Oli jo aikakin - Nekocon 2024

Heipä hei!

Tuntuu ihan typerältä kirjoittaa tätä, mutta tässä tulee vuoden ensimmäinen coniraportti :D Kivasti näin heinäkuussa. Pääsin vihdoin ja viimein käymään edes jossain tapahtumassa tänä vuonna. Kävin siis mutkan Kuopinon Nekoconissa, ja voi pojat, miten hyvä reissu oli. Vuosi sitten otti todella koville, kun en töiden vuoksi päässyt käymään Nekossa ollenkaan, joten senkin vuoksi odotin tänä vuonna Nekoconia erityisen hartaasti. Lopulta odotus palkittiin! Nekocon järjestettiin jälleen kerran Kuopion Musiikkikeskuskella 13.-14.7.

Suoriuduin Kuopioon hyvissä ajoin perjantaina ennen conia, jotta matkatoverini ja minä pääsisimme osallistumaan conin kasaukseen. Olin tosiaan mukana cosplay-tiimissä Teklan alaisena, ja vaikka tänä vuonna kisat pidettiinkin ainoastaan sunnuntaina, pääsimme tekemään valmisteluja Musarille jo perjantaina. Kun valmistelut oli saatu tehtyä, suuntana oli majapaikka, ihmiset ja ruokaa.

Ihana Riikkis ja miä Kuopion sydämessä!

(Olin kai onnistuntu luomaan jonkinlaisen aikavääristymän itselleni, koska koko perjantai tuntui siltä, että kello olisi ollut 4-5 tuntia enemmän kuin, mitä se oikeasti oli.)

Kovin pitkään arvoin, mitä pukuja otan mukaan Nekoconiin, mutta lopulta matkaan lähti uuden uutukainen Nobara lauantaille ja sunnuntaille Tamaki. Vaikka tarkoitukseni oli, etten kiirehdi Nobaran kanssa, jouduin pienen puristuksen hänen kanssaan tekemään. Olin kyllä laskenut ihan oikein, että saan rauhassa tehtyä neidin valmiiksi Nekoa varten, mutta minusta riippumattomat tekiät panivatkin kapuloita rattaisiin. Nobara kuitenkin valmistui kuin valmistuikin, mutta tulen tekemään joitain osia uudestaan ihan jo vain pelkkien materiaalivalintojen yms. vuoksi.

Eläimet olivat jälleen matkassa, mutta pienoista laiminlyöntiä heidän osaltaan oli viikonlopun aikana.
Olen huono äiti.

Lauantai koitti ja oli aika vetää Nobara ensimmäistä kertaa kokonaisuutena niskaan. Peruukin väri jännitti, koska olin tuskaillut sen kanssa jo ennen tilaamista, mutta myös kertaalleen kyseenalaistanut valintojani peruukin saavuttua. Onneksi peruukki näytti kuitenkin lopulta juuri siltä, miltä olin toivonut sen näyttävän, joten sain heittää huolet menemään. Meikkikin onnistui mielestäni hyvin näin ensimmäiseksi yritykseksi.

Tämä on ehkä uusi lempiperuukkini käytännöllisyyden takia.

Kovin kummoisesti en edes katsonut ohjelmakarttaa lauantain osalta. Aamusta kävimme katsomassa avajaiset, joissa oli tällä kertaa hyvin ajankohtainen ja viihdyttävä introesitys. Esitys oli hauska, mutta ehkä hieman turhan pitkä omaan makuuni. Sen erikoisempia kommelluksia ei avajaisissa ollut.

Otin töistä lomaa, että pääsen töihin :D

Digimon-näytelmä, Valitut lapset: Superlataus, piti ensi-iltansa Nekoconin lauantaina. Pitkään arvoin haluanko käydä sen katsomassa, koska näytelmä haukkasi aivan järkyttävän ison osan päivästä ja samalla muusta tapahtuman ohjelmasta. Lopulta kuitenkin päädyimme katsomaan näytelmää, koska mitään tärkeämpää nähtävää ei samaan aikaan kuitenkaan ollut.

