Nature is Healing: Conikansa palaa Sibeliustalolle - Desucon 2022

Hip ja hei!

Toden totta Desucon 2022 järjestettiin 17.–19.6., noin 2,5 vuotta edellisen Desucon Frostbiten jälkeen. Sinne vei myös minun tieni, joten perinteistä coniraporttia on tällä kertaa luvassa, ja vieläpä kohtuu hyvissä ajoin tapahtuman jälkeen.

Hei taas Sibeliustalo!

Desu-matkailu aiheutti minulle suurensuurta stressiä jo pitkän aikaa ennen lähtöä. Aloitin kesätyöt kesäkuun alussa, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt Desu-viikonlopun vapaaksi. Töiden alettua sain kuitenkin huomata, että perjantaita en ollut saanut vapaaksi ja minulle oli merkitty jopa iltavuoro. Apuvaaa! Hirmuisen säädön kautta sain vaihdeltua ja junailtua vuorot sekä matkustuksen siihen malliin, että pääsin perjantaina hyppäämään autoon suoraan työpaikan pihasta. Työvuorokikkailun takia jouduin myös pakkaamaan omat tavarani autoon jo torstaina aamupäivällä, koska iltavuoro+aamuvuoro-combon väliin ei jäänyt minkään näköistä aukkoa auton pakkaamiselle. Sanotaanko, että perjantaipäivä meni töissä aika pärinöissä. Muutenkin aloin perjantaina jännittämään, koska EKA ISO TAPAHTUMA NIIN PITKÄÄN AIKAAN! Korona myös kolkutteli jatkuvasti takaraivossa.

Pikkueläimet taas matkalla!

Olo helpotti huomattavasti, kun pääsimme tien päälle. Autoilu meni ihan mukavasti, vaikka emme kerenneet perjantaina ollenkaan käymään Sibeliustalolla. Sää vaihteli matkan aikana, mutta sen vuoksi saimme myös nauttia upeista sateenkaarista!

Tässä vain yksi niistä kaikista monista, joita näimme matkalla.

Jonkin verran piti pohtia pukuja, jotka ottaisin mukaan Desuun. Reki oli alusta asti varma nakki, mutta toisen puvun kanssa piti oikein miettiä. Kyselinkin parissa paikassa ihmisten mielipiteitä, ja lopulta niin monen kehotuksen jälkeen mukaan lähti Gwendolyn. Alun perin Rekin oli tarkoitus olla lauantain puku, mutta Gwendolynin pakkaaminen autoon sunnuntaina päivän päätteeksi ei houkuttanut yhtään. Vedin Gwendolynin päälle lauantaina, mikä oli todellakin oikea valinta, koska sunnuntaina olisi voinut tulla itku sen kanssa (koska hillitön säätö + väsy).

Hehkeät aamunaamat Anniilaughn kanssa.

Lauantaina heti aamusta ryntäsimme katsomaan CMV-luentoa, mikä oli yllättävän tyhjä. Itse pidin tästä ohjelmasta, vaikka se ei mitään maata mullistavaa minulle tarjonnutkaan. Olenhan räpellellyt mm. halpabudjetin valojen kanssa töktök-videoiden parissa. Tokmannin, Puuilon ja Prisman pyhän kolminaisuuden tulen kyllä muistamaan tästä eteenpäin aina. Viihdyin ja sain jopa inspiraatiota.

Toisena ohjelmana lauantaina tuli katsottua Mitä japanilaiset ajattelevat ulkomaalaisista. Tämäkin oli suurimmaksi osaksi tuttua huttua, mutta jotain uutta tuli myös kohdattua. Joitain todella osuvia seikkoja tuli luennolla esiin, joita olen myös itse kokenut Japanissa. Yksi osuva esimerkki oli japanilaisista vanhemmista kansalaisista, jota tulevat japaniksi opastamaan meitä tyhmiä länkkäreitä. Näin meille todella kävi yhdellä reissulla. Hyvä ohjelma, vaikka välistä samaa asiaa toistettiinkin useaan kertaan.

Nature is healing.

Lauantaina olisi ollut muitakin ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä, mutta paljon ajasta meni säntäilyyn sinne ja tänne tai ihmisten moikkailuissa. Lisäksi kulkeminen väenpaljoudessa Gwendolynin kamppeet päällä ei ollut mikään nautinto. Tästä syystä en kunnolla lauantaina uskaltautunut edes taidekujalle, kun siellä oli niin kova tungos. Pyrstööni törmäiltiin jatkuvasti, vaikka yritin seistä mahdollisimman sivussa ja jopa seinää vasten. Ihmisillä on kuitenkin jokin outo pakonomainen tarve ängetä läpi niistä kapeimmista väleistä. Kaksi ihmistä taisi pyytää tönäisyä tai tuuppimista anteeksi. Hillitön sade, joka ajoi ihmiset sisälle, ei varmasti auttanut asiaa. Tästä syystä hylkäsin linnunperän jo ennen cosplay-kilpailujen alkua, ja pyörin loppu päivän osittaisessa puvussa.

Sateen takia Gwendolynistä ei myöskään saatu jälleen yhtään kuvaa. WCS-reissun Osu-paraati kuvat ovat jossain syövereissä, edellisellä kuvauskerralla täällä kotona puku näytti päällä niin hirveältä, että en halunnut juurikaan niitä kuvia julkaista, ja nyt sade pilasi suunnitelmat. No, jotkin osat kaipaavat huoltoa ja uusimista edelleen, joten ehkä vielä joskus tästäkin puvusta saadaan jotain julkaistavaa.

