Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kävi tosiaan niin, että juuri edellisen merkinnän julkaisemisen jälkeen homma kääntyikin niin, että en päässyt käymään Desuconissa. Sinällään harmittaa, koska tämän vuoden puolella en ole käynyt vielä yhdessäkään tapahtumassa, mutta toisaalta tuli muuta sisältöä samalle viikonlopulle. Ichijo miekkoineen kuitenkin olisi onnistuneesti valmistunut Desuconia varten. Nobaran kohdalla olisi homman mennyt tiukille, mutta nyt sainkin hyvillä mielin käyttää Nobaraan sen ajan ja hartauden, mitä halusinkin.
Tässä merkinnässä onkin luvassa asiaa Nobarasta. Päätin pyhittää yhden kokonaisen merkinnän neidin asetta varten, koska se oli varsin hauska projekti. Satuin myös työstämään vasaraa Ichijon miekkojen kanssa rinnakkain, joten se kerkesi valmisuta jo jonkin aikaa sitten.
Siinä Nobara
Nobaralla on yhtenä aseenaan siis vasara, joka tietenkin muuttaa muotoaan animessa jatkuvasti. Ensimmäisellä kaudella Nobaran vasarassa on jostain syystä sydämen kuva, minkä vuoksi koko vasara on suoraan sanottuna ihan hirveän ruma. Toisella kaudella kuitenkin Nobara heiluttaa erilaista, paljon tavanomaisemman näköistä, vasaraa, jossa taas ei ole mitään rumia sydämiä. Koska tuo toisen kauden vasara näyttää siltä, että olisin voinut kävellä lähimpään rautakauppaan ja ottaa sellaisen hyllystä, päädyin lopulta tekemään ruman, mutta paljon persoonalliesemman, ensimmäisellä kaudella nähdyn vasaran.
Tämä oli jossain hahmokonseptikuvassa.
Ja koska vasaran ulkomuoto vaihtelee ruudusta toiseen, päätin tukeutua tähän hahmokonseptikuvassa näkyvään malliin, joka mielestäni teki eniten järkeä.
Aloitin homman tietenkin taas sillä, että laskin mittasuhteita ja piirsiin niiden avulla kaavat vasaraa varten. Kohtuu yksinkertainen muoto mahdollisti sen, että sain palasteltua vasaran osat täysin kaksiulotteisiksi kaavoiksi. Rungon materiaaleina toimivat tällä kertaa kapalevy, softis ja pätkä harjanvartta. Kapalevyllä sain kivoja tasaisia pintoja aikaiseksi, kun taas softiksella pystyin tekemään mm. sydämenmuotoisen upotuksen. Vaikka olin laskenut ja kaavioittanut vasaran todella tarkkaan, mallailin sitä silti teippaamalla osat yhteen ennen kuin liimasin rungon kasaan.
Siinä lähes kaikki osaset.
Teippitesti
En kuitenkaan liimannut vasaraa täysin kokonaiseksi asti ennen kuin peitin sen osat worblalla. Worblan tarkoitus oli tukea ja tehdä pinnoista yhtenäiset. Softis on nimensä mukaan pehmoista, kun taas kapalevy on todella herkkä iskuille, vaikka onkin kovempi materiaali. Jätin vasaran sorkkapään irralliseksi, koska en voinut käyttää sen muodostamiseen kapalevyä, sillä kaikki sorkkapään pinnat olivat kaarevia. Koko homma siis tarvitsi vahvistusta sekä sisältä että ulkoa. Täytin sorkkapään osittain worblalla, mikä auttoi myös sen muotoilussa ja terävien särmien aikaansaamisessa. Worblan avulla sorkkapää ja iskupintaosa sekä varsi oli helppo kiinnittää yhteen. Lisäsin vasaraan muutamia muotoja softiksella ja worblalla vielä tämän vaiheen jälkeen.
Worblatut osat ennen viimeistä yhdistymistä.
Koko hommeli kasassa.
Kun vasaran runko ja kaikki muodot olivat vihdoin kasassa, sai se päälleen muutaman kerroksen gessoa. Gesson jälkeen oli taas jälleen uuden lempiaineeni vuoro eli Helmi kalustekitin. Kittasin jälleen koko komeuden, minkä jälkeen alkoi armoton hiominen. Hiomisessa käytin jälleen 180, 240 ja 400 vahvuisia hiomapapereita. Tämän hiominen oli äärettömän tyydyttävää.
Gessohirviö
Kaunis ja ihana kitattu sekä hiottu vasara. Tässä vaiheessa kaikki propit ovat vielä nättejä.
Monta kertaa on käynyt niin, että juuri hiomisen jälkeen tekemäni propit sun muut näyttävät kaikista siisteimmiltä ja hienoimmilta, ja sitten ne menettävät hienoutensa, kun saavat maalipinnan päälleen. Pähkäillessäni kauniin vasaran pohjamaalausta, lopulta muistin spraykitin olemassa olon, joten Ichijon miekkojen tapaan vasara sai päälleen viimeisen kittikerroksen.
Edelleen on nätti!
Kelit alkoivat lämmetä sen verran, että lopulta uskalsin myös maalata koko vasaran hopeiseksi spraymaalilla (voin siis harrastaa spraymaalaamista vain ulkona).
Hopeamaalin jälkeen olikin aika toteuttaa se osio, jota olin eniten odottanut. Päätin jo varhain, että haluan tehdä sydämen UV-hartsilla, koska tuolloin saisin siitä kivan kiiltävän ja en joutuisi maalaamaan. Piti hieman kikkailla, että sain vasaran pysymään pystyasennossa hartsin valun aikana. Onneksi tuopit ja pahvimukit toimivat monessa paikassa.
Siinä jöpöttää
Värjäsin UV-hartsin tietenkin pinkiksi, ja se hohti UV-valon alla hyvin villisti!
Hartsin jälkeen jäljellä oli vielä varren maalaus, koko vasaran patinointi ja lakkaus. Varren maalasin ihan vain akryylimaalilla ja patinoinnissa käytin jälleen kerran nestemmäistä patinaa. (Kalustekitti ja nestemäinen patina ovat ehkä parhaimpia löytöjä ikinä proppienvalmistuksen osalta.) Vasaran pää sai päälleen kiiltävän spraylakan, kun varsi puolestaan mattalakan. Vähän yritin jotain kontrastia saada.
Ja näin Nobaran vasara oli valmis!
Jee!
