Käy flaksi - Tracon 2014

Hoi!

Tracon hurahti ohi hetkessä. Nyt olen vähän pöllämystynyt asioista, joten kirjoittelen jotain niihin liittyen. Tässä merkinnässä on ihan vain perinteistä tapahtumakatsausta Traconista. Puvuista ja muista höpöistä vähän lisää sitten tulevaisuudessa. On paljon kirjoitettavaa ja hajoiltavaa, joten en halua tukkia kaikkea tähän yhteen ja samaan merkintään. Pitkä tämä on joka tapauksessa.

Traconiin tuli lähdettyä ensimmäistä kertaa autoillen. VR pissii silmään vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, joten auto oli loistava vaihtoehto. Harmitti vain, ettei koko poppoota saatu tukittua autoon eikä toista autoa löytynyt, joten VR:n saatanalliseen kyytiin joutui osa silti hyppäämään. Perjantaina lähtö oli taas aikainen, jotta minä ja Kide ehtisimme kuulemaan Final Symphony -konserttia.

Odotin konsertilta vähän erilaista tarjontaa ja siinä mielessä jouduin pettymään. En ottanut hirveästi selvää konsertin sisällöstä etukäteen, koska haluan kokea kaiken mahdolisimman puhtaalta pöydältä. Hieno musiikki on hienoa, mutta en päässyt ihan niihin täpinöihon, mitä odotin. Se, mitä alkuperäisistä musiikeista oli jäljellä, lämmitti sisintäni suuresti, mutta toivoin puhtaampaa lähestymistapaa alkuperäisiin teoksiin. Ehdottomiksi suosikeikseni nousivat Suteki Da Ne'n pianosovitus (jonka taisin itkeä läpi) ja Final Fantasy X'n kompillaation Hymn of Fayth -osio. Syynä voi hyvinkin olla se, että olen ihan vasta pelannut X'n läpi ja ihastellut jälleen sen suurenmoista ja moniulotteista tarinaa. FFVIII on silti edelleen lempipelini sarjasta, minkä vuoksi harmittelin, että sen ja IX:n musiikit oli sysätty syrjään. Hieno kokemus kokonaisuudessaan, mutta ei täyttänyt odotuksiani niin hyvin kuin se olisi voinut.

Minä varmaan olin se Rorunen pahin fanityttö lauantaina
Kuvasi Kasa.

Perjantai ilta meni minulla ja rikostoverillani, Rorunella, valmisteluissa lauantain koitoksia varten. Muutamasta syystä valitsin Stellaan ihomaalit ihopuvun sijasta, joten maalien kanssa piti leikkiä taaas. Jalkoihin löin ihomaalit jo illalla helpottaakseni aamua ja aamustressin määrää. Sama kikka, jota käytimme Alex'n kanssa toimi taas; maalit jalkoihin, kiinnitys ja sukkahousut yöksi jalkaan. Aamulla jalkojen maalia ei juuri tarvinnut korjailla ja koko päivän ne olivat se parhaalta näyttävin osa. Minä olen niin huono toimimaan väsyneenä, että jouduin menemään nukkumaan aikaisemmin kuin olisin halunnut, vaikka osa valmisteluista oli vielä kesken.

Lauantaina en varsinaisesti kerennyt olemaan conissa yhtään. Saavuimme conipaikalle myöhään normaaliin verrattuna ja samantien suuntana oli cosplay-takahuone ja WCS-ilmoittautumiset, maalien viimeistely ja korjaukset. Alusta asit takahuoneessa oli rento tunnelma. Hieman itseäni ahdisti ahtaus pukkarissa, koska en halunnut sotkea ketään maaleihin tai muutenkaan olla muiden tiellä heidän hääräillessään. Silti välistä tuntui typerältä kykkiä yksinään käytävässä.

Todisteita
Kuvasi Kasa

Sen yhden ainoan kerran, kun piipahdimme pois takahuoneesta Rorunen kanssa näkemään kavereita ja vaan pyörimään ympäriinsä, tarina loppui lyhyeen. Sain itseni ylimpään kerrokseen asti ja matkalla muutama ihminen tuli pyytämään meistä kuvia. Olen tottunut siihen, että kuvia tullaan pyytämään tyyliin: ”Hei, saako teistä ottaa kuvan?” mutta tällä kertaa tyyli oli hieman eri; ”ÄÄÄÄ! SAAKO TEISTÄ OTTAA KUVAN?!?!” Ne jotka tiesivät Interstellan, tiesivät sen hyvin. Leffa on tietyllä tapaa kulttimaineessa, eikä siitä hirveästi cosplay'ta näe, joten ymmärrän ihan hyvin (+ olen itse reagoinut lähestulkoon samoin tiettyjen pukujen kohdalla *köhköh*).