Itse olin alkuun hämmentynyt siitä, miksi näytelmä pohjautui sarjan toiseen arkkiin, mutta sitten minulle selvisi, että ensimmäisestä arkista on jo tehty näytelmä. Tämä on mennyt minulta jotenkin täysin ohi. (Voinee johtua siitä, että samana vuonna oli jotain Japaniin suuntaavia juttuja itsellä työn alla.) Onneksi minua kuitenkin sivistettiin asiasta.

Pitkään penkissä istunut ruttuinen Nobara. Ainut kokovartalokuva tästä puvusta :D

Minulla ei siis ole suurta tunnesidettä Digimoniin, ja olen nähnyt sarjan viimeksi lapsena, kun se tuli televisiosta. Sarjan alkuperäiset musiikit ovat kuitenkin olleet kovassa kulutuksessa. Tästä syystä en ehkä ollut ihan kartalla kaikista juonikuvioista ja niiden sivuhaaroista näytelmän aikana. Siksi ehkä joudun myös tässä vaiheessa kunnolla ihan miettimään, että mitä kaikkea näytelmässä todella oli. Tietyt kohtaukset olivat kuitenkin hyvin vaikuttavia, ja pidin hirveästi näytelmässä käytetyistä videoista rekvisiitasta. (Lainehtiva tukki paras!) Teknisiltä ongelmilta ei tämä veto ihan säästynyt, mikä oli harmillista. Näytelmän kestoaika oli todella pitkä (oli väliaika ja kaikki), ja ihan näin omasta näkökulmastani sisältöä olisi pystynyt tiivistämään huomattavasti, mikä olisi myös selkeyttänyt tarinaa kokonaisuutena. Kill your darlings.

Tällä kertaa ehdin pyörähtää vain yhdellä myyntipöydällä koko tapahtuman aikana.

Superlatauksen jälkeen päädyin lopulta vielä seuraamaan kunniavierasohjelmaa. Antti Pääkkönen oli saatu paikalle puhumaan ääninäyttelijän työstä. Ohjelmaan piti erikseen hakea paikkaliput, mikä oli erittäin hyvä, koska koko sali oli aivan täynnä. Itsehän saavuin paikalle hitusen myöhässä ja päädyin norkoilemaan ovensuuhun. Pääkkönen oli hyvin viihdyttävä ja ohjelmassa oli tosi hyvä tunnelma. Pidin myös siitä, että ohjelmassa oli runsaasti aikaa yleisökysymyksille, koska niitähän myös tuli. Yleisökysymykset olivat myös yllättävän hyviä! (Olen kertaalleen ollut seuraamassa ohjelmia, joissa yleisökysymykset eivät ihan osu ohjelman aiheeseen tai lähtevät turhan paljon rönsyilemään.) Aina väliin mahtuu joku aivopieru, mutta enimmäkseen kysymykset olivat ihan järkeviä. Oli hyvää settiä.

En pidä itseäni kovin nimmari-ihmisenä, mutta tilaisuuden tullessa en myöskään kieltäydy.

Kunniavierasohjelman jälkeen päivä alkoi olla pulkassa, joten jäin odottelemaan ihmisiä. Samalla sain ”vaivihkaa jonoteltua” itselleni Pääkkösen nimikirjoituksen. Ennen Musarin hylkäämistä, suoritimme vielä muutamia tarkistuksia ja valmisteluja sunnuntain kisoja varten, minkä jälkeen oli jälleen vuorossa ruokaa ja unta.

Faroni Cosplayn ja minun kengät arestissa parvekkeella.

