Pientä pintaremonttia

Hei hoi!

Ihan vielä ei päästä tarkastelemaan Zeldan valmistuksen viimeisiä vaiheita, vaan haluan jakaa satunnaisia juttuja ja hommeleita, joita olen sattunut tässä hiljattain värkkäilemään. Toisin sanottuna, oksennan nyt tänne asioita, joita en ole pystynyt ujuttamaan muualle.

Syksyllä 2025 totesin, että tarvitsen uuden binderin. Tein itse binderin vuonna 2018 ensisijaisesti WCS-reissua varten, mutta tietenkin se on ajanut asiaansa reissun jälkeenkin. Se on kuitenkin kulunut matkansa varrella, eikä enää ole täysin käyttökelpoinen, vaikka olenkin sitä huoltanut ja korjannut. Tämän lisäksi binderiä käyttäessä olen huomannut muutamia suunnitteluvirheitä, jotka halusin korjata. Yksi syy myös sille, miksi uusi binderi oli paikallaan, on oman kehoni muuttuminen. Vanhan binderin ympärysmitta alkoi käydä pieneksi, kun ylävartalon massaa on tullut lisää.

Vanha ja kulunut.
Olen myös korjannut binderiä ompelemalla pätkän rigileneä binderin alareunaan, jotta se ei vetäisi itseään ruttuun.

Vähän on jäänyt tämä vekotin pieneksi.
Saan kyllä kiristettyä tämän edelleen äärimmilleen, mutta silloin tavara nousee leukaan asti, eikä se ole kovin toivottua.

Uuden binderin pohjana käytin samaa kaavaa, jonka olin piirtänyt vanhaa varten. Korjasin kuitenkin joitain epäkäytännöllisiä ratkaisuja, joita olin tehnyt vanhan osalta. Yksi näistä oli kaartuvat keskilinjat edessä, joka ei alkuperäisessä toiminut halutulla tavalla, joten uuteen versioon tein täysin suoran keskilinjan. Lisäksi lyhensin binderin pituutta sen alareunasta ja lisäsin selän puolelle ympärysmittaa.

Sekalainen seurakunta jämiä.

Alkuperäinen ajatukseni oli, että olisin laittanut bindiin spiraaliluuta, mutta koska sitä ei ollut äkkiseltään saatavilla (tarkoitus oli saada bindi valmiiksi Kotaeta varten pika-aikataululla), päädyin käyttämään 12mm rigileneä, jota minulla sattui valmiiksi olemaan. Laitoin rigilenet tueksi ainoastaan sirkkojen molemmin puolin, koska myös vanha versio toimi hyvin ilman muiden saumojen yms. tukemista. Vanhassa kuitenkin rigilenet olivat 6mm levyisiä, joten eivät kovinkaan hyvin antaneet tukea.

Tämä kangas oli hieman annelista, joten piti neulata ihan huolella.

Minulla sattui löytymään edelleen pala samaa iholykraa, jota olin käyttänyt aikaisemman bindin tekemiseen, joten siitä ja vanhasta puuvillapöytäliinasta koostuivat uuden bindin kankaiset osat. Bindissä on kolme kerrosta kangasta, joista kaks on pöytäliinaa ja yksi iholykraa. Lopulta kaikki materiaalit binderiä varten löytyivät valmiiksi kotoa, kun laatikoiden uumenista löytyi jopa tarpeeksi sirkkoja.

Yllä vanha, alla uusi.

Ensimmäisen sovituksen aikana binderi oli lähes jo valmis, mutta vasta tuolloin huomasin, että olin lisännyt ehkä vähän liikaa ympärysmittaa koko vekottimeen. Nyörityksen kiristyksessä nimittäin etukappaleiden reunat menevät sujuvasti päällekkäin. Tämä ei sinänsä haittaa, ja onpahan vähän jopa kasvun varaa! Tällä kertaa myös ompelin koko viritelmän niin, että pääsen helposti käsiksi sen sisuksiin ja muun muassa muokkaamaan sivusaumoja, jos se näyttäytyy tarpeellisena.

Valmis uusi!

Toinen vähän isompi remontti, joka on tullut tehtyä tässä viimeaikoina on Stellan korjaaminen. Stella on alkujaan vuodelta 2014, ja olen jo kertaalleen tehnyt hänelle kokonaan uudet kengät. Hommahan lähti siitä, että suunnittelimme Stellan kuvaamista Riikkiksen kanssa. Kaivelin puvun esiin erinäisistä varastoistani ja sain huomata, että se on kokenut kovia säilytyksessä.

Kivet olivat lähteneet karkuteille sekä lakat ja liimat kellastuneen >:(

Stellan kengät olivat siinä kunnossa, että ne olisi täytynyt tehdä jälleen uudestaan, mutta koska suunnitelma oli kuvata sisätiloissa, päätin jättää kenkien korjaamisen tällä kertaa välistä. Kengät eivät kuitenkaan olleet ainoat osat, jotka olivat ottaneet osumaa. Stellan otasapanta-asia oli sotkenut itse itsenä; kivien koristelussa käytetty kynsilakka oli takertunut valkoiseen kankaaseen, josta panta oli tehty. Yritin puhdistaa sotkuja kynsilakanpoistoaineella, mutta eihän se oikein onnistunut.