Tykkäsin tämän vasaran tekemisestä todella paljon, ja olen kerrankin siihen jopa tyytyväinen. Joko minä tarvitsen tarpeeksi yksinkertaisia proppeja värkättäväksi tai tarpeeksi aikaa suhteessa propin kokoon, jotta olen kädenjälkeeni tyytyväinen. Ehkä minä en olekkaan tässä hommassa ihan niin käsi kuin välillä tunnen olevani? Who knows. Lisäksi samoin kuten Ichijon miekkojen kohdalla, kaikki materiaalit löytyivät jo valmiiksi kaapista. Mitään ei siis tarvinnut ostaa tätäkään proppia varten. Paitsi. Ostin Nobaraa ja vasaraa varten paketillisen nauloja, koska en nyt ihan oikeasti jaksanut niitä alkaa värkkäämään.
Fukka kiittää!
PS: Seuraavana olisi vuorossa Nekocon, johon osallistumista ei voi mikään muu estää kuin katastrofi tai sairastuminen.
Katson kalenteria. Katson blogia, ja mietin, että miksi merkintä Ichijon miekoista ei näy. Niin, taisin taas unohtaa julkaista tekstin. Hyvä minä. Eli tällä kertaa luvassa selontekoa Ichijon miekkojen valmistuksesta. Kuitenkin tähän alkuun haluan ottaa pienen infopläjäyksen vanhentuneesta worblasta ja sen käytöstä. Satuin mainitsemaan worblan vanhentumisesta IG-tarinoissani, mistä hyvästä sain tulvan kysymyksiä DM:n puolelle, joten jaan vielä tässä havaintojani aiheesta.
Tosiaan on käynyt niin, että worblani on päässyt vanhentumaan. Eikä mikään ihme, olen tilannut sen ainakin 7 vuotta sitten, ja koska minä olen minä, halusin testata sen käyttämistä vanhentuneenakin. Muistutuksena vielä, että puhun tässä ainoastaan tavallisen worblan käyttäytymisestä, koska en ole vielä tietääkseni kohdannut samoja haasteita muiden worblatyyppien kanssa.
Että joku muu voisi mahdollisesti välttää saman tuskan, jota minä olen joutunut kokemaan.
Ihan alkuun: en todellakaan suosittele vanhentuneen worblan käyttämistä. Kun vanhentunutta worblaa kuumennetaan se muuttuu erittäin tahmaiseksi (huomattavasti tahmeammaksi kuin tuore worbla), mikä aiheuttaa suuremman riskin saada vakavia palovammoja. Tahmeutensa vuoksi vanhentunut worbla myös tarttuu ihoon herkemmin ja on vaikeampi saada siitä irti. Tämän takia riski palovammojen saamiseen kasvaa.
Ylipäänsä tahmeus saa worblan tarttumaan vanhentuneena sellaisiin asioihin, joihin se ei tuoreena niin helposti tartu. Olen tottunut työstämään worblaa metallisilla ja muovisilla työkaluilla, mutta vanhentuneena worbla tarttuu herkästi myös niihin. Silikonisiin työvälineisiin taas vanhentunut worbla ei tunnu kuitenkaan tarttuvan edes kuumimmillaan, joten ne ovat osoittautuneet ainoiksi varmoiksi työvälineiksi.
Tiesittehän, että worbla on ylikuumentunut, jos sen pinta muuttuu vaaleaksi ja rypyläiseksi? Kun puhun kuumennetusta worblasta, se ei koskaan tarkoita ylikuumennettua, vaan oikeasti worblalle tarkoitettua käsittelylämpötilaa. Ylikuumentuneeseen worblaan ei myöskään koskaan kannata koskea paljain käsin, vaikka se ei olisi edes vanhentunutta. Kaikilla matalalämpömuoveilla, joihin worblakin kuuluu, on tietty haarukka lämpöasteita, jonka sisällä niitä on turvallista kuumentaa työskentelyssä. Nopealla googlauksella löysin yllä näkyvän videon, jossa demonstroidaan ylikuumentamista eri worblatyypeillä.
Vanhentuneen worblan tahmeus voi siis olla vaarallinen ominaisuus, minkä vuoksi en sen käyttöä suosittele. Levymuodossa worblan työstäminen myös vaikeutuu sen tahmaisuuden vuoksi. Massaksi leivottuna tahmaisuuden vaikutus ei ole niin merkittävä, mutta tarttumisen ja palovamman riski on edelleen olemassa. Vanhentuneen worblan voi tunnistaa ihan vain worblalevyä repimällä; vanhentunut worblalevy repeää käsivoimin todella helposti ja repäisty reuna jää röpelöiseksi.
Nyt sitten siihen oikeaan asiaan! Ja koska unohdin julkaista tämän tekstin silloin, kun oli tarkoitus, pystyn nyt selostamaan valmistusprosessin lähes loppuun asti.
Mangareffeillä mennään.
Varsinaisesti miekat eivät ole mikään Ichijon tavaramerkki, mutta halusin kuitenkin tehdä ne. Muistaakseni manga ei koskaan täysin selitä, mitä miekkojen on tarkoitus muistuttaa, mutta itse tulkitsen ne suliksi. Tarinassa on tietty lintuteema, joka näkyy myös muun muassa koulun tunnuksessa (johon muuten valitsin värit itse, koska virallisia värikuvia en löytänyt). Ajattelin, että nuo tunnuksessakin näkyvät kaarevat ”tähkät” olisivat joko viljaa tai siivet. Koska nuo ”tähkät” ja Ichijon miekat muistuttavat toisiaan (ja koska lintuteema) niin päätin lopulta tulkita molemmat siiviksi. Ja koska kyse on mangasarjasta, miekkojen ulkonäkö ja koko vaihtelevat kuvasta toiseen. Tästä syystä päätin myös ottaa miekkojen ulkonäössä joitain taiteellisia vapauksi.
Tikkuja mallailen.
Miekat ovat tosiaan eri pituiset, ja ihan alkuun jouduin tietenkin sumplimaan mittasuhteiden kanssa. Päätin tehdä miekoista muuten täysin samankokoiset, mutta lyhensin toisen miekan terää n. ¼ pitemmän miekan koko pituudesta. Lähdin työstämään kaikkia miekan vaiheita lyhyemmän miekan osalta ensin, koska, jos kusisin homman, pienempi miekka olisi nopeampi aloittaa alusta. (Ironista on, että näin loppusuoralla pidän tästä lyhyemmästä ”harjoitusmiekasta” enemmän. Kjäh.)