Omalta osaltani sunnuntai oli The Nekocon-päivä, koska tietenkin cosplay-kisat. Itse toimin tällä kertaa ns. kuljetus- ja yleisassarina huolehtien kisaajia ajoissa tuomarointeihin ja tarvittaessa auttelin pukujen sun muiden kanssa. Tamaki oli osittain valikoitunut sunnuntain puvuksi juurikin siitä syystä, että pystyn siinä hoitamaan työhommat, ja jostain syystä halusin vetää niskaan jonkun pojan ¯\_(ツ)_/¯

Nättipoika, jonka ansiosta koko sunnuntai oli yhtä porvariläppää.

Sunnuntai meni suurin piirtein kokonaan Musarin takahuoneessa. Hommaa riitti aina aamusta päättäjäisiin asti. Kisat ja takahuonehulinat sujuivat hyvin. Aina mahtuu mukaan pari kuvaannollista tulipaloa, mutta omasta mielestäni niistä selvittiin hyvin. Koko cosplay-tiimi pelasi taas äärettömän hyvin yhteen, ja iso kiitos kisojen sujuvuudesta kuuluu ehdottomasti Teklalle ja Iinalle, jotka olivat ohjaksissa. Oli huippua olla taas mukana tiimissä ja osana tekemässä Nekoconin kisoja, joten kiitos myös siitä, että pääsin mukaan.

Cosplay-tiimi!
Vasemmalta oikealle:
NNancy, Ilona, Pirre, Tamameru, Alex,
Minervainen, AG, torucos, SRA, Iina, Faroni Cosplay,
Rosy, Tytti/Tychan, Pixeffect, Elina, Kurre, miä ja
Tekla
Kuvaaja: Riikkisphoto

Täytyy vielä kehua cosplay-kilpailujen väliaikaesiintyjiä, Project Nostaloidia. Heidän tuomansa energia ja iloisuus paistoi varmasti viimeiseenkin penkkiriviin asti. Yleisö oli menossa mukana heti alusta lähtien. Itse en ole Vocaloidien suurin fani, vaikka jokusta olen myös vuosien varrella pukuillut, mutta oli jotenkin tosi ihana nähdä Miku, Len ja Rin lavalla alkuperäisissä asuissaan. Setti oli myös juuri oikean mittainen väliajalle. Ja kaikkien peruukit oli niin nättejä!

Waaaaaa! 

Päättäjäisten aikaan olin itse jo aika puhki. Päivän kuumuus ja kisojen jälkeen rauhoittuminen alkoi tehdä tehtävänsä, joten taisin puoliksi sulaa konserttisalin penkkiin. Avajaisista tutut kissaseikkailijat olivat tietenkin osana päättäjäisiä, ja minusta päättäjäisten setti oli vielä hulvattomampi kuin avajaisten. Päättäjäisten ehdottomin kohokohta oli kuitenkin ensivuoden teeman julkaisu! Ensi vuoden Nekoconin teemaksi julkaistiin sinfonia! Onko tämä kauan kaivatun animekonsertin paluu???? Pitääkö alkaa suunnitella uutta Vocaloid-pukua ensi vuotta varten??? Joko vihdoin Gackt-cosplay???

EM oli osana heittämässä bensaa hirveiden porvarivitsien liekkeihin sunnuntaina, joten kiitos siitä :D Sekä Jesterin että Tamakin rinnassa sykkii sininen sydän. 
Onnea vielä voitosta kokeneiden parikategoriassa vilman kanssa!

Kokonaisuudessaan minulla oli hirveän kivaa Nekoconissa. Pääsin vihdoinkin näkemään ihmisiä ja fiilistelemään conitunnelamaa, vaikka itse conissa pyöriminen jäi hyvinkin vähäiseksi (ja osa tutuista myös näkemättä). Tietyllä tavalla tapahtuman kohokohdat olivat minulle enne ja jälkeen kisojen pidetyt fiilisringit cosplay-tiimin kesken. Jotenkin se päivän alussa kuplivan jännityksen jakaminen yhdessä ja kisojen jälkeen purkaminen on hyvin sydäntälämmittävää. Lisäksi yhteen kokoontuminen vahvistaa sitä tunnetta, että kaikki tekevät hommia yhdessä yhteisen projektin eteen, jotta kisat toimivat ja pyörivät. Oli taas ihana olla mukana <3