Puhdistusyritys epäonnistunut.
Piti myös varmistaa, ettei tämä kangas ollut asetaattia, jottei vain olisi käynyt hupsusti :D

Hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla olisi tarvittavat aineet ja aika tehdä Stellalle uusi panta. Tämä kuitenkin tarkoitti samalla sitä, että KAIKKI Stellan puvun kivet pitäisi tehdä uudestaan, jotta ne olisivat yhtenevät. Tällöin minun täytyi myös tehdä Stellalle uudet rannekkeet. Työmaa alkoi siis kasvaa, mutta enemmän minua häiritsi ajatus kuvaamisesta sotkuisen pannan kanssa, joten ei muuta kuin uutta tulille.

Pienesti muutin myös kivien muotoa.

Fiksuna ihmisenä olin heittänyt Stellan alkuperäisten kivien mallit ja muotit pois edeltävänä kesänä muuton yhteydessä, joten minun tuli aloittaa homma ihan nollista. Tein ikivanhoista Cernit-massoista ensimmäiset vedokset jokaisen kokoisista kivistä, mitä Stellan puvussa on. (BTW: Jopa yli kymmenen vuotta vanhat Cernnitit toimivat aivan täydellisesti.) Paiston jälkeen hioin kivet sileiksi ja korjailin niiden muotoa vielä hieman. Hiomisen jälkeen lakkasin möllykät kynsilakalla sileiksi ja kiiltäviksi. Tämän jälkeen tein Siligum-silikonista muotit niistä kivistä, joita tarvitsisin monta kappaletta, eli rannekkeiden ja kenkien kivistä, joita molempia tarvitsin neljä.

Ekat muotit Siligumista.
BTW tykkään tästä aineesta tosi paljon.

Onneksi minulla on korkeakoulututkinto sitä varten, että kun kädet väsyvät hioessa, osaan käyttää vaihtoehtoisia otteita.

Siligum-muotit olivat sitä varten, että sain tehtyä Cernitistä tarpeeksi monta täysin identtistä kivimallia, joiden avulla saisin lopullisiin muotteihin tarpeeksi monta koloa, jotta kaikki kivet pystyisi valamaan yhdessä erässä. Yhdessä erässä valaminen oli olennainen osa tietenkin siksi, että kivien väristä tulisi varmasti yhtenäinen, mutta myös siksi, että eniten minua jännitti ehtivätkö silikonimuotit ja hartsikivet jähmettyä siinä ajassa, mikä minulla oli käytettävissäni ennen sovittua kuvauspäivää.

Silikonia oli lopulta tarpeeksi, eikä tarvinnut uhrata enää yhtään kallisarvoista Siligumia tähän perseilyyn.

Kun minulla oli tarpeeksi malleja kivistä ja ne kaikki oli myös lakattu kiiltäviksi, oli aika lähteä valamaan varsinaisia muotteja. Tässä käytin nestemäistä kaksikomponentisilikonia, jonka parasta ennen -päivämäärä oli paukkunut jo vuosia sitten. Tästä huolimatta tavara toimi oikein moitteettomasti. Tein myös kunnon laskutoimituksia siitä, että silikonia ylipäänsä on riittävästi valuja varten. Lopulta silikonia oli juuri tarpeeksi, vaikka osa siitä pääsikin yllättäen valumaan valepohjan ja Lego-alustan väliin.

Tarkkaa hommaa!

Kun silikonit olivat jähmettyneet, laskeskelin hartsin menekkiä tilavuuksina. Minulla oli yhtä monta Cernit-mallia kuin lopullisia valettavia, joten pystyin laskemaan kivien kokonaistilavuuden ihan käytännössä; täytin pahvimukin aivan täyteen vettä ja asetin sen pakasterasiaan, pudottelin mukiin kaikki mallikivet, minkä jälkeen kaadoin mukista yliroiskuneen veden muovirasiasta pahvimukiin ja merkitsin siihen vesirajan tussilla. Käytin lopulta siis tuota samaa pahvimukia hartsin mittaamiseen, ja aika hyvin onnistuin arvioimaan A- ja B-osien määrän, koska ylijäämää ei juurikaan syntynyt.

 

Oli myös hyvä sauma valaa uusia korvakoruja.

Itse hartsin värjäsin läpikuultavan pinkiksi hartsiväreillä. Lisäksi sekoitin hartsin sekaan myös micajauhetta ja hieman glitteriä. Harmikseni glitterit niin sanotusti painuivat pohjaan eli valuivat kivien pintaan kovettumisen aikana. Toivoin, että ne olisivat jääneet enemmän kellumaan kiven sisälle sinne tänne. Lakkasin kivien takapuolet samalla kynsilakalla, jota käytin myös Stellan ensimmäisten kivien koristelussa. Lakkauksen jälkeen liimasin kivet pikaliimalla alumiinifolioon, jotta kivien läpi heijastuisi edes jonkin verran valoa.

Tässä vielä lakkaamatta ja kiillottamatta.

