kisaamassa huikeista palkinnoista, en siltikään antanut periksi ilman taistelua. Olenhan kuitenkin todistetusti lajin mestari. Tällä kertaa kamppailu oli armoton, koska peruskierroksen jälkeen neljä tiimiä oli tasoissa, joten salamakierros ratkaisi pelin. Valitettavasti oma suoritukseni ei riittänyt voittoon (koska salamakierros oli ihan pirun vaikea :D), mutta päädyin jaetulle toiselle sijalle. Matsuconin revanssia odotellessa…

Palkintopullo
(Kuva lavastettu, koska alkuperäinen pullo juotiin ennen todisteiden taltiointia.)

Iltapäivästä olikin aika sunnuntain kunniavierasohjelmaan! Ikävä kyllä sai taas jonottaa, kun ohjelmasalin ovelle oli muodostunut jono jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua. Olen ihaillut molempia kunniavieraita, Velimatti Rantaa ja Mari Laaria, sekä heidän uraansa ääninäyttelijöinä todella pitkään, joten meinasin ihan oikeasti jännittää ohjelmaa. He kyllä osoittivat heti ohjelman alkuun aivan uskomatonta heittäytymistä, kun he lausuivat Rakettiryhmän tunnuslorun, vaikka se ei ihan nappiin mennytkään. Ohjelmassa luettiin Nekoconin nettisivujen kautta kerättyjä kysymyksiä, joihin vieraat vastasivat. (Itsehän unohdin lähettää kysymykseni, mutta onneksi sain niihin silti vastuksia ohjelman aikana.) Olisin kuitenkin kaivannut ohjelmaan hieman enemmän rakennetta ja koheesiota keskustelevamman lähestymistavan muodossa. Molemmat vieraat kuitenkin olivat selkeästi sellaisia, että heillä olisi juttua riittänyt pidemmäksikin aikaa. Lisäksi kysymykset olivat hyvin Pokemon-painotteisia, vaikka molemmat vieraat ovat tehneet huikeita juttuja Pokemonin ulkopuolellakin.

Tätä on odotettu!

Ohjelman päätteeksi alkoi nimikirjoitusten jako, mikä alkuun oli suorastaan kaoottista, koska ihmiset eivät kuunnelleet ohjeita eikä työvoimakaan ollut ihan täysin kartalla. No, siitäkin selvittiin. Itselläni meinasi olla myös nimmarikriisi, koska olen luopunut lähes kaikista Pokemon-tavaroistani vuosien varrella. Onneksi mahtavin Yaci pelasti, kun sain häneltä ylimääräisiä Rakettiryhmä-kortteja.

En ole niin suuri nimmari-ihminen, mutta nämä ;____;

Tietenkin koko conin päätteeksi oli vielä jäljellä päättäjäiset. Ilmeisesti juhlavuoden kunniaksi päättäjäiset olivat tarkoituksella hieman pidemmät. Vähän meinasin kuitenkin olla ulalla juonesta, koska en tietenkään ollut nähnyt avajaisia. Sunset Idols veti kovaa, mutta kolmannen kappaleen kohdalla oma mielenkiintoni alkoi jo hieman hiipua. Photoshoot-kilpailun palkintojenjaossa oli kaaosta ja turhaa sekoilua, mikä harmitti kisaajien puolesta. Lisäksi kunniavieras Vye oli saanut antaa kunniamaininnan omalle suosikilleen cosplay catwalkilta, mutta tämä ymppääntyi ikävästi photoshoot-kisan palkintojen jaon sekaan. Kuitenkin taitava ja ihana Riikkis voitti photoshoot-kisan paras tekninen -palkinnon, joten JEEEEE! Rakastin itse myös tuomariston ja yleisön suosikiksi valittua Hikaru ga shinda natsu -kuvaa, joten hurraa myös Hobitteh!

Erittäin informatiivinen kuva päättäjäisistä.

Näin ollen tämänkertainen Nekocon oli taputeltu. Viikonloppu hurahti ohi jotenkin aivan järkyttävän nopeasti. Fiksuina nuorina ajelimme kuitenkin kotiin vasta maanantain puollella, jotta paluu todellisuuteen olisi hieman lempeämpi. Mainittakoon vielä tässä, koska asia ei muuten merkinnästä ilmene; viikonlopun aikana tuli vettä taivaalta aivan järkyttävästi! Jotenkin kuitenkin onnistuimme välttämään pahimmat sateet ja seurueemme pysyi lähes kuivana koko viikonlopun. Mitä nyt itse jonkun kerran juoksin sateessa Musarin ja Lumitin väliä, mutta kauniit miehet eivät pelkääkään vettä.