Oli paras idea jäädä Kuopioon vielä yhdeksi yöksi ja lähteä vasta maanantaina, koska silloin ehdittiin vielä vähän kahviloida ja läyrytä.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on kotipuolen Matsucon, missä olen myös hommissa. Tällä kertaa kuitenkin jokseenkin tutummissa hommissa tuomaripöydän takana. Aluksi oli suunnitelma, että tekisin Matsuun uuden puvun, johon ryönät on jo kerättynä, mutta taas on tullut muutama muuttuja, joten ehkä suosiolla jätän uuden puvun myöhempään.

PPS: Jossain välissä pitäisi kirjoitella myös viimeiset rippeet Nobaran prosessista tänne blogin puolelle.

Musiikin täyteinen - Matsucon 2023

Moi.

Kävin Matsuconissa, vaikka alun perin ei ollut tarkoitus. Syksyn hommat ovat taas ottaneet mehut ja kaiken näköistä ylimääräistä on taas sattunut hoidettavaksi. Tuntuu ihmisessä. Minulla ei siis ollut tarkoitusta mennä tällä kertaa Matsuconiin, koska jaksaminen. Kuitenkin kaksi päivää ennen tapahtumaa satuin vilkaisemaan ohjelmakarttaa, mistä löytyikin yllättävän paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Hetken mielijohteesta päätin sitten ostaa lipun. Matsucon 2023 järjestettiin 28.–29.10. tuttuun tapaan Pohjankartanon koululla, joten kauhean kauas kotoa ei tarvinnut lähteä.

Hieman pyörittelin päässäni sitä, laitanko mitään pukua päälle ollenkaan. Sitten muistin, että niin cosplay on se kiva juttu, jota tykkään tehdä, joten piti alkaa valikoimaan, mitä sitä päällensä laittaa. Ensimmäinen ajatus oli Keith, koska fuck yeah se on mukava puku. Keith oli minulla kuitenkin päällä edellisessä Matsuconissa, joten päätin kuitenkin keksiä jotain muuta. Hetken pohdin Rekiä, mutta sitten mieleeni muistui yksi puku, joka ei ole vielä ollenkaan päässyt käymään ulkona julkisesti; Tamaki. Olen tuskaillut Tamakin takin kanssa sen valmistuksesta lähtien, joten tämä oli nyt pientä siedätyshoitoa myös.

Näkipä tämäkin puku päivänvalon.

Koko coni oli kyllä yksi väsycon, mikä varmasti vaikutti siihen, miten koin Tamakin pukuna. Käytössä puku ei ollut niin epämukava kuin olen itselleni antanut ymmärtää, mutta jotenkin olin todella epävarma siitä, miltä näytän. Myöskin mietin moneen otteeseen sitä, että olinko varmasti kaivanut oikeat housut kaapista Tamakia varten. Olen nimittäin tehnyt samasta kankaasta ainakin kolmet eri housut (Tamaki, Keith ja yhdet omat), joten en täysin ollut varma, ovatko kintut oikeissa lahkeissa. Kai ne olivat.

Tämä avaruus on aina yhtä mullistava juttu.

Harmillisesti Matsuconilla oli samoja haasteita kuin viime vuonna. Lähinnä lippujonotuksen suhteen. Ennakkolipun ostaneiden piti jonottaa pitkään rannekkeiden vaihtoon lauantaiaamuna. Omalla kohdallani olisi sittenkin ollut järkevämpää ostaa lippu paikanpäältä, koska silloin ei olisi tarvinnut jonottaa ollenkaan. Tämä on hieman nurinkurinen asetelma, kun ennakkoon lipun ostaneet joutuvat jonottamaan, kun taas ostamalla lipun ovelta voi vain lampsia sisään. Suuri ilon aiheeni kuitenkin oli se, että Pohjiksen juhlasalin remontti oli valmistunut, ja aulan lava ei ollut ohjelmakäytössä ollenkaan. Jee! (Tämä ei tietenkään ole varsinaisesti Matsuconista kiinni ollut asia.)

