Romanttisia unelmia etsimässä

Heippa!

Vähän on tökkinyt tämä kirjoittaminen, vaikka olisi paljon, mistä pitäisi kirjoittaa. Enkä edes tiedä, mistä mättää! No nyt yritän sönkätä vähän tuosta WCS-esityksestä. Ihan vaan, koska mun babu. Yritän pitää tämän kuitenkin kohtuu lyhyenä.

Idea esitykseen syntyi oikeastaan jo ennen vuoden 2014 WCS-karsintoja. Pyörittelimme jotain ajatuksia ääneen Rorunen kanssa tulevista puvuista ja ihan muista jutuista. Siinä Subwayssa istuskellessa syntyi ajatus yhdestä tietystä asetelmasta... myös voidaan kutsua poseeraukseski.

Tämä se oli.
Kuva: Mikael Peltomaa

Tästä yhdestä pienestä asiasta kaikki lähti liikkeelle. Emme tienneet yhtään, mitkä hahmot tähän asetelmaan istuisivat. Suunnitelman pohjana oli ”kaikki ei ole sitä, miltä näyttää”, ”heikompi on vahvempi” ja hieman kieroutuneet voimasuhteet. Voimasuhteista tulikin suunnittelua eteenpäin vievä elementti. Osa näistä elementeistä kuitenkin vähän romuttui, kun suunnittelu meni eteenpäin.

Kuva: Teppo Suominen

Aikalailla saman tien keksimme myös hahmot, jotka tuntuivat toimivan paremmin kuin hyvin. Kun Seifer ja Edea oli lyöty pöytään, annoin sydämeni tälle touhulle. Ajatuksia vellottiin jälleen moneen suuntaan. Ensimmäinen käsikirjoitus kirjoitettiin ruskean kirjekuoren taakse hirveässä tohinassa. Rakastan sitä, miten ideoiminen minulla ja Rorunella toimii, koska pystymme molemmat heittämään kimmokkeita toisillemme, mistä syntyy aina uusia ajatuksia.

Hirveästi on lavakuvia minusta, mutta entäs tuo komea poika?
Kuva: Mikael Peltomaa

Heti alusta oli selvää, että esityksen tahti tulisi olemaan verkkainen ja hieman venyvä. Ajattelu ja tunnelmointi oli esityksessä ja sen suunnittelussa vahvasti läsnä. Kirjekuorikässäriä muokkailtiin jonkin verran, mietittiin tarkkaan repliikkejä ja tarkennettiin asioita, käytiin hyvin paljon Seiferin pään sisällä ja säädettiin tunneskaalaa, mutta kokonaisuudessaan esitys pysyi samana suunnittelun alusta loppuun.

Kuva: Teppo Suominen

Minulle on aina hyvin tärkeää, että esitykset ovat sarjauskollisia, mutta eivät toista lähdeteoksen tapahtumia täysin suorasti. (Miksi tehdä jotain, mikä on jo tehty kerran ja luultavasti paremmin? [On myös poikkeuksia!]) Esityksemme on täysin päästä vedetty kohtaus, jota ei koskaan nähdä alkuperäisessä pelissä. Se kuitenkin sijoittuu selkeästi tiettyyn kohtaan pelin juonessa. Siksi halusimme olla hyvin tarkkoja repliikkien, eleiden ja tunnelman suhteen. Edean repliikkejä hiottiin ja pohdittiin hyvin tarkasti.

Oleelliset asiat ovat oleellisia.

Viittaukset itse peliin ja yleisesti koko esitys piti olla myös jollain tasolla ymmärrettävissä, vaikka ei olisi koko peliä pelannutkaan. Onneksi kohtaus sijoittuisi pelin alkupuolelle. Pystyimme viittaamaan ja referoimaan pelin alussa tulevia jippoja, mutta myös enteilemään tulevia tapahtumia, mikä toimi taas karkkina niille, jotka oikeasti tuntevat pelin. Osa viittauksista jopa ujutti itsensä mukaan meidän sitä tajuamatta, kunnes eräs kaveri sen toi esille (perehtyminen ja aivotyöskentely kannattaa).

