Nollausta - Desucon 2019

Hii hoi!

Desuconista on vierähtänyt jo se reilu viikko. Aika ja energia on ollut muissa hommissa tässä välissä, mutta nyt vihdoin pääsen kirjoittamaan.

WCS-stressi/ahdistus/kuumotus/jännitys/yms. alkaa realisoitua ja hetken pohdin sitä, jätänkö Desun välistä kokonaan. Pieni henkireikä tähän väliin oli kuitenkin tarpeen, joten suuntasin Lahteen perjantaina.

Tämä auto-look oli sen verta hirveä, että se piti ikuistaa.

Edean vedin päälleni jo kotona, vaikka myöhemmin totesin, että olisihan perjantain voinut coneilla puvuittakin. Kuitenkin Edea oli päällä kaikesta huolimatta.

Avajaisiin emme tällä kertaa ehtineet, mutta perjantaina tuli sen verran käytyä ohjelmissa, että kävimme kuulemassa 'Cospaly-promootio Suomessa' -paneelia. Oli hyvin viihdyttävää kuulla siitä, kuinka tällainen työ toimii isommassa mittakaavassa ja kuinka paljon sille oikeasti on tässä maassa kysyntää. Mitään sen kummempia ylläreitä ei paneeli tarjonnut, mutta viihdyin hyvin ja olen nyt hieman enemmän informoitu asiasta.

Samaan aikaan toisessa salissa olisi pyörinyt ohjelma Fruits Basketista, jonka olisin myös halunnut käydä kuulemassa.

Elikot

Lauantaiaamu venyi pitemmäksi kuin yleensä, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Desucon on ottanut käyttöönsä virtuaalisen paikkalippuvarauksen cosplay-kisoihin! Hip hei! Enää ei tarvitse olla syöksymässä tapahtumapaikalle aikaiseen ja sen tähden heräämässä vielä aikaisemmin. Olen tästä uudistuksesta hyvin iloinen. Toivon myös kovasti, että esim. Tracon saisi samanmoisen systeemin aikaiseksi...

Lauantai meni jotenkin hulinaksi muutenkin, kun ei tullut kovin käytyä ohjelmissa. Joitakin kiinnostavia ohjelmia olisi ollut tarjolla, mutta nekin jäivät väliin. Cosplay-kisat ja Erhu-konsertin alku tuli katsastettua.

La oli päällä Yuna, josta ei hirveästi tullut otettua kuvia.

Kisat olivat hyvin jepat. Eurocosplay-esityksissä näkyi muutama pinnalle noussut trendi monologien ja huulisynkka-esityksien muodossa. Jännittävää. EuroCosplayn osalta voittaja oli hyvin selkeä ja olen älyttömän iloinen, että Maija otti sen ensimmäisen askeleen ja lähti uudelle kirrokselle edustushommiin. Hyvä hyvä jee jee! Maija oli ihana ja onnea onnea onnea!

Hall-kisan keräämä kisaajamäärä oli huikea ja alkuun aivan unohdin, että kyseessä on aloittelijakisa. Olen edelleen sitä mieltä, että Desucon ei liene oikea paikka aloittelijakisalle, mutta olin positiivisesti yllättynyt kisan tasosta.

D&D kuumottelee ja lapsen piti saada ihka oikeat nopat.

Päivä meni hieman pallotessa, kun viihdytimme hauskaa japanilaista vierasta ja himmailimme. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin ehkä jaksanut raahautua joihinkin ohjelmiinkin, mutta tällä kertaa näin.

Erhu-konsertti alkoi harmiksemme 15 minuuttia myöhässä. Maha huusi ruokaa, joten jouduimme lähtemään konsertista kesken kaiken. Siksi tuo myöhästyminen harmitti niin kovast, mutta se mitä kerkesimme kuulla oli ihanaa ja hienoa ja aaaaaaaaaaa! Tätä lisää kiitos!

Pihviveitseni oli kai sukua viidakkoveitselle!

Sunnuntai oli rennompi päivä jälleen kerran. Kävin yhdessä ohjelmassa 'Lumoavat teppelinaiset', joka käsitteli shintolaisia papittaria ja niiden sekä japanilaisen taikauskon esiintymistä animessa. Asia oli mielenkiintoinen, koska mikot (eli shintolaiset papittaret) ovat minulle hyvin tuttuja kuluttamistani sarjoista. Muutama ihan oikea asiavirhe luennolla kuitenkin tuli vastaan, mikä paljasti sen, että käsiteltyihn sarjoihin ei oltu välttämättä perehdytty niin syvällisesti. Viihdyin kuitenkin.

Hupsua tästä teki vielä sen, että Kimi no na wan Mitsuha, joka minulla oli sunnuntain pukuna, toimii myös mikon tehtävissä. Luennolla puhuttiin siitä, kuinka oikea ja realistinen miko-kuva ei kovin monesti päädy animeen asti. Mitsuha on oikein hyvä ja tuore esimerkki siitä, kuinka suhteellisen realistinen miko kuva näkyy. Kimi no na waa ei taidettu käsitellä luennolla ollenkaan.

Soffi kuvasi.

Mitsuha oli kiva ja rento puku. Vähän jännitin peruukin puolesta, mutta lopulta se oli todella mukava ja hyvä pitää päässä. Kirjoittelen Mitsuhasta vähän enemmän, kunhan kerkeän. Ihan hirveästihän asiaa ei ole, koska puku on niin yksinkertainen, mutta jotain sentään.

Lauantaina olo oli norsu, joten en edes yrittänyt ahtautua taidekujalle. Myyntipöytäsalin kävin pikapikaa kiertämässä, koska tiesin, mitä olin hakemassa. Sunnuntaina kuitenkin kiersin molempia vähän enmmän ja mukaan tarttui ihanuuksia.

Saalis!

Näin välikommenttina: kaipaan magneetteja, joita nykyään vähemmän näkee taidekujalla myynnissä. Vaikka kovasti haluaisin ostella printtejä ja avaimenperiä, tiedän, että en saa niitä mihinkään esille tai käyttöön, joten harvoin edes yritän katsella niitä sillä silmällä. Magneetit taas on suuri himoitsemisen kohteeni ja tavoitteeni on saada niitä suuri kokoelma jääkaapinoveen sekä muualle.

