Vajaa ikemen-miehitys - Kotae Expo 2025

Momoi!

Sydän sanoo, että makaa sohvalla ja katso leffaa. Järki kuitenkin sanoo, että kirjoita Kotaesta ennen kuin kuukausi vaihtuu ja olet jälleen kiiresuossa. Järki voitti, joten here we go! Kotae Expo järjestettiin 22.-23.11.2025 toisen kerran koskaan Tampereen Urheilu- ja messukeskuksessa. Tämä oli minulle ensikosketus Kotaeen, ja reissun osalta sattui jos jonkinmoista kommellusta jo ennen varsinaista matkaa ja tapahtumaa, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni Kotaesta.

Gojo sai tän mukaan kunnolla köniin >:(

Mietin ja pohdin kovasti sitä, mitä pukuja ottaisin mukaan Kotaeen. Tiesin varmaksi sen, että Zelda ei valmistuisi ajoissa. Hetken elin toivossa, että olisin voinut saada Jinshin valmiiksi, mutta minusta riippumattomista syistä en ehtinyt edes aloittaa koko pukua. Päädyin kaivelemaan fiiliksiä vanhojen pukujen osalta, ja pidin pienen äänestyksen Instagramin puolella neljän hahmon välillä. Äänestyksessä osallisena olivat Gakupo, Gojo, Kaname ja Hauru, ja Gakupo voitti äänestyksen aivan ylivoimaisesti, mutta yllättävästi Kaname tuli perässä toiseksi. Ensimmäinen suunnitelma oli siis ottaa nämä kaksi pukua mukaan Kotaeen, mutta suunnitelma muuttui osittain vielä sillä hetkellä, kun olin pakkaamassa. Pitkä peruukki kahtena päivänä putkeen ei jotenkin tuntunut yhtään houkuttelevalta, joten Kaname jäi kotiin ja pakkasin mukaan Gojon.

Heillä on aina luksusta.

Tavallaan yhtenä vastoinkäymisenä Kotaen osalta oli se, että en saanut perjantaita vapaaksi töistä, ja jouduin siksi lähtemään matkaan toivottua myöhemmin. Lisäksi koko työviikko ennen Kotaea oli yhtä sirkusta ja sekoilua. Tämänkin lisäksi olin ollut nuhainen koko viikon, joten stressitekijät olivat aivan taivaissa. No, Tampereelle päädyttiin kuitenkin jokseenkin ihmisten aikaan, mutta kyllähän tuo päivä pitkältä tuntui. Onneksi Gakupo ei vaadi sen kummempia valmisteluja edellisenä päivänä, koska en olisi yhtään jaksanut säätää mitään.

Sitten hyppy Kotaeen!

Lauantaina vedin tosiaan niskaan Gakupon. Päivä ei lähtenyt käyntiin kovinkaan mallikkaasti, koska meikkaaminen ei omasta mielestäni ihan onnistunut. Keskittymiskyky oli miinuksen puolella ja naama käyttäytyi vähän erikoisesti. Tällä hetkellä ihoni kärsii muutenkin kuivuudesta, mutta epäilen, että hotellin ilmastointi ei myöskään auttanut asiaa, vaikka yritinkin tehokosteuttaa naamaani. Meikkimorkkiksesta huolimatta puin herran osittain päälle ennen kuin hyppäsimme taksiin ja huristelimme kohti Tampereen messukeskusta.

Jossain tuolla siintää pukuhuone.

Paikanpäällä meitä oli vastassa jonoja jonojen perään. Aluksi jonotimme pääsyä sisälle ja vaihtamaan liput rannekkeisiin. Messukeskuksen aulassa oli tosi kehnosti opasteita lipunmyynnin ja -vaihdon osalta, mikä aiheutti kaaosta. Tuurilla pääsimme nopeasti vaihtamaan rannekkeet, minkä jälkeen minä suuntasin cosplay-pukuhuoneisiin pukemaan loputkin puvusta päälleni.

Cosplay-pukuhuoneina toimivat tavalliset urheiluhallipukkarit (duh) pitkän ja kapean käytävän varrella. Pukkareista ei valitettavasti löytynyt kokovartalopeilejä tai pistorasioita (tai ainakaan siitä pukkarissa, jossa itse vierailin). Tämä ei onneksi minua hidastanut, mutta aiheutti kuitenkin sen, että esim. kuumaliimausta harrastettiin tuon kapean käytävän lattialla. Ilmeisesti myös tarvittaessa silitys suoritettiin käytävällä, koska silityslautoja oli nojailemassa käytävän seinään useampi kappale. Muutoin pukuhuoneet toimivat tarkoitukseensa oikein mainiosti ja olivat vielä tilavat.

Mukana Anniilaugh.
Toinen meistä on hehkeä. Minä en.

Kun lopulta olin sonnustautunut koko pukuun ja pääsin tutustumaan muuhun tapahtumapaikkaan, ensimmäinen vaikutelma paikasta oli TILAVA. Messukeskuksen halleissa on todella tilaa, mutta myös istumapaikkoja ja pöytiä löytyi kivan paljon. Kertaakaan tapahtuman aikana ei tarvinnut hakemalla hakea istumapaikkaa. Valtaisat hallit myös mahdollistivat sen, että tilassa riitti ilmaa hengittää koko tapahtumapäivän läpi. Mm. taidekuja, kirpputori, jotkin aktiviteetit ja edustuskojut olivat A-hallin puolella. E-hallin puolelta löytyivät Päälava sekä myynti- ja artesaanipöydät.

Tässä n. puolet A-hallista.

Koko tapahtuman ajan kaipasin fyysistä käsiohjelmaa, jossa olisi ollut edes pelkkä ohjelmakartta sekä kartta tiloista. Tilojen karttoja oli esillä useammassa paikkaa tapahtuma-alueella, mutta näin ensimmäistä kertaa messukeskuksessa vierailevalle omaa karttaa olisi kaivannut jo ennen conialueelle astumista. Itse pidän fyysisestä ohjelmalehtisistä myös siksi, että mitään ei tarvitse zoomailla nähdäkseen asioita. (Plus käytän ohjelmakarttaa myös näiden kirjoittelujeni jäsentelyyn.)

Oli pakko ottaa kuva, että löysi mihinkään.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten taidekuja oli sijoiteltu, sekä siitä, kuinka väljäksi myyntisalin käytävät oli jätetty. Ei tullut yhtään tavanomaista pakokauhuntunnetta, mikä yleensä valtaa kehon tapahtumissa pöytiä kiertäessä. Mitään mahtaisia ostoksia en tällä kertaa tehnyt, vaikka myyjiä oli joka lähtöön. Vähän tuli kuitenkin tärkeitä hankittua.

