Jaa - Umicon 2018

Heippa!

Kävin Umiconissa... puolivahingossa. Minun ei koskaan ollut tarkoitus lähteä Umiconiin. Tanemura ei sykähdytä minua millään tasolla ja muita kunniavieraita en edes vilkaissut, sisäänpääsy oli todella kallis kaksipäiväisestä tapahtumasta ja kesän Animecon jätti tietyllä tapaa pahan maun suuhun. En halunnut tuhlata rahojani tai tukea sellaista, mistä en ole kiinnostunut.

Olen kuitenkin Frostbiten jälkeen elänyt ihan hirveissä täpinöissä. En ole osannut pysyä aloillani lähes minkään asian kanssa (sain jopa uuden puvunkin tehtyä tässä välissä). Viikko ennen tapahtumaa huomasin, että minullahan olisi viikonloppuvapaa Umiconin aikaan, woodi ja Rorune olivat joka tapauksessa menossa ja koska pärinä, niin päätin sitten lähteä käymään Turussa.

Lipun sain huudeltua Twitterissä (eli en tukenut tapahtumaa varsinaisesti sen enempää) ja Rorunen veli lupasi majoittaa myös minut Rorunen ja woodin lisäksi. Tästä tuli kaikkinensa suht halpa reissu, vaikka juna vähän tyyris olikin.

Ottakaa Oliver.

Lähdin matkaan perjantaina suoraan töistä, mikä tuntui kyllä viikonloppuna. Alla minulla oli kohtuu rankka ja uneton työviikko + puvun kanssa pikaspurtti. Taisin selvitä koko hommasta vaan tämän oudon pärinän voimalla.

Yövyimme siis Rorunen veljen luona, missä meitä odoti kunnon huolenpito ja hyvin innokas kisu, Oliver.

Minä päätin vetää tämän helpolla, joten mukaan lähti vain rentoja pukuja. Työn alla ollut Yamaguchi kuitenkin muuttui toiseksi hahmoksi torstaina ennen Umiin lähtöä. Numero 2 on nopeampi tehdä kuin 12, joten lauantain puvuksi pääsikin Haikyuun Sugawara Koushi. En olisi ehtinyt tehdä Yamaguchin peruukkia valmiiksi Umiconiin, mutta Sugalle oli jonkinlainen peruukki jo olemassa 2017 Frostbiten jäljiltä, joten poju vaihtui lennosta. (Suga oli tarkoitus tehdä joka tapauksessa Yamaguchin jälkeen joten ¯\_(ツ)_/¯ )

Hirveä väsy, mutta ihana kisse halusi koko ajan huomiota.
woodi salakuvasi.

Minulla ei kovin kummoisia odotuksia Umiconia kohtaa ollut. Logomo osoittautui kivaksi tapahtumapaikaksi; siellä oli väljää, tilat, joissa ohjelmia pidettiin olivat kivat ja toimivat, oli paljon vessoja ja ne olivat tilavat, kaksi eri syöttölää, eikä edes palellut, vaikka ulkona olikin paljon miinusta. Tilat miellyttivät suuresti. Varsinkin taidekujan kohdalla, koska siellä oikeast mahtui vaeltamaan ja tutkimaan pöytiä rauhassa. Yleensä vain onnistun vilkaisemaan pöytiä, eikä silloin juuri tule ostettua mitään. Nyt onnistuin kuluttamaan rahani alta aika yksikön.

Ostoksia

Avajaisissa saimme kuulla kaikista mahdollisista muutoksista ohjlemakarttaan. Iso osa ohjelmista oli jouduttu perumaan, koska tautiaalto, joka tällä hetkellä velloo koko Suomea, on hyvin raju. Sille ei voi tapahtuma tietenkään mitään, mutta peruutusten takia muut ohjelmat hyppivät paikasta toiseen. Toisin sanottuna puolet ohjelmakartasta muutti muotoaan, ja jos et itse niitä muutoksia osannut merkata, ei ollut ohjlemakarttaan luottaminen loppu conin aikana.

Muutenkin hieman kummaksuin ohjelmakartan olemusta. Lähes kaikki cosplay-ohjelma oli laitettu päällekkäin. Lauantaina cosplay-esitysjaarittelut ja worbal-työpaja menivät päällekkäin, cosplay-musiikkivideoluento ja Pienen budjetin cosplay menivät päällekkäin sekä sunnuntaina Suomijuntit Ruottiin ja cosplay-deitti menivät osittain päällekkäin. Ainoastaan cosplay-kisat eivät menneet minkään muun cosplay-aiheisen ohjelman kanssa päällekkäin (minä tietenkin katson tätä hyvin vahvasti cosplay-lasien läpi). Vaikka kaikki nämä ohjelmat eivät minua itseäni kiinnostaneetkaan, oli se mielestäni vähän outoa, että saman aihepiirin ohjelmia meni näin paljon päällekkäin.

Kirjoitan tähän vielä kerran: päällekkäin.

