Cosplayta koronan keskellä

Moi.

Nyt, kun conit ja muuta cosplay-sidonnaiset tapahtumat alkavat kaivaa itseään taas esille, pohdin sitä, millaista cosplayn harrastaminen poikkeusaikoina on ollut. Omalla kohdallani elämään on kuulunut muitakin henkilökohtaisia suuria muutoksia ja tapahtumia, joilla on oma vaikutuksensa siihen, millaista oma harrastamiseni on ollut. Tässä parin vuoden aikana olen oppinut ja ymmärtänyt itsestäni monenlaisia asioita cosplayn harrastajana ja ihmisenä, ja nyt olisi tarkoitus jakaa niistä vähän.

Tapahtumakalenterin tyhjennyttyä cosplayn harrastaminen lähti pyörimään hieman eri tavalla. Minulle pukujen tekeminen on merkittävä osa harrastusta itsessään. Olen kuitenkin välillä hyvin huono aloittamaan jotain, jos minulla ei ole mitään määräaikaa tai tavoitetta, minkä useimmiten tapahtumat antavat. Tätä tapahtuu siis myös cosplayn ulkopuolella. Silloin mennään vahvasti fiilispohjalla sen suhteen, miten pukujen tekeminen etenee. Mikä ei sinänsä ole huono asia, koska siitäkin olen oppinut koronan aikana. Fiilispohjalla operoidessa itselläni on välillä kuitenkin paha tapa lykätä epämieluisia vaiheita tai osia, jotka eivät tunnu onnistuvan, puvun teossa. Tavoiteaikataulu auttaa puskeman minut läpi myös näistä tilanteista paremmin, jolloin puvut eivät jää roikkumaan. Korona-aikana tämä on ollut pientä mielen taistelua aina välillä. Toki pukujen etenemiseen vaikuttaa myös muut asiat elämässä.

Kyllä tämä joskus valmistuu. Nyt vain on kaavoitusvaikeuksia, koska todellisuus ei ole 2D:tä.

Tavoitteen ja päämäärän puuttuminen on myös haastanut minua siinä, että mielenkiintoni samaa pukua kohtaan pysyisi. En välitä siitä, että pukuja on keskeneräisinä useampi kerrallaan, koska se tarkoittaa suurempaa määrää keskeneräisiä osia ja projekteja villinä ja vapaana pitkin kotiani. Lisäksi mitä pidempään puku on kesken, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku toinen puku tulee ja varastaa mielenkiinnon välissä. Tämä tietenkin on pukukohtaista. Esimerkiksi Link (BOTW, koska nyt kuumottelee jo muutkin versiot) on yksi todellinen unelmapuku minulle, joten uskon, että hän valmistuu kyllä, vaikka taukoja ilmaantuisikin. Pienemmällä motivaatiolla varustetut pukuprojektit kuitenkin jäävät helpommin roikkumaan. Siksi olen myös yrittänyt välttää turhia impulssipukuja koronan keskellä. Joskus puvun tekoon tulee tauko jo vain siksi, että en pysty jatkamaan sen tekemistä (minulla esim. ei ole mahdollisuutta spraymaalaamiseen ympäri vuoden), jolloin pyrin olemaan aloittamatta uutta pukua. Tässä kohtaa olen koronan kanssa ehkä vähän höllännyt… ehkä.

Vähän on jo aloitettu.
Lupauduin tekemään Master Swordin myös eräälle pienemmälle ihmiselle samalla, joten miekkoja pitää väsätä kaksin kappalein.