Suurimman osan päivästä näytin tältä. Cosplay-tunnistusleikkiä HC-versiona.

Sitten oli cosplay-kisat! 

EuroCosplaylla on heitetty vesilintua ja tilalle oli tullut Cosplay Central Crown championships. Olin kisaan asti hieman hämilläni tästä uudesta konseptista, koska olin vain pikaisesti lukenut kilpailun säännöt ja todennut, että ”Jaa, ei taida olla minun kisa tämä.” EuroCosplayn ohella meiltä poistui kisarepertuaarista yksi kunnon sooloesityksen mahdollistanut kilpailu. CCCC:n määrittelemä 1–2 min esitykselle on loppupelissä todella vähän. Olin myös hämmentynyt kahdesta eri kategoriasta saman kilpailun sisällä, mutta vain yhdestä edustajasta. Tämä antaa mahdollisuutta erityyppisille kilpailijoille, mutta en ole ihan varma siitä, miten itse suunnitellut puvut ja täysin kopioidut painivat toisiaan vastaan. Tai sitten olen edelleen ymmärtänyt jotain väärin? Aika näyttää, mihin tämä kisa kehittyy. Hämmennyksestäni huolimatta oma suosikkini voitti, mutta tässä kohtaa pitää muistaa, että katsojana minä olen hyvin puolueellinen, kun asiat liittyvät mitenkään BOTW:iin. Siitä huolimatta onnea palkintojen saajille!

Craftmanship-kisa oli mielestäni kilpailu, jota on kaivattu jo vuosia. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, että on mielestäni höpsöä, että Desuconin kaltainen conijätti ei tämän tyyppistä kisaa ole tarjoillut. Sen sijaan aiempina vuosina pukukilpailuja ja hall-kisaa on markkinoitu aloittelijoille sopivina kilpailuina. Tämä maa on täynnä pienempiä tapahtumia, joiden kisat täyttävät tuon kyseisen aukon kilpailujen suhteen. Olen siis hyvin iloinen siitä, että Craftamanshipin kaltainen kisa on vihdoinkin saatu Desuun. Siksi myös toivon, että se on tullut jäädäkseen. Ja aivan järkyttävän hienoja pukuja siinä tuli myös nähtyä! Onnea kaikille voittajille!

Craftmanship-sarja, palkintojen jako.
Olipas kivaa istua katsomossa. Ei oikeastaan yhtään tehnyt mieli olla lavan puolella. Nautin siis tästäkin

Lopuksi oli myös vanha kunnon hall-kisa. Jotenkin suurin osa hall-kisaajista oli minulla mennyt päivän aikana ihan ohi, joten jokainen oli yllätys. Onnea myös hall-kisan sijoittuneille!

Kisojen jälkeen aika meni taas pööpöillessä ja yleisessä hyörimisessä ennen kuin siirryimme ruuan kautta untenmaille. Myyntipöytäsali jäi kokonaan katsastamatta, koska en lintuperäni kanssa viitsinyt lähteä sinne. Taidekujaltakin kävin nappaamassa vain tietyt jutut, jotka osasin paikantaa ilman sen suurempaa sumplimista.

Pikkueläimet nautiskelivat hotellin luksuksesta.

Sunnuntaina vedin niskaan Rekin, joka ei vielä ollut päässyt mihinkään tapahtumaan visiitille. Reki oli ihanan rento puku, ja varsinkin sen jälkeen, kun päätin jättää gakuran-takin asusta kokonaan pois. Takin kanssa olisin hikoillut itseni hengiltä, koska pelkässä hupparissakin tuli sisätiloissa välillä tukala. Ulos asustukseni oli juuri sopiva. Reki päällä uskaltauduin jopa taidekujalle sekä myyntipöytäsaliin kunnolla kiertelemään.

Aamuselfiet hotellin aulassa.

Sunnuntain ainoaksi ohjelmaksi jäi Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Tässä luennossa oli paljon toisintoa aiemmin nähdystä samaa aihetta käsittelevästä luennosta jonkun vuoden takaa. Eipä sinänsä, viihdyin ja aina jaksan kuunnella vanhoista vaatteista. Pari uutta sarjaakin löytyi katseltavaksi.

Koska sunnuntaina sää suosi, saatiin Rekistä jokunen kuvakin. Anniilaugh oli ihana, ja räpsi Rekistä hieman kuvia. Oli ihana olla kameran edessä niin pitkästä aikaa, ja vielä ympäristössä, joka jopa omalla tavallaan toimi Rekille. Okinawan palmuja ei löytynyt, mutta urbaani/satamaympäristö ei tällä kertaa ollut ihan käyttökelvotonta. Ah ja voi, kaikki tämä lämmittää sydäntä.

Kuvasi  Anniilaugh 
Editointi miä

Sunnuntai meni pitkälti himmailussa, ostosten merkeissä ja seurustelussa. Moni kiinnostava ohjelma meni ohi, mutta oli jotenkin ihana vaan pyöriä coniympäristössä. Lopulta oli päättäjäisten aika. Tällä kertaa, vaikka en ollut avajaisten solusekoilua nähnytkään, pystyi hyvin hyppäämään mukaan tunnelmaan ja fiilikseen. Asiaa voi auttaa se, että olen jonkin verran Cells at Work -sarjaa katsonut, joten aihe oli senkin puolesta tuttu. Tykkäsin hirmuisesti siitä teatraalisuudesta, jolla avajaisten show-puoli oli toteutettu tällä kertaa. Jee jee oli ihana! Päättäjäisten kohokohta oli kuitenkin DesuTV:n cosplay-sketsi. Mikä ikinä on se kultti, jonka kaapuun sonnustautuneita jäseniä videolla nähtiin, haluan liittyä. Missä saa täyttää lomakkeen? Tai vaihtoehtoisesti avioitua jonkun heebon seitsemänneksi vaimoksi?