Valosuunnitteluun käytettiin aikaa ja aivotyöskentelyä myös ihan kohtuudella... toisin kuin yleensä.
Kuva: Teppo Suominen

Juonenkulun ollessa selvänä ja Traconin jo häämöttäessä horisontissa olikin oman pienen henkilökohtaisen helvettini vuoro; ääniraita. Itse taustakappale oli löydetty jo aikaa sitten, ja on muuten muokattu versio Edean tunnusmusiikista, Succession of Witches. Pidän ääninäyttelemisestä, vaikka en sitä hirveästi ole tehnyt. Nyt kuitenkin piti hoitaa homma sillä toisella vahvalla eli englannilla ja amatöörivärmein. Englannin puhuminen ei ole minulle mikään ongelma, mutta on se nyt eri asia, kun pitää kuulostaa ajattomalta velhottarelta ja yrittää pitää aksentti mahdollisimman puhtaana ja selkeänä. Ja siihen tunteet ja äänenpainot päälle… Voin sanoa, että töitä ääniraidan eteen tuli tehtyä, sekä miksauksessa, jälkikäsittelyssä että puhumisessa. Tämä pisti minut koetukselle, koska halusin äänestä täydellisen (mitä se ei lopulta koskaan ollut), mutta käytössä oli vain oma käpyinen ääneni ja ruosteiset taidot. Kiitos Rorunen, ääniraita onnistui niin hyvin. Jaksoit rassata pilikkua ❤ Suurkiitos vielä Harrille! Harri on paras! Harrilta saatiin lainaan sekä mikki että ääni Seiferin replaa varten ❤

Nauhoitin summassa vähän Edean repliikkejä yksinäni ja tällaisen kuvan se minulle heitti
Huomatkaa tiedostonimi.

Koko tämä projekti oli hirmuinen salatehtävä jopa kavereilta aina kesään asti. Emme kertoneet hahmoja tai edes lähdettä ja Skype-keskusteluissa kaverit näkivät vain vilauksia keskeneräisistä puvuista. Tieto WCS-karsintaan osallistumisesta oli sentään kavereilla tiedossa, mutta hirveitä paineita tuli sellaisten kommenttien muodossa kuin: ”Ainakin teillä on hyvä esitys!” Öööö… Ääää… Tiesimme niin hyvin jo alusta asti, että tämä voi helposti mennä täysin mönkään, jos emme saa tehtyä asioita hyvin.  Olin itse hyvin skeptinen viimeiset viikot ennen Traconia ja hoin kavereille että: ”Minulle on ihan sama, miten me pärjätään, kunhan joku tykkää meidän esityksestä.”

Sunnuntain Skype-pajat toimi hyvin.

Siksipä olin niin turhautunut ja maassa oman suoritukseni takia itse kisassa. Ajattelin, että nyt on mennyt kaikki vessasta alas, ja se on täysin oma vikani. Kuitenkin heti takahuoneessa jo tuli niin ihania kommentteja ja en ihan oikeasti ollut uskoa kaikkea sitä, mitä pelkiltä katsojilta tuli. Whaaaaaat? You talking about me? Tuomaripalautteessa olin jo paremmalla tuulella ja palaute piristi vielä lisää. Ei me ehkä oltukkaan ihan susia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ❤ Sadannettatuhannetta kertaa: tämä on minulle hyvin tärkeä esitys. Siitä huolimatta en kuitenkaan onnistunut tirauttamaan itkua tämän esityksen osalta. Paitsi sitten, kun luin Ilonan Tracon-päivityksen. Itkeä vollotin tovin sen luettuani… ja itken nyt tätä kirjoittaessa.

Ehkä mää uskalla viedä mun vauvvan sittenkin tarhaan. Ei se oo niin ruma kun aattelin. Tässä se vielä kerran: 

Kuvannut ja ladannut Bardiel.

Hups. Oho. Siitä tulikin pitkä juttu, mutta nyt olen vuodattanut sydänvereni tänne netin puolelle. Toivottavasti jotakuta kiinnosti. Kiitos vielä hirveästi myös Rorunelle, joka oli ihana ja rakas ja jaksoi ja teki minun kanssa ja joka innostui ja innosti ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaAAAAAAAAAAAAA! Seifer ja Edea vierailevat kenties jossain conissa tulevaisuudessa, mutta missä ja milloin on vielä vähän auki.

Fukka niin kovasti kiittää. This was my romantic dream.

Pois pumpulista - TraconX 2015

Heip!