Fukka kiittää!

Kuvasi: Tekla
En tiedä, onko tämä hienoin pilalle mennyt kuva Jamesista vai pelkästään hienoin kuva Jamesista.

PS: Nokkelimmatpokkelimmat lukijani ovat saattaneet jo huomata, että Epätoivon ulkoasua on hieman päivitetty. Suurimmat muutokset näkyvät selainversion puolella, mutta pyydän syvästi anteeksi, jos se aiheuttaa jonkun sokaistumisen. Siitä on 10 vuotta, kun olen viimeksi koskenut Bloggerin ulkoasutyökaluun, joka olikin kokenut hieman muutoksia. Sanotaanko näin, että ulkoasusta ei tullut aivan sitä, mitä suunnittelin ja voi hyvinkin olla, että palaan vielä sen pariin tulevaisuudessa. Tässä hetkessä annan sen kuitenkin olla.

Tässä vertailuna, miten värit näyttäytyvät läppärilläni vs. kännykässä.
Ja jopa tässä kuvassa sävyero jää hieman maltillisemmaksi kuin, mitä se silmin nähden oikeasti on.

Uudempaa ja vanhempaa

Heip!

Kirjoittelen nyt vähän Zeldan viimeistelystä, eli kenkien tekemisestä. Lisäksi ymppään tähän vähän ölinää Haurun korjailusta. Oli ihan jännä korjailla näinkin vanhaa pukua. Varsinkin, kun olen päättänyt ottaa Havin kunnolla korjattavaksi tässä jossain vaiheessa (mikä tuo vaihe on, niin siitä ei ole vielä tietoa). Työstin Haurua ja Havia samaan aikaan vuonna 2015, joten on ihan jännä korjailla niitä näin 7 vuoden jälkeen.

Kuvasi Niina

Zeldan kenkien tekeminen venyi ja vanui, koska a) en tuntunut saavan käsiini mistään nahkavärejä ja b) motivaatio liihotti tipotiessään, kun Zeldalle sopivaa tapahtumaa ei näkynyt mailla tai halmeilla. Vaikka kenkien tekeminen on nykyään yksi lempivaiheistani puvun teossa, en hirveästi nauti tämän tyylisten remmikenkien/sandaalien tekemisestä. Tähän syynä on puhtaasti se, että niiden tekemiseen kuuluu niin paljon testaamista ja mallaamista, jotta kaikki osat toimivat ja osuvat kohdalleen. Materiaalit ovat myös aina vähän kysymysmerkki; mikä toimii, mikä näyttäisi hyvältä, miten kiinnitys…Blaah

Vaikka tästä puvusta hirveästi pidänkin, niin kengät eivät kovin huutaneet nimeäni.

Päätin tehdä sandaalit lopulta nahasta, koska sitä oli jäänyt lähes puoli vuotaa Sanin kenkien jäljiltä. Ainoa haaste oli se, että nahka piti saada vaaleasta ruskeaksi. Alkuun testasin ihan pelkällä ruskealla lankilla, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi peittävä. Vertailin eri värjäys- ja maalausvaihtoehtoja, ja yritin tilatakin useampaa eri tuotetta, mutta aina oikea sävy oli loppu. Kolusin myös eri kivijalkaliikkeitä, kun satuin liikkumaan sellaisissa kaupungeissa, joissa on askartelukauppoja (täällä kotopuolessahan niitä ei ole enää juuri olemassa). Tämäkään ei näyttänyt tuottavan tulosta, koska ruskean sävyt tuntuivat pakenevan minua. Viimein tämän vuoden Nekoconista sain ostettua oikean värisen nahkamaalin.

Tämä kiva.