Oli kiva, että vessoista löytyi tällaiset kätevät telineet skeittilaudoille.
Hyvin oli ajateltu meitä Sk8-pukuilijoita.

Päättäjäisten jälkeen hyppäsimme saman tien autoon, ja lähdimme matkaan kohti kotia. Päällimmäisenä Desusta jäi hyvä fiilis. Odotin hieman jotain samankaltaista pärinää, kuin ensimmäisissä Desuissa, Animeconeissa ja Traconeissa on aikanaan ollut. Pärinää ei kuitenkaan tullut vaan kaikki oleminen tapahtumassa tuntui jännällä tavalla tutulta. Omalta osaltani kaikki meni hyvin, mitä nyt tätä jälkipyykin koronalinkoa on seurannut. Töiden ja juhannuksen vuoksi olen tehnyt kotitestejä joka päivä. Oireeton ja negatiivinen olen ollut tähän asti, mutta tilanteen seurailu jatkuu.

Fukka kiittää!

Näitä on tehty muutama ennen ja jälkeen Desuconin...

PS: Seuraavana suuntana olisi Nekocon, joten sieltä pitäisi raporttia pukata, mutta muutekin tarkoitus olisi ryhdistäytyä tämän blogikirjoittelun kanssa. Muutama raakilekirjoitelma odottaa työstämistä loppuun asti. Ja jotain cosplayn kaltaisia juttuja on tullut tässä hiljaiselon aikanakin tehtyä.

Korpinmusta

Heiiiiiiiii!

Tracon on kohta täällä! Tracon on kohta täällä! Yay! Elämän muutkin asiat alkavat loksahdella paikoilleen, joten en voi olla muuta kuin aivan supermielissäni! JA! Pääsen Traconissa näkemään rakkaita, joita en ole nähnyt aivan liian pitkään aikaan! Oikeasti itken jo siitä ajatuksesta, että pääsen näkemään ihmisiä ihan kohta. On vaan ollut niin hullun kova ikävä.

Traconin pukuhommelit ovat varsin hyvällä mallilla, koska kaikki on muutamaa punaista raitaa ja saksen napsaisua vaille valmista! Hurrå! Kaksi uutta pukua, joista en voi olla muuta kuin intopiukeana joka suuntaan. WCS-puvusta en kerro vielä yhtään mitään (hups sanoin sen ääneen), mutta tästä toisesta rakkauslapsesta voin hyvinkin sepostaa jotain näin coniviikon tiimellyksessä.

Sain eräältä porkkanan, joka sattui osumaan hyvin syvälle sieluun. Hurahdin tunteelliseen lentopalloiluun tuossa joskus keväällä ja voi sitä halua tehdä joku hahmo. Haikyuu on kuitenkin perusurheiluanimu, jossa hahmot ovat 1) miessukupuolisia, 2) urheilijoita ja 3) aika vähän muissa kuin pelivaatteissa. Vaikka pelaajissa on hirveästi hahmoja, joita haluaisin tehdä, niin en, koska A) ei tällä naamalla ja B) ei tällä perseellä. Onneksi sarjassa on myös muita kivoja hahmoja :)

Shimizu Kiyoko

Shimizu on kiva ja ihana ja juuri sopiva puku tällaiseksi pikarykäisyksi (+aina on kiva tehdä lisää yksinkertaisia takkeja). Minulla myös sattumoisin oli jo jemmassa Neiti Managerille sopivat kengät. Eli niistä tuli aloitettua.

Henshin!

Vanhat sisäpelikengät saivat väistyä, kun jalkafyssari antoi tuomion ja nämä jäivät käyttökelvottimiksi. Onhan näillä ikääkin jo sen yli kymmenen vuotta, joten ihan hyvä oli ostaa uudet tilalle. Hamsteri kun olen, en kuitenkaan heittänyt niitä menemään vaan pidin tallessa juurikin cosplay-mielessä. Kuten näkyy, värilliset osat maalasin kangasmaalilla valkoisiksi ja tuohon päälle olisi vielä tarkoitus maalailla muutamat punaiset viirut.

Ennen maalausta kengät kuitenkin joutuivat Ihmesieni-käsittelyn alle, koska olivat hyvin nuhjaantuneet. Ihmesieni, paras sieni.

Mitä on valkoinen?

Kankaaksi onnistuin löytämään yllättävän kivan ja ihanan puuvillacollegen, mutta jokin Tracon-kirous on kai ylläni, koska jouduin vähän sumplimaan kangaskaupassa. Kangasta ei ollut tarpeeksi... tai siis oli, mutta viimeisen metrin kohdalla olikin ammottava aukko, josta olisin mahtunut ryömimään läpi. Näen takaumia Edeasta ja kangasongelmista...

Näin meillä kuivataan kankaita.

