Studion katkua

Moi!

Desucon on tuloillan ja minä yritän viivytellä puvun kanssa niin monella tasolla. Onneksi siihen on tarjoutunut tilaisuus jos toinenkin.

Minua ja Rullarinkeliä lähestyttiin jokin aika sitten Focus Klubin (Focus Studio) puolesta, josko meistä olisi heille malleiksi. Tuomas oli löytänyt Kalevan vanhan artikkelin Rullarinkelistä ja minusta. Minulla kävi tuuri ja seuraava lauantai sattui olemaan vapaapäivä, joten pääsin kokeilemaan jälleen studiokuvauksia. Olen ollut kunnon studiossa kuvauksissa viimeksi... 2011? Hyvin samanmoisissa merkeissä.

Laitoin kuvia jokusesta puvusta Tuomakselle ehdolle. Lopulta ahdoin itseni Alexsian korsettiin vuodelta 2013... voi apua. Minulla oli suunnitelmia käyttää Alexiaa uudestaan jossain kesän tapahtumista, mutta nyt voin hyvin antaa Alexialle rauhan ja tunkea sen varastokomeroon.

Kuvaaja: Ismo Alajärvi

Vuodet tämän harrastuksen parissa ovat jotenkin tuottaneet tulosta. Jollain elämän ja olemisen osa-alueella. Kameran eteen ja täysin uusien kuvaajien kohteeksi joutuminen ei ollut yhtään niin jännittynyt kuin muutama vuosi sitten. Olen kai napannut mukaani edes jotain vinkkejä myös luennoilta tässä matkan varrella.

Kuvaaja: Tuomas Luukkonen

Studiolla oli tietenkin pelit ja vehkeet ja kuvaajina toimivat Tuomas Luukkonen ja Ismo Alajärvi. Koko touhu oli niin eri sfääreissä kuin yleensä cosplay-kuvauksissa on. En pidä itseäni kovin vakuuttavana poseeraajana, mutta nyt ei tehty mitään muuta kuin poseerannut. Jotenkin tällä tavalla huomionkeskipisteenä oleminen oli hyvin jännittävä ja erilainen kokemus. Sain hyvin selkeää ohjausta, mikä varmasti helpotti omaa tekemistäni hurjasti.

Kuvaaja: Tuomas Luukkonen

Minulla oli tosi kivaa ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Varsinkin savukone sai sisäisen, pienen steampunk-fanini hyppimään riemusta. Alexia ja savua! Tämän seikkailun johdosta olen pääsemässä uuteen seikkailuun heti perään. Nyt pitää kuitenkin yrittää keskittyä Fujimotoon, joka toivottavasti valmistuu Desuconia varten.

Fukka kiittää!

Kuvaaja: Ismo Alajärvi

Liian paksu personaksi

Hei.

Sain tovereilta tuuppauksen, että julkaisisin tämän joten nyt mennään.

Se, että oma kehonkuva, itsetunto ja cosplay on nostettu taas esiin täällä suomalaisessa cosplay-blogisfäärissä, kehottaa minuakin hieman katsomaan asiaa. Asiaan vaikuttaa suuresti myös se, että näiden tekstien lukeminen sattui juuri sellaiseen saumaan, jossa en osaa itseni kanssa olla. Yritän siis perustella itselleni sitä, että miksi olen kirjoittamassa tästä samasta aiheesta taas. Sorkitaan tätä muurahaiskekoa vielä vähän lisää.

Muut ovat vuolaasti avanneet menneisyyttään ja tuntemuksiaan omasta kehostaan. Itse ajattelen enemmän tätä hetkeä ja paria tietynlaista näkökulmaa tämän tekstin runkona.

Ihan alkuun: Minä, Riikka, olen täysin sujut kehoni kanssa. Tai niin sujut kuin tällainen normaalipainoinen paksutyttö voi omasta kehostaan olla tässä maailman ajassa ja yhteiskunnassa. Olen lähes koko täysikasvuisen ikäni ollut se porukan paksu tyttö melkein kaikissa kaveriporukoissa. Minua on ympäröinyt monet upeat, hoikat ja kauniit ihmiset, mikä on tietenkin vaikuttanut siihen, miten katson itseäni. ”Mitä minä teen täällä? Miksi nämä ihmiset ovat minun kanssani, vaikka en selvästikkään kuulu joukkoon?” Sitten kuitenkin olen saanut kannustusta ja kehuja siitä, että vartaloni on täydellinen juuri minulle ja siksi olen osa tätä kaunista ihmisryhmää. Koska omalla tavallani minäkin olen kehossani kaunis.

Fukka luonnollisessa ympäristössään.
Kuvasi: Beetta

Cosplay-harrastajan, Fukkana, en voi sanoa olevani sujut oman kehoni kanssa, koska ne mallit, joihin ”joudun” vertaamaan itseäni ovat aina jollain tavalla kauniita ja hoikkia. Kaikista epärealistisista mittasuhteista välittämättä, minä olen lähes aina liian lihava suurimpaan osaan hahmoista, joita omat viihdemaailmani minulle tarjoilevat.

Oma tietoisuuteni kehosta, mittasuhteista ja anatomiasta on suhteellisen laaja. Olen piirtänyt monta vuotta tutkien ihmiskehoa ja anatomiaa. Äitini on ammattinsa puolesta hyvin perillä ihmisen kehon fyysisistä ominaisuuksista kuten lihasten toiminnasta ja liikkuvuudesta, ja sitä kautta olen yhdessä äitini opastuksella tutkinut omaa kehoani ja sen toimivuutta (koska yliliikkuvat nivelet ja jalkavika ja ja ja...). Olen harrastanut erilaisia asioita kuten tanssia ja muutenkin olen aina pitänyt ja ollut hyvä liikunnassa. Teatteriopintojen aikana aloin seuraamaan näitä kaikkia ominasuuksia muissa ihmisissä. Seuraan sitä kuinka ihmiset elehtivät, puhuvat, liikkuvat ja niin edelleen, koska hahmon luominen ja näytteleminen on helpompaa, kun on jotain mistä ammentaa (tietäisittekin miten paljon huomioin omaa puhetyyliäni ja pyrin pitämään sen kurissa). Tietenkin seuratessani muita aloin myös vertaamaan tätä kaikkea itseeni, koska näytellessä oma kehoni on se työkalu. Vaatetusalan opintoni ovat viimeisin suuri määrittävä tekijä siinä, kuinka hyvin oikeasti tunnen ihmiskehon, niiden erot ja ominaisuudet. Varaloanalyysit, mittasuhteet, väri- ja kaavaoppi ovat pahoja asioita. Kaikki tämä vaikuttaa tietenkin siihen kuinka hyvin näen itseni, ja minä näen hyvin.

Olen oppinut kikkailemaan oman kehoni kanssa ja voin ihan hyvillä mielin tehdä pukuja, vaikka hahmon ja minun muotoni eivät täysin kohtaisikaan. Silti tuntuu, että tietyllä asteella se ei tule koskaan riittämään.