Kolmannesta kerroksesta tulinkin sitten rytinällä alas, kun kengän korko katkesi portaissa. Sandaalit, joita käytin kenkien pohjana olivat kirpparilta ja ostohetkellä niissä ei ollut mitään vikaa. En myöskään kenkiä tehdessäni huomannut mitään häikkää niissä. Testasin niitä moneen kertaan ja hyppelin ja tanssin ne jalassa. Ei mitään ongelmaa, mutta kisapäivänä ennen tuomarointia tai lavaosuutta korko päätti pettää alta. Yritimme korjata kenkää liiman, naulojen ja vasaran avulla, mutta kengän muovilesti oli niin vioittunut, ettei kengästä enää saanut kalua.

Senkin huorrra!

Loppu päivänä emme sitten poistuneetkaan takahuoneesta. Meistä ei siis ole hirveästi kuvia missään tai kellään, joten jonkinlainen kuvaushetki täytyy varmaan järjestää. Jos löydän hyvät kengät, niin teen uudet, mutta saa nyt nähdä. Hieman kenkien rikkoutuminen ahdisti, koska ne olivat siihen mennessä olleet lempiosani puvusta. Saakelin luopiot menivät ja pettivät... Stressasin näyttääkö puku enää kokonaisuutena miltään, mutta samalla tiesin, että olin tehnyt kaiken minkä pystyin kenkien korjaamiseksi, mutta se ei vain auttanut. Kenkien hajoaminen oli täysin minusta riippumatonta, enkä voinut asialle mitään. Kismitti niin suuresti.

Hieman meinasi tulla tylsyyden poikasta takahuoneessa, kun homma meni niin odotteluksi. Odoteltiin, että päästään tuomarointiin ja harjoittelemaan lavalle. En enää edes muista kumpi tuli ensin tuomarointi vai lavaharjoitukset. Emme olleet pystyneet käymään esitystä läpi Rorunen kanssa kolmeen viikkoon ennen kisaa, koska neiti muutti toiseen kaupunkiin välissä. Lava harjoituksissa saimme käydä esityksen läpi kahdesti, joista ensimmäinen kerta meni ihan muistelemiseen, että mitenkäs se menikään.

Ihan tajuamatta tuli ostettua avaruusruokaa!

Tuomarointiin pääseminen helpotti. Odotus oli ollut pitkä, koska kisaajat tuomaroitiin esiintymisjärjestyksessä ja meillä kisanumero oli toiseksiviimeinen. Tuomarointi oli kivoin ikinä. Yleensä tuomarointi on ollut sellainan blah blah tämä ohi tästä nyt, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti päivän yksi kohokohta. Oli ihanaa päästä juttelemaan ja kertomaan puvuista ja huomata, että tuomaristossa oli huippuja ihmisiä, joista osa jopa oikeasti tunsi Interstellan. Tuomarointi nosti mieltä hurjasti. Sen jälkeen kaikki maali- ja pukustressi saati kenkävitutus hävisivät. Vuorossa oli vain rentoa odottelua, että kisa alkaisi ja pääsisi pyörähtämään lavalla.

Esitys meni hyvin. Yleisö reagoi paremmin kuin hyvin, mikä on merkki siitä, että olemme tehneet jotain oikein. Ensimmäistä kertaa esitys meni oikeasti niin hyvin, etten muuttaisi omasta suorituksestani mitään. Rorunella oli paljon enemmän harteillaan esityksen kulusta ja olen täysin haltioitunut siitä, miten ihana Shep Rorune oli. Olisin halunnut olla hihassa kiinni koko päivän, mutta koska maalit niin ei. Hämmästyin kuitenkin siitä miten yleisö reagoi esityksemme lopetukseen ja lavalta poistumiseen. Lavaosuuden jälkeen kaikki oli hyvin ja olin saanut mitä halusin; esittää jotain erilaista ja sellaista, mistä itse pidän, mutta silti hahmo- ja sarjauskollista. Se upposin yleisöön ja olin tyytyväinen.