Collegepuvusta ei ole mitään kovin erityistä kerrottavaa tai edes kuvia, koska kokomusta ei kovin hyvin suostunut kuvattavaksi rajallisesti valaistussa kotionkalossani. Olisin kyllä halunnut vähän siromman ja notkeamman vetoketjun, mutta en löytänyt moista yhdestäkään ompelutarvike- tai kangaskaupasta tässä kaupungissa.

Snip snäp ja surrur. Niin valmistui puku ja koska halusin Karasunon selkäpainatuksesta oikeasti siistin ja kunnon pesunkestävän kiikutin takkini paitapainoon. Olen niin älyttömän huono sabluunoiden ja painamisen kanssa, että moisen monimutkaisuuden mieluusti jätän sellaisille, jotka sen oikeasti osaavat. Oulu ei kuitenkaan halunnut tarjota minulle mahdollisuutta tähän helppouteen, joten jouduin kokeilemaan jotain uuttaa.

Voi ahdistus...

Tulostettavia painokuvia. Noh... Oma tulostimeni on paskakasa, mutta onneksi ystävät on ihania ja pääsin lainaamaan heidän vempaintaan. Rintamuksen ICS-logo ei jännittänyt yhtään ja otin siitä useamman kuvan, että voin testata ensin, mutta Karasunon kanji-hirvitys pukkasi hikeä otsalle. Ja onneksi tosiaan otin testiversioita, koska paketin mukana tuli kahdet ohjeet, jotka olivat molemmat osittain vajaat... eli ensimmäinen testi jäi vain palaksi paperia, kun toisissa ohjeissa ei muistettu mainita, että kalvo pitää irrottaa ennen silitystä kankaalle... Voi elämä... Lopulta homma oli helppoa ja näpsäkkää.

Tämä hirviö.

Minä inhoan kohdistamisata niin suuresti. Jos olisin halunnut kaikista merkeistä mahdollisimman siistit olisin joutunut leikkaamaan ne kaikki erikseen ja kohdistamaan kaikki yksitellen. Ei kiitos, eli jätin merkkien välille tuolliaset pienet kiinnikkeet. Tämä jännitti niin kovin silitys vaiheessa, mutta onnistui lopulta prikulleen niin kuin piti. Ah sitä onnistumisen iloa.

Se on valmis. Ilmeeni kertoo kaiken.

Peruukin saapumista jännitin myös. Olin jotenkin jo asennoitunut siihen, että peruukki tekee Kagomet ja jättää tulematta, vaikka koko muu puku on valmis. (Sisäisesti olin niin ahdistunut, kun en osannut edes ajatella, mitä laitan päälle sunnuntaina, jos peruukki ei tule ajoissa.) Ja sitten se kuitenkin tuli ihan hyvissä ajoin. Jee!

Näytän kuolleelta tuon oranssin sävyn kanssa.

Peruukki ei edes hirveästi tarvinnut muokkausta. Suoristusrautaa ja otsatukan leikkuu. Katson vielä makutuomareiden kera lyhennänkö otsatukkaa vielä vähäsen. Nyt, kun löysin hyvät silmälasitkin, voin mallailla otsiksen pituuden kuntoon. Hieman sinertävää peruukkia olisin toivonut, mutta tämä on silti käypä.

En ihan oikeasti malta odottaa Traconia ja varsinkaan sunnuntaita, koska kaikkea jännää! Nähdään siellä!

Fukka kiittää.

Epämääräisiä osasia

Hei!

Päätin nyt sittenkin dumpata Soran tekoprosessin jäännökset tänne blogin puolelle, koska mähkin asian kanssa niin pitkään. Pois systeemistä. Hirveästi ei tullut kuvattua, koska ensin kaikki oli muka tylsiä juttuja, mutta sitten mielenkiintoisten asioiden kohdalla olikin niin kiire, että ei kovin kerinnyt kuvata. Jakelen sen, mitä on.

Soran vaatetus koostui lopulta housuista, legginsesitä, paidasta ja takista, johon kuului myös "keeppi" ja viitta. Pohdin pitkään ratkaisuja, millä saisin vaatteista mahdollisimman hyvin liikkuvat, mutta samalla oikean näköiset. Joka suuntaan venyvät ja vanuvat pelipikseli vaatteet eivät aina kohtaa todellisuutta.

En tiedä kenen mitoissa tuo nukke on tällä hetkellä, mutta ei ainakaan minun.
Oh well who cares.

Päätin tehdä mustat hihat alupaitaan, jotta takin liikkuvuus olisi mahdollisimman hyvä. Keeppi itsessään jo tuotti pään vaivaa, joten hihojen ujuttaminen samaan vaatteeseen olisi ollut hulluutta. Teinkin sitten vakosametista (koska ainoa edes jotenkin oikean näköinen kangas) paidan, jossa oli trikoosta raglanhihat. Takki on ihastuttavaa keinonahkaa, jota haluan käyttää joka paikassa. Pikkuinen viitta on samaa keinonahkaa, mutta kaulus puuvillaa. Siipikuviot maalasin kaulukseen ihan käsin. Vakosametin takia jouduin myös vuorittamaan takin, vaikka en niin aluksi siinnutellut. Lopulta se oli oikein muikea ratkaisu.

Paita piti saada päälle jotenkin, joten laitoin siihen vetoketjun eteen. Vetoketjun sai sievästi piiloon "siksakpaneelin" alle. Mikä lie tuo on olevinaan, en tiedä. Sahakuvio syntyi värjätystä satiini nauhasta. (En varmaan koskaan enää pääse karkuun värjäystä...)

