Pientä pintaremonttia

Hei hoi!

Ihan vielä ei päästä tarkastelemaan Zeldan valmistuksen viimeisiä vaiheita, vaan haluan jakaa satunnaisia juttuja ja hommeleita, joita olen sattunut tässä hiljattain värkkäilemään. Toisin sanottuna, oksennan nyt tänne asioita, joita en ole pystynyt ujuttamaan muualle.

Syksyllä 2025 totesin, että tarvitsen uuden binderin. Tein itse binderin vuonna 2018 ensisijaisesti WCS-reissua varten, mutta tietenkin se on ajanut asiaansa reissun jälkeenkin. Se on kuitenkin kulunut matkansa varrella, eikä enää ole täysin käyttökelpoinen, vaikka olenkin sitä huoltanut ja korjannut. Tämän lisäksi binderiä käyttäessä olen huomannut muutamia suunnitteluvirheitä, jotka halusin korjata. Yksi syy myös sille, miksi uusi binderi oli paikallaan, on oman kehoni muuttuminen. Vanhan binderin ympärysmitta alkoi käydä pieneksi, kun ylävartalon massaa on tullut lisää.

Vanha ja kulunut.
Olen myös korjannut binderiä ompelemalla pätkän rigileneä binderin alareunaan, jotta se ei vetäisi itseään ruttuun.

Vähän on jäänyt tämä vekotin pieneksi.
Saan kyllä kiristettyä tämän edelleen äärimmilleen, mutta silloin tavara nousee leukaan asti, eikä se ole kovin toivottua.

Uuden binderin pohjana käytin samaa kaavaa, jonka olin piirtänyt vanhaa varten. Korjasin kuitenkin joitain epäkäytännöllisiä ratkaisuja, joita olin tehnyt vanhan osalta. Yksi näistä oli kaartuvat keskilinjat edessä, joka ei alkuperäisessä toiminut halutulla tavalla, joten uuteen versioon tein täysin suoran keskilinjan. Lisäksi lyhensin binderin pituutta sen alareunasta ja lisäsin selän puolelle ympärysmittaa.

Sekalainen seurakunta jämiä.

Alkuperäinen ajatukseni oli, että olisin laittanut bindiin spiraaliluuta, mutta koska sitä ei ollut äkkiseltään saatavilla (tarkoitus oli saada bindi valmiiksi Kotaeta varten pika-aikataululla), päädyin käyttämään 12mm rigileneä, jota minulla sattui valmiiksi olemaan. Laitoin rigilenet tueksi ainoastaan sirkkojen molemmin puolin, koska myös vanha versio toimi hyvin ilman muiden saumojen yms. tukemista. Vanhassa kuitenkin rigilenet olivat 6mm levyisiä, joten eivät kovinkaan hyvin antaneet tukea.

Tämä kangas oli hieman annelista, joten piti neulata ihan huolella.

Minulla sattui löytymään edelleen pala samaa iholykraa, jota olin käyttänyt aikaisemman bindin tekemiseen, joten siitä ja vanhasta puuvillapöytäliinasta koostuivat uuden bindin kankaiset osat. Bindissä on kolme kerrosta kangasta, joista kaks on pöytäliinaa ja yksi iholykraa. Lopulta kaikki materiaalit binderiä varten löytyivät valmiiksi kotoa, kun laatikoiden uumenista löytyi jopa tarpeeksi sirkkoja.

Yllä vanha, alla uusi.

Ensimmäisen sovituksen aikana binderi oli lähes jo valmis, mutta vasta tuolloin huomasin, että olin lisännyt ehkä vähän liikaa ympärysmittaa koko vekottimeen. Nyörityksen kiristyksessä nimittäin etukappaleiden reunat menevät sujuvasti päällekkäin. Tämä ei sinänsä haittaa, ja onpahan vähän jopa kasvun varaa! Tällä kertaa myös ompelin koko viritelmän niin, että pääsen helposti käsiksi sen sisuksiin ja muun muassa muokkaamaan sivusaumoja, jos se näyttäytyy tarpeellisena.

Valmis uusi!

Toinen vähän isompi remontti, joka on tullut tehtyä tässä viimeaikoina on Stellan korjaaminen. Stella on alkujaan vuodelta 2014, ja olen jo kertaalleen tehnyt hänelle kokonaan uudet kengät. Hommahan lähti siitä, että suunnittelimme Stellan kuvaamista Riikkiksen kanssa. Kaivelin puvun esiin erinäisistä varastoistani ja sain huomata, että se on kokenut kovia säilytyksessä.