Määräaikojen puuttuminen on tuonut ja opettanut myös hyviä juttuja. Olen saanut enemmän aikaa keskittyä niihin osiin, jotka haluan viilata viimeiseen silaukseen asti. Epäonnistuminen jossain ei ole tuntunut niin kohtalokkaalta, koska minulla on ollut aikaa tehdä asioita uudestaan ja korjata virheitäni rauhassa. Myös uusien asioiden kokeileminen on saanut enemmän tuulta alleen, kun uusien tekniikoiden harjoittelulle ja opettelulle on rauhassa saanut antaa oman aikansa. Olen myös huomannut nauttivani joistain puvunteon vaiheista aivan eri tavalla, kun kellon ja kalenterin tuijottaminen on poistunut kuvioista. Esimerkiksi ennen koronaa kuitujen lisääminen peruukkeihin ei houkutellut kovinkaan paljon, koska se oli todella työläs ja hidas vaihe toteuttaa. Nyt kuitenkin haaveilen siitä, että saan vain rauhassa ommella käsin kuitunauhoja peruukkeihin ja tavoitella mahdollista flow-tilaa siinä samalla. Linkin peruukit ovat odottaneet ja huutaneet nimeäni laatikossa jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä antanut itselleni lupaa tarttua niiden käsittelyyn ennen kuin Todorokin kamppeet on taputeltu (poika junnaa taas paikallaan osittain siksi, että on kaikkea muuta tekemistä ja osittain siksi, että en saa aikaan haluamaani lopputulosta). Tavallaan olen siis pitänyt uusia pukuja motivaatioina viimeistellä ja saattaa edelliset puvut loppuun, kun tapahtumien puolesta se ei ole toteutunut. Osittain se on toiminut ja osittain ei.

Kaikki nämä kokeilut ja testailut vain yhtä pikku koristetta varten.
Zelda oli sen arvoinen <3

Samalla kuitenkin eräs luonteenpiirteeni/toimintatapani on nostanut uudelleen päätään; innostun puvuista enemmän, kun huomaan, että ne ovat kohta valmiit. Tämä johtaa siihen, että saatan kiirehtiä osien tai pukujen viimeisten vaiheiden kanssa, koska KOHTA SE ON VALMIS! Saan siis suurta tyydytystä siitä, kun näen että olen saanut jotain konkreettista aikaan (varmaan aika monella cosplay-harrastajalla on tämä sama). Tämä ei kuitenkaan auta haluani tehdä pukuja huolella alusta loppuun, joten välillä pitää vähän jarruttaa omaa innostumistani, jotta pystyn säilyttämään tavoittelemani laadun ja tyytyväisyyden.

Vähän tätä oireilua oli Keithin veitsen valmistuksessa; olisi pitänyt viime hetkissä malttaa enemmän.

Tavallaan olen saanut koronan vuoksi toteuttaa rauhassa sitä minäidentiteettiäni pukujen teossa, joka haluaisin aina olla. Haluaisin aina olla huolellinen ja pystyä viilaamaan kaikki pukuni siihen kuntoon, että voin olla ylpeä ja niihin tyytyväinen. Haluaisin aina myös pyrkiä kehittämään taitojani jokaisen puvun avulla harjoittelemalla uusia tekniikoita tai kokeilemalla uusia tuotteita. Se tietenkin tarkoittaa, että aikaa mahdollisten virheiden korjaamiseen, kokeiluun ja opetteluun tulee olla. Jos tapahtuma lähestyy, niin aina ei harjoittelulle ja millien viilaukselle ole aikaa, joten tuotokseni saattavat kärsiä siitä laadullisesti. Olen myös aika huono jo valmiiden pukujen korjailussa ja parantelussa. Yleensä, kun puku on valmis, ajatukseni ovat jo seuraavassa. Kuitenkin koronan aikana olen tehnyt joitain isotöisempiäkin paranteluja vanhoihin pukuihin. Gwendolyn esimerkiksi koki pienen muodonmuutoksen. Ehkä se on jotain, minkä osaisin säilyttää myös tulevaisuudessa?

