Musiikin täyteinen - Matsucon 2023

Moi.

Kävin Matsuconissa, vaikka alun perin ei ollut tarkoitus. Syksyn hommat ovat taas ottaneet mehut ja kaiken näköistä ylimääräistä on taas sattunut hoidettavaksi. Tuntuu ihmisessä. Minulla ei siis ollut tarkoitusta mennä tällä kertaa Matsuconiin, koska jaksaminen. Kuitenkin kaksi päivää ennen tapahtumaa satuin vilkaisemaan ohjelmakarttaa, mistä löytyikin yllättävän paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Hetken mielijohteesta päätin sitten ostaa lipun. Matsucon 2023 järjestettiin 28.–29.10. tuttuun tapaan Pohjankartanon koululla, joten kauhean kauas kotoa ei tarvinnut lähteä.

Hieman pyörittelin päässäni sitä, laitanko mitään pukua päälle ollenkaan. Sitten muistin, että niin cosplay on se kiva juttu, jota tykkään tehdä, joten piti alkaa valikoimaan, mitä sitä päällensä laittaa. Ensimmäinen ajatus oli Keith, koska fuck yeah se on mukava puku. Keith oli minulla kuitenkin päällä edellisessä Matsuconissa, joten päätin kuitenkin keksiä jotain muuta. Hetken pohdin Rekiä, mutta sitten mieleeni muistui yksi puku, joka ei ole vielä ollenkaan päässyt käymään ulkona julkisesti; Tamaki. Olen tuskaillut Tamakin takin kanssa sen valmistuksesta lähtien, joten tämä oli nyt pientä siedätyshoitoa myös.

Näkipä tämäkin puku päivänvalon.

Koko coni oli kyllä yksi väsycon, mikä varmasti vaikutti siihen, miten koin Tamakin pukuna. Käytössä puku ei ollut niin epämukava kuin olen itselleni antanut ymmärtää, mutta jotenkin olin todella epävarma siitä, miltä näytän. Myöskin mietin moneen otteeseen sitä, että olinko varmasti kaivanut oikeat housut kaapista Tamakia varten. Olen nimittäin tehnyt samasta kankaasta ainakin kolmet eri housut (Tamaki, Keith ja yhdet omat), joten en täysin ollut varma, ovatko kintut oikeissa lahkeissa. Kai ne olivat.

Tämä avaruus on aina yhtä mullistava juttu.

Harmillisesti Matsuconilla oli samoja haasteita kuin viime vuonna. Lähinnä lippujonotuksen suhteen. Ennakkolipun ostaneiden piti jonottaa pitkään rannekkeiden vaihtoon lauantaiaamuna. Omalla kohdallani olisi sittenkin ollut järkevämpää ostaa lippu paikanpäältä, koska silloin ei olisi tarvinnut jonottaa ollenkaan. Tämä on hieman nurinkurinen asetelma, kun ennakkoon lipun ostaneet joutuvat jonottamaan, kun taas ostamalla lipun ovelta voi vain lampsia sisään. Suuri ilon aiheeni kuitenkin oli se, että Pohjiksen juhlasalin remontti oli valmistunut, ja aulan lava ei ollut ohjelmakäytössä ollenkaan. Jee! (Tämä ei tietenkään ole varsinaisesti Matsuconista kiinni ollut asia.)

Sitä parasta paskaa!

Se suurin ja merkittävin syy, miksi raahauduin Matsuconiin, oli tietenkin Puujalka-animet vol.3! Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiohjelmistani koskaan. Visat best, käännösvitsit best! Idea on tosiaan se, että rämäpäisistä anime-sarjojen nimien suomenkielisistä käännöksistä pitää keksiä sarjojen oikeat nimet. Viime vuonna oma tiimimme otti takkiin pahasti ja mestaruuden puolustaminen meni täysin penkin alle. Nyt kuitenkin palasimme entistä vahvempina ja onnistuimme palauttamaan mestareiden tittelin itsellemme! Whoop! Voitettiin siis, ja saatiin jopa Mangacafen lahjakortti palkinnoksi. Ei huono reissu. Kannatti mennä.

Ottakaa aiheeseen liittyvä kuva, koska ohjelmasta ei mitään käyttistä oikein saanut.

Voitonhuumassa oli hyvä suunnistaa seuraavaan ohjelmaan nimittäin Studio Ghibli -konserttiin. Musiikkitrio, Nokiapulaiset, ilahduttivat soittamalla Ghibli-elokuvista tuttuja kappaleita kahden viulistin ja yhden pianistin voimin. Minä suuresti nautin tästä ohjelmanumerosta ja toivonkin, että samanmoista nähdään Matsuconissa myös tulevaisuudessa. 

Konsertin jälkeen oli hetki aikaa pyöriä taidekuja ja myyntipöydät läpi. Homma saattoi lähteä vähän lapasesta, koska päädyin ostamaan kuudet uudet korvakorut. Hubs. Yleensä yritän pitäytyä kolmessa parissa per coni. Nyt kävi näin.

Vähän vain lähti lapasesta.