Kivet olivat lähteneet karkuteille sekä lakat ja liimat kellastuneen >:(

Stellan kengät olivat siinä kunnossa, että ne olisi täytynyt tehdä jälleen uudestaan, mutta koska suunnitelma oli kuvata sisätiloissa, päätin jättää kenkien korjaamisen tällä kertaa välistä. Kengät eivät kuitenkaan olleet ainoat osat, jotka olivat ottaneet osumaa. Stellan otasapanta-asia oli sotkenut itse itsenä; kivien koristelussa käytetty kynsilakka oli takertunut valkoiseen kankaaseen, josta panta oli tehty. Yritin puhdistaa sotkuja kynsilakanpoistoaineella, mutta eihän se oikein onnistunut.

Puhdistusyritys epäonnistunut.
Piti myös varmistaa, ettei tämä kangas ollut asetaattia, jottei vain olisi käynyt hupsusti :D

Hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla olisi tarvittavat aineet ja aika tehdä Stellalle uusi panta. Tämä kuitenkin tarkoitti samalla sitä, että KAIKKI Stellan puvun kivet pitäisi tehdä uudestaan, jotta ne olisivat yhtenevät. Tällöin minun täytyi myös tehdä Stellalle uudet rannekkeet. Työmaa alkoi siis kasvaa, mutta enemmän minua häiritsi ajatus kuvaamisesta sotkuisen pannan kanssa, joten ei muuta kuin uutta tulille.

Pienesti muutin myös kivien muotoa.

Fiksuna ihmisenä olin heittänyt Stellan alkuperäisten kivien mallit ja muotit pois edeltävänä kesänä muuton yhteydessä, joten minun tuli aloittaa homma ihan nollista. Tein ikivanhoista Cernit-massoista ensimmäiset vedokset jokaisen kokoisista kivistä, mitä Stellan puvussa on. (BTW: Jopa yli kymmenen vuotta vanhat Cernnitit toimivat aivan täydellisesti.) Paiston jälkeen hioin kivet sileiksi ja korjailin niiden muotoa vielä hieman. Hiomisen jälkeen lakkasin möllykät kynsilakalla sileiksi ja kiiltäviksi. Tämän jälkeen tein Siligum-silikonista muotit niistä kivistä, joita tarvitsisin monta kappaletta, eli rannekkeiden ja kenkien kivistä, joita molempia tarvitsin neljä.

Ekat muotit Siligumista.
BTW tykkään tästä aineesta tosi paljon.

Onneksi minulla on korkeakoulututkinto sitä varten, että kun kädet väsyvät hioessa, osaan käyttää vaihtoehtoisia otteita.

Siligum-muotit olivat sitä varten, että sain tehtyä Cernitistä tarpeeksi monta täysin identtistä kivimallia, joiden avulla saisin lopullisiin muotteihin tarpeeksi monta koloa, jotta kaikki kivet pystyisi valamaan yhdessä erässä. Yhdessä erässä valaminen oli olennainen osa tietenkin siksi, että kivien väristä tulisi varmasti yhtenäinen, mutta myös siksi, että eniten minua jännitti ehtivätkö silikonimuotit ja hartsikivet jähmettyä siinä ajassa, mikä minulla oli käytettävissäni ennen sovittua kuvauspäivää.

Silikonia oli lopulta tarpeeksi, eikä tarvinnut uhrata enää yhtään kallisarvoista Siligumia tähän perseilyyn.

Kun minulla oli tarpeeksi malleja kivistä ja ne kaikki oli myös lakattu kiiltäviksi, oli aika lähteä valamaan varsinaisia muotteja. Tässä käytin nestemäistä kaksikomponentisilikonia, jonka parasta ennen -päivämäärä oli paukkunut jo vuosia sitten. Tästä huolimatta tavara toimi oikein moitteettomasti. Tein myös kunnon laskutoimituksia siitä, että silikonia ylipäänsä on riittävästi valuja varten. Lopulta silikonia oli juuri tarpeeksi, vaikka osa siitä pääsikin yllättäen valumaan valepohjan ja Lego-alustan väliin.

Tarkkaa hommaa!

Kun silikonit olivat jähmettyneet, laskeskelin hartsin menekkiä tilavuuksina. Minulla oli yhtä monta Cernit-mallia kuin lopullisia valettavia, joten pystyin laskemaan kivien kokonaistilavuuden ihan käytännössä; täytin pahvimukin aivan täyteen vettä ja asetin sen pakasterasiaan, pudottelin mukiin kaikki mallikivet, minkä jälkeen kaadoin mukista yliroiskuneen veden muovirasiasta pahvimukiin ja merkitsin siihen vesirajan tussilla. Käytin lopulta siis tuota samaa pahvimukia hartsin mittaamiseen, ja aika hyvin onnistuin arvioimaan A- ja B-osien määrän, koska ylijäämää ei juurikaan syntynyt.