E-hallin ostariosuus

Pienet ostokset

Lauantaina oli suuri yritys päästä johonkin ohjelmaan, mutta pööpöillessä ja pyöriessä lähes kaikki kiinnostava ohjelma vain meni ohi. Lisäksi oli hieman hämmentävää ottaa selkoa ohjelmakartasta, koska ohjelmaan oli niin paljon, että se oli jaettu molempien päivien osalta kahteen eri taulukkoon. Säälittävintä oli ehkä se, miten olimme Anniilaughn kanssa puhuneet koko päivän siitä, kuinka olisi kiva päästä katsomaan rakugo-ohjelmaa, joka pyöri useamman kerran päivässä. Jotenkin kuitenkin onnistuimme sivuuttamaan sen molemmilla kerroilla.

Fiilis 5-

Osittain tuntemattomasta syystä olo Gakupon kamppeiden sisällä alkoi nopeasti käydä tukalaksi. Osan olosta selittävät puhtaasti herran kengät, jotka eivät todellisuudessa minulle sovi jalkaan koon tai lestin puolesta. Yleensä kestän ihan hyvin pukujen aiheuttamaa aistikuormitusta, mutta tällä kertaa kehoni alkoi pettää. Tämän vuoksi lähdin vaihtamaan siviilivaatteet päälle jo ennen cosplay-kisojen alkua. Kohdatessani tuon armottoman pitkän käytävän cosplay-pukkareille jälleen kerran, olin ehkä valmis vähän jopa itkemään.

Ei pysty, ei kykene.

Gakupoa oli kiva pitää päällä sen, mitä se kesti. Jokin jännittävä ominaisuus tällä hahmolla on, koska, vaikka puku on nyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta vanha, se jaksaa vetää minua ja muita puoleensa. Minua, joka haluan sitä käyttää ja korjailla aina uudestaan, mutta myös muita, sillä sain osakseni niin paljon hämmentävää ihastelua Gakupona. En muista, milloin minusta olisi tapahtumassa pyydetty niin paljon kuvia kuin nyt, minkä lisäksi puku aiheuttaa joissain ihmisissä hyvinkin voimakkaita reaktioita.

Nyt jälkijunassa, kun tätä aamun selfietä tuijaa, huomaa naamasta jo epätavallista pöhöttyneisyyttä.

Kuoriuduttuani Gakupon kamppeista oli aika vetää ruokaa naamariin ja sen jälkeen suunnata kohti cosplay-kisoja. Kisakatsomoon olikin sitten ihan kunnon jono, jonka mittaa emme aluksi edes tajunneet, koska se kiemurteli käytävältä halliin, verhon taakse ja muutaman mutkan kautta lopulta päälavan saliin. Onneksemme porukka mahtui hyvin katsomoon ja meillä kävi kohtuullinen tuuri istumapaikkojen kanssa. Pääsimme istumaan katsomon halki kulkevan väylän jälkeen ensimmäiseen penkkiriviin, ja koska katsomo oli yhdessä tasossa, näimme noilta paikoilta paremmin kuin keskeltä katsomoa.

Kansallislajimme: Jonotus (Hard mode)

Kotaen cosplay-kisoissa kilpailtiin kolmessa eri formaatissa; esityskisa, CMV-kisa ja craftmanship-kisa, jossa puolestaan oli kolme eri taitokategoriaa. Olin aikaisemmin ihmetellyt Kotaen esityskisan musikaaliteemaa ja vasta kisoissa minulle todella valkeni, mistä on kyse. Sinänsä ihan hauska konsepti, mutta luulen, että se tavallaan kuratoi kisaan hieman liian samantyylisiä esityksiä. Ainakin näin minä sen koin. Pukukisojen puolesta en hirveästi voi sanoa mitään, koska istuimme niin kaukana lavasta, että pukujen yksityiskohtia oli aivan mahdoton nähdä. Myöskin tasakatsomo toi kisojen seuraamiseen omat haasteensa.

Lava on tuolla jossain.

Lauantaina kisojen jälkeen ei tullut edelleenkään käytyä missään muussa ohjelmassa, vaikka esim. useampi cosplay-ohjelma olisi ollut tarjolla. En tiedä, mihin tuo aika meni. Omat aivoni taisivat olla jo niin täynnä sahanpurua tuossa vaiheessa, että viimeiset ajatukset hukkuivat jonnekin. Kuitenkin varmaan yksi parhaista tapahtuman anneista oli pehmiskoju, jota pääsin vihdoin hyödyntämään päivän päätteeksi.

Pehmis best

Poistuimme paikalta bussilla, joka oli aivan täyteen ammuttu. Väsy oli suuri ja bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin pesemään naamani Gakupon meikeistä ja kävi ilmi, että olin kai saanut jonkinmoisia ärsytysoireita meikeistäni. Silmäluomeni olivat aivan turvoksissa ja ripsirajassani oli pieniä paukamia. Testissä oli uusi ripsiväri, jonka uskon syylliseksi. Jo aikaisemmin päivällä silmäni olivat alkaneet vuotaa aivan vuolaasti, mutta ajattelin sen johtuvan vain kuivista silmistä, mikä ei talviolosuhteissa ole tavatonta. Illasta silmien kuivuus kävi jo hankalaksi ja myöskin väsy painoi entistä enemmän. Ruokaa haettiin lähimmästä kaupasta, koska mitään muuta ei olisi jaksanut edes ajatella. 

Meidän yhteinen Girl Dinner
Kuulemma nukahdin tämän jälkeen niin nopeasti, että Anniilaughilla jäi juttu kesken.

Sunnuntai aamuna heräsin ja minua tervehti peilistä maailman turvonneimmat silmät sekä herneen kokoinen huuliherpes. Totesin jo tuossa hetkessä, että sunnuntai mennään siviileissä ilman mitään meikkiä. Reissustressi ilmeisesti oli tehnyt tehtävänsä ja päättänyt puolestani, että sunnuntai päivä otetaan rennommin. Tämä harmitti aika lailla, koska minulle pukujen käyttäminen on merkittävä osa harrastamista. Nyt kävi näin, joten Kotaessa pukuja oli päällä lähes ennätyksellisen vähän aikaa.