Kivet oli valettu, joten piti tehdä uusi panta. Jollain ilveellä minulla oli jemmassa edelleen juuri sopivasti samaa valkoista polyesterisatiinia, jota olin käyttänyt aikanaan Stellan puvun osissa (joskus on hyvä olla hamsteri!). Onnistuin saamaan tuosta kangasriekaleesta osat uuteen pantaan ja rannekkeisiin. Uusi kivi oli hieman isompi kuin alkuperäinen, mutta myös enemmän lähdeuskollinen.

Yllä uusi ja alla vanha.

Yritin myös ottaa säihkeestä kuvan luonnon valossa, mutta kuvat eivät tee sille oikeutta.

Vaikka harmittelinkin glittereiden vajoamista, lopulta ne toimivatkin oikein kivasti. Valo myös taittui hienosti kivien läpi, joten olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Rannekkeista mainitsen sen verran, että vaikka tein ne uusiksi alusta asti, hajotin ne vielä osiin kuvausten jälkeen. Hätäpäissäni liimasin rannekkeiden kivet vähän huonoihin kohtiin, jolloin kivet asettuvat vain toisessa ranteessa sopiville kohdille (koska ihminenhän ei voi olla symmetrinen). Jouduin käyttämään uusiin rannekkeisiin myös hitusen erisävyistä kangasta, koska alkuperäinen oli täysin käytetty loppuun, joten tein molemmat rannekkeet uusiksi, jotta ne olisivat saman sävyiset. Lisäksi halusin joka tapauksessa vaihtaa niihin paremmat kiinnikkeet (jemmassa ei ollut tarpeeksi hengettömiä muovineppareita).

Onneksi lähtivät kohtuu siististi irti.

Edellisessä merkinnässä vilautin hieman Stellan päivitettyä meikkiä. Haluan vähän avata sitä vielä tässä näiden muiden juttujen ohella. Pohjalla oleva ihomaali on samaa Grimasin vesiliukoista ihomaalia kuin ennenkin, mutta tällä kertaa olen varjostanut kasvojani sinisillä luomiväreillä. Lisäksi silmä- ja huulimeikit ovat saaneet hurjan päivityksen. Aikaisemmin silmämeikkiä ei olut nimeksikään, joten tämän, ja varjostuksien puuttuessa, koko kasvomeikki jäi hyvin latteaksi ja yksiulotteiseksi. Silmämeikissä käytin samoja luomivärejä kuin varjostuksissa sekä tietenkin lisäsin luomille kimallusta.

Tässä vain varjostukset ilman korostuksia.
Jo ihan vain tulevaisuutta varten oli tosi jännä ottaa näitä vertailukuvia.

Pidin Stellaa päällä edellisen kerran 2018 Frostissa, jolloin vihasin Stellan meikkiä niin paljon. Yhtenä syynä tähän oli poskipuna- ja highlighter-sekoilu, minkä vuoksi naamani näytti niin kummalliselta. Tästä syystä valikoin uuteen meikkiin higlighterin hyvin tarkkaan, ja kuvaukissa taisin käyttää jopa kolmea erilaista. Poskipunasta luovuin ihan kokonaan, koska mitenpä se sinisen ihon kanssa toimisikaan.

Vilautetaan tätä vielä vertailun vuoksi.
Vanhassa kuvassa ei edes näy highlighter-fiasko.

Rakastan noita tekoripsiä niiden muodon ja pienten strassien vuoksi. Nämä tekoripset ovatkin peruja vuodelta 2014, ja ne ovat olleet osa Stellan meikkiä tuolta ajalta asti. Piilolinssit ovat puolestaan uutta mallia, koska ilmeisesti alkuperäistä mallia ei enää myydä. Uudet linssit on tilattu Pinky Paradisesta ja ovat mallia Princess Pinky, Obsidian Blue -värissä. Valitettavasti täytyy todeta, että pidin aikaisemmista linsseistä enemmän, koska niissä linssin pyöriminen ei haitannut niin paljoa.

Nämä ovat kivat, mutta näyttää vain siltä, että silmät katsovat jatkuvasti kieroon.

Jahka joku hyvä sauma tai syy löytyy aion korjata myös Stellan kengät (toivottavasti lopullisesti). Alkuperäiset materiaalivalinnat eivät ole olleet parhaimpia, joten niiden osalta pitää tehdä uusia pohdintoja. Toistaiseksi kengät jäävät kuitenkin odottamaan tuota hyvää hetkeä, koska muut pukuhommat pärisevät nyt niin hyvin.

Minä pidän pukujen korjauksesta, koska se antaa niille lisää elinikää, mutta myös oman kehittymisen näkeminen konkreettisesti on hyvin mielenkiintoista. Stella on lähes 12 vuotta vanha puku tässä vaiheessa eikä se ole käytettävyydeltään niin helppo kuin jotkut muut puvut. Tästä syystä myös sen korjaaminen ei ole ollut juurikaan ajankohtaista. Sitten on joku Gakupo, jota olen korjaillut enemmän ja vähemmän tässä vuosien mittaan. Gakupo on huomattavasti helpompi puku käyttää, mutta myös minulle lähempänä sydäntä.

Päivittelin Gakupoa viimeksi vuosi sitten, jolloin terästin peruukin pikkuponnarisysteemiä ja parantelin muutenkin peruukin muotoilua.