Tracon meni ja sitä edeltävät kaksi kuukautta olivat ihan hullua pyöritystä niin monesta syystä. Hirveästi kaipailin tänne blogin pariin, mutta piti pidätellä, koska syyt. Nyt kaikki on ohi ja saan kirjoitella coniraporttia ja sen jälkeen sitten asiaa tuosta puvusta, joka ei täällä vielä ole nähnyt päivänvaloa ennen tätä.

Näin alkuun täytyy mainita, että vaikka kyse oli Traconin juhlavuositapahtumasta, oli se mennyt järjestelyiden ja tiedoituksen osalta hyvin paljon alaspäin. Kuvittelisi, että juhlavuosi toisi tullessaan spektaakkelimaisen tapahtuman, mutta välillä tänävuonna oli tapahtunut taantumista ja notkahtelua. Mm. käsittämättömät lippujonot eivät mielestäni kuulu tällaisiin tapahtumiin.

Matkalla feat. Shiro
Teppo unohtui kotiin ;____;

Rorune ja minä siis olimme jälleen missiolla, kun nakki napsahti ja pääsimme mukaan WCS-karsintoihn jo toistamiseen. Ahdoinkin sitten omaisuuteni matkalaukun sijasta muoviseen säilytyslaatikkoon, koska epämääräiset puvun osat. Laatikko veti kyllä tavaraa hyvin ja kompaktisti, mutta olihan sita ihan pepuista raahata.

Tässä oli jotain tosi outoa.

Tällä kertaa pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista cosplay-unelmistani; puvut ja esitys Final Fantasy VIII:sta. Olen ehkä satamiljoonaa kertaa maininnut, että FFVIII on lempipelini. Edea on ollut unelma-cosplay-listallani niin kauan kuin olen cosplaysta tiennyt. Jotenkin hassusti sain sitten ylipuhuttua Rorunen tekemään tämän minulle uskomattoman tärkeän pahisduon (oikeasti idea oli ihan yhteinen, mutta siitä lisää tulevaisuudessa). WCS-pukuinamme siis velhotar Edea ja Seifer Almasy. Puvuilla astuimme pois mukavuusalueelta ja esityksen kanssa otettiin tiedostetuja risekäjä.

Edea

Seifer ja miten tästä jätkästä ei löydy kunnon kuvia?!?!

Minulle nämä hahmot ja esitys ovat hyvin tärkeitä, mikä varmasti vaikutti siihen, että sain hirveän tärinäjännityksen jo torstai-iltana. Olin juuri palannut töihin sairaslomalta ja keskittymisestä ei meinannunt tulla yhtään mitään. Yleensä en jännitä juuri ollenkaan, mutta nyt oli oikeasti ihan kunnon tutina päällä. Onneksi se helpotti, kun päästiin matkaan ja sai istua autossa höpötellen kaikesta muusta. Kevyinä aiheinamme toinen maailman sota, Kiinan ja Japanin sota sekä muut iloiset tapahtumat.

Lauantaipäivä meni siis aikalailla kisahommien merkeissä. Aamulla paineltiin conipaikalle, missä käsittämättömät jonot yllättivät. Hämmensi jopa se, että me kisaajat jouduimme jonottamaan lippujamme, mutta emme missään määrin normikävijöihin verrattuna. Hieman meinasi myös käpy lyödä liekkiä, kun pääovilla JV:t eivät meinanneet päästää meitä sisään isoine proppeinemme. Vaikka kerroimme, että olemme kisaajia ja menossa suoraan takahuoneeseen, olisi meidän pitänyt kiertää toiselle ovelle. Lopulta onneksi pääsimme sisään, mutta otti kyllä pannuun, kun sisälle pääseminen oli tehty niin vaikeaksi.

Fiilikset kisa-aamuna.

Takahuoneessa homma luisti ja hyvin. Tosi äkkiä pääsimme tuomarointiin, kuviin ja harjoituksiin. Tuomarointi ei ollut yhtä mukava ja rento kokemus, mitä se oli vuosi sitten. Omalla kohdallani tuntui jotenkin vaikealta lähteä kertomaan puvusta mitään, kun en siihen hirveän tyytyväinen ollut. Sen kanssa oli tullut vastaan mutka jos toinenkin. Tuomareita oli myös niin monta, ettei oikein osannut päättää kelle puhuu. Tuppisuuna istuneet tuomarit jäivät tässä vaiheessaa hyvin etäisiksi ja välinpitämättömän oloisiksi. Minulle jäi tuomaroinnista turhautunut olo monella tapaa, mikä päti myös lavaharjoituksiin aika pitkälti.