Sen kummempaa tai ihmeellisempää ei tällä kertaa ollut. Heti jo kotimatkalla ajatukset ja jännitys palasivat muihin pukuihin ja valmisteluihin. Siitä huolimatta, että moni tietenkin kyseli fiiliksiä ja sitä, millä mallilla hommat ovat, en hirveästi tapahtuman aikana miettinyt sitä, mitä kotona odottaa. Ja niin sen pitikin mennä. Tämä reissu oli tauko ja irtiotto ennen seuraavaa koitosta.

Kotimatkan välipysähdys jossain Limingan pelloilla.

Fukka kiittää!

PS: Tässä vaiheessa Japanin puvuista 4/5 on fiksailua vaille valmiina ja Japaniin saapumiseen kuukausi! AAAAAAAaaaaaa! APUVA! Nyt alkaa jänskättää ihan kunnolla!

Välietappi kaiken keskellä - Kummacon 2019

Moi!

Tässä on päivitys, johon ymppään kaksi asiaa samaan syssyyn. Saan vanhoja ja uudempia juttuja pois alta, vaikka yleensä yritän eritellä kaiken paremmin.

11.5.-12.5. järjestettiin jälleen Kummacon, jossa pyörähdin paikalla lauantaina. Ohjelmisto ei tarjonnut hirveästi mitään mielenkiintoista ja sunnuntai oli muutenkin äitienpäivä, joten se jäi välistä. Lopulta käteen jäi yksi luento ja cosplay-kisat. Ei siis hirveästi.

Arvoin pitkään, minkä puvun haluan laittaa. Jotain helppoa ja rentoa, joten puvuksi valikoitui uusi pikapuku, josta olen tainnut vain mainita täällä blogin puolella; Edea Kramer eli Matron.

Paras äiti; Edea Kramer
Kuvasi: Soffi

Edeasta enemmän merkinnän loppupuolella.

Kummacon järjestettiin tällä kertaa Kastellin Monitoimitalolla. Jonkun kerran olen kyseisessä rakennuksessa käynyt, ja tuolloin se on näyttänyt ja tuntunut ihan valtaisalta. Tällä kertaa kuitenkin se vaikutti ahtaalta ja ilma sisällä oli huono. Myyntipöydät oli sijoitettu heti pääaulaan sinne, minne mahtui, mikä aiheutti muutaman pullonkaulan. Jos tapahtumassa olisi ollut yhtään enemmän kävijöitä koko paikka olisi ollut aivan tukossa.

Tunsin itseni hyvin vanhaksi. Jotenkin enemmän kuin tämän tyyppisissä tapahtumissa yleensä. Hahmovalintani saattoi vaikuttaa asiaan; kun on tekeytynyt +35v. äiti-ihmiseksi, joka on 20 vuotta vanhasta pelistä, juoksevien lasten seassa, niin se voi tuntua.

Se ainokainen luento, jonka kävin kuulemassa oli Cosplayn ekologisuus. Odotin paljon, mutta petyin hieman. Luento käsitteli aihetta enemmän siltä kannalta, että mitkä asiat vaikuttavat, kun cosplay-puku tai muu muuttuu roskaksi, ja miten tätä voi kenties vähentää tai helpottaa. Kierrätetystä materiaalista puhuttiin paljon ja hävikin minimoimisesta, pukujen uudelleen myynnistä sekä lahjoittamisesta. Silti esimerkiksi tuotteiden tai tarvikkeiden netistä tilaamista ei käsitelty juuri mitenkään. Se taas on itselleni yksi ahdistavimmista aspekteista, johon ei aina voi itse vaikuttaa, tässä harrastuksessa.

Halusin vaan tunkea naaman täyteen meikkiä...

Sitten olivat cosplay-kisat. Kisat pidettiin koulun liikunta/juhlasalissa, jossa ei ollut varsinaisesti mitään lavaa tai rajattua aluetta, jossa kisa pyöri. Tuli vähän hassu olo, kun istuimme isossa urheilukatsomossa tujottamassa valtavaa salia. Kisasta itsestään jäi positiivinen fiilis. Mukana oli monenlaisia pukuja enkä itse edes lähtenyt arvailemaan voittajia. Tuomareita ei kuitenkaan koskaan esitelty yleisölle, mikä aina hankaa minua vähän vastakarvaan.

Sen kummoisempaa jännitystä ei ollut, enkä sitä odottanutkaan. Halusin laittaa puvun päälle, koska olen ehkä elänyt viime aikoina vähän liikaa cosplayn keskellä. Lip sync -taisto olisi kiinnostanut, mutta se meni ekologisuusluennon kanssa päällekkäin.

Se siitä Kummaconista ja nyt vähän vielä Edeasta.

Niille, jotka eivät ehkä tiedä: Edea on siis sama hahmo eri muodossa kuin se aikaisempi vähän prameampi Edea Final Fantasy VIII:sta.

Tämä Edea siis.
Kuvasi: Kis

Tarvitsin jonkin pienen nollausprojektin Frostin jälkeen ja vetäisin kasaan uuden Edean. Asu on todella yksinkertainen ja juuri sopiva siihen hetkeen. Myös TikTok toimi osittain innoittajana.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt samasta hahmosta useamman eri version. Toinen 'eka' oli myös se, että (nimenomaan tämä versio) on ensimmäinen hahmo listallani, jolla on lapsia. Sopi äitienpäivään. Tykkään välillä pohtia näitä hahmojeni eroavaisuuksia.

Kakkabolero, joka ei istunut yhtään.

Tein koko puvun jo aika päiviä sitten eikä minulla ollut mitään suunnitelmaa siitä, missä tai milloin tulen tätä käyttämään. Kummaconiin tämä sopi, koska mekosta tuli mukavin ikinä. Aion käyttää samaa kaavaa ja tehdä useamman näitä lisää.