Kenkien varsinainen valmistus lähti siitä, että piirsin itselleni pohjan vanhojen varvassandaalien pohjalta. Muokkasin tuota kaavaa hieman ennen kuin tein sen avulla 5mm EVA-muovista pohjaproton. Tämän pohjaproton teippasin jalkaani ja piirsin remmien kaavat perinteisellä tuorekelmu+teippi-tekniikalla (en kai ole muistanut kuvata tässä kohtaa, koska kuvia ei löydy). Tämän jälkeen tein piirrettyjen kaavojen pohjalta paperisen proton, jonka avulla pystyin vähän korjailemaan remmien asettumista, mittoja ja muotoja. Tämän ja kaavamuutosten jälkeen tein vielä proton softiksesta, jota mallailin molempiin jalkoihin. (Tässä vaiheessa olin myös sekoittanut remmit jo kertaalleen keskenään.) Kun olin todennut softis-version passeliksi molempiin jalkoihin, uskalsin jäljentää remmit nahalle.

Paperiversio testissä.

Sellainen fun fact tähän väliin, että näiden kenkien tekemistä turhautti myös se, että minulla on selkeästi eri kokoiset nilkat, koska toisen sääriluuni pää on mennyt poikki ja luutunut paksummaksi. Näin ollen, jos olisin halunnut sandaaleista ”täysin istuvat” molempiin jalkoihin, olisi minun pitänyt tehdä kummallekin jalalle omat kaavat. Tähän minulla kuitenkaan ei ole kärsivällisyyttä.

Pohjien kerrokset.
Keskimmäisessä kolot remmeille.

Kenkien pohjat on tehty samasta nahasta kuin remmit. Pohjat ovat kolmikerroksiset ja ne on ensin liimattu kasaan, minkä jälkeen ne on vielä ommeltu yhteen reunasta. Pohdin, että laittaisinko pohjan väliin jonkin kovikkeen kuten worblaa, mutta lopulta jätin ne tukematta. Nahkatukikangas olisi ollut ihan hyvä lisä, mutta sitä ei minulla ole, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään vain ja ainoastaan näitä läpyköitä varten.

Tässä liimausta ja kuvaa remmien kiinnityksestä.
Liimauksen jälkeen ompelin pohjan reunaan tikkauksen, joka auttoi myös kiinnittämään remmit.

Remmit on kiinnitetty ompelemalla ja liimaamalla. Pohjiin kiinnittyvissä remmeissä on pienet lisäkkeet, jotka asettuvat keskimmäisen pohjakappaleen loviin (ks. kuvat). Remmit on siis liimattu kiinni pohjiin samassa syssyssä itse pohjien kanssa, ja tämän jälkeen vielä ommeltu. Osa remmeistä on taas ommeltu kiinni toisiin remmeihin, minkä jälkeen niiden ”saumanvarat” on liimattu paikalleen. Joistain kohdista remmit on ommeltu yhteen, jotta ne asettuvat oikein. Pohkeen ympärille kiinnittyvään remmiin on liimattu ja ommeltu puuvillakappale, johon puolestaan on ommeltu silikoninauhaa, jotta remmit eivät varmasti valahda alas (tämä muuten toimi äärettömän hyvin). Kantakappale/lappu on nahka- ja puuvillakappaleet, jotka on ommeltu pussiin sekä kiinnitetty pohjaan ompelemalla. Pohjeremmissä ja kantalappuun kiinnittyvässä sisäsyrjän remmissä on hakaset kiinnitystä varten.

Ne alkaa muistuttaa jo jotain!
Hakasten paikat ympyröity.

Maalasin sandaalit ruskeaksi siinä vaiheessa, kun ne olivat jo kokonaan kasassa. Kaiken sen etsintäni jälkeen käyttämäni maali oli lopulta Neopaquen akryylimaali nahalle (vilahti ylempänä). Tykkäsin tästä maalista; hyvin levittyvää ja hyvä peittoisuus. Se myös todella toimi nahalle eikä halkeillut mistään tai muuta. Tämä jatkoon.

Maalauksen jälkeen kengät olivatkin sitten valmiit, ja Zelda niiden ohella.

Kuvasi Niina
Vaikka pohja olisi hieman kaivannut ryhtiä, olen silti iloinen siitä, miten kengät käyttäytyvät käytössä.
Yllä hyvä esimerkki pohjan taipuisuudesta.

Sitten voidaan siirtyä korjailemaan menneisyyden virheitä Haurun osalta.