Lauantaina oli luvassa vielä vähän lisää musiikkia, kun Matsuconin kävijöille tarjoiltiin harvinaista herkkua MIONin konsertin muodossa. Vaikka oma musiikkitietämykseni yhtään mistään uudemmasta musiikista laahaa tällä hetkellä hyvin perässä, hoksasin, että olen kuitenkin kuullut MIONin musiikkia aikaisemmin (kiitos TökTök). MION oli erittäin hurmaava. Hänen esiintymisensä oli mukavan rentoa ja lyhyt konsertti oli rakennettu hyvin kappalevalintojen suhteen. Itse nautin myös suuresti siitä, että MION kannusti yleisöä olemaan aktiivisesti mukana konsertissa huudoilla ja valojen heiluttelulla. Tämähän on ihan peruskauraa Japanin konserttikulttuurissa, mutta oli hupaisaa seurata sitä, miten suomalaiset lähtivät hommaan mukaan. Eniten kuitenkin minua miellytti konsertin musiikillinen tyyli. MIONin pop-rock-musiikki istuu omaan musiikkimakuuni hyvin, ja covereiden joukkoon oli livahtanut muutamia suosikki-anime-tunnareitani.

Pohjiksen sali on kiva.

MIONin konsertin jälkeen lauantaina vuorossa ei enää ollut muuta kuin cosplay-kisat. Matsuconin kisarepertuaariin kuului Cosplay-paraati-nimellä kulkeva cosplay-kisa sekä photoshoot-kisa. Ihan vieläkään ei ole minulle auennut se, mitä muuta tavanomaisesta kisasta poikkeavaa paraati sisälsi kuin erityismainintapalkinnot kuten kaunein kampaus ja pähein proppi. Lähinnä mietin asiaa siksi, että olin jossain välissä siinä harhaisessa uskossa, että paraati-nimen merkitys tekisi kisasta jotenkin rennomman tai löyhemmän. Hieman olen hämmentynyt.

Saatoin nauraa tälle palkintopöydän omalle spottivalolle hieman liikaa :D

Kuten jo aluksi mainitsin olin hyvin iloinen siitä, että juhlasali oli jälleen käytössä, eikä kisoja käyty aulan lavalla. Lisäksi olin iloinen siitä, miten paljon osanottajia kisoissa oli! Tämä on aina plussaa, ja etenkin Matsuconissa toivoisin näkeväni runsaasti kisaajia, koska se kuitenkin alkaa olemaan tämän alueen merkittävin tapahtuma. Hitusen olen harmissani siitä, että itse kisan kesto oli lyhyempi kuin väliaikaesityksen. Vaikka väliaikaesitys oli viihdyttävä (Pepa oli paras!), kisassa kuitenkin kisaajien tulisi olla pääosassa eikä jäädä väliaikaesityksen jalkoihin. Palkintojenjakoa oli kuitenkin mukava katsoa, kun niin moni pääsi kömpimään lavalle vastaanottamaan palkintoja. Hurraa kaikille palkituille!

*tapu tapu tapu*

Launatai-iltana väsy oli todellinen ja päätin, että sunnuntaina en laittaisi pukua päälle. Sitten heräsinkin sunnuntaiaamuna hyvillä mielin ja hyvissä ajoin (kiitos kellojen siirron) sekä muistin, että rakkaudesta lajiinhan tätä hommaa tehdään. Nykäisin sitten Selphien päälle, koska se vaati vähiten valmisteluja osakseen (lisäksi olen pärissyt FFVIII-juttuja taas viime aikoina ihan urakalla). Vähän pelkäsin, että päivän aikana tulee vilu, mutta sitäkin varten pystyi varautumaan.

Kivasti keräsi lunta tämä peruukki.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin runsas kuin lauantain, mutta mielenkiintoisia juttuja löytyi siitä huolimatta. Heti alkuun tuli kömmittyä kuulemaan Zen-taiteen esiintymisestä animessa. Pintapuolisesti zen-taide on minulle tuttua, mutta kovin syvällisesti en ole aiheeseen koskaan perehtynyt. Pidän kuitenkin kovasti wabi-sabin, joka ymmärtääkseni on kytköksissä zen-taiteisiin, filosofiasta. Jonkun uuden sarjan sain luennolta napattua katselu- ja lukulistalleni sekä muistutuksia jo tutuista sarjoista.

Moebana kinostelee.

Kävi tuuri, koska Matsuconin ohjelmakarttaan oli päässyt painovirhe, jonka oikaisu helpotti valintoja omalta osaltani loppu päivän ohjelman suhteen. Ohjelmalehtisen ohjelmakartassa MIONin konsertti oli tuupattu samaan lohkoon kuin kauhuanimesarjaluento. Ilman oikaisua olisi tosiaan pitänyt tehdä valintoja, mutta oikaisun myötä pääsin nauttimaan molemmista ohjelmista huoletta.

Siellä vetää.

MIONin konsertti oli sen verran kiva, että se piti käydä kuulemassa uudestaan. Settilistaa oli jonkin verran vaihdettu tätä toista konserttia varten, mutta omasta mielestäni parempaan suuntaan. YUIn Again kuultiin toistamiseen, mikä miellytti minua suuresti.

Kauhu kiinnostaa aina, vaikka olenkin aika nirso sen suhteen. Kannatti kuitenkin mennä kauhuluennolle, koska muutama tärppi sieltäkin löytyi katselmuslistalle. Mitään suuria yllätyksiä tai mullistuksia ei kuitenkaan luento minulle tarjonnut. Viihdyin, ja se on pääasia.

Pitää jossain välissä katsastaa My home hero ja ehkä Joran: The Princess of Snow and Blood. 