Tällaista tällä kertaa. Ihan näin iso remontti ei ollut mielessäni, kun idea Stellan kuvaamisesta tuli. Toisaalta tämä oli hyvin validoivaa ja hyvä pikaprojekti muistuttelemaan kehityksestä. Nyt, kun sivuraiteilta on palattu, yritän viimeistellä Zeldan. Hirmuisesti minua polttelisi aloittaa Jinshi, ja siksi käyn sisäistä kamppailua siitä aloitanko viimein Zeldan sauvan vai uuden puvun. Ehkä työhuoneen siivoaminen auttaa kirkastamaan ajatuksia.

Fukka kiittää!

PS: Niin siis Zeldasta on tulossa jossain kohtaa merkintää mm. peruukista, jos en sauvahommiin vielä kuitenkaan satu tarttumaan.

Myötä- ja vastamäkeä vuodessa 2018

Heippaaa!

Vuodenvaihde vyöryy lähemmäs eli aika taas tarkastella menneitä kommelluksia ja vähän kertailla juttuja. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi käteen?

Vuoden 2018 uutukaiset.
Kuvaajina:
 Kis (Uraraka, Kaname ja Yuna)
Rorune (Suga)
ja Soffi (Yamaguchi)

Viisi uutta pukua näki päivänvalon vuoden 2018 aikana. Periaatteessa vain 4, koska Suga ja Yamaguchi jakavat samat kamppeet. Itselleni tämä tuntuu taas hirveän vähältä, mutta sitten pitääkin muistaa kaikki muut jutut, joita tuli tehtyä. Ne eivät näy ihan samalla tavalla, mutta ovat kuitenkin täyttäneet vuotta.

Vanhat, jotka pääsivät ulkoilemaan.
Kuvaajat: miä (Haru)
Kangaskasa (Excel)
Kis (Mercedes, Kiyoko ja Stella)
Rea  Rautamies (Ranma)

Alkuvuodesta Urarakan ohella korjailin Stellaa ja Halia. Stella sai kokonaan uudet kengät ja Halille valettiin samalla uusia kiviä. Jossakin samassa hässäkässä värjäsin myös kankaita meidän Haikyuu-poitsuille... Teinpä keväällä vielä muitakin juttuja, joista ei täällä ole ollut hirveästi puhetta kuten mm. sitä pukua, jonka oli alunperin tarkoitus päätyä WCS-lavalle. Se kuitenkin jää tulevaisuuteen vielä toistaiseksi.

Frostissa avaruusoliot pääsivät vihdoinkin tekemään paluun. Stella on tosi rakas puku, joten oli aivan ihana päästä käyttämään sitä jälleen. Rorune oli tietenkin kuumin ja komein taas kerran. Myös Uraraka sai rakkautta osakseen. Tykkään hirveästi siitä pukuna, vaikka kenkien malli edelleen vähän harmittaa.

Meijän alienit ❤️
woodi siellä taustalla.

Vaikka Yamaguchin peruukkiseikkailu ei tuolloin tuottanut vielä tulosta, Suga sai mahdollisuuden esiintyä Umiconissa. Umicon oli kokemus, jonne lähdin hyvin seikkailumielellä ja nyt tuntuu siltä, ettei siellä olisi oikeasti käytykkään. Oli hauska reissu, mutta viihtymiseen vaikutti enemmän kamut ja muut kuin itse tapahtuma.

Me pöljäkkeet
woodi, Rorune ja miä.

Nähtiin kans Reika

Uusia pelottavia juttuja tuli kokeiltua peruukkien värjäyksen merkeissä. Vaikka Yamaguchin ensimmäinen peruukki ei olekaan oikeasti toimiva, olen silti ihan tyytyväinen siihen, että kokeilin värjäystä musteilla. Lopullinen väri oli ihana, mutta käytettävyydeltään peruukki ei ole toimiva.

Isoimmassa kuvassa lopullinen väri. Oikeassa alakulmassa alkuperäinen.

Keväästä väänsin WCS-juttuja ja mekkoa Japaniin. Kaksi kivaa tapahtumaa jäi matkailun vuoksi välistä tänävuonna, mutta onneksi matkakin tarjoili cosplay-jutskuja.

Tyksin mun mekosta. :3

Lohdutan itseäni ajatuksella, että tämä mekko on vähän niin kuin olisin tehnyt yhden puvun lisää. Nykyään tulee niin harvoin tehtyä vaatteita itselle cosplayn ulkopuolella, joten whoop tämä oli saavutus.

Japani oli ihana, enkä kestä sitä, että ensikesänä sinne lennettään uudestaan. Niin paljon ihanuutta, muutakin kuin cosplay ja anime-juttuja, mutta myös niiiiiiiiiiiiiiiin paljon siistejä cosplay-asioita niin hyvin käsillä. Ja sellaista ryönää, jota täällä ei saa oikeastaan yhtään mistään.