Elikoille kulttuuria

Sunnuntaina pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin katsomaan rakugoa! Oma kosketukseni tähän taiteeseen on pelkästään animen ja YouTuben kautta japaninkielellä. Oli jännittävää nähdä rakugoa ensimmäistä kertaa suomeksi. Noin puolet itse ohjelmasta oli kerrontaa siitä, mitä rakugo itsessään on, ja sen historiasta. Toinen puolisko oli sitä itseään. Pääsimme kuulemaan tarinan miehen ja tanukin kohtaamisesta, mikä oli oikein hauska aloitus päivälle. Nautin suuresti siitä, miten esityksessä käytettiin murteita eri hahmoilla.

Tuolla sinisellä matolla oli pukuilijoita!

Puolivahingossa päädyimme seuraamaan sunnuntain Kotae Cosplay Foxwalkia (siis niin hyvä nimi), koska parkkeerasimme taukoilemaan A-hallin pöytiin ennen sen alkua. Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että cosplayta pääsee esittelemään tällä tavalla matalalla kynnyksellä, ja vaikka vähän tavallaan harjoitella kisaamista. Harmiksemme kuitenkin pukuja esiteltiin hallin katsomoita päin, joten me näimme omalta pieneltä parkkikseltamme lähinnä selkiä :D

Piiiikkasen jäätiin takapenkkiin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä kuulemassa höpinää Alfred J. Kwakista. Ohjelman tarkoitus oli tuoda esiin sarjan edelleen ajankohtaisia teemoja, mutta enemmän koin sen jäävän vain eräänlaiseksi luetteloksi sarjan tapahtumista. Viihdyin ohjelmassa hyvin, mutta olenkin katsonut sarjaa viimeksi mukelona. Jos sarjan tapahtumat olisivat olleet paremmin muistissa olisi ohjelma voinut kääntyä tylsemmän puoleiseksi. Asiat kerrottiin ja tuotiin esiin ihan hauskalla tavalla ja hyviä vitsejäkin sekaan mahtui, mutta olisin kaivannut enemmän peilaamista tämän päivän kulttuuriin. Ihan loppuun asti emme ohjelmaa kuitenkaan jääneet kuulemaan, koska se kesti 1,5h ja koimme sopivaksi hipsiä muihin maisemiin.

Fiiliksemme jonossa

Tapahtumapaikalta poistuminen oli oma episodinsa. Pihalla odotti hillitön loskakeli ja aivan jäätävä jono bussiin. Lopulta nöyrryimme ja liityimme jonon jatkoksi. Onneksi olin ostanut liput myöhempään junaan, koska en tiedä millaisilla kierroksilla olisin käynyt, jos olisi pitänyt yrittää aiempaan. Onneksi matkatavarat oli saatu jemmaan hotellille, eikä niitä tarvinnut raahata kuin asemalle loskan ja lätäköiden läpi.

Loppuun vielä positiivinen löytö; uusi MUNVÄRINEN haori!

Sellainen oli Kotae Expo minun osaltani. Ei mikään hohdokkain reissu millään muotoa, mutta nyt se on takana. Vastoinkäymiset reissussa ja sitä ennen verottivat kokemusta, mutta ehkä Kotae Expo ei ole muutenkaan tapahtuma minua varten. Tilojen puolesta se on oiva hengasutapahtuma, mutta itse tykkään käydä katsomassa ohjelmia pööpöilyn ohella. Vaikka mielenkiintoista ohjelmaa olikin tarjolla, tuli vähän sellainen olo, että se on suunnattu tuoreemmalle ja nuoremmalle yleisölle. Minulle myös yhtenä isona miinuksena on Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen sijainti. Ilman omaa autoa sinne kulkeminen on puhtaasti työlästä. Tapahtumapaikan läheisyydestä ei juurikaan löytynyt mitään majoitusratkaisuja. Bussilla matkustaminen tapahtumaan oli suorastaan hirveää, koska bussit olivat niin täynnä tullessa ja mennessä. Taksista puolestaan sai maksaa hunajaa.

En sano lopullisesti ei Kotaelle, mutta varmasti tulevaisuudessa tulen harkitsemaan osallistumista hyvinkin hartaasti.

Fukka kiittää!

PS: I’m back in the game! Cosplay-jutut ovat edenneet, mutta niistä lisää tulevaisuudessa. Myöskin yritän saada kasattua liima-asiat tänne blogiin vielä tämän vuoden aikana :_D

Itsevarmasti väärässä

Heipähei

Jaoin tässä hiljattain vähän ajatuksiani Instagramin puolella, kun vastaan tuli Amazonia Cosplayn kela siitä, kuinka vaikeaa nykyään on löytää internetistä hyödyllisiä ja paikkaansa pitäviä ohjeita asioiden tekemiseen. Tämä sai aikaan ihan positiivista kuhinaa Instagramin DM:en puolella. Pohdin, että pitäisikö minun kirjoittaa aiheesta vähän enemmän tänne blogin puolelle, ja kun kattavampaa merkintää minulta erikseen pyydettiin, niin tässä sitä nyt sitten tulee.

Sanotaan tähän väliin, että jälleen kerran ajatusten jäsentely oli hyvin haasteellista ja tekstiä piti viilata moneen kertaan. Jossain välissä minulla oli noin 12 sivua tekstiä seulottavana. Olen yrittänyt karsia ja tiivistää parhaani mukaan, mutta tekstillä on silti mittaa.

Jaoin kelan IG-tarinoissa, ja tässä ajatuksia siihen liittyen.

Nykypäivänä netti pursuaa kaikenlaisia tutoriaaleja ja ohjeita vaikka ja minkä tekemiseen. Cosplay-ohjeet ja -tutoriaalit ovat ihan oma kategoriansa tässä suossa. Ongelmana kuitenkin on se, että tuosta valtaisasta informaatiotulvasta on entistä vaikeampaa suodattaa se oikeasti pätevä, käytännöllinen ja hyödyllinen informaatio. Etenkin, jos tietämystä aiheesta ei ole jo entuudestaan olemassa, mutta myös silloin, kun tarvitaan hyvin spesifiä ja tarkkaa tietoa. Kelassaan Amazonia Cosplay puhuu siitä, miten niin moni on ”itsevarmasti väärässä” (confidently wrong) ja ajatuksesta, ”kuinka saman tien, kun jonkin asian on oppinut tekemään, olisi pätevä tekemään siitä ohjeen, vaikka todellisuudessa ei tietäisi aiheesta kunnolla mitään.” Olen hyvin vahvasti hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Luotettavan, pätevän, hyödyllisen ja joissain tapauksissa turvallisen informaation tai tiedon tuottaminen vaatii perehtymistä, kokemusta, testausta ja vertailua. Toisin sanottuna paljon työtä.