Rorune ja minä asumme tällä hetkellä eri kaupungeissa, ja emme olleet harjoitelleet esitystä yli kahteen viikkoon. Huomautettakoon, että viimeisin harjoituskerta ennen Traconia oli minulle ensimmäinen kokonainen päivä ilman kipsiä jalan murtumisen jälkeen. Tilanne ei siis ollut mikään ihanteellinen. Ohjaaja harjoituksissa oli kiva idea, mutta ainakaan meidän osalta ei loppu pelissä kovin toimiva. Ensimmäinen harjoitusveto meni puhtaasti lämmittelyksi ja muisteluksi, sitten saimme ohjaajan palautteen, mikä oli hyödyllinen ja toimiva, toisella kerralla saimme testata esitystä uudet tiedot taskussamme, mutta kolmas veto, jolla olisi voinut "sinetöidä" esityksen viimeisen muodon ei toteutunut, koska aikaa ei ollut. Tämä on yksi asia, mikä jäi harmittamaan.

Vähän jotain kuvejakin saatiin.
Rorune on mun komea poika.
Kuvasi Kangaskasa

Takahuoneesta sentään päästiin ulos kunnolla tänävuonna. Hirveän nälän ja väsymyksen painostamana homma meni vähän istumiseksi ja jauhamiseksi. Ohjelmaa tässä välissä ei tullut katsottua. Siirryimme takaisin takahuoneeseen palloamaan muiden kisaajien kanssa ja valmistautumaan varsinaiseen esitykseen.

Kisaa ennen tunnelma oli omalta osaltani todella leppoisa. Muiden kisaajien kanssa oli ihana höpötellä ja jutustella. Oli hurjan kivaa jännitellä yhdessä, vaikka mitään jännitystä itselläni ei enää ollutkaan (takahuoneessa näki saman tien, että meidän puvuilla ei tule pärjäämään). Kisan alettua kuitenkin sydän kävi kurkussa, kun tajusin, että peruutuksien vuoksi oma esiintymisvuoromme olikin ihan heti! Voi ei apua! Lämmittely unohtui kokonaan ja lavalle piti mennä ihan kylmiltään. Siksi varmasti, esitys ei omalta osaltani mennyt yhtään nappiin. Harjoitukset menivät siihen verrattuna todella hyvin. Pääsin lavalta pois, niin ahdisti ja inhotti.

Nakkaan tähän vielä videon tuosta esityksestä. Kiitos ja kumarrus Bardielille videosta (on ollut taas älynopeaa toimintaa)! Tämä esitys on minun rakkauslapseni niin monella tasolla, että olen hieman vihainen itselleni siitä, etten voinut kantaa sitä täyteen potentiaaliinsa. Asiaa ei auttanut se, että en pystynyt katsomaan muiden esityksiä olenkaan, koska yritin seistä selkä seinää vasten ja olla mahdollisimman varovainen, etten seivästä ketään puvullani. Siinä velloin sitten pitemmän aikaa vain oma huono suoritus seuranani. Esityksen jälkeen omassa ahdistuksessani sain kuitenkin niin uskomattomia kommentteja ja niin monilta siisteiltä tyypeiltä, että paha mieli laantui lähes kokonaan. Olimme sittenkin Rorunen kanssa onnistuneet siinä, mitä lähdimme tekemään, eikä edes oma heikko suoritukseni ollut vesittänyt esitystä täysin. Esityksestä ja sen koonnista tulen myös kertomaan lisää myöhemmissä merkinnöissä. Tähän en voi ympätä tarpeeksi mitään, koska tämä tosiaan oli ja on edelleen minulle tärkein cosplay-esitys ikinä. Se on mun vauva.

Hurjasti onnea kaikille sijoittuneille! Ei tullut mitenkään yllärinä! Kaikilla oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin uskomattoman siistit puvut ja rekvisiitat ja kaikkea! Olisin vain halunnut nähdä kaikki esitykset livenä, enkä vain nyt SinäTuubista. Yäääää! Olitte hienoja! Onnea vielä! Ja varsinkin Yumille ja Jesmolle!

Nättiä.

Jännitin paljon myös jalkani puolesta. Vaikka olen saanut kipsin poissa jo pari viikkoa sitten ja olen jopa palannut töihin, jalka ei silti ole vielä terve. Yllä näkyvä kuva on otettu heti kisan jälkeen, kun pääsimme odottelemaan tuomaripalautetta. Tässäkin voi olla syy, miksi tunnelma ei ollut ihan katossa omalta osaltani.