Oma ohjelmalehtiseni. Ympyröidyt ovat niitä, jokta kiinnostavat, muista merkinnöistä en enää ole varma.

Tunnelma koko tapahtumassa oli jotenkin hassu. Olin matkustanut monta tuntia junalla Turkuun, mutta tapahtuma itsessään oli jotakuinkin samaa luokkaa kuin Oulun Matsucon. Ja tässä kohtaa, kun taas mietitään tapahtuman sisäänpääsymaksua... Kunniavieraat olivat kyllä huippuluokkaa, mutta muu tapahtuma ei yltänyt sellaiselle tasolle, että sitä varten tulevaisuudessa haluaisi matkustaa monta tuntia ja maksaa lipusta n. 40€. Ja omalla kohdallani edes se suurin vetonaula, eli Tanemura, ei ollut relevantti.

Lauantain Oliver-selfie.
Joku päivä keksin, miten saan tehtyä Sugan kulmakarvat hyvin.

Avajaisten jälkeen ensimmäisenä oli vuorossa Reikan Q&A, joka oli nimetty 'Reika: Japanin cosplay-kulttuuri'. Juuri nimen takia vähän kummaksuin, kuinka Suomi ja Reika painotteisia kysymykset olivat. Hieman harhaanjohtava nimi. Reika ei itselleni ole mikään uuuh wauh -idoli. Sivusilmällä olen hänen uraansa seurannut, mutta koska Japanissa cospaly on niin eri sfääreissä, en sen kummemmin kieli pitkällä ole ollut kiinnostunut. Ja tämä onkin se syy, miksi olin tästä ohjelmasta niin kiinostunut; odotin, että Reika olisi avannut Japanin moninaista cosplay-kulttuuria (valokuvien merkitys, kisaaminen Japanissa, eri tyylinen cosplay yms.), mutta sitten kysymykset olivatkin aivan peruskauraa kuten ”Miten Japanissa suhtaudutaan ostopukuihin?” … …. ….... Jaa.

No, arvostukseni Reikaa itseään kohtaan kohosi sentään, kun ohjelmassa tuli esille kuinka pitkä ura hänellä onkaan takanaan. Visiteerasimme myös myöhemmin Reikan myyntipöydällä ja itselleni tarttui mukaan kuvakirja. Kalenteri olisi myös ollut kiva ja käytännöllinen, mutta tuo kirja oli ainut asia, jossa oli kuvia Reikan Hakutaku-puvusta, joka on niin kaunis. Ja kuvat olivat hyvin kauniita.

Vähän piti olla fani...

Kävimme kuuntelemassa Cosplay-esitykset 2.0, joka oli suurimmalta osin tuttua huttua. Joitain uusia asioita tuli myös eteen. Joidenkin asioiden kohdalla, mietin, että miten paljon ne ovat makuasioita tai että kuinka hyvin cosplayn mittakaavassa niitä pystyy hyödyntämään. Nämä siis vain omia mietteitäni sen pohjalta, millaista cosplay-esiintyminen on ollut omalla kohdallani. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän ohjeistusta nauhoitetun äänen jälkikäsittelyyn, koska se on itselleni aina ollut vähän tuntemattomampi alue ja halauaisin siinä kehittyä. Vaikutti kuitenkin siltä, että ainakin osa yleisöstä sai paljon osviittaa, koska kysymyksiä kyseltiin ja keskustelua käytiin. Se on aina hyvä merkki.

Tässä kohtaa mietin, että missä aikavääristymässä olemme seikkaileet, koska kävimme kuulemassa Tanemuran haastattelutilaisuuden, mutta kävimme myös luennolla, jonka oli tarkoitus olla sen kanssa päällekkäin..? No jaa.

Taidekujalta ostettiin höpöjä klipsuja.

Itse en ole hirveästi Tanemuran tuotantoon tutustunut, koska en ole shoujon kuluttaja juuri mitenkään enkä ole koskaan myöskään lukenut mangaa suomeksi. Tämä ohjelma vahvisti ajatustani siitä, ettei minun kannata koskaan tutustua sen enempään Tanemuran tuotantoon. Ei ole minun kuppini se.

Onnistuimme tosiaan ryömimään Behind the scenes – cosplaymusiikkivideoiden takana -luennolle. En nyt ole aivan varma, mitä mieltä olen tästä ohjelmasta. Asiaa tuli ihan hirveästi, mutta silti jäin ihmettelemään. Sain ihan perusluontoisia vinkkejä, jotka olivat uusia (muutama lyhäri on tullut tehtyä). Vähän mentiin ehkä liikaa oletuksella mm. siitä, että A)ihmisillä on jo tarvittavat värmeet ja välineet (kamerat yms.) ja B) tarpeeksi ihmisiä toteuttamaan mahdolliset ideat. Valoista ei kai puhuttu juuri mitään... Lisäksi vähän särähti korvaan se, että ensin mainitaan siitä, kuinka on olemassa hyviä ilmaisia editointiohjelmia videoille, mutta sitten ei pystytä nimeämään yhtään. Jaaaaaaaaaa... koska kyseessä oli cosplay-musiikkivideoiden tekeminen, olisin toivonut, että olisi edes vähän puhuttu myös siitä cosplaysta.