 

Oli myös hyvä sauma valaa uusia korvakoruja.

Itse hartsin värjäsin läpikuultavan pinkiksi hartsiväreillä. Lisäksi sekoitin hartsin sekaan myös micajauhetta ja hieman glitteriä. Harmikseni glitterit niin sanotusti painuivat pohjaan eli valuivat kivien pintaan kovettumisen aikana. Toivoin, että ne olisivat jääneet enemmän kellumaan kiven sisälle sinne tänne. Lakkasin kivien takapuolet samalla kynsilakalla, jota käytin myös Stellan ensimmäisten kivien koristelussa. Lakkauksen jälkeen liimasin kivet pikaliimalla alumiinifolioon, jotta kivien läpi heijastuisi edes jonkin verran valoa.

Tässä vielä lakkaamatta ja kiillottamatta.

Kivet oli valettu, joten piti tehdä uusi panta. Jollain ilveellä minulla oli jemmassa edelleen juuri sopivasti samaa valkoista polyesterisatiinia, jota olin käyttänyt aikanaan Stellan puvun osissa (joskus on hyvä olla hamsteri!). Onnistuin saamaan tuosta kangasriekaleesta osat uuteen pantaan ja rannekkeisiin. Uusi kivi oli hieman isompi kuin alkuperäinen, mutta myös enemmän lähdeuskollinen.

Yllä uusi ja alla vanha.

Yritin myös ottaa säihkeestä kuvan luonnon valossa, mutta kuvat eivät tee sille oikeutta.

Vaikka harmittelinkin glittereiden vajoamista, lopulta ne toimivatkin oikein kivasti. Valo myös taittui hienosti kivien läpi, joten olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Rannekkeista mainitsen sen verran, että vaikka tein ne uusiksi alusta asti, hajotin ne vielä osiin kuvausten jälkeen. Hätäpäissäni liimasin rannekkeiden kivet vähän huonoihin kohtiin, jolloin kivet asettuvat vain toisessa ranteessa sopiville kohdille (koska ihminenhän ei voi olla symmetrinen). Jouduin käyttämään uusiin rannekkeisiin myös hitusen erisävyistä kangasta, koska alkuperäinen oli täysin käytetty loppuun, joten tein molemmat rannekkeet uusiksi, jotta ne olisivat saman sävyiset. Lisäksi halusin joka tapauksessa vaihtaa niihin paremmat kiinnikkeet (jemmassa ei ollut tarpeeksi hengettömiä muovineppareita).

Onneksi lähtivät kohtuu siististi irti.

Edellisessä merkinnässä vilautin hieman Stellan päivitettyä meikkiä. Haluan vähän avata sitä vielä tässä näiden muiden juttujen ohella. Pohjalla oleva ihomaali on samaa Grimasin vesiliukoista ihomaalia kuin ennenkin, mutta tällä kertaa olen varjostanut kasvojani sinisillä luomiväreillä. Lisäksi silmä- ja huulimeikit ovat saaneet hurjan päivityksen. Aikaisemmin silmämeikkiä ei olut nimeksikään, joten tämän, ja varjostuksien puuttuessa, koko kasvomeikki jäi hyvin latteaksi ja yksiulotteiseksi. Silmämeikissä käytin samoja luomivärejä kuin varjostuksissa sekä tietenkin lisäsin luomille kimallusta.

Tässä vain varjostukset ilman korostuksia.
Jo ihan vain tulevaisuutta varten oli tosi jännä ottaa näitä vertailukuvia.

Pidin Stellaa päällä edellisen kerran 2018 Frostissa, jolloin vihasin Stellan meikkiä niin paljon. Yhtenä syynä tähän oli poskipuna- ja highlighter-sekoilu, minkä vuoksi naamani näytti niin kummalliselta. Tästä syystä valikoin uuteen meikkiin higlighterin hyvin tarkkaan, ja kuvaukissa taisin käyttää jopa kolmea erilaista. Poskipunasta luovuin ihan kokonaan, koska mitenpä se sinisen ihon kanssa toimisikaan.

Vilautetaan tätä vielä vertailun vuoksi.
Vanhassa kuvassa ei edes näy highlighter-fiasko.

