Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

SadeRopisi, karvoja pölisi

Terve!

Nyt läjäytän Aquan viimeiset ränssäyskuvat ja -höpöttelyt tähän. Lähinnä avainmiekan ja peruukin työstämistä, koska muut jutut eivät oikesti ole niin mielenkiintoisia. Paitsi ehkä keinonahkainen, joustava vinokaitalenauha, jonka ompeleminen oli helvettiä, mutta täysin sen arvoista. Siitä tuli sievä yksityiskohta. Jota kukaan ei tietenkään huomannut.

Näkyy ihan hirtsusti.

Olin kunnon kriisin partaalla, kun piti oikeasti päättää kumman avainmiekan haluan tehdä. Pyörittelin ajatusta edestakaisin, katselin video klippejä ja yritin saada selvää siitä, kumpi miekka nähdään Aqualla missäkin kohdissa. Lopulta tarpeeksi pausea näpyteltyäni onnistuin kaappaamaan tämän Dream Drop Distance'n avuasvideosta:

RainFell!!!!!

Päätös oli tehty ja RainFell pääsi työn alle. Tuttuun tapaan tein rungon kahdesta kerroksesta puupahvia. Tuin rungon myös kahtia sahatuilla puutikun pätkillä. Terässä olevat reijät meinasivat hirvittää, koska rungon tukeminen niiden kohdalta oli hitusen ongelmallista. Keksin kuitenkin taas typerän niksin tähänkin.

Vahvistus ihan aluillaan.

Pienemmät ja vaikeammat muodot vahvistin grillitikuilla tai bambupuikolla kuten meillä sanotaan. Niitä oli helppo pätkiä saksilla ja liima toi omaa tukea hökötykseen. Peitin koko pahvin lähes kauttaaltaan tikunpätkillä molemmin puolin. Tikut auttoivat myös siinä, ettei miekkaan tarvinnut myöhemmin upottaa niin paljoa massaa eikä siitä tullut niin painava. Henkilökohtaisesti pidän enemmän painavista asepropeista, mutta tässä säästin mieluummin rahaa.

Massailua.

Kolmiulotteinen muoto tuli siis massan avulla. Otin kokeiluun Paperclayn, jota ostin yli vuosi sitten hillittömän hintaisen paketin. Osittain käytin myös tuttua ja rakasta Darwi-massaa. Pystyin hyvin vertailemaan massojen ominaisuuksia ja täytyy myöntää, että uusi rakas on Paperclay. Vaikka perusominaisuudet ovat molemmilla yhtä hyvät, Paperclayn työstäminen on paljon siistimpää ja nopeampaa sen notkeuden ansiosta. Toisaalta tuoreeltaan myös Darwi on paljon notkeampaa, joten ihan ei ollut reilu vertailu tämä. Darwi-paketti oli nimittäin hengannut avattuna jääkaappini syövereissä jo vuoden 2013 alusta, kun työstin Rikkun ja Yunan sauvoja. Varmasti tulen käyttämään molempia massoja tulevaisuudessa, mutta tarkkaan harkiten sen perusteella, mitä olen tekemässä.

Käytin väistimessä myös apuna softista (mustat osat kuvissa), että oikeiden muotojen esiintuominen olisi helpompaa. Myös painoa ja massankulutusta sain tällä vinkeellä vähennettyä.

Lähes loppusuoralla hiomisen kanssa.

Hioin ja paikkailin miekkaa edestakaisin useamman kerran. Ihan niin siisti ja kaunis siitä ei tullut kuin olisin halunnut. Frosti alkoi hengittää niskaan ja pitkä maalausoperaatio oli vielä edessä, joten jouduin vähän nipistämään. Ylemmässä kuvassa näkyy hieman halkeilua, josta olin hirveän huolissani. Alemman reijän kohdalla meinasi terän paino käydä liian kovaksi kaikesta huolimatta, mutta lisäsin hieman bambutikkuja massattomalle puolelle ja massat perään. Sain kuin sainkin miekasta lopulta hyvinkin tukevan eikä halkeilusta ollut enää mitään tietoa. Pelkäsin jo, että joudun vuoraamaan koko miekan worblalla.