Mitä laatikolla saa aikaan.
Kuvasi: Soffi

Maailmanlaajuisessa cosplay-yhteisössä ne kuumat tsirbulat saavat lähes hetkessä hyvän pukuilijan maineen, vaikka heidän osaamisensa puvun tekemiseen eivät olisi mistään kotoisin tai eivät edes tekisi pukujaan itse. He ovat kuumia, heidän vartalonsa sopii tämän hetkisiin kauneusihanteisiin ja moniin median hahmoihin. Hieman tästä kastista poikkeava pukuilija saa tehdä aivan hillittömän puvun ja hyvin, ennen kuin hänet huomioidaan samalla tavalla. Silti useimmiten kritiikin kohteeksi päätyy pukuilijan kroppa ja kasvot kuin varsinainen puku, jonka pitäisi olla se pääpointti. Jotta ilmaisisin asian mahdollisimman tönkösti: Hyvä kroppa voittaa yleensä hyvän puvun.

Ehkä ainoa puku, johon tunnen kroppani spoivan.
Kuvasi: Rorune

En siis puhu mistään varsinaisista kisa-asioista tai tapauksista Jessica Nigiri (no ehkä vähän siitäkin) vaan siitä, kuinka tämä yhteisö huomioi hyvän cosplay'n tai tasokkaan cosplay'n. Tietenkin, koska itse en ole sieltä pikkurillin laihasta kaartista, olen tämän pannut merkille. En olle löytänyt sitä ”vastinetta itselleni” sieltä suuresta internetin cosplay-massasta. Cosplay't jotka nousevat helpoiten esiin internetin syövereistä ovat yleensä sieltä pikkurilli-kaartilaisia tai miesten tapauksissa niitä treenattuja ja öljyttyjä yksilöitä, ja yleensä heidän pukunsa ovat hyvin keskivertoja tai välillä jopa huonoja.

"Oot läski, paska puku."
Kuvasi: Kangaskasa

 Yhdeltä kantilta haluaisin laihtua ja olla ”samalla tasolla” näiden tsirbuloiden kanssa, mutta toisaalta haluan tulla huomioiduksi mieluummin taitoni kuin mittojeni avulla. Oma arvostukseni muita pukuilijoita kohtaan lepää eniten heidän taidoissaan tehdä pukuja, muuntautumiskyvyssä ja monipuolisuudessa eri aspekteilla. Koska arvostan näitä ominaisuuksia muissa, niin tietenkin pyrin omalla tavallani saavuttamaan samanlaisia asioita omassa cosplay-harrastuksessani. Ennen kuin panostan kehoni ”laatuun”, panostan mieluummin pukuni laatuun. 

Jokaisella meillä on käynyt omat epäonnemme geeniarpajaisissa. Minä tiedän omani. Kaikki perheeni naiset ovat täysin samanlaisia vartalotyypiltään, minä mukaan luettuna. Heidän ja oman kokemukseni mukaan tiedän, että oma vartaloni on tällä hetkellä ”normaalissa” tilassa. Tarkoittaen sitä, että ellen radikaalisti muuta elintapojani johonkin suuntaan vartaloni ei tule tästä kovin paljoa muuttumaan, ja se on geenipohjaista. En syö mitenkään epäterveellisesti ja liikun kohtuullisesti, mutta silti vartaloni on mitä on. En ole enkä koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta tämä on kehoni luonnollinen tila. Toiset ovat luonnostaan rimpuloita ja saavat tehdä töitä sen eteen, että saavat lisäkiloja tai lihasmassaa. Minulta löytyy lihasmassaa ja tervettä pyöreyttä. Kuka vaihtaa?

Alexia on ehkä ainoa pukuni, johon olen oikeasti liian pieni.
Kuvasi: Kide

Toisena omaa harrastustani hämmentävänä tekijänä on se, että suurin osa kehuista, mitä saan, olivat ne sitten ulkonäöllisiä tai puvusta annettuja kommentteja, ovat mieshahmoista. Minä kuitenkin olen ihan lähes täyspäiväinen naisolento, mutta tässä harrastuksessa näytän paremmalta poikana... Olen siitä ihan hyvilläni, että voin näyttää hyvältä myös siloposkisena japanilaisviihteen mieshahmona, jotka ovat muutenkin hieman kyseenalaisia. Esimerkiksi Naruton kohdalla olen ollut kaikista kehuista aivan käsittämättömän intopiukeana, mutta Narutolla on hahmona niin paljon arvoa, että en välitä, vaikka hahmo on poika. Silti se, että naisena en jotenkin tässä harrastuksessa ole tarpeeksi hämmentää minua. 

Kuvasi: Kangaskasa

En ole mikään romanttisella tavalla naisellinen nainen ja minulla on omat poikatyttöpäiväni. On kuitenkin hetkiä, jolloin pyrin olemaan nainen. Suurimmaksi osin nämä hetket ovat cosplay'n tai alkoholin sävyttämiä, koska sisimmässäni olen sukupuoleton olento. Kuitenkaan oma naiseuteni ei tunnu riittävän niissä cosplay-hetkissä. En ole laiha enkä kuuma, näytän kananmunalta, jolla on peruukki päässä. En siis kelpaa naiseksi cosplay'ssa. Nais-cosplay'ni ovat automaattisesti huonoja, koska en ole hoikka. Siloposki mies minusta vielä tulee, mutta ei naista.

Osaan olla iloinen tietyistä ominaisuuksistani omassa kehossani. Suora vartalotyyppini on hyvä mieshahmoja pukuillessa, koska ns. naiselliset muodot voin piilottaa helposti, kun ei ole takapuolta. Rintavarustuksen kanssa onkin sitten aivan toisin päin. Pidän pitkistä jaloistani ja varsinkin sääristäni, jotka toimivat hyvin animu-puvuissa. Toisaalta taas tiedän hyvin ne asiat, jotka vaikeuttavat harrastustani tietyiltä osin; korkea vyötäröni pakottaa välillä tosi typeriin kaavoitusratkaisuihin ja on ihan rehellisesti ruma, lyhyehkö kaulani kanssa pitää kikkailla kuvissa tai muuten näytän 30kg lihavemmalta.

Ruma toimii.
Kuvasi: Jasu

Se ehkä on tullut jo selväksi, ettei minulla ole ongelmaa näyttää rumalta kameran edessä tai lavalla... tai ylipäätään missään. Silti se, että tässä harrastuksessa olen koko ajan vertauskohtana johonkin, vaikuttaa siihen miten itseni näen puku päällä. Tässä harrastuksessa ollaan hahmoja, joille kuuluu myös luonne ja oma olemuksensa. Pelkkä puku ei ainakaan minulle riitä. Vaikka minä voisin olla ruma ja naurettava, keholtani ja naamaltani, kaikki hahmot, joita pukuilen eivät ole. Hahmo asettaa rajan sille, kuinka kaunis minun tulee olla. Yksi unelma-cosplay'ni on Final Fantasy VIII'n Edea. Edea on elegantti ja vahva, mutta myös sen lisäksi pitkä, hoikka ja kaunis. Nämä ovat päälimmäiset asiat, jotka hänen simppeli design'nsa tarjoilee. Tällä kropalla (ja vaikka laihtuisinkin) en näe, että koskaan voisin tehdä Edeaa, koska minulta tulee puuttumaan niin vahvoja elementtejä, jotka tekevät hahmosta Edean, kuten pituus ja kauneus. Joillekkin hahmoille vartalon malli ja koko ei ole niin tärkeää, mutta joillekkin se on hyvin määrittelevä osa hahmoa. Joillain puvuilla voi kikkailla, joillain ei.