Tässä kuvassa näkyy aika hyvin se, miten iso Gwendolynin mekko oli, enne pienenystä; korsetti pilkottaa selästä ja etumiehusta tekee rinnan päälle ihme huulen.
Siinä yksi syy, miksi en ole saanut julkaistua juurikaan kuvia Gwendolynistä.
Kuvasi: Kide

Koska tapahtumia ei ole, yhteisöllinen osallistuminen cosplayn saralla on tietenkin muuttunut. Kavereita, jotka yleensä tulee nähtyä tapahtumissa, ei välttämättä ole nähnyt ollenkaan korona-aikana. Uusia kohtaamisia ei samalla tavalla tule vastaan, kun ei ole tullut pyörittyä kisojen kulisseissa ja muualla. Itse olen ollut myös hyvin tarkka matkustelun ja turhien ihmiskontaktien suhteen, joten toiselle puolelle Suomea yms. ei ole lähdetty ihan pienellä kynnyksellä. Oma maantieteellinen sijaintinikaan ei ole auttanut asiaa. Pohjoisesta tuntuu aina olevan lyhyempi matka etelään kuin päinvastoin. Suuresti olen kaivannut ihmisiä ja yhteisiä projekteja. Ihan vain esimerkiksi pukujen kuvaaminen ja muu yhdessä tekeminen cosplayn parissa on jäänyt hyvin vähälle. Jotkin tällaiset toiminnat ovat muokkautuneet siihen muotoon, että teen asioita yksin. Esimerkiksi olen kuvannut pukuja ihan itsekseni ajastimen avustuksella, mutta eihän se ole sama asia prosessina tai lopullisena tuotoksena. Yksin tekeminen on vain ollut helpompaa tietyllä tavalla, kun ei ole tarvinnut sumplia sen kanssa, että millaisissa olosuhteissa ja aikataululla on turvallista nähdä ihmisiä. Perseestähän se kuitenkin on, kun ei voi samalla tavalla jakaa hetkiä harrastuksen parissa kuin aiemmin.

Sitten olen tehnyt omin voimin tällaista settiä.
Tamaki: Miä
Haruhi: Miä
Kuvasi: Miä

Jo ennen koronaa olen aloittanut TikTokin käytön yhtenä cosplay-harrastukseni kanavana, mutta sen rooli on entisestään korostunut koronan keskellä. Sen kautta voin ja olen voinut toteuttaa omaa harrastustani ja nähdä muiden tuotoksia koronasta huolimatta. TikTok tarjoaa minulle mahdollisuuden käyttää pukujani enemmän, mikä huojentaa oloani. Omien pukujeni valmistukseen kuluu yleensä rahaa vähimmillään jo noin 100€. Monimutkaisemmat ja isommat projektit syövät tietenkin aina enemmän. Siksi toivon jokaiselta puvulta mahdollisimman montaa käyttökertaa. Tässä kohtaa TikTok on onnistunut lisäämään tyytyväisyyttäni omaan cosplay-harrastamiseen, vaikka oma ”TikTok-brändini” on vielä täysin kehitysvaiheessa. Lisäksi tietenkin TikTok on ollut hieman paikkaamassa kaipuutani lavalle.

Hori-san ei ole tainnut muualla kuin TökTökin puolella vilahtaa.
Horimiya oli ihana, joten tein kaappipuvun.

Toinen asia, mikä on osittain TikTokin ansioita, on oma kehitykseni meikkaamisessa cosplayssa ja sen ulkopuolella. Kun pukuja tulee käytettyä enemmän, tulee meikkiäkin harjoiteltua ja kokeiltua enemmän. Lisäksi TikTok toimii myös väylänä, josta olen voinut oppia uusia niksejä ja tekniikoita omaan repertuaariini. On ollut kiva oikeasti itse jopa huomata oma kehittyminen jossakin. Muut sosiaaliset mediat puolestaan ovat jääneet vähän taka-alalle, vaikka niitä olen edelleen aktiivisesti käyttänyt. Instagramin käyttö on vähentynyt yksinkertaisesti jo sillä, kun pukuja ei ole niin paljoa kuvattu, niin ei ole myöskään materiaalia Instagramiin laitettavaksi. Oma profiilini Instagramissa keskittyy kuitenkin 95% cosplayhin enkä tietoisesti jaa siellä yksityiselämästäni juurikaan mitään. Hieman saman kohtalon on saanut kokea myös blogini, vaikka sen sisältö onkin hitusen monipuolisempaa.