Näihin kahteen kuvaan yritin tiivistää asian jotenkuten.

Siitä ei ole kauaakaan, kun vastaani tuli myös erään kohtuu kuuluisan pukuilijan IG-postaus, jossa hän esitteli erästä puvun osaa, jonka hän oli juuri valmistanut. Tuossa postauksessa tämä pukuilija kertoi siitä, kuinka tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on tehnyt tai valmistanut mitään vastaavaa. Hän kertoi myös avoimesti siitä, mistä lähteistä oli saanut ohjeet kyseisen tuotteen valmistukseen. Olen itsekin perehtynyt näihin käytettyihin lähteisiin, ja ne olivat mielestäni luotettavia ja niiden taustalla on paljon osaamista ja tietotaitoa. Tämä jokseenkin kuuluisa pukuilija kertoi myös aikeistaan tehdä tuon yhden ainoan oman kokemuksensa ja muilta saadun ilmaisen tiedon pohjalta oman tutoriaalin aiheesta ja vieläpä myytäväksi. Eli juuri se ilmiö, josta Amazonia Cosplay puhui kelassaan.

Tämä sytyttää minun kohdallani kävyn tuleen jo pelkästään sillä, että aikaisemmin ilmaiseksi tarjottua pätevää tietoa hyödyntäen tämä pukuilija meinasi itse laittaa homman rahoiksi. Asiaa ei paranna myöskään se, että tällä pukuilijalla ei varsinaisesti ole mitään koulutuksellista tai muuta vastaavaa pätevyyttä opastaa muita kyseisellä osa-alueella. Sen sijaan, että hän olisi vain jakanut eteenpäin hyvää, kattavaa ja pätevää tietoa, joka on ilmaiseksi ollut saavutettavissa, hän on päättänyt suodattaa tämän tiedon oman puutteellisen osaamisensa läpi ja myydä sitä eteenpäin. Minun korvaani tämä ei kuullosta ihan eettisesti pitävältä skenaariolta.

Tässä on kuvasarja siitä, miten aikanaan tein Fujimoton nenän. Myöhemmin sain kyselyitä siitä, voisinko tehdä aiheesta kunnon tutoriaalin, mutta lopulta en koskaan sitä tehnyt.
Itse kaivelin tietoa tähän hyvin sekalaisista paikoista enkä kokenut onnistuneeni, joten en nähnyt järkeväksi tehdä ohjetta.

Ennen kuin kukaan lähtee teroittamaan talikoita tai kaivamaan soihtuja esille, kerrottakoon, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että cosplay-tutoriaaleja tai ohjeita tehdään ja jaetaan tai että joku elättää itsensä cosplayn avulla. Itsehän olen vuosien varrella kerännyt aivan valtavan määrän tutoriaaleja eri aiheista ja lähteistä. Tiedon jakaminen lisää tämän harrastuksen saavutettavuutta, ja sehän se vasta on parasta paskaa, mutta siinä on aina ero, miltä pohjalta ja tarkoitusperillä tietoa jaetaan. Uskon, että cosplay-harrastusta auttaisi se, että hyödyllinen ja pätevä tieto olisi helposti löydettävissä. Tätä ei kuitenkaan edistä yllä kuvatun tapauksen kaltainen toiminta, joissa hyödyllisten lähteiden jakamisen sijaan lähdetään itse puoskaroimaan ja mahdollisesti myymään vääristynyttä tai puutteellista tietoa, kun todellista osaamista ei ole taustalla.

Kuvakaappaus Simplicityn nettisivuilta.
Tietääkseni Yaya Han on täysin itseoppinut cosplayn kuningatar. Arvostan sitä, että Yaya on tehnyt yhteistyötä isojen kaavafirmojen kanssa sen sijaan, että olisi omin nokkineen lähtenyt suhmuroimaan kaavoja myyntiin. Tämä tietenkin on ihan eri tavalla mahdollista Yaya Hanille, toisin kuin pienemmän luokan cosplay-persoonille.

Itse vaatetusalan koulutuksen käyneenä näen jatkuvasti cosplay-tutoriaaleja ja -ompeluohjeita, joissa käytetyt menetelmät eivät ole oikeaoppisia, tehokkaita tai käytännöllisiä. Välillä ohjeet ovat sellaisia, että saman asian voisi ylipäänsä tehdä paljon helpommin tai paremmin jollain toisella tavalla. Minulla on se valttikortti, että tiedän aiheesta tarpeeksi tunnistaakseni jyvät akanoista. Suurella todennäköisyydellä sama ei kuitenkaan päde esim. aloitteleviin cosplay-harrastajiin, joilla ei ole mitään tai on vain vähän harrastusta tukevaa kokemusta, saati koulutusta. Tällöin luultavasti tukeudutaan siihen, mikä on parhaiten näkyvillä tai helpoiten saavutettavissa: isojen cosplay-nimien tuottama sisältö ja samat puhkipureskellut tekniikat, joista pukkaa tutoriaalia joka tuutista ja jotka jäävät lähinnä pintaraapaisuksi.

Jatkuvasti näen sitä, että tutoriaaleissa sun muissa ei osata käyttää saumanvaroja hyödyksi. Sillä nimittäin on väliä piirtääkö saumanvarat minkäkin levyisiksi tai vähän sinne päin.
Keithin kengät olisivat olleet yksi Saatanan työmaa, jos saumanvarat eivät olisi olleet kohdillaan. 

En sano sitä, että kaikkeen pitäisi olla virallinen koulutus, jotta voisi olla osaava ja pätevä. Asioita voi oppia koulujen ulkopuolellakin, mutta koulutuksessa on se hyvä puoli, että siellä yleensä on jonkinlainen valvova elin, joka varmistaa, että asiat on opittu oikein. Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ompelemisen ja kaavoittamisen voi oppia itsenäisesti, mutta se vaatii perehtymistä luotettaviin tietolähteisiin, kriittistä silmää ja ymmärrystä. Jotkin osa-alueet cosplayssa voivat myös olla sellaisia, että niihin ei voi suoranaisesti kouluttautua, koska tekniikat ja menetelmät ovat syntyneet harrastajien työn ja kokemuksen tuloksena. Samalla kuitenkin näen yhtensä kompastuskivenä sen, että yhteisön sisällä tukeudutaan vain yhteisön sisäisiin lähteisiin. Geeniallas jää tuolloin aika niukaksi, ja voi kuvitella, mitä siitä seuraa. Useimmat tekniikat esimerkiksi vaatteiden valmistuksessa ovat syntyneet cosplay-yhteisön ulkopuolella, ja sama pätee moneen muuhunkin.