Edea

Nyt lukaistuna tämä vaikuttaa hyvin masentavalta tekstiltä, mutta halusin (ja tietyt ihmiset halusivat), että tästä aiheesta voitaisiin nähdä taas jotain erilaista. Ennen cospaly'ta katsoin itseäni eri tavalla. Minun kohdallani cosplay on se asia, joka on saanut minut kyseenalaistamaan oman kehoni ja ahdistumaan siitä, millainen se on. Cosplay ei kuitenkaan ole koko elämäni ja siinä on niin paljon muuta sisältöä kuin vain minun kroppani, että tämä ahdistus ja ristiriitaisuus ovat vai pieni hiekan muru tiimalasissa. En usko ja toivon, ettei tämä tule kosakaan olemaan minulle maata kaatava asia tässä harrastuksessa, koska kuten sanoin haluan mielummin tulle huomatuksi taitoni kuin mittojeni avulla.

Fukka kiittä kovasti.

Näin loppuun voin tarjota teille myös toisenlaista näkökulmaa asiaan. Eräs halusi päästä vapauttamaan oman luurankonsa kaapista, mutta ei tinnyt missä sen tekisi. Tarjosin tätä blogia väyläksi ja tässä on haamubloggaajan viesti tähän aiheeseen:

[Cosplayta moititaan paljon ulkonäköpaineiden luomisesta, mutta se voi myös pelastaa ulkonäkönsä kanssa painivia. Minulla on ollut pienestä lapsesta saakka sairaus, jonka vuoksi päässäni on aina vaihtelevissa määrin yleensä hyvin laajoja kaljuja länttejä. Lapsena en koskaan halunnut käyttää peruukkeja, koska niistä tuli mieleen mummot ja kuolema. Pahimmassa teini-iässä yläasteella sairaus oli onneksi oireeton, mutta uusiutui myöhemmin. Ja tästä tuli totta kai hirveät ulkonäköpaineet vielä teini-ikäiselle tytölle. Luulen, että cosplay pelasti aika suuren osan minun itsetuntoani. Olin aloittanut cosplayn yläasteaikoina, ja koska cosplayssa lähes kaikki käyttävät peruukkeja olin saanut tottutella niihin rauhassa ja ne tuntuivat luonnollisemmilta kuin lapsena, joten otin sellaisen käyttöön arkenakin. Ja cosplaysta tuli suuri henkireikä ainaiseen hiuksettomuuden piilotteluun ja alemmuudentuntoon ns. ”normaalielämässä”.

Cosplayssa peruukit eivät ole vain okei vaan usein välttämättömyys, ja luontainen kiinnostukseni ja innokkuuteni niiden stailaukseen ja hoitoon oli hyödyksi ja toi paljon positiivista palautetta. Ja vaikka conipäivän jälkeen vaihdoin jokapäiväiseen peruukkiini, on sekin kohtuullisen normaalia cosplaypiireissä. Cosplayn ansiosta sain siis ensimmäistä kertaa sairaudestani huolimatta olla a)pelkäämättä peruukin paljastumista b) sain hyvää palautetta ulkonäöstäni. Halusin jakaa tämän sekä cosplayn puolustuspuheena vaikka sitä kovasti ulkonäköpaineita luovaksi haukutaankin, että muistutuksena asioiden mittasuhteista niille jotka panikoivat paria liikakiloa tai joitain itselleen epämieluisia mutta kuitenkin ”normaaleja” kasvojen tai kehonpiirteitään. Nimettömänä haluan pysyä ihan vain koska röllit ja lokit eivät minusta ole kivoja kommentoimaan oikeaa parantumatonta sairautta.]

Filmi rullaa taas - vuosi 2013

Hoi ja heipähei!

Oikeasti minun pitäisi mennä kauppaan ja ruokkia itseni, mutta kuvatiedostot vetävätkin puoleensa enemmän. Uusi vuosi tuli ja sen vaihdetta pääsin juhlistamaan uudella tavalla, ihanien ihmisten ja hyvän ruuan kanssa Rovaniemellä. Kiitos rakkaat! :3 Käännänkin katseeni menneeseen ja yritän muistaa viime vuodesta edes jotain.

2013 toi taas omat muutoksensa elämääni eri tavoin, myös cosplay-elämä teki käännöksiä uuteen. Monia uusia asioita tuli koettua, mutta vanhojakin juttuja tuli vastaan. Seitsemän tapahtumaa ja seitsemän ja puoli uutta pukua.

Vuoden ensimmäinen coni oli Desucon Frostbite, johon tein uutta ja kierrätin. Frostbitessä esiinnyin viimeistä kertaa Operaatio Fredrikin kanssa, ja sitä varten tein James'n. En tuolloin ollut hirveän intopiukena James'sta tai sen tekemisestä, mutta pikkuhiljaa olen oppinut arvostamaan hahmoa ja pukua. Rikku puolestaan on aina ollut minulle rakas kokonaisuus ja Frostbitessä pääsin vihdoinkin kunnolla sitä käyttämään.

Kuva: Jasu

Kitacon vyöryi äkkiä Frostin perään, enkä jaksanut tai edes kerennyt valmistaa mitään uutta. Kierrätin Ranmaa, olin pitämässä kakkaa puheohjelmaa ja vain hiimailemassa ympäriinsä. Aika kului.

Kuvasi: woodi

Pätevää... Minä feat. woodi
Kuvasi: Kide

Kitaconin jälkeen lähdin OF'n riveistä ja olen siihen päätökseen todella tyytyväinen. Toiminta oli välistä hauskaa, mutta hyvät puolet eivät korvanneet huonoja. Oma arvomaailmani ei osunut yhteen enkä halunnut tahallani kuormittaa omaa mielenterveyttäni siinä ristitulessa.

Tylsään talveen piti saada kuitenkin vipinää, joten saimme tyhmiä ideoita...

Kuvasi: woodi

Valmistuin koulusta! Jee!

Desuconiin valmistautuminen alkoi joskus keväällä, koska olin ihan kujalla siitä, mitä halusin Desuun tehdä. Löysin Alexian ja mietin monta kertaa, olenko oikeasti tekemässa valtavaa mekko-korsettiyhdistelmän KESÄLLE! Olin ja tein. Eurocosplay-idea ei Alexian kanssa onnistanut, mutta eipä tuo harmittanut. Nyt olen ihan tyytyväinen, etten lähtenyt EC-kisaan mukaan vielä.