Koronaa edeltävää naamaa kylläkin, mutta on kiva huomata oma kehitys edes jossain.

Minun kohdallani kaikkea tuskailua cosplayn parissa ei voi mitenkään laittaa vain koronan piikkiin. Omassa elämässäni on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut niin paljon muutoksia ja menetyksiä, että korona komeilee vain kirsikkana kakun päällä. Kehitys ja muutos omassa harrastamisessani on monen asian summa, joista korona on vain yksi osa. Tietenkin koronan vaikutus heijastuu muuhun elämään ja sen kautta myös cosplayhin. Myös cosplayn vaikutus muuhun elämään suodattuu koronalinssin läpi.

Cosplay on ollut minulle voimavara elämän varrella monessa tilanteessa. Se on toiminut tietynlaisena eskapismina ja tapana käsitellä asioita. Koronana aikana cosplay ja sen ohessa kulkeva muu harrastustoiminta ei ole kuitenkaan toteutunut niin kuin ennen. Siksi, vaikka edelleen pidän cosplayta yhtenä lähteenä voimavaroilleni, ei se ole pystynyt kannattelemaan samalla tavalla koronan takia. 2019 koin useamman menetyksen lähipiirissä. Tuolloin pystyin upottamaan itseni helposti WCS-valmisteluihin; minulla oli päämäärä, tavoite ja tapa viedä ajatukset pois ikävistä asioista. Vaikka tuolloin montaa pukua tuli tehtyä itkemällä ja vollottamalla aivan muita asioita, sain cosplaysta kuitenkin henkireiän kaiken keskellä. Aivan samanlaista apua en ole kuitenkaan cosplaysta saanut korona-aikana. Päämäärän kuten jonkin tapahtuman puuttuminen on tavallaan kaatanut kaiken ”päätösvallan” ja ”vastuun” minulle itselleni, mikä puolestaan on kuormittanut tietyllä tavalla entistä enemmän. Vaikka koen olevani rento sosiaalisen median käytössä, aina vähän kuulen pientä nakutusta takaraivossani siitä, että jotain sisältöä pitäisi olla tuottamassa sinne ja tänne. Tunne siitä, että cosplayn pitäisi auttaa ja olla se asia, jota rakastan, on tuntunut taakalta, kun pukujen tekeminen ei vain ole onnistunut. Tunsin jossain vaiheessa kuin olisin palannut ajassa taakse päin kymmenen vuotta, kun koin samanlaista aloittamisen vaikeutta kuin tuolloin cosplay-harrastukseni alkupäässä.

Todorokin etenemisessä on myös pientä kokeilua ollut ilmassa.
Nämä rannehärpäkkeet ovat yksi koekaniini konsanaan.

Hieman siis ajatuksia kuluneista parista vuodesta. Tuntuu, että niin järjettömästi on ehtinyt tapahtua tuona aikana, mutta samalla osa elämästä on ollut täysin pysähdyksissä. Suuresti toivon, että alamme päästä pois tästä limbosta pikkuhiljaa. Ihan siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä olla, joten tilanne vaatii edelleen vastuullisuutta ja oikeita toimintatapoja. Ottakaa rokotteet, huolehtikaa hygieniasta ja tehkää testejä yms., jotta tästä suosta päästäisiin ylös.

Fukka kiittää.

