Nyt vedetään naamat!

No hellou.

Tämä merkintä on taas niitä tapauksia, jotka ovat pyörineet piirongin laatikoissa jo jonkin tovin. Teksti on pääasiassa kirjoitettu jo yli 8 kuukautta ennen sen julkaisua. En kuitenkaan tuolloin päässyt sitä julkaisemaan, koska oli muita kiireitä elämässä (heh). Tässä kuitenkin ihan hiljattain aihe lävähti lähes konkreettisesti päin naamaa, joten päätin kaivaa tekstin vihdoin päivän valoon. Nyt puhutaan minulle tärkeästä asiasta eli meikkaamisesta ja maskeerauksesta cosplayssa.

Aikoinaan kirjoitin siitä, etten juurikaan tiedä meikkaamisesta mitään. Oli hyvin mielenkiintoista lukea tuota tekstiä vuodelta 2017, kun muutosta on tapahtunut niin hurjasti. Haluan palata kyseiseen aiheeseen, koska minun kohdallani muutoksen ja edistyksen tarkastelu on hyvin mielenkiintoista nimenomaan tämän aiheen tiimoilta. Muutosta on tapahtunut osaamisen, tietotaidon ja asenteen osalta, ja nykyään voin ehkä jo sanoa, että tiedän meikkaamisesta yhtä sun toista. Siksi haluan avata hieman omaa ajatusmaailmaani meikkaamisesta osana cosplayta ylipäänsä, mutta myös osana cosplay-kisaamista. Tämä kirjoitus sai myös kimmoketta siitä, kun internetissä joku meni sanomaan, että cosplayssä meikillä "ei ole väliä".

Kuvasi vas.: Kide, oik. miä
Gakupot vuosilta 2014 ja 2023
Siis ihan oikeasti vähän järkytyin, kun kaivelin esiin tuon 2014 kuvan :O

En tiedä, olenko oikeasti ollut muka noin ruskea silloin vai oliko kyseessä väärän sävyinen meikkivoide.

Tuossa vanhassa tekstissä pääpaino on tosiaan siinä, että ymmärrykseni ja osaamiseni meikkaamisesta on hyvin rajallista, mutta omaan kuitenkin halun oppia ja kehittyä. Todetaanko näin, että halu kehittyä edelleen on vahvasti läsnä, mutta tietotaitoni ja intohimoni meikkaamista kohtaan on kehittynyt ihan eri sfääreihin. Se, että vajaassa kymmenessä vuodessa tapahtuu kehitystä jonkin asian suhteen, on yleisesti ihan kiva juttu. Meikkaaminen kuitenkin on lähtenyt tietyllä tapaa minulla vähän myös lapasesta.

Festarinaama

Wabbunaama

Edelleenkään en arjessa käytä meikkiä juuri ollenkaan, mutta sopivan tilaisuuden tullen kaivetaan arsenaali esiin. Olen niin sanotusti ’kaikki tai ei mitään’ -heimoa tässä kohtaa. Meikkaamisesta on kehittynyt minulle oma luova ja itsenäinen harrastus sekä taidemuoto cosplayn ulkopuolella. Olen lähtenyt kehittämään osaamistani tässä vuosien varrella hulppeasti ilman cosplayn asettamia raameja, mikä tietenkin on lopulta vastavuoroisesti tukenut osaamistani myös cosplay-meikkaamisessa. Edelleen on minulla paljon opittavaa ja ymmärrettävää raamien molemmin puolin, mutta olen ihan eri pisteessä nyt kuin vuonna 2017. Tästä syystä on ollut myös ihanaa käyttää vuosia vanhoja pukuja uudestaan ja nähdä se todellinen kehitys meikkaamisen ja maskeerauksen osalta.

Jotenkin hupaisaa, että se oli aikoinaan tämä Edea, jonka muistan sytyttäneen palon vahvempaan cosplay-meikkiin.

Haluan tässä kohtaa korostaa jälleen kerran sitä, että nämä ovat minun omia ajatuksiani omasta harrastamisestani. Jokaisella on oma tyylinsä ja tapansa harrastaa cosplayta, eikä näiden minun ajatusteni tai kenenkään muun ajatusten tulisi rajoittaa jonkun toisen tapaa harrastaa niin kauan, kun ketään ei loukata tai satuteta. Kisoissa tilanne on tietenkin hieman eri, koska säännöt määrittelevät cosplayn arviointikriteeri ja jada jada jada. Toivon, että ihmiset ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Soolohöpöily johti siihen, että testasin Rurukaa 7 vuoden jälkeen, ja näin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla oman kehitykseni meikkaamisessa.

Minä henkilökohtaisesti koen cosplayn taiteeksi, jossa luodaan kokonaisuuksia. Tuohon kokonaisuuteen kuuluvat ihan yhtä lailla vaatteet, asusteet, peruukit ynnä muut, mutta myös maskeeraus ja meikki. Minä ihmisenä olen pohja ja alusta, jonka päälle luon kokonaisuuden, jota cosplayksi kutsutaan. Meikin ja maskeerauksen osuus kokonaisuudessa tietenkin korostuu, jos hahmon osalta meikki vaatii jotain erikoisempaa. Tietenkin aina on myös kiinni hahmosta ja lähteistä, millaista ilmettä ja kokonaisuutta tavoitellaan. Lisäksi luonnollisen ja ”meikittömän” ilmeen luominen on myös oma taitolajinsa.

Kuvasi: Niinkos
Todorokin maskeeraus vaatii hieman enemmän kuin jonkin toisen hahmon, mutta perusmeikkaustaidot ovat sen pohjana.

Kuvasi: Niinkos
Juhana taas vaatii vielä jotain extraa.
Vahvaa tulkintaa piirroshahmosta maskiksi, mutta myös kaikenlaista muuta jännää on meneillään.
Tänä päivänä tekisin varmasti asioita toisin.

Oma cosplay-meikkimatkani on kehittynyt kohtuullisen luonnollisesti tässä vuosien varrella. Olen tuskaillut mieshahmojen kohdalla lähes aina, ja tuskailen edelleen. Tiettyjen hahmojen meikkejä on suunniteltu ja harjoiteltu enemmän kuin toisten. Olen mielestäni onnistunut ja epäonnistunut toteuttamaan eri hahmojen naamoja yrittäessäni mukailla hahmon tai lähteen tyyliä. Kuitenkin esimerkiksi Kohakun kohdalla en tuntenut hahmoa tai lähteen tyyliä oikein omakseni, joten päätin heittää hahmouskollisuudella vesilintua, ja toteuttaa meikin oman makuni mukaan. Vaikka lopputulos Kohakun osalta ei ole mitenkään järisyttävän poikkeava lähteeseen nähden, oli se tietyllä tavalla minulle hyvin merkityksellinen irti otto.