Desussa oli kivaa.
Kuvasi: Biiru

Rurukaa oli tullut pyöriteltyä mukana jo pitkään. Onneksi woodi antoi riippajänikselle viimeisen tuuppuksen ja sain Rurukan vihdoin tehtyä.

Hassua, että vuoden 2012 Desucon oli ensimmäinen, johon tein 2 pukua. Nyt tuo 2pukua tuntuu ihan peruskauralta.

Ruruka: Miä ja Val: woodi
Kuvasi: Rorune? Kide?

Animeconin kurkkiessa kulimilla päätin ottaa rennosti, joten väsäilin Tsunaden. Oikeasti Tsunade kasasi itse itsensä, eikä minun tarvinnut tehdä juuri mitään. Silti Tsunade oli tälle vuodelle yksi opettavista puvuista. Pääsin konkreettisesti näkemään oman kehitykseni, sain taas raksastaa hahmoa ja pukua. Tsunade on mukava. Tsunade on paras.

Kuvasi: Rorune

Animeconin esityskisakoitokset olivat taas oma juttunsa. Lähdin tekemään jotain, josta itse pidän, ja yllättäen siitä pitivät muutkiin. Takahuoneessa oli kivaa, lavalla oli kivaa ja ensimmäinen sija kruunasi koko kakun.

Tuhottomassa kuumuudessa opin ymmärtämään päivänvarjoja todella.
Kuvasi: J-Kameko

Olin laiska enkä tehnyt mitään Oulun animeseminaaria varten. Tsunade ja Ruruka kiersivät. Ruruka ja Val löysivät tiensä kisaan ja toiselle sijalle. Kisa oli todella hupaisa, koska niin paljon kavereita!

Kuvasi: Kide
Vaaleanpunaisella, valkoisella ja sinisellä näköjään pärjää.

Tracon! Sitä odotettiin todella! Kaksi mahtavaa ryhmää! Kasa! Lava! Kaverit tekivät viikonlopusta ihanan, vaikka ohjelmiin ei hirveästi kerennytkään. Huippua!

Kuvasi: Soffi

Kuvasi: Tapio Matikainen

Suuntasimme myös vakiopuskiin kuvaamaan!

Rikku: Miä, Yuna: Kide ja Paine: Rorune
Kuvasi: Kangaskasa

Uusia cosplay-seikkailuja tuli koettua Japanipäivien muodossa. Oli hyvin jännittävää olla uudenlaisessa ympäristössä pukujen kanssa.

Kuvasi: Kangaskasa

Vuoden viimeinen coni oli Chibicon ja viimeinen puku Kenshin. Kenshin oli oma oppimisprosessinsa japanilaisen perinnepukeutumisen parissa. Löysin rakkauteni kimonoita kohtaan uudestaan opinnäytetyötätehdessäni (aiheeni hirviönimi: japanilaisen perinnepukeutumisen symboliikka) ja Kenshin ruokki tuota liekkiä lisää. Chibissä pääsin puhumaan ompelusta pikkuriikkisen yleisön eteen ja kävelemään lavan läpi.

Kuvasi: Kangaskasa

Summattuna ja yhteenvedettynä tämä vuosi oli täynnä kaverita, valkoisia housuja, bloggausta ja kisoja. Vuoden aikana sain kerättyä kaikki pokémon-kortit (1. sija, 2.sija ja 3.sija), tehdä pari erikoisempaa proppia (Alexia'n varjo ja Kenken'n miekka), oli jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua (James'n ja Kenkekin kengät). Cosplay'n osalta tämä vuosi oli hyvin antoisa ja toivon, että sama rata jatkuu.

Se, miltä ensi vuosi näyttää, on vielä mysteeri. Uusia asioita tulee varmasti kokeiltua, koska suunnitelmia on ja worblatkin ovat päässeet tähän kaupunkiin. Into ei näytä loppuva, se vain tuntuu kasvavan. Kevät varmasti tuo uusia tuulia, enkä tiedä vielä missä olen tai mitä teen syksyllä.

Nyt oikeasti menen kauppaan ja ostan mikrohampurilaisen ja paprikaa, koska en jaksa tiskata.

Fukka kiittää viime vuodesta oikein kovasti!

Angsti-Alexia

Moi!

Pohdin hetken laitanko ensin Tsunadesta kuvia ja merkintää vai Alexiasta ja esityksestä. Tulin siihen tulokseen, että Tsunade tuskin kiinnostaa yhtä paljon kuin Alexia ja se, kuinka oli valmis suorittamaan seppukun päivänvarjolla Animeconin takahuoneessa. Alexia it is! Ja kaikki tämän merkinnän lavakuvat on ottanut Weetu. Kiitos hänelle näistä!

Desuconin jälkeen olin ihan intopiukeana Alexian suhteen, mutta jossain kohtaa lässähti. En saanut juurikaan aikaiseksi mitään suunnittelemiani korjauksia. Varjon sain aikaiseksi, mutta siihen en ole ollenkaan tyytyväinen. Myös hetken mielen johteesta tapahtunut kisailmoittautuminen alkoi jossain välissä inhottamaan, kun huomasin tuskailevani taustanauhan ja sen tehoste äänien kanssa.

Aluksihan minulla ei ollut mitään kunnon esitysideaa. Tai oikeastaan oli yksi, mutta sitä varten olisin joutunut valmistamaan niin paljon rekvisiittaa ja lavasteita, etten olisi ikinä ehtinyt mitään tehdä. Olin pöljänä kuitenkin mennyt jo ilmoittautumaan ja piti siis keksiä jotain. Yksin esiintyminen oli hyvä ja huono juttu yhtä aikaa. Saatoin suunnitella, mitä halusin, mutta tekemiseni oli silti aika rajattua. Plus, että liikkumiskykyni korsetissa ja isoissa helmoissa ei ole ihanteellista.

Onneksi sain jonkin moisen älynväläyksen ja lähdin työstämään sitä eteenpäin.

Esityksessäni käytin Tšaikovskin Pähkinänsärkijässä esiintyvää kappaletta Sokerikeijun tanssi. Syynä tämän teoksen valitsemiseen oli se, että se on saman aikakauden musiikkia kuin mihin Soulless sijoittuu. Osa syy oli myös se, että se on itselleni, ja varmasti myös muille, tuttu teos. Tuttuun teokseen on helpompi sijoittaa tarkkoja iskuja kuin tuntemattomampaan. Ja koska koko esitykseni perustui iskuihin, halusin siihen panostaa.

Pahin angsti alkoi kuitenkin takahuoneessa. Muiden kisaajien puvut olivat huikeita ja se, mitä kerkesin lauantai-iltana muiden esityksistä nähdä, oli myös hienoa. Tähän päälle lisättynä vielä aikaisempi puku-proppi-ääniraita-angstini, niin tunnelma ei ollut kovin katossa. Jännitys onneksi purkautui ennen kisaa, kun pääsin höpöttelemään muiden kanssa ja lopulta pyörähdinkin lavalla ihan hyvillä mielin.