PS: Nature is healing, kun cosplay-yhteisössä kuhisee ensimmäisten kunnon tapahtumien jälkeen. Suurimmaksi osin olen seurannut (jo nyt hieman laantunutta) tilannetta sivusta. Haluan kuitenkin sanoa, että olen tavallaan ylpeä siitä, miten meidän suomalainen cosplay-yhteisö yhtenäisenä rintamana toi esille sen, että häirinnälle ja muulle asiattomalle toiminnalle ei ole tilaa tässä yhteisössä. Uskon, että kolikolla on molemmat puolet, mutta koskaan tilanne ei voi mennä siihen, että uhkauksia ja perättömiä huhuja aletaan levittelemään. Sitä ei pidä hyväksyä, ja mielestäni tämä yhteisö on tuonut voimakkaasti esille sen asiattomuuden.

Kermaperse

Moi!

Hetki on kulunut ja maailma on ihan eri pisteessä kuin viimekertaisen merkinnän aikaan. Elämme jännittäviä aikoja. Olen vuosikaudet pyrkinyt siihen, että pystyn tarvittaessa tekemään ja touhuamaan kodissani mahdollisimman laajasti. Siitä on tässä maailmanajassa hirmuisesti hyötyä.

Siis. Intopiukeuksissani tekaisin uuden puvun, vaikka tulevat tapahtumat peruuntuvat toinen toisensa jälkeen. Tavallaan olen helpottunut, koska se tarjoittaa, että edes jollain tasolla tämä tilanne otetaan tosissaan. Ei se kuitenkaan näytä tämän hetkistä pärinääni hidastavan (spoiler: aloitin jo seuraavan puvun tekemisen).

Kaikki puvut, jotka aloitin viime vuoden puolella, ovat jälleen jääneet tauolle. Mikä mistäkin syystä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin yksi, ellein jopa kaksi, niistä tulee valmistumaan edes jossain vaiheessa. Kaipasin kuitenkin tähän väliin jotain "mikä ei rassaa päättä ihan hirveästi ja etenisi mutkitta" (jälleen kuuluisat viimeiset sanat). Ouran on pärissyt jo pari vuotta hyvin voimakkaasti, kun katsoin sarjan pitkästä aikaa uudestaan. Olen myös hautonut miesten puvun piirto-ohjetta kouluajoista asti ja pohdin, että Ouranin koulupuku olisi hyvä tilaisuus kokeilla sitä.

Päätin sitten, että nyt on se hetki, ilman mitään paineita, lähteä kokeilemaan tätä projektia.

Jälleen paras idiootti

Hyvin moni sarjan hahmo vetää minua puoleensa tavalla tai toisella. Mm. Haruhi on ihana, Kyoya huipuin mulkero, mutta kuitenkin idiootti ja dorka Tamaki vei voiton näin ensimmäisenä. Aina voin tilata peruukit myös muille, kun puku kerta on jo olemssa (Haruhille saattaisi löytyä jo jokin peruukki kaapista...).

Peruukin tilasin ensimmäisenä, koska jo tuohon aikaan korona kolkutteli ovella. Nyt hieman harmittaa, etten sittenkään tilannut enempää peruukkeja muita pukuja varten, koska CosCraft pisti oven säppiin koronan takia. Joudun ehkä kääntymään Ebayn puoleen.

Hän oli kaunis.

Jo alusta asti tiesin, että en tule löytämään sopivanväristä kangasta takkiin, joten etsin suosiolla valkoisen kankaan värjättäväksi. Jokusen testivärjäyksen jouduin tekemään ennen kuin oikea värisuhde osui kohdalle. Harmi vaan, että kamera vääristää lopullisen värin myös todella helposti. Että kiva.

Ja mikä on tämä järjestys?
Ylimpänä hyväksi todettu, välissä ensimmäinen ja toinen koe ja viimeisenä varmistusvärjäys.

Itse takin piti olla muka helpponakki, jossa oli vähän uusia juttuja. No ei ollut.