Halusin uusia Haurun koruja Traconia varten parista syystä. Yksi tietenkin on se, että taidot ovat kehittyneet, ja vanhat osat näyttivät rumilta omaan silmääni. Toisena syynä oli se, että etenkin korvakoruissa lakka, jota käytin korujen viimeistelyyn, on alkanut vuosien varrella himmentyä. Tämä näkyy korviksissa etenkin siinä, että meikki tarttuu korujen pintaan todella helposti. Korut siis kaipasivat vähintäänkin huoltoa, joten päätin päivittää niitä hieman enemmän.

Sitten, kun joskus keksin, miten saan piilotettua siimankin vielä paremmin, niin korjailen tämän taas.

Kaulakorua ja korvakoruja en tehnyt aivan kokonaan uudestaan, vaan säilytin niistä osan. Kaulakorun kultaiset helmet saivat jatkaa elämää. Uusin kuitenkin ison sinisen kiven ja siiman, jolla koru on kasassa. Siima vaihtui ohuempaan ja alkujaan Cernitistä valmistettu kivi korvaantui Worbla’s Crystal Artsta tehdyllä möhkäleellä. Leivoin Crystal Artsin kiteiden sekaan paria erilaista glitteriä ja muotoilin siitä kiven. Samaan tapaan tein korvakorujen uudet kivet. Kaikki kivet saivat myös päälleen runsaan (toivottavasti paremman ja kestävämmän) lakkakerroksen. Korvakoruissa säilytin nappiosat ihan vain laiskuuttani. Tiedän, että ne eivät hirveästi vastaa Haurun korviksia, jotka näyttävät olevan enemmän renkaat kuin napit. En kuitenkaan jaksanut tähän väliin lähteä keksimään uusia kiinnitysosia. Voi olla, että korjailen korvakoruja vielä joskus tulevaisuudessa lisää.

Vanhoissa kivissä näkyy lakan outo sumentuminen.

Haurun sormukset tein kokonaan uudestaan. Vanhat sormukset olivat vain ohuet ja epämuodostuneet worbla-soirot. En koskaan tykännyt vanhoista sormuksista, joten olin hyvin iloinen niiden päivittämisestä. Tällä kertaa materiaali oli jälleen worbla, mutta käytin sormuksiin vanhoja jämäpaloja, jotka olivat sekoitus tavallista worblaa ja valkoista worblaa. Uusista sormuksista tein paksummat ja hitusen leveämmät kuin alkuperäiset. Sormusten koristeet ja yksityiskohdat tein samalla tyylillä kuin aiemmin; pienet risti/kukkakuviot ovat worblan päälle liimattuja kartonkipaloja ja sormusten kivet ovat liimattavat strassit. Sama strassiarkki oli edelleen tallessa ja pääsin nyt käyttämään sormuksissa vähän jopa isompia ja näyttävämpiä kiviä (pienistä asioista voi ihminen iloita). Sormukset saivat päälleen myös jokusen kerroksen Erikeeperiä tasoittamaan pintaa.

Vahaa odotellessa.

Inka gold pääsi taas loistamaan (bu dumtsss), kun toteutin sormusten hopeisen pinnan sillä. Vanhoissa sormuksissa oli tietenkin sama lakka kuin muissakin Haurun koruissa. Tästä syystä myös vanhat sormukset näyttivät hyvin nuhjuisilta. Pidän kovasti uusien sormusten kiillosta, mutta halusin antaa niille myös hieman rustiikkisen ilmeen, joten nestemäinen patina pääsi taas käyttöön. Lisäksi pieni rosoisuus worblan pinnassa sopi sormuksiin oikein hyvin. Nestemäisen patinan avulla myös yksityiskohdat saatiin paremmin esille.

Uudet vs. Vanhat (hyi)

Näin sai Hauru vähän kasvojenkohotusta. Niina otti Traconissa kuvia myös Haurusta. Vaikka sunnuntaina olikin huonomeikkipäivä ja oma naama ahostaa Hauruna, niin olen hyvin hullaantunut Niinan ottamista kuvista. Etenkin niistä, joissa näkyvät uudet korut. Haurun vaatteet ovat hyvänlaatuiset ja mukavat päällä, joten yritän saada tästäkin puvusta kaiken rahan arvosta irti. Siksi oli kiva saada siitä myös hienoja kuvia.