Suga
Rorune kuvasi.

Monia ohjelmia meni ihan ohi päällekkäisyyksien takia, mutta myös puhtaan unohduksen ja ajantajun katoamisen vuoksi. Esimerkiksi pianokonsertti meni sivu suun, koska ei vain älynnyt. Onneksi pääsin kuitenkin osatamaan muutaman levyn Tanioka Kumin pöydältä. Pianomusiikkia ei koskaan voi olla liikaa.

Toiseksi Umicon-puvuksi pääsi Haikyuun Shimizu Kiyoko. Oli taas mukavan löllöä collaripuvussa, mutta peruukin kanssa oli vähän ongelmia. Tukka ei asettunut peruukin alle kunnolla ja peruukin otsa-niska-mitta on jotenkin lyhyt. Olin unohtanut tämän ja siksipä peruukki sitten lähtikin vetäytymään taaksepäin päivän kuluessa.

Olisin halunnut oman kirakiran, mutta loppui käteinen :(
Sain lainata Rorunelta.

Sunnuntai alkoi Bluffin Alice in Danceland -showlla, jota oltiin siirretty puolituntia myöhemmäksi. Tämä tiedon puolestani sain ryhmän jäseneltä enkä mistään viralliasia tiedoituskanavia pitkin... Olin hyvin viihtynyt. Tämä oli selkeästi kokeellisempaa Bluffia, mikä ei yhtään ole huono asia. Paljon oli saatu mahtumaan hyvin pieneen aikaan.

Rorune ja woodi jonottelivat Tanemuran nimikirjoituksia ja minä katsastin samaan aikaan NCC – Suomi-juntit ruottiin sepostuksen. Tämä osoittautui minulle mielenkiintoisimmaksi ohjelmaksi Umiconissa. Edelleen katson asiaa hyvin paljon cosplay-kiikareiden läpi, mutta tämä ohjelma viihdytti minua suuresti. Hyvä kerronta siitä, minkälaista kisaaminen on NCC-finaalissa ja toimivana vertauskohtana oli otettu mukaan WCS-finaali. Tällaista ohjelmaa kannattaisi kaikkien Suomen cosplay-edustajiksi halajien käydä kuulemassa (myös muista kisoista). Aina ei ole niitä kontakteja, joiden kautta kuulisi, millaista se oikesti on missäkin kisassa ulkomailla, joten tästä hyvä valmistautumispaketti.

Sunnuntain Oliver

Jäljellä olivat enää cosplay-kisat ja päättäjäiset. Kisoista ei ole kummempaa sanottavaa; taso oli ihan jees. Sain taas tästä Oulu/Matsucon-viboja. Sepä tästä tekikin vähän hassua, kun kuitenkin odotin (jostain syystä) kisoilta vähän enemmän. Yukicon ja Frostbite varmasti verottivat osanottajia. Photoshoot-kisassa sen sijaan ainakin näytti olevan kohtuu paljon kisakuvia.

Päättäijäisiltä en odottanut mitään kummoista. Oli kiva kuulla taas Taniokan musiikkia ihan livenä (hän konsertoi ministi jo avajaisissa) ja hieman sydän sykähti siinä FF Preluden kohdalla. Lopuksi kuitenkin julkaistiin "vain Umiconin kävijöille" koodi/linkki, jota kautta pääsi ostamaan kesän Animeconiin liput ale-hintaan. Tätähän ei ollut mitenkään muuten rajattu kuin sillä, että se julkistettiin Umiconissa ja aikaa oli vuorokauden loppuun. Räps ja kuva jakoon, jolloin kaikilla oli mahdollisuus ostaa lippu. Toisaalta tämä ei esimerkiksi palvellut ollenkaan minua tai woodia, vaikka paikanpäällä olimmekin, koska tietokoneen ja nettipankin ääreen pääsimme vasta vuorokauden vaihduttua. Joillakin kotimatka on pitkä.

Että jaa...
Jöllin woodin kuvan.

Vähän spekuloin sitä, että tämän linkin olikin tarkoitus lähteä leviämään, jotta saataisiin mahdollisimman moni ostamaan lippu mahdollisimman nopeasti. Näillä rahoilla voisi sitten paikkailla Umiconin aiheuttamaa mahdollista taloudellista tappiota. Jaa, tiedähäntä, miten on asian oikea laita.

Umiconissa huomasi sen, että väkeä on vähän. Ehkä juuri siksi se tuntui samalta kuin nämä Oulun tapahtumat, koska kukaan ei viitsi raahautua niihinkään. Kisat olivat tasoltaan ehkä vähän korkeampia, mutta täällä pohjoisessakin taso on noussut parin vuoden aikana. En siis tiedä, pitääkö sekään paikkaansa enää. Jos en olisi kärsinyt pärinästä, en olisi lähtenyt Umiconiin ja nyt jälkijunasta voin todeta, etten varmaan olisi menettänyt yhtään mitään.