Tässä muuten aivan mahtava suomenkielinen laitos, jos kaipaa ohjeita ja osviittaa korsettien tekemiseen. Ei tämä ihan cosplay-tutosta mene, mutta jokseenkin läheltä liippaa.

Jos mietitään joitain cosplayssa usein käytössä olevia ”kovia materiaaleja” kuten worblan kaltaiset matalalämpömuovit tai EVA-muovi. Näitä nykyään cosplayssa yleisesti käytettyjä materiaaleja ei kuitenkaan ole historiallisesti ollut olemassa kovinkaan pitkään, joten ei myöskään niiden työstämisen menetelmiä. Toisin sanottuna ne ovat mahdollisesti vielä kehitysvaiheessa. Verrattuna esimerkiksi ompeluun ja ompelutekniikoihin, worblan ja EVA:n käyttö on kohtuullisen uutta. Ompelutekniikat ja menetelmät ovat saaneet kehittyä jo satoja vuosia, koska vaatteita on tehty jo ennen ompelukoneen keksimistä. Väitän, että cosplayssa käytössä olevat matalalämpömuovien työstötekniikat ja -menetelmät ovat syntyneet paljolti tämän harrastajakunnan sisällä. Matalalämpömuoveja on kuitenkin käytetty myös ihan muilla aloilla jo vuosikymmeniä. Sanooko Aquaplast tai Ezeform kenellekään mitään?

Kuva: Kifia
Voi Wonderflex, mihin katosit?
Houzukin otsakyrsarvi taisi olla viimeinen Wonderflex tekeleeni enne kuin tuli worbla ja korvasi sen.

Vaikka kokemus cosplayn harrastamisesta ja pukujen tekemisestä usein auttaa siinä, että menetelmät ja tekniikat muuttuvat pikkuhiljaa oikeaoppisempaan suuntaan sekä tietotaito eri osa-alueista karttuu, ei se kuitenkaan takaa näin tapahtuvan. Joku harrastaja voi tehdä saman asian väärin tai epäpätevällä tavalla 10 vuotta tai vältellä jonkin asian tekemistä ihan yhtä kauan. Kysymys on pitkälti siitä, miten paljon aiheeseen tai vaikka uuteen tekniikkaan perehtyy muutenkin kuin lonkalta tekemällä. Joitain asioita voi tietenkin oppi myös puhtaasti tekemällä, mutta uskoisin, että muunkinlaisella perehtymisellä on paljon merkitystä.

On kai olemassa jokin sanonta siitä, että, mitä enemmän oppii ja saa tietoa jostain asiasta, sitä paremmin ymmärtää, miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Toisin sanottuna, jonkin verran osaamista kartuttanut vasta-alkaja luulee tietävänsä aiheesta X yllin kyllin, koska ei vielä ymmärrä, kuinka paljon hänellä on vielä oppimatta. Tämä varmaan on se potentiaalisin ryhmittymä, josta nämä ’itsevarmasti väärässä’ olevat yksilöt myös nousevat esille. Silti yhdellä osa-alueella kokenut ja loistava pukuilijakin voi olla täysin ummikko jossain toisella asiassa. 

En osaa kaavoittaa kenkiä, joten käytän niissä usein kelmutus-teippaus-menetelmää. Itse en kuitenkaan koskaan ostaisi tällä menetelmällä valmistettuja vaatteen kaavoja, enkä myöskään itse käytä tätä vaatteiden kaavoittamiseen.

Amazonia Cosplay mainitsi kelassaan myös algoritmit, jotka monella some-alustalla puskevat nopeasti kulutettavaa ja sisäistettävää materiaalia, jonka tuottajana voi nykypäivänä olla käytännössä kuka vain millä pätevyydellä tai epäpätevyydellä tahansa. Ja nykyäänhän kaikkien ja heidän mummojensa pitää tuottaa jotain sisältöä. Tämä tietenkin ruokkii myös ’sisältöä vain sisällön vuoksi’ -mentaliteettia, mikä taas tekee tarpeellisemman, spesifimmän ja luotettavan tiedon löytämisestä työläämpää, kun se pitää siivilöidä erilleen kaikesta turhasta ja epäluotettavasta. Tämä on ongelma myös cosplayn ulkopuolisissa lähteissä. Algoritmi ei palkitse sellaista sisällöntuottajaa, joka tarjoaa tietoa pienelle yleisölle, oli tuo tieto kuinka mullistavaa tai hienoa tahansa.

Ohjeita ja tutoriaaleja saatetaan tuottaa vain ja ainoastaan jonkinlaisen sisällön tuottamisen vuoksi, eikä sillä todellisuudessa aina ole väliä, onko sisältö oikeasti hyödyllistä, käyttökelpoista tai pätevää, saati jollain tasolla uutta tai mullistavaa. Sama informaatiota ja sisältöä kierrätetään tutoriaalista toiseen. Tarkoitusperiä voi olla monenlaisia: näkyvyys, kuuluminen osaksi yhteisö tai elanto. Keksi itse lisää.

En myöskään luottaisi hirveästi myytäviin kaavoihin, joita ei ole sarjottu eli muunnettu eri kokoihin.
Tässä omat kouluaikaiset sarjontaharjoitukseni, koska kaavafirmojen kaava-arkit tuppaavat olemaan vähän sotkuisempia tapauksia.

Cosplay-yhteisössä välillä tuntuu vallitsevan ’jos se toimii, miksi korjata sitä’ -mentaliteetti. Tiettyyn pisteeseen asti olen tämän mentaliteetin kannalla. Kaikki saavat toteuttaa tätä harrastustaan niin kuin itselle on parasta, mutta siinä vaiheessa, kun informaatiota aletaan jakaa opastus- ja opetusmielessä, tilanne muuttuu. Mielestäni siinä vaiheessa, kun asetutaan jonkinlaiseen opastavan tahon asemaan, tulee pohtia sitä, miksi näin tehdään ja ketä tai mitä varten sisältö todella on. Monet nimekkäät cosplay-persoonat kuitenkin tekevät tutoriaaleja, videoita ynnä muuta sisältöä tienatakseen rahaa elämiseen, ja useimmat heistä käyttävät sosiaalista mediaa itsensä ja sisältönsä markkinointiin, jolloin pääsemme takaisin algoritmipohdintoihin. Lisäksi voidaan heitellä ilmoille vanhoja tuttuja termejä kuten scene-vastuu; kellä tässä yhteisössä on vastuu väärän, epäpätevän tai pahimmassa tapauksessa vaarallisen tiedon levittämisestä?