Pienen mutkan matkaan toi bolero, jonka tein lopulta kahdesti. Ensimmäiseen versioon käytin valmiskaavaa, jonka toimivuus on kiinnostanut minua hyvin pitkän aikaa, joten päätin kokeilla sitä tähän. Epäilin ja lopulta olin oikeassa; bolero ei istunut yhtään ja jätti kainaloon hillittävät poimut. Hyllytin ensimmäisen vedoksen ja tein omat kaavat toista boleroa varten.

Fun fact: Piti Kummaconin aamuna lukea FFwikistä, minkä väriset silmät tällä Edealla on, koska siitä en löytänyt yhtään kuvaa.

Fukka kiittää!

PS: Hii! Hoo! Sain ensimmäisen setin käyntikortteja, jotka tilasin WCS-reissua varten. Tämä kuitenkin oli viallinen painos, joten odottelen tässä vielä toista parempaa lähetystä. Näitä sitten on!

Waaaaaa! Jotenkin tosi hassua, että mulla on käyntikortteja :D

Keski-ikäisten hahmojen paraati - Desucon 2016

Hei!

Selvisin viimeviikkoisesta Desuconista. Jee. Ensiviikonloppuna olisi luvassa jälleen Kummacon perjantaista lauantaihin. Perjantai menee töiden ja puvun säätöjen merkeissä, mutta lauantaina aion näyttää naamaani Pohjankartanolla edes jonkin verran. Pohjoisen ja etenkin paikallisia tapahtumia pitää tukea, vaikka mitään odotuksia Kummaconia kohtaan minulla ei ole. Lauantain puvusta en ole vielä aivan sata varma. Luultavasti saavun paikalle pyöräillen, koska Pohjis on vain kiven heiton päässä (wink wonk jos siis jollain muulla on ideoita, saa heitellä).

Desusta kuitenkin piti kirjoittaa! Desu-viikko meni aikamoiseksi säätämiseksi, koska päätin tehdä kaiken taas mahdollisimman työläästi. Ainoana uutena pukuna Desua varten oli työ alla siis herra Fujimoto Ponyosta. Homma taisi lähteä lapasesta siinä vaiheessa, kun päätin, että painan takkikankaan raidoituksen itse enkä löytänyt mistään sopivaa tekonenää, joten senkin tein itse. Lupaan puvusta WIPpejä vähän myöhemmin, koska en halua ahtaa niitä enää tähän.

Muutamat viimeisimmät Desuconin lipun alla lainehtivat tapahtumat ovat minulle olleet hyvin ohjelmaköyhiä. Samoin oli tämä Desu, minkä vuoksi pohdin tulevaisuudessa tarkkaan lähdenkö koko tapahtumaan ollenkaan. Muutama jokseenkin kiinnostava ohjelma löytyi kartasta, mutta mitään ’Pakko päästä!’ -tyyppistä ei oikeastaan ollut mitään. Kävin yhdessä puheohjelmassa.

Matkalta löytyi Tepolle ja Pallenalikalle uusia kavereita.

Perjantaina oltiin perillä jopa liian aikaisin, kun ovet olivat vielä kiinni saapuessamme. Tarkoitus oli vain napata ohjelmalehtiset ja liueta paikalta, mutta päädyimme katsomaan jopa Avajaiset. Ihan viihdyttävä oli Desu-kunin tuomioistunto, vaikka vähän liian pitkitetty ja vetelehtivä.

Lauantaipäivä tuntui niin oudolta ilman kisaa. Toisaalta aikaa oli yllin kyllin ja kerkesi pönöttää ihan rauhassa. Ainokaisena ohjelmana lauantaina kävin kuulemassa cosplay-höpötystä Iriksen sanelemana. Hirveästi ei mitään uutta tai ihmeellistä tullut esiin, mutta viihdyin.

Lauantaina pukuna oli siis Edea. Voivottelimme Rorunen kanssa jossain välissä sitä, että pitäisi saada näistä kisapuvuista joskus jotain kunnon kuvia ja mielellään yhdessä. Desu osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi vetäistä puvut taas niskaan ja näin teimme. Harmi, että Kis-murunen ei päässyt paikalle, joten kuvasaldo jäi edelleen vähäiseksi. Myös tuuli lisäsi jälleen oman mausteensa kuviin.

Lärpäkkeeni nuolemassa Rorunea.
Kuvasi Kide.

Oli jännittävää ja jotenkin hyvin vapauttavaa pukea Edea taas päälle. Puvun liikkuvuus ja yleinen mukavuus päällä oli paljon parempi kuin muistini antoi ymmärtää. Edean kehonkieltäkin olen treenannut niin paljon, että kaikki tulee niin vahvasti selkäytimestä, mikä teki oloni tuossa puvussa hyvin kotoisaksi. Olin iloinen.

Sunnuntai oli vähän tohina päivä. Aamusta piti keritä paikan päälle ihmisten aikaan, jotta saisimme paikat kisaan. Kaiken meikkaamisen ja lateksiläträilyjen lomassa piti suorittaa vielä viimeiset pakkaamiset.

Fujimoto on varmaan hirvein asia, mitä olen taas vähään aikaan tehnyt. Onneksi päällä se ei näyttänyt niin hirveältä kuin kuvittelin. Nenä olisi voinut olla paljon parempi ja meikkiä vielä enemmän, mutta olin silti positiivisesti yllättynyt. Kerron takki- ja nenätuskistani tosiaan vielä myöhemmässä merkinnässä enemmän. Nenä oli kyllä tukala pieni sauna ja olin hyvin onnellinen, kun sain ottaa sen pois päivän päätteeksi.

Kuvasi Rorune.

Kisa oli minulle aika blah. Ei mitään suurta, eikä mullistavaa. Tykkäsin voittaja esityksestä, koska siinä oli jotain jujua. Vaikka istuinkin yläparvella, mihin kemikaalien värit näyttivät suurimmaksi osaksi mustilta, ymmärsin idean ja pidin siitä. Tällaisia lisää. Ja tietenkin onnea sijoittuneille!