Kuvasi Kide

Missimittari ja HardCore Hall olivat pienoisia pettymyksiä. Olin tietenkin unohtanut kisat ihan kokonaan, vaikka kisaajat olivatkin pyörineet takahuoneessa kaikkien WCS-kisaajien joukossa. Kermakakkusirkustelttahärpäkkeet ovat kyllä näyttäviä, mutta jos kisassa puvuista suurin osa on saman tyyppisiä, menee niistä vähän maku. Missimittarista pidän konseptina, mutta esityspituutta olisi mielestäni voinut vähän lyhentää.

Palkintojenjaossa en osannut jännittää, koska voittajat olivat päässäni aivan selvät. Kolmannen sijan kohdalla hämmennyin ja ajatus katkesi. Toisen sijan perusteluita luettaessa katsoin Rorunea epäuskoisena ja olin hämilläni. Miten ylsimme toiselle sijalle, vaikka pukumme ja esityksemme olivat hyvin erilaisia siihen verrattuna, mitä WCS:ssä on totuttu näkemään? Paremmin ei meillä olisi voinut mennä, koska ensimmäinen sija oli niin selkeä. On hyvä hävitä parhaille, vaikka toinen sija tämän tasoisessa kisassa ei todellakaan ole mikään häviö. Onnea ja menestystä Ainolle ja Kaisalle! Olette päässeet siihen päämäärään, mitä olette kauan tavoitelleet ja mitä olette niin paljon halunneet. YOU DID IT! Oma sijoittuminen vain hymyilytti, mutta voittoparin puolesta oli itkussa pidättelemistä.

Kun kaikki oli ohi tunsin suurta kutsumusta suihkua kohtaan, minkä jälkeen kaipasin ruokaa ja juomaa.

Pakollinen Shiro ja pytty.

Sunnuntaina oli luvassa Houzuki-päivä. Nasubimme, Kangaskasa, oli saanut meidät, Kissatenin ja minut, muut puhuttua mukaan Houzuki-hommiin. Kissatenin tietämättä raahasimme myös KALAN, joka sai jälleen suurenmoista huomiota osakseen, mukanamme Tampereelle. Meillä kävi hyvä tuuri, kun heti aamupäivästä kohtasimme maailman viehättävimmän Peach Makin ja pikainen, mutta sitäkin hulvattomampi kuvaushetki saatiin aikaiseksi.

Kuvasi Kide

Kävin katsomassa koko conin aikana kaksi luentoa, joista toinen oli Maskeerauksen ABC. Sali oli tupaten täynnä ja hyvä, että edes mahduimme sisälle. Luonto lähti käyntiin hyvin hämmentävästi, kun luennoitsia ei edes kertonut millä meriiteillä hän oli luentoa pitämässä. Mielestäni se on tärkeää, koska sillä luodaan kuva siitä, että hei nyt oikeasti tiedän asiasta jotakin. No, kovin ei ollut kummoinen luento muutenkaan. Kesto oli 20 minuuttia ja suurimmaksi osin luento sisälsi listamaista selostusta siitä, mitä välineitä tai tuotteita kannattaa käyttää. Odotin enemmän tietoa siitä, kuinka näitä asioita käytetään ja miten ne toimivat parhaiten, mutta moinen jäi hyvin vähäiselle. Kaikista suurin miinus kuitenkin oli se, että luennolla ei ollut lähes ollenkaan kuvia. Koko luennon aikana ruudulla käväisi kaksi kuvaa, jotka ainakin itse olen kaivellut jo kauan aikaa sitten netistä. Kysymyksessä kuitenkin oli niinkin visuaalinen aihe kuin maskeeraaminen, joten oletin luennon olevan täynnä kuvia. Muutenkin vaikutti siltä, että luentoa ei oltu pohjustettu kunnolla, koska tuotteiden nimien unohtelua oli todella paljon ja monet tuotteet esiteltiin vain niiden engalninkielisillä nimillä, vaikka niillä suomenkieliset nimetkin on (helpottaa aika paljon tuotteiden etsintää, jos tietää kunnolla, mitä hakee). Itselleni luento ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tai hyödyllistä.

Kuvasi Kide

Toinen luento olikin sitten Kangaskasan pitämä Mitä anime ei kerro Japanista? -luento, jonka sisältö oli hyvin tuttu, koska olimme siitä Kasan kanssa paljon keskustelleet. Se oli tavallaan jatkoa Kasan Animeconin luennolle Mitä anime kertoo Japanista? Lähestymistapa oli tällä kertaa vakavampi ja asiapitoisempi, mikä toimi mielestäni hyvä. Pientä takeltelua oli puheen kanssa, mutta ei haitannut juurikaan, koska asia oli mielenkiintoista.