Housut ja legginsit -ratkaisuun päädyin jälleen tutkimalla uutta HT!Sora-figuuria, jossa Soran housut ovat hieman erilaiset kuin pelissä. Lisäksi liikkuvuuden ja mukavuuden lisääminen oli jälleen osana ongelmanratkaisussa. Housukangas oli aivan ihana, vaikka tuskin tulen vähään aikaan käyttämään moista uudestaan. Sen verran tönkköä tavaraa. Punaiset nauhat kiinnitin jokusella käsinpistolla legginseihin. Nauhat ovat ehkä yksi lempiasiani tässä puvussa, koska ne toimivat yllättävän hyvin.

Hanskoihin otin kaavan vanhasta hansakapolosta, jonka kaveri hukkui aikanaan jonnekkin. En ole hirveästi kunnollisia hanskoja tehnyt (hubs paljastus), joten tässä oli jonkinmoista haastetta. Lisäsin hanskoihin vielä kynnet, mikä toi lisäjännitystä peliin. Lopputulos oli ihan jees, vaikka ajan kanssa tiedän, että olisin voinut tehdä paremmat hanskat. Tykkäsin kynsistä kuitenkin hirmuna.

Ei ole parempaa kuvaa hanskoista... yhyy.
Kuvasi Kis

Viimeisenä oleellisena osana pukua oli tietenkin naamari. Aluksi hieman rassasin päätäni sillä, miten saan naamarin pysymään paikallaan. Mietin hiusklipsejä ja iholiimaakin jossain välissä, mutta yllätykseni peruskuminauha hoiti asian. Niinhän ne naamarit monesti toimivat.

Tätä oli kiva tehdä ja piirellä.

Pohjana naamarissa on softis, mihin leikkasin suun, silmät ja arven aukkoina, ja koko roskan litistin jälleen worbla-palojen väliin. Hieman sain näin naamariin kolmiulotteisuutta ilman mitään maalauskikkailuja. Oli vaihteeksi kiva päästä maalaamaan jotain, missä ei tarvinnut olla aivan niin pikkutarkka kuin yleensä. Pieni epätasaisuus oli vain hyväksi.

Keskiyön patinapaja

Loput osat ovatkin sitten sarjaa 'jos kerkeän'. Olin valmis laittamaan puvun päälle keskeneräisenä, jos suurinpiirtein oleellisimmat osat olisivat kasassa. Vyö oli yksi noista asioista. Eräs ilta kuitenkin innostuin painamaan raitoja ja patinoimaan niin, että nukkumaanmenoaika vähän venähti. Sitten oli minulla uusi vyö.

Siivet olivat vyön kanssa samalla listalla ja sen listan ihan viimeisenä jopa keybladen jälkeen. Jotenkin kummasti onnistuin silti vääntämään kynyt siivet kasaan. Siipikalvoksi kelpasi matta-Lycra ja rungoksi rautalanka sekä worbla.

Ainoa kuva siivistä keskeneräisinä.

Siivet piti jotenkin saada kiinni takkiin, ja mielellään niin, että ne saa myös irti. Lopullinen kiinnitys tapahtui tarranauhalla, mikä vähän kärsi kuumailmapuhaltimesta eikä siksi pitänyt kunnolla. Siipiä pystyy taivuttelemaan hitusen, ja ne olivatkin vaikka millaisella rusetilla Frostissa, koska ihmiset tuppasivat kävelemään niihin pahki. Tulevaisuuden varalle niitä täytyy korjailla aika paljon, mutta nyt mentiin näin.

Keybladen kaavan olin onneksi piirellyt jo aikaisemmin, joten piti vain leikellä sen osat, tarkistaa mittasuhteet ja koota koko hökötys. Runkona toimi puinen harjanvarsi, avainpään ja väistimen tein kapalevyjä läjäämällä ja worbla-kuorrutuksella.

Miksi tätä kutsuisi?

Väistimen osat.

Worbla oli vähän sellainen hätävaravaihtoehto, koska ei olut aikaa massalla leikkimiseen ja sen kuivumiseen. Worblalla sain myös kaikki osat puukeppiin kiinni tukevasti. Avaimenpään silotin liimalla ja gessolla, mutta se olisi tarvinnut huomattavasti enemmän käsittelyä. Väistin ei saanut mitään päälleen vaan maalasin worblan sellaisenaan.

Tässä vaiheessa uskalsin jo toivoa, että se on valmis Frostiin mennessä.

Loput yksityiskohdat ja muut varsinaisessa miekassa syntyivät suurimmalti osin softiksesta ja worblasta. Avaimenperä syntyi myös kapalevystä ja worblasta. En löytänyt oikeanlaista ketjua mistään kaupasta, joten senkin tein worblasta. Worbla on ystävä. Olisin halunnut punoa kahvan ympärille keinonahasta kivan kuvion, mutta sekin jää tulevaisuuteen. Silti olen hyvin yllättynyt siitä, että onnistuin tekemään tuon miekan kolmessa päivässä ja käymään töissä. Proppien kanssa olen tosi huono ja hidas.

Kuvasi Kis

Siinä se. Nyt alan suunnittelemaan tulevia juttuaja ihan kunnolla. Peruukkeja ja kangasnäytteitä on tilattu. Seuraava määränpää näyttäisi olevan Cosvision (ja ihan ekaa kertaa!). Iik! Jänskää jo nyt... lähinnä se, miten saan itseni Hämeenlinnaan.