Kisan siirtäminen sunnuntaille harmittaa minua vähäsen. Tässä tapahtumassa sillä ei niin hirveästi ollut väliä omasta näkökulmastani, mutta monesta syystä se harmittaa vähän muiden puolesta. Lähinnä niiden, jotka tulevat coniin kauempaa. Ajattelen tätä nyt siltä kantilta, jos itse kisaisin tai tahtoisin Hall-kisaan.

Viikonlopun hahmouskollisin kuva.
Kuvasi Rorune.

Sunnuntai on se kotiinpaluupäivä suurimmalle osalle conikävijöistä ja esimerkiksi omalla kohdallani kaikki isompi tavara täytyy olla pakattuna lähtöä varten. En missään nimessä pystyisi laittamaan mitään Edean kaltaista pukua päälle sunnuntaina, koska lähtö conipaikalta on tehtävä hyvin nopeasti ja rivakasti, jos haluaa päästä vielä joskus kotiin. (Yleensä Desuconista saavutaan kotiin noin kello kaksi yöllä ja seuraavana päivänä töihin. Eikä edes puhuta siitä, milloin tuo woodi on yleensä kotona Rovaniemellä.) Harvemmin meillä on aikaa jäädä ahtaaseen pukuhuoneeseen jonottamaan, vaihtamaan vaatteita ja pesemään meikkejä. Narikkakin tuottaa joskus ongelmaa. Me hoidamme tämän kaiken yleensä huoltoaseman vesassa tai jopa autossa.

Sunnuntaipäivä on itsessään jo lyhyt, mutta kisa ahmaisee siitä aikamoisen leijonan osan. Tässä tapahtumassa se ei haitannut, koska muutakaan ohjelmaa ei ollut. Paskanjauhanta on tehokas ajanviete. Kisan lisäksi kävimme katsastamassa päättäjäiset, minkä jälkeen tietenkin huristelimme takaisin kotia kohti.

Vähän on iho-ongelmia, mut onneks tää mun arkimeikki hämää sen verran, ettei sitä huomaa.

Sellainen Desu. Vähän meni murinan puolelle tämä myös, mutta en jaksa välittää. Edea ja Fujimoto ovat tietyllä tapaa kaksi vanhinta hahmoa, joita olen pukuillut. Oli sis höpsöä, että ne vahingossa päätyivät päälle samaan coniin. Heh. Tulevista ja menneistä koitoksista kirjoittelen tässä, jahka saan asioita pois päiväjärjestyksestä.

Kotimatkalla Helvettiin.

Fukka kiittää!

Romanttisia unelmia etsimässä

Heippa!

Vähän on tökkinyt tämä kirjoittaminen, vaikka olisi paljon, mistä pitäisi kirjoittaa. Enkä edes tiedä, mistä mättää! No nyt yritän sönkätä vähän tuosta WCS-esityksestä. Ihan vaan, koska mun babu. Yritän pitää tämän kuitenkin kohtuu lyhyenä.

Idea esitykseen syntyi oikeastaan jo ennen vuoden 2014 WCS-karsintoja. Pyörittelimme jotain ajatuksia ääneen Rorunen kanssa tulevista puvuista ja ihan muista jutuista. Siinä Subwayssa istuskellessa syntyi ajatus yhdestä tietystä asetelmasta... myös voidaan kutsua poseeraukseski.

Tämä se oli.
Kuva: Mikael Peltomaa

Tästä yhdestä pienestä asiasta kaikki lähti liikkeelle. Emme tienneet yhtään, mitkä hahmot tähän asetelmaan istuisivat. Suunnitelman pohjana oli ”kaikki ei ole sitä, miltä näyttää”, ”heikompi on vahvempi” ja hieman kieroutuneet voimasuhteet. Voimasuhteista tulikin suunnittelua eteenpäin vievä elementti. Osa näistä elementeistä kuitenkin vähän romuttui, kun suunnittelu meni eteenpäin.

Kuva: Teppo Suominen

Aikalailla saman tien keksimme myös hahmot, jotka tuntuivat toimivan paremmin kuin hyvin. Kun Seifer ja Edea oli lyöty pöytään, annoin sydämeni tälle touhulle. Ajatuksia vellottiin jälleen moneen suuntaan. Ensimmäinen käsikirjoitus kirjoitettiin ruskean kirjekuoren taakse hirveässä tohinassa. Rakastan sitä, miten ideoiminen minulla ja Rorunella toimii, koska pystymme molemmat heittämään kimmokkeita toisillemme, mistä syntyy aina uusia ajatuksia.

Hirveästi on lavakuvia minusta, mutta entäs tuo komea poika?
Kuva: Mikael Peltomaa

Heti alusta oli selvää, että esityksen tahti tulisi olemaan verkkainen ja hieman venyvä. Ajattelu ja tunnelmointi oli esityksessä ja sen suunnittelussa vahvasti läsnä. Kirjekuorikässäriä muokkailtiin jonkin verran, mietittiin tarkkaan repliikkejä ja tarkennettiin asioita, käytiin hyvin paljon Seiferin pään sisällä ja säädettiin tunneskaalaa, mutta kokonaisuudessaan esitys pysyi samana suunnittelun alusta loppuun.

Kuva: Teppo Suominen

Minulle on aina hyvin tärkeää, että esitykset ovat sarjauskollisia, mutta eivät toista lähdeteoksen tapahtumia täysin suorasti. (Miksi tehdä jotain, mikä on jo tehty kerran ja luultavasti paremmin? [On myös poikkeuksia!]) Esityksemme on täysin päästä vedetty kohtaus, jota ei koskaan nähdä alkuperäisessä pelissä. Se kuitenkin sijoittuu selkeästi tiettyyn kohtaan pelin juonessa. Siksi halusimme olla hyvin tarkkoja repliikkien, eleiden ja tunnelman suhteen. Edean repliikkejä hiottiin ja pohdittiin hyvin tarkasti.

Oleelliset asiat ovat oleellisia.