Sitä parasta paskaa!

Se suurin ja merkittävin syy, miksi raahauduin Matsuconiin, oli tietenkin Puujalka-animet vol.3! Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiohjelmistani koskaan. Visat best, käännösvitsit best! Idea on tosiaan se, että rämäpäisistä anime-sarjojen nimien suomenkielisistä käännöksistä pitää keksiä sarjojen oikeat nimet. Viime vuonna oma tiimimme otti takkiin pahasti ja mestaruuden puolustaminen meni täysin penkin alle. Nyt kuitenkin palasimme entistä vahvempina ja onnistuimme palauttamaan mestareiden tittelin itsellemme! Whoop! Voitettiin siis, ja saatiin jopa Mangacafen lahjakortti palkinnoksi. Ei huono reissu. Kannatti mennä.

Ottakaa aiheeseen liittyvä kuva, koska ohjelmasta ei mitään käyttistä oikein saanut.

Voitonhuumassa oli hyvä suunnistaa seuraavaan ohjelmaan nimittäin Studio Ghibli -konserttiin. Musiikkitrio, Nokiapulaiset, ilahduttivat soittamalla Ghibli-elokuvista tuttuja kappaleita kahden viulistin ja yhden pianistin voimin. Minä suuresti nautin tästä ohjelmanumerosta ja toivonkin, että samanmoista nähdään Matsuconissa myös tulevaisuudessa. 

Konsertin jälkeen oli hetki aikaa pyöriä taidekuja ja myyntipöydät läpi. Homma saattoi lähteä vähän lapasesta, koska päädyin ostamaan kuudet uudet korvakorut. Hubs. Yleensä yritän pitäytyä kolmessa parissa per coni. Nyt kävi näin.

Vähän vain lähti lapasesta.

Lauantaina oli luvassa vielä vähän lisää musiikkia, kun Matsuconin kävijöille tarjoiltiin harvinaista herkkua MIONin konsertin muodossa. Vaikka oma musiikkitietämykseni yhtään mistään uudemmasta musiikista laahaa tällä hetkellä hyvin perässä, hoksasin, että olen kuitenkin kuullut MIONin musiikkia aikaisemmin (kiitos TökTök). MION oli erittäin hurmaava. Hänen esiintymisensä oli mukavan rentoa ja lyhyt konsertti oli rakennettu hyvin kappalevalintojen suhteen. Itse nautin myös suuresti siitä, että MION kannusti yleisöä olemaan aktiivisesti mukana konsertissa huudoilla ja valojen heiluttelulla. Tämähän on ihan peruskauraa Japanin konserttikulttuurissa, mutta oli hupaisaa seurata sitä, miten suomalaiset lähtivät hommaan mukaan. Eniten kuitenkin minua miellytti konsertin musiikillinen tyyli. MIONin pop-rock-musiikki istuu omaan musiikkimakuuni hyvin, ja covereiden joukkoon oli livahtanut muutamia suosikki-anime-tunnareitani.

Pohjiksen sali on kiva.

MIONin konsertin jälkeen lauantaina vuorossa ei enää ollut muuta kuin cosplay-kisat. Matsuconin kisarepertuaariin kuului Cosplay-paraati-nimellä kulkeva cosplay-kisa sekä photoshoot-kisa. Ihan vieläkään ei ole minulle auennut se, mitä muuta tavanomaisesta kisasta poikkeavaa paraati sisälsi kuin erityismainintapalkinnot kuten kaunein kampaus ja pähein proppi. Lähinnä mietin asiaa siksi, että olin jossain välissä siinä harhaisessa uskossa, että paraati-nimen merkitys tekisi kisasta jotenkin rennomman tai löyhemmän. Hieman olen hämmentynyt.