Vasemmalta 1) kartongit, joihin on liimattu sininen softis, 2) Puutikkuun liimatut runkopalat 3) Koko hommeli worblattuna
Miekkojen runko koostuu puukepistä, kartongista, softiksesta ja (vanhentuneesta) worblasta. Tein teräosan pohjan kahdesta kartonkipalasta, joihin molempiin liimasin siivut softista terän tyvipuolelle. Nämä kartonkiosat liimasin yhteen voileiväten softikset kartonkien väliin, ja näin tehden kartonki-softis-viritelmästä paksumman toiselta sivulta ja terän tyylisesti ohuen toiselta sivulta. Kuvat ehkä auttavat tässä tapauksessa ymmärtämään sepostustani. Tämän teränmuotisen kartonki-softis-viritelmän liimasin lopuksi puukeppiin.
Tämä kuva voi lisätä ymmärrystä. Tai sitten ei.
Vasta teräosan kiinniliimauksen jälkeen hahmottelin kartongille terän sulkamaisen muodon, minkä jälkeen leikkasin reunan hahmotelman pohjalta muotoonsa. Tämän jälkeen vuorossa olikin koko homman kääriminen worblaan. Kaiversin myös worblaan sulkien muotoa korostavia juovia tuomaan jonkinlaista syvyyttä terien pintaan.
Käytin tällä kertaa ihan tarkoituksella tavallista worblaa näinkin ison pinnan peittämiseen. Päätökseeni on muutama syy: 1) koska kartonkirunko ei ole kovin kestävä, piti lujuutta saada ulkoisesta rakenteesta, 2) halusin testata, miten Helmi-kitti toimii tavallisen worblan pintakäsittelyssä isommalla pinnalla (aikaisemmin testasin sitä vain Linkin Koholint-miekan kahvassa), ja 3) minulla sattuu olemaan jemmassa iso määrä tavallista worblaa, ja haluan säästää mustaa sekä valkoista worblaa niihin projekteihin, joissa niitä enemmän tarvitsen.
Kerroksia ja sitten vähän päälle worblaa.
Kahvaosion osalta lähdin hakemaan oikeaa muotoa ensin käärimällä softista puutikun ympärille erilaisin kerrostuksin. Samaa tekniikkaa olen harrastanut myös paperilla ja liimalla, mutta softiksella tämä oli huomattavasti nopeampaa. Ainoa miinus softiksen käyttämisessä oli se, että kahvaosa oli tässä vaiheessa pehmeä. Kun karkea muoto oli saavutettu softiksella, lähdin täyttämään porrastuksia ja päällystämään kahvaosaa worblalla. Ja tämähän oli varsin kiva prosessi, kun piti saada aikaan kaksi saman muotoista kahvaa.
Näistä syntyi lopulta väistimet.
Miekkojen väistimet puolestaan tein hyvin perinteisellä tyylillä voileipäämällä softispaloja worblalla. Kaiversin näihin osiin myös juovat muotoja varten. Voileipäyksen jälkeen liimasin ja muotoilin kahdesta osasta väistimen miekan kahvan ympärille. Tämän jälkeen muovailin worblalla väistimiin kolmiulotteisuutta. Samalla muovailin worblasta pienet renkaat, jotka liimasin miekkojen kahvaosien päihin.
Vas. 3D-muotoilua ja oik. vain lättänä.
Tämän jälkeen päällystin miekat kauttaaltaan gesso+vesi-seoksella useamman kerran. Tällä minun oli tarkoitus hieman siloittaa pintaa, mutta myös luoda tartuntaa kalustekitille. Pakkeloin miekat Helmi-kalustekitillä ihan kokonaan. Joitain kohtia pakkeloin useamman kerran ennen hiontaa. Miekkojen hiontaan käytin 180, 240 ja 400 vahvuisia hiomapapereita, ja aina välillä pakkeloin joitain paikkoja hionnan välissäkin.
Paljon pakkelia ja hiomista.
Pakkeloinnin ja hionnan jälkeen sain älynväläyksen, kun tajusin, että voin käyttää spraykittiä miekkojen viimeistelyyn ja pohjustamiseen. Pääsen käyttämään spraykittiä vain säiden salliessa, joten homma meni hetkeksi odotteluksi. Lopulta, kun tilaisuus tuli, tajusin, että kahvojen peräosasta puuttuvat pienet yksityiskohdat. Pienessä kiireessä väsäsin pikkulehdykät mustasta worblasta kahvojen päihin. Tässä kohtaa otin todellakin taiteellisia vapauksia lehdyköiden muodossa ja ulkonäössä, koska mangassa ne ovat mitä ovat. Vähän kuitenkin ehdin myös pakkeloida niitä kalustekitillä ennen spraykittiä.
En yhtään muistanut, miten mahtavaa tavaraa spraykitti on, ja olenkin hyvin iloinen siitä, että olen sitä aikanani kaappiin jemmannnut (ja ettei se ole mennyt mitenkään vanhaksi).
Siellä makaavat. Myöskin pieni sneak peek toisesta projektista.
Harkitsin vielä hiomista spraykitin jälkeen, mutta olin jo niin kyllästynyt hiomiseen tässä vaiheessa, joten suosiolla aloitin vain maalauksen. Maalina käytin jälleen Tikkurilan Taika-maaleja, joihin olen hyvinkin tykästynyt. Tällä kertaa sekoitin kultaista ja hopeaa keskenään 1:1 suhteella sadakseni haluamani metallisen värin. Miekoista ei taida olla yhtään värillistä kuvaa olemassa, joten sain keksiä sävyn ihan itse. Päätin myös maalata molemmat miekat kokonaan saman värisiksi. Kuten tähkät koulun tunnuksessa, jotenkin kuvittelen miekat jokseenkin kultaisen sävyisiksi. Jotenkin myös kuvittelen niiden olevan keraamisen näköisiä, mikä ihmetyttää jopa itseäni.
Tällä hetkellä miekoista itsessään puuttuu vain patinointi ja tehostevärit, joita vielä vähän suunnittelen, sekä viimeistely lakalla. Uskon kyllä Taika-maalin kestävyyteen, mutta patinointi voi vaatia erillisen suojan.
Hyvin kiiltää Taika-maali!