Fukka kiittää.

Missä on yllätysmomentti?!

Hei moi ja töttöröö!

Tähän alkuun ilmoitusluontoinen asia jos toinenkin; menin ja pistin itseni Twitteriin. Minut löytää täältä boinks. Twitter on pyörinyt ajatuksissani oikeastaan jo viime keväästä, kun lupasin itselleni, että jos pääsemme Rorunen kanssa WCS-portfoliohausta läpi, niin luon joko Twitter-tilin tai Facebook-sivun. Päädyin Twitteriin, koska ajatus siitä, että ihmisten pitäisi ”tykätä” minusta seuratakseen minua, hankaa vastakarvaan. Plus Twitterissä ei tarvitse olla niin kiinnittyneenä tähän cosplay-aspektiin.

Follow me!

Ja toinen juttu: Desucon Frostbite on tammikuussa… SIIS TAMMIKUUSSA! Kyllä minä tämän tiesin, mutta en selvästikään ollut sitä sisäistänyt, kun laskin päiviä kauanko minulla on aikaa tehdä Soraa. Voi kettu… Mitään ongelmaa ei muuten olisi, mutta minusta riippumattomista syistä eräs asiakastyö on päässyt venähtämään. Sitten on tietenkin se, että tuo persein juhlapyhä ikinä, joulu, on tulossa… Ahahahahahahahahahahahahahahahaaaa… Saatan ehkä panikoida.

Apuvaaaaaaa.

Mutta asiaan! Minä olen hautonut tätä aihetta monin tavoin pitkään. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tästä jo kesäkuun alussa, kun WCS-kisaajat alun perin piti julkistaa. No ei julkistettu. Sitten uuden suunnitelmankin osalta julkaisu venähti… ja sitten olimme Rorunen kanssa se viimeinen julkaistava pari… (kiitos muuten siitä)

En siis halunnut kirjoittaa tästä asiasta ennen kuin WCS-kisaajat oli julkaistu. Miksi? Koska minä pidän yllätysmomentista. En halunnut antaa minkäänlaista vihiä siitä, että olemme Rorunen kanssa WCS-kisassa mukana. Halusin pitää sen edes jollain tasolla yllätyksenä. Mikä yhdistyy hyvin paljon siihen, että vihaan spoilereita ja juonipaljastuksia NIIN PALJON! Siksi en halua huudella omista kisasuunnitelmistani ympäriinsä.

En tykkää.

Cosplay-harrastajilla tuntuu kuitenkin olevan pakonomainen tarve kailottaa kaikelle kansalle A) ”ME OLLAAN MENOSSA KISAAN X!” ja B) ”HAHMOILLA Y JA Z SARJASTA ÖRGH!” Tässä kohtaa siis oma ymmärrykseni jotenkin loppuu. Siihen asti ymmärrän asian, että sisältöä pitää pystyä tuottamaan erilaisiin sosiaalisiin medioihin ja joillakin ehkä kalastella vähän tykkäyksiä tai muuta. Ei siinä mitään, mutta… miksi pitää buglata ihan kaikki? (BTW kirjoittelen nyt vain esityksellisistä kisoista, pukukisoistakin minulla on omat sanottavani, mutta ne eivät tähän nyt istu.)

Tervetuloa jälleen Fukan epämääräisten esimerkkien maailmaan! Internet on pilannut meiltä elokuvat ja tv-sarjat. Jos osaa tai vahingossa onnistuu välttelemään kaikki spoilerit ja suuret juonenkäänteet, mitä Shingeki no Kyojinsta ja muista virtaa ympäriinsä, voi oma katselukokemus olla niin paljon antoisampi. Sen sijaan, että joku olisi jo valmiiksi laittanut kaikki vihjeet, viittaavat elementit ja etiäiset valmiiksi lautaselle tyyliin: ”Katso tässä ne ovat, nyt sinun ei tarvitse ajatella enää itse!” voi kokea sen suurenmoisen ahaa-elämyksen, kun itse osaa laitta yks yhteen. Ja minulle se kaikista suurin ja mahtavin tunne, ihan sama mitä viihdettä kulutankaan, on yllättyminen ja tajuaminen. Suuri rakkauteni; yllätysmomentti. Mikään ei ole niin mahtava tunne kuin totaalinen” MITÄ PYLLYÄ!?”. Jotain, jota ei osannut odottaa, vaikka sitä olisi ennakoitu. Parhaissa tapauksissa juuri ennen tai heti suuren käänteen toteuduttua palaset päässä loksahtavat kohdalleen ja tajuaa kuinka paljon merkkejä ja viestejä tarinaan onkaan piilotettu. (Ihan hävytön mainos: Thaimaalainen kauhuelokuva Shutter, ainakin minulla, toimi hyvin tämän ilmiön esimerkkinä. Ja vähän toisenlaisen WTF- elämyksen tarjoili yksi suosikki-mangoistani After school Nightmare.)

Hyppy tuntemattomaan!

Cosplay-esitykset ja –kista ovat hyvin paljon pienempiä mittakaavassaan kuin esimerkiksi elokuvat tai sarjat. Ja vielä pienempi on yksittäisten kisaajien osa. Siksi ainakin minua rassaa, kun kisaajat itse tyrkyttävät kaikki spoilerit julkiseen tietoisuuteen. Kun tiedossa on sarja, kisaaja ja hahmot, osaa aika hyvin nähdä, mitä lavalla tulee tapahtumaan. Se siitä jännityksestä ja yllätysmomentista. Ellei esiintyjä päätä repäistä ja lyödä yhteen elementtejä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden kolmen kanssa tai tehden jotain uutta, mitä kyseiseltä tyypiltä ei olla koskaan nähty. Sitten voidaan puhua siitä, mitä on sarja- ja hahmouskollisuus...