"Horo. Logiikalla eli sillä, mihin matematiikka perustuu, ei ole mitään tekemistä sarjonnan kanssa."
Tämä oli tärkeä viesti, jonka olin itselleni jättänyt sarjontatyöhön. Tämä taitaa nyt olla sitä epäpätevää tietoa.

Jos hetken pohdimme esimerkkinä Kamui Cosplayta ja heidän asemaansa tässä harrastuksessa ja yhteisössä. Voidaan varmasti sanoa, että Svetlana ja Benni, jotka yhdessä muodostavat Kamui cosplay -duon, ovat yhdet tunnetuimmat vaikuttajat tässä yhteisössä, ja luultavasti myös jollain tasolla sen ulkopuolella. Kamui on ollut yksi cosplay-maailman pioneeri, mitä tulee panssareiden valmistukseen ja erilaisiin yleisesti tässä harrastuksessa käytettyihin koviin materiaaleihin. Kamui on uransa aikana työstänyt näitä materiaaleja aivan valtavasti, kokeilun ja erehdyksen kautta kasvattanut osaamista ja tällä tavalla luonut pätevyyttä puvuntekijöinä. Uskon, että useat yleisesti käytössä olevat menetelmät esim. worblan ja EVA:n työstämiseen ovat vähintäänkin suodattuneet muotoonsa, jolleivat jopa syntyneet, Kamuin panostuksella. Kamuin vaikutusta ja osallisuutta tämän harrastuksen kehityksessä viimeisten parin vuosikymmenen ajan ei voi kieltää.

Kuvakaappaus Kamuin nettisivuilta.

Kamuin Svetlana on itse sanonut julkisesti, ettei heillä ole osaamista ompelusta, mutta tästä huolimatta Kamui on kuitenkin tehnyt myyntiin ompelukirjan. Olen itse lukenut kyseisen kirjan läpi, ja voin sanoa, että se sisältää virheellistä sekä puutteellista tietoa (esim. kangasmateriaalit on esitelty sekaisin kudostyyppien kansa, tämä perinteinen ”satiini on kangasmateriaali” nostaa päätään…). Jopa siis hyvin nimekkäät ja kokeneet pukuilijat sortuvat tähän ’itsevarmasti väärässä’ -kuoppaan. Ja mielestäni tässä kohtaa tulee myös kysymykseen, onko tämä eettisesti tai moraalisesti oikein. Etenkin silloin, kun raha astuu kuvioihin. Huolimatta omasta heikosta osaamisesta päädytään kuitenkin tekemään ohjekirja, jonka tarkoitus on opastaa niitä, jotka mahdollisesti tietävät aiheesta vielä vähemmän. Tietoisesti puolisokea opastamassa sokeaa. Etenkin Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla täytyy myös huomioida hänen asemansa tässä yhteisössä, ja sitä kautta saavutettu ”luotettavuus” tietolähteenä. Miten siis jonkun ummikon olisi tarkoitus pystyä löytämään luotettavaa tietoa tässä harrastajayhteisössä, jos tietoisesti isotkin nimet puoskaroivat menemään?!

(Pitäkää talikot ja soihdut edelleen kellarissa. Käytän Kamuita tässä esimerkkinä, koska se on merkittävä nimi tässä yhteisössä ja, kuten sanoin, pioneeri omassa kastissaan. Samalla kuitenkin koen, että oma ammatillinen koulutukseni antaa minulle pätevyyttä kritisoida Kamuin toimintaa osa-alueella, joka liittyy koulutukseeni.)

Nikita Cosplayn Self-made Princess -kirja on myös ollut ihana.
Siinä on ihan kivoja ohjeita cosplayn eri osa-alueilta kuten ompelusta, peruukin muokkauksesta ja meikkaamisesta. Ihan kannesta kanteen en ole tätä lukenut, mutta olen silti tykännyt kovasti.

Hieman sivuraiteille harhautuen: Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla pitää ottaa huomioon myös se, että hyvin suurella todennäköisyydellä heillä on yhteistyösopimuksia esimerkiksi tiettyjä materiaaleja edustavien tahojen kanssa, joten heillä on myös erilainen motiivi tai velvollisuus käyttää tiettyjä materiaaleja tai välineitä tuottamassaan ohje- sekä muussa sisällössä. Tällöin voidaan jonkin verran kyseenalaistaa, voiko asioiden toteuttamiseen olla muita esim. käytännöllisempiä tai ihan vain vaikka halvempia ratkaisuja, jotka eivät samalla tavalla saa näkyvyyttä, koska lähtökohtaisesti materiaalina tai välineenä tulee olla X. Pieni geeniallas ja silleen. Kriittinen ajattelu ja jo olemassa oleva tietotaito sekä ymmärrys auttavat tässäkin kohtaa seulomaan informaatiosta oleellisen.

Lopulta se, minkä takia vakuutuin ostamaan Nikitan kirjan oli se, että siinä mukana tulevat kaavat on sarjottu!!!

Mielestäni on eri asia jakaa informaatiota omista pukuprosesseistaan tyylillä ’näin minä sen tein’ kuin tehdä ja tuottaa sisältöä, joka on tarkoitettu ohjenuoraksi tai tutoriaaliksi. Helvetti, minähän itse kuulun vahvasti tuohon ensimmäiseen määritelmään. Blogissa on asiaa puvuista yllin kyllin, mutta varsinaisia ohjeita en ole hirveästi harrastanut. Ihan vain siksi, että en yleensä koe, että minulla olisi mitään mullistavaa tai uutta tarjottavaa niiden asioiden osalta, jotka hallitsen. Ja en todellakaan koe olevani pätevä ohjeistamaan niissä asioissa, joita en taas hallitse. Tietoisuus omista rajoista ja osaamisesta on ihan tervettä. Siksi arvostan todella suuresti sellaisia cosplay-persoonia, jotka avoimesti myöntävät sen, että eivät osaa jotain. Etenkin niitä, joilla on iso tai kohtuu iso seuraajakunta ja jotka toteuttavat cosplayta elinkeinonaan tavalla tai toisella. Sarah Spaceman on tästä ihana esimerkki; hänellä on paljon osaamista, mutta hän myös hyvin selkeästi tuo esille, jos ei hallitse tai osaa jotain.