Miekoista uupuu kuitenkin vielä yksi osa kokonaan, ja se on nauha, joka yhdistää ne toisiinsa. Pohdin olisinko vain ostanut jonkin kultaisen nauhan tai nyörin, mutta reffejä tutkiessani huomasin, että nauha näyttää letiltä. Olin ostanut aikaisemmin erään koulun kirpputorilta valtaisan rullan valkoista nyöriä, joten päätin käyttää sitä nauhan punomiseen. Jonkin aikaa piti kuitenkin pohtia sitä, millä saisin nyöreistä miekkojen kanssa saman väriset. Muistin lopulta, että olen joskus ostanut Textile medium -nimistä ainetta, jonka avulla on tarkoitus pystyä muuttamaan tavallisia maaleja kangasmaaleiksi.
Tämmöstä mömmöä.
Päätin kokeilla kyseistä ainetta nyt siis ensimmäistä kertaa nyörien maalaamisen yhteydessä. Sekoitin ainetta Taika-maalin joukkoon suurin piirtein 2:3 suhteessa. Aineen ohje suosittelee 1:1 suhdetta, mutta koska kyse ei kuitenkaan ole tavanomaisesta kankaasta tai vaatteesta ajattelin, että hieman vähemmän ainetta riittää. Maalista tuli aineen avulla notkeampaa ja hitusen vain vaaleampaa. Kuivuttuaan maali on myös huomattavasti joustavampaa kuin tavallisesti. Maalin pitäisi olla myös vesipesunkestävää, jos se kiinnitetään silitysraudalla. En vielä ole kuitenkaan päättänyt aionko tehdä kiinnitystä vai en, koska en halua myöskään polttaa jo maalattua nauhaa eikä kiinnitys ole täysin välttämätöntä.
Tein testin maalin sävystä nyörissä myös ilman Textile mediumia ja siitä paljonko nyörin mitta lyhenee, kun se letitetään.
Kunhan saan viimeiset maalaukset vielä tehtyä ja nauhan kiinnitettyä, niin miekat ovat vihdoin valmiit. Tarkoitus olisi saada ne tehtyä Desuconiin mennessä, jotta voin ottaa miekat mukaan coniin.
Sellaisena sivuhuomiona voin kuitenkin vielä kertoa, että näitä miekkoja varten en ole tavallaan ostanut mitään. Kaikki materiaalit ja välineet on ostettu tietenkin joskus, mutta nimenomaan näitä miekkoja varten en ole kuluttanut pennin hyrrylää. Kaikki on löytynyt valmiiksi kotoa alun perin jotain muuta varten ostettuna. Paitsi tietenkin worbla ja Textile medium, jotka on aikanaan ostettu sillä ajatuksella, että niitä voisi joskus tarvita johonkin projektiin.
Ja hei! Kaivoin peruukin jemmasta. Pussia en vielä ole avannut, mutta edistystä se on tämäkin.
Tässä oli lähes kokonaan miekkojen alkutarina ja vähän infoa myös worblasta. Varmaan näistä lopulta ihan kivat tulee, ellen pilaa kaikkea patinoinnilla ja tehostemaalauksilla. Myönnän, että jossain kohtaa minulla loppui kärsivällisyys, minkä vuoksi miekoista ei ihan niin laadukkaita tullut kuin olisin halunnut. Eikä se haittaa, koska nämä ja Ichijo yleensäkin on puku vain ja ainoastaan minua varten.
Fukka kiittää!
PS: Samaan aikaan miekkojen rinnalla olen myös työstänyt Jujutsu Kaisenin Nobaraa, joka jäi kesken myöskin viime vuonna, kun hyviä kankaita ei meinannut löytyä. Katsotaan, saanko Nobaraa siihen kuosiin, että voisin ottaa sen toiseksi pukvuksi Desuconiin. Uskoisin, että tämä voisi toteutua, mutta mitään en sano varmaksi. En halua stressailla puvuista, ja ihan mielelläni otan myös jonkun vanhan puvun matkaan, jos siltä näyttää.
Snif ja yhyy! Nekocon jäi tänä vuonna välistä, kun en saanut vapaatoiveita läpi töissä. Nekocon-merkinnän sijaan heittelen nyt sitten Linkin työstön viimeiset vaiheet tänne blogin puolelle. Hassua, miten paljon oli vielä kesken edellisen Link-merkinnän aikana, mutta aikajanaa vääristää vahvasti se, että unohdin koko merkinnän pöytälaatikkoon useampaan kertaan. Nyt luvassa vähän peruukkia ja tunikaa, kenkiä sekä miekkaa.
Linkin peruukista en tainnut mainita sanallakaan edellisessä merkinnässä. Fun fact: tilasin tätä Linkkiä varten tismalleen saman värisen peruukin kuin BOTW-Linkille. Pyörittelin värejä pitkään, mutta lopulta totesin, että kyllä sama väri käy tällekin pojalle. Nyt hieman tekisi mieli vertailla muidenkin Linkkien hiusten värejä ja malleja keskenään.
CosCraftin Ash, värissä Gold
Tein peruukin ehkä vaikeamman kautta kuin, mitä olisi kai tarvinnut. Olisin toki voinut ostaa pitkän peruukin, jonka olisin leikannut lyhemmäksi kauttaaltaan, mutta en tehnyt näin. Sen sijaan ostin lyhyen peruukin ja pitkää lisäkuitua, mitä ompelin otsahiusten ja pulisonkien alueelle. Syitä tähän on monta; 1) tämä oli halvempi vaihtoehto, 2) vähemmän ylijäämäkuitua, jota en tietenkään raaski heittää pois vaan jemmaan, ja 3) en tykkää leikata peruukkien takaraivoja, koska en voi tehdä sitä omassa päässäni. Otsatukan ja pulisongit voi leikata ja viimeistellä hyvin peilin avulla, mutta niskaa ja takaraivoa on haastavampi leikata omassa päässä. En myöskään hirveästi välitä siitä, että peruukkipäät ovat aina eri kokoisia ja mallisia kuin oma pääni, mikä vaikuttaa tietenkin siihen, miten peruukki pitää leikata. Lyhyessä peruukissa minun ei tarvinnut kuin pienesti ohentaa ja lyhentää takapuolta.
Siinä on etujeejeetä kerrakseen.