Peruukkikauppa Swallowtail

Ehdottomasti yksi parhaista jutuista tänävuonna oli cosplay-studiossa vierailu. Paikka oli niin uskomattoman kiva ja ihana. Lisäksi minulla on ollut hirveän ikävä kunnon cosplay-kuvaamista. Oikeita kuvauksia tapahtumien ulkopuolella, joissa aika on pyhitetty vain ja ainoastaan kuvaamiselle. Niin monta pukua monen vuoden ajalta kaipaisi kuvausta. Ihan vain assarointi ja hengaus kuvausten merkeissä olisi myös ihanaa.

Kiitos dorkat, kun lähitte mukaan.
Erityisesti kiitos Kasalle, joka teki salapoliisityön ja löysi meille niin hienon paikan.

Jos Studio Booty - seikkailumme on jäänyt välistä, niin kannattaa käydä lukemassa täältä.

Minulla oli hirmu hauskaa eikä yhtään haittaa, että Excelistä on nyt olemassa epämääräisiä kuvia jos minkälaisessa paikassa.

Kasa kuvasi.

Kasa kuvasi.

Olen myös yrittänyt hieman parannella kuvankäsittelytaitojani. En ole aikaisemmin hirveän raskaalla kädellä uskaltanut editoida kuvia, mutta nyt olen yrittänyt panostaa vähän enemmän. Sitten olen välistä ahdistellut Kissiä asiasta :3c

Vas. alkuperäinen ja oik. mun editointi.
Kasa kuvasi.

Edelleen olen käsi, mutta ehkä hitusen itseluottamusta omaava käsi. Studio Booty -kuvilla on myös ollut helppo harjoitella, koska alkuperäisten kuvien valaistus on niin hyvä verrattuna esimerkiksi joihinkin kesän auringossa otettuihin kuviin.

Kesän auringosta puheen olleen. Kävimme Animeconissa... emmekä luultavasti ole menossa enää tulevaisuudessa.

Mersu pääsi autotallista ulkoilmaan.

Tässä reissussa oli hyviä ja huonoja puolia niin paljon. Tapahtuma oli alusta hyville asioille, jotka itse järkkäilin, mutta sen puolesta ainoa esiin nostamisen arvoinen asia oli Kamui. Kamuin puheohjelma oli hyvä sekä neiti itse oli aivan valloittava.

Me ja ihana Kamui

Mahtavai juttuja olivat minulle omat puvut. Kaname on rakkaus ja nyt myös pukuna hirveän ihana ja tärkeä. Mercedes oli tosi sopiva puku helteille ja sen pitäminen uudestaan oli ihanaa, mutta mikä parasta: saatiin kuvia! Tai minä sain! Kis oli ihanin taas, kun otti minut nurkkiinsa asumaan ja kuvasi.

Wääää!
Kuvasi Kis.

Yäääää!
Kuvasi Kis.

Sekä Mersusta että Kanamesta on nyt paljon ihania kuvia. Enkä ole edes tyytymätön omaan lahnanaamaani kuten yleensä. 

Kuvasi Kis.

Kanamen tekeminen oli kivaa. Pääsin hyppäämään Yunasta (bu dumtss) hetkeksi sellaisiin juttuihnin, jotka olivat jokseenkin tutumpia sekä kokeilemaan uusia hommia, jotka olivat myös osa Yunan työstämistä. Luova tauko niin sanotusti. Vekkihame oli jännittävä, vaikka en siihen ihan 100% tyytyväinen ole. Peruukki oli myös hauska kokeilullinen projekti.

Kuvasi Kis

Sitten tämän vuoden suuri rakkaus eli Yuna, Shiva ja WCS. ;____;

Näissä hahmoissa on minulla lähes yhtä paljon tunteita kiinni kuin Edeassa ja Seiferissä. Esitys oli myös yksi tunnnemöykky pelotuksineen ja symbolikielineen ja ja ja aaaaaaaaaaaAAAAAAA!

Kuvasi Mikko Karsisto.

Tracon meni lähes kokonaan WCS-myllytyksessä; ensin kisapäivä ja sen kohellukset ja sitten sunnuntaina kaikki ihmiset ja uudenlainen WCS-myllytys ;___;

Kuten olen jo maininnut aikaisemmin, tämä voitto ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. 'Ikuinen kakkonen' on ollut vähän sellainen pilvi pään yläpuolella, minkä lisäksi minä itse omassa pienessä päässäni olen alkanut kyseenalaistamaan omaa osaamistani hyvin rankalla kädellä. Olen tietoinen siitä, että pukuni eivät ole ihan samaa ns. tyyppiä, jota isoissa kisoissa yleensä nähdään, ja myös siitä, että meidän esitykset välillä ovat "erilaisia".

Tämä oli kaikista menneistä ja tulevista tuskailuista huolimatta mahtavin asia tässä vuodessa. Kiitos siitä kaikille ja varsinkin Rorunelle ❤️

Kuvasi Mihashichu

(Hävytön mainos: Frostissa olen puhumassa esitysten suunnitelusta ja rakentamisesta, joten tulkaa kuuntelemaan, jos kinostelee.)