Myös kotimatkalla väsy oli syvä.

Sitten joku sana ihan vain tästä Suomen Con-tapahtumat Oy -agendasta: Omasta mielestäni ei ole mitenkään väärin, että tapahtuma tavoittelee tuottoa ja haluaa maksaa tekijöilleen palkkaa. Kuitenkin tuolloin tapahtuman laadun pitäisi olla myös sitä luokkaa, että siitä kuuluu saada palkkaa. Suomen Con-tapahtumat Oy:llä on vielä paljon tekemistä saavuttaakseen samanlaisen tasainen laatutaso kuin esimerkiksi Desuconilla ja Traconilla on jo. Ehkä jopa pitäisi mennä siitäkin vielä yli. Itse ainakin mielummin maksaisi vähän suuremman hinnan näiden tapahtumien sisäänpääsystä, koska tiedän, että saan rahalleni vastinetta. Minua ei haittaa se, että osa lipun hinnasta menee suoraan jonkun taskuun, kun se on ansaittua.

Myöskin ilmaisen vapaaehtoistyön käyttäminen hyväksi conin järjestämisessä epäilyttää siinä vaiheessa, kun osalle kuitenkin siitä hommasta maksetaan muutakin kuin lounasseteli tapahtumapaikan syöttölässä ja pala lattiaa jostain liikuntasalista yöpaikaksi.

Umicon oli aikalailla, mitä odotinkin. Joissain kohdissa olin positiivisesti yllättynyt, mutta myös negatiivisesti. Umicon on saanut paljon kritiikkiä osakseen, enkä voi sanoa, etteikö se olisi tietyissä paikoin ihan ansaittua. Minulla oli ihan ok-kivaa kävijänä, mutta kuinka paljon siitä oli tapahtuman järjestelyihin liittyvien asioiden ansiota, on vaikea sanoa. Johtuiko mukava väljyys vain siitä, että alta puolet tavoitellusta kävijämäärästä saavutettiin? Vai siitä, että tapahtumapaikka oli suunniteltu alkujaan väljäksi?

Näitä asioita voi kyseenalaista ja kritisoida, ja minun mielsetäni myös pitää. Tämä on uusi konsepti tässä maassa, joka ei ole toistaiseksi osoittanut toimivuutta tai edes yhdenvertaisuutaan muihin "perinteisiin" tapahtumiin nähden. Hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan ja jopa ehkä läpinäkyvyydessä olisi parannettavaa.

Fukka kiittää.

PS: Kirjoittelen puvusta ja vähän ehkä muistakin jutuista tässä jossain välissä, mutta nyt yritän ihan oikeasti keskittyä muihin juttuihin, joita on tullut laiminlyötyä.

Elfania ja Percedes - Tracon 2016

Moi!

No niin. Traconista on selvitty. Selvitty on juuri oikea sana. Ajatukset ovat edelleen vähän levällään. En täysin ole selvillä siitä, mitä pitäisi ajatella. Tunteet ovat vetäneet melkoista vuoristorataa viikonlopun ajan monista eri syistä.

Perjantaiaamuna sulloin autoon niin paljon vain minulle kuuluvaa tavaraa, että huolestuin suuresti siitä, mahtuvatko muiden matkalaisten tavarat ollenkaan kyytiin. Onneksi jotkut sentään osaavat pakata suppeasti ja kompaktisti. Minä en. Neljän sielun voimin lähdimme matkaan. Matkan varrelta noukimme mukaamme Kangaskasan, joka nykyään ihan virallisesti majailee Japanissa. Vaskikellolla minä ensimmäisen kerran itkeäpillitin jälleennäkemisen ilosta.

Tampereen päässä meitä odotti ihana asumus, jonne pikkuhiljaa koko perhe kokoontui illan aikana. Viimeiset pukukriisit hoidettiin läpi yhdessä ennen nukkumaan menoa.

Ensimmäinen näky, kun nostin pääni tyynystä lauantai aamuna.

Minulla ja Rorunella oli aikainen herätys lauantaiaamuna, jotta ehtisimme Tampere-talolle edes jonkinlaisessa kuosissa. Itse tykkään enemmän siitä, että saan laittaa puvun päälle majapaikassa kuin tapahtumassa, koska olen krooninen tavaroiden unohtelija (tv: sakset ja siima jäi Lahteen, hengari Kuopioon...). 10:00-10:30 oli aika tiukka aika ilmoittautumiselle, mutta onneksi selvittiin.