Mainitsin jo Desu-merkinnän yhteydessä, että otin taiteellisia vapauksia Linkin etuhiuksien kanssa. Ensisijaisessa reffissäni otsis elää ihan omaa elämäänsä tuulessa ja toissijaisessa reffissä taas se on hyvin… överi. Lyhensin hillittömän etujeejeen työstettävämpään mittaan ja tupeerasin sen lähes kauttaaltaan. Pohjaperuukin alkuperäisten etuhiusten takia kuitua oli tietenkin kahden mittaista, joten runsas ohentaminen oli paikallaan. Tämän jälkeen pyörittelin hiusmassaa suuntaan jos toiseen yrittäessäni saada niistä edes jotain järkevää muotoa. Katselin paljon myös kuvia muiden Link-peruukeista, jotta saisin edes jotain suuntaa sille, mitä olin tekemässä. Lopulta päädyin siihen, mikä näytti ja tuntui minusta kaikkein järkevimmältä. Vaikka lopputulos ei ole niin lähteenmukainen kuin voisi, olen silti ihan tyytyväinen lopulliseen peruukkiin.
Paras huitula on tuo erisuuntaan osittava huitula :D
Edellisen Link-merkinnän julkaisun aikaan en ollut vielä värjännyt tunikaa uudestaan. Pientä testailua olin jo kuitenkin kerennyt tehdä. Tein tunikan lähes valmiiksi asti ennen uudelleenvärjäystä. Muutamia juttuja kuten helman kääntäminen ja sirkkojen laitto toteutuivat värjäyksen jälkeen. Oli kiva päästä myös vähän hifistelemään pääntien halkiossa, koska muuten tunika on todella yksinkertainen eikä sen ompelussa sinänsä ollut mitään jännittävää. Halkio on ehkä lempiyksityiskohtani koko puvussa.
Älkää välittäkö rutuista, kuva otettu juuri ennen kuin tungin tunikan säilöön.
Myös hiippa/pipo piti tietenkin värjätä samassa satsissa, koska alun perin olin värjännyt koko kankaan pientä siivua lukuun ottamatta (hiipan suukappale). En kuitenkaan halunnut upottaa ihan niin paljon väri (rahaa) toisessa värjäyserässä, joten pyrin karsimaan kaiken ylimääräisen kankaan pois tästä uitosta. Tästä syystä hiipan tekeminen vähän jännitti; jos sössin hiipan muodon, saanko mitenkään värjättyä lisää kangasta, joka olisi tunikan kanssa saman värinen? Tein kyllä hiipasta proton, mutta se oli lirusta lakanakankaasta enkä vielä ollut testannut sitä oikean peruukin kanssa (koska peruukki oli vielä kesken).
Valmis ruttuinen pipo.
Hiipan muotohan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, mutta sain silti sumplia sitä, jotta sain hiipan asettumaan päässä sievästi. Aloitin ihan puhtaasti kartion muotoisesta piposta, jota mallailin istuvampaan muotoon peruukkipäässä. Lopulta jätin hiipan kappaleen leikkaamatta ja siistin jo leikellystä kankaasta kaikki turhat riekaleet pois värjäystä varten. Näin minulle jäi mahdollisimman paljon pelivaraa hiipan väkertämiseen. Lopullisen värjäyksen jälkeen leikkasin kaikki muokkaukset läpikäyneen hiipan kappaleen runsailla saumanvaroilla ja ompelin putkilon kasaan. Kun peruukki oli vihdoin valmis, testasin hiippaa vielä värjäämättömän muotokaitaleen kanssa ja totesin, että sitä pitää jopa pienentää. Onneksi näin päin.
Olin niin mielissäni, kun pääsin testaamaan peruukkia ja pipoa ensimmäisen kerran päähän.
Ja tosiaan hiipan suun muotokaitale on värjätty erikseen, koska se on vaaleamman värinen kuin muut vihreät osat puvussa. Arvoin ja pyörittelin myös muotokaitaleen mallia, mutta lopulta päädyin pelkkään suoraan kappaleeseen. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu, koska sain sillä ankkuroitua pipon päähän ja se jopa pysyi päässä ilman erillisiä klipsejä tai nipsuja. Kuitenkin varmuuden vuoksi ompelin hiipan sisäpuolelle hiusklipsit, joilla sen voisi kiinnittää peruukkiin. Nämä osoittautuivat täysin turhiksi.
Pohjakengät
Link’s Awakening -animaatiopätkissä ei hirveästi kenkiä näy, joten otin hieman osviittaa toisesta reffistä, mutta samalla halusin tehdä kengistä kuitenkin toimivat ja järkevän näköiset (koska 2. reffissä kengät ovat ihan hirveän rumat). Perinteisesti homma alkoi sillä, että etsin sopivat kengät kirpputorilta. Niiden löydyttyä käytin taas kelmutekniikkaa kaavojen piirtämiseen, jäljensin kaavat paperille, missä kuosittelin niihin lisää väljyyttä ja korjailin saumojen paikkoja. Tämän jälkeen tein koeversion tunikan jämäkankaista.
Kenkäproto Tässä näkyy myös tunikan värjäysten erot hyvin.
Kankaiksi kenkiin valikoituivat keinonahka ja merinovilla. Keinonahka on samaa kuin Selphien kengissä, joten tällä kertaa halusin välttyä sulamisfiaskolta. En vieläkään tiedä tarkalleen, mitä materiaalia keinonahka on. Kävin kysymässä sitä jopa kangaskaupasta, josta sen alun perin ostin, mutta sielläkään ei osattu sanoa. Edelleen epäilen jotain asetaattia, jossa on polyuretaanipinnoite. Tällä kertaa käytin liimaamiseen kangas- ja nahkaliimaa, joka ei sisällä asetonia. Se toimi oikein mainiosti, mikä varmasti osittain johtuu siitä, että pohjakengät olivat oikeaa mokkanahkaa. Vältyin sulamiselta tällä kertaa, mutta en tiedä, olisiko Selphien kenkiä voinut edes liimata tällä samalla liimalla.
Valmiit kengät Silitin kai keinonahan liian hellästi, kun saumat jäivät noin pömpöttämään.
Merinovilla on saappaiden varren käänteessä olevaa oranssia kangasta. Kyseessä on koko puvun kallein kangas, jonka vain nappasin mukaan, kun se sattui olemaan oikean värinen. En yhtään katsonut hintalappua tai koostumustietoja, saati ajatellut asiaa, joten hieman yllätyin kassalla. Onneksi sitä ei tarvinnut paljoa.
Mihin jäimme viime jaksossa: Miekka gessottuna
Ja sitten miekan lopullinen kohtalo.
Miekan viimeisiin vaiheisiin kuuluu hieman taas kokeilumieltä. Olin jo valmis sopeutumaan siihen ajatukseen, että miekan terä tulee olemaan kuoppainen ja ruma, koska kokeiluni ohuemmasta miekasta (3x5mmEVA eikä 2x10mmEVA) olivat vähän kusseet. Sitten sain kunnon ahaa-elämyksen töissä, kun tutkiskelin pakkeleita ja kittejä. Ostin tuubin Tikkurilan kalustekittiä ja testasin sitä miekan kolojen ja epätasaisuuksien paikkailussa. Oli hyvää tavaraa! Voin suositella!