Viittaukset itse peliin ja yleisesti koko esitys piti olla myös jollain tasolla ymmärrettävissä, vaikka ei olisi koko peliä pelannutkaan. Onneksi kohtaus sijoittuisi pelin alkupuolelle. Pystyimme viittaamaan ja referoimaan pelin alussa tulevia jippoja, mutta myös enteilemään tulevia tapahtumia, mikä toimi taas karkkina niille, jotka oikeasti tuntevat pelin. Osa viittauksista jopa ujutti itsensä mukaan meidän sitä tajuamatta, kunnes eräs kaveri sen toi esille (perehtyminen ja aivotyöskentely kannattaa).

Valosuunnitteluun käytettiin aikaa ja aivotyöskentelyä myös ihan kohtuudella... toisin kuin yleensä.
Kuva: Teppo Suominen

Juonenkulun ollessa selvänä ja Traconin jo häämöttäessä horisontissa olikin oman pienen henkilökohtaisen helvettini vuoro; ääniraita. Itse taustakappale oli löydetty jo aikaa sitten, ja on muuten muokattu versio Edean tunnusmusiikista, Succession of Witches. Pidän ääninäyttelemisestä, vaikka en sitä hirveästi ole tehnyt. Nyt kuitenkin piti hoitaa homma sillä toisella vahvalla eli englannilla ja amatöörivärmein. Englannin puhuminen ei ole minulle mikään ongelma, mutta on se nyt eri asia, kun pitää kuulostaa ajattomalta velhottarelta ja yrittää pitää aksentti mahdollisimman puhtaana ja selkeänä. Ja siihen tunteet ja äänenpainot päälle… Voin sanoa, että töitä ääniraidan eteen tuli tehtyä, sekä miksauksessa, jälkikäsittelyssä että puhumisessa. Tämä pisti minut koetukselle, koska halusin äänestä täydellisen (mitä se ei lopulta koskaan ollut), mutta käytössä oli vain oma käpyinen ääneni ja ruosteiset taidot. Kiitos Rorunen, ääniraita onnistui niin hyvin. Jaksoit rassata pilikkua ❤ Suurkiitos vielä Harrille! Harri on paras! Harrilta saatiin lainaan sekä mikki että ääni Seiferin replaa varten ❤

Nauhoitin summassa vähän Edean repliikkejä yksinäni ja tällaisen kuvan se minulle heitti
Huomatkaa tiedostonimi.

Koko tämä projekti oli hirmuinen salatehtävä jopa kavereilta aina kesään asti. Emme kertoneet hahmoja tai edes lähdettä ja Skype-keskusteluissa kaverit näkivät vain vilauksia keskeneräisistä puvuista. Tieto WCS-karsintaan osallistumisesta oli sentään kavereilla tiedossa, mutta hirveitä paineita tuli sellaisten kommenttien muodossa kuin: ”Ainakin teillä on hyvä esitys!” Öööö… Ääää… Tiesimme niin hyvin jo alusta asti, että tämä voi helposti mennä täysin mönkään, jos emme saa tehtyä asioita hyvin.  Olin itse hyvin skeptinen viimeiset viikot ennen Traconia ja hoin kavereille että: ”Minulle on ihan sama, miten me pärjätään, kunhan joku tykkää meidän esityksestä.”

Sunnuntain Skype-pajat toimi hyvin.

Siksipä olin niin turhautunut ja maassa oman suoritukseni takia itse kisassa. Ajattelin, että nyt on mennyt kaikki vessasta alas, ja se on täysin oma vikani. Kuitenkin heti takahuoneessa jo tuli niin ihania kommentteja ja en ihan oikeasti ollut uskoa kaikkea sitä, mitä pelkiltä katsojilta tuli. Whaaaaaat? You talking about me? Tuomaripalautteessa olin jo paremmalla tuulella ja palaute piristi vielä lisää. Ei me ehkä oltukkaan ihan susia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ❤ Sadannettatuhannetta kertaa: tämä on minulle hyvin tärkeä esitys. Siitä huolimatta en kuitenkaan onnistunut tirauttamaan itkua tämän esityksen osalta. Paitsi sitten, kun luin Ilonan Tracon-päivityksen. Itkeä vollotin tovin sen luettuani… ja itken nyt tätä kirjoittaessa.

Ehkä mää uskalla viedä mun vauvvan sittenkin tarhaan. Ei se oo niin ruma kun aattelin. Tässä se vielä kerran: 

Kuvannut ja ladannut Bardiel.

Hups. Oho. Siitä tulikin pitkä juttu, mutta nyt olen vuodattanut sydänvereni tänne netin puolelle. Toivottavasti jotakuta kiinnosti. Kiitos vielä hirveästi myös Rorunelle, joka oli ihana ja rakas ja jaksoi ja teki minun kanssa ja joka innostui ja innosti ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaAAAAAAAAAAAAA! Seifer ja Edea vierailevat kenties jossain conissa tulevaisuudessa, mutta missä ja milloin on vielä vähän auki.

Fukka niin kovasti kiittää. This was my romantic dream.

Ajan valtiatar

Moi moi!

Nyt puretaan Edean puku osiin. Tästä tulee hyvin pitkä merkintä. Yritän muistaa ja yritän ämpätä kuvia minkä voin. Kuvia onneksi on paljon, vaikka puhelimeni muistikortti onkin pikkuhiljaa alkanut tuhota itseään. Sain suurimman osan kuvista pelastettua, mutta valitettavasti en aivan kaikkia.

Minulle tämä puku oli taas yksi virstanpylväs. Otin käsiini hahmon, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä, koska en fyysisiltä ominaisuuksiltani istu hahmoon (myöhemmin tämä inspiroi minua Haurun ja Havin kanssa...). Ihan oikeasti olin itselleni jo useamman kerran sanonut EI Edean kohdalla, mutta tättärää nyt se on tehty. Kommelluksia tämän puvun kanssa sattui kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Edean työstäminen piti aloittaa ihan alusvaate tasolta, koska mekon alle piti tulla korsetti, jolla saisin paremman siluetin ja johon selkäkoriste kiinnitettäisiin. (Kaikkea kyllä työstettiin enemmän ja vähemmän rinnakkain)

Viimeisiä sanoja?