Cosplay-esitys on niin pieni kokonaisuus ja siksi se on niin helppo myös pilata ja spoilata. Se on kuitenkin jokaisen oma asiansa, mitä maailmalle huutaa, joten en voi oikein sanoa yksittäisille harrastajille että: ”LOPETA! MINÄ EN TYKKÄÄ!” Haluan vain puskea ajatuksia muiden suuntaan… ja ehkä vähän vikistä siitä, että en tykkää.

Kuitenkin on aspekti, jossa haluan heittää pähkinän tiettyyn lokeroon; Hei cosplay-vastaavat! Te, jotka suunnittelette kisan kulun, sen formaatit ja ylipäätään käytännön aisat cosplay-kisoissa, miksi haluatte ottaa kisaajilta pois tämän vapauden päättää pitääkkö turpansa kiinni vaiko eikö?

Tuntuu, että viimeaikoina ollaan vaan enemmän ja enemmän tuputtamassa turhanpäiväistä spoilerimateriaalia kisaajista ja heidän esityksistään, ja nimenomaan kisan järjestäjien puolesta. Kisaajat julkaistaan, että saadaan vähän näkyvyyttä kisalle, ok ymmärrän. Sitten esityksetkin vielä pedataan valmiiksi ennen itse esitystä juonnoilla ja videoklipeillä (NCC ja STV katson teitä). Ei enää siinä vaiheessa jää katsojalle paljoa käteen, kun kaikki tuodaan nenän eteen valmiiksi alleviivattuna. Ennalta-arvattumuus on latistavin asia ikinä.

Tähän liittyy myös minulla sellainen ajatus, että mielestäni esitys, joka pitää pohjustaa ollakseen ymmärrettävä tai viihdyttävä, ei ole toimiva esitys. Haluan tässä kohtaa korostaa sitä, että toimiva =/= hyvä. Esitys voi olla hyvä, vaikka se kaipaisi tukea lähdetuntemuksesta, esiselostuksesta tai jostain muusta itse esityksen ulkopuolisesta. Esitys voi olla myös hyvä, vaikka ihan kaikkea ei ymmärtäisikään. Toimiva esitys puolestaan pystyy vastaamaan kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin ilman mitään näitä apuja. Se on ymmärrettävissä tietyllä tasolla, vaikka sen esittäisi täysin ummikolle kisan tai kontekstin ulkopuolella. Toimivat esitykset voivat sisällöstään riippumatta olla myös huonoja tai hyviä.

Huusin tuskasta, kun katsoimme Närconin NCC-finaalia ja ensimmäinen kisaaja alkoi selittää omaa esitystään auki. MIKSI?! Miksi spoilaatte itse yleisönne juuri ennen ite esitystä?! Miksi?! Voin sulkea netin ja olla menemättä FB-sivuille, jotta välttyisin typeriltä spoilereilta, mutta itse kisaa katsellessa en haluaisi joutua työntämään sormia korviin ja laulamaan Ukko Nooaa.

Antakaa ihmisten ajatella itse. Yleisöä ei tarvitse aliarvioida älykkyytensä puolesta. Yleisö ei ole tyhmä. Älkää tehkö aivotoimintaa heidän puolestaan, koska silloin jokainen esitys näyttää siltä, että se on jo kertaalleen nähty. Minä tykkään ajatella, joten antakaa minun ajatella. Tykkään myös yllättyä, joten antakaa minun myös yllättyä. Ja päinvastoin; esiintyjänä minä haluan laittaa ihmiset ajattelemaan ja yllättymään monen muun asian lomassa. 

Rakastan esiintymistä ja pääni pulputtaa esitysideoita jatkuvasti, mutta hyvin monet noista ideoista ovat sellaisia, että nykyisissä kisaformaateissa en niitä pystyisi esittämään, koska ne pohjautuvat niin vahvasti yllätysmomenttiin. Jopa kisaajan esittelyssä hahmojen tai sarjan paljastaminen vesittää täysin esityksen idean. Erikoisjärjestelyjä voi tietenkin pyytää, mutta se on aina oma juttunsa.

Tässä olisi siis vähän pohdittavaa sekä esiintyjille, vastaaville ja yleisölle. Tarpeettomasti lisään tähän loppuun vielä, että nämähän ovat minun omia ajatuksiani. Kuten kaikki Cosplayn Epätoivon sisältö, ellei toisin ilmoiteta.

Fukka kiittää.

PS: Kaikki giffit ovat yhdestä maailman parhaimmista elokuvista Wes Andersonin Fantastic Mr. Foxsta. Ash on mun toteemieläin.

Ei enää koskaan raitoja...

Hoi hoi!

Lupasin Farsamista tekokuvia ja sepostusta, koska siellä oli minulle ihan uusia juttuja. Yritän nyt pitää ajatukset poissa muista asioista, joten tämän kirjoittaminen on ihan mukava pakotie.