Yksi ehdottomista lempiosistani koko puvussa on avaimenperä ja sen päässä roikkuva killutin. Lähes koko ketjun tekeminen oli tosi kivaa ja uutta näpertämistä. Pisara-killutin syntyi Paperclaystä ja softiksesta.

Muru.

Itse ketju syntyi worblasta. Worbla-pötköjen pyörittely oli yllättävän kivaa, mutta vähän kivuliasta. Pääsin hyvin testailemaan ja kokeilemaan worblan eri ominaisuuksia tässä puvussa. Siksi alan hieman lämmetä myös worblan käyttämiselle enemmän.

Pisaralenkkejä, vasemmalta lähtien tekojärjestyksessä.
Kannatti harjoitella.

Isojen lenkkien päälle heitin vielä muutaman kerroksen liimaa, että niihin tulisi hieman siistimpi pintatekstuuri. Sitten vain maalia ja lakka päälle.

Suttu kuvaaaa.
Tämä itseasiassa oli paljon isompi kuva worbal-työmaastani.

Pikkulenkit piti maalata, kun koko ketju oli jo koossa, joten se oli hieman temppuilua. Liiman jätin niiden kohdalla väliin, mutta lakkaa levitin runsaammin, koska sen kanssa ei tarvinnut varoa muiden lenkkien sotkemista.

Koska kaikki metallin sävyt toistuvat Aquan puvussa monessa eri kohtaa, piti minun säilytellä maaleja jääkaapissa (säilyvät paremmin kosteana) lähes koko projektin ajan. Oikeasti purkit ovat vieläkin jääkaapissa, koska en ole saanut heitettyä niitä pois. Olisin halunnut käyttää spraymaaleja, mutta koska en omaa mitään paikkaa, missä voisin niitä käyttää näin talvisaikaan, piti tyytyä akrylimaaleihin.

RainFell

Maalit tekivät mieksta paljon jykevämmän näköisen kuin se kaunis ja siro luomus, mitä miekka oli hiomisen jälkeen. Maalasin terän kahteen otteeseen. Ensimmäinen maali oli vähän liian tumma, kun tutkin sitä seuraavana päivänä muun asun kanssa päivänvalossa. Koko miekka sai lopuksi päälleen tuhdin kerroksen lakkaa.

Jostain syystä tämä tekniikka on niin tyydyttävä tapa työstää asioita.

Lisää worbal-kokeiluja tuli tehtyä Aquan Keyblade master -korun kanssa. Ihan samaa menetelmää olen käyttänyt wonderflexin kanssa, eikä worbla hirveästi siitä eronnut. Worblasta saa kuitenkin lämmittämällä huomattavasti notkeampaa kuin wonderflex, jossa tukiverkko antaa kovuutta vaikka kuinka lämmittäisi.

Kokonaisuutena olen kohtuu tyytyväinen miekkaan. Sainkin hirmuisen keyblade-kuumeen ja haluaisn tehdä vaikka, mitä muita avaimia, vaikka niille ei pukuja olekkaan suunnitteilla.

Odotin peruukin tekemistä intopiukeana, koska alan ehkä saada jotain käsitystä siitä, miten peruukeista saa nättejä, siistejä ja oikean mallisia. Malli osoittautuikin hieman haastavammaksi kuin odotin. Osa syynä se, että valitsi referenssikseni nimenomaan paremman laatuiset ja yksityiskohtaisemmat videopätkät, koska niistä oli peruukin värikin peräisin.

Taktista kuvaamista by Fukka vol. 308Ö4

Peruukki ei ollut niin yhteistyöhaluinen, että olisin saanut siihen kunnon sivujakauksen. Halusin piilottaa myös hiusrajan sievästi, joten yllä on tulos. Samalla tavalla kuin olen tehnyt Rurukan ja Tsunaden peruukkeihin taakse "jakauksen" tein nyt myös tämän. Kuvassa vielä vähän keskeneräisenäkin ideasta saa kiinni. Kuituja vaan ristiin sitten lakalla ja hiustenkuivaajalla paikoilleen.

Sovitin aina välissä.