Kuvasi: Riikkis
Näiden kuvausten aikana meistä käveli ohi teinipoikien poppoo, joista yksi kommentoi: "Näyttää ihan nukelta!"
Se oli paras kehu, jonka olen Kohakusta koskaan saanut.

Minulle on tärkeää nimenomaan löytää eri hahmot myös meikin ja maskeerauksen kautta. Ei joka jäbällä voi olla samalainen naama. Saman sarjankin sisällä hahmojen ulkonäkö voi vaihdella (tai ainakin toivon, että vaihtelisi), vaikka muutoin tyyli voi pysyä samana, joten tietenkin yritän löytää jokaiseen meikkiin ne pienet tai isommatkin nyanssit, joilla hahmot erottuvat toisistaan. Hyvä konkreettinen esimerkki tästä on ehkä minun kohdallani kasvoteippien käyttö. Tähän mennessä olen käyttänyt teippejä vain mieshahmoilla, mutta en suinkaan kaikilla. Gojo ja Gakupo ansaitsevat ehdottomasti kasvoteipit, mutta Linkillä tai Todorokilla en käytä teippejä. Joku Keith ehkä. Kaiken pohjana on kuitenkin minun oma naamani, joka ei sekään ole joka hahmolle sopiva.

Gojo on varmasti yksi suunnitelluimmista ja teknisimmistä meikeistäni.
And I love that for him.

Huvituin myös siitä, että vuosi sitten Cosmoconissa minulla oli pukuina Gojo ja Keith, jotka ovat värimaailmaltaan lähes täysin vastaparit.

Cosplayn osalta olen inspiroitunut todella paljon niistä pukuilijoista, jotka pystyvät meikin avulla muuntautumaan aivan hahmon näköiseksi oli kyse sitten todellisesta henkilöstä tai animehahmosta. Molemmat suunnat kiehtovat minua, vaikka en kumpaankaan suuntaan puhtaasti pyri. Myöskin olen hurjasti inspiroitunut tästä uudesta cosplay-sukupolvesta, joka ei ujostele leikitellä sekä irrotella hahmon mekin parissa, ja paukutella hahmouskollisuuden rajoja oikein huolella. Ihailen tiettyjä ihmisiä myös heidän teknisen osaamisensa puolesta. Hämmästelen aina onnistunutta ja teknisesti taidokasta varjostusta, johon omat taitoni eivät edelleenkään riitä.

Kiba on myös yhdenlainen osaamiseni huipentuma.
Koen, että Kiban meikki on hyvinkin onnistunut.

Meikkaaminen on hahmon sekä lähteen tulkintaa ja luovaa kanavointia, jota voi tehdä äärettömän hahmouskollisesti tai revitellen vapaasti. Aivan kuten cosplayta muutenkin. Minä varmaan solahdan omine mieltymyksineni jonnekin sinne välimaastoon. Meikkaaminen on kuitenkin paljon myös tietotaitoa ja teknistä osaamista eikä pelkästään luovuutta tai haluja. Erilaisten tekniikoiden ymmärtäminen ja hallitseminen mahdollistaa oman vision onnistuneen toteuttamisen suuremmalla todennäköisyydellä, mutta myös auttaa löytämään uusia ulottuvuuksia tekemisessä. Merkittävää on myös ymmärrys siitä, millainen meikki toimii omien kasvonpiirteiden kanssa kullekin hahmolle. Meikkaaminen ja sen osalta tehdyt ratkaisut ovat samalla tavalla taidonnäyte rakkaudesta hahmoon, osaamisesta ja ymmärryksestä kuin mikä tahansa muu osa puvun tekemisestä.

Kuvasi: Niinkos
Kanamen naamaviirut ovat puhtaasti yritystäni mukailla sarjan visuaalista ilmettä.

Momolla puolestaan kulmakarvat ovat osa hahmonäköisyyttä.

Näen meikkaamisen vahvasti myös osana cosplayta sen vuoksi, että se tasapainottaa ja nostaa kasvot samalle linjalle överissä kokonaisuudessa. Monesti kuulee puhuttavan siitä, että kamera syö puolet meikistä, mutta mielestäni myös pelkkä peruukki syö kasvonpiirteitä ihan huolella. Esimerkiksi silmärajauksella voidaan tuoda silmiä jo pelkästään esiin peruukin uumenista, mutta pidemmälle mentäessä voidaan silmien rajauksella myös pyrkiä mukailemaan hahmon silmien muotoa. Puhumattakaan muun silmämeikin tuomista mahdollisuuksista. Sitten, kun ymmärretään vielä väriteoriaa ja värianalyysiä niin pitkälle, että tunnistetaan erilaisten sävyjen vaikutus kasvojen heleyteen ja kirkkauteen, voidaan meikillä korostaa haluttuja piirteitä sekä taistella vastaan ei-toivottuja vivahteita. Unohtamatta juurikin varjostuksia ja korostuksia, joilla pystytään muokkaamaan jopa kasvojen muotoa.

Kuvasi: Niinkos
Linkin meikki on niin paljon heleämpi kuin monen muun pukuilemani mieshahmon.
Linkillä on myös ihan omat poskipuna-gameinsä.

Yamaguchin naaman kanssa on myös tuskailtu, mutta tämä viimeisin onnistui yllättävän hyvin.
On myös paljon lämpimämmän sävyinen kuin monen muun meikki!

Siten, jos pohditaan asiaa vielä kisaamisen näkökulmasta...

Kuten jo mainitsin, itse pidän cosplayta kokonaisena luomuksena, jolloin myös meikki ja maskeeraus kuuluvat osaksi sitä kokonaisuutta, joka kisoissa on arvioinnin kohde. Toivon, että meikki ja maskeeraus osattaisiin kisatuomaroinnissa nähdä osana kokonaisuutta samalla tavalla kuin esimerkiksi peruukki ja sen muokkaus. En usko, että kovin moni on sitä mieltä, että ei ole mitään väliä, miten peruukki on muokattu (tai jätetty muokkaamatta) kunhan se on päässä tuomaroinnissa. Myöskin samaan tapaan kuin muutenkin cosplayssa, joskus puvussa on vaativampia ja helpompia osia, ja eri puvuissa samaa asiaa toimittava osa voi olla yksinkertaisempi kuin toisessa puvussa. Meikki ja maskeeraus toimivat täysin samalla tavalla; jotkin hahmot toimivat voimakkaamman ja/tai teknistä osaamista enemmän vaativan meikin kanssa, ja toisille hahmoille riittää vähäisempi panostus. On myös hahmoja, joiden kasvoja ei näy esimerkiksi jonkin naamion alta. Tällöin ei meikkiä luonnollisesti voi arvioida. Aivan kuten muidenkin tekniikoiden ja puvun osien kohdalla niitä ei arvioida, jos niitä ei voi mihinkään verrata.