Tampere-talon remontti oli näin kisaajan näkökulmasta tuonut mukanaan sekä hyviä, että huonoja puolia. Hyvänä puolena se, että kisaajat saivat mennä sisälle suoraan D-oven kautta takahuoneeseeen. Ei tarvinnut raahata kamoja etuovien ja väentungoksen läpi ja D-ovelta saimme myös rannekkeet eli ei jonotusta. Huonona puolena oli takahuoneen pukuhuoneen sijainti ja koko sekä sisäkulku 2. kerroksesta. Useammat ovet ja kapea, täyteen tungettu käytävä eivät olleet mitään ihanteellisimpia kulkureittejä puku päällä. Minä onneksi sain itseni kohtuu littaan, että pystyin juoksemaan pukkarissa suht helposti. Toinen juttu olikin sitten Rorunella; isot siivet laitettiin selkään pukkarissa, mutta sen jälkeen Rorune ei sinne edes yrittänyt ängetä, joten minä juoksin käytävää välistä edes takas.

Aamuselfie partsilla.

Niin siis meidän puvuista. WCS-karsintapuvuiksi tällä kertaa valikoituivat Mercedes (miä) ja Elfaria (Rorune) pelistä Odin Sphere. Hommahan meni sillä tavalla, että kahden mieshahmon jälkeen Rorunelle piti keksiä joku naishahmo. No, meillä on ihan reippaasti tuota pituuseroa, joten totesimme, että on helpompi löytää kahden naisen duo kuin pari, jossa mies on selkeästi naista lyhyempi. Ja sanotusti hahmodynamiikan piti olla jotain, mitä me emme ole aikaisemmin tehneet. Jotain hahmoja tuli pyöriteltyä, mutta lopulta päädyimme Mercedekseen ja Elfariaan. Tämä oli oikeasti täysin hätävarasuunitelma, koska periaatteemme ihan oikeasti oli "jos emme keksi mitään parempaa". Emme näköjään keksineet.

Mercedeshän kuuluu minulla ihan oikeasti unelmapukujen joukkoon. Siksipä omaan pieniä tunnon tuskia ja huonoa omaatuntoa siitä, että minä pääsin taas tekemään puvun, josta olen haaveillut. Anteeksi rakas. Tällä kertaa minä olin kuitenkin se hyysääjä enkä hyysättävä.

Ainoa edustava kuva meistä yhdessä.
Kuvasi rakkain ja parhain Kis

Siivet selkään ja lähes saman tien saimme mennä lavatreeneihin. Omat tuntemukseni olivat huomattavasti paremmat tässä vaiheessa kuin vuotta aiemmin. Pystyin liikkumaan kaikin tavoin lähes mutkitta. Jalka oli ehjä ja siivet eivät juurikaan omaa liikkumistani häiritse. Harjoitukset menivät hyvin ja saimme myös oivaa palautetta Mirolta harjoitusten välissä. Siivet toimivat kunnolla ja jee jee!

Sitten kuviin ja tuomarointiin. Suuresta kisaajakadosta johtuen tuomarointikin oli kohtuu rento ja leppoisa. Varmasti yksi mukavimmista tuomaroinneista, joissa olen koskaan ollut. Niin aktiivinen kopelointi ja lääppiminen oli hieman uutta, mutta minä en mitenkään laittanut sitä pahakseni. Koskea saa, kunhan olen asiasta tietoinen.

Heti, kun sain kuulla, että kisapareja on jäljellä vain neljä, mietin, että mitenhän tässä nyt käy ja mitä tästä pitäisi ajatella. Kaikkien puvut olivat niin älyttömän hienoja. Ensivilaukselta kuitenkin tiesi, että kuka tulee voittamaan jättipotin. Veeran ja Taijan puvut painivat ihan eri sarjassa kuin meidän muiden.

Kis kuvasi.

Tuomaroinnin jälkeen pääsimme pyörähtämään takahuoneen ulkopuolella ja näkemään kamuja. Kis oli taas ihanin muru ja napsi jokusen kuvan meistä. Tässä välissä olisi tietenkin voinut käydä myös katsomassa ohjelmaa, mutta kaikki, mitä olin suunnitellut katsovani, oli kerennyt jo alkaa joten ne menivät sivusuun. Myyntipöytäsaliin tai taidekujalle minulla saati Rorunella ei ollut mitään asiaa. Aika meni enemmän ja vähemmän pallotessa. Suurin osa tutuistakin tuli nähtyä takahuoneessa.

Kisan alku oli hirveän myöhään. Itselläni alkaa olla patterit loppu conissa viiden aikaan jo ihan normikävijänä, mutta kisaajana se on vielä rajumpi. Olen tosi huono pitämään huolta itsestäni coneissa. Nykyään sentään muistan juoda, mutta ruokapuoli jää aina todella vajaaksi. Huonosti nukutut yöt eivät auta asiaa, mutta onneksi kerkesin torkkua ihan minimaalisen hetken takahuoneen sohvalla.

En osannut hirveästi jännittää kisaa, mikä ehkä puri nilkkaan itse esityksessä. Lähes aina ensimmäisenä esiintyvät ovat suurimman paineen alla; yleisö ei ole vielä aivan lämmennyt, joten ensimmäisten pitäisi vetää oma hommansa kotiin sekä osata lämmittää yleisö.