Kuvasi Niina

Tähän loppuun heitän vielä hihkumiset sivuprojektistani, jota olen tässä hissukseen väsäillyt ja nyt saanut valmiiksi. Eräs pieni ihminen pyysi minulta BOTW:n Master Swordia ja minä lupauduin sellaisen tekemään. Link ja oma Master Sword olivat joka tapauksessa mielessä, joten sain vähän harjoitusprojektia tästä. Nyt se on tosiaan saatu päätökseen, ja valmis miekka on toimitettu sankarilleen, joka oli siihen hyvin tyytyväinen. Ajattelin, että avaan miekan tekoprosessia sitten enemmän, kun oma miekkani lähtee etenemään paremmin. Paljon niissä tulee olemaan samaa, mutta tämä ensimmäinen on niin sanottu lapsiystävällinen versio, joka kestää varmaan vähän paremmin kolutusta.

Mini-miekka

Olihan tässä taas asiaa yhdelle kerralle. Fukka kiittää.

PS: Olen aivan pian vapaa harjoittelujakson hirveyksistä, joten yritän piakkoin päästä kunnolla aloittelemaan uusia pukuja muun muassa Frostia varten.

*I’m coming home playing softly in the distance* - Tracon 2022

Moi.

Yritin kirjoittaa tätä kaksi päivää Traconin jälkeen, mutta jatkuvasti harhauduin somen puolelle fiilistelemään viikonloppua. No lopulta kävi niin, että suurin osa tästä tuli kirjoitettua yli viikko Traconin jälkeen, koska aika hurahti ommellen haalarimerkkejä opiskelijarytkyihini. Tämän jälkeen olin myös kipeänä viikon verran (olen edelleen), joten merkinnän julkaisu vähän venähti. Mutta kuitenkin! Tampereella 2.-4.9.2022 järjestettiin siis Tracon ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, ja minulla oli hurjan kivaa siellä.

Eläimet jälleen junassa.

Ensimmäistä kertaa minun muistini mukaan Tracon oli kunnolla kolmipäiväinen tapahtuma. Junailimme seurueemme kanssa itsemme Tampereelle perjantaina hyvissä ajoin, jolloin ehdimme käydä katsomassa jopa ohjelmaa. Suosiolla jätin pukuhommat pois perjantailta. Olen kertaalleen kokeillut junameikkaamista, mutta en usko, että nykyiseltään onnistuisin siinä, koska vaiheita omaan rutiiniin on tullut niin paljon lisää tässä vuosien varrella. Aamulla olisi tietenkin voinut meikata valmiiksi, mutta se ei käynyt edes mielessä.

Liput haltuun Sorsapuistosta ja kamat hotellille, minkä jälkeen pääsimme hyppäämään suoraan conin ohjelman pariin.

Niin kivaa päästä taas Tampere-talolle!

Perjantaina ensimmäisenä ohjelmistoon kuului Cosplay käsityöammattilaisen silmin, mikä oli hyvin erilainen kuin nimi (ja ehkä myös kuvaus) antoi ymmärtää. Odotin pohtivaa kerrontaa siitä, mitä on olla käsityöammattilainen ja harrastaa tai kuluttaa cosplayta; mitä etuuksia tai hyötyjä ammattillinen koulutus tuo harrastamiseen tai miten esimerkiksi ammattitauti vaikuttaa siihen, kuinka pukujen tekemistä lähestytään. Ohjelma oli lopulta kohtuu tavanomainen Cosplayn ABC -tietopaketti, joka ei varsinaisesti tarjonnut minulle mitään uutta. Omasta takataskustani löytyy vaatetusompelijan tutkinto, ja olen usein pohtinut sitä, miten se vaikuttaa omaan harrastukseeni sekä positiivisesti että negatiivisesti. Siksi olin myös hyvin pettynyt, kun aihe olikin jotain ihan muuta kuin, mitä odotin.

Kävimme kuulemassa perjantaina myös Pixel Sister -nörttikuoroa, jotka esittivät populaarikulttuurin musiikkia a cappellana. Muutama minulle tuntemattomampi kappale repertuaarista löytyi, mutta suurimmaksi osin kappaleet olivat tuttuja. Nautin esityksistä ja joissain kohdissa ihokin meni kananlihalle. Tämä ohjelma jäikin lopulta viikonlopun ainoaksi musiikkiohjelmaksi, koska päällekkäisyydet verottivat osansa.

Laputa paras!