Kuvasi: vas. Niinkos, oik. Kangaskasa
Peruukin ohella Urarakan meikki sai päivityksen, koska alkuperäinen tulkintani osoittautui kehnoksi.

Animoitujen hahmojen pukuilu on lähes aina jonkin tasoista tulkintaa, kun hahmo ei ole millään muotoa todellinen. Cosplay-kilpailuissa siis hyvin usein pitää puntaroida sitä, miten hyvin lähdettä on tulkittu pukua tehtäessä. Tietenkin sama pätee myös meikkiin ja maskeeraukseen. Jos pohtii esimerkiksi jotain Arcane- tai Jojo-pukuja, joihin on piirretty ja väritelty kaiken maailman vauhtiviivat, varjostukset sekä tekstuurit, mutta samaa visualisointia ei ole toteutettu meikissä. Onko kokonaisuus toimiva ja yhtenäinen? Onko tulkinta onnistunut, jos sitä ei olla viety myös meikkiin asti? Live-action teokset poikkeavat tästä jonkin verran, koska niiden hahmoille on yleensä todellisuudessa jokin vastine. Tällöin yleensä kuitenkin myös meikistä ja maskeerauksesta on olemassaoleva vastine, jota ei kuitenkaan samalla tavalla tarvitse tulkita. Tällöinkin voidaan silti arvioida sitä, onko meikki teknisesti onnistunut ja vastaako se lähdettä. Aivan kuten muidenkin puvun osien kohdalla!

Meikkiä ja maskeerausta ovat opeteltavia taitoja, joita voidaan arvioida yhtälailla teknisen osaamisen ja toimivuuden, tehtyjen valintojen, tietotaidon, hahmo- sekä lähdeuskollisuuden näkökulmasta kuin lähes mitä tahansa muutakin cosplay-puvun osa-aluetta.

Kuvasi: Riikkis
Tämä Gwendolynin meikki on niin vahvasti omaa käsialaani, että en lähtisi sitä toteuttamaan kisaa varten. Kisaa varten tekisin kevyemmän meikin, joka olisi enemmän lähteen mukainen.

Ymmärrän sen, että kaikki eivät ole yhtä kiinnostuneita meikistä ihan niin paljon kuin esimerkiksi minä. Ei kuitenkaan ole täysin reilua sivuuttaa jonkun panostusta tai osaamista jollain osa-alueella kisan tuomaroinnissa vain tuomarin kiinnostuksen tai osaamisen puutteen vuoksi. Itse ainakin koen, että jos kisatessani meikkini sivuutetaan, se olisi täysin sama asia kuin, jos tuomari jättäisi katsomatta pukuuni kuuluvat kengät, joihin olen panostanut. Enkä usko, että katsottaisiin myöskään hyvällä sitä, että panssareihin erikoistunut tuomari sanoisi, että puvun ompelullisilla osilla ei ole mitään väliä ja että ne voi jättää huomiotta. Kaikki eivät voi osata kaikesta kaikkea. Se on fakta, mutta hyvässä tuomaristossa on kattavasti osaamista ja ymmärrystä erilaisen osaamisen tunnistamiseen ja huomiointiin osa-alueeseen katsomatta. (Omasta mielestäni on myös terve ominaisuus tuomarissa, jos hän osaa nähdä ja myöntää omat puutteelliset osaamisalueensa sen sijaan, että vain sivuuttaisi ne tuomaroinnissa.)

Stella vuosimallia 2018 ja 2026
Tässä realisoituu kehitys ja taidon karttuminen.
Eikä tämä kehitys ole tullut tyhjästä!
Huomaan myös tässä uudemmassakin versiossa jo paranneltavia kohtia.

Tässä myös konkreettinen esimerkki siitä, millä vakavuudella menen tämän meikkihomman kanssa.
Minulla on siis vihko, johon kirjaan meikkituotteet eri hahmojen meikkaamista varten.

Olen aina ollut hyvin iloinen, jos olen kisatessani saanut edes jotain kommenttia tuomareilta meikistäni. Oli se sitten kehuja tai kritiikkiä, koska se kertoo minulle, että tuomaritkin ovat huomioineet panostukseni kyseiseen osaan cosplayni kokonaisuutta. Yunan kohdalla WCS-karsinnoissa sain tuomareilta ihanat kehut meikistä, mikä oli minulle äärimmäisen tärkeää. Harjoittelin ja viilasin Yunan meikkiä todella paljon, koska halusin pitää sen luonnollisena, mutta samalla pyrin muokkaamaan kasvojani Yunan näköiseksi. Tuohon aikaan olin myös todella epävarma omasta osaamisestani. Edean meikistä saamani palaute puolestaan antoi minulle hyviä neuvoja meikin kehittämiseen jatkossa. Näiden tuomaripalautteiden takia olen siis saanut kokea onnistumisen cosplayn osa-alueella, jolla en ole kokenut olevani vahvoilla, mutta myöskin olen saanut neuvoja ja osviittaa kuinka voisin siinä kehittyä. Samasta syystä myös itse tuomarina haluan kuulla kisaajan ajatuksia meikistä sekä antaa siitä palautetta.

Kuvasi: Riikkis
Jos vertaamme Yunan meikkiä vaikka Gwendolyniin tai Gojoon, niin onhan tämä ihan eri settiä.
Tähän on kuitenkin panostettu ihan yhtä lailla.

Kuvasi: Niinkos
Pitäisi kokeilla edes Edean meikkiä jossain välissä uudestaan. Se olisi kovin jännää.
Pitäisi myös tarkastaa, onko puku mitenkä käyttökelpoinen, koska sille kävi vähän hupsusti.

Olen tässä paljon rinnastanut meikkiä cosplay-puvun muihin osiin. Tietyllä tavalla meikki kuitenkin on erilainen ja poikkeava osa cosplayn kokonaisuutta, koska se ei täysin samalla tavalla ole valmistettu tuotos tai tuote vaan enemmänkin suoritus. Samalla tavalla kuin minä ajattelen kilpailuesityksen olevan suoritus, jota voi suunnitella ja harjoitella, mutta joka lopulta kisassa arvioidaan suorituksena kisalavalla. Meikki on samaan tapaan suoritus, joka toteutetaan sinä päivänä, kun meikki tehdään. Pukuun kuuluva paita on tuotos tai tuote siinä mielessä, että kun se on saatu tuotettua valmiiksi se on ja pysyy. Siihen pukeutuminen voidaan tietyllä tapaa ajatella suorituksena, mutta tuon suorituksen taustalla on kuitenkin tuote, sen suunnittelu ja valmistuksen aikana luodut ominaisuudet. Meikkaamista ja esitystä voi harjoitella ja valmistella, mutta ne ovat eri tavalla sidottuna ajallisesti hetkeen, kuin muut kisakokonaisuuteen kuuluvat osat kuten vaatteet, rekvisiitta ja peruukit ynnä muut.