Tässä linkki meidän esitykseen, mikä näytettiin Traconin streamissä: God save the Queen. Ja itse koko stream:

Heti, lavalle astuessani huomasin kaksi asiaa: 1) siivet ovat päin helvettiä. Harjoituksissa siivet olivat toimineet niin nätisti kuin uskalsin toivoa ja nyt itse esityksessä ne päättivät pissiä muroihin. 2) yleisöstä kuului ihan hillitön pulputus, minkä vuoksi en kunnolla kuullut edes meidän taustanauhaa ja ajoituksia. Onneksi ajoitusten osalta kaikki meni hyvin, mutta näin esiintyjänä olen loukkaantunut. Vaikka esitykseni olisi kuinka paska, niin toivoisin silti saavani esiintymisrauhan ja sen verran kunnioitusta, että se viitsitään minulle antaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun nimenomaan Traconin yleisö ei osaa pitää turpaansa kiinni cosplay-kisojen aikana.

Oli sitten syynä yllämainitut tai ihan vaan väsymys, en myöskään itse päässyt aivan siihen tunnelataukseen, minkä sain aikaan harjoituksissa. Se on suurin asia siipien lisäksi, mikä minua omassa esityksessäni harmittaa. En pystynyt tuomaan lavalle parastani... taaskaan. Ja se harmittaa niin syvästi.

Teppo ja Pallenalikka

Lavasteena käytetty tuoli oli pitänyt raahata Traconiin Oulusta asti, koska Rorune ei olisi pystynyt istumaan koko päivän aikana ilman korkeaa selkänojatonta jakkaraa ja Traconin puolesta ei pystytty moista 100% varmuudella tarjoamaan.

Esityksen jälkeen pääsimme katsomaan muiden esitykset läpi ja, voi elämä! Kaikki oli niin hienoja! Yhyy... Kaikkien WCS-esitysten jälkeen oli sellainen olo, että meillä ei ole mitään saumaa pärjätä. Ei niin yhtään mitään.

NCC onneksi tarjosi pienen ajatuskatkon velloville ajatuksille siitä, että mitä olisin voinut tehdä paremmin, mihin kaikki tunne oli kadonnut ja voi vittu ne siivet. Voittaja oli päivän selvä jo viikko ennen Traconia, mutta onnea silti Rullarinkelille! Vedit hyvin.

Palkintojenjaon alkaessa itse olin ihan lahnana. Hirveästi koetin miettiä kakkos- ja kolmossijoja, että miten päin ne tulevat menemään. Kun oma kisanumeromme julkistettiin toiseksitulleeksi, olin hetken ihan tajuton ja sitten aukesivat padot. Se epäuskon määrä oli niin järkyttävä, että mikään ei pysynyt sisällä. Itkeä vollotin niin kovasti (vaikka onneksi se ei ainakaan streemissä niin hirveästi näkynyt), että myöhemmin totesin lettieni olevan ihan märät.

Kis kuvasi.

Maijan sanat minulle lavalla, kätellessä olivat ehkä tärkein ja merkittävin hetki koko tämän esityksen elämänprosessin aikana. Kiitos siitä.

Kaiken häkellyksen jälkeen onneksi tuli voittajan julkistaminen, mikä nosti taas hymyn huulille ja itkeminen hellitti hetkeksi. Veera ja Taija ansaitsivat voiton niin puhtaasti, että ei voinut olla kuin onnellinen. Niin taitavia ja symppiksiä molemmat. Parhaalle on hyvä hävitä. Onnea vielä kerran!

Taisin märistä ja itkeä jokaisen ihmisen kohdalla, jotka tulivat kisan jälkeen onnittelemaan ja kehumaan. Anteeksi, en oikeasti ole niin vuolas virta, mutta nyt oli tullut puun takaa ja pahasti.

Kisan jälkeen seurasi Miron ja tuomareiden palaute. Nauroin Miron palautteelle ihan kunnolla, koska palaute oli lähes sama vuosi sitten. Ehkä me joskus opitaan. Tuomareiden palaute oli hyvin pitkälti jo tiedostettuja asioita ja osa kompromissien tai selkeiden valintojen tulosta. Sain uusiakin asioita tietoisuuteeni, mutta enimäkseen oli tuttua. Osasimpa märsätä palautteessakin.

Siipien riisumisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen ruoka ja uni kutsuivat hyvin vahvasti.

Kageyama: Yaci, Hinata: Kangaskasa, Kuroo: Nabi, Oikawa: Anniilaugh
ja miä.

Sunnuntaina oli vuorossa kauan ja hartaasti odotettu Haikyuu!-ryhmä, jossa itse toimin ihmisproppina. Lähes koko päivä meni perseillessä erinäisten tahojen kanssa. En vieläkään pääse yli siitä, kuinka ihanoita ja kuumia ja pölijiä pallopoikia pääsin näkemään. Sisäinen fanityttöni oli aivan intopiukeana.