Saatoin nauraa tälle palkintopöydän omalle spottivalolle hieman liikaa :D

Kuten jo aluksi mainitsin olin hyvin iloinen siitä, että juhlasali oli jälleen käytössä, eikä kisoja käyty aulan lavalla. Lisäksi olin iloinen siitä, miten paljon osanottajia kisoissa oli! Tämä on aina plussaa, ja etenkin Matsuconissa toivoisin näkeväni runsaasti kisaajia, koska se kuitenkin alkaa olemaan tämän alueen merkittävin tapahtuma. Hitusen olen harmissani siitä, että itse kisan kesto oli lyhyempi kuin väliaikaesityksen. Vaikka väliaikaesitys oli viihdyttävä (Pepa oli paras!), kisassa kuitenkin kisaajien tulisi olla pääosassa eikä jäädä väliaikaesityksen jalkoihin. Palkintojenjakoa oli kuitenkin mukava katsoa, kun niin moni pääsi kömpimään lavalle vastaanottamaan palkintoja. Hurraa kaikille palkituille!

*tapu tapu tapu*

Launatai-iltana väsy oli todellinen ja päätin, että sunnuntaina en laittaisi pukua päälle. Sitten heräsinkin sunnuntaiaamuna hyvillä mielin ja hyvissä ajoin (kiitos kellojen siirron) sekä muistin, että rakkaudesta lajiinhan tätä hommaa tehdään. Nykäisin sitten Selphien päälle, koska se vaati vähiten valmisteluja osakseen (lisäksi olen pärissyt FFVIII-juttuja taas viime aikoina ihan urakalla). Vähän pelkäsin, että päivän aikana tulee vilu, mutta sitäkin varten pystyi varautumaan.

Kivasti keräsi lunta tämä peruukki.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin runsas kuin lauantain, mutta mielenkiintoisia juttuja löytyi siitä huolimatta. Heti alkuun tuli kömmittyä kuulemaan Zen-taiteen esiintymisestä animessa. Pintapuolisesti zen-taide on minulle tuttua, mutta kovin syvällisesti en ole aiheeseen koskaan perehtynyt. Pidän kuitenkin kovasti wabi-sabin, joka ymmärtääkseni on kytköksissä zen-taiteisiin, filosofiasta. Jonkun uuden sarjan sain luennolta napattua katselu- ja lukulistalleni sekä muistutuksia jo tutuista sarjoista.

Moebana kinostelee.

Kävi tuuri, koska Matsuconin ohjelmakarttaan oli päässyt painovirhe, jonka oikaisu helpotti valintoja omalta osaltani loppu päivän ohjelman suhteen. Ohjelmalehtisen ohjelmakartassa MIONin konsertti oli tuupattu samaan lohkoon kuin kauhuanimesarjaluento. Ilman oikaisua olisi tosiaan pitänyt tehdä valintoja, mutta oikaisun myötä pääsin nauttimaan molemmista ohjelmista huoletta.

Siellä vetää.

MIONin konsertti oli sen verran kiva, että se piti käydä kuulemassa uudestaan. Settilistaa oli jonkin verran vaihdettu tätä toista konserttia varten, mutta omasta mielestäni parempaan suuntaan. YUIn Again kuultiin toistamiseen, mikä miellytti minua suuresti.

Kauhu kiinnostaa aina, vaikka olenkin aika nirso sen suhteen. Kannatti kuitenkin mennä kauhuluennolle, koska muutama tärppi sieltäkin löytyi katselmuslistalle. Mitään suuria yllätyksiä tai mullistuksia ei kuitenkaan luento minulle tarjonnut. Viihdyin, ja se on pääasia.

Pitää jossain välissä katsastaa My home hero ja ehkä Joran: The Princess of Snow and Blood. 