Lähdin etuhiuksista ja etenin sitten niskasta ylöspäin. Juuri päivastoin kuin yleensä teen. Esimerkiksi Naruton peruukki on leikattu ja muotoiltu ylhäältä alaspäin. Tämä on ehkä itselleni helpompi suunta. Lisäkuitu oli todella tarpeen. Pohdin jopa sen lisäämistä vielä muotoilunkin aikan, mutta sitten ehkä peruukista olisi kokonaisuudessaan tullut liian massiivinen. Nytkin se oli vähän suurehkon oloinen verrattuna omaan päähäni.

Meinasin tosiaan menettää uskoa peruukin kanssa. Jätinkin kunnon viimeistelyn vasta Lahteen. Matkakolhut sai korjattua sitten siinä ohella. En tiedä, mikä stressiangsti tämänkin kanssa iski, kun olin valmis heittämään tällä vesilintua ja itkin ehkä vähän Kasalle ja muille asiasta. Loppupelissä vain Niskavillat ja korvia ympäröivät karvat tuottivat ongelmaa. Tuhannen kerran kiroan sitä, kuinka pieni pääni on ja kuinka isoja peruukit yleensä ovat. Korvat menee aina jotenkin ruttuun. Korvissakin voi hyvin olla vika. En epäile.

Peruukit on serious business.

Nyt tykkään peruukista. Ei mikään paras, mutta ihan kiva. Käytän karvalapsen pesulla ja katson, miten se asettuu sen jäkeen. Yleensä se auttaa. Yllättävän vähän peruukki otti osumaa viikonlopun aikana, vaikka se oli käytössä molempina päivinä.

Siinä taisi olla tämä tällä kertaa. Taisi tulla pitkä merkintä. Toivottavasti Aquaa nähdään tulevaisuudessakin, koska kaipaan kunnon kuvia.

Fukka kiittää!

PS: Jos jotakuta kiinnostaa, aloitan 30 day cosplay challenge'n tumblrn puolella. Linkki: Fukkacosplay. Katsotaan, miten sen kanssa käy. Muutenkin yritän saada tuota cosplay-tumblriani vähän aktiivisemmaksi.

Oranssi sammakkosankari!

 Moi!

Frosti lähestyy ja alan olla aika täpinöissäni. Pukujen tilanne on todella hyvä; Haru on valmis ja Naruto on melkein valmis. Odotan koko tapahtumaa ihan piukeana. Enkä enää ole edes varma, että miksi. Pikavilkaisun olen tehnyt ohjelmakarttaan ja todennut, että kyllä siellä katsottavaa on. Lauantaina ei ainakaan pitäisi tekeminen loppua, kun on cosplay-ohjelmaa ja pitää nähdä kavereita.

Nyt kuitenkin saatte pieniä siivuja siitä, mitä olen tehnyt Naruton eteen sitten viime merkinnän. Tämä tulee olemaan hyvin paljon 'ei näin' -tyyppistä tekstiä. Tässä ensimmäisenä esittelyvuorossa on murheen kryyni ja toiselta nimeltään Saatanan sikiö eli Shuriken-kotelo:

Sinä paha!

Olen jokusen pussukan ja nyssykän aikaisemmin ommellut, mutta tämä oli ihan oma numeronsa. Tässä kohtaa kerron, että päätin tehdä tämän asian tekonahkan jämistä, joita viilettää ympäriinsä. Päätin myös tehdä sen kaksinkertaisena pussiin... molemmat puolet olivat siis tekonahkaa... ja sen kääntäminen oli lopulta aivan helvettiä! Vuorinhan olisi voinut tehdä vaikka puuvillasta, mutta minä tyhmänä en niin pitkälle ajatellut. No, opittu on ja jos näitä tarvitsee koskaan tehdä lisää, kaavat ja tietotaito löytyy nyt.

Tältä se lopulta näytti.

Tuli siitä ihan pätevän näköinen hökötys, vaikka en ole siihen ihan täysin tyytyväinen. Kiinnitys on tarranauhalla, jonka käyttämistä yleensä yritän välttää, mutta tähän se sopi.

LIESKOJA!