Shimizu Kiyoko ei ole mikään suuri toimija kyseisessä sarjassa, joten sain hyvin pitkälti vain katsoa ja ihailla muita laidasta. Puku on mukavin ikinä. En yleensä edes arkena käytä niin rentoja vaatteita muuta kuin kauppareissulla (20m) tai jos olen ryömimässä äipälle. Oli ihan hirmu mukava puku, mutta silti oli myös sellainen olo, että on joku puku päällä. Enkä myöskään ollut täysin sokea, vaikka laseissa olikin plussaa.

College-puku on college-puku.
Kis kuvasi.

Ohjelmat menivät ihan sivu suun, kun kelloa ei osannut katsoa. Kaikenmoista muuta sekoilua ohjelmien kanssa oli myös. Kävimme sentään tarkastamassa esityskisan. Tanssiesitykset olivat näköjään löytäneet Traconin aivan hyökyaallon tavoin. Blast from the past. Takelteleva juonto söi jonkun verran omaa katsojakokemustani, mutta kokonaisuudessaan kisan taso oli ihan ok. Top3 olisin kuitenkin rakentanut itse vähän eri palikoista.

(Edelleen harmittelen sitä, että Traconin esityskisassa ei arvioida pukuja...)

Arvostin.

Näin sentään Tracon Dance medleyn! Ryhmien määrä oli kasvanut viimevuodesta, mutta kaikki olivat jälleen aivan hirmu taitavia. Harmikseni katsoin suurimman osan tansseista juuri siitä laidasta, jossa aurinko paistoi suoraan silmiin. Ei ollut kivaa se, mutta tanssit oli hyvejä.

Kaiken peeloilun ja perseilyn keskellä en edes päässyt käymään myyntipöytäsalissa koko viikonloppuna. Taidekujan sentään pääsin kiertämään pikaisesti, mutta en niin hartaasti kuin olisin toivonut. Kiireetön hurdur-päivä oli ihan hyvää vastapainoa lauantain täpinöille. Pääsimme myös lähtemään kerrankin ajoissa, vaikka oli ihan bybbyä sanoa taas heipat Kisulle, joka asuu ihan liian kaukana.

Tässä jälkijunasta on tullut pohdittua ja mietittyä kaikenlaista; mm. sitä, että voinko oikeasti olla iloinen tästä sijoittumisesta, koska en itse nähnyt siihen mahdollisuutta? Tai onko jotenkin typerää olla iloinen sijoituksesta, koska niin moni pari joutui perumaan? Olisiko koko homma mennyt uudella tavalla, jos peruutuksia ei olisi tullut niin paljon? Näiden mietteiden takia en ehkä osaa olla niin iloinen tai edes yhtään ylpeä sijoituksesta.

Kotimatkalla.
Teppo, vaihtariapinat, Soffin sammakot ja Pallenalikka.

Tracon itsessään oli minulle hirmu mukava tapahtuma. Olen aina pitänyt Traconista, eikä ole epäilystäkään siitä etteikö se olisi minulle Se Paras tapahtuma vuodessa. Harmittaa vaan nyt, kun en kerennyt nähdä mitään ohjelmaa. Animemusat, mysteerit ja kengät menivät kaikki ohi. WCS ei olisi sijoituksen suhteen voinut mennä meillä paremmin, mutta oma suoritukseni jäi taas laihaksi. Silti minulla oli hurjan hauskaa. Ihmisiäkin kerkesi nähdä vähäsen.

Fukka kiittää ja kumartaa.

Korpinmusta

Heiiiiiiiii!

Tracon on kohta täällä! Tracon on kohta täällä! Yay! Elämän muutkin asiat alkavat loksahdella paikoilleen, joten en voi olla muuta kuin aivan supermielissäni! JA! Pääsen Traconissa näkemään rakkaita, joita en ole nähnyt aivan liian pitkään aikaan! Oikeasti itken jo siitä ajatuksesta, että pääsen näkemään ihmisiä ihan kohta. On vaan ollut niin hullun kova ikävä.

Traconin pukuhommelit ovat varsin hyvällä mallilla, koska kaikki on muutamaa punaista raitaa ja saksen napsaisua vaille valmista! Hurrå! Kaksi uutta pukua, joista en voi olla muuta kuin intopiukeana joka suuntaan. WCS-puvusta en kerro vielä yhtään mitään (hups sanoin sen ääneen), mutta tästä toisesta rakkauslapsesta voin hyvinkin sepostaa jotain näin coniviikon tiimellyksessä.

Sain eräältä porkkanan, joka sattui osumaan hyvin syvälle sieluun. Hurahdin tunteelliseen lentopalloiluun tuossa joskus keväällä ja voi sitä halua tehdä joku hahmo. Haikyuu on kuitenkin perusurheiluanimu, jossa hahmot ovat 1) miessukupuolisia, 2) urheilijoita ja 3) aika vähän muissa kuin pelivaatteissa. Vaikka pelaajissa on hirveästi hahmoja, joita haluaisin tehdä, niin en, koska A) ei tällä naamalla ja B) ei tällä perseellä. Onneksi sarjassa on myös muita kivoja hahmoja :)

Shimizu Kiyoko

Shimizu on kiva ja ihana ja juuri sopiva puku tällaiseksi pikarykäisyksi (+aina on kiva tehdä lisää yksinkertaisia takkeja). Minulla myös sattumoisin oli jo jemmassa Neiti Managerille sopivat kengät. Eli niistä tuli aloitettua.