(Pienesti voi olla, että ammattitauti iski päälle tässä kohtaa analyysia :__D)

Kuvasi: Niinkos
Hauru vuodelta 2015

Kuvasi: Niinkos
Ja vuodelta 2022
Hauru on sellainen hahmo, jonka meikissä en ole koskaan kokenut onnistuneeni, vaikka olen pukuillut herraa useaan kertaan vuosien varrella.
Joka kerta on tuntunut siltä, että jokin on mennyt pieleen.

Yhdessä asiassa olen sitä mieltä, että meikki ei ole pelkästään hyväksi vaan jopa vaatimus; kilpailuissa, johon kuuluu cosplay-esitys. Lavalla meikki korostaa ilmeitä ja kasvojen muotoja, mikä puolestaan on tukemassa esitystä. Mielestäni puku ja sen toimivuus ovat osa esitystä, ja tähän kokonaisuuteen luen itse myös meikin. Lavameikin tarkoitus on mahdollistaa jopa peräpenkissä istuvalle katsojalle esityksen ja esiintyjän ilmaisun seuraaminen myös kasvojen osalta. Maskeerauksen ja meikin tarkoitus on siis hahmonäköisyyden lisäksi olla tukemassa lavaesiintymistä. Pelkästään tästä syystä olen sitä mieltä, että meikki kuuluu osaksi esitystä. Meikin puuttuminen esityksessä pitäisi siksi olla todella hyvin perusteltua. Itse koen myös, että sekä lavalla että lähietäisyydellä toimivan meikin toteuttaminen on erityisen haastavaa.

Lisäksi lähes aina lavalla pätee, jo kertaalleen mainitsemani seikka, jopa enemmän kuin cosplayssa lavan ulkopuolella; peruukki syö kasvonpiirteet. Tästä syystä olen itse sitä mieltä, että jo pelkissä lavajuoksukisoissa meikki olisi vähintäänkin suotava elementti.

Kuvasi: Riikkis
Kun Sania kuvattiin, jouduin miettimään ihan hirveästi ihan perusmeikkiä hänen kohdallaan ja sitä, miltä meikki näyttäisi kuvissa. Jouduin pohtimaan myös, miten punaisista merkeistä saisi vedenkestävät kuvauksia varten.

Tiedosta sen, että joillain voi tietenkin olla rajoitteita meikkien käyttämiseen esimerkiksi allergioiden tai ihan vain herkkyyksien vuoksi. Tiedän tällaisia ihmisiä, mutta sitä vaikuttuneempi itse olen heidän meikkaamisestaan. Rajoitteista huolimatta he ovat löytäneet keinoja ja tapoja toteuttaa cosplay-meikkejä. Kuitenkin joskus voi tietenkin olla täysin mahdotonta käyttää mitään meikkejä, mutta tuolloin asia voidaan ottaa ihan samalla tavalla huomioon kuin mikä tahansa muukin toimintarajoite kisatilanteissa. Sen ei pitäisi olla mikään ongelma meikinkään suhteen.

Kuvasi: Yaci
Haru vuodelta 2014
Ei mitään ulottuvuutta tuossa naamassa :___D

Ja Haru vuodelta 2025
Huono kuva, mutta jo pelkästään kulmakarvat ovat niin paljon paremmat!

Kisojen ulkopuolella tietenkin jokaisella on täysi oikeus toteuttaa cosplay-harrastustaan haluamallaan tavalla, eikä siinä oikeastaan ole kellään nokan koputtamista. Ei tarvitse miettiä meikkiä, jos ei halua. Minun harrastukseeni kuitenkin kuuluu meikki vahvana osana cosplay-kokonaisuutta. Olen myös tietoisesti pyrkinyt siinä kehittymään ja kartuttamaan osaamistani kuten muillakin pukuilun osa-alueilla. Toivon kovasti, että kehitykseni aiheen tiimoilta näkyy myös ulos päin. Siksi koenkin suurta harmitusta siitä, että meikkausta ja maskeerausta ei aina osata nähdä muun osaamisen ohella opeteltavana taitona, jossa on mahdollisuus kehittyä ja joka sitoo yhteen cosplayta kokonaisuutena.

Tässä vielä kuvaa murto-osasta arsenaaliani enne pöydän siivousta.
Kaikki meikkipaletit ovat piilossa hyllykössä, eikä niiden määrää tässä kohtaa sovi kertoa äitille.

Luento päättyy. Jostain syystä koin hyvin vaikeaksi jäsennellä tätä tekstiä, ja sen korjailuun sekä rassailuun kului ihan tuhottomasti aikaa. Aiheen tärkeydestä minulle kertoo myös tämän tekstin pituus. Siitä on myös hetki, kun olen viimeksi kirjoitellut näin reippaasti omista ajatuksistani. Tämä on myös aihe, josta olisin voinut jauhaa vielä enemmänkin, mutta, uskokaa tai älkää, tämä on ”tiivistetty” ja karsittu versio.

Kiitän ja kumarran suuresti, jos jaksoit lukea tänne asti. Fukka pyörähtää nyt lepäämään.

Tähän vielä extrana todiste siitä, kun kokeilin jotain täysin omasta tyylistäni poikkeavaa.

PS: Olen miettinyt tekstiä, jossa lähemmin tarkastelen omaa kehitystäni meikkaamisen suhteen, koska siinä kehitykseni jo pelkästään viiden vuoden säteellä on aika selkeää. Tekstissä voisin pohtia mm. niitä asioita, jotka koen siivittäneen omaa kehitystäni. Toisena asiana olen miettinyt ihan jotain Instagram-liveä yms., jossa tekisin meikin jollekin hahmolle alusta loppuun. Samalla voisin avata omaa prosessiani videomuodossa muillekin. En tiedä, kiinnostaisivatko nämä hommat ketään.

Suolakurkkuja ja reffisekoilua - Desucon 2023

Moi moi!

Ah ja voi oli Desucon! Vuoden 2023 Desucon järjestettiin siis 16.–18.6. jälleen kerran Lahden Sibeliustalolla. Omalla kohdallani tämä viikonlopun eskapismimatka tuli tarpeeseen, kun työpäivät ovat olleet pitkiä ja muutakin erinäistä hommaa on ollut. Desussa pääsi nollaamaan ajatuksia, näkemään tuttuja ja elämään hetkessä jonkin aikaa.

Olin huono huoltaja ja unohdin osan lapsista kotiin.
Vain Teppo ja Boro pääsivät matkalle mukaan.