En osaa kovin hyvin kasata ajatuksia tämän WCS-hälinän tiimoilta niin, että en lähtisi jaarittelemaan, mutta silti pysyisin selkeänä. Sanotaan näin, että olen hyvin onnellinen, että tämä vaihe on takana ja uusi seikkailu edessä. Samalla pelottaa ja jännittää hirmuisesti. Ollaanko me tarpeeksi hyviä edustajia? Riittääkö meillä panokset siihen, että teemme meidän näköistä settiä, mutta samalla olemme edustavia ja onnistumme näyttämään taitojamme tarpeeksi laajasti?

Kuvasi Nyymix

Yunasta vielä. Yuna on ehdottomasti lempipukuni tällä hetkellä. Tiedän sen kaikki virheet, mutta kokonaisuutena se on mielestäni onnistunut. Lisäksi olen jotenkin hyvilläni siitä, mite hyvin oma naamani sopii Yunalle. Meikki on myös osa syynä. Käytin hirveästi harmaita aivosolujani siihen, että edes jotenkin saisin kasvoni muistuttamaan enemmän Yunan piirteitä (vaikka löysinkin oikean sävyisen huulipunan vasta nyt kolme kuukautta myöhässä).

Monelle cosplay-vuosi on ohi Traconin tai SM-kisojen jälkeen, mutta minulla se ei ole loppunut vieläkään.

Nämä dorkat. Tukki: Rorune
Kuvasi Soffi

Yamaguchi 1,0 valmistui Chibiconiin. Rorune sai myös Tsukkin tehtyä ja tämä kaveriduo lämmittää sydäntäni niin hirveästi. Suola ja kaneli ovat tärkeitä. Yamaguchi on saanut jo uuden peruukin rapakon takaa, koska en aijo käyttää tätä värjäyshirviötä enää.

Fukan kokeileva keittiö/kylpyhuone sai jatkoa, kun värjäsin Harun vanhan peruukin uudella tekniikalla Baariconia varten. Siitä tuli mukiin menevä ja Harua olisi tarkoitus ulkoiluttaa vielä lisää uudella tukalla. Enkä kestä Soffin Riniä. Se. On. Niin. Kuuma.

Kuumin ja komein Soffi-Rin

Heti Yamaguchin perään piti hypätä takaisin uusien pukujuttujen pariin (Haru oli vain pieni sivupolku). Binderi tuli tehtyä ja Kohaku aloitettua. Hieman kuvittelin, josko olisin saanut Kohakun valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta ehei. Kirjailut vievät niin tuhottomasti aikaa, vaikka heilunkin neulan kanssa kaikissa mahdollisissa väleissä.

Miehustan kuviointi alkaa näyttää joltain.

Tämä on samalla ihaninta ja hirveintä ikinä; tykkään kirjomisesta kovasti, mutta trikoo materiaalina on ihan pepuista ja alkuun käyttämäni tukikangas ei sopinut tähän kovin hyvin. Nyt ollaan jo osittain voiton puolella, mutta valmistumiseen on vielä reippaasti matkaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että tykkään enemmän haastavista puvuista kuin työläistä...

Summa summaarum: vuosi oli täynnä ihan hirveän kivoja juttuja, mutta pelko ja epäusko itseeni varjosti monia asioita. Näin jälkijunassa voin olla iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka se kyseisellä hetkellä olisi ollut koettelevaa.

NIIN PALJON UUTTA! Ainakin siltä se tuntuu. Uutta on pakattu tähän vuoteen ja seuraavaan. Pitkään on ollut sellainen olo, että oma tekeminen junnaa paikallaan, kun ei vain osaa ottaa mitään uutta juttua tai ei uskalla. Nyt on tehty sitäkin monessa muodossa.

Kaikki tämän vuoden puvut ovat niin tärkeitä. Kaikissa on jotain hirveän erityistä ja ihanaa. Mikään ei ole tuntunut pakkopullalta vaikka hampaita on välistä pitänyt purra yhteen.

Fukka kiittää ja kääntää nokan kohti seuraavaa vuotta ❤️

PS: Olin höpö täti ja tein mukelolle oman ninjamiekan joululahjaksi.

Ta daa!

Hauskaa tässä on se, miten selkeästi huomasin materiaalien ja niiden hallitseminen muuttaneet tekemistäni (ja muutenkin cosplayta). Kenshinin miekka vuodelta 2013 on myös katana, mutta tehty aivan eri materiaaleista. Näin puolivillaisesti sain aikaan paremman ja kestävämmän miekan alle puolessa siitä ajasta, mikä meni Kenshinin miekan tekemiseen.

PSS: Meidän Twitter # kaikelle WCS-reissuun liittyville hölötyksille on #WCSkälätys. Vielä siellä ei hirveästi ole mitään, mutta aktivoidumme kyllä.

Ja lopulta kaikki olikin hyvin - Desucon Frostbite 2018

Holla!

Sain edellisen merkinnän puristettua ulos, ennen kuin uusi pukupärinä pääsi päälle, mutta tämän kanssa meinasi tehdä tiukkaa. Aloitin Yamaguchin kaavoittamisen ja en vain malttanut istua alas ja kirjoittaa Frosti-merkintää. Nyt on toimeton hetki, kun kangas kuivuu ja muuta ei voi tähän hätään tehdä kuin odottaa. Hyödynnetään tämä siis.