Naruton punaisesta ihmetakista tai sen tekemisestä ei ole kuvia kuin tämä. Pohdin aionko painaa liekkikuvion takin helmaan vai ompeleko sen. Asia päätti itse omasta puolestaan, kun ainoa käypä takkikangas, jonka löysin oli 100 % polyesteriä (hyi), johon kangasväri ei oikein tahdo tarttua. Liekkien leikkaaminen oli jännittävää, mutta niiden aplikointo oli vielä jännittävämpää. Sisareni mun naureskeli vieressä, kun aplikoin ja tuskailin liekkien kanssa. Hienot niistä kuitenkin tuli! Kyllä, ne ovat rehellisesti sanottuna ihanat ja kaiken työn arvoiset. Ole iloinen pienistä asioista. Silti en ehkä suosittelisi tätä metodia vastaaviin kuviointeihin.

Ihme palapeli.

Kenkien tekeminen oli hurjan hauskaa. Materiaalina toimi trikoo, jota käytin kaksinkertaisena huomatessani, että kangasta on tarpeeksi siihen. Kappaleiden nimeäminen ja yhdisteleminen oli välillä tuskaisaa, mutta ei mitään ylivoimaista. Ensimmäinen kenkä meni tietenkin vähän sinne päin...

Tein kenkiin kujat, joihin työnsin palat craft foam'a väliin tuomaan muotoa.

Anteeksi suttukuva.

Tykkään kengistä tosi paljon. Ne pysyvät jalassa hyvin ja ovat mukavat. Yleensä tällaiset läpyskäsandaalit tekevät jalat kipeäksi, mutta näillä olen tossutellut ympäriinsä ihan mielissäni.

Huomasin, etten ole ottanut yhtään kunnon kuvaa Naruton perustakista tai housuista, mutta se ei haittaa, koska haluan säästää jotain näkemistä myös itse Frostiin.

Koska olen peruukkien kanssa aivan käsi, Naruton kuontalo meinasi viedä sormea suuhun. Peruukki oli yllättävän pitkä ja peruukin muokkaamiseen meni lopulta pari päivää.

Kun ylimääräistä pituutta oli tarpeeksi saatu pois, aloin vain kokeilemaan asioita. En edes tiennyt, että osaisin tehdä mitään tällaista. Monille peruukin muokkaajille tämä ei varmasti ole juttu eikä mikään, mutta minulle se oli jotain maata mullistavaa. Kaikki toimi mutkitta, mutta niskassa peruukin karvat eivät enää riittäneetkään mihinkään. Leikatusta kuidusta olisi ehkä saanut jonkun hiussuikaleen tehtyä. Sen ainoan kerran, kun olen niitä tehnyt, ne ovat olleet ihan hirveitä, joten en edes yrittänyt. Onneksi muistin, että Rikkun toisesta peruukista oli jäänyt ylimääräisiä suikaleita useampi.

Pelastus!

Kuidut olivat juuri saman värisiä ja niitä oli yllin kylin! Muutaman suikulan ompelin Naruton takaraivoon ja ongelma oli ratkaistu. Peruukki ei vielä ole aivan täysin valmis, mutta parantelen sen vasta hotellilla, jolloin matkavauriotkin tulee korjattua.

Pam pam paaaaaaaaaa!

Tein myös hita-ate'n eli otsapannan itse. Tiedän, että niitä ovat nettikaupat pullollaan ja itse asiassa omistankin jo yhden ostetun. Niiden laatu vaihtelee kovasti ja kaikki hyvän näköiset meinaavat aina olla metallia. Koska minulla on suhteellisen pieni pää, metallisten otsapantojen taivuttaminen oman otsani malliin on turhan työlästä jos jopa mahdotonta. Siksi siis päätin tehdä itse oman pantani; saan sellaisen kuin haluan ja vielä sopivan. Panta on vain pala craft foam'a wonderflex'in välissä. Nastatkin ovat pieniä WF-palleroita. 

Jännää.

Frosti kutsuu ja Naruton käärö olisi vielä kesken. Väsäilen sen tässä vajaan viikon aikana kuntoon, mutta pohdin otanko sitä kuitenkaan mukaan. Autolla matkustettaessa se vie turhan paljon tilaa. Varsinkin, kun meitä matkaajia on täydet viisi, joten voi olla, että se jää kotin. Minulla onneksi löytyy muuta jännää rekvisiittaa Narutoa varten.