Se oli tämänvuotinen Matsucon minun osaltani. Tunnelma oli huomattavasti mukavampi viimekertaiseen verrattuna, koska aulan lava oli pois käytöstä. Juhlasalissa on muun muassa sekin hyvä puoli, että yleisö pääsee istumaan ja melkeinpä joka penkiltä näkee hyvin. Silti vähän harmittelen, että ensimmäisen Matsun ”ison-conin-tuntu” on vähän jäänyt. Toivon myös, että lipunvaihto saadaan tulevaisuudessa kuntoon, koska ei jonoja kiitos.

Fukka kiittää! Tähän loppuun vielä kuva, jonka viestin kohtasin Matsuconissa ja johon pystyn hyvin samaistumaan:

Mood

Cosplayta koronan keskellä

Moi.

Nyt, kun conit ja muuta cosplay-sidonnaiset tapahtumat alkavat kaivaa itseään taas esille, pohdin sitä, millaista cosplayn harrastaminen poikkeusaikoina on ollut. Omalla kohdallani elämään on kuulunut muitakin henkilökohtaisia suuria muutoksia ja tapahtumia, joilla on oma vaikutuksensa siihen, millaista oma harrastamiseni on ollut. Tässä parin vuoden aikana olen oppinut ja ymmärtänyt itsestäni monenlaisia asioita cosplayn harrastajana ja ihmisenä, ja nyt olisi tarkoitus jakaa niistä vähän.

Tapahtumakalenterin tyhjennyttyä cosplayn harrastaminen lähti pyörimään hieman eri tavalla. Minulle pukujen tekeminen on merkittävä osa harrastusta itsessään. Olen kuitenkin välillä hyvin huono aloittamaan jotain, jos minulla ei ole mitään määräaikaa tai tavoitetta, minkä useimmiten tapahtumat antavat. Tätä tapahtuu siis myös cosplayn ulkopuolella. Silloin mennään vahvasti fiilispohjalla sen suhteen, miten pukujen tekeminen etenee. Mikä ei sinänsä ole huono asia, koska siitäkin olen oppinut koronan aikana. Fiilispohjalla operoidessa itselläni on välillä kuitenkin paha tapa lykätä epämieluisia vaiheita tai osia, jotka eivät tunnu onnistuvan, puvun teossa. Tavoiteaikataulu auttaa puskeman minut läpi myös näistä tilanteista paremmin, jolloin puvut eivät jää roikkumaan. Korona-aikana tämä on ollut pientä mielen taistelua aina välillä. Toki pukujen etenemiseen vaikuttaa myös muut asiat elämässä.

Kyllä tämä joskus valmistuu. Nyt vain on kaavoitusvaikeuksia, koska todellisuus ei ole 2D:tä.

Tavoitteen ja päämäärän puuttuminen on myös haastanut minua siinä, että mielenkiintoni samaa pukua kohtaan pysyisi. En välitä siitä, että pukuja on keskeneräisinä useampi kerrallaan, koska se tarkoittaa suurempaa määrää keskeneräisiä osia ja projekteja villinä ja vapaana pitkin kotiani. Lisäksi mitä pidempään puku on kesken, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku toinen puku tulee ja varastaa mielenkiinnon välissä. Tämä tietenkin on pukukohtaista. Esimerkiksi Link (BOTW, koska nyt kuumottelee jo muutkin versiot) on yksi todellinen unelmapuku minulle, joten uskon, että hän valmistuu kyllä, vaikka taukoja ilmaantuisikin. Pienemmällä motivaatiolla varustetut pukuprojektit kuitenkin jäävät helpommin roikkumaan. Siksi olen myös yrittänyt välttää turhia impulssipukuja koronan keskellä. Joskus puvun tekoon tulee tauko jo vain siksi, että en pysty jatkamaan sen tekemistä (minulla esim. ei ole mahdollisuutta spraymaalaamiseen ympäri vuoden), jolloin pyrin olemaan aloittamatta uutta pukua. Tässä kohtaa olen koronan kanssa ehkä vähän höllännyt… ehkä.

Vähän on jo aloitettu.
Lupauduin tekemään Master Swordin myös eräälle pienemmälle ihmiselle samalla, joten miekkoja pitää väsätä kaksin kappalein.