Sunnuntain cosplay-kisoja oli mukava mennä katsomaan, kun oma kisa oli jo edellisenä päivänä. Ensimmäisen esityksen aikana hämmennnyin hyvin suuresti, kun tajusin, että kyse on NCC:tä eikä esityskisasta. Kummankaan kisan taso ei mielestäni ollut huikea eikä sieltä noussut juuri mitään erityistä esiin. Samaa tasoa kuin viime vuoden Traconissa. NCC-edustajaksi valikoitui juuri oikea henkilö ja esityskisan sijoitukset menivät aivan oikeisiin osoitteisiin. Onnea pärjänneille! Mikä kisassa eniten jäi häiritsemään oli se ala-arvoinen huumori, mitä siinä viljeltiin juonnon ja joidenkin kisaajien puolesta. Kill La Kill -esityksen vielä sulatin hyvin, koska se sentään on sarjauskollista, mutta turhanpäiväinen alapäähuumori ei iskenyt yhtään ja koin välistä todellista myötähäpeää.

Kuvasi Kide

Heti kisan jälkeen vaihdoimme vaatteita ja pakkaannuimme autoon kotimatkaa varten. Hirveästi höpöttelyä ja kisaraportointia minun osaltani sisältävä automatka oli jälleen yksi parhaista osista tätä conireissua.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Tosiaan, lisää kisajuttuja ja asiaa Stellasta tulossa piakkoin. Ja Houzuki-kuviakin ehkä on jossain välissä  tarjolla.

Ottakaa loppuun vielä höpö kuva.
Kuvasi Kide

"Pidämme sinusta huolen, kun olet kuollut."

No hohoijaa!

Sanottakoon, että yhteisössä myllää. Ei se mitään. Se on aina jotenkin jännää. Mutta, itse asiaan! Hurmaava Kifia lahjottiin kuvaamaan pientä oni-laumaa Desun sunnuntaina. Tässä merkinnässä tarjoilen noita kuvia. Pikku-onit ovat siis Kangaskasa Nasubina ja Kissaten Karaurina. Kaikki kuvat ovat Kifian ottamia.

Ollaan muka edustavia.

Nasubi on vähän Nasubi.

Houzuki on taas näitä tapauksia, joissa saan laittaa naamani koetukselle. Herran perusilme on kunnon keskittymisen takana. Oma naamani muuttuu ja vääntyy alati, koska se on minulle tärkeä kommunikaation väline. En tunne hallitsevani kasvoja tarpeeksi hyvin Houzukia varten, joten katselen näitä kuvia vähän ristiriitaisin tuntein. Hampaita ei taida näkyä missään kuvassa...

Taidepuska olisi sopinut kuvauksiin äärettömän hyvin, jos siellä olisi ollut yhtään helpompi kuvata. Ja se perkeleen aurinko...

Tuima Houzuki on tuima.

Muutenkin Houzuki on hyvin vaikea hahmo itselleni, koska herran elekieli on lähes olematon. Miten olla kuvissa, kun ei voi oikein tehdä mitään muuta kuin pönötää suorassa. Ensikerralla proppeja kehiin...

KALA!

Tykkään tästä kuvasta jostain syystä ihan hirveästi.

Hihkuin pikku-kätyreitäni jo pitkään ennen Desuconia ja voi maan ihme, miten mahtavia ne lopulta olivat! Hajoilin itsekseni näille kuville, kun sain ne kätösiini, koska miten voi kukaan näyttää noin hahmolta :3 Vaikka itse näyttäisin kuinka pyllyltä, nuo kaksi tekevät kaikista kuvista ihan mielettömiä.

En tunnista itseäni.

Koska joku meni ja teki jotain, päätin itsekkin vähän sorkkia Phoootoooshooopilla. Vaikka en hirveästi yleensä rajusti shopatuista kuvista välitä, Houzuki no Reitetsu'n helvetillisen tunnelman hakeminen oli hyvin jännittävää. Kaikki ihme tehosteet lyövät minulla yli, mutta Kissaten oli osannut tehdä jotain, mikä jäi kutkuttamaan...

Pienempänä tämä kuva näyttää niin eriltä kuin jättimäisenä shopissa.
KALA!