Frostista on tullut minulle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista monesta syystä; se on pitkän tyhjän kauden jälkeen ensimmäinen isompi tapahtuma, joka on vakiinnuttanut ajankohtansa, ECG-karsinnat on mielestäni yksi parhaimmista ja kovatasoisimmista kisoista tällä hetkellä ja se on laadultaan lähes aina hyvä. Siksi odotin Frostia hirmuisissa täpinöissä. Myös se, että koko loppuvuoden oma conikalenterini on aivan täysin auki ja Frosti oli yksi niistä harvoista tapahtumista vuonna 2018, jonne tiesin pääseväni tai meneväni. Tulevaisuudesta lisää tulevaisuudessa.

Pelkkä-Teppo ja Pallenalikka uskollisesti mukana matkalla.

Matkaan lähdettiin perjantaina aamusta, että ehtisimme Lahteen hyvissä ajoin. Syitä kiirehtimiseen oli kaksi:1) minun piti ehtiä valmistella itseni ja pukuni lauantaita varten ja keretä hyvissä ajoin nukkumaan, sekä 2) halusin nähdä hyvin vouhotetun Tatakaishown. Toisin sanottuna minulla oli kiire, muilla ei.

Tällä kertaa en pitänyt omaa pientä autoconiani puvun kera, vaikka hirveästi olisi huvittanut vetää Suga taas niskaan perjantain puvuksi.

Menimme siis katsomaan avajaiset. Kokonaisuutena tämän kertainen juonikaari avajaisissa ja päättäjäisissä oli paras oman muistini mukaan, mutta Tatakaishow ei täyttänyt odotuksiani. Viihdyin ja tietyllä tapaa nautinkin koko showsta, mutta sen vouhotus mielestäni meni reippaasti yli.

Smurffit on täällä! Smurffit on back! Eiku...
Ihanin Shep: Rorune ja D.Va: woodi

Rorunen kanssa olimme sopineet jo aikaa sitten, että Interstellan avaruusoliot pääsevät tekemään uudelleenesiintymisen Frostissa. Minun kohdallani tämä ei ole mikään 'no laitampa tuon, kun en keksi muuta' -puku, koska ihomaalit vievät niin paljon aikaa ja energiaa. Piti ihan kunnolla tsempata itseäni tätä varten koko viikko ennen Frostia. Näin jälestä päin olo on hyvin helpottunut ja kaikki se aikaisen lauantain ahdistus oli lopulta kaiken arvoista. Maalaus onnistui paremmin kuin aiemmin ja jopa hulluudessani mietin, että Stellaa voisi ehkä joskus vielä käyttää uudestaan (+suunnitelen jo kahta muuta maalicossia...).

Nämä puvut saivat lähes samanlaisen vastaanoton kuin aikaisemminkin, mutta uutena jännänä elementtinä oli se, että ihmiset hirveästi kiittelivät sitä, että olimme tehneet nämä puvut... ? ... Ja useaan otteeseen saimme kuulla, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku on nähnyt mitään cosplayta Interstellasta (hei anteeks me tehtiin nää jo 2014).

Näissä fab tossuissa oli hyvä kipittää pihalla .
(Olin varma, että liukastun ja kuolen.)

Lauantaina ohjelmista kävimme katsomassa Oikotie cossiin, joka oli hyvin pitkälti toisintoa jo kertaalleen Desuconissa nähdytstä cosplay-luennosta. Perusidea luennolla oli, että ei tarvitse tehdä pukuja hyvin, jos itseä ei kinosata. En kuulunut kohdeyleisöön, mutta vähän mutristan suutani siitä, että Desu on aikanaan toitottanut sitä, että he pyrkivät antamaan tilaa uudelle ohjelmalle, jolloin kierrätetyt tai parannellut ohjelmat eivät kelpaa ohjelmistoon. Näemmä jo kertaalleen Desussa käytetyt ohjelmaideat kuitenkin kelpaavat, koska Cossi-Pirkka, Kaaoscosplay ja tämä Oikotie cossin (kuten myös sen edeltäjä ja nyt mukana ollut paja) putoavat omasta näkökulmastani hyvinkin samaan lokeroon. Tai sitten, kun kyseessä on cosplay-ohjelma, niin katsotaan läpi sormien.

Kävimme kuulemassa Persona-pelien arkisimulaatiosta, mikä oli viihdyttävä. Vähän rasahti korvaan toisen puhujan takelteleva ulosanti, mutta sisältö tuli kuitenkin hyvin esiin. Myös huvituin suuresti siitä, että kumpikaan puhujista ei ollut pelannut Persona 3.

Hiukset animessa, Voittamaton päähahmo ja Kehitysvammaisuus animessa ja mangassa olivat sellaisia ohjelmia, jotka olisin halunnut päästä katsomaan. Aikataulut ja päällekkäisyydet eivät aina anna armoa.

Päästiimpä sitten vielä Ylen artikkelin kansikuvaksi...
Ilmeemme kertoo kaiken siitä, mitä mieltä olemme naamaan tungetusta kamerasta, ennen kuin kuvaamiseen on pyydetty lupa.