Joitain ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä perjantaina, meni päällekkäin, mutta onneksi niistä ainakin jo osa on tippunut YouTuben puolelle katsottavaksi. Tiesin, että jollain tasolla koko viikonlopusta tulisi kiireinen, joten en niin tarkkaan edes katsonut ohjelmakarttaa ennen tapahtumaa. Cosplay-ohjelmat tarkistin tietenkin etukäteen, mutta muita silmäilin vasta conissa. (Oudon paljon oli muuten cosplay-ohjelmissa päällekkäin tai limittäin meneviä aiheita…)

Lauantai oli minulle siinä mielessä odotettu päivä, että pääsin pitämään Zeldaa ensimmäistä kertaa päällä muualla kuin kotioloissa. BOTW ja Zelda hahmona ovat tärkeitä, mutta Zeldan puku on myös istunut kaapissa jo hyvän tovin odottamassa sopivaa (kesä)tapahtumaa. Arvoin Traconin pukuvalintoja pitkään, ja hetken näytti siltä, että Zelda ei lähdekään mukaan. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin, joten tekaisin Zeldan kengät viimein, jotta Traconissa olisi jotain, millä talsia putkessa. Kengistä ehkä lisää tulevaisuudessa.

Zeldan aamunaama.

Ja oi ihanuus, että Zelda tuntui kivalta pukuna! Vaikka asukokonaisuus ei mikään näyttävin olekaan, kaikki se työ, mitä tähän pukuun on uponnut, oli sen arvoista. Niina oli myös ihana ja kuvasi Zeldaa lauantaina. Ja ihan itku meinasi tulla, kun näin kuvia ensimmäisen kerran. Viime aikoina on taas ollut ilmassa ’olen huono, ruma ja ihan kakke kaikessa’ -fiilistä, mikä on vaikuttanut myös siihen, miten näen itseni kuvissa. En ole kokenut, osaavani tuoda hahmoja eloon millään tavalla, kun olen ollut kameran edessä. Zeldan kohdalla kuitenkin koin, että onnistuin välittämään hahmon tunteita ja sielunmaisemaa myös kuvissa. Vaikka se tällä Zeldalla hyvin traagista ja toivotonta onkin. Jee pienille saavutuksille!

Kuvasi: Niina
Efnaowefoeif! Näistä jäi niin hyvä fiilis!

Pohdin, haluanko käydä kuuntelemassa juttuja värjäyksestä (Noitaliemiä ja outoja jauheita – Tekstiilivärjäyksen lyhyt oppimäärä) lauantai aamuna. No, lopulta omassa naamassa meni sen verran pitkään, että en olisi edes kerennyt kuulemaan luentoa. Värjääminen on minulle kuitenkin tuttua huttua, joten en niin kovin pahastunut tästä menetyksestä. (Kävin kuitenkin Traconin jälkifiilistelyissäni katsomassa kyseisen ohjelman Tuubin puolelta, ja voin suositella kaikille lämpimästi. Oikein hyvä luento, jossa oli uutta myös minun kaltaiselleni sopankeittäjälle.)

Tampere-talon ympäristö toimi yllättävän hyvin kuvauspaikkana.
Taustalla sinisiä tyyppejä.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma lauantaille oli lopulta kunniavieraan pitämä Cosplay positivity and social media. Kunniavieras ei ollut minulle nimeltä tuttu ennen Traconia (jokusen töktök-videon olen häneltä kohdannut), joten halusin myös jotain selvyyttä siihen, kuka tämä ihminen on. Ohjelma itsessään ei ollut kummoinen. Minulta jäi alusta pieni osa kuulematta, mutta suurimmaksi osaksi aiheena oli lähinnä fandomit ja niiden negatiiviset sekä positiiviset piirteet, kuinka niitä välttää ynnä muuta sekä hieman eri some-alustojen käytöstä. Cosplayn osuus ohjelmassa oli lopulta aika pieni. Ohjelmassa ei ollut mitään diaesitystä tai vastaavaa, ja se kulki eteenpäin enimmäkseen keskusteluna yleisön kanssa. Välillä huomasin oman keskittymiseni kohdistuneen enemmän bofferitaistelukentälle, joka näkyi ikkunasta, kuin itse ohjelmaan. Ohjelmassa tuotiin esiin hyviä ajatuksia ja mietteitä, mutta ainakaan tässä muodossa se ei ollut minun kuppini teetä.

Kaukaisuudessa kaikkea jännää.