Tänä vuonna matkustamiseen ja kulkemiseen ei liittynyt yhtään niin paljoa stressiä ja sähellystä kuin vuosi sitten. Perjantaina päästiin hyvissä ajoin sekä huoletta matkaan ja Lahdessa oltiin jo ihmisten aikoihin. Perjantain ainoa päämäärä oli vaihtaa liput rannekkeisiin ja käväistä kurkkaamassa vähän ohjelmaa Desuloungen puolella. Yllätykseksemme Sibeliustalolla odottikin yllätyspitkä jono lipunvaihtoon. Jono eteni kyllä kohtuu nopeasti, mutta en muista koskaan nähneeni sen kaltaista jonoa Desuconissa. Syy ei ainakaan meille koskaan selvinnyt.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Loungen ohjelmista itse kuuntelin sivukorvalla Golden Kamuyu -matkasta. En ole vielä itse sarjaan kerennyt paneutua, joten yritin jokseenkin vältellä juonipaljastuksia. Anime-musa olisi myös kiinnostanut, mutta sen ajankohta oli aivan liian myöhään väsyneelle matkustajalle. Kaupan kautta majoitukseen ja nukkumaan. Sen kummempi ei ollut perjantai-illan kulku.

Hotellihuoneessa kyllä tarkeni.

Lauantain puvuksi valikoitui upouusi Link! Joitain osia tehtiin vielä Desu-viikolla, mutta suurimmaksi osaksi puku valmistui hyvissä ajoin. Tiesin jo lähtiessä, että kuuma poikahan se Link tulee olemaan, joten jo lauantain lämpöasteita tutkaillessa alkoivat hikikarpalot virrata. Onneksi olot eivät olleet niin tuskaiset kuin vuosi sitten, kun trooppinen sade pakkasi desulaiset sisätiloihin. Ulkona varjossa pärjäsi tällä kertaa oikein mainiosti myös Kerrospukeutuja-Linkkinä. Muutoin Link oli pukuna oikein mukava ja kotoisa, joten pääsee päälle varmasti myös tulevaisuudessa.

Linkin meikki onnistui kivasti. Omat pisamatkin näkyy jonkin verran.
Takapenkin Cherry: Anniilaugh

Lauantaina ohjelmien puolesta ei ollut kiire Sibeliustalolle. Vaikka heti klo 10.30 olisi ollut ihan mielenkiintoista ohjelmaa, en nähnyt tarvetta rientää niihin, koska muita kyytiläisiä ne eivät tuntuneet kiinnostavan ja suureksi kiitokseksemme Desuconin ohjelmat tulevat nykyään hyvin rivakalla aikataululla nettiin katseltavaksi. Sen sijaan kisojen lisäksi ainoa ohjelma, joka lauantaina tuli käytyä katsomassa oli Cosplay, conit ja korona. Päivä meni lopulta jotenkin hirveän äkkiä, joten myös unohdin osan ohjelmista tyystin.

Peruukin kanssa otin hieman taiteellisia vapauksia, koska halusin mm. NÄHDÄ, mutta voi pojat, miten toimiva siitä lopulta tuli.

Cosplay, conit ja korona oli hyvin mielenkiintoinen. Asioiden tutkiminen ja raporttien kuuleminen on yleisesti hyvin jännittävää, mutta kun minulle näinkin tärkeitä aiheita käsitellään, niin voihan sentään, miten on jännää. Aiheen ja asian lisäksi merkittävää oli myös ohjelman muu viihdyttävyys, spekuloinnit ja mahdollisuudet tulevalle tutkimukselle. En myöskään yhtään pistä pahakseni lausahduksen ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä” virallista lahtaamista. Oli hyvä ohjelma. Suosittelen kaikille.

Miekkakin oli mukana!

Kisojen osalta kävi sillä lailla hassusti, että päädyin hall-kisaan. Huvittavaa tässä oli se, että aamun kisapaikkaruljanssissa saimme 5/6 paikkalippua, ja sitten heitettiin vitsiä siitä, että jonkun pitää päästä hall-kisaan, jotta kaikki näkee kisat. Höhö. Pyydettäessä totesin, että samahan tuo on lähteä perseilemään. Ja perseilyksihän se todella meni. Sekoilin tuomarointi- ja kuvausaikataulujen kanssa, mutta onneksi olen krooninen etuajassasaapuja, joten kaikki sujui lopulta ihan ok (ainakin minun näkökulmastani :D). Ilmoittautumisvaiheessa en ilmeisesti saanut ladattua oikeaa referenssikuvaa lomakkeelle. Huomasin tämän siis saman tien, mutta tajusin sen seuraukset vasta paljon myöhemmin…

Hyvin pienet Desu-ostokset. En jaksanut raahautua myyntipöytäsaliin tai taidekujalle enää sunnuntaina.
Muumi-magneetitkin ostin huoltoasemalta.

Kisaajakuvauksissa oli ihan hauskaa. Näin suoraa ja tarkkaa ohjausta saan harvoin, mutta se oli kyllä jännittävää ja hyvin pätevää. Tuomarointi meni ihan hyvin. Höpöttelin puvusta sen minkä kerkesin. Vähän ehkä poukkoillen, mutta olin iloinen, kun pääsin puhumaan uudesta rakkaudestani, kalustekitistä.

Takahuoneessa oli yllättävän vähän tungosta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, ketkä kuuluvat mihinkin kisakategoriaan. Tuttujen naamojen kohdalla tietenkin tiesin tai osasin arvata missä formaatissa he kisaavat. En kuitenkaan saanut selkoa esimerkiksi muista hall-kisaajista ennen kuin itse kisan aikana. Ja sen verran, mitä näin kisoista ylipäänsä, taso oli kyllä kova. Takahuoneesta käsin näin suurimman osan esityskisan osanottajista, mutta osan kohdalla television näkyvyys tai ääniraita ei ollut parhain. Craftmanship-kisan aikaan puolestaan odottelimme omaa vuoroamme lavalle, joten se meni minulta suurimmaksi osaksi ohi. Onneksi kisat löytyvät jo netistä, niin voin katsella niitä, kunhan aikaa on. Suuret aplodit ja hurraat kuitenkin kaikille sijoittuneille! Toden totta taso on ollut kova kaikissa sarjoissa.

Kuvaaja: Nyymix
Siellä pallopää taustalla.

En odottanut mitään saavutuksia. Link on kuitenkin niin simppeli puku, ettei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ole, ja varsinkin nähtyäni muita kisaajia totesin, että nyt painitaan eri sarjassa. Lähdin mukaan vain huvikseni, mikä oli oikein virkistävää. Tässä hetkessä myös nauran makeasti, kun olen nähnyt kisan lavakuvat. Ainakin noissa lavakuvissa taustalla komeilee aivan väärä reffikuva. Pallopää-Link ei siis ole missään nimessä ollut referenssini tälle puvulle vaan nimenomaan pelin 2019-version alku- ja loppuanimaatiot. Joko ilmoittautumisvaiheessa en siis ole onnistunut lataamaan oikeaa tiedostoa tai lavaosuudessa on käytetty täysin eri kuvaa. Näin ollen voi myös arvailla, mikä kuva on päätynyt tuomareille :D

Tämä on siis se oikea reffi.