Tällaisia kuvia tällä kertaa. Niin moni juttu sattui menemään vähän sinne päin Houzukin pukeutimisen kanssa, että haluan kuvauttaa herraa vielä uudestaan. Siihen mennessä voin reenata itse lisää herran kehonkieltä ja kenties väsätä propin, jos toisen. Höpöä obijime-rusettianikaan ei taida kunnolla näkyä missään kuvassa (senkin sidoin päin bebuja), joten esittelen koeversion:

Miä kuvasin iha ite.

Tässä vielä viimeistä siistimistä vaille. Tiedän, että se ei ole sidottu oikeaoppisesti, mutta en löytänyt mistään kunnon ohjetta, joten väänsin jotain. Nyörin päät on kammattu auki, suoristettu ja tärkätty. Unohdin tärkin pakasterasiaan ja pöydälle Desu-viikonlopun ajaksi ja palattua Kolooni löysin tämän:

Nami nami...

Siitä oli tullut ihan palikka. Kova ja kohtuu kestävä. Voipi olla, että hyötykäytän tätä ominaisuutta, jossain tulevassa projektissa. Halvat ja simppelit korukivet here I come.

Fukka kiittää!

PS: Koska huomasin, ettei tumblr-blogissani ole mitään järkeä (onko joskus ollut?), päätin erottaa cosplay-jutut aivan omaksi osiokseen toiseen blogiin. Tässä siis FukkaCosplay - Desperation of Cosplay. Vähän ollaan vielä jälkijunassa, mutta kohta otetaan kiinni...

Mitä mielen päällä

Terve.

Josko tuota mennyttä olisi jauhettu jo tarpeeksi ja voitaisiin keskittyä tuelvaan? Kyllä. Kupliissa en ollut, mutta minun osaltani tulevat conit ja muut tapahtumat ovat vähän kyseenalaisia. Desucon on jo ihan pakkopullaa, joten sinne tieni vie vaikka väkisin. Cosvision viikonlopun toivoin vapaaksi, mutta en tiedä sen onnistumisesta mitään, koska samoihin aikoihin pitäisi juosta pääsykokeissa. Blyäh... Alunperin minulla ei ollut tarkoitus edes suunnitella Cosvisionin osalle mitään juurikin pääsykokeiden takia. Sitten menin ja vilkaisin ohjelmakarttaa... Perse. Nyt oikeasti haluan sinne. Työvuorolista kertoo viimeisen tuomion. Ja pitemmälle kesää en edes ole ajatellut.

Sitten pitäisi muka jotain pukuja miettiä. Jos sanon, etten vielä tiedä juuri mistään mitään, onko se uutta? Cosvision olisi kaksipäiväinen ja yksi puku on jo työn alla. Jos edes pääsen koko coniin, toiselle päivälle kierrätän varmaan Kenshiniä. Saa sekin ulkoilla vähän enemmän. Toiselle päivälle suunnitteilla on ihan uusi tuttavuus, johon rakastuin ensihetkellä.

Houzuki sarjasta Houzuki no Reitetsu. Rakastan. Katsoin yhden jakson ja tein jo meikkikokeiluja feat. Harun peruukki. Tilasin Housukille jo ihan oman peruukin, joka putkahti jo luukusta. Sarvea olen myös vähän aloittanut ja kimonotkin ovat tuttuja. Kenkiä herralle ei vain tahdo löytyä. En ole vielä kunnolla uskaltanut aloittaa ompeluhommia, koska on eräs asiakastyö kesken.

Nyrpeä herra Houzuki

Sattui käteen väärä meikkivoide...
Kuva on siis jo vaikka kuinka vanha.

Saapunut peruukki on ihan jees. Tähän pukuun ihan sopiva, vaikka ei sitä ole laadulla pilattu. Sakset joudun ottamaan kätöseeni ja yrittää olla tökkäämättä itseäni niillä silmään Terveisin: En osaa leikata peruukeita.

Yleispätevä musta vol. 2 "Lyhyt"

Desuconia olisi tarjolla kolme päivää, mutta ehkä suosiolla jätän pukujen lukumäärän vain kahteen. Nämä puvut ovat vielä ihan kokonaan auki, mutta jotain ajatuksia on pyörinyt.

Houzuki no Reitetsu on ollut minulle ihan uskomaton aarearkku. Koko sarja on täynnä aivan hulvattomia hahmoja, joista haluaisin tehdä lähes kaikki. Osa niistä on kuitenkin sellaisia, joita en aijo lähteä edes miettimään, koska...