Henshin!

Vanhat sisäpelikengät saivat väistyä, kun jalkafyssari antoi tuomion ja nämä jäivät käyttökelvottimiksi. Onhan näillä ikääkin jo sen yli kymmenen vuotta, joten ihan hyvä oli ostaa uudet tilalle. Hamsteri kun olen, en kuitenkaan heittänyt niitä menemään vaan pidin tallessa juurikin cosplay-mielessä. Kuten näkyy, värilliset osat maalasin kangasmaalilla valkoisiksi ja tuohon päälle olisi vielä tarkoitus maalailla muutamat punaiset viirut.

Ennen maalausta kengät kuitenkin joutuivat Ihmesieni-käsittelyn alle, koska olivat hyvin nuhjaantuneet. Ihmesieni, paras sieni.

Mitä on valkoinen?

Kankaaksi onnistuin löytämään yllättävän kivan ja ihanan puuvillacollegen, mutta jokin Tracon-kirous on kai ylläni, koska jouduin vähän sumplimaan kangaskaupassa. Kangasta ei ollut tarpeeksi... tai siis oli, mutta viimeisen metrin kohdalla olikin ammottava aukko, josta olisin mahtunut ryömimään läpi. Näen takaumia Edeasta ja kangasongelmista...

Näin meillä kuivataan kankaita.

Collegepuvusta ei ole mitään kovin erityistä kerrottavaa tai edes kuvia, koska kokomusta ei kovin hyvin suostunut kuvattavaksi rajallisesti valaistussa kotionkalossani. Olisin kyllä halunnut vähän siromman ja notkeamman vetoketjun, mutta en löytänyt moista yhdestäkään ompelutarvike- tai kangaskaupasta tässä kaupungissa.

Snip snäp ja surrur. Niin valmistui puku ja koska halusin Karasunon selkäpainatuksesta oikeasti siistin ja kunnon pesunkestävän kiikutin takkini paitapainoon. Olen niin älyttömän huono sabluunoiden ja painamisen kanssa, että moisen monimutkaisuuden mieluusti jätän sellaisille, jotka sen oikeasti osaavat. Oulu ei kuitenkaan halunnut tarjota minulle mahdollisuutta tähän helppouteen, joten jouduin kokeilemaan jotain uuttaa.

Voi ahdistus...

Tulostettavia painokuvia. Noh... Oma tulostimeni on paskakasa, mutta onneksi ystävät on ihania ja pääsin lainaamaan heidän vempaintaan. Rintamuksen ICS-logo ei jännittänyt yhtään ja otin siitä useamman kuvan, että voin testata ensin, mutta Karasunon kanji-hirvitys pukkasi hikeä otsalle. Ja onneksi tosiaan otin testiversioita, koska paketin mukana tuli kahdet ohjeet, jotka olivat molemmat osittain vajaat... eli ensimmäinen testi jäi vain palaksi paperia, kun toisissa ohjeissa ei muistettu mainita, että kalvo pitää irrottaa ennen silitystä kankaalle... Voi elämä... Lopulta homma oli helppoa ja näpsäkkää.

Tämä hirviö.

Minä inhoan kohdistamisata niin suuresti. Jos olisin halunnut kaikista merkeistä mahdollisimman siistit olisin joutunut leikkaamaan ne kaikki erikseen ja kohdistamaan kaikki yksitellen. Ei kiitos, eli jätin merkkien välille tuolliaset pienet kiinnikkeet. Tämä jännitti niin kovin silitys vaiheessa, mutta onnistui lopulta prikulleen niin kuin piti. Ah sitä onnistumisen iloa.

Se on valmis. Ilmeeni kertoo kaiken.

Peruukin saapumista jännitin myös. Olin jotenkin jo asennoitunut siihen, että peruukki tekee Kagomet ja jättää tulematta, vaikka koko muu puku on valmis. (Sisäisesti olin niin ahdistunut, kun en osannut edes ajatella, mitä laitan päälle sunnuntaina, jos peruukki ei tule ajoissa.) Ja sitten se kuitenkin tuli ihan hyvissä ajoin. Jee!

Näytän kuolleelta tuon oranssin sävyn kanssa.

Peruukki ei edes hirveästi tarvinnut muokkausta. Suoristusrautaa ja otsatukan leikkuu. Katson vielä makutuomareiden kera lyhennänkö otsatukkaa vielä vähäsen. Nyt, kun löysin hyvät silmälasitkin, voin mallailla otsiksen pituuden kuntoon. Hieman sinertävää peruukkia olisin toivonut, mutta tämä on silti käypä.

En ihan oikeasti malta odottaa Traconia ja varsinkaan sunnuntaita, koska kaikkea jännää! Nähdään siellä!

Fukka kiittää.