Niina oli jälleen ihanin ja kuvasi Linkkiä. Hikisen päivän päätteeksi puku ei ollut enää parhaassa kuosissa; tunika oli tuhannen rutussa, bindi oli löystynyt ja, mikä huvittavinta, housut olivat venyneet kunnon pappakalsareiksi :D Kalsareille naurettiin roimasti, kun päästiin hotellille vaihtamaan pukuja pois päältä. Syy tähän tietenkin on ollut lämpö ja kosteus, jotka ovat muovanneet kankaita päällä päivän mittaan. Onneksi kaikki vaatteet ovat konepestäviä ja mahdollisesti palautuvat muotoonsa pesussa. (Valkopyykkiä en ole vielä kerennyt pyörittämään, joten pappakalsareiden kohtalo on edelleen arvoitus.)

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Rakastan tämän kuvan tunnelmaa niin paljon!

Oli silti ihanaa olla kameran edessä! Link tuntui taas todella omalta hahmolta, ja tuntuu, että kuviin on tallentunut myös paljon erilaista tunnetta. Nevaralla oli mukanaan oman pukunsa rekvisiittana myös maailman ihanin cucco, jota pääsin lainaamaan kuviin. Muistoiksi räpsimme vielä jokusen Polaroid-kuvan, jotka pääsevät jääkaapinoveen.

Polaroid: Anniilaugh
Malon: Nevara
Saria: Niina
Rakastan tätä, koska näyttää vähän siltä, että Link on saamassa puukosta.

Sunnuntain puvuksi otin mukaan Senjougaharan, joka on ehdottomasti yksi luottopuvuistani, vaikka vähään aikaan se ei ole tapahtumissa esiintynyt. Halusin jonkun helpon ja ehkä jopa viileän puvun säiden takia, joten valitsin sitten kaikista koulutyttöpuvuistani sen, jossa on eniten keinokuitua ja pisin peruukki. Heh. Puku on siis vuodelta 2015 ja vaatisi pienesti korjailua, mutta on silti täysin käyttökelpoinen puku minulle. Peruukkia on hieman korjailtu vuosien varrella, mutta erityisesti meikkaamisosaamiseen on tullut paljon uutta viimeisimmän käytön jälkeen (+ tietenkin se, että olen itse vanhentunut sen 8 vuotta puvun tekemisestä), joten mielenkiinnolla vedin Senjougaharan niskaan sunnuntaina.

Nitoja on oikein hyvää rekvisiittaa.

Senjougahara on ollut päällä aikaisemmin niin sanotusti pienemmissä tapahtumissa, joten tällä kertaa sain huomata siihen liittyvän uuden ilmiön. En muista, milloin viimeksi minusta olisi pyydetty kuvia näin paljon, minkä lisäksi todella moni jäi tai tuli juttelemaan Bakemonogatarista. Sain myös paljon kiitosta siitä, että ylipäänsä pukuilen Bakemonogatarista/Senjougaharaa, mikä oli jännittävää. Lie oliko suosion syynä Bakemonogatarin nostalgisuus vai Senjougahara itse. Joka tapauksessa uusi aspekti tähän pukuun ja hahmoon on tullut esiin.

Sunnuntain puvuissa ei ollut vihreää, joten jatkoin kurkkuteemaa muulla tavalla.

Sunnuntai kulki rennosti, ja vaikka ohjelmistossa oli jälleen paljon mielenkiintoista tarjontaa, löysin tieni vain yhteen ohjelmaan. Kyseessä oli cosplay-poseerausluento, jonka kanssa vähän arvoin, mutta olen hyvin iloinen siitä, että lopulta päädyin katsomaan sen. Sen lisäksi, että asia oli hyvää ja opettavaista, ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä. Myös tietynlainen raikas tuulahdus kaikkien cosplay-kuvaus luentojen seassa, koska tällä kertaa keskityttiin hyvin vahvasti pukuilijan rooliin kameran edessä, eikä esimerkiksi kuvaajan. Oli hyvä setti!

Desu Note sai vähän uutta ilmettä.

Luennon uudet opit laitettiin myös pian testiin, kun kuvailimme hieman Senjougaharaa. Desun kalsea tiiliseinä on niin kovin nähty ja kulunut, että etsimme suosiolla muuta kuvauspaikkaa Sibeliustalon lähistöltä. Nyt jälkijunassa huomaan, että kaikilla muillakin on tullut raja vastaan tiiliseinän kanssa, koska niin monet Desusta julkaistut cosplay-kuvat on otettu juuri siinä samaisessa portaikossa, jossa kuvasimme myös Senjougaharaa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Kuuntele hodaria.

Tuuli ja hikisyys toivat omat mausteensa kuvauksiin, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siihen, miksi tämä puku on niin kiva; siinä oleminen on helppoa, poseeraaminen ja hahmon kanavointi on todella vaivatonta. Sama hyvä tunne syntyi jo aikanaan, kun Niina kuvasi Senjougaharaa Cosvisionissa 2016, ja tuolloin saimme myös hyviä kuvia. Tässä puvussa ja/tai hahmossa on siis jotain, josta saan hyvin kiinni, koska tälläkin kertaa hyviä kuvia syntyi yllättävän paljon lyhyessä ajassa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Tätä kuvaa katsoessa mietin lauantain ja sunnuntain pukujen kontrastia.

Ennen lähtöä sunnuntaina kerkesin vielä nopeasti nähdä ihmisiä ja vaihtaa muutaman sanasen. Pohdimme päättäjäisten katsomista, mutta koska emme ehtineet jonottamiselta avajaisiin, niin ihan suosiolla jätimme päättäjäiset välistä ja käänsimme auton keulan kohti kotia.

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Tämä on ehkä parhain kuva minusta taas vähään aikaan.

Kokonaisuudessaan minulla oli älyttömän kiva viikonloppu. Huomaa, että olo oli rennompi kuin vuosi takaperin, koska ihmiset eivät olleet pakkautuneet ahtaasti sisätiloihin, itse en nähnyt tarpeelliseksi käyttää maskia ja kuumuudesta huolimatta välillä pystyi jopa viilentymään. Linkistä tuli kyllä uusi luottopuku, jota voi käyttää monessa tilanteessa. Oli myös ihanaa pitää Senjougaharaa jälleen päällä ja todeta, että sille on ihan syynsä, miksi pidän neitiä yhtenä luottopuvuistani. Olen aivan intopiukeana myös viikonlopun kuvista! Kameran edessä oli kivaa, mutta en malta odottaa hetkeä, että Linkkiä pääsisi kuvaamaan vähemmän hikisissä olosuhteissa.

Fukka kiittää Desuconista!

PS: Syyhy aloittaa uusi puku on suuri, mutta nyt ei todellisuudessa ole sille aikaa. Lisäksi en edes tiedä, mihin sitä tarttuisi. Laudna on nyt jokseenkin paussilla.