Sekä protoksi, että yhdeksi varsinaisen korsetin kankaiksi teurastin ihkaensimmäisen jubanin, minkä olen koskaan tehnyt. Tukevaa puuvillakangasta oli sen verran, että siitä sai hyvin kappaleet korsettia varten. Muiksi kankaiksi valikoituivat musta, tukevampi puuvilla ja polyesteritafti.

Vähän selkoa rakenteesta.
Olisin halunnut tehdä syvemmän pääntien, mutta sitten tissit eivät olisi pysyneet vaatteen sisällä ollenkaan.

Polyesteri tuli mukaan kuvioihin, kun varsinainen mekkokangas ei tahtonut oikein leikkiä puuvillan kanssa. Lisäsin polyesterin, että mekon ja korsetin välille syntyisi mahdollisimman vähän kitkaa. Kiinnitys täytyi laittaa eteen, koska selkään oli tulossa tavaraa. Siksi laitoin eteen vetoketjun, mikä puolestaan rajoitti sitä kuinka vartaloamuokkaava korsetista tuli. Nyöritys olisi ollut ihanteellinen, mutta tiesin, että se tulisi näkymään läpi mekkokankaan alta.

Korsetti oli ensimmäinen valmistunut osa ja sen kaavat tein josku maaliskuussa. Koska jojopaino, välistä, kun työstin muita osia, korsetti kävi ahtaaksi. Sitten taas, kun varsinainen kisa oli käsillä, korsetti oli hitusen liian iso. Tässä on yksi syy, miksi haluan tehdä pukuni mahdollisimman lyhyellä aikavälillä. Pukuja tehdessä unohdan syödä.

Kapaaaaaa!

Toinen, mistä halusin aloittaa, oli tietenkin vaikeimmasta ja työläimmästä osasta eli Edean selkäkoristeesta, jota kutsun itse aidaksi. Sen pohjana on kapalevyä (kahden ohuen muovipinnoitetun kartongin välissä tiivistä vaahtoa), mikä on erittäin kevyttä ja yllättävän jämerää ainesta. Jopa itse yllätyin sen keveydestä.

Palat ovat kiinni toisissan ja sovitusnukessa vain maalarin teipillä.
Kevyttä on tämä.

Materiaalin valitsemiseen vaikutti tietenkin se, että aita tulee olemaan minulla selässä ja sen kanssa pitäisi pystyä liikkumaankin. Toisena merkittävänä syynä oli se, että minun piti saada tukeva pohjarakenne, koska tämä hökötys piti olla koottavissa ja purettavissa. En mitenkään olisi saanut koko komeutta Tampereelle, jos en olisi voinut pistää sitä palasiksi.

Se on voileivätty.

Lopullinen aita koostui 7 eri palasta ja kaksiosaisesta telakasta, mikä pitää koko homman kasassa ja selässä. Pituutta leveyssuunnassa aidalla on n. 160cm ja korkeutta n. 80. Jokainen seitsemästä sakarasta on päällystetty worblalla. Jouduin hieman uhraamaan aidan esteettisiä ominaisuuksia tukevuuden ja kestävyyden nimissä, koska worblan epätasainen pinta on hyvin työläs hävittää. Tässä kohtaa opin myös hyvin sen, että worbla venyy eritavalla erisuuntiin. Piti siis pitää huoli siitä, että kaikki worbla-palat tuli leikattua oikeaan suuntaan. Viimeisten sakaroiden kohdalla kädet alkoivat olla rakoilla, koska tuota worblan leikkaamista oli aika paljon.

Tässä kohtaa oltiin jo niiiiiiin voiton puolella.

Välikappaleet saivat saman käsittelyn ja tuottivat vielä enemmän tuskaa. Voisin hyvin ottaa lomaa worblasta vähäksi aikaa. Koko aitaan meni lähes kokonainen XL-rulla worblaa. Pientä silppua tietenkin jäi jäljelle ja kerran jo sulatettua jämäsuikaletta. Välikappaleet kiinnitettiin aina toisesta päästä yhteen sakaraan ja toiseen päähän laitoin silmukat rautalangasta, millä sakaroiden yhteenkiinnitys lopulta tapahtui.

Siinä on nyt kaikki odottelemassa pintakäsittelyä.

Ensin worbla sai päälleen käsittelyn spray-kitillä. Kiva uusi jutsku, jonka löysin vahingossa. Se hieman tasoittaa worblan pintaa, mutta tässä worbla oli jo niin venynyttä, että epätasaisuus oli paljon selkeämmin nähtävissä. Kuumentamattomalla pinnalla ainakin toimi ihan mukiin menevästi.

Testi:
Kittikäsitelty worbla vs. pelkkä worbla

Sitten vain kultamaalia pintaan ja valmis. NOT. Ostin kulta-sprayn ja totesin sen olevan enemmän kuparinen, vaikka korkki muuta väitti. Uusi yritys. Eri merkki, mutta korkki oli kyllä ihan saman värinen. Toisella yrittämällä väri oli oikea, mutta kiiltoa ei ollut niin paljon kuin olisin halunnut. En kuitenkaan uskaltanut lähteä metsästämään enää uutta. (Tässä vaiheessa olin jo jalka paketissa ja, jos halusin johonkin mennä, piti mennä autolla. Mutta enhän minä itse sitä auto voinut ajaa, joten piti jokaiselle kauppareissulle inistä sisareni mun kuskiksi. Sentään oli oma auto, niin ei tarvinnut sitä kysellä keneltäkään.)

Tästä lähtee.

Telakasta unohdin ottaa kuvia. Hups. Palaset ladotaan siihen tietyssä järjestyksessä ja sitten ruuvataan kaikki yhteen ihan ruuvein. Korsetin selässä on kujat, johon telakan puutikut sujahtavat.

Proput, joihin palat ladotaan ja sitten ruuvit.

Siin on.

Se tunne, kun saat aidan ekaa kertaan selkään.
Ei haittaa vaikka vähän harottaa.