Kisan nihkeät järjestelyt ovat varmasti osasyy angstiseen tunnelmaani. Minä kuitenkin ilmoittauduin kohtuu myöhään kisaan, mutta silti tuntui, ettei infoa oikein tullut tarpeeksi ajoissa tai edes kylliksi. Suurimmaksi osaksi joutui itse kyselemään, miten asia X hoituu tai onko Y mahdollista. Näin sekä ennen conia, että conin aikana. Tätä ei mielestäni voi laittaa ensikertalaisuuden piikkiin, koska itse olen aikaisemminkin ollut mukana kisassa, jonka vastaava on ensikertalainen, mutta asiat ovat silti luistaneet paremmin. 

En uskonut pärjääväni, koska esitykseni oli niin yksinkertainen ja olin yksin. Osasin ehkä haaveilla jostakin palkintosijasta, mutta pääpalkintoa en uskonut saavani. Asiaa ei toki auttanut se, etten nähnyt kenenkään muun esitystä kunnolla. Tällä kertaa esitykseni oli kuitenkin hyvin kirjaimellinen ja riisuttu. Toisin kuin Sanin esityksen kanssa, jossa hyppelehdin symboliikan ja hitusen myös abstraktian parissa.

Lavalla käynti tuntui hyvältä. Esityksen harjoittelu jäi aika vähäiseksi ja lavalla taas moni juttu tuli lonkalta, mutta toimi silti. Loppu pelissä olen esitykseen ihan tyytyväinen, koska se sai aikaan sen, mitä halusinkin; pientä hyminää yleisössä. Sen ei ollut tarkoituskaan olla räkänaurutavalla hauska vaan hahmo- ja sarjauskollinen hymynnostattaja.

Parasta ehkä kuitenkin oli se, kun oman haastatteluni jälkeen palasin takahuoneeseen. Oma angstini oli tiessään ja oli mukavaa päästä kunnolla höpöttämään muiden kisaajien kanssa. Huippua oli myös, kun useampi kanssakisaaja tuli kysymään: ”Voidaanko me nähdä se mato?” Siis mato, Jaana-Uolevi, jonka kirjailin huvikseni kukkien sekaan ja esittelin lavalla. No, tässä vielä kuva suurenkuuluisasta Jaana-Uolevista:

Anteeksi suttuinen kuva. Kamera ei tahtonut tarkentaa.

Alexia ehkä joutuu nyt nurkkaan häpeämään hetkeksi.

Fuu kiittää!

PS: Paras asia, mikä palkintona sain:

R-A-K-A-S-T-A-N!
Haluan näitä viis.

PPS: Kommenteissa enemmän jauhantaa esityksen sisällöstä.

Musiikkikeskuksen verilöyly! - Animecon 2013

Moro!

Animecon… meni. Viikonlopun ajan olo oli ihan höpö. Paluumatkalla olo oli ihan höpö. Ja nyt olo on edelleen ihan höpö. En missään vaiheessa saanut sitä kunnon conifiilistä päälle. No, ei haitannut. Oli kiva viikonloppu. Minusta ei ollut edes yhtä ahdasta kuin aikaisemmin, vesipisteitä oli hyvin ja muutenkin lähes kaikki meni hyvin.

Lauantaipäivälle minulla oli tämä toistaiseksi nimeltä mainitsematon puku. En oikeastaan edes tiedä, miksi en halunnut pukua ”paljastaa”. Jos joku olisi sitä kysynyt, olisin vastannut, eli mistään salapuvusta ei ollut kyse. Joskus on kuitenkin hauska tehdä koiruuksia ja pelata pelejä.

Mutta se puku! Sehän oli Tsunade Narutosta. Olen taas viime aikoina pysytellyt ajan tasalla Naruto-mangan kanssa. Tsunade on lempinaishahmoni IKINÄ ja mangan viimeaikaiset tapahtumat tavallaan pakottivat minut tekemään Tsunaden uudestaan. Tämä siis oli ihan rehellinen tribuutti. Tsunade oli ensimmäinen käyttöön asti päässyt coaplay-pukuni, enkä häpeä sitä mitenkään. Olin jopa valmis vetämään vanhan pukuni uudestaan niskaan, mutta ompelukone huusi tylsyyttään liian lujaa (+ en ehkä lopulta kuitenkaan olisi viitsinyt). Tsunadesta enemmän ehkä sitten myöhemmin lisää.

Kuvasi Rorune

Animecon tarjosi ihan huikean määrän kiinnostavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Valitettavasti paljon meni ohi, mutta jotain onnistuin silti katsomaan. Välistä menin ihan sekaisin ohjelmakartan kanssa, koska vasta näin kotona huomaan, että minun piti käydä katsomassa Naisena Japanissa. Sen sijaan löysinkin itseni konserttisalista kuuntelemasta Spoony’a ja hänen ragetustaan Final Fantasy VII remake’stä.

Spoony’n ohjelmakuvaus antoi ymmärtää, että ohjelma sisältäisi pelisarjan läpikäyntiä hyvässä ja pahassa, mutta minusta tuntui siltä, että herran piti vain päästä avautumaan suurelle yleisölle. Olihan siellä aivan äärettömän hauska tunnelma, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, olisin mieluummin käynyt katsomassa sen Naisena japanissa –luennon.

Ihan uteliaisuudesta halusin käydä katsomassa Cosplayesiintymisoppaan. Sisältö olikin itselleni hyvinkin tuttua ja huomasin, että täysin samoista asioista olen itsekin vuosi takaperin puhunut. Joistain asioista minulla on hieman erilaisia näkökulmia, mutta se voi olla myös maku asia. Ainut asia, mikä itseäni niin sanotusti häiritsi, oli luennon visuaalisuuden puute. Itse olen hyvinkin audio-visuaalinen oppia ja siksi pyrin myös käyttämään sitä opetuksessa ja luennoilla. Luennon diat olivat suurimmaksi osin tekstiä täynnä ja kuvien käyttö oli aika vähäistä.

Olisin halunnut kuulla luennon Kankaat cosplay’ssa, mutta aika ei riittänyt. En odottanut mitään maata mullistavaa, joten jätimme sen välistä. Siksi suuntasimme kameran kanssa pensaaseen ottamaan jokusen kuvan puvuistamme ennen cosplay-kisaa.

Lauantain cosplay-kisasta täytyy valitettavasti todeta, että oli varmaan tylsin kisa, jonka olen nähnyt. En perusta lavanläpikävelykisoista juuri millään tasolla, mutta kisaajien määrä tuotti pettymyksen. Animecon on kuitenkin minulle yksi vuoden isoimmista tapahtumista, ja siksi odotin myös suurta kisalta. Kisa oli ohi hetkessä eikä tarjonnut mitään yllätyksiä. Juontajana toiminut Narudossu oli kuitenkin sen verran hyvä, ettei kisa ihan turhaa katsottavaa ollut.