Rakastan noita tekoripsiä niiden muodon ja pienten strassien vuoksi. Nämä tekoripset ovatkin peruja vuodelta 2014, ja ne ovat olleet osa Stellan meikkiä tuolta ajalta asti. Piilolinssit ovat puolestaan uutta mallia, koska ilmeisesti alkuperäistä mallia ei enää myydä. Uudet linssit on tilattu Pinky Paradisesta ja ovat mallia Princess Pinky, Obsidian Blue -värissä. Valitettavasti täytyy todeta, että pidin aikaisemmista linsseistä enemmän, koska niissä linssin pyöriminen ei haitannut niin paljoa.

Nämä ovat kivat, mutta näyttää vain siltä, että silmät katsovat jatkuvasti kieroon.

Jahka joku hyvä sauma tai syy löytyy aion korjata myös Stellan kengät (toivottavasti lopullisesti). Alkuperäiset materiaalivalinnat eivät ole olleet parhaimpia, joten niiden osalta pitää tehdä uusia pohdintoja. Toistaiseksi kengät jäävät kuitenkin odottamaan tuota hyvää hetkeä, koska muut pukuhommat pärisevät nyt niin hyvin.

Minä pidän pukujen korjauksesta, koska se antaa niille lisää elinikää, mutta myös oman kehittymisen näkeminen konkreettisesti on hyvin mielenkiintoista. Stella on lähes 12 vuotta vanha puku tässä vaiheessa eikä se ole käytettävyydeltään niin helppo kuin jotkut muut puvut. Tästä syystä myös sen korjaaminen ei ole ollut juurikaan ajankohtaista. Sitten on joku Gakupo, jota olen korjaillut enemmän ja vähemmän tässä vuosien mittaan. Gakupo on huomattavasti helpompi puku käyttää, mutta myös minulle lähempänä sydäntä.

Päivittelin Gakupoa viimeksi vuosi sitten, jolloin terästin peruukin pikkuponnarisysteemiä ja parantelin muutenkin peruukin muotoilua.

Tällaista tällä kertaa. Ihan näin iso remontti ei ollut mielessäni, kun idea Stellan kuvaamisesta tuli. Toisaalta tämä oli hyvin validoivaa ja hyvä pikaprojekti muistuttelemaan kehityksestä. Nyt, kun sivuraiteilta on palattu, yritän viimeistellä Zeldan. Hirmuisesti minua polttelisi aloittaa Jinshi, ja siksi käyn sisäistä kamppailua siitä aloitanko viimein Zeldan sauvan vai uuden puvun. Ehkä työhuoneen siivoaminen auttaa kirkastamaan ajatuksia.

Fukka kiittää!

PS: Niin siis Zeldasta on tulossa jossain kohtaa merkintää mm. peruukista, jos en sauvahommiin vielä kuitenkaan satu tarttumaan.

Impulssista onnistumiseen

Hei hei!

Nyt on vihdoin luvassa merkintää Kibasta! On todellakin vääryys, että tämän kirjoittamiseen meni näin pitkään, mutta lopultakin teksti on ulkona. Runttaan koko puvun nyt yhteen merkintään, joten pitkää pätkää pukkaa.

Aloitin Kiban tekemisen siis täysin hepulin voimalla vuoden 2024 alussa. Kiba on jo vuosia kutkutellut hahmona, mutta ajatuksetkin puvusta ovat aina jääneet muiden suunnitelmien jalkoihin. Samoin kuin kaikki muutkin Wolf’s Rain -suunnitelmat... Yllättäen löysinkin itseni tilanteesta, jossa minulla oli vapaa-aikaa, mutta ei mitään varsinaista projektia työn alla. Halusin vain kovasti ommella ja luoda jotain. Kavereiden kanssa tuli puheeksi vanhat anime-sarjat, ja jotenkin löysin itseni suunnittelemasta Kibaa.

Ottaen huomioon sen, kuinka mahtavat konseptikuvat kaikista tämän sarjan hahmoista on olemassa, on todellakin käsittämätöntä, miten kiven alla värilliset hyvälaatuiset hahmokuvat Kibast ovat.
Siksi tarjoilen tässä nyt rähjäisen version jäbästä.

Päätin aloittaa prosessin helpoimmasta, mutta samalla inhokistani, eli Kiban valkoisesta vaarinpaidasta. Paita on sarjassa ja hahmon mallikuvissa yksi epämääräisyys, ja luulen, että sen on tarkoitus olla jonkin tyylinen yhtenäinen neule, jossa ei varsinaisesti ole erillisiä resoreita. Minä sitten vähän vain sovelsin.