Sarah Spacemanin YouTube-kanava on välillä oikein opettavainen, mutta samalla hyvää taustamölyä väkertämiseen.

Tarvitaan lisää avoimuutta, jotta yhteisönä voisimme paremmin tukea lähteiden ja ohjeiden luotettavuutta. Jaetaan yhdessä tietoa ja ollaan läpinäkyviä. Rehellisyyttä osaamisesta sekä muiden suuntaan, mutta myös itselle. Tietoisuus omasta osaamisesta ja osaamattomuudesta on tervettä. Enemmän yhteistyötä ja vähemmän puoskarointia. Some-maailman oikuille emme ehkä pysty tekemään juuri mitään, mutta jokainen, joka harkitsee ohjeen tai muun tekemistä, voi omalla kohdallaan miettiä sitä, onko itse perustellusti pätevä ohjeistamaan muita asian suhteen. Haluaisitko itse mennä autokouluun, jonka opettaja on saanut kortin eilen?

Huh huh ja oho. Vuoden 2024 ensimmäinen merkintä piti olla jokin ihan muu, mutta tässä sitä nyt ollaan. Laitan keskeneräiset tekstit piironginlaatikkoon odottamaan omaa aikaansa. Tämä ei tosiaan ollut helppo teksti tuottaa, ja toivon, että se on muotoiltu edes jossain määrin niin, että oikea ajatus tulee läpi. Kuvien kuvateksteissä kulkeva pienoinen kaavasaaga on lähinnä esimerkki sitä, miten oma tietotaitoni auttaa minua olemaan kriittinen erilaisten tuotteiden sun muiden valinnassa yms. 

Fukka kiittää ja huokaisee.

Meitsi teki farkut, mikä oli ihan persiistä.

PS: Puvut ovat edistyneet. Ja nyt voidaan siis oikeasti puhua puvuista monikossa, koska olen pikkuhiljaa väkerrellyt milloin mitäkin pukua eteenpäin. Hieman hirvittää kuinka monta pukua minulla on tällä hetkellä kesken, mutta päätin kokeilla tällaista lähestymistapaa tähän väliin.

Onko tämä nyt se comeback?

 Hei taas.

Jaa… ajattelin, että blogin pisin tauko olisi saavutettu jo kahden edellisen merkinnän välillä, mutta ei selvästi. Reippaat viisi kuukautta on vierähtänyt. Jotain tällä välillä on tapahtunut pukujenkin osalta, mutta se on hieman sekalaista. Edellisen merkinnän aikaan olen ollut aivan äärettömän väsymyksen partaalla kaiken koulusäätämisen kanssa. Kesän aikana tapahtui yhtä sun toista, mikä vei ajan ja voimat. Merkittäviä ja peruuttamattomia elämänmuutoksia on pitänyt käsitellä (ja käsittelen edelleen), mikä on tapahtunut osittain cosplayn ja osittain muiden keinojen kautta. Suoraan sanottuna on ollut aivan paskaa. Kesän valopilkkuina ovat onneksi olleet jälleen työt ja väki siellä sekä kaukaiset ystävät, jotka pääsivät vierailemaan sopivana jatkumona synkimpien hetkien aikaan. Koulu ei alkaessaan myöskään antanut armoa, mutta paluu lähiopetukseen, opiskelijatapahtumien uusi elämä, luokkakaverit ja harjoittelu ovat helpottaneet omaa olemistani näin syksyn edetessä. Edelleen on mieli maassa ja asiat osittain täysin levällään, mutta yritän ottaa koppia taas niistä asioista, joista voin. Se elämästä tähän saumaan.

Muokkasin välissä myös peruukkia hitusen uuteen uskoon.

Viimeksi kirjoittelin siitä, kuinka Reki oli vielä vaiheessa. Nyt poika on jo käyttökunnossa, mutta ihan 100% valmis hän ei ole. Onneksi on tekeillä eräs cosplay-kaksonen, joka aina satunnaisesti auttelee asun ja rekvisiitan etenemisessä. Tekla on ollut saman puvun äärellä, ja olen saanut ilon hyötyä siitä myös itse. Posti kiikutti minulle ensin hikinauhan Rekille ja nyt aivan vasta tarran Rekin lautaan. Lautaa on tullut työstettyä pikkuhiljaa kesän aikana, mutta tietyssä kohtaa homma tyssäsi. Nyt, kun Teklan tekemä hieno tarra on hallussani, olen taas askeleen lähempänä valmista lautaa, ja jopa siitä innoissani.

Tyydyttävää ja parasta.

Ostin leluosastolta halvan skeittilaudan, koska käytettyjä ei tuntunut löytyvän tältä alueelta mistään. Mitään temppuja tai muita ei tämä lauta minun allani kestä, mutta kyllä sillä rullaa. Laudan pohja oli kuvioitu teipatulla printillä, jonka sain irti kastelemalla sen ja repimällä. Tämä oli hyvin rentouttavaa puuhaa ja nautin siitä täysin rinnoin (tämmöiset repimisjutut tekee hyvää). Kun tarra oli irti, hioin laudan alapinnan ennen maalausta. Maalauksen tein ihan pohjamaalia myöten akryylimaaleilla. Pohjamaalin ohensin ja vedin laudan sillä muutamaan kertaan. Jäljensin muut kuviot lautaan lyijykynällä ja maalasin ne käsin. Jälleen muistin sen, kuinka maalaaminen minua ahdistaa, mutta enimmäkseen siitäkin on jo selvitty. Homma tyssäsi tietenkin siinä kohtaa, kun kaikista tarkimmat kuviot olivat enää jäljellä. 

Tämänhetkinen vaihe.

Viime merkinnän aikaan Rekin kengät olivat vasta teippeihin puettuina. Pohdin ja mietin, että millä ihmeellä maalaan ne sinisiksi, mutta lopulta päätin olla uhkarohkea ja kokeilla spraymaaleja. Tämä on omanlaisensa testi, koska kesän töissä tuli pyöriteltyä taas maaleja päivästä toiseen, ja sitä kautta uteliaisuus heräsi. Teoriassa ja minun (sekä työkavereiden) tietämyksen mukaan spraymaalin pitäisi toimiakin. Ainakin toistaiseksi maalit ovat kestäneet ihan hyvin, mutta kengät eivät vielä ole todellisessa käytössä olleetkaan. Keltaisten raitojen kanssa en lähtenyt seikkailulle, joten ne maalasin vain kangasmaalilla, grillasin auringossa ja toivon parasta.

Kiilto on vähän meh, mutta muuten toimii.