Se oli tämänvuotinen Matsucon minun osaltani. Tunnelma oli huomattavasti mukavampi viimekertaiseen verrattuna, koska aulan lava oli pois käytöstä. Juhlasalissa on muun muassa sekin hyvä puoli, että yleisö pääsee istumaan ja melkeinpä joka penkiltä näkee hyvin. Silti vähän harmittelen, että ensimmäisen Matsun ”ison-conin-tuntu” on vähän jäänyt. Toivon myös, että lipunvaihto saadaan tulevaisuudessa kuntoon, koska ei jonoja kiitos.

Fukka kiittää! Tähän loppuun vielä kuva, jonka viestin kohtasin Matsuconissa ja johon pystyn hyvin samaistumaan:

Mood

Välikevennys

Hoi hoi!

Nyt kertomusta vuoden 2023 ensimmäisestä ja täysin extempore toteutuneesta puvusta eli Selphiestä. Tarinahan alkaa siitä, kun totesin, että Laudna, jota olen työstänyt hissun kissun syksyn mittaan, ei mitenkään valmistuisi Frostia varten. Epätoivoa ja ’oon niin huono enkä saa mitään aikaiseksi’ -ajatuksia oli taas reippaasti ilmassa. Suurena syynä tälle on oikeasti ollut väsyminen kouluhommista, jotka ovat viime syksyn olleet täynnä aivan turhaa taistelua ja rämpimistä (vaihteeksi :B), mutta samaan aikaan alakuloisuus on valunut jälleen myös harrastusten puolelle. Kiire ja väsymys ovat myös rajoittaneet sitä, miten olen pystynyt Laudnan kanssa etenemään, joten tässähän on oravanpyörä täysin valmiina.

Live-kuvaa minusta syksyltä.

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, joulun aikaan sain osakseni sellaista luksusta, jota en ole kohdannut sitten maaliskuun 2020; minulla oli vapaata aikaa enemmän kuin neljä päivää putkeen. Huomasin, että nyt olisi mahdollisuus karkottaa mielen demoneita ja tekaista joku simppeli puku kasaan. Havahduin asiaan kaksi viikkoa ennen Frostia, joten asioiden tilaaminen ei tullut mitenkään kysymykseen. Tämä siis tarkoitti sitä, että piti pärjätä niillä resursseilla, joita kaapeista löytyy. Pienen tuumailun ja inventaarin jälkeen totesin, että Selphietä varten minulla oli kaikki mahdollisuudet.

Koska alkuperäinen peli on vanha kuin taivas eikä sen grafiikoista ota Erkkikään selvää, päätin käyttää tätä pääasiallisena referenssikuvana.

Peruukki määritti paljon sitä, mitä ja millaista hahmoa pystyisin lähteä (lähtemään? – Nyt ei taivu suomen kieli) työstämään. Vaikka uskoin, että luottokauppani Coscraft mahdollisesti olisi kerennyt toimittaa peruukin, niin en uskaltanut silti ottaa riskiä. Minulta löytyi varastosta pitkä ja sopivan sävyinen ruskea peruukki, joka kuitenkin laadultaan on jotain aivan hirveää. Onneksi Selphien kuontalo ei ihan kamalasti mitään erikoista vaatinutkaan. Kakkalaatuinen karvalapsi siis kelpasi hyvin tätä pikapukua varten. (Tämä oli samalla myös aina välillä hällä väliä -puku.)

Tämmöinen kummajainen löytyi kaapista. Alkuperästä ei tietoa.

Lähdin työstämään peruukkia siten, että leikkasin otsatukan ja kasvoja kehystävät jeejeet jotenkuten omassa päässäni. Tämän jälkeen mallailin sivu”kiehkuroiden” pituutta, merkkasin ne ponnareilla ja peruukkipäässä leikkasin ne hienoisen pelivaran kanssa sopivaan mittaan. Tämän jälkeen tupeerasin osan sivuhiusten kerroksista ja ohensin niitä ennen kihartamista. Kihartamiseen käytin kartongista tehtyä tötteröä pohjana, mikä toimi yllättävän hyvin. Hiustenkuivaaja ja suoristusrauta olivat kovassa käytössä, kun hiuslakkaa kului.

Luota prosessiin.

Valmis peruukki pysyi yllättävän hyvässä kunnossa kuljetuksessa sekä käytössä. Viimeinen sovitus ennen peruukin pakkaamista meinasi vähän hirvittää, mutta vakuuttelin itselleni, että peruukki tulee näyttämään ihan toimivalta, kun koko puku on päällä. Viimehetken modauksia tehtiin vielä Frostin sunnuntaiaamuna, mikä varmasti auttoi asiaa. Siihen nähden, että tämä hiustyyli on kaikin puolin ihan hirveän ruma, yllätyin jopa itse siitä, miten toimiva se oli kokonaisuuden kanssa.

Hän valmis.

Kuvasi: Niina

Huvittavaahan tässä on se, että olen miettinyt ja pohtinut sitä, kuinka ihmeessä Selphien hiukset voisi toteuttaa jo cosplay-harrastukseni alkutaipaleella. Final Fantasy VIII on tullut elämääni ennen cosplayta, joten aina välillä ajatus on käynyt siinä, miten realistisesti Selphien hiukset voisi toteuttaa. Tuolloin homma tuntui jotenkin aivan mahdottomalta. Nyt kuitenkin nauran sitä, kuinka helppoa tämän peruukin muokkaaminen oli, ja kuinka se ei kuumottanut tässä vaiheessa yhtään. Jännää huomata oma kehitys myös tältä kantilta.

Ja tosiaan, kuljetin peruukin Lahteen matkakassissa. Tätä varten minun piti suorittaa erittäin raaka ja julma operaatio:

Tun tun tuuuuu!!!