Ohje, jolla piirsin takin kaavan on siis tarkoitettu miesten juhlapuvun yms. piirtämiseen, ja varmaan peräisin jostain 80-luvulta mallin perusteella. Käytin kuitenkin omia mittojani hieman sovelletusti. Mutta koska kaava kuitenkin oli tarkoitettu hieman erilaisille mittasuhteille kuin mitä itse omaan, jouduin tekemään kaavaan hurjasti muutoksia. Vaikka kuinka yritin parhaani mukaan korjata istuvuuden jo kaavoihin, jouduin silti hurjasti muokkaamaan myös lopullista takkia. En tykännyt. Varsinkin hiha ärsytti, enkä vieläkään ole siihen ihan tyytyväinen. Mut hei! Mulla on taskut!

Tan ta daa!

Munasin niin monta asiaa myös ihan vain sillä, että en ajatellut asioita loppuun asti. Mm. leikkasin vuorin kappaleet liian kapeilla saumanvaroilla, kun en malttanut tehdä sovituksia loppuun ennen vuorin leikkuuta. Piti ostaa uusi vuorikangas. Tässä sitä taas opitaan, että huolellisuus säästää hermoja enemmän kuin uskoisi.

Kyl se lopulta tuli valmiiksi.

Välistä, kun takki otti pattiin, hurautin housut kasaan. Käytin Lenin housujen kaava tekemättä mitään muutoksia. Aluksi epäilin, että joutuisin edes kaventamaan lahjetta. Ei tarvinnut tehdä sitäkään.

Harkitsin myös kravaatin tekemistä alusta loppuun itse. Kuitenkin päätin toisin, kun laskin kankaan menekkiä vain yhtä pientä kravaattia varten. Onneksi kaapista löytyi jo musta, kapea kravaatti, johon vain ompelin käsin violetin satiininauhan.

Nämä oli kivoja!

Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään päälystettäviä nappeja! Nämä oli jotenkin ihania. Olen odottanut jotain tilaisuutta, että pääsisin kokeilemaan näitä ja nyt se onneksi tuli. 

Kaiken Ouran-rakkauden lisäksi yksi syy, miksi halusin tämän puvun tehdä oli takin rintamerkki.

Oli kivaa.

Kirjontaa oli vähän jo ikävä ja tällaisen kauttaaltaan täytettävän kuvion kirjominen oli minulle uusi juttu. Jäljensin kuvion valkoiselle puuvillabatistille, jota satuin löytämään kotoa. Tulostettu kuva näkyi kankaasta hyvin läpi ja oli siksi helppo jäljentää. Tämän jälkeen silitin taustalle vielä tukikankaan.

Valmiin kirjailun taakse silitin vielä kaksi kerrosta tukikangasta (tällä kertaa mustaa), minkä jälkeen leikkasin kuvion sievästi irti niin läheltä reunaa kuin vain mahdollista. Reunaan jäi pienenpieni raita valkoista batistia (viimeinen kuva), jonka naamioin mustalla kangasmaalillla. Näin myös pystyin sinetöimään kirjailun reunan purkautumisen varalta.

Eihän siitä mitään supersiistiä tullut, mutta nyt on taas opittu jotain.

Saatte Instagram-kuvia, kun en jaksa muokata uusia.

Peruukki onnistui yllättävän hyvin.

Olen niin hirmu iloinen tästä puvusta, vaikka en yhtään tiedä, milloin pääsen sitä kuvaamaan tai pitämään conissa päällä. Onneksi on TikTok. Pieniä vikoja lukuunottamatta tykkään lopputuloksesta myös. Prosessi ei taas ollut sitä, mitä odotin, mutta nyt se on kuitenkin tehty.

Tässä hetkessä ei voi kuin odottaa, tehdä oman osuutensa koronan taltuttamiseksi ja haaveilla kenties joskus tulevista tapahtumista.

Fukka kiittää.

PS: Aloitin jo siis seuraavan puvun ja, koska alkoi taas tökkiä, päätin välissä kirjoittaa tämän merkinnän, jota olen vain lykännyt myöhemmäksi.

PSS: Peskää niitä käsiä ja pysykää kotona.