Siis kattokaa näitä kuvia!!! Mut sitten naamasta vaan on kunnolliset värikuvat >:(

Mallinahan paita oli muuten ihan tavallinen trikoopaita, mutta siinä on pikeetyylinen nappilista edessä. Minä siis inhoan tämän tyylisiä paitoja, koska A) pikeetyyliset nappilistat ovat yksinkertaisesti rumia ja B) niitä on hanurista tehdä. Tästä syystä vaarinpaita on ainoa vaate tässä puvussa, jonka kohdalla en jaksanut välittää. Ihan vain huvikseni viimeistelin paidan pääntien myös kanttinauhalla.

En todellakaan jaksanut korjata tämän rumia tikkauksia.

Lopulta viimeistelin vaarinpaidan vasta sitten, kun sain takin valmiiksi. Halusin varmistaa kaikkien vaatteiden yhteensopivat mittasuhteet, mutta myös pohtia helmaresorin toteutusta. Olisin kovasti halunnut ostaa ihan kunnollisen ribbiresorin paitaa varten, mutta sattumoisin olin ostanut niin puhtaan valkoisen trikoon, että sille ei löytynyt kaveria minkään laisista resoreista. Lopulta päädyin hyvinkin typerään ratkaisuun, joka kuitenkin jotenkin edes näytti referenssin mukaiselta. Tein siis helmaresorin poimutettuna tuubina, jonka sisälle lisäsin vielä kuminauhan. Tämä on ehkä ainut puvun osa, jonka haluaisin jotenkin korjata, mutta en ole vielä keksinyt, että miten. Tällaisenaan se on ihan rehellisesti sanottuna ruma.

Olen niin kiitollinen näistä konseptikuvista etenkin farkkujen osalta.

Seuraavana lähdin taklaamaan Kiban housuja eli farkkuja. En ole koskaan halunnut tehdä itse farkkuja, koska tiedän sen olevan työlästä ilman tarkoituksenmukaisia laitteita. No… Nyt olen kuitenkin tehnyt farkut alusta loppuun. Jos olisin ollut fiksu ja jaksavainen olisin tehnyt kuositeltujen kaavojen pohjalta ensin housuista sovitusversiot, ja vasta sitten lähtenyt oikeaan koitokseen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Yksi rulla tikkauslankaa taisi juuri ja juuri riittää.

Työläin osuushan farkuissa oli kaikkien tikkausten ompeleminen tavallisella kotiompelukoneella. Tein vain osan saumoista oikeina katesaumoina ihan vain käytännön syistä. Osassa saumoista saumanvarat on vain tikattu kiinni. Tikkaukset vaikuttivat ompelujärjestykseen jonkin verran, joten saatoin joutua ratkomaan jonkun sauman, koska en ajatellut tarpeeksi pitkälle. Tikkaaminen on kuitenkin hyvin tyydyttävää, kun sen saa tehdä ajan kanssa ja se onnistuu. Olisin myös selvinnyt paljolta vaivalta, jos olisin hoksannut ottaa tätä projektia varten käyttöön kaksi ompelukonetta. On todella työlästä olla jatkuvasti vaihtamassa jo pelkästään lankoja koneeseen saati kaikkia muita asetuksia, jotta tikit ja ompeleet olisivat siistit.

Sotkutikki taskun sisäpuolella.
Etupuolelta tämä näytti iha siistiltä, mutta sisäpuoli paljasti karmivan todellisuuden.
Purkuun meni ja asetuksia piti viilailla.

Saatan olla välillä vähän laiska ompelemaan taskuja pukuihini, mutta farkkujen kohdalla sitä ei oikeastaan voinut välttää. Vaikka taskujen ompeleminen oli ehdottomasti yksi kivoimmista osista farkkujen teossa, eri paksuiset materiaalit teettivät työtä. Esimerkiksi etutaskuja ommellessani sain huomata, että langan kireydet täytyy katsoa aivan uusiksi, kun saumat eivät olekaan yhtä paksut kuin muiden tikkausten kohdalla.

Nyt jo valmiimpaa.
Anteeksi suttukuva.

Tämän koitoksen jälkeen voin todeta, että en enää koskaan halua ommella farkkuja. Toisaalta nyt osaan ehkä välttää pahimmat sudenkuopat farkkujen teossa, joten… ehkä joskus vielä teen jotkin farkut. Ylipäänsä joku voi pitää minua aivan kahelina, koska olisin aivan hyvin voinut ostaa Kibaa varten valmiit farkut. Olen kuitenkin sekopää, joka ei osa tyytyä asioihin. Kaikesta tuskailusta huolimatta olen ihan kohtuullisen tyytyväinen näihin farkkuihin, ja omilla mitoilla tehdyt housut ovat aina parasta paskaa.

Valmiit farkut.
(Kiba on näköjään suttukuvien projekti.)