Fukka kiittää ja nähdään Frostissa!

Mysteeristä miekaksi

Hoi hoi!

Ajattelin, että teen Kenshinin miekalle aivan oman merkinnän, koska siitä on niin paljon materiaalia ja asiaa. Olen itse metsästänyt hyvää ja yksinkertaista katanan ohjetta vuodesta toiseen, mutta en ole koskaan oikeastaan sellaista löytänyt. Itse miekka ei ole koskaan ollut ongelma valmistaa, vaan sen tuppi. Monia tutoriaaleja ja ohjeita olen seulonut läpi, mutta kaikkiin yleensä on tarvinnut jotain materiaaleja, jotka A) ovat hirmu kalliita, B) ei saa helposti Suomesta, C) eivät ole helposti käsiteltävissä kotioloissa tai D) kaikkea näitä yhtäaikaa.

Tämän takia kehitin aivan oman väkerrelmäni sen pohjalta, mitä olen muissa propeissa nähnyt käytettävän tai itse käyttänyt. En siis tiedä onko joku joskus tämän tehnyt, mutta ainakaan itse en ole tällaiseen ohjeeseen törmännyt (ja minulla on kovalevyt pullollaan katanan ohjeita). Siksi haluan jakaa tämän köyhän-koti-cosplay-miekan ohjeen ja toivon, että siitä olisi hyötyä edes jollekkin.

Ensin piirsin tietenkin kaavan miekkaa varten. Satun omistamaan ”oikean” katanan, joka helpotti kaavan piirtämisessä hurjasti. Tämän jälkeen jäljensin kuvion 3mm puupahville kahtena ja leikkasin palat irti mattoveitsellä. Olisin voinut kyttää myös kuviosahaa, mutta näin yksinkertaiset muodot oli helpompi leikata mattoveitsellä ja sain samantien paljon siistimmät reunat aikaiseksi.

Ei ollut näppylähanskoja kotona, mutta pariton rukkanen ajoi saman asian. Kädellä meinasi kyllä olla välillä vähän lämmin.

Kun palat olivat lopulta irti, merkkasin niihin kaikki kaavamerkinnät vielä kunnolla ja sitten liimasin ne yhteen. Liimana käytin ihan tavallista Erikeepperiä ja laitoin miekan palat vielä painojen alle puristumaan. Miekan liimaantuessa aloitin väistimen eli tsuban tekemisen.

Käytin täysin samaa menetelmää tsuban tekemisessä kuin itse miekan; kuva puupahville x2, leikkaa irti ja liimaa. En kuitenkaan tehnyt väistimelle omaa kaavaa vaan piirsin sen suoraan puupahville.

Halusin miekasta oikeasti ohuemman terän puolelta, joten vuolin ja hioin miekkaan ns.terän. Koska Kenshinin miekka ei olekaan mikään tavallinen katana vaan sakabatou eli vastateräinen katana, tuli terä miekan ”sisäkaarelle”. Kuvassa näkyvä harmaa alue on siis hiottu tekäpuoli.

Väistimen hioin ja gessosin ennen maalausta. Olin varautunut siihen, että paikkailen väistintä vielä massalla, mutta sille ei ollutkaan tarvetta lopulta. Gessosin myös miekan ja lisäsin sen kädensijaan hieman kapeammat palat puupahvia kahvan molemmin puolin, että se saisi paksuutta ja tuekea.

Kädensijan lopullisen muodon tein sanomalehdellä ja craft foam'lla. Pyöritin vain sanomalehteä kädensijan ympärille kunnes se oli hieman kapeampi kuin lopullinen. Siihen päälle sitten ihan rehellisesti teippasin sopivan kokoisen palan craft'ä. Sanomalehdet teippasin maalarin teipillä, mutta craft'n teippaamiseen käytin Scotch Magic -teippiä eli taikateippiä. Taikateippi on oma lempiteippini, koska se ei juurikaan näy mihinkään, koska se on läpinäkyvää, ei kiillä ja on hyvin ohutta sekä se lähtee myös helposti irti tarpeen tullen, mutta silti pitää asiat hyvin kiinni toisissaan. Se siis on TAIKAteippiä.