Meinasi taas väsyttää. Temari: Kide

Loppupäivä menikin taas kuvaamisen parissa ennen kuin pääsimme seuraamaan konserttia. Konsertti oli jälleen loistava. Enemmän olisin toivonut uusia kappaleita, mutta ne uutuudet, mitä mukaan oli tullut, olivatkin sitä parempia. Olin valmis itkemään jo siinä hetkessä, kun Rurouni Kensihin’n kappaletta A Boy Meets the Man esiteltiin. Olen aikanani kuluttanut kyseistä kappaletta jos jonkin verran ja RuroKen on edelleen yksi suosikeistani, joten tämä osui syvälle. Tykkäsin myös uudesta kolmen kappaleen medley’stä, jonka kappaleiden nimiä en nyt valitettavasti muista.

Sunnuntaina olisin halunnut käydä kuulemassa FF-pianokonsertin, mutta valitettavasti emme olleet vielä kykeneviä tuohon aikaan aamusta, joten se jäi välistä. Ehdin kuitenkin seuraamaan luentoa Naruto spin-off’sta, mikä tuotti valitettavan pettymyksen. Odotin hieman syväluotaavampaa näkökulmaa sarjasta, mutta tämä luento vaikutti enemmän isolta tunnin mittaiselta mainokselta. Oli videoiden katsominen viihdyttävää, mutta ei siitä juuri mitään käteen jäänyt, mitä en olisi voinut kotona itsekseni kokea tai tajuta.

Emmekä Kiden kanssa jaksaneet liikuttaa takamuksiamme penkistä yhtään mihinkään, joten jatkoimme samassa salissa Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni cosplay –paneelin parissa. Viihdyin paneelissa paremmin kuin hyvin. Pieni huolellisempi kokoaminen paneelin osalta olisi tehnyt siitä vielä paremman ja helpommin seurattavan. Olisin myös ehkä kaivannut hieman vaihtelua panelistien taustoihin, koska kaikilla se tuntui olevan kohtuulisen samanlainen. Pohdimme paluumatkalla, että tämä aihepiiri toimisi ehkä paremmin jonkin moisena keskustelu ryhmänä, kuin varsinaisena paneelina. Tätä siis odotellessa. Paneelia oli kuitenkin ihan mahtava seurata ja se vakuutti minut entisestään siitä, että meidän äiti, isä ja mummu sekä muu suku on vaan parhaita.

Loppupäivän ohjelmia en edes vilkaissut, koska piti muutenkin jo rientää lavan taakse tuomareiden pisteltäväksi. Suunnittelin pikaista poistumista kesken paneelin, mutta se lopulta tehtiin minulle mahdottomaksi väenpaljouden ja muiden seikkojen takia.

Niin joo siis… Sunnuntai puku oli Alexia, kuten jo aikaisemmin kerroin. En kuitenkaan kertonut epämääräisetä hairahduksestani osallistua esityskisaan (taas). Tarina on jotakuinkin samanlainen kuin silloin, kun ilmoittauduin kisaan Sanilla. Tällä kertaa en ollut sentään päissään ilmoittautumishetkellä.
Laitan esityksestä ja Alexiaan liittyvästä angstistani merkinnän vähän myöhemmin.

Vanha, koska uusia ei keretty ottaa.

Vaikka kisainfo kulki nihkeäsit, onnistuin itseni lavalle kampeamaan ja nautin hyvin paljon. Siitä on taas aikaa, kun olen viimeksi saanut toteuttaa lavalla puhtaasti itseäni ja tehdä sitä, mitä rakastan; näytellä. En nähnyt muiden esityksiä paitsi vilaukselta, joten minulla ei ollut mitään käsitystä kisan kulusta. En todellakaan osannut ajatella, että ykkössija napsahtaisi itselleni, koska takahuoneessa tuijottelin vain hiljaa muiden pukuja ja mietin, miten Alexian kanssa oli tökkinyt ja miten muut olivat niin hienoja. Kiitos kuitenkin kaikille niille ihanille, jotka juttelivat kanssani ja olivat ihania ja piristivät ja cosplay-tarveihmisille (mammoille ja papoille), jotka olivat mahtavia hommassaan ja kiitos kaikille onnea toivottaneille. Olen ihan ymmyrkäisenä täällä. Onnea vielä kerran muille sijoittuneille! Olitte vaan super-cool-awesome! Ja Narudossu oli jälleen hyvä sen perusteella, mitä kuulin ja näin!

Shiro ja pokaali, koska Fuu potkaisi tyhjää keväällä.

Animecon ei tuntunut conilta, mutta oli silti loistava, ja totta kai kisan voitto kruunasi sen paremmin kuin mikään.

Fukka kiittää ja kumartaa!

PS: On niin hirveästi kirjoitettavaa, että voitte odotella merkintäryöppyä lähiaikoina.
PPS: Selitys otsikolle: jäimme lauantai-iltana lukkojen taakse Musiikkikeskukseen esityskisan kenraalien takia. Totesimme sitten, että siinä on hyvät zombie-leffan ainekset ja nimeksi tietenkin tulisi Musiikkikeskuksen verilöyly.

Onnistunut elämäni hamsterina

Hoi hoi!

Se tunne, kun huomaat, että olet keskittynyt aivan täysin toissijaisiin asioihin, vaikka jotain oli priorisoitu. Minä elän juuri nyt tuossa tunteessa tällä hetkellä. Muutenkin olen kai vähän pihalla, koska suunnittelin elokuvailtaa, kunnes muistin, että Kuopioon lähtö on huomenna ja pitäisi pakata sekä etsiä pukujen kaikki osat. Hööö... Voin vain kuvitella sen puhelun sisareltani mun aamulla, jos olisin unohtanut lähdön kokonaan.

Tarkoitukseni, oli keskittyä Alexiaan ja tehdä tätä ex-tempore-pukua vain sen varjossa. Noh... huomasin kiinnostuksseni olevan aivan muualla. Sain Alexian varjon sentään valmiiksi, vaikka en siihen ihan tyytyväinen ole ja ehkä myöhemmin teen joitain kohtia uudestaan. Ainakin omistan toisen täysin identtisen sateenvarjon kuin, mitä alkuperäinen oli.

Olen siis tällä viikolla löytänyt itseni työntouhussa muidenkin kuin cosplay-juttujen parissa. Silti olen onnistunut kaivelemaan asioita esiin. Tarvitsin tietyn laista sekä väristä kangasta ja useampaan otteeseen piipahdin kangaskaupassa sitä hakemassa. Ei onnea. Tiesin, että olen saman moista kangasta käyttänyt vuonna 2006... Onneksi tajusin kaivella laatikoita ja pusseja, koska lopulta löysin:

Sitä on reippaasti yli puolimetriä!