Tikkurilan Helmi Kalustekitti
Olen siis nähnyt ja kuullut, siitä, että ihmiset käyttävät tavallisia seinäpakkeleita ynnä muita proppien ja muun rekvisiitan silotteluun. Olen kai tehnyt sen verran vähän proppeja, että en ole vielä tajunnut kokeilla samaa itse. (Nyt tässä kirjoittaessani keksin, kuinka voisin myös korjailla kalustekitillä muita vanhoja proppejani.) Kalustekitti oli todella miekan pelastus, koska olin jo valmis hyväksymään sen räpellysmäisen ulkonäön monenlaisen kokeilun seurauksena. Kitti tarttui hyvin gessottuun pintaan ja oli todella helppo hioa. Kun viimeisetkin täytöt ja hionnat oli tehty, miekka sai päälleen pohjamaalin.
Vas. paklattu ja hiottu miekka Oik. Pohjamaalattu miekka
Pohjamaalina käytin ihan tavallista mustaa akryylimaalia, jonka ohensin n. 30–40% vedellä. Pohjamaalausta varten voisi tietenkin käyttää jotain siihen tarkoitettua maalia, mutta nyt mentiin tällä. Jostain syystä kuitenkin miekassa oli yksi kohta, joka ei hioutunut samalla tavalla kuin muu pinta ja jonka tekstuuri paistoi oudosti läpi pohjamaalista. Onneksi pintamaalin läpi sitä en niin selkeästi nähnyt. Pintamaalin osalta mentiin taas kokeilun puolelle. Olen hillonnut pikkupurkkeja Tikkurilan Taika-maalista kaapeissani jo jonkin aikaa. Sävyt eivät ole vielä osuneet yhteen niiden ja meneillä olevien projektien kanssa, mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen. Kultainen Taika-maali sopi sävyltään hyvin miekan kahvaan, joten pääsin vihdoinkin testaamaan sitä. Testissä oli myös vaahtomuovisivellin tavallisen sudin sijaan.
Taika-maalattu ennen patinointia.
Taika-maalit!
Maalasin terän tehostevärit ja salmiakkikuviot myös hopeisella Taika-maalilla, johon sekoitin hitusen mustaa akryylimaalia sekaan. Sävy olisi voinut olla asteen vaaleampi, koska kerrostuessaan se tummui yllättävän paljon, mutta ei tämäkään lopputulos huono ole. Miekan kahva sai myös patinoinnin, mihin käytin jälleen nestemäistä patinaa (tästä on kyllä tullut kestosuosikki). Kokeilun vuoksi lakkasin vain miekan terän, koska haluan nähdä, miten hyvin Taika-maali kestää käsittelyä ja kulutusta kahvassa. Taika-maali on tarkoitettu myös kalustemaalaukseen eikä sitä ole tarkoitettu lakattavaksi, joten sen pitäisi kestää käsittelyä sellaisenaan. Toistaiseksi ainakin se on kestänyt todella mainiosti. Terää puolestaan on haastavampi paikkamaalata, joten päätin lisätä suojaa lakkakerroksella heti alkuunsa.
Terän lakka kuivumassa.
Yritän ryhdistäytyä proppieni dokumentoinnissa, joten tällä kertaa yritin ottaa Koholint-miekasta niin sanotusti julkaisukelpoiset ”tuotekuvat”. Pidän hirveästi siitä, että muut jakavat esteettisiä ja hyviä kuvia pukujen ja proppien yksityiskohdista, joten ajattelin, että voisin kokeilla samaa. Useimmiten en vain koe, että puvuissani olisi mitään jakamisen arvoisia yksityiskohtia, koska ne ovat yleensä niin yksinkertaisia. Minkä lisäksi jaan tänne blogiin kuvia työvaiheista ja muista, ja tuntuisi hassulta jakaa samoja kuvia joka somealustalla. No, tällä kertaa kuitenkin vein miekan jopa pihalle ja yritin ottaa siitä kivoja kuvia somea varten.
Siinä taitaa olla aika lailla kaikki Linkistä. Kiva puku päällä ja lopulta myös onnistunut miekka tuovat minulle hurjasti iloa, koska Zelda-pelisarjasta ja Linkistä on muodostunut minulle uusi iso Tärkeä Asia. Tähän loppuun voin myös ilokseni raportoida, että Linkin pappakalsarit ovat palautuneet oikeaan muotoonsa ja kuosiinsa pesukoneessa! Hurraa, siitä!
Seuraavana vuorossa olisivat Traconin pukusuunnitelmat. Itse asiassa tein jo päätöksen ja jo aloitinkin seuraavaa pukua, mutta kangaskaupat eivät tunnu tarjoavan minulle materiaaleja kyseistä pukua varten, joten joudun ehkä siirtämään sitä myöhemmälle. Peruukki on kuitenkin jo tilattu valmiiksi. Minulla onneksi on varasuunnitelma takataskussa, mutta pitää selvittää sen osalta vielä, että onko kankaita tarjolla. Heh. Molempien pukujen kohdalla on tällä kertaa sellainen tilanne, että EN VÄRJÄÄ KANGASTA! Eli kankaan on löydyttävä valmiina jostain.
Tämä teksti taisi unohtua piironginlaatikkoon joksikin aikaa, koska kirjoitin sen lähes valmiiksi yhdeltä istumalta, mutta en ehtinyt julkaista. Hubs. Sitten elämääni ilmestyi kaikkia muita kiireitä kuten TEARS OF THE KINGDOM, joka on syönyt aikaani niin, ettei mikään muu asia ole edistynyt. Noh, nyt kuitenkin asiaan.
Saattoi käydä niin, että homma lähti vähän lapasesta. Aikani kuluksi hiljattain pelailin Link’s Awakeningin läpi ja tuumin, että Pikku-Link voisi olla nopea ja helppo puku tekaista tässä paremman aktiviteetin puuttuessa. Menin ja upposin sitten siihen suohon. Hubs. En suunnitellut mitään aikataulua tälle puvulle, mutta näillä näkyvin, se voisi olla yksi Desun puvuista, (Suuren kamppailun kautta ja onnenkantamoisella saimme kuin saimmekin liput Desuun.) jos saan itseni irti uudesta pelistä sen verran, että puku todella valmistuu.