Mekko oli myös yksi murheenkryyni. Luulisi olevan yksinkertainen juttu, mutta ei. Tiesin heti, että haluan käyttää materiaalina trikoota tai lycraa, koska halusin tehdä vaatteesta mahdollisimman saumattoman. Halusin myös värjätä mekon liukuvärjäyksellä, joten piti tyytyä luonnonmateriaaleihin eli trikooseen. Halutun laatuista kangasta myydäänkin vain yhdessä värissä tässä kaupungissa; luonnonvalkoisena (onneksi). Minu piti siis värjätä sekä pohjaväri että liukuvärjäys. Jippii...

Huomaa helmassa paljon tavaraa.

Myös hihojen puolesta joustava materiaali oli ehdoton. En halunnut mitään erillisiä hanskoja, vaan hiha-hanska yhdistelmän. Edean vaatteet ja kypärä ovat selvästi sulautuneet häneen, mutta itse sentään halusin mekosta vielä uloskin. Lycralla olisi saanut paljon siromman ja sensuellimman ulkoasun aikaiseksi, mutta koska värjäys, jouduin tyytymään trikooseen.

Kasa kuvasi.

Tein hihasta sata miljoonaa protoa. Oikeasti ihan sika monta. Tykkään merkitä kaavoihini monesko versio on kyseessä, joten yleensä niissä lukee jotain esim.: Rikku, bolero, etukpl, 2,5. Viimeisissä Edean hihan kaavoissa lukee: Edea, mekko, kämmen, en v***u enää edes tiedä. Kertoo paljon.

Sain mekon sille mallille, että uskalsin melkein hihkua sen valmiiksi. Huomasin kuitenkin, että hihat olivat liian lyhyet (mikä selittyi protokankaan erilaiselle venyvyydellä) ja näin vetivät olkia liian alas, kainalo oli liian matala ja tuossa vaiheessa huomasin, että en pääse mekosta ulos kovin helposti. Takaisin kaavojen pariin ja uutta mekkoa tulemaan.

Mekko II

Uuden mekon tekeminen oli nopeaa toimintaa, koska kaikki muokkaukset istuvuuteen oli korjattu jo kaavoihin eikä niiden kanssa tarvinnut enää taistella. Lisäsin mekon selkään piilovetoketjun, jota ensimmäisessä ei ollut ollenkaan. Hihan saumoihin ranteen kohdalle tuli myös piilovetskarit, että saan kädet ulos hihoista ja esim. tehtyä käsillä mitään päivän aikana.

Tässä kuitenkin kävi niin, että kun lähdin ostamaan uutta kangasta mekkoa varten, en saanutkaan ostettua sitä tarpeeksi, koska mokoma loppui kesken. Sain itse mekkoon kankaan, mutta sekin jäi vähän vajaaksi ja helman kukkamuotoon ei riittänyt kangasta. Lopulta silppusin ensimmäisen mekon, jotta saisin siitä kankaat uusia hihoja varten ja helman lisäkappaleisiin. Tässä välissä oltiin niin epätoivon syövereissä.

Ja taas mennään.

Kun tilkkutäkkimekko oli vihdoin saatu kasaan ja todettu käyttökelpoiseksi, oli hirveimmän osuuden, eli värjäyksen, vuoro. Olin tehnyt värjäystestin jo ennen portfolioiden lähettämistä ja saanut kivan harmaansävyn aikaiseksi. Nyt jännäsin, että mitä tästä taas tulee. Käytössä oli jälleen EMO-reaktiiviväri, joita käytin Stellan mekkokangasta ja Aquan härpäkkeitä värjätessä. Molemmilla kerroilla tulos oli onnistunut. Ja ihan vertailun vuoksi Stellan mekkokangasta värjättiin n. 700g ja käytin siihen 5/6 keltaisesta purkista ja 1/6 punaisesta purkista eli yhteensä väriä oli n. 120ml.

Musta väri oli todella tujua, joten halusin edetä varovasti. Mekkopainoi n. 650g ja väriä laitoin n.4 teelusikallista. Ajattelin, että kangas voisi jäädä vähän vaaleammaksi ja värjään sen vielä toisella tekniikalla sitten oikean sävyiseksi. Sitten sainkin tämän:

Mekkomörkö.

Tämä ei ole vaaleanharmaata nähnytkään! Lisäksi väri oli oudon vihertävä, mikä ehkä johtui siitä, että alkuperäinen väri oli luonnonvalkoinen eikä puhtaanvalkoinen. Lisää kangastta ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten tällä piti mennä. Seuraavana vuorossa olikin itse paha herra Liukuvärjäys.

Ensimmäistä kertaa koskaan tein liukuvärjäystä. Kaivelin niin monta erilaista ohjetta siitä, miten värjäys tulisi tehdä. Lopulta sovelsin ihan oman tavan. Dippailin menemään, annoin vaikuttaa, huuhtelin ja annoin kuivua. EIKÄ MITÄÄN! Väri ei ollut tarttunut yhtään. Sama uudestaan, mutta vaihdoin hieman värilieman koostumusta ja pidensin vaikutusaikaa. Lopputulos ei ollut niin vahva, kuin olisin halunnut, mutta aika alkoi olla kortilla ja piti alkaa keskittyä muihin juttuihin. Mekko oli, mitä oli.

Kuvasi Kis

Höyhenkaulusta varten tilasin 1000 aitoa kukonpyrstösulkaa, joista 850 lopulta saapui postiluukusta. Kaulus on irrotettava ja kiinnitetään mekkoon parilla nepparilla. Koko hässäkkä on yksi lempiasioistani puvussa, koska se on niitä harvoja osia, joiden kohdalla en joutunut tekemään kompromisseja. Sulkien pöyheys kärsi hieman matkustamisessa, mutta on se kiva silti.

Nauhassa esnimmäiset 150 ja pusseissa 200 höyhentä.