Jee! Jee! Ikinä en heitä vanhoja kankaita pois! Nyt sitten hamsteriluonteeni näytti hyvät puolensa! Tarvitsin tätä kohtuu vähän, mutta olin iloisesti yllättynyt kankaan määrästä. Ompelukone lauloi, silitysrauta suhisi ja minulla oli mitä halusin.

Huomaankin siis hifistelleeni ja viilaamaan pilkkua tämän puskista tulleen puvun kanssa, kun pitäisi keskittyä Alexiaan. Aika monella tasolla oikeastaan, mutta minulla onkin käsissäni uusi valmis puku. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa.

Nyt yritän pohtia, mitä kaikkea laukkuuni tungen pukujen ja meikkien lisäksi. Minulla on paha tapa ylipakata, joten yritän olla nyt fiksu. Toisaalta tämä coni-reissu muuttui osittain kylpylälomaksi, kun majoitusta varailtiin.

Fukka kiittää ja nähdään Animeconissa!

Ylempiä voimia ja pitsiä

Moi!

Hoksasin, että sitähän on kohta taas uusi con tuloillaan. Animecon nimittäin. Ja sitä varten pitää hieman valmistautuakin. Minulla oli Aconin puvut jo päätettynä, mutta tulin syystä sun toisesta toisiin ajatuksiin. En Alexiaa tehdessä jaksanut miettiä peruukkien tilaamista, joten sekin on yksi syy suunnitelmien muuttumiseen.

Yhdeksi Animeconin puvuksi lähtee Alexia. Kyllä, olen sekopää ja aion tappaa itseni kuumuuteen kyseisessä vaatteessa. Ja tuhota varpaani jälleen.

Varpuleihin kävi kipeää.

Alexiaa varten väsäilenkin päivänvarjoa, joka valitettavasti Desussa uupui, koska... halusin mielummin kirjailla ja käydä katsomassa teatteria. Myös jotain muita pikkuvikoja Alexiasta tulen korjailemaan.

Toinen puku ei ole vielä mitenkään 100% varma, mutta universumi on alkanut pikkuhiljaa ohjailla minua erään puvun tekemiseen, enkä vastustele. Se epäonni, että alkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneetkaan, kääntyikin onneksi. Eräs hahmo on kutkutellut pitkään, vaikka en ole hirveästi sitä edes suunnitellut. Sisarelleni mun, Kidelle, kävikin peruukin ostossa pieni harhalaukaus, kun eBay-myyjä pissi linssiin. No, ostin (ostan) Kideltä tuon peruukin pois, koska se natsaa aika  hyvin tähän uuteen tulokkaaseen.

On ihan tuhottoman paksu!

Myös aikaisemmin tällä viikolla piipahdin sattumalta kirpparilla muiden hoidettavien asioiden lomassa. Ihan vain kierrellessäni ja tutkiessani pöytiä löysin kengät. Juuri sopivat ja juuri oikeaa kokoa. Tämä hahmo tuntuu kokoavan itse itseään, koska minun ei tarvitse nähdä vaivaa lähes minkään eteen. Universumi tietää.

Alexian päivänvarjo taas ei ihan yhtä hyvin kasaa itseään, mutta yhdellä kauppareissulla  olen selvinnyt senkin kanssa. Olin jo valmis kiertämään kaikki mahdolliset ompelutarvikekaupat läpi, että löytäisin juuri sitä, mitä haluan. Astelinkin sitten ensimmäisenä erääseen liikkeeseen, jossa en yleensä käy (olen saanut sieltä aikaisemmin useaan otteeseen niin huonoa palvelua) ja samantien tarvittavat tavarat lähes kävelivät syliini.

Härpäkettä sontikkaan.

Itse sontikan raato.

Kaikki tarvittava sontikkaa varten on olemassa ja olenkin sen ompelua hieman aloitellut, mutta en aio kiirehtiä vielä kuitenkaan. Kaikkea muuta hommaa on tässä taas meneillään, joten en aio ottaa ylimääräistä stressiä ja pään painetta näistä pukuhommista.

Fukka kiittää!

PS: Tuli tässä mieleen, kun Alexiasta laitoin kuvia tumblr'n, etten ole tainnut täällä sitä edes mainostaa. Fukkas - tumblr Se on lähinnä täyttynyt hitaalla tahdilla monista kiinnostuksen kohteistani ja asioista, jotka sattuvat minua viihdyttämään. Lähinnä siis David Bowiesta ja marsuista, mutta ajattelin, että voisin sitä hieman enemmän viedä myös cosplay'n suuntaan. No, saa nähdä mitä siitä tulee.

Hups... Se olikin Mrs MacCon

Hoi!

Ja koska olen tehnyt koko päivän vähemmän hyödyllisiä asioita, kuten skypettänyt toiselle puolelle palloa, asentanut ohjelmia uudelle koneelle, tapellut sisareni kanssa puhelimessa ja ryystänyt erinäisiä nesteitä hattivatti-mukista, päätin näin yömyöhään olla vielä lisää hyödyllinen ja muokata kuvia. Hauskintahan tässä on taas se, että siirsin kaikki kuvat jo uudelle koneelle, mutta tutumpi PhotoShop on vielä vanhalla... Siinä piti sitten pallotella koneiden välillä, koska nettini on piuhan päässä eikä sitä saa molempiin koneisiin yhtä aikaa.

Kaikki kuvat by Kide

Saatte nyt jokusen uuden kuvan Alexiasta. Viikonloppuna otetut kuvat olivat Alexian osalta kohtuu samanlaisia eikä niitä ihan hirveästi otettu, joten laitan tänne vain kourallisen.

Asioita Alexiasta, joita en ehkä ole maininnut: Aleksian esiintyessä tässä asussa ei hän enää olekkaan neiti Tarabotti vaan rouva MacCon. Hoksasin moisen tässä päivällä... Alexia taitaa myös olla tähän astisista puvuistani kallein. En laskenut tarkkaa summaa, mutta arvioni perusteella tähän uponnut rahamäärä peittoaa Sesshoumarun budjetin.

Tuuli oli ihana.

Tässä puvussa oli paljon asioita, joista pidän. Hihojen lisäksi keepin "kaulus" eli kohoava pääntie on niin kiva. Pidän kohoavasta pääntiestä, ja selleinen oli myös opinnäytetyössäni. Nyt sain tehdä myös johonkin pukuun moisen ja tykkään! Alexia ei tosiaan ole vielä aivan valmis, koska aijon hieman kirjailla lisää asioita.

Pelleilin "haute couture" -poseerausten kanssa.

Alexia tulee ilmaantumaan tänä kesänä johonkin muuhunkin coniin, koska on niin kiva. Aluksi suunnittelin, että olisin osallistunut Euro Cosplay'hin tällä, mutta suunnittelu vaiheessa totesin, ettei lavaesitykseni rekvisiitan tekemiseen olisi aikaa, joten en edes ilmoittautunut. Ihan hyvä vain, että jäi välistä, koska taso oli niin kova tänä vuonna.

Fuu kiittää.