Sitten päästiin maalaamaan! Maalasin kädensijan, terän ensimmäisen kerroksen ja väistimen erillisenä. Kun kädensija oli kuivinut, aloin punomaan kädensijan mustaa punosta siihen päälle. Käytin satiininauhaa, koska sitä sattui löytymään oikean levyisenä ja se oli hitusen kiiltävää, vaikka oikeasti katanassa käytetään eräänlaista nyöriä. Tuota nyöriä en kuitenkaan tähän hätään saanut mistään, joten satiininauha it is. Punominen oli kivaa, mutta en ole täysin tyytyväinen työnjälkeeni, joka varmasti on osittain nauhan ohuuden syytä.

Miekka oli tässä vaiheessa kutakuinkin oikean mallinen, joten aloitin tupen tekemisen. Aseinani:

Foliota käytetään muun muassa nukketeatterissa nukkejen tukirakenteina ja myös vahanukkeanimaatioissa ja pienten patsaiden sisällä. En ole sitä ikinä itse käyttänyt, mutta ajattelin, että tähän se passaa. Toimi lopulta hyvin. Foliolla sain tuppeen enemmän muotoa ja rakennetta ilman, että siitä tuli kammottavan painava. Olisin voinut alkaa uhkarohkeasti tekemään tuppea wonderflex'stä, mutta koska en omista kuumailmapuhallinta (yleensä käytän kahta fööniä) enkä kunnon tillaa työstää isoja paloja WF:ä, niin jätin sen vaihtoehdon suosiolla.

Ompelin miekan mallisen sukan tupen pohjaksi, että miekka ylipäätään tulee tupesta uloskin. Teippasin sen ympäriinsä ja aloin siihen päälle kääriä foliota, minkä jälkeen teippasin koko homman taas.

Välissä testailin, että miekka edelleen tulee ulos tupesta. Huomatkaa tsuba paikallaan ja folio, joka näkyy tupen suussa.

Jo ensimmäinen teippikerros piti tupen muodossaan, mutta vasta folio+teippi-kerroksen jälkeen uskalsin alkaa työstämään tuppea ilman, että miekka itse on siellä sisällä. Aina välillä kuitenkin laitoin miekan takaisin tuppeen, että se pysyisi mahdollisimman hyvin muodossaan. Tuppi oli myös helpompi laittaa kuivumaan, kun miekka oli sen sisällä.

Liima-vesi-seos ja sanomalehtisuikaleita aloin siihen sitten länttäilemään päälle. Muutaman kerran gessosin koko tupen aina uuden paperikerroksen välissä. En tiedä oliko siitä oikeasti mitään hyötyä, mutta ainakin oli helpompi nähdä epätasaiset kohdat, kun koko hökötys oli valkoinen.

Möööö!

Hieman tasoitusta massalla ja sitten lisää sanomalehteä. Tässä kerroksessa tein liima-vesi-seoksesta enemmän liimapitoista kuin ensimmäisissä kerroksissa, jotta saisin tupesta kovemman.

Muutamassa kohdassa käytin wonderflex'ä, koska sain vanhoista jämäpaloista hyvin kaikki tarvittavat osat. Väistimen molemmin puolin olevat ”metalli”osat, tupen suu ja kädensijan päässä oleva nuppi ovat wonderflex'ä. Olisin voinut tehdä ne myös jostain massasta tai craft'stä, mutta wonderflex oli minulle helpompi vaihtoehto. Tupen käsittelin spray-maaleilla ja -lakalla. Kaikki muu on maalattu akryylimaaleilla käsin, koska en löytänyt haluamiani sävyjä spray-valikoimasta (viisi eri metallinsävyä... mutta kaikki silti jotenkin samansävyisiä...)

En ole mitenkään super-tyytyväinen lopputulokseen tupen osalta, mutta yllätyin, miten toimivan siitä kuitenkin sain. Luultavasti teen uuden tupen jossain välissä. Nyt uskallan kuitenkin jossain vaiheessa lähteä tekemään erästä pukua, joka on miekan takia vähän junnannut, vaikka muuten se on suhteellisen peruskuraa.

Fukka kiittää ja toivoo, että tämä oli hyödyllinen merkintä.

PS: Tein pikapikaa kimono-hengarin.