Tuomaripalaute ei valitettavasti tarjonnut niin paljon osviittaa kuin viime kerralla. Tässä vaiheessa hiljaisemmatkin tuomariston jäsenet avasivat itseään meille, vaikka osa edelleen jäivät vaitonaisiksi. Tiesin lähestulkoon kaikista asioista, joista sain huomautuksia puvussani. Moni niistäkin oli sellaisia, että olin tietoisesti joutunut/päättänyt tehdä toisin. Esityspalaute puolestaan oli huikea. Siinäkin kritiikin kohdat tiesimme jo etukäteen aikalailla. Sydämeni oli kuitenkin pakahtua joistain kommenteista, mitä saimme ja varsinkin siitä, että Ilona oli arvostanut esitystämme. Hänellä on sielu kiinni kyseisessä pelissä ja hahmoissa, jos ei yhtä paljon, niin ainakin enemmän kuin minulla. Siksi Ilonan palaute esityksestä tietyllä tapaa nousi yli muiden.

Vähän Kerkesi Kis meitä kuvata.
Tämän kuvasi Kangaskasa

Illasta kävimme kuulemassa vielä animesta ja melankoliasta, mitä kaveri oli höpöttelemässä. Itselleni hyvin jännä aihe, josta pitää vielä keskustella kunnolla lisää, kunhan aikaa on. Sitten todella pikaisesti kuvasimme vielä Seiferiä ja Edeaa, koska olihan niistä pakko jotain kuvia saada. Sitten painoi väsy ja uupumus, joten painelimme syömään ja läyryämään vielä kavereiden kesken.

Sunnuntai oli vuorossa uimahomopoikaryhmäilyä taas pitkästä aikaa. Kasa matkaa jälleen pallon toiselle puolelle, joten seuraavasta yhteisestä conista ei ole mitään tietoa. Päivähän meni meidän osalta hyvin perseilyksi ja lähinnä tuli kuvattua herpaderpa-asioita.

NCC ja esityskisa tuli katsottua. NCC oli lähinnä tylsä. Se ei ole hirveästi itseäni ikinä kiinnostanut ja varsinkin nyt, kun taso oli mitä oli, niin ei se minulle tarjoillut juuri mitään. Esityskisassa oli hienoja helmiä taas mukana. Kärkikolmonen ei ollut mikään yllätys. Ihan henkilökohtaisesti haluan vielä nostaa esille Love Letter -esityksen, joka tarjoili kivaa klassista komediaa ja onnistui sillä erottumaan joukosta. Oli höpö ja hauska. 

Pieneltä vilaukselta pääsin kuulemaan myös Kasan Aikuisten Japani -luentoa, mikä harmillisesti oli laitettu kisojen kanssa päällekkäin. Olin jo kertaalleen testiyleisön toimesta kuullut luennon, joten kivasti kerkesin kuulemaan yleisön kommentit.

What's up sluts? Guess who just got out of prison?
Nagisa: Kasa, Rei: woodi, Makoto: Rorune ja Haru: miä
Kuvasi Kide

Kävimme katsomassa myös ulkolavalla tanssiryhmien SUPERTANSSICOMBON! Se oli ihan huikea ja oli kiva katsoa taitavia tanssijoita ja hyvää meininkiä. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti point ZERO, koska musiikki ja koska ASENNE!

Viimeisenä ohjelmana kävin kuulemassa luentoa cosplay-valokuvauksesta ja -poseeraamisest. Jo heti alusta asti tuli sellainen olo, että olisi pitänyt ottaa kynää ja paperia mukaan. Hirveästi tuli uutta ja hyvää asiaa selkokielellä selitettynä. Pidin myös hirveästi luennon interaktiivisesta puolesta. En muista olenko koskaan käynyt näin informatiivisella luennolla conissa. Nyt olen ja oli hyvä. Onneksi sen pitäisi tulla vielä nettiin, niin voi käydä aina lunttaamassa, kun jotain unohtuu. +A work guys! 7/5!

Minun Tranon oli kaikista pikkujutuista huolimatta kiva. Oli mahtavaa nähdä ihmisä taas ja jutella ja matkustaa ja nähdä hyvää ohjelmaa ja ja ja... Kaikkea oli ja paljon jäi taskuun.

Fukka kiittää.