Suoraan kunniavierasohjelman jälkeen hipsin kuulemaan Practical- ja maskeeraustehosteet -luentoa. Arvoin Unrealityn konsertin ja luennon välillä, mutta lopulta päädyin luennolle. Jäljestä päin harmittaa, koska en saanut tältäkään luennolta oikeastaan sitä, mitä menin hakemaan. Olen pelleillyt maskeeraushärpäkkeiden kanssa jonkin verran, mutta en ole koskaan mielestäni niissä onnistunut. Kuitenkaan se maskeerauksen tyyli, jota luennon sisältö oli pullollaan, ei juurikaan kohtaa omia kiinnostuksenkohteitani. En kaipaa ohjeita siihen, miten valmistetaan kokovartalohirviöpuku lateksista ja jauhoista, vaan enemmän siihen, kuinka valmistetaan siistejä realistisen näköisiä lateksiproteeseja ja kuinka ne sulautetaan ihoon mahdollisimman huomaamattomasti. Lisäksi tälläkään luennolla ei ollut mitään diaesitystä tukemassa asiaa, vaan taustalla pyöri randomkuvasarja puhujan tuotoksista. Tämäkään ei ollut minun kuppini teetä.

Elikot ohjelmassa.

Sitten päivän parasta antia eli cosplay-kilpailut! Oli ihanaa istua jälleen Tampere-talon katsomossa. Satuimme saamaan myös hyvät paikat lippujahdissa, joten oli erityisen kiva päästä seuraamaan kisoja. Oli kiva nähdä jälleen esityksiä laidasta laitaan. Oma suosikkini kaikista oli ehdottomasti Lycafacen Grinch-esitys. Onnea kaikille sijoittuneille ja etenkin voittajille, jotka pääsevät maailmalle edustamaan Suomea!

Kisojen jälkeen piti aika lailla kuoriutua, koska silmät eivät enää kestäneet piilolinssejä. Myös ruoka oli houkutteleva konsepti.

Kisojen visuaalinen ilme oli oikein muikea. Tykkäsin animaatioista kovasti.

Sunnuntaille valitsin puvuksi lopulta Haurun, jolle hitusen uusin koruja. Tästä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa. Hauru on tehty vuonna 2015, mikä tuntuu hurjalta. Hauru on hahmona hyvin tärkeä minulle ja pukuna pidän siitä kovasti. En kuitenkaan aina koe oman naamani sopiva hänelle. Tätä ajatusta ei tälläkään kertaa auttanut se, että sunnuntaiaamuna meikkaaminen meni päin persettä. Aloitin kaiken kertaalleen alusta, minkä jälkeen en onnistunut vieläkään. Naama-ahdistusta oli ilmassa suuresti.

Suttunaama, joka ei kestänyt myöskään maskin käyttöä.
Aikaisemmin tätä ongelmaa ei ole ollut.

Sunnuntaina en ehtinyt mihinkään ohjelmaan kisoja lukuun ottamatta. Free! – uimapoikanostalgia olisi kiinnostanut hurjasti, mutta se meni päällekkäin kisojen kanssa. Niina kuvasi Haurua (Jee!), minkä jälkeen jonotimme tuhottoman pitkään lättyjä, kunnes oli minulla aika juosta takahuoneen puolelle.

Olin siis tuomaroimassa esityskisaa tällä kertaa. Chamira oli pyytänyt minua esityskisan tuomariksi jo jokunen vuosi takaperin, mutta tuolloin en pystynyt varmasti lupautumaan pestiin WCS-kisahommien takia. Viime keväänä Traconin cosplay-kisoihin haettiin tuomareita, ja minä päätin korjata tämän vuosien takaisen harmituksen. Hain siis tuomariksi esityskisaan, ja nakki napsahti.

Huiii! Jälleen tämä yllätti, ja hoksasin katsastaa vasta kotona.
Ei ihan niin kuumottava, kuin Nekoconin ohjelmalehtisessä, mutta silti!

Meidän pieni tuomarikolmikko, Mamia, Tinke & miä, sai ennen kisoja hieman pelotteluja osakseen siitä, että esityskisan tuomarointi tulee olemaan haastava. Tuomarointi toteutettiin myös hieman uudemmalla kaavalla, kun perinteisiä numerosijoja ei jaettu, vaan käytössä olivat kategoriapalkinnot. Ennen kisaa kävimme Chamiran johdolla pienen palaverin, missä keskustelimme muun muassa näistä uudentyylisistä palkinnoista. Tämä on todella kiva käytäntö varsinkin, kun tuomaristo on toisilleen vähemmän tuttu. Palaverin jälkeen olikin aika lailla itse kisojen vuoro. Tällä kertaa esityskisaan ei kuulunut ollenkaan pukujen arviointia, joten tuomarointi tapahtui ainoastaan kisan aikana.