PS: Sieltähän se 100 lukijaa sitten poksahti, joten voitte odotella jotain epämääräistä lähitulevaisuudessa. Ideoita saa toki heitellä, koska tässä päässä lyö vähän tyhjää taas.

Sininen rouva ja pöljä pupu - Desucon

Moro!

Desuconista on selvitty ja täytyypä sanoa, että oli ihan hemmetin kivaa. Coneissa on yleensä aina kivaa, mutta nyt jäi vielä normaalia parempi kutina. Syynä tähän ovat varmasti monet tekijät, mutta ainakin puvuilla on paljon tekemistä asian kanssa.

Meno oli kova.

Sain pitkästä aikaa tehdä kaksi uutta pukua, joista molemmat olivat 100% omia valintoja, eikä niiden takana ollut mitään erikoisempaa tahoa. Tykkäsin molemmista Frostbite'n asuista, mutta olisin halunnut pitää niitä eri päivinä. Tällä kertaa meni villisti ja perjantaina olin ihan arkivaatteissa, lauantaille tuli sirkusteltta Alexia ja sunnuntaille jo pitkään listoilla pyörinyt Ruruka.

Melkein...

Koska tätä kysyttiin Desussa niin monta kertaa laitan sen vielä tännekkin; Hahmo on Alexia Tarabotti mangasta Soulless, joka perustuu Gail Carriger'n samannimisiin kirjoihin. Ja koko sarja on ihanaa taide- ja vaatehifistelyä. Voisin tehdä Alexian työstämisen viimeisistä hetkistä ihan oman merkintänsä, mutta en jaksanut ottaa kuvia. Mainittakoon, että sain tuon sinisemmän kankaan vasta desu-viikon maanantaina tilausongelmien vuoksi. En siis ollut ihan varma saisinko tehtyä Alexsiaa näin pitkälle Desua varten.

... sama kuva. Kuvaaja: Kide

Omat lempiasiani tuosta puvusta ovat nuo hihat. Ensimmäistä kertaa sain piirtää kädenasentoa vahvasti mukailevan hihan ja voi, että ne ovat kauniit! Kaavoista tuli juuri sopivat heti ensimmäisellä kerralla eikä niihin tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Tykkään myös hirveästi noista valkoisista röyhelöistä. Vaikka paidan kirjailutkin ovat ihania ja niitä oli hirmu kiva tehdä. Olen elämässäni kirjaillut vain pakolliset harjoitukset koulussa ennen tätä, ja nyt löysinkin itselleni uuden puuhan, minkä parissa hukkaan ajantajun täydellisesti.

Ohjelmaa kävimme katsomassa jonkin verran. Perjantaina heti alkuun kävimme tarkastamassa Anime-maailman visuaaliset outopallot. Itse tykkään hieman erikoisemman näköisestä animesta, ja tämä luento tarjosikin paljon uusia aarteita elokuvien puolelta. Sitten taas suurin osa käsitellyistä sarjoista oli itselleni jo entuudestaan tuttuja. Luento oli muuten todella mielenkiintoinene ja viihdyttävä, mutta puhujien kannattaa tulevaisuudessa hieman harjoitella puhetta. Välillä oli vaikea seurata, kun yleisimmät sanat luennon aikana olivat 'öö' ja 'niinku'.

Launataina tuli katsottua vain Hahmodesign pintaa syvemmältä ja Cosplay-kisa, vaikka piti mennä myös katsomaan Photoshop cosplay'ssa. Hahmodesign-luento oli mielenkiintoinen ja puhuja osasi hommansa. Mitään mieltä mullistavaa ei tullut kuitenkaan esille. Se, mikä itseäni alkoi kaivella tuolla luennolla, oli se, että monista sarjoista tuotiin esille juonipaljastuksia. Esimerkiksi Loveless'n kohdalla juonipaljastus oli aika merkittävä ja kyseinen paljastus tulee sarjassa esille vasta ehkä 8. kirjan kohdalla (englanniksi niitä on ilmestynyt 11). Luennon esittelyssä ei ollut edes varoitusta juonipaljastuksista. Jos olisi ollut, itsehän en olisi mennyt edes seuraamaan koko luentoa.

EuroCosplay-kisa oli hiano. Voittotkin menivät juuri oikeisiin osoitteisiin. Vaikka paljon oli yksinpuheluita ja ympyrän pyörimistä, oli taso muuten niin hyvä, että ei haitannut. Voittajasta vielä sen verran, että VOI JEE!!! Se puku ja se esitys! En ikinä muista nähneeni niin kaunista, yksinkertaista ja hahmo- sekä sarjauskollista esitystä! Aivan mahtava! ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!

Kuvaaja: Rorune

Sunnuntai olikin sitten valkoinen. Hieman meinasin ahdistaa kokovalkoisessa, mutta onneksi olin valinnut sellaisen kankaan, mikä hylki likaa aika hyvin. Rurukan kengät ovatkin aika hassu tapaus. En lopulta jaksanut  etsiä uusia kenkiä, kun yhdet hyvän malliset lojuivat jo nurkissa. Ne olivat kuitenkin mustat enkä halunnut niitä maalata, koska ne ovat minun "yleispätevät cosplay-kenkäni". Niitä olen käyttänyt Zidanella ja Sesshoumarulla ainakin. Voi olla että muilla myös. No, tekaisin niihin sitten vain pika pikaa yksinkertaiset pääliset kaapin jämätrikoosta ja tässä tulos:

Toimii tarpeeksi hyvin.

Sunnuntaina parina minulla oli woodi Valdriguena eli Valina. Innostuin kai päivän aikana vähän pelleilemään hahmojemme välisellä kemialla, kun kuvauspisteellä meitä piti käskyttää :B Lempiasiani koko päivän ajan olikin tökkiä woodia poskeen ihanilla kynsilläni.

Kuvasi Rorune.

Sunnuntain esitykisa olikin viimeisin ohjelma, jos päättäjäisiä ei lasketa. Huippu kisa ja huippu kärkikolmonen. Kaikki ansaitsivat voittonsa. Mario-esityksestä sen verran, että siinä videon käyttö oli mahtavaa. Yleensä vierastan sitä, koska harvemmin olen nähnyt videoa käytettävän hyvin esitysten rinnalla. Tässä esityksessä video kuitenkin tuki hyvin varsinaista esitystä, eikä vienyt liikaa huomiota lavatoiminnalta. Toiseksi sijoittunut Fatal Frame -esitys oli hyytävä. Se toimi todella hyvin. Ykkönen olitaas omalla tavallaan niin mahtava.

Desuconista jäi todella hyvät kutinat ja nyt pitäisi alkaa valmistautua seuraavia koitoksia varten. Loppukevennyksenä matkustamista silinterin ja korsetin kera. Fukka kiittää!

Hyvin mahtuu.

PS: Apuva! Melkein 100 lukijaa! WTF?

PPS: Onko jotain, mitä TE haluaisitte nähdä 100 lukijan "juhlamerkinnässä"?