Sitten kävikin niin, että puvun eteneminen tyssäsi pitkäksi aikaa, koska en löytänyt sopivaa kangasta Kiban takkia varten. Jippii ja silleen. Harmaata twilliä alkoi kuitenkin kertyä nurkkiin Ichijon työstämisen jäljiltä, joten tein sillä jokusen sävytyskokeilun. Jotenkin kummasti taas päädyin värjäämään kankaat. Jotenkin myös tuntui todella typerältä värjätä näinkin tavanomaisen värisiä kankaita. Sen ansiosta kuitenkin pääsin loppusyksystä jatkamaan tätä pukua ihan kunnon tohinalla.

Testitilkut.
Alkuun oli ihan liian tummaa.

Lopulliset värjäilyt.
Viimeiset testitilkut, 5II A & B, alkuperäinen harmaa ja alla lopullinen värjätty kangas.

Välttääkseni samoja haasteita kuin, mitä koin farkkujen kanssa, sekä erästä toista tulevaisuuden pukua ajatellen, päädyin tekemään takista koeversion. Koeversiossa mallasin lähinnä takin pituutta, olkasauman linjaa ja taskujen paikkoja. Farkuissa mallailin takataskut paikalleen vasta sitten, kun housut olivat lähes kasassa, mikä oli VIRHE. Niin paljon jouduin säätämään kohdistamisen kanssa, jotta taskut tulivat ommelluksi symmetrisesti. Koeversion avulla pystyin suoraan merkkaamaan taskujen paikat kaavaan ja siitä kankaalle, mikä helpotti hommaa huomattavasti.

Hehkeä pöytäliinaproto.
Olkatoppaukset tässä myös testissä.

Takin taskut tein vinoina liivintaskuina, joihin en lopulta lisännyt mitään kiinnitystä, koska ne upposivat niin sievästi miehustaan sellaisenaan. Kiban takissa on myös jonkin moinen tasku takin toisessa hihassa. Ihan huvikseni tein tästäkin taskusta toimivan kokonaisuuden, vaikka se on niin pieni, ettei sinne oikeastaan mahdu mitään järkevää.

Näistä tuli kivat, vaikka eivät lopulta hirveän tilavat olekaan.

Hihan taskussa on piilovetoketju.

Takin kaulusta varten hankin ribbiresoria, joka toimi mielestäni hyvin. Jouduin kuitenkin purkamaan kauluksen kokonaan irti kertaalleen, kun olin saanut sen jo valmiiksi, koska olin unohtanut kaavoitusvaiheessa vähentää kauluksen ympärysmitasta joustovähennyksen. Alkuun yritin muka olla tyytyväinen siihen, miltä kaulus näytti ilman vähennystä, mutta lopulta päätin purkaa koko homman ja lyhentää kaulusta. Tämä oli ainoa oikea valinta, koska kaulaus näytti niin paljon sievemmältä, kun olin korjannut sen.

Hyi! Rumaa poimuttumista!

Paljon parempi!

Samoin kuin vaarinpaidassa takin helmaresori tuotti minulle päänvaivaa. Kovasti olisin halunnut tehdä resorin ihan oikeasta resorikankaasta. Harkitsin jopa sitä, että surutta teen resorin samasta mustasta ribistä kuin kauluksen, vaikka se ei olisikaan reffin mukaista. Jotenkin sain kuitenkin itseni kokeilemaan jotain aivan typerää, mikä lopulta toimi oikein mainiosti. Kuten vaarinpaidassa ompelin siis takkikankaasta pitkän tuubin, jonka sisälle kiinnitin leveän kuminauhan, ja ompelin tämän väkerryksen poimutettuna takin helmaan. Olin niin kovin yllättynyt, että tämä toimi. (Todellisuudessa siis tein ensin takin helmaresorin ja vasta tämän jälkeen vaarinpaidan.)

Ihme pötkylä, joka piti muuten kiinnittää miehustan etukappaleelle myös kulmasaumalla.
Vähän jännitti.

Takin kanssa kävi myös sillä tavalla hassusti, että kangas meinasi loppua kesken. Kaikki mahdolliset siivut menivät käyttöön ja ne osat, jotka eivät olleet näkyvillä, korvasin sävyttämättömällä kankaalla. Taskupussien toinen puoli esimerkiksi syntyi Ichijon kangasjämistä. Lisäksi vetoketjun tuuliläppä on takin alahelmasta leikatusta kaitaleesta, joka riitti juuri ja juuri.

Kaikesta yritin säästää.

Tuuliläppä piti ommella alavaraankin viivoittimen kanssa, koska kangas ei riittänyt 2cm saumanvaraan. 