... nuo hahmot ovat eläimä. Ehdoton suosikkini on barbaarinen Sinappi-niminen jänis. Shiro-koira kiehtoo myös, mutta ei. Minä en ole fursuit-ihminen. En juuri pidä niistä (elleivät ole ihan perkeleen siistejä ja erikoisia) enkä halua tukehdutaa itseäni oikeasti vaikka yritystä on aikaisemmissa coneissa ollut. Enkä myöakään ole mieltynyt gijinka-asuihin, joten elikot jääköön tekemättä.

Oko on myös löytänyt tiensä sydämeeni, mutta tässä jarruttaa eräs puvun osa; nuo käärmeet. Vaikka ne eivät mitenkään realistisia ole, ne hirvittävät minua silti. Tai enemmän niiden tekeminen ja se, että joutuisin kietomaan ne ympärilleni. Minä siis ihan oikeasti pelkään käärmeitä. Tavallaan kai olen kuitenkin jo ehkä kenties luvannut tämän puvun tehdä jossain välissä, joten joudun siedätyshoitoon joka tapauksessa... Miksi käärmeitä? Miksi?! Onko ajankohtana Desucon vai joku muu, en ole varma. Okon rinnalle pitäisi sitten miettiä vielä joku toinen puku, jos sitä Desuun meinaan päälle laittaa. Ei ole harmaita hajua~~~~~

Pitkään pohdinnan alla ollut ja päätäni kaivellut kahden päivän pukusuunnitelma Ichijou Mashiro After School Nightmare'sta on noussut taas pintaan. Suunnitelmani on siis tehdä kaksi pukua Ichijou'lle. Tyttöjen ja poikien koulupuvut olisi tarkoitus tehdä ja niitä pitäisin samassa conissa, mutta eri päivänä. Ja koska kaipaan myös propintekoa, teen ehdottomasti Ichijou'n unimaailmaversiot, mihin voin tehdä myös miekat ja kaulakorut. Osaisimpa vain päättää minkä väriset hiukset Ichijou'lla on. En tykkää tehdä pukuja pelkän mangan pohjalta.

Herra Ichijo keskellä.

Kansikuvissa puvut näkyvät suurimmaksi osin harmaina, joten jotain siihen suuntaan olisi tarkoitus tehdä. Ichijon hiukset vain heiluvat välistä sateenkaaren päästä päähän. Jahka jaksan selailla koko sarjan läpi ja kaivella kaikki hyvät referenssikuvat asuista ja propeista... Siis selailla niin, etten retkahda lukemaan koko sarjaa yhdeltä istumalta ja unohda reffejä kokonaan. Niinkin voi käydä.

Muitakin asuja on mielessäni pyörinyt, mutta en ole oikein tosissani mitään muita pohtinut. Worbla houkuttelisi, mutta en oikein keksi mitään pienempää projektia, mihin sitä käyttäisin. Haluan ensin tutustua materiaaliin ennen kuin lähden tekemään yhtä unelmapukuani, joka on jonkin verran kummitellut sen jäkeen, kun worblat sain.

Odin Sphere'n Oswald, josta olen höpötellyt joskus kauan sitten täällä bloginkin puolella. Eniten tässä puvussa hirvittää kaikki pyöreähköt muodot ja puvun toimivuus päällä. Mielelläni tekisin vähän pienempiä panssareita ennen kuin hyppään tähän. Minulla kuitenkin on vain vähän kokemusta panssareiden tekemisestä. Yhyy... alemmuuskompleksi iskee...

Pientä ryhmän poikastakin olisi ehkä luvassa. Ainakin suunnitelmia on ollut jo pitkään. Hassua, että puolen vuoden sisällä muissakin blogeissa on näkynyt suunnitelmia samaan suuntaan, vaikka eihän tämä mikään uusi juttu ole. Sakizou nimittäin.

Hullu hatuntekijä... oikean puolimmainen siis.

En tiedä riittääkö keskittymiskykyni ikinä tämän puvun tai minkään Sakizou puvun tekmemiseen... Suunnitelmia on. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa vaihotehto Sakizou'lta. Tämän sain vain kaivettua helpoiten koneelta. Tälle aikaa tai paikkaa, en tiedä.

Siinä oli taas vaihteeksi kutinoita tältä hetkeltä. Sitten, kun oikeasti saan selvää tulevaisuudesta tai saan jotain aikaan, voisin palata asiaan.

Fukka kiittää.