Muovipussi päälle ja kassiin.

Osa, jota oikeasti aloin työstämään ensimmäisenä ei suinkaan ollut peruukki, vaan Selphien mekko. Ajattelin, että mekon kanssa voin mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta näin ei käynytkään. Kangaskaupoilla ei tälläkään kertaa ollut tarjota minulle oikean väristä ja laatuista kangasta, joten värjäyshommiksihan se meni. Onneksi tällä kertaa pystyin hyödyntämään vanhoja koetilkkuja ja laskelmia, joten minun piti vain värjätä yksi testi, minkä jälkeen uskalsin ryhtyä tositoimiin. Tämä värjäys ei myöskään vaatinut mitään eri sävyjen koktailia, mikä teki värjäysprosessista erityisen helppoa.

Taas vaihteeksi soppaa.

Käytin pohjakaavana mekossa Stellan mekon kaavaa, koska siinä oli valmiiksi sievät prinsessaleikkaukset etu- ja takakappaleilla. Ajattelin, että minun ei tarvitse lähteä hirveästi muokkailemaan saumojen paikkoja, kun rakennan Selphien mekon paneeleista, joiden ei tarvitse olla aivan niin justiinsa tällaisessa pikapuvussa. Hieman olin taas väärässä, ja lopulta viilailin paneeleiden kaavoja vähän turhan tarkkaan. Vähän olisin ehkä voinut lisätä väljyyttä rinnanympärykseen, mutta en jaksanut lähteä säätämään asiaa oikean mekkokankaan kohdalla, kun moinen ei näkynyt protossa.

Monta saumaa sai ommella tähän mekkoon.

Ärsytyksekseni saumanvarat kuulsivat läpi mekkokankaasta. Pohdin, että tämän voisi ehkäistä vuorilla. En ihan lämmennyt ajatukselle, että vuorittaisin tämän tyyppisen turhakemekon ja varsinkin, kun kyse oli pikapuvusta. Ärsytykseni kuitenkin voitti ja kävin hätäisesti ostamassa vuorikankaan. Hätäisesti kertoo siitä, että en tehnyt kaavoja vuorille etukäteen enkä hirveästi uhrannut aikaa menekin laskemiseen. Lopulta vuorikankaan kanssa kävikin sitten näin:

Hot tip: tehkää kaavat valmiiksi ja laskekaa menekki. Sitten on kivempi ostaa kangasta.

Minulla oli tuplasti enemmän vuorikangasta kuin todellisuudessa sitä tarvitsin. Laskekaa aina menekki ennen kankaan ostamista ja tehkää mielellään myös kaavat ennen laskelmia. Tämä kiva moka maksoi minulle noin 10€ ylimääräistä, ja nyt pohdin, että mihin ihmeeseen upotan kirkkaankeltaista vuorikangasta… Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorittaminen edes auttanut siihen, että saumanvarat eivät olisi näkyneet kankaasta läpi! Näin taas mennään yksinkertaisen hällä väliä -puvun kanssa.

Lopulta yritin lohduttaa itseäni sillä, että vuori toisi vähän lämpöä kylmään ja koleaan Frostiin, koska muuten vaatetukseni oli niin kovin vähäinen.

Kaikki mekon paneelien saumat on päälitikattu molemmin puolin. Olisin toivonut, että saumat olisivat erottuneet tämän ansiosta vähän enemmän. Käytin jopa asteen tummempaa lankaa tikkauksissa, mutta ilmeisesti väri oli silti liian lähellä kankaan väriä. Pohdin, että kehtaanko käydä kaikki saumat läpi tussin kanssa, jotta ne erottuisivat paremmin, mutta toistaiseksi pidättäydyin tästä ajatuksesta. Ehkä ajan kanssa tulevaisuudessa.

Onnistuin myös sotkemaan vuorin, kun ompelin sitä paikalleen.

Hällä väliä -linjalta poikettiin myös siinä kohtaa, kun pohdin mekon olkaimien kiinnityksiä. Ostin jopa tavalliset lappuhaalareiden soljet ja napit, vaikka referenssissä soljet ovatkin jotain ihan muuta. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään worblasta referenssin mukaiset valesoljet. Vähän pohdin sitä, että miltä worbla-osat tulevat näyttämään oikean metallin rinnalla, mutta lopputulos ei ollutkaan niin tökerö kuin aluksi ajattelin. Samaa pohdintaa kävin myös mekon vetoketjun vetimen ja kaulakorun kanssa. Tein molemmat myös worblasta, ja kaikissa worbla-osissa olen käyttänyt hopeista Inka Gold -vahaa niiden väritykseen. Se, miten saan koskaan pestyä tämän puvun pilaamatta worblaisia osia, jää toistaiseksi mysteeriksi.

Tämä oli hauska.

Mekko tungettiin pussiin, koska vedin kiinnitettiin worblalla ennen sen hopeakäsittelyä.

Selphien mekon selässä on jokin pieni lappuasia, jossa on myös jotain tekstiä. Yhdestäkään kaivamastani referenssikuvasta ei näkynyt, että mitä tuossa lapussa todellisuudessa lukee. Käytin kuitenkin reffeinä kuvia myös Selphie action-figuurista, jonka selässä olevassa lapussa näkyvät kirjaimet M ja X. Näiden kirjainten alla on vielä jotain suherrusta, mutta en jaksanut kaivella asiaa sen enempää. Otin taas oman vapauden ja MX:n alle taiteilin FFVIII. Ettei vain jäisi hahmon lähdemateriaali minullekaan epäselväksi.

Kivasti taas hyödynnetty valopöytää kankaalle piirtämiseen.

Kaulakorua varten ostin panssariketjun rautakaupasta. Panssariketju on kyllä sievä, mutta sitä on todella tympeä käsitellä; se kun on tarkoitettu kestämään. Jollain ilveellä sain kuin sainkin ketjun poikki ja liitettyä siihen korulukot ynnä muut. Varsinainen koru, joka riippuu ketjussa, oli kaikissa referenssikuvissa taas vaihteeksi erilainen, joten tämä minun versioni on yhdenlainen tulkinta.

Ihmetys.

Kuvasi: Niina
Pikkuasioita.

Kengät olivat jälleen yksi hauskin osa tehdä. Pohjakengät löytyivät omasta takaa. Olin hamstrannut ne aikanaan pilkkahintaan entisen työpaikkani loppuunmyynneistä, enkä ole käyttänyt niitä koskaan. Tämä aina hieman ahdistaa, koska näen jokseenkin turhana sen, että upouudet kengät pitää pistää palasiksi cosplay-kenkiä varten. Onneksi kokeiltuani näitä kenkiä jalkaan totesin, että en tulisi koskaan käyttämään niitä oikeasti, joten hyvää cosplay-kenkäelämää vaan niille.

Tämmöiset hirvitykset.

Perinteiseen tapaan kengät pääsivät kelmukäsittelyyn, jotta saisin kaavat aikaiseksi. Tällä kertaa kelmukaavan piirtäminen oli todella helppoa, koska pohjakengissä kulkivat saumat juuri niissä kohdissa, mihin ne olin itsekin ajatellut. Tunnustelemalla seurasin vain saumoja ja piirsin kaavat niiden mukaan. Referenssissä saumoja ei ollut aivan niin paljon, mutta koska päällisen materiaalina minulla oli keinonahka, päätin pelata varman päälle ja piirtää tarpeeksi saumoja. Itse tykkään piirtää jesarikaavan osat vielä paperille, jotta saan varmasti tasaiset kaavat sekä pystyn vielä lisäilemään väljyyttä sun muuta kaavoihin sujuvasti.

Kelmutus.

Kaavoja.

Kun kengänpäällisset olivat vihdoin kasassa ja tuli aika liimata ne pohjakenkiin, sain kokea jännittäviä hetkiä, kun käyttämäni kontaktiliima lähti sulattamaan keinonahkaa. Jee! Olin ostanut tuon keinonahan paikallisesta ei-ketju kangaskaupasta, joten minulla ei ollut mitään tietoja tallessa kankaan materiaalikoostumuksesta. Kokeilin nyt uutta kontaktiliimaa, jonka oli tarkoitus sopia muun muassa erilaisille vinyyleille ja muille keinonahkamateriaaleille. Aikaisemmat kokeilut saman liiman ja keinonahan kanssa olivat oikein sopuisat, eikä mitään tällaista sulatushäröilyä ollut tiedossa. No kappas vaan, tämä keinonahka olikin sitten jotain ihan muuta materiaalia (tässä vaiheessa veikkaan jotain asetaatti-sekoitetta). Kangas muuttui lähes kokonaan purkkamaiseksi, kun liimaa turautti reippaammin. Kauhistuneena yritin pelastaa tilannetta neulaamalla kankaan pohjakenkään mahdollisimman siististi ja vaihtamalla liiman tavallisesti käyttämääni kontaktiliimaan. Liiman vaihto ei kuitenkaan auttanut, koska molemmissa käyttämissäni liimoissa oli sama liuotinaine (asetoni). Onnekseni sain kankaan asettumaan siististi, ja liiman kuivuttua sulamisjälkiä oli vain hyvin vähän. Kangas myös ”kovettui” kuivumisen jälkeen lähes entiselleen.

Tuo "märän" näköinen kohta on lähes kokonaan sulanutta keinonahkaa.
Pahimmat sulamiset onneksi tapahtuivat kengän kannan puolella.

Onneksi sulamiset jättivät vai vähän jälkiä valmiisiin kenkiin.

Ja hei, tein myös propin! Varmaan kynyisimmän propin koskaan, mutta propin kuitenkin. Jälleen hamsterin ominaisuuteni osoittautuivat hyödyllisiksi, kun propissa käyttämäni putket olivat peräisin vanhoista kaavapaperirullista. En viitsinyt nähdä kummoisesti vaivaa näiden eteen, joten raa’asti pohjamaalasin putket mustaksi ilman minkäänlaisia pintakäsittelyjä. Ennen maalausta kuitenkin tilkitsin putkien päät worblalla, minkä ohella kiinnitin myös molempien putkien toiseen päähän silmukkaruuvit ketjua varten.

Maalaamattomia putkia ja pohjamaalattuja putkia.

Tulppa.

Pohjamaalin päälle maalasin pintamaalin. Yksityiskohdat maalasin teippaamalla mustat raidat putkien päihin. Valkoiset rinkulat leikkasin paperista ja liimasin putkiin Erikeepperillä. Viimeinen vaihe oli kiinnittää kapulat toisiinsa ketjulla. Kapuloiden referenssinä käytin jälleen figuuria, kun huomasin, että nämäkin muuttavat muotoa lähteestä riippuen + olin ehtinyt ostaa mustan ketjun (pelissä ketju on kirkas metallinen ja figuurilla musta :D). Jos aikaa olisi ollut hieman enemmän olisin myös heittänyt putkien päälle spary-lakan, mutta tällä aikataululla jätin sen välistä. Ehkä tulevaisuudessa toteutan lakkauksen. Lakan puutteesta huolimatta kapulat kestivät matkat ja conipäivän oikein mainiosti. Tällaisiksi kynypropeiksi oikein mainiot ja näyttävät. Lisäksi niiden kanssa oli hauska poseerata.

Valmiit kapulat.

Loppupelissä ainoastaan proppi ja peruukki tuli värkättyä todellisella hällä väliä -asenteella, ja mekon sekä kenkien kanssa lipsahti homma taas ihan muun puolelle. Tämän puvun tekeminen oli kuitenkin kovin kivaa ja juuri sitä, mitä tähän väliin tarvitsinkin. Hymyileminen kuvissa oli myös hauskaa.

Kuvasi: Niina

Vaikka Selphie ei hahmona ole minulle mitenkään erityisen mieluinen, niin tämä puku oli kuitenkin tärkeä projekti. Yksi iso osa minulle tätä harrastusta on myös se, että saan asioita valmiiksi. Oman työn tuloksen konkreettinen näkeminen on minulle hyvin tärkeää muutenkin. Cosplayn kohdalla olen huomannut sen, että innostun asioista aina uudestaan, kun huomaan, että kohta jokin osa tai puku on valmis. Saan siitä jotain ihan erityistä mielihyvää, vaikka koko tekemisen prosessi on minulle mieluista. Laudna tulee varmasti olemaan yksi pisimmistä ja työläimmistä (työtuntien näkökulmasta) pukuprosesseista, joita olen tähän mennessä tehnyt. Olen nyt huomannut, että sen rinnalle tarvitsen muita yksinkertaisempia projekteja, joiden kautta pystyn kokemaan tuota erityistä iloa, mitä uusi valmistunut puku tuo tullessaan. Juuri tästä syystä Selphie oli tärkeä projekti nostamaan mielialaa, tarjoamaan jotain kouluhommista poikkeavaa ja näyttämään jälleen, että osaan jotain ja kykenen viemään prosessin loppuun. (Järki sanoo, että kyllä minä osaan, mutta välillä tunteet eivät ole asiasta samaa mieltä, joten niitä pitää vähän ojentaa.)

Jaaha, meni taas syvälliseksi, mutta tätä varten Epätoivo on; pääsen sanoittamaan omia kokemuksiani tämän harrastuksen parissa. Joka tapauksessa Fukka kiittää!

PS: Pohdin tässä nyt suuresti sitä, että minkä puvun otan itselleni työn alle tällaiseksi niin sanotuksi pikkuprojektiksi Laudnan ja Linkin rinnalle. 

Märkää ja jonoja - Desucon Frostbite 2023

Momoi!

Mitäs ihmettä tämä on? Coniraporttia heti ensimmäisenä merkintänä vuodenvaihteen jälkeen? Hyvin on outoa, ja siis ihan todella outoa on, kun Desucon Frostbite hiippaili ja ”yllätti”. Omaan makuuni tämä ajankohta kyseiselle tapahtumalle oli sekä hyvä, että huono; omien opintojeni osalta sattui mäihä ja periodien vaihteessa ei ollut hirveästi tehtävää tai tenttejä tulossa, mutta samalla ei myöskään ollut tavallaan normaalia ”laskeutumisaikaa” joulunajan hulinoista ennen Frostia. Joka tapauksessa kuitenkin! Desucon Frostbite 2023 järjestettiin (ensimmäistä kertaa sitten 2020) 13.–15.1. Sibeliustalolla Lahdessa.

Hei taas kaunis Sibbe!

Sää oli aivan pyllystä koko viikonlopun ajan, ja minä kiroan sen ihmisen, joka kehtasi tilata Desu-sään myös Frostia varten. Samaisen sään vuoksi vei tiemme Lahteen rautateitse, mikä ei koskaan ole minulle mieluinen valinta, koska Lahteen matkustaminen junalla Oulusta on hyvin tympeää. Joka tapauksessa, tämä mahdollisti sen, että saavuimme Lahteen jo ennen avajaisia! Yleensä näemme vain päättäjäiset, mutta tällä kertaa, samasta syystä, ne puolestaan jäivät välistä. (Tämä siis tarkoittaa sitä, että jonkun pitää kertoa minulle yksityiskohtaisesti, mitä Jussi Karin uskomattomille punakutreille kävi!)

Kerrankin nähtiin tarinan alku!

Perjantaista ei hirveästi ole sen kummoisempaa sanottavaa. Pukua en jaksanut edes ajatella perjantaille, vaikka sellaiselle ehkä olisi jopa ollut aikaa. Sitten taas, kun ajattelen junameikkaamista ja nykyistä cosplay-meikkirutiiniani, niin karvat nousevat pystyyn (kirjoitin oman cosplay-meikkirutiinini perusvaiheet itselleni ylös nyt jälkikäteen, koska sekä lauantaina että sunnuntaina unohdin meikistäni jonkin oleellisen vaiheen). Joitain ohjelmia olisi voinut käydä katsomassa, mutta aikataulut, kamut ja kamujen ravitsemus menivät etusijalle. Visuaalinen identiteetti etc., nuorisorikollisuus ja kauhutarinat olisivat kiinnostaneet, mutta samalla luotan Desuun hyvin siinä mielessä, että ohjelmat ovat tulleet näppärästi myös katsottavaksi netin puolelle.

Hotellielikot

Lauantaiksi olin ottanut mukaan Todorokin, koska se on ihan mukava puku päällä. Vähän myös haaveilin eeppisistä kuvista, joissa näkyy hengityksen höyry ja ollaan keskellä lunta, mutta sitten iski Desu-sää. Eipä siinä mitään, kun Niina räpsytteli silti siistejä kuvia. Kun hän ilmoitti, että otti tehokuvausvarustelun mukaan, naurahdin ja totesin, että: ”Mulla on tylsiä pukuja mukana,” koska en todellakaan ajatellut, että tuossa kelissä ja täyteen ahdetulla Sibeliustalolla olisi saanut yhtään järkevää kuvaa aikaiseksi. Väärässä olin.

Kuvasi: Niina
Niina laittoi tähän vähän kipinää!

Tällä kertaa taas koin, että Todorokin meikki ei ihan mennyt nappiin. Sen lisäksi, että unohdin meikkivoiteen kokonaan naamasta ja varjostukset menivät vähän niin ja näin, olin kai ottanut väärän huulipunapaletin matkaan kasvojen arpea varten (omistan siis kaksi samanlaista palettia eri sävyisenä), joten arvesta tuli hieman liian tumma. Tekstuuri onnistui kuitenkin ihan mukavasti. Niinan ottamissa kuvissa arpi näyttää ihan hyvältä, mutta selfieissä se tuntuu sekoittuvan ihan liikaa peruukin punaiseen osaan.

Kuvasi: Niina
Ei ole lumikuvia, mutta tämä oli myös hauskaa!

Lauantain ohjelmista ensimmäisenä syöksyimme katsomaan kunniavierasohjelmaa. Meikkaamisen 101 olisi kiinnostanut, mutta koska en ikinä muista ilmoittautua mihinkään työpajoihin tai keskustelupiireihin, niin se meni täysin sivu suun. Kunniavierasohjelma puolestaan oli hieman puuduttava. Asia sinällään oli mielenkiintoista, mutta valitettavasti herran ulosanti oli todella verkkaista ja pehmeää. Minäkin jonkin verran japania osaavana olin välillä puoliunessa ohjelman aikana. Olisi pitänyt ottaa virkkuut mukaan.

Hyvin käytettyä ohjelma-aikaa: Olen virkatessa vahingossa treenannut thenareita niin paljon, että piti leikata kädet ulos Todorokin rannekkeista. Tätä ongelmaa en ole kohdannut aikaisemmin.

KV-ohjelman jälkeen kerkesimme hieman pyörähtää taidekujalla ja myyntipöydillä. Taidekujalla oli taas hillitön tungos tietyille pöydille, joten suosiolla ohitin ne nopeasti. Tällä kertaa olin jopa tutustunut taidekujalaisiin ja siihen, ketä löytyy mistäkin ja minä päivinä. Olin kerrankin fiksu ja suuntasin suoraa niille pöydille, joiden antimista olin kiinnostunut. Katselin myös sitä, missä on tuttuja, mutta tungoksen takia en viitsinyt jäädä läyryämään kenenkään kanssa. Myyntipöydillä kerkesimme kiertää puolet salista, kunnes tajusimme, että pitäisi lähteä jonottamaan ohjelmaan.

Metsästin pussukoita ja haalarimerkkejä. Korvakoruihin ja magneetteihin hurahdan aina.

Tuo ohjelma olikin Cosplay, fanart ja tekijänoikeudet. Ymmärrän, että Jussi Karilla on oma vetovoimansa, mutta en sentään osannut odottaa sitä, että ohjelmaan piti todella jonottaa (20 min ennen ohjelman alkua???) ja jännittä sitä, että mahtuuko saliin sisälle. Salin ovi laitettiin kiinni nenämme edestä ja sanottiin, että tilaa on vielä yhdelle, joten meidän poppoo jäi ohjelmasta paitsi. Tässä vaiheessa olen kerennyt jo kyseisen ohjelman katsoa netistä, ja voin sanoa, että olihan se hyvin mielenkiintoinen. Itselleni osa asiasta oli tuttua, mutta oli kiva, että asiaa tarkasteltiin puhtaasti Suomen lain näkökulmasta. Pari kysymystä aiheeseen liittyen jäi minulla päähän muhimaan.

En tiedä, mikä on tämä kultti tai rituaali, mutta haluan liittyä.

Seuraavana vuorossa ohjelman puolesta oli cosplay-kisat. En ollut ihan hirveästi tarkastellut Frostin kisaformaatteja, koska tuntui siltä, että ylipäänsä kisoista tiedottaminen oli jotenkin jäänyt vähälle. Lauantaiaamun paikkalippusekoilu myös hämmensi suuresti. Onneksemme saimme liput (ja jopa vahingossa ylimääräisiä), eikä niitä tarvinnut jäädä kärkkymään päivän ajaksi, koska ne muutamat liput, joita palautimme, katosivat saman tien. Kaikkien kisojen taso oli huikea! Hall-kisaajat ja craftmanship-(miksi ei kädentaito?)-kisan olisi voinut hyvin sekoittaa keskenään. Suurta pakahdusta oli aiheuttaa myös rakkauteni Labyrinthiin ja sen näkeminen lavalla. ECG:n osalta meinasi vähän huvittaa, kun lähes jokaisessa esityksessä joltakin lähti vaatteita päältä. Lisäksi savu oli vahvana näissä kisoissa. Onnea kaikille sijoittuneille!

Elikot saivat parhaat paikat!

Kisojen ja pienen pyörimisen jälkeen oli aika suunnata nokka kohti ruokaa ja petiä.

Sunnuntaille olin vääntänyt jopa uuden puvun! Ja nimenomaan sunnuntaille, koska ei se nyt mikään lauantaipäivän puku ole, jos siihen kuuluu mekko ja kengät. Huomasin jo syksyllä, että eteneminen Laudnan osalta ei ole niin tehokasta, että saisin hänet valmiiksi Frostia varten, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma (kyllä aion joskus jopa kertoa tästä puvusta täällä blogin puolella).Tiesin, että Laudan oli mahdoton tehtävä, ja joulunseutuun minulla oli siis enemmän kuin neljä päivää vapaatta ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen (kiitos koulun ja kiitos sen, että opiskelijalla ei saa olla kesälomaa, jos meinaa syödä ja asua), minkä innoittamana päätin vääntää pikapuvun niistä resursseista, joita käytettävissä oli. Peruukkia kaiveltiin kaapista ja kaikkea muuta nurkista. Kahden viikon iskuajassa syntyi lopulta Selphie.

AamuSELPHIE!
Ole hyvä Kenji!

Kertoilen Selphien pukuprosessista enemmän myöhemmin, mutta sanotaanko, että ei ole ollut ihan tuon oman cosplay-listani kärjessä tämä hahmo. Tälle kuitenkin naureskelin, koska kerrankin pääsin kunnolla jopa hymyilemään hahmouskollisesti, toisin kuin yleensä. Eli pitäisikö enemmänkin valita sellaisia hahmoja, jotka eivät ihan niin hirveästi sielua hivele, jotta voisin näyttää kuvissa muutakin kuin lahnanaamaa? En tiedä, mutta sunnuntaipuvuksi Selphie kävi oikein mainiosti. Ja kuinka ollakaan heti aamutuimaan onnistuin houkuttelemaan luokseni juuri sen henkilön, joka varmasti osasi arvostaa pukuvalintaani parhaiten koko tapahtumassa.

Tämä kuva on hävytön ryöstö Ilonan Instagramista.

Sunnuntain katselulistalle ei uskaltanut oikein ottaa mitään muuta kuin Cosplaytuomaripöydän takana. Syynä tähän oli puhtaasti jonottaminen narikkaan. Jo lauantaina saimme kokea sen hitauden ja odottelun, mikä tuntui kuuluvan tämän Frostin narikkapalveluihin. Tästä syystä sunnuntaille varauduimme pitkiin narikkajonotuksiin, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Samanmoista narikkahärdelliä en muista kokeneeni Desuconeissa koskaan. Pientä juorua kantautui korviin siitä, että ihmiset olisivat olleet kipeinä ja että miehitys on muun muassa siksi ollut vajaa. Ymmärrän hyvin tämän syyn. Itsekin tässä parantelen räkäistä coniruttoa, mutta hieman silti ihmettelen rikkoutumisvaran pienuutta. Narikkaan sai sunnuntaina jonottaa 30+ minuuttia mennessä ja tullessa.

Kuvassa:
Miä, Niina, Anniilaugh, Kide ja Navara

Mutta se ohjelma! Kävin siis kuuntelemassa höpinöitä cosplay-tuomaroinnista, koska pöydän takan oli tuttuja ja koska cosplay. Eeeeehkä tämä ohjelma ei ollut ihan minulle suunnattu, mutta eipä sen väliä. Hauskaa oli, ja oli mukava kuulla näkökulmia cosplay-vastaavien suunnalta monille jutuille. Also antakaa Faronille joku oma ohjelma, koska spontaanit vitsit hänen suustaan olivat vain parhautta. Huvittavinta oli, että salin etummaiset penkit olivat täynnä juurikin niitä, joille tämä ohjelma ei ollut suunnattu. Heh.

Ohjelman jälkeen teimme vielä pikakierroksen taidekujalla, mutta myyntipöytäsaliin emme enää joutaneet vaikka tarkoitus oli. Pikaisessa hetkessä Niina räpsi vielä muutamat kuvat Selphiestä (jee!), ennen kuin oli aika lähteä jonottamaan taas narikkaan tavaroita, koska junan lähtö häämötti. Painelimme narikkajonoon juuri oikeaan aikaan, koska noin 15 min jonotuksen jälkeen huomasimme, että jonon pää katosi jo jonnekin Metsähallin syövereihin.

Kuvasi: Niina
Siis... Oikeesti vois harrastaa ilmeitä.
Ai niin, tein myös propin!

Koko viikonloppu tuntui hurahtavan ihan liian nopeasti. Myös tapahtumassa itsessään olo oli vähän kiireinen. Tuttuja tuli nähtyä, mutta pitkään ei kerennyt juttelemaan juuri kenenkään kanssa. Välillä oli jopa pakko vain viipottaa ohi, koska itselläni oli kiire ja näki, että toisellakin on kiire. Oli silti ihana nähdä ja edes vähän vaihtaa kuulumisia, vaikka vähäiseksi se jäikin. Kesäksi toivon matkustamista autolla, koska omat aikataulut ja oma rauha.

Siinä oli kertomukset Frostista tältä erää, joten Fukka kiittää!

PS: Selphien merkinnän lomassa avaan muun muassa sitä, miksi minun piti toteuttaa raakalaisuuksia Frostia varten.

Tun tun tuu!