Koska emme kerenneet kuvaamaan pukujamme kunnolla Aconissa, "joudun" tyytymään kuvauspalvelun kuviin. Taitavat muuten olla ainoat kuvat, joissa näyn kokonaan, Morin ottaman kuvan lisäksi. Saanen mainita, että vastaanotto kuvauspisteellä oli mitä muikein, kun astelimme pensaan takaa nurmelle.

Miä, Kangaskasa, woodi ja Rorune
Kuvasi: Emilia Lahtinen
Yhtä apaattinen ilme joka kuvassa. Taisi ehkä väsyttää.

Suosikkiosakseni koko puvusta jäi alupaita, joka ei näy juuri lainkaan. Sen lisäksi näin jälkikäten pidän turbaanista. Se olikin sitten ainoa osa pukua, joka tuli täysin valmiiksi. Turbaaneja varten ostimme Rorunen kanssa kaksi pussilakanasettiä, koska halpaa kangasta. Lähes koko pussilakana tuli käytettyä yhteen turbaaniin. Lopulta koko kangasluiru oli lähes 9 metriä pitkä + hapsut. Vajaa 9 metriä kangasta päässä + huopainen hattu ja peruukki Musiikkikeskuksen kesäkuumassa... Think about that.

Raitoja...

Vaikka olen suhteellisen kauan harrastanut cosplay'ta, en silti ole koskaan aikaisemmin maalannut raitoja kankaaseen maalarinteipin avulla. Mikään äärettömän jännittävä projekti tämä ei ollut, mutta hieman vertailin teipin pitävyyttä suhteessa kontaktimuoviin ja niin pois päin. Tykkäsin hirveästi, kun lakanassa ollut sievä kuvio tuli maalikohdissa esiin vielä paremmin. Olisin halunnut esitellä sitä ehkä vähän enemmän.

Turbaanien hapsut tehtiin ihan perus villalangasta. Kieputtelin lankaa pahvinpalasen ympärille ja ompelin koko pahvin sitten turbaanin ohella pussiin ja revin pahvin kappaleiksi, että se irtoaisi saumasta. Aika tuuheat hapsuista tuli, mutta eipä tuo haitannut. Sitten olisikin luvassa kaikki hirveä ja epämääräinen.

Raitojaa...

Kylpytakiksi nimetty vaatekappale, joka Farsamilla on alupaidan päällä, tuli raidotettua tussilla ja viivoittimella. Piirsin kaavoihin ja osittain myös kankaan nurjalle puolelle raidat. Alkuperäinen ideani oli jäljentää raidat kankaiden oikealle puolelle kalkkioinnilla (eli se, mitä ala-asteella tehtiin, kun rullailtiin kangasta "tortturullalla" tahmean paperin päällä). Testasin ensin vähemmän näkyviin osiin, ja koska kalkkiointipaperini oli keltaista (punaista ei ollut), pikku pisteet näkyivät tussin alta hieman liikaa. Onneksi pelkällä rullalla sain hennon jäljen kankaisiin, jota pystyin käyttämään apuviivoina. Rullailin loput kappaleet sitten ilman paperia.

Sotku?

Takin vyö oli ehkä eniten huijausta. Pala kangasta, pyöristelin hieman kulmia, viikkasin muutamalle mutkalle ja heittelin maalia päälle. Teki tehtävänsä.

Päälimmäinen takki, eli saunatakki, oli ihan oma juttunsa. Ompelin pohjakankaaseen oranssit raidat toisesta kankaasta ja tein leimasimen vihreitä ketjukuvioita varten. Pohdin jälleen pitkään sitä, mikä olisi paras tekniikka tehdä vihreät kuviot. Leimasin tuli ensimmäisenä mieleeni, hylkäsin sen, mutta lopulta palasin siihen ajatukseen. Se oli ihan uusi kokeilu, joka lopulta toimi hyvin ja oli nopea. Jälleen käytin pelkkää kalkkioimisrullaa merkkaamaan raitojen paikat.

Yhdessä välissä loppui kyllä usko itseen ihan kokonaan, kun tätä väänsi torstai-iltana ennen conia.

Leimasin on jotain hyvin huvittavaa. Pikapikaa sen improvisoin muutamasta pumpulipuikosta, liimasta, taikateipistä, pahvista ja craft foam'sta. Tältä se sittten näytti:

Toimi oikein hyvin, kun liima oli vihdoin kuivunut.

Alupaita ja molemmat takit on kaikki tehty samoilla kaavoilla, jotka aikalailla suunniteltiin Rorunen kanssa yhdessä. Piirtelin vain alupaidan kaavoihin lisäpituutta ja jotain pikku muutoksia suoraan kankaaalle, koska voitin sillä aikaa. Yleensä teen kaikille vaatteille ihan omat kaavansa, vaikka olisivat kuinka samantyyppisiä. Tykkäsin molempien takkien kauluksista ja niiden lopullisesta muodosta. Niissäkin on hieman eroja, vaikka pohjalla on sama kaava. Kaulukset istuivat nätisti kaulaa vasten ja ovat muutenkin sievät yksinkertaisuudessaan.

Vähän huonosti näkyy, mutta siellä on kaikkea viivaa joka suuntaan.

Pikkusäädöistä Kuopion päässä ei ole kuvia, eikä saunatakin vuorituksista. Vuori oli saunatakissa suosikkiosani, eikä se taida näkyä juuri missään. Saa nähdä teenkö ikinä Farsamia kokonaan loppuun, koska vihani sitä kohtaan on tällä hetkellä hyvin suuri. Mutta nyt tämäkin on pois systeemistä!

Fukka kiittää.