Valitettavasti myös takin hiharesorien kanssa jouduin säätämään aivan liikaa. Alkuun resorit olivat liian pitkät. Korjattuani niiden pituudet ne kuitenkin menettivät napakkuutensa, mikä oli oma ongelmansa. Jouduin siis purkamaan ja korjailemaan myös hiharesoreita jokusen kerran. Koska takki on kokonaan vuoritettu, jouduin aina välissä kääntämään koko kakan nurinkurin ympäri. Tämä sinänsä ei ole kuin vain työlästä hommaa, mutta valitettavasti kärsin käsien sairaudesta, minkä vuoksi kynsinauhani usein vuotavat verta. Tämä puolestaan johti siihen, että kääntäessäni takkia nurin ja takaisin onnistuin huomaamattani sotkemaan takin verellä. Kyse on onneksi jokusesta pisarasta siellä täällä, mutta vähän meinasi vituttaa, kun huomasin asian.

On tämä saatana työmaa.

Blööd.

Säätö ja korjailu oli todellakin vaivan arvoista, koska olen nyt hyvin tyytyväinen Kiban takkiin. Veritahratkin sulatan, kun mietin, että ne ovat tavallaan ihan hahmouskottavia. Harkitsen jopa tekeväni ihan käyttötakin samoilla kaavoilla, mutta tietenkin ihan eri värisenä. Yksinkertaisuudestaan huolimatta pääsin hifistelemään takin kanssa muun muassa kaikkien taskujen osalta, minkä koin todella mielekkääksi. Oli myös kiva huomata, että höpsötkin ideat voivat toimia kuten helmaresorin kanssa kävi.

Muuten valmis takki, mutta kauluksesta puuttuu ihme lärpäke.

Sitten siirrymmekin Kiban peruukkiin, joka oli oma seikkailunsa.

Halusin testata Kiban peruukissa liimatun hiusrajan tekemistä. En ole koskaan aikaisemmin moista joutunut tai päässyt tekemään, joten nyt koin tilaisuuteni tulleen. Pohjaperuukkina minulla oli CosCraftin Ash värissä Matt Dark Brown. Ostin lisäksi myös lisäkuitua juurikin tuon hiusrajan luomiseksi. Olen kohdannut niin paljon ohjeita ja videoita tämän tekniikan osalta, joten tiesin myös varautua tarkoituksenmukaisilla liimoilla.

CosCraft; Ash - Matt Dark Brown

Liimoja.
Ostin myös tuollaisen silikoonisen meikkisiveltimen liiman levitykseen.

Peruukin työstäminen lähti siitä, että föönasin peruukin otsan kuidut taipumaan taaksepäin. Tämän jälkeen lisäsin peruukkiin otsalle palan kangasta, jonka leikkasin haluttuun hiusrajan muotoon. Käytin tähän Kiban takin vuorikankaan jämiä, koska se sattui olemaan ruskeaa ja ohutta. Ensin liimasin kankaan kiinni peruukin etureunaan, ja tämän jälkeen vielä ompelin sen kunnolla kiinni käsin. Tämän pohjaan päälle lähdin sitten rakentamaan hiusrajaa ohuista liimatuista hiussuortuvista. Liimaukseen käytin pääasiassa UHU:n liimaa, koska se näkyi ja kiilsi kuivuttuaan vähiten, mutta joitain kohtia vahvistin muilla liimoilla. Lopuksi saksin sievästi hiusrajan vielä viimeiseen muotoonsa ja liimasin koko homman peruukin sisäpuolelta. Vähän jännitti, mitä tästä tulee, kun en ollut päässyt välisovittamaan peruukkia missään vaiheessa.

Hiusrajan eteneminen.

Valmiin hiusrajan sovitus.
Oli hehkeä olo.

Kun hiusraja oli kunnossa, pääsin muuten muokkaamaan peruukkia. Halusin peruukista mahdollisimman luonnollisen ja teksturoidun. Ohensin ja kerrostin peruukkia todella paljon, minkä lisäksi kiharsin kuituja muotoiluraudalla suuntaan jos toiseen. Kiban hiuksista ei kovin ota selvää, että mikä suortuva sojottaa mistäkin kohtaa päätä, joten lähdin hakemaan todella rikottua muotoa. Harmikseni sain huomata, että alkuperäisen peruukin kuitujen mitta ei tähän malliin ollutkaan täysin sopiva. Peruukki jäi takaa hieman liian lyhyeksi, mutta onneksi minulla oli rutkasti lisäkuitua, jota lisäsin peruukkiin tuomaan hiuksille lisää pituutta.