Oli höpö peli.
Rakkauteni Linkkiä kohtaan on ehkä sokea ja yltäkylläinen, koska näyttää siltä, että haluan tehdä kaikki mahdolliset versiot Linkistä. Breath of the Wild Link on listan etunenässä, mutta poden edelleen suurta ahdinkoa siitä, että haluan toteuttaa tuon version niin hyvin kuin mahdollista, joten pelkkä aloittaminenkin kuumottaa (olkaa kuitenkin ylpeitä minusta, koska kyseinen puku on jopa aloitettu). Pikku-Link toimikoon nyt sitten pienenä lohdutuksena ja mahdollisuutena perseillä vähän.
Kirkassilmäinen ja punaposkinen Link!
Pikku-Linkin vaatteet ovat onneksi suhteellisen helpot, ja housut sekä aluspaita vääntyivät tuossa tuokiossa. Housut on tehty hyödyntäen vanhaa legginsin kaavaa, jota levensin vain runsaasti. Paita puolestaan on raglan-hihaisen trikoopaidan kaavalla tehty. Minulla kävi todellinen tuuri, kun löysin sopivan oranssin kankaan paitaa varten, eikä sitä tarvinnut alkaa värjäämään. Kerkesin jo asennoitua siihen, että vähintäänkin joutuisin sävyttämään oranssin kankaan, mutta lopulta iloisena löysin sopivan kankaan valmiina. Sitä harvinaista herkkua minulle on tämä. Housut olivat onneksi myös puhtaanvalkoiset, joten niitäkään ei tarvinnut lähteä värjäämään.
Hitusen olen käyttänyt tätä apureferenssinä, mutta ylempi kuva on pääasiallinen reffi.
Toisin oli sitten vihreän tunika- ja lakkikankaan kanssa. Elin siinä toivossa, että voisin löytää sopivan vihreän kankaan tunikaa varten, mutta sain pettyä. Rakas valkoinen Mallorca II on poistunut keskuudestamme (RIP), joten piti pohtimalla pohtia, mikä kangas tunikaan sopisi ja minkä pystyisin myös värjäämään. Ostin arvalla erään valkoisen kankaan, mutta testivärjäyksessä kävi ilmi, että kangas ei värjäännykään niin voimakkaasti kuin olisin halunnut. Uutta reissua kangaskauppaan siis, ja tällä kertaa mukaan lähti vanha tuttu valkoinen Twill, vaikka se on hieman liian paksua omaan makuuni. Twillin kohdalla sain huomata, että värjäytymisongelmat eivät kenties johtuneetkaan aikaisemmasta kankaasta, vaan sävyn voimakkuudesta vs. käyttämieni värien suhde. Lopulta kuitenkin päätin toteuttaa tunikan Twillistä.
Tässä vain osa testitilkuista.
Värjäys ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Värjäystesteissä kävi selväksi se, että saavuttaakseni tarpeeksi voimakkaan lopputuloksen värijauhetta tarvittiin aivan järjetön määrä. Värjättävä kangas painoi vajaat 600g, mikä tavallisestikin vaatisi 2,4 kertaisen ( =120g) määrän Dylonin värijauhetta, mutta minun laskutoimituksillani tähän värjäykseen upposi n. 430g värijauhetta, mikä on aivan jäätävä määrä. Kauhuissani laskin värjäysliuoksen suhteita uudestaan ja uudestaan, jotta voisin löytää jonkin halvemman ja käytännöllisemmän reseptin, joka johtaisi haluamaani lopputulokseen. Hupaisaahan tässä on se, että tein niin hirveästi testivärjäyksiä, että lopulta tyydyin vähän-sinne-päin-väriin, johon en ollut täysin edes tyytyväinen.
Käsittämätön setti...
Lopulta tyydyin kohtalooni ja totesin, että muuta vaihtoehtoa ei ole, joten överillä väriliemellä mennään. Kuumentaessani noidankattilaani ja valmistellessani salaista myrkkylientä, sain kuitenkin huomata, että eri värijauhepussien sisällöissä oli huomattavia laatueroja. Toisin sanottuna osa vihreistä jauheista oli enemmän sinivihreitä kuin muut… Jippii. Samanmoisia laatueroja sain kokea myös Rekin keltaista hupparia värjätessä, joten osasin arvata, että lopputulos ei tule olemaan sitä, mitä suunnittelin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopullinen kangas oli huomattavasti turkoosimpi kuin testitilkku.
No voihan pieru.
Päätin kuitenkin tehdä tunikan ja lakin tästä kankaasta siihen pisteeseen, että voin värjätä ne uudestaan. Toivon suuresti, että keltaisella värikylvyllä voin vielä pelastaa tilanteen. Tätä varten minun piti tietenkin saada uusia tilkkuja jo värjätystä kankaasta testattavaksi, joten koin helpommaksi sen, että leikkaan kappaleet kankaalta ja värjään lähes valmiit vaatteet kokonaisen kankaan sijaan. Saa kuitenkin nähdä, miten tässä saagassa käy, koska en ole vielä tehnyt yhtään testiä jo värjätyllä kankaalla. (Testasin: keltainen auttaa!)
Hieman vielä arvon sitä, että laitanko tunikaan vuorin. Selphieltä jäi vuorikangasta yli rutkasti, ja vuori ehkä helpottaisi sitä, ettei aluspaita nosta tunikaa korviin liikkuessa.
Seuraavana olisi tunikan uudelleenvärjäys luvassa...
Vaatteiden lisäksi työnalla on ollut miekka. Hahmot Link’s Awakeningssä ovat pallopäisiä pikku-ukkoja, jotka eivät semmoisenaan herätä minussa mitään cosplay-tunteita, joten tämä oma versioni Linkistä tulee pohjautumaan enemmän uusiin 2D-animoituihin videopätkiin pelin alussa ja lopussa. Niissä ei kuitenkaan nähdä Linkillä mitään aseita tai muuta. Koin silti, että puku jää hieman alastomaksi, jos minulla ei ole mitään rekvisiittaa Linkille. Päätinkin sitten valmistaa Koholint-miekan, jota Link heiluttelee pelissä. Tämä tarkoitti vain sitä, että minun piti hieman pähkäillä miekan mittasuhteita uuteen uskoon. Tässä hyödynsin toisen referenssikuvan hahmotelmia Linkistä, joka pitelee epämääräistä miekkaa. Joitain taiteellisia vapauksia on myös otettu miekan valmistuksen aikana.