Täyte-eläimiä tähän väliin.

Mutta voi apua, mitkä kisat sunnuntaina lopulta oli! Sen pienen siivun, mitä ehdin muutakin kuin esityskisaa nähdä oli aivan huikeaa! Ja esityskisa oli todellakin kovatasoinen. Oli jälleen mukava nähdä erityylisiä esityksiä sekä isompia kokoonpanoja! 1–2 hengen kisoja on lähes joka tapahtumassa, mutta kun lavalle saadaan enemmän ihmisiä, niin se on jo jotain. Tätä lisää tulevaisuudessa kiitos. Tuomarointi puolestaan ei ollut niin tuskaisa kuin kuumottelut antoivat odottaa, mutta tätä asiaa auttoi varmasti kategoriapalkinnot. Oli myös huippu huomata tuomaroinnissa se, miten jokainen tuomari pystyi tuomaan omaa erikoisosaamistaan esiin. Oli myös hirmuisen kiva, että lähes kaikki esityskisan kilpailijat tulivat myös palautteeseen kisojen päätyttyä. Hip hei ja jee jee! Onnea vielä kertaalleen sijoittuneille ynnä muille!

Kuvaaja: nianmaho
Vas. Tinke, Mamia ja miä
Varmaan ainoa kuva meistä tuomareista.

Jotenkin tuntui siltä, että Traconin kisat olivat tänä vuonna omalla tavallaan MASSIIVISET. Tällä tarkoitan montaa aspektia kisoista; formaatteja oli todella paljon, lauantaina kisattiin kahdesta eri edustuspaikasta, minkä lisäksi mukana oli Hardcore-sarja, joka oli todella kovatasoinen. Joskus sunnuntain kisat ovat olleet hieman ”pienempimuotoiset” (joskus olen jopa kuullut sanottavan, että Traconin sunnuntain kisoissa ei ole mitään nähtävää – Kakkaa sanon minä), mutta tällä kertaa sunnuntain kisatkin olivat aivan järjetöntä tykitystä. Olen tietenkin hirveän iloinen tästä, mutta samalla täytyy nostaa hattua Traconin cosplay-vastaaville/tuottajille/osaaville-ihmisille. Suuren työn olette tehneet ja se kannatti!

Loppupäivä hurahti tuomaripalautteissa ja vähän muuten vaan lätistessä takahuoneessa. Kaikille kamuille en kerennyt edes sanoa heippa ennen kuin piti jo kiitää junaa kohti.

Tracon viikonlopun saalis!
Sain myös monta uutta haalarimerkkiä opiskelijarytkyihin :3

Minulla oli aivan mahtava viikonloppu. Jotenkin Desucon ei vielä saanut aikaan sitä odotettua conit-ovat-taas-täällä-fiilistä, jota odotin, Nekocon meni ihan omanlaisissa hulinoissaan, mutta Tracon paikkasi sitä kyllä nyt yllin kyllin. Näki taas kavereita, Zeldasta jäi hyvä mieli, esityskisan tuomarointi oli kivaa ja kokonaisuudessaan oli taas sellainen olo, että coneissa kannattaa käydä. Kerkesin ja kehtasin jopa pyöriä myyntipöytäsalissa ja taidekujalla useampana päivänä, kun molemmat puvut sen hyvin sallivat. Vaikka useampi ohjelma tuotti pettymyksen, oli silti plussaa, että ehdin ja pääsin katsomaan eri ohjelmia. Nyt vain odotan sitä, että uusia ohjelmia tippuisi YouTuben puolelle katsottavaksi.

Tältä erää Fukka kiittää!

PS: Voisin pienen merkinnän tehdä Zeldan kengistä ja Haurun päivitetyistä koruista, mutta sen lisäksi arkistoissa on ollut muutama teksti odottamassa viimeistelyä ja julkaisua. Toivon, että löydän aikaa ja jaksamista kirjoittamiseen tässä lähiaikoina.

Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.