Valmis peruukki ja ensimmäinen meikkitesti ilman piilareita.

Aluksi olin aivan kauhuissani siitä, että olen pilannut koko peruukin, ja epäilin itseäni jopa silloin, kun lisäsin peruukkiin kuituja viime metreillä. Koko hässäkkä vain näytti päässäni aivan valtavalta. Kiharsin ja muutenkin muotoilin pehkoa epätoivoisesti, kunnes tein lopulta meikkitestin ja sovitin koko pukua päälle. Sain ilokseni yllättyä siitä, miten hyvältä peruukki näytti puvun ja meikin kanssa! Tuossa kohtaa sain kokea jonkin ihan uskomattoman onnistumisen kokemuksen, koska en varmasti ikinä ole onnistunut samalla tavalla muokkaamaan peruukkia. Animen painovoimaa uhmaavat piikkipatsaat ovat ihan tuttua kauraa, mutta luonnolliset ja teksturoidut kampaukset olen kokenut todella vaikeiksi. Kiban peruukista tuli kuitenkin lopulta todella toimiva!

Siis kattokaa tätä naamaa!

Tietenkin yksi mielenkiintoisimmista osista minun kannaltani tässä puvussa oli jäbän meikki. Kaunis poika on kaunis poika, joten sain heittäytyä villiksi (tavallaan). En yleensä ihan näin rajusti ole tehnyt varjostuksia mitään hahmoa varten, mutta jotenkin ne sopivat Kiballe. Käytin myös kasvoteippejä, joista on tulossa näköjään jokin vakio juttu minulle. Pohdiskelin ja mallailin meikkitestissä myös tekoripsiä, mutta niiden kanssa maski oli hieman liian överi. Sain kuitenkin Kibasta hyvän tekosyyn ostaa testiin uuden ripsivärin, joka osoittautui oikein hyväksi ostokseksi. Kyseessä oli siis BBIAn Never Die Mascara. Tämä pysyi siistinä koko päivän ja toi ripsiin kivasti pituutta.

Ja vielä lopullinen Frostin naama piilareilla.

Vielä loppuun voisin mainita Kiban piilolinsseistä. Niitä tuli etsittyä jonkin aikaa, ja Frostissa moni kyseli niiden nimeä ja mallia. Tilasin linssit Pinky Paradiselta ja ne ovat Uris Papillon -linssit värissä sininen (Blue). Itse tykkään linssien tietynlaisesta luonnollisuudesta, joten tilasin samaa mallia myös toisen väriset linssit muita pukuja varten.

Piilarit ja päivän kestänyt meikki.
On hyvä ripsari!

Tämä projekti taas opetti sen, että rakastan sitä, kun saan panostaa pukuihin. Saan hifistellä ja tehdä teknisesti jännittäviä juttuja sekä jopa haastaa itseäni. Vaarinpaitaa lukuun ottamatta koin Kiban hyvin onnistuneeksi puvuksi. Prosessin aikana sain oikeasti korjata huonoja ratkaisuja, kuten takin kauluksen, stressaamatta siitä, milloin puvun tulee olla valmis. Myös kaikista typeryyksistä huolimatta koin, että puvun valmistus oli todella antoisaa. Sain myös niin hurmaavia reaktioita ja ihania kehuja tästä puvusta sekä netissä että Frostissa livenä, että en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Tämä hahmo ilmeisesti osui tosi monella johonkin nostalgiatunteisiin.

Tämän kummempia kuvia ei vielä valmiista pojasta ole.

Tällaisia pitkään mukana roikkuneita pukusuunnitelmia on sen verran pyöritellyt päässään, että suunnitelmat ja odotukset ovat hyvin jalostuneita. Lopputuloksen, mutta myös itse prosessin, ansiosta, koin onnistuneeni Kiban suhteen. Siksi Kiba saattaa olla tässä hetkessä se puku, johon olen eniten tyytyväinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi näyttävin tai vaativin puku, jonka olen tehnyt. Virheitä ja epäkohtia siitä varmasti löytyy, mutta teknisesti olen päässyt siinä kikkailemaan monella tapaa. Tietenkin yksi tärkeimmistä seikoissa tässä puvussa on se, että siinä oli mukava olla ja tunsin sen omakseni tavalla, jota en odottanut.

Fukka kiittää!

PS: En tiedä, miten tulevat puvut lähtevät etenemään, koska prrrrrrrrrrrrrrr. Yhtä aikaa haluaisin aloittaa kaikki maailman puvut, mutta valitettavasti joudun hieman jarruttelemaan, koska elämässä sattuu ja tapahtuu nyt monenlaista.