Patukkamiekka
Miekan valmistus on toteutettu vahvasti samalla tyylillä kuin Master Sword, jonka väkersin eräälle ihmisen alulle tässä aikaisemmin. Ajattelin, että olisin kertoillut sen valmistuksesta enemmän, kun pääsen oman Master Swordini kimppuun, mutta en ajatellut, että vääntäisin tässä välissä toisen miekan. Master Swordin tekemisessä hyödynsin runsaasti Kamuin tutoriaalia miekan tekemisestä, mutta jotkin asiat on kuitenkin toteutettu omalla tyylillä. Koholint-miekkaa varten ei tietenkään ollut mitään omaa tutoriaalia tai ohjetta, mutta tyyli on monin tavoin sama kuin Kamuin ohjeessa. Miekan kaavat piirsin käsin hyödyntäen Nifegun Cosplayn mittasuhdetyökalua. Jos tämä työkalu ei ole entuudestaan tuttu, niin kipin kapin tutkimaan, koska se on kovin hyödyllinen väline etenkin erileisten aseiden suunnittelussa.
Miekan väsäystä
Miekan pohjana on 5mm tiivis EVA-muovi ja puukeppi. Jo heti alkuun tämä projekti muuttui tutkimusretkeksi ja kokeiluksi, kun päätin testata, onnistuisiko toteuttaa miekka vain 15mm paksuisena (= 3 x 5mm EVA), kun puukeppi on halkaisijaltaan 10mm. Vastaus on, että onnistuu, jos olet tarpeeksi tarkka ja huolellinen. Minä en ollut. Kaiversin epämääräiset urat kahteen EVA-kerrokseen sekä puukepin mentävän loven väliin jäävään EVA-kerrokseen (en tietenkään muistanut kuvata). Tämän jälkeen liimasin kerrokset ja puukepin yhteen. Jos olisin kaivertanut urat siistimmin ja tarkemmin puukeppi olisi varmasti jäänyt huomaamattomaksi, mutta koska olin tollo, niin nyt se hieman paistaa kerroksista läpi.
Miekan väistin on monta kerrosta EVA-muovia, jotka on liimattu miekan runkoon kiinni. Kahvaosaa paksunsin liimaamalla ja käärimällä puutikun ympärille ihan tavallista kopiopaperia, minkä päälle on liimattu palasia softiksesta, josta muodostuvat kahvan kuviot. Käytin softista myös muihin yksityiskohtiin.
Sinne rullaantuu myös epäonnistunut tuloste reffikuvista.
Koska miekasta ei tullutkaan niin siisti ja tasainen kuin olisin halunnut, päätin kaikkien osien ja yksityiskohtien liimauksen sekä hiomisen jälkeen päällystää sen osittain worblalla. Tässä kohtaa lähdin taas seikkailumielellä matkaan, koska halusin testata, miten paljon eri worblat vaativat pintakäsittelyä. Miekan terä sai päälleen mustan worblan ja kahva perinteisen worblan. Väistimen jätin päällystämättä, koska halusin kokeilla, miten EVA ja gesso toimivat yhdessä. Tällä hetkellä miekka on siinä vaiheessa, että olen gessonnut sen kauttaaltaan noin kuusi kertaa, ja seuraava vaihe olisi välihionta. (Paitsi, että päätin ostaa töistä kittiä ja testata sillä kolojen paikkailua yms.)
Runko, täytetty, hiottu ja liimalla peitetty.
Mutta ei saa unohtaa lempiasiaani miekasta! Se on nimittäin kahvan päähän tuleva jalokivi, jonka valoin hartsista. Kivi sai alkunsa pahvisesta luurangosta, jonka täytin Paperclay-massalla, hioin ja kuorrutin moneen kertaan Erikeepperillä. Tämä mötikkä oli se vedos, jonka pohjalta tein muotin hartsijalokiven valamista varten.
Tilasin nämä aikanaan toista projektia varten, joka menikin puihin koronan takia.
Jännityksellä lähdin testaamaan muottisilokoneja, jotka ostin kai jo 2019 ja jotka olivat parasta-ennen-päivämäärän mukaan menneet jo aikoja sitten vanhoiksi. Tuumin, että minulla ei ole mitään menetettävää tässä kohtaa, jos homma menee mönkään, koska tämä on tämmöinen hörölööprojekti. Yllätyksekseni kaikki toimi moitteetta ja pian minulla olikin käsissäni The Forbidden Viili! Eli käytin viilipurkkia muotin tekemiseen ja yritin malttaa olla koskematta siihen jähmettymisen aikana.
Halusin vain niin kovasti koskea!
Muotista tuli oikein toimiva, vaikka mötikkä olikin vähän lähtenyt vaeltamaan silikonin seassa. Ensimmäinen hartsivalu ei mennyt ihan nappiin, koska hartsin sekaan huljahti hitusen liikkaa kimallejauhetta, eikä kivi enää ollut läpikuultava niin kuin halusin. Valoin siis uuden kiven, jonka kohdalla olin tarkempi kimallejauheen kanssa. Tästä toisesta kivestä tulikin sitten oikein kaunis, vaikka pientä kuplaongelmaa oli havaittavissa.
Vas. onnistunut. ja oik. epäonnistunut
En omista painekattilaa tai muuta vastaavaa, joten kuplat olivat ihan odotettavissa. Onneksi ne jäivät piiloon.
Valettu kivi sai osakseen hionnan ja lakkauksen, minkä jälkeen liimasin vielä sen pohjaan alumiinifoliota. Folion tarkoituksena on heijastaa valoa kiven sisältä, jotta se näyttäisi enemmän jalokivimaiselta ja kirkkaammalta. Kivi on kiinnitetty miekan kahvaan tavallisella worblalla ja sillä on oma ”worbla-kaulus”, jonka alle folio jää piiloon.
Tästä tuli kiva!
Linkin lakki ja kengät ovat jo hitusen edenneet, mutta peruukki puolestaan ei. Jahka saan itseni irti kaikista velvollisuuksista ja etenkin Tears of the Kingdomista, yritän saada tämän puvun valmiiksi Desuconia varten. Mitään stressiä en aio tästä ottaa, koska tällä hetkellä käyn täysipäiväisesti töissä ja väsään opinnäytetyötä yhtä aikaa. Muuta priorisoitavaa hommaa siis on elämässä.
Fukka kiittää!
PS: Taas tuntui siltä, että koko teksti on ihan sillisalaattia, mutta en jaksa välittää.
.jpg)