Märkää ja jonoja - Desucon Frostbite 2023

Momoi!

Mitäs ihmettä tämä on? Coniraporttia heti ensimmäisenä merkintänä vuodenvaihteen jälkeen? Hyvin on outoa, ja siis ihan todella outoa on, kun Desucon Frostbite hiippaili ja ”yllätti”. Omaan makuuni tämä ajankohta kyseiselle tapahtumalle oli sekä hyvä, että huono; omien opintojeni osalta sattui mäihä ja periodien vaihteessa ei ollut hirveästi tehtävää tai tenttejä tulossa, mutta samalla ei myöskään ollut tavallaan normaalia ”laskeutumisaikaa” joulunajan hulinoista ennen Frostia. Joka tapauksessa kuitenkin! Desucon Frostbite 2023 järjestettiin (ensimmäistä kertaa sitten 2020) 13.–15.1. Sibeliustalolla Lahdessa.

Hei taas kaunis Sibbe!

Sää oli aivan pyllystä koko viikonlopun ajan, ja minä kiroan sen ihmisen, joka kehtasi tilata Desu-sään myös Frostia varten. Samaisen sään vuoksi vei tiemme Lahteen rautateitse, mikä ei koskaan ole minulle mieluinen valinta, koska Lahteen matkustaminen junalla Oulusta on hyvin tympeää. Joka tapauksessa, tämä mahdollisti sen, että saavuimme Lahteen jo ennen avajaisia! Yleensä näemme vain päättäjäiset, mutta tällä kertaa, samasta syystä, ne puolestaan jäivät välistä. (Tämä siis tarkoittaa sitä, että jonkun pitää kertoa minulle yksityiskohtaisesti, mitä Jussi Karin uskomattomille punakutreille kävi!)

Kerrankin nähtiin tarinan alku!

Perjantaista ei hirveästi ole sen kummoisempaa sanottavaa. Pukua en jaksanut edes ajatella perjantaille, vaikka sellaiselle ehkä olisi jopa ollut aikaa. Sitten taas, kun ajattelen junameikkaamista ja nykyistä cosplay-meikkirutiiniani, niin karvat nousevat pystyyn (kirjoitin oman cosplay-meikkirutiinini perusvaiheet itselleni ylös nyt jälkikäteen, koska sekä lauantaina että sunnuntaina unohdin meikistäni jonkin oleellisen vaiheen). Joitain ohjelmia olisi voinut käydä katsomassa, mutta aikataulut, kamut ja kamujen ravitsemus menivät etusijalle. Visuaalinen identiteetti etc., nuorisorikollisuus ja kauhutarinat olisivat kiinnostaneet, mutta samalla luotan Desuun hyvin siinä mielessä, että ohjelmat ovat tulleet näppärästi myös katsottavaksi netin puolelle.

Hotellielikot

Lauantaiksi olin ottanut mukaan Todorokin, koska se on ihan mukava puku päällä. Vähän myös haaveilin eeppisistä kuvista, joissa näkyy hengityksen höyry ja ollaan keskellä lunta, mutta sitten iski Desu-sää. Eipä siinä mitään, kun Niina räpsytteli silti siistejä kuvia. Kun hän ilmoitti, että otti tehokuvausvarustelun mukaan, naurahdin ja totesin, että: ”Mulla on tylsiä pukuja mukana,” koska en todellakaan ajatellut, että tuossa kelissä ja täyteen ahdetulla Sibeliustalolla olisi saanut yhtään järkevää kuvaa aikaiseksi. Väärässä olin.

Kuvasi: Niina
Niina laittoi tähän vähän kipinää!

Tällä kertaa taas koin, että Todorokin meikki ei ihan mennyt nappiin. Sen lisäksi, että unohdin meikkivoiteen kokonaan naamasta ja varjostukset menivät vähän niin ja näin, olin kai ottanut väärän huulipunapaletin matkaan kasvojen arpea varten (omistan siis kaksi samanlaista palettia eri sävyisenä), joten arvesta tuli hieman liian tumma. Tekstuuri onnistui kuitenkin ihan mukavasti. Niinan ottamissa kuvissa arpi näyttää ihan hyvältä, mutta selfieissä se tuntuu sekoittuvan ihan liikaa peruukin punaiseen osaan.

Kuvasi: Niina
Ei ole lumikuvia, mutta tämä oli myös hauskaa!

Lauantain ohjelmista ensimmäisenä syöksyimme katsomaan kunniavierasohjelmaa. Meikkaamisen 101 olisi kiinnostanut, mutta koska en ikinä muista ilmoittautua mihinkään työpajoihin tai keskustelupiireihin, niin se meni täysin sivu suun. Kunniavierasohjelma puolestaan oli hieman puuduttava. Asia sinällään oli mielenkiintoista, mutta valitettavasti herran ulosanti oli todella verkkaista ja pehmeää. Minäkin jonkin verran japania osaavana olin välillä puoliunessa ohjelman aikana. Olisi pitänyt ottaa virkkuut mukaan.

Hyvin käytettyä ohjelma-aikaa: Olen virkatessa vahingossa treenannut thenareita niin paljon, että piti leikata kädet ulos Todorokin rannekkeista. Tätä ongelmaa en ole kohdannut aikaisemmin.

KV-ohjelman jälkeen kerkesimme hieman pyörähtää taidekujalla ja myyntipöydillä. Taidekujalla oli taas hillitön tungos tietyille pöydille, joten suosiolla ohitin ne nopeasti. Tällä kertaa olin jopa tutustunut taidekujalaisiin ja siihen, ketä löytyy mistäkin ja minä päivinä. Olin kerrankin fiksu ja suuntasin suoraa niille pöydille, joiden antimista olin kiinnostunut. Katselin myös sitä, missä on tuttuja, mutta tungoksen takia en viitsinyt jäädä läyryämään kenenkään kanssa. Myyntipöydillä kerkesimme kiertää puolet salista, kunnes tajusimme, että pitäisi lähteä jonottamaan ohjelmaan.

Metsästin pussukoita ja haalarimerkkejä. Korvakoruihin ja magneetteihin hurahdan aina.

Tuo ohjelma olikin Cosplay, fanart ja tekijänoikeudet. Ymmärrän, että Jussi Karilla on oma vetovoimansa, mutta en sentään osannut odottaa sitä, että ohjelmaan piti todella jonottaa (20 min ennen ohjelman alkua???) ja jännittä sitä, että mahtuuko saliin sisälle. Salin ovi laitettiin kiinni nenämme edestä ja sanottiin, että tilaa on vielä yhdelle, joten meidän poppoo jäi ohjelmasta paitsi. Tässä vaiheessa olen kerennyt jo kyseisen ohjelman katsoa netistä, ja voin sanoa, että olihan se hyvin mielenkiintoinen. Itselleni osa asiasta oli tuttua, mutta oli kiva, että asiaa tarkasteltiin puhtaasti Suomen lain näkökulmasta. Pari kysymystä aiheeseen liittyen jäi minulla päähän muhimaan.