Cosplay-kisat piti tietenkin käydä katsomassa. Oli ihan kivat kisat. Tietenkin vähän haikailutti, ettei itse ollut lavalla (koska ECG-karsinnat mm. PARAS) tai voinut samalla tavalla jännittää kenenkään puolesta. Voittajat olivat hyvinkin ennalta-arvattavat. Minun kohdallani ainoana mieleenpainuvana esityksenä oli yksilösarjan voittajan, Faroni Cosplayn, Tohtori Outo -esitys. En tiedä lähteestä juuri mitään enkä ole edes elokuvaa nähnyt, mutta esityksen tunnelma oli aivan huikea. Hyvä esimerkki siitä, että toisinaan vähemmän on enemmän. Onnea hirveästi! Kuin myös ryhmäsarjan uusille edustajille!

Pukukisasta en muista enää lähes mitään, mutta omat suosikkini eivät tainneet sijoittua... En muista.

Hieman kävi sääliksi kisaajia, koska kisaa oli taas työnnetty myöhemmäksi. Voin vain kuvitella sen, jos olisi joutunut itse kituuttamaan noinkin myöhään Juhanan lateksinaamarissa... Kaikki kisaajat olette voittajia, kun selvisitte päivän loppuun asti kuolematta.

Kis oli muru ja näpsi taas kuveja.
Shep edelleen Rorune.

Kisojen jälkeen taisin vain hokea: "Suihkuun! Suihkuun!" Matkamme suuntasikin kohti väliaikaista kotia, ruokaa ja minulle ja Rorunelle kauan kaivattua peseytymistä.

(Hyvin olin värit sinetöinyt, kun vesiliukoiset maalit eivät lähteneet liukenemaan ollenkaan ilman kunnon hinkkausta, vaikka suoraan hanan alle rajat tunki.)

Sunnuntain pukuna oli uusi ja nyt ihannaksi todettu Uraraka Ochacon sankariasu Boku no Hero Academiasta. Koko sarja on minulle yksi kuoppa ja siinä on niin paljon ihania hahmoja, jotka haluan tehdä. Uraraka valikoitui nyt ensimmäiseksi.

Kynityt kulmakarvani aiheuttivat kauhua lähipiirissäni...

Urarakan asupäivitys tulee olemaan hyvin perusteelinen, koska ihmiset kyselivät niin paljon, miten tietyt osat on tehty. Oli tosiaan yllätys, miten miellyttäväksi ja omakseni tämän puvun lopulta tunsin. Makkarankuorihaalaria meinasin pelätä ihan hirveästi, mutta lopulta sekään ei ahdistanut. Tämä puku oli vaan niin mukava päällä. Varsinkin Stellan jälkeen oli ihana hillua puvussa, jonka rikkoutumista tai sotkeutumista ei tarvinnut pelätä juuri ollenkaan.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin mielenkiintoinen kuin lauantain, mutta jotain sentään tuli katsottu. Ihan mielenkiinnosta ja siitä, että aina ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että pitäisi mennä katsomaan, niin menimme tällä kertaa tarkastamaan AMV-kisan. Se sattui hyvään aikaan ja liputkin saatiin haetua. No... ei ehkä tarvi mennä enää tulevaisuudessa. Itselleni videoiden näkeminen isolta ruudulta ei jättänyt käteen mitään sen kummempaa. Hyvin voin jatkossakin katsoa kisavideot koneelta tai kännykästä. Lisäksi olin erimieltä lähes kaikista sijoituksista ja varsinkin voittaja AMV:n kohdalla olin hyvin hämilläni. Se oli yksi niistä videoista, joista pidin vähiten. No nyt on sekin koettu ja todettu, että ei ole minun juttuni.

Kis kuvasi.

Muoti historiaa, historiallista muotia (miksi kaikkien ohjelmien nimet toistavat itseään?) oli varmaan tämän Frostin informatiivisin ja mielenkiintoisin luento. Ylläri pylläri se iski minuun (oma lopputyöni kirjallinen osuus sivusi aihetta hyvin vahvasti). Paljon paljon tuli uutta asiaa, mutta osa oli tuttua. Puhuja oli todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja osasi tuoda asiat esiin mielenkiintoisella tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli tietenkin päättäjäiset, jotka olivat viihdyttävät. Tämä puolisko Tatakaishowsta iski minuun paremmin kuin alkupuoli. Suurimmaksi osin vain siksi, että minulle tärkeät ja merkitukselliset hahmot tulivat kuvioihin vasta tässä pätkässä. Muuten se ei ollut kummoisempi kuin aikaisempikaan. Kenshinin ja Mikasan taistelu oli parhain taisteluosuus. Desuconin kunniavieraat julkistettiin ja hetken piti hätäillä, että ketäs sinne tulee. Jo nyt on tiedossa, että Desu jää välistä tänä vuonna. Ei tarvinnut onneksi hätääntyä.

Tällasissa tunnelmissa ajeltiin taas kotiin...

Sellainen oli taas se reissu. Fukka kiittää.

PS: Se uskomaton muutos, minkä kunnon rintsikat saavat aikaan. Stellan puvun alla käytetyt rintsikat vaihtuivat kakkarintsikoista yhtiin parhaimmista, jotka omistan. Näytti niin paljon paremmalta nyt.