Kynnet kävin ostamassa valmiina, koska halusin mahdollisimman tasaisen ja ohuen vaikutelman. Paketillinen punaisia noidankynsiä löytyi onneksi suhteellisen helposti, vaikka noitasesonki ei ollutkaan parhaimmillaan. Ongelmitta ei tämäkään homma mennyt, kun huomasin, että paketista puuttuu yksi kynsi. Tein korvikkeen worblasta, mutta eihän se yhtä nätti ollut. Viilasin ja hioin kynsistä leveyttä hurjasti pois, että niistä tulisi tarpeeksi sirot. Värjäsin punaiset kynnet mustaksi ihan permanenttitussilla.

Hieman sai viilaila.

Ja lopulta pääsemme kypärään tai kuuppaan. Se oli varmasti hauskin asia tehdä, vaikka se tarjosikin haastetta ihan kivasti. Mitän moista en koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, joten piti lähteä ihan lapsen tasolta. Kunnon referenssikuvien metsästäminen oli jo vaativaa. Katselin, myös paljon muiden Edea-cosplayjaajien kypäröitä, ja jokaisella tuntui olevan ihan oma visionsa.

Sexy.

Pohjaksi tein kipsistä pikkukuupan, minkä päälle aloin rakentaa varsinaista teosta.

Takaraivo softiksesta.

Piirtelyä ja mallausta, kun takaraivo on jo kiinnitetty.

Onnekseni satuin löytämään hyviä kuvia kuupan takaosata ja sen muodosta. Softis pyrstö on kiinnitetty kipsipohjaan liimalla ja teipillä. Tähän päälle tuli monta monta kerosta paperclayta, millä varsinainen sileys ja myöto saatiin aikaan. Hiomista oli paljon.

Välissä mallattiin sarvia.

Paperclay kerros tekikin tepposet, kun se kuivuessaan veti kipsikypärää laajemmaksi. Kypärä ei enää istunut niin hyvin päähän, joten upotin sen kokonaan veteen ja laitoin sen kuivumaan päähän.

Liinat puristamassa reunoja oikeaan muotoon.
Bonus: Kädet reijillä on hyvä työskennellä veden ja massan kanssa.

Kaikki sarvet ja muut lisäkkeet on tehty ainakin osittain ensin omina osinaan ja myöhemmin liitetty kuuppaan. Iso kotilo on Fimo light -massalla päälystettyä foliota. Sarvet ovat paperclayllä päälystettyä foliota, korvien päällä olevat kiekot ovat softista, wonderflexsiä ja worblaa. Haravan mallinen asia on kartonkia ja worblaa.

Ihan jännittävää materiaalia, mutta paperclay on edelleen paras.

Mallailua.

Enhän ole ainoa, joka työntää worbla-asioita jääkaappiin jäähtymään?

Sarvet ja kiekot on kiinnitetty kuuppaan worblalla, minkä jälkeen saumakohdat on vielä viimeistelty paperclayllä. Kiekkojen asentoa jouduin hieman muuttamaan, kun homasin, että kuuppa ei mene minulle päähän, kun tämä kaveri astui kuvioihin:

You fucker.

Sarvi, joka tulee poskea vasten, teki kuupan niin ahtaaksi, että se ei mene enää edes peruukkipäälle päähän. Tämä kaka on kuitenkin lempiosani kuupassa kaikkien helmien ja kilisevien juttujen lisäksi.

Halusin tehdä sen kunnolla.

Kaikkia killuttimia.
Kasa kuvasi.

Kuupan maalaaminen oli hauskaa. Automaalit olivat aivan mahtavat, vaikka oikeat metallihippuset tekivät maalista hirmu raskasta ja siksi valumaherkkää. Sain kuitenkin juuri niin kiiltävän kuupan kuin halusinkin. Sarvien liukuvärjäys oli paljon miellyttävämpää kuin mekon.

Lopuun jouduin tekemään vielä pieniä korjailuja maalipintaan.

Oikeasti halusin vain tehdä hienon foliohatun.

Hyvin suuressa osassa Edealla on myös meikki. Eikä sekään onnistunut ongelmitta. Ohimoiden suonet on tehty vessapaperista ja kiinnitetty nestemmäisellä lateksilla. Muutaman testikerran jälkeen niidenkin tekeminen alkoi luistaa ja itse kisapäivänä suonet onneksi onnistuivat tosi hyvin ja olin niihin sentään tyytyväinen.

Hyyyyyyyyyyyyyi!
Ensimmäinen suonitesti.

Jostain kumman syystä tummansininen luomiväri ei kuitenkaan halunnut leikkiä kanssani. Minulla oli jo valmiiksi täysin tummansininen luomiväri olemassa, mutta ensimmäisissä meikkitesteissä huomasin, että se muuttuu ihollani enemmän turkoosiksi. Menin ja ostin uuden Grimasilta. Se teki saman. Ostin kolmannen ja ihan hirmu kalliin Make-Up Storesta, ja se päätyikin lopulta kisapäivänä naamaani, mutta turkoosi se oli kaikesta huolimatta. Testasin kolmatta vielä varmuuden vuoksi kaupassa käteen, missä se näytti juuri oikealta. MIKSI ET VOINUT OLLA SININEN MYÖS NAAMALLA?!?!?

Hirveästi tuli kommervenkkejä, mutta sainpahan taas oppia hirveästi uutta. Vaikka en ole niin mieltynyt näin pitkiin pukuprojekteihin, nyt tiedän, että olen niihin edes jossain määrin kykeneväinen. Ja pystyn myös pitämään turpani kiinni asiasta tarvittaessa. Minulla on jonkinlaista kykyä suoriutua hirvityksistä kuten kuuppa ja aita. Jalan katkeaminen ei kaatanut maailmaa, mutta onneksi sentään pukuun ei kuulunut housuja, koska silloin en olisi koskaan saanut tätä valmiiksi Traconiin mennessä. Olen niin tyytyväinen tähän pukuun kun voin olla. Tiedän sen heikot kohdat ja tulevaisuudessa osan haluan vielä korjata, mutta kokonaisuutena tämä on semisti OK.

En varmasti osannut tai muistanut kertoa kaikkea tästä puvusta, koska asiaa on niiiiiiin hirveästi. Jos kysymyksiä herää vastailen mielelläni.

Fukka kiittää.

PS: Äiti älä lue mun blogia ilman lupaa.