En tiedä, mikä on tämä kultti tai rituaali, mutta haluan liittyä.

Seuraavana vuorossa ohjelman puolesta oli cosplay-kisat. En ollut ihan hirveästi tarkastellut Frostin kisaformaatteja, koska tuntui siltä, että ylipäänsä kisoista tiedottaminen oli jotenkin jäänyt vähälle. Lauantaiaamun paikkalippusekoilu myös hämmensi suuresti. Onneksemme saimme liput (ja jopa vahingossa ylimääräisiä), eikä niitä tarvinnut jäädä kärkkymään päivän ajaksi, koska ne muutamat liput, joita palautimme, katosivat saman tien. Kaikkien kisojen taso oli huikea! Hall-kisaajat ja craftmanship-(miksi ei kädentaito?)-kisan olisi voinut hyvin sekoittaa keskenään. Suurta pakahdusta oli aiheuttaa myös rakkauteni Labyrinthiin ja sen näkeminen lavalla. ECG:n osalta meinasi vähän huvittaa, kun lähes jokaisessa esityksessä joltakin lähti vaatteita päältä. Lisäksi savu oli vahvana näissä kisoissa. Onnea kaikille sijoittuneille!

Elikot saivat parhaat paikat!

Kisojen ja pienen pyörimisen jälkeen oli aika suunnata nokka kohti ruokaa ja petiä.

Sunnuntaille olin vääntänyt jopa uuden puvun! Ja nimenomaan sunnuntaille, koska ei se nyt mikään lauantaipäivän puku ole, jos siihen kuuluu mekko ja kengät. Huomasin jo syksyllä, että eteneminen Laudnan osalta ei ole niin tehokasta, että saisin hänet valmiiksi Frostia varten, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma (kyllä aion joskus jopa kertoa tästä puvusta täällä blogin puolella).Tiesin, että Laudan oli mahdoton tehtävä, ja joulunseutuun minulla oli siis enemmän kuin neljä päivää vapaatta ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen (kiitos koulun ja kiitos sen, että opiskelijalla ei saa olla kesälomaa, jos meinaa syödä ja asua), minkä innoittamana päätin vääntää pikapuvun niistä resursseista, joita käytettävissä oli. Peruukkia kaiveltiin kaapista ja kaikkea muuta nurkista. Kahden viikon iskuajassa syntyi lopulta Selphie.

AamuSELPHIE!
Ole hyvä Kenji!

Kertoilen Selphien pukuprosessista enemmän myöhemmin, mutta sanotaanko, että ei ole ollut ihan tuon oman cosplay-listani kärjessä tämä hahmo. Tälle kuitenkin naureskelin, koska kerrankin pääsin kunnolla jopa hymyilemään hahmouskollisesti, toisin kuin yleensä. Eli pitäisikö enemmänkin valita sellaisia hahmoja, jotka eivät ihan niin hirveästi sielua hivele, jotta voisin näyttää kuvissa muutakin kuin lahnanaamaa? En tiedä, mutta sunnuntaipuvuksi Selphie kävi oikein mainiosti. Ja kuinka ollakaan heti aamutuimaan onnistuin houkuttelemaan luokseni juuri sen henkilön, joka varmasti osasi arvostaa pukuvalintaani parhaiten koko tapahtumassa.

Tämä kuva on hävytön ryöstö Ilonan Instagramista.

Sunnuntain katselulistalle ei uskaltanut oikein ottaa mitään muuta kuin Cosplaytuomaripöydän takana. Syynä tähän oli puhtaasti jonottaminen narikkaan. Jo lauantaina saimme kokea sen hitauden ja odottelun, mikä tuntui kuuluvan tämän Frostin narikkapalveluihin. Tästä syystä sunnuntaille varauduimme pitkiin narikkajonotuksiin, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Samanmoista narikkahärdelliä en muista kokeneeni Desuconeissa koskaan. Pientä juorua kantautui korviin siitä, että ihmiset olisivat olleet kipeinä ja että miehitys on muun muassa siksi ollut vajaa. Ymmärrän hyvin tämän syyn. Itsekin tässä parantelen räkäistä coniruttoa, mutta hieman silti ihmettelen rikkoutumisvaran pienuutta. Narikkaan sai sunnuntaina jonottaa 30+ minuuttia mennessä ja tullessa.

Kuvassa:
Miä, Niina, Anniilaugh, Kide ja Navara

Mutta se ohjelma! Kävin siis kuuntelemassa höpinöitä cosplay-tuomaroinnista, koska pöydän takan oli tuttuja ja koska cosplay. Eeeeehkä tämä ohjelma ei ollut ihan minulle suunnattu, mutta eipä sen väliä. Hauskaa oli, ja oli mukava kuulla näkökulmia cosplay-vastaavien suunnalta monille jutuille. Also antakaa Faronille joku oma ohjelma, koska spontaanit vitsit hänen suustaan olivat vain parhautta. Huvittavinta oli, että salin etummaiset penkit olivat täynnä juurikin niitä, joille tämä ohjelma ei ollut suunnattu. Heh.

Ohjelman jälkeen teimme vielä pikakierroksen taidekujalla, mutta myyntipöytäsaliin emme enää joutaneet vaikka tarkoitus oli. Pikaisessa hetkessä Niina räpsi vielä muutamat kuvat Selphiestä (jee!), ennen kuin oli aika lähteä jonottamaan taas narikkaan tavaroita, koska junan lähtö häämötti. Painelimme narikkajonoon juuri oikeaan aikaan, koska noin 15 min jonotuksen jälkeen huomasimme, että jonon pää katosi jo jonnekin Metsähallin syövereihin.

Kuvasi: Niina
Siis... Oikeesti vois harrastaa ilmeitä.
Ai niin, tein myös propin!

Koko viikonloppu tuntui hurahtavan ihan liian nopeasti. Myös tapahtumassa itsessään olo oli vähän kiireinen. Tuttuja tuli nähtyä, mutta pitkään ei kerennyt juttelemaan juuri kenenkään kanssa. Välillä oli jopa pakko vain viipottaa ohi, koska itselläni oli kiire ja näki, että toisellakin on kiire. Oli silti ihana nähdä ja edes vähän vaihtaa kuulumisia, vaikka vähäiseksi se jäikin. Kesäksi toivon matkustamista autolla, koska omat aikataulut ja oma rauha.

Siinä oli kertomukset Frostista tältä erää, joten Fukka kiittää!

PS: Selphien merkinnän lomassa avaan muun muassa sitä, miksi minun piti toteuttaa raakalaisuuksia Frostia varten.

Tun tun tuu!