Määräaikojen puuttuminen on tuonut ja opettanut myös hyviä juttuja. Olen saanut enemmän aikaa keskittyä niihin osiin, jotka haluan viilata viimeiseen silaukseen asti. Epäonnistuminen jossain ei ole tuntunut niin kohtalokkaalta, koska minulla on ollut aikaa tehdä asioita uudestaan ja korjata virheitäni rauhassa. Myös uusien asioiden kokeileminen on saanut enemmän tuulta alleen, kun uusien tekniikoiden harjoittelulle ja opettelulle on rauhassa saanut antaa oman aikansa. Olen myös huomannut nauttivani joistain puvunteon vaiheista aivan eri tavalla, kun kellon ja kalenterin tuijottaminen on poistunut kuvioista. Esimerkiksi ennen koronaa kuitujen lisääminen peruukkeihin ei houkutellut kovinkaan paljon, koska se oli todella työläs ja hidas vaihe toteuttaa. Nyt kuitenkin haaveilen siitä, että saan vain rauhassa ommella käsin kuitunauhoja peruukkeihin ja tavoitella mahdollista flow-tilaa siinä samalla. Linkin peruukit ovat odottaneet ja huutaneet nimeäni laatikossa jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä antanut itselleni lupaa tarttua niiden käsittelyyn ennen kuin Todorokin kamppeet on taputeltu (poika junnaa taas paikallaan osittain siksi, että on kaikkea muuta tekemistä ja osittain siksi, että en saa aikaan haluamaani lopputulosta). Tavallaan olen siis pitänyt uusia pukuja motivaatioina viimeistellä ja saattaa edelliset puvut loppuun, kun tapahtumien puolesta se ei ole toteutunut. Osittain se on toiminut ja osittain ei.

Kaikki nämä kokeilut ja testailut vain yhtä pikku koristetta varten.
Zelda oli sen arvoinen <3

Samalla kuitenkin eräs luonteenpiirteeni/toimintatapani on nostanut uudelleen päätään; innostun puvuista enemmän, kun huomaan, että ne ovat kohta valmiit. Tämä johtaa siihen, että saatan kiirehtiä osien tai pukujen viimeisten vaiheiden kanssa, koska KOHTA SE ON VALMIS! Saan siis suurta tyydytystä siitä, kun näen että olen saanut jotain konkreettista aikaan (varmaan aika monella cosplay-harrastajalla on tämä sama). Tämä ei kuitenkaan auta haluani tehdä pukuja huolella alusta loppuun, joten välillä pitää vähän jarruttaa omaa innostumistani, jotta pystyn säilyttämään tavoittelemani laadun ja tyytyväisyyden.

Vähän tätä oireilua oli Keithin veitsen valmistuksessa; olisi pitänyt viime hetkissä malttaa enemmän.

Tavallaan olen saanut koronan vuoksi toteuttaa rauhassa sitä minäidentiteettiäni pukujen teossa, joka haluaisin aina olla. Haluaisin aina olla huolellinen ja pystyä viilaamaan kaikki pukuni siihen kuntoon, että voin olla ylpeä ja niihin tyytyväinen. Haluaisin aina myös pyrkiä kehittämään taitojani jokaisen puvun avulla harjoittelemalla uusia tekniikoita tai kokeilemalla uusia tuotteita. Se tietenkin tarkoittaa, että aikaa mahdollisten virheiden korjaamiseen, kokeiluun ja opetteluun tulee olla. Jos tapahtuma lähestyy, niin aina ei harjoittelulle ja millien viilaukselle ole aikaa, joten tuotokseni saattavat kärsiä siitä laadullisesti. Olen myös aika huono jo valmiiden pukujen korjailussa ja parantelussa. Yleensä, kun puku on valmis, ajatukseni ovat jo seuraavassa. Kuitenkin koronan aikana olen tehnyt joitain isotöisempiäkin paranteluja vanhoihin pukuihin