Sitten oli vielä puvun pikkiriikkisin osa eli S-pinssi. Pyörittelin päässäni hetken sitä, mistä moisen teen, mutta sitten muistin, että minulla on vuosien takaa jemmassa Sinooperista (lue: vanhaa) ostettua kutistemuovia. En ole koskaan sitä aiemmin käyttänyt, mutta tämä vaikutti otolliselta tilaisuudelta.

Ennen paistoa.

Ensin piti tietenkin tutustua materiaaliin ja sen ominaisuuksiin sekä selvittää pienten esineiden todellinen kutistumisprosentti. Tuoteseloste sanoi 50%, mutta todellisuudessa se oli lähempänä 70%. Ensimmäiset testit ja yritelmät väritin tusseilla, koska halusin pinsseihin kirkkaat ja tasaiset värit. Lopputulos oli se, että tussit sotkivat aivan kaiken kutistamisen jälkeen. Ongelmakseni muodostui myös se, että minulla oli ainoastaan kirkasta kutistemuovia, joka ei oikein toiminut tässä kohtaa.

Tussisotkuja, ja oikeaa kokoa etsimässä.

Pahvitekele. Voi, että se on hirveä.

Hylkäsin kertaalleen muovin ja tein pinssin pahvista ja UV-hartsista. Olin jo ihan valmis menemään tällä, kunnes tajusin, että valkoinen kutistemuovi olisi parempi ja voisin siinäkin käyttää UV-hartsia. Hankin lisää muovia ja kokeilin kuvan värittämistä myös puuväreillä. Tämä toimi oikein mainiosti, ja lopuksi sinetöin kuvion UV-hartsilla, jotta kuvio ei sotkeudu.

Tämä on paljon parempi.

Rekin jälkeen minulla oli suunnitelmissa lähteä työstämään Linkkiä, mutta jotenkin se ei ottanut tuulta alleen, vaikka kankaat oli ostettu ja miekan kaavaa piirrelty jo kevään puolella. Näin jälkikäteen todettuna ihan hyvä, koska en mitenkään olisi ollut siinä mielentilassa, että tuotettu jälki olisi ollut tyydyttävää. Ajattelinkin sitten jättää Linkin työstettäväksi tylsiksi talvi-illoiksi sillä intensiteetillä, jonka poika ansaitseekin. Linkin sijaan lähdin tekemään ex tempore taas yhtä sankaria. Hot&Cold-poika, Todoroki Shouto, on puhutellut minua jo Boku no Heroacademian alusta lähtien. Jokin kuitenkin on aina tullut minun ja tämän kaksinapaisen teinin väliin.

Hassu poika.

Todoroki on nyt kuitenkin ottanut Linkin paikan, ja on se tämän hetken keskittymisen kohde. Kertoilen Todorokista kuitenkin toisessa merkinnässä vähän enemmän.

Tähän loppuun vielä kirjoittelen Shumiconsita, koska se lämmitti sydäntäni jotenkin erityisen paljon. Shumicon järjestettiin etätapahtumana 25.9., ja itse seurasin ohjelmaa koko päivän. Pienestä repertuaarista huolimatta ohjelmakartta oli täyttä tavaraa. Jopa K-popluento, joka ei sytyttänyt minua täysin kuvauksen perusteella, oli lopulta hyvin viihdyttävä näin ihmiselle, joka ei juuri K-poppia kuluta. Olin itse myös innoissani siitä, että Shumiconissa nähtiin hieman uudemmalla mausteella Photoshoot-kisa. Selfie-sarja oli suuri positiivinen yllätys. Osallistuin itse myös TikTok-haasteeseen, koska se oli myös piristävä uusi tulokas. En missään vaiheessa ihan hirveästi ole innostunut näistä etä-conien ’rykäise kasaan joku yhden illan puku, jota et oikeasti koskaan tule käyttämään’ -kisoista, vaikka niitä olen seurannut ja vähän myös osallistunut. TikTok-haasteessa oli hyvät raamit ja konsepti, tuotiin tätä uutta some-alustaa myös enemmän mukaan sceneen eikä se todellisuudessa ollut edes kilpailu vaan arvonta. Yhtään ei haittaa se, että arpaonni minua suosi myös.

JEEEEE! Tuo korttikin oli tosi symppis. Varsinkin tuo kuorintamömmelö on ollut ihana!

Suuri toive on, että Shumicon saisi jalansijaa, ja toteutuisi tulevaisuudessa livenä ihan vakituisesti. Cosplaylle omistautunutta tapahtumaa ei ole ollut vuosiin, joten kaikki kannustukseni menee Shumiconille.

Haaveita oli taas pilvin pimein siitä, mitä kaikkia pukuja kesällä olisin halunnut päästä kuvaamaan, mutta kaikki jäi kuvaamatta. Kaikki se, säätäminen, suunnittelu, organisoiminen ja huolehtiminen, ei yhtään maistunut kaiken keskellä. Jos joku muu olisi ottanut ohjat, olisin varmasti lähtenyt heti mukaan. Ja tietenkin, koska mitään live-tapahtumia ei ole ollut mailla ei halmeilla, ei ole edes coniräpsyjä mistään puvuista. Tietyllä tavalla harmittaa, koska kesä tuli ja kesä meni ja nyt eletään taas loskapaskan keskellä, mutta samalla tiedän, että omat voimat eivät olisi riittäneetkään kummoiseen.

Kaiken tämän sönkötyksen jälkeen, en kehtaa Todorokin etenemisestä enää kirjoitella, ettei merkinnästä tule vielä pahempi sillisalaatti ja kilometrin mittainen. Mouru ja Cossilortto suunnittelivat Twitterin puolella cosplay-blogien uudelleen tulemista, ja minä olen täällä valmiina sitä hätää nostamassa lippua salkoon. Vaikka olo on edelleen välistä hyvin kurja, olen silti taas innoissani cosplayhin liittyvistä asioista. Tämä on kuitenkin minulle yksi parhaista salvoista ja lääkkeistä, joten sen kanssa mennään myös eteenpäin.

Fukka kiittää.

PS: Toivotaan, että seuraava merkintä tulee edes jotenkin järkevän ajan kuluessa.

Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.

Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame

Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.

Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.

Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!

Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!

Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö

Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,

Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.

Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.

Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.

Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen

Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.

Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.

Sitten se kompromissi osa.

Sniff

Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla

Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.

Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(

Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.

Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!

Teippikyhäelmät

Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat

Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.

Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia

Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja

Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.

Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.

Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta

Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!

Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.

Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.

Siistimistä

Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.

Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.

Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.

Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.

Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.