Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.

Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame

Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.

Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.

Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!

Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!

Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö

Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,

Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.

Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.

Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.

Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen

Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.

Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.

Sitten se kompromissi osa.

Sniff

Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla

Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.

Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(

Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.

Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!

Teippikyhäelmät

Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat

Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.

Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia

Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja

Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.

Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.

Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta

Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!

Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.

Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.

Siistimistä

Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.

Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.

Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.

Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.

Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.

Jotta näkyisin myös pimeässä

Juhuu!

Voi pojat! Tämä merkintä on odottanut julkaisua jo jonkin aikaa. Ei vain ole ollut kunnollista hetkeä saada asioita aikaiseksi. Nyt kuitenkin!

Paahdamme Rorunen kanssa pukuja ja muita WCS-jutskuja kasaan minkä kerkeämme. Nyt tulee asiaa yhden puvun tiimoilta, jota olen työstänyt hyvin innoissani.

Odin Spheren Gwendolyn

Odin Sphere on täynnä ihania hahmoja, mutta moni niistä on tähän asti jäänyt haikailun tasolle, koska en ole tuntenut taitotasoni olevan tarpeeksi hyvä niiden tekemiseen. Mercedes sai elämän vuonna 2016 WCS-karsintoja varten. Kai jotain itsevarmuutta olen siitä ja muista puvuista kartuttanut, koska tässä sitä ollaan; tekemässä yhtä ehdottomasti kuumottavimmista unelmapuvuista ikinä eli Gwendolynia.

Tässä merkinnässä en kuitenkaan mene vielä varsinaisesti puvun työstämiseen, vaan kerron Gwendolynin keihäästä. Olen yhtälailla haaveillut tuon kepukan tekemisestä vuosikaudet, joten lähes kaikki työtavat olivat jo päässä valmiina.

Kepukka-aineksia

Keppi on yksinkertainen ja sitä varten en joutunut ostamaankaan mitään muuta kuin yllä näkyvät tavarat. Kaikki muu löytyi jo kotoa.

Keihään rungoksi ostin aurausviitan, mikä huvitti minua paljon. Rungon täytyi olla kevyt, ontto ja helposti katkaistavissa/liitettävissä, koska omg! Gasp! Keihäs lähtee mukaan Japaniin. Muuten luultavasti olisin valinnut materiaaliksi puun, koska sillä olisin voinut välttää muutaman kommervenkin.

Mallailua

Työstämisen aloitin keihään Psypher-kivestä. Tein joitain laskelmia aseen mittasuhteista ja sen mukaan yhden (pienin) paperiversion kivestä. Ja koska nämä epätodelliset hahmot ovat välillä myös mittasuhteiltaan vähän erilaisia kuin minä, tein kaksi muuta paperista kiveä kokeeksi. Keskikokoinen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi kaikin puolin.

Myös kiven tuli olla ontto ja kevyt, joten se syntyi muovikansiosta.

Kivi

Tein kaavat kiveen niin, että se koostuu kahdesta palasesta muovia, jotka on taiteltu kulmikkaaseen 3D-muotoon ja päällystetty/kasattu tavallisella kontaktimuovilla. En halunnut käyttää liimaa särmien yhdistämiseen, koska läpikuultava muovi olisi paljastanut epäsiistit liimaukset turhan hyvin. Tämä osoittautui hämmentävän kestäväksi kokonaisuudeksi, koska tuo kivi on pyörinyt ja seikkaillut vähän väliä missä sattuu eikä ole siitä kärsinyt sen kummemmin. Kivi on siis irrotettava.

Halusin kiven lähtevän irti tulevaisuutta varten, jotta saisin sen sisälle halutessani valon.

Suurta ja mahtavaa innovatiivisuutta!

Kivi on kiinni niinkin oivaltavalla tavalla, kuin pullonsuulla ja korkilla. Sahasin normaalista 0,5 litran muovipullosta suun irti (tämän jälkeen siitä ei enää saanut panttia takaisin) ja kiinnitin sen kiven alaosaan rautlangalla ja epoksiliimalla. Kokeilin ensin pelkkää liimaa, mutta se ei kestänyt pitemmän päälle rasitusta. Rautalankasysteemi oli kaikin puolin tukevampi ja kestävämpi. Korkin liimasin aurausviitan päähän myös epoksi liimalla. Sekään ei tahtonut kestää rasitusta, mutta uudelleen liimattuna ja worblalla vahvistettuna sekin pysyi lopulta paikallaan.

Kaikki muut osat keihäästä ovat suurimmaksi osin worblaa tai mustaa worblaa. Ainoana kinkkisenä puolena oli se, että aurausviitan muoviin ei tarttunut mikään worbla tai liima ollenkaan. Jouduin lopulta poraamaan kepin täyteen reikiä, joista vedin rautalankoja läpi. Rautalangat sidoin pieniksi lenkeiksi niihin kohtiin, joihin worblaosien tuli kiinnittyä. Näin Worballa oli jotain pohjaa, mihin tarttua.

Sirpin sisusrakenteet, että se pysyy ylipäänsä kiinni.

Keihään varressa on kuun sirpin muotoinen koriste, joka vaati myös rautalankavahvikkeet. Lisäksi sirpin pohjana on kartonki kaava, jonka päälle rakensi worblan jämäpaloista 3D-muodon. Myös musta tötterö sirpin päällä on valmistettu kartongista ja mustasta worblasta. Sirppiä ja keihään alapäässä olevaa tappia paikkailin ja tasoitin vielä paperclay-massalla.

Osina

Jotta keihäs olisi mahdollisimman helppo kuljettaa yhtään mihinkään. Sahasin sen vielä kolmeen osaan (+kivi). Osat kiinnittyvät toisiinsa katkaistuilla vesiputkien liittimillä. Katkaisemattomat liittimet olivat vähän turhan tiukkoja.

Tämän jälkeen keihäs sai päälleen spray-kittikerroksen jos toisenkin ennen maalausta.

Vaiheita

Maalina käytin metallin mustaa spray-maalia, joka osoittautui hyvin hyvin hyvin kiiltäväksi. Jopa liian kiiltäväksi omaan makuuni, mutta onneksi kiiltolakka himmensi kiiltävyyttä hieman. Heh. Ennen lakkausta yritin hieman maalata pieniä korostuksia, mutta maali on edelleen niin kiiltävä, että ne tuskin erottuvat mihinkään.

Se on valmis ja siel on valo!

Minun ei ollut tarkoitus tässä välissä rueta säätämään valojen kanssa, mutta eräs ilta kaivoin käyttämättömänä lojuneet LED-valovärmeet, jotka aikanaan tilasin Mercedeksen asetta varten (minkä materiaalit ovat edelleen olemassa), ja ryhdyin niillä leikkimään... Nyt keihäässä on siis valo. Aivan yksinkertaisuuden huippu, mutta katsotaan saanko edes mahdutettua isompaa systeemiä keihään sisälle (kaikki ne rautalankaviritelmät ovat nyt vähän sähköjohtojen tiellä). Jee!

Gwendolynin oli tarkoitus valmistua Desuconia varten, mutta päätin, että keskityn muihin pukuihin tässä välissä ja teen Gwendolynin rauhassa valmiiksi Japania varten sitten myöhemmin. Cosplannerin mukaan Gwendolynista on 84% valmiina, joten reippaasti voiton puolella ollaan. Puvun muista osista kirjoittelen sitten myöhemmin lisää.

Fukka kiittää!

PS: Lauantaille Gwendolynin sijaan Desuun lähtee mukaan Yuna, jota olen saanut kaivata ja ikävöidä tässä kesän ryömiessä lähemmäs. Olen hyvin innoissani. Perjantaina uskallan vetää Matron-Edean päälleni ja sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa Uutuus-Mitsuha Kimi no Na wasta. Olen täpinöissäni. Hassua, miten pukuja voi olla ikävä...

I'm the Green Fairy

Yohooo!

Syljen Mercedeksen tekoprosessin nyt tähän. Ihan kaikesta en muistanut ottaa kuvia, mutta suurin osa pitäisi olla dokumentoituna. Paljon on kuvia silti. Sepostan sen, mitä vielä muistan.

Kuten edelisessä merkinnässä jo kerroin, hahmovalinnat tämänvuotista WCS-karsintaa varten tuli tehtyä paremman toivossa. Odin Sphere on minulle hyvin sydäntä lähellä, mutta ihan kisapuvuksi en Mercedestä ikinä ajatellut. Niin paljon uusia juttuja...

Aloitin hauskimmista osista eli päähän tulevista kukista. Terälehdet tein ihan vaan tuetusta puuvillabatistista, koska halusin kukista pehmeät ja mahdollisimman ohuet, mutta samalla muotonsasäilyttävät. Jokainen terälehti ommeltiin pussiin ja käännettiin. Ompelin terälehdet yhteen käsin, minkä jälkeen ompelin vierekkäiset terälehdet toisiinsa kiinni muutamalla pistolla, että kukat pysyvät hieman tötteröllä.

Suttukuva ;___;

Keltaiset emiosat pistivät kampoihin, kun en meinannut löytää mistään oikean kokoisia keltaisia tupsuja tai pampuloita. Enkä koskaan löytänytkään. Löysin kuitenkin koristenauhaa, jossa roikkui valkoisia sopivan kokoisia tupsuja. Ongelmana oli, että ne olivat täyttä polyesteriä. En ilmeisesti osaa vältellä värjäystä enää mitenkään. Sattumoisin omistin pikkuputeleita mustetta eriväreissä, millä pystyin värjäämään tupsut. Otin musteet ja kynsilakanpoistoaineen, tein liemen ja uitin tupsut siellä.

Paljon keltaista, mutta myös vähän punaista.
BTW: Jokaisessa kukassa on 10 palleroa.

Tämä oli huisin kivaa. Varsinkin, kun palleroista ei pitänyt tulla tasaisenvärisiä. Värjäsin muutaman tupsun täysin punaisiksi ja muut keltaisiksi, löin muovipussiin, pyörittelin ja rutistelin palleroita, että värit sekoittuisivat. Kuivuttuaan pesin pallerot ylijäämäväristä ja lopputulos oli kovin kiva, vaikka pallojen pehmoisuus vähän kärsi käsittelyssä.

Kukille piti tehdä myös jonkinlainen panta. Aluksi en osannut yhtään keksiä mistä sen tekisin. Vähän kokeilumielellä lähdin työstämään yhtä tapaa, mikä osoittautui toimivaksi; tein hitusen löysää tuppiloa (kangastuubia, jonka tarkoitus on olla pinkeä putki, josta voidaan tehdä esim. ohuita olkaimia tai napin silmukoita) pitkän pätkän, työnsin sen sisään vahvaa rautalankaa ja punoin siitä lenkkejä. Ompelin mutkat kohdilleen ja tasasin kaikki samaan muotoon, kun koko panta oli tehnynä. Kukat ompelin vain kiinni pantaan, ja näin kukkakruununi oli valmis.

Kivaa oli myös tämä.
Apunani kynsilakkapullo.

Yksinkertaisena hauskana juttuna tein myös Mersun rinnassa olevan punaisen palleron. Havin keppiä värkätessäni ihastuin siihen, kuinka sileän ja kauniin pallon styrokspallosta voi saada, jos sen geassoaa ja hioo hyvin. Tällä menetelmällä siis mentiin. Halusin pallosta kevyen ja irrotettavan (neppari), jotta voin tulevaisuudessa pestä Mersun puvun ja voin tarvittaessa tehdä näin:

Kuva meidän viimesistä harkoista.
Elämäni huippuhetkiä.
Kide kuvasi.

Palleroni ennen viimeistä gessokerosta ja maalia.

Vaatteiden tekeminen piti tietenkin aloittaa taas alusvaatteista eli korsetista. Teen hirveästi korsetteja pukuja varten, mutta koskaan en voi käyttää korsettia kuin siinä yhdessä puvussa... Näin myös Mersun kanssa! Korsetti ei ole kovin muokkaava, koska halusin kerrankin käyttää tätä suoraa pötkylävartaloani hyödyksi. Tavoittelin korsetin mallilla hieman lapsenomaista muodottomuutta kontrastina Rorunen avuihin.

Behold...

Korsetissa on kolme kerrosta kangasta; vuorina ja sisuksissa pellavaa kaksi kerrosta ja päällä valkoinen polyesterisatiini (otin oppia Edeasta). Korsetin selkään sisäpuolelle tuli kujat siiville ja luina käytin jälleen rigilenä, koska haluan pystyä taipumaan tarvitaessa.

Korsetin päälle tuleva body oli ensimmäinen tämän tyyppinen, yksiosainen vaatekappale, jonka olen koskaan tehnyt (voin joskus kertoa suuresta rakkaudestani haalareihin). Kaavoitus lähti ihan mutu-tuntumalla ja onnistui yllättävän hyvin siihen nähden.

Seksikkyys huipussaan.

Trikoo, vanha viholliseni, oli jälleen materiaalina. Tunnen olevani ihan käsi trikoon kanssa, joten sen työstäminen jännittää aina. Ensin piti tietenkin hahmotella lahkeiden sauman kaari kuntoon, minkä jälkeen pääsin tuskailemaan lahkeen muodon kanssa. Lahkeisiin kuuluu trikoinen sisälahje ja laskostettu ulkopuoli, jotka on ommeltu lahkeensuusta pussiin. Selkäpuolella oleva v-muoto tuotti eniten tuskaa. Kun olin saanut lahkeelle muodon aikaiseksi, piti siitä tehdä toinen laskostettava versio.

Lahkeen kaava, lahje levitettynä ja lahje laskostettuna.
Pituus lähenteli 2 metriä.

Itse bodyn miehusta koostui kahdesta kerroksesta. Alla tukena villaviskoosi ja päällä oikean värinen, liurumpi puuvilla. Onnekseni löysin hyvän väriset kankaat kaikkiin puvun osiin, koska en mitenkään olisi jaksanut alkaa taas värjäämään niin suurta määrää kangasta. Hihat tuskailin samaan malliin, mutta enemmällä hiellä ja äitin pienellä avustuksella. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, koska ne olivat viimeinen valmistunut osa pukua. Hihoja mähkittiin sitten ihan kunnolla, mutta onneksi niistä tulikin sitten hyvää palauteta. Kannatti vissiin.

Hihat olisivat voineet olla puffummat, mutta en kunnolla uskaltanut niitä testata ennen kisa aamua,
jolloin otin viimeiset nuppineulat pois laskoksista. Etten vain olisi joutunut silittämään.
Kis kuvasi.

Kaikkinensa Mersun bodyssä ja hihoissa on yhteensä 99 kappaletta, joista 99. on pallo rinnassa. 100, jos neppari lasketaan.

Peruukki oli jotenkin hämmentävän helppo, mutta tuskaisa... Minulla ei ole ollut mikään paras peruukkivuosi. Frostin yksi peruukki tuli myöhässä, Fujimotolle monta vikaostosta, Kagomen peruukki ei tule ajoissa ja samaa rataa jatkettiin myös Mercedeksen kanssa. Muutama aivan liian keltainen peruukki saapui kotiin ensin, sitten löysin omista laatikoistani mystisen pitkän blondin peruukin. Onneksi se oli sopiva pohja, mutta tarvitsin myös rutkasti lisäkuitua. Mitään tietoa tämän peruukin alkuperästä ei ollut, joten en voinut tilata toista moista. Muutaman uuden hutiostoksen jälkeen sain ihan OKn peruukin. Kuitua oli, se oli pitkää, mutta se oli myös hyvin karheaa ja sotkeutui herkästi.

Mystinen, pelastava karvalapsi

Purin ensin peruukista pois otsatukan, minkä jälkeen ompelin keskelle peruukkia kaitaleen puuvillakangasta, niin, että kahden tikkauksen välistä pystyin leikkaamaan peruukin kahtia. Huiiiii! Pelotti! Olisin halunnut tehdä keskijakauksen jollain muulla tavalla, mutta lisättävä kuitu ei halunnut leikkiä kanssani.

Kaitale.

Puolikas karvalapsi. Lisätty kuitu villinä ja vapaana. Peruukin oma kuitu letillä.

Kaivelin netin syövereistä jos jonin moista tutoriaalia ja ohjetta jakauksen tekemiseen, mutt lopulta sovelsin aika paljon ihan itse. Yksinkertaisesti ompelin kuitunauhoja leikattuun reunaan päällekkäin... paljon. Myös purettu otsatukka piti korvata uusilla pitemmillä hiuksilla. Hyvin hyvin monen kuitukerroksen jälkeen ompelin halkileikatun peruukin takaisin yhteen. Lopputulos ei ollut niin siisti kuin olisin halunnut. Tässä välissä olin jo tilaamassa uusia peruukkeja (joista btw yksikään ei lopulta ollut sopiva) ja valmis polttamaan tämän yhden tapauksen roviolla.

Nukuin yön yli ja katsoin peruukkia uudestaan todetakseni, että se on kohtuu käypä, jos vaan jotenkin saan lisättyä siihen vieläkin enemmän kuitua. Onneksi sain näperrettyä puolet lisää kuitua joutumatta purkamaan peruukki. Peruukki ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta nyt on ensimmäinen kunnon jakaus takana.

Kaikki tässä puvussa tuntui jotenkin ylettömän työläältä siihen nähden, miten simppeleitä niiden luulisi olevan. Kengätkin piti etsiä monen mutkan kautta ja sen jälkeen oli maalisota edessä.

Voi kenkät...

Ostin ehanat "zeebrakuvioiset" balleriinat, jotka piti maalata kangasvärillä valkoisiksi. Oma peittovalkoiseni oli tuossa vaiheesa hyvinkin loppussa, joten ostin uuden... jolla tuo kaikista vasemman puolimmaisin kenkä on maalattu... kahteen kertaan. Onneksi sain jotenkin ohennettua jo olemassa olevaa valkoistani niin, että se riitti maalaamaan molemmat kengät. Silti sininen raitakuvio paistoi maalin alta läpi. Lopulta tartuin Elmu-kelmuun, väkersin kaavat ja tain kenkiin polyesterisatiinista kunnon kangaspääliset.

Ja sitten se koko puvun kuumottavin osa; siivet. Materiaalin kohdalla pohdimme miten ihmeessä pystymme tekemään läpikuultavat siivet, jotka pysyvät vielä pystyssä ja ehjinä. Pleksi ja muut sen kaltaiset olivat lähes heti pois luettavissa, koska meillä ei yksinkertaisesti ole tiloja ja välineitä työstää niitä. Lähdimme kehittelemään kerrostaloasuntoystävällistä tapaa tehdä siivet.

Skaalasin siivet itselleni sopiviksi ihan käyttäen matematiikkaa. Koska tulostimeni on köpö, piirsin siivet paperille suoraan tietokoneen näytöltä, minkä jälkeen kiitin ala-asteen kuvaamataidontunteja. Piirsin siivet omaan kokooni ruudukkosuurennuksen avulla, mikä oli yllättävän toimiva juttu.

Pikku siipi pikkuruudukossa ja iso siipi isossa ruudukossa.
Muokkasin siiven mallia tuosta vielä jonkin verran.

Oikean koon saavutettuani oli jännäilyn aika, että mitenhän tämä nyt toimii...

Minä väkersin omien siipieni kanssa tehden samalla raportaasia Rorunelle metodin toimivuudesta. Siipien rungoksi otimme kartongin ja läpinäkyvät osat tehtiin kontaktimuovista. Työlästä ja hankalaa. Niin monta työvaihetta ja mahdollisuutta tehdä virheitä, jotka pilaavat koko kokonaisuuden. Tein kai yhteensä 6 siivet tällä tavalla... Kun olin vihdoin oppinut yhden työvaiheen kunnolla ja sain menettelevää jälkeä aikaiseksi pääsin siirtymään taas seuraavaan, minkä munasin sata kertaa.

No on siipiä

Hankalimmaksi osaksi osoittauti siipien maalipinta ja sen suojaaminen jotenkin. Minun siipiini kuului selkeästi nähtävä liukuvärjäys, joten spraymaalit olivat selkein vaihtoehto. Spraymaali ei kuitenkaan tahtonut pysyä kontaktimuovissa kunnolla vaan lohkeili ja rapisi pienestäkin kolhusta. Päätin suojata maalin vielä yhdellä kontakikerrokeslla, mutta se toi ihan omat sfäärinsä haastavuuteen.

Notto dish shitto again!

Jos suojakontakti meni vähänkään huonosti paikalleen ja sen repi irti, lähti mukaan myös maali. Muutaman kohdan uudelleenmaalauksen jälkeen totesin, että on pakko olla parempi vaihtoehto...

Onneksni olin ostanut uuden suojamuovin juurikin sparymaalausta varten ja yhtenä iltana unohdin sen yöksi terassille. Ja koska terassillani ei ole minkään moista katosta tai suojaa, öiset vesisateet ja sääilmiöt olivat ryötelleet sitä kovin pahoin.

Siinä se on vielä ihan upouusi!
Feat. Kai ekat siivet? 

Suojamuovi on siis ihan tavallista muovipöytäliinaa eli kerniliinaa, joten päätin pestä sen astianpesuaineella suuressa saavissani. Siinä sitten huomasin, että spraymaali ei lähde muovista millään, vaikka kuinka hinkkaisi. Syttyi lamppu.

Aloitin siivet ihan alusta. Kartonki oli edelleen tukirankana, mutta kävin ostamassa täysin läpinäkyvää kerniliinaa josta läpikuultavat osat tekisin tällä kertaa. Iheman piti kokeilla ja metsästää, että löysin sopivan liiman liimaamaan kartongin liinaan kiinni, mutta sitten kun liima löytyi, se kyllä piti.

Ahahahahahah! Tämä oli niin helppoa, että meinasi itkettää!

Kaksi kerrosta kartonkia, joiden väliin liimattiin liina ja sitten pääsin maalaamaan! Tai olisin päässyt, jos sää olisi suosinut... Välistä tuli vettä kuin saavista ja toiseen hetkeen olikin sellainen helle, että liina alkoi hitusen sula terassin kuumuudessa (terassini katsoo etelään). Monta päivää mähkittyäni äiti käski pakata kamat, koska mummulla on autotalli, jossa mahtuu tekemään asioita. Oli onni, että lähdin Mumelle, koska ullakolta löytyi mm. esityksen lavasteena toiminut tuoli ja muita osia, joita olin metsästänyt.

Fiilikseni siivistä ihan viime metreillä...

Sain siivet maalattua ja vuorossa oli oikean tukirangan tekeminen; worblataan siivet. Ongelmana oli, että kerniliina ei juurikaan kestä kuumuutta, mutta jotenkin worbal piti pystyä lämmittämään, että se ensinnäkin kovettuu ja tarttuu kartonkiin kiinni. Minähän venklasin vaikka minkälaisten metodien kanssa, mutta lopulta kuumailmapuhallin oli tehokkain, kunhan oppi oikean tekniikan. Worblalla kiinnitin myös jokaiseen neljään siipeen oman puutikkunsa, jotka sujahtavat korsetin kujiin.

Piti käydä äipällä sovittamassa, koska kotona en saanut kunnon kuvaa +tarvin apua.
Ja kattokaa niistä oikeesti näkee läpi!

Voi taas sitä tunnetta, kun siivet olivat siinä kunnossa, että sain ne selkään! Hilluin ja hihhuloin ne selässä kotona yhden päivän ihan vaan testiksi. Ne eivät ole niin sievät ja toimivat kuin niistä suunnittelin ihan alkujaan. Pysyvätpähän selässä ja voimpa sanoa, että olen taklannut tämmöisenkin etapin cosplay-urallani.

Kaikista tämä puvun osista suosikkejani ovat kukkakruunu ja punainen pallo. Ne onnistuivat parhaiten ja olivat kivoja tehdä.

Suosiolla jätän esityspuinnit toiseen merkintään, koska tämä venähti ihan reippaasti. Ihmekkös, yhden puvun verran tavaraa. Jotain asioita unohdin ihan varmasti, mutta aina saa kysyä.

Fukka kiittää.

PS: Onnittelut, jos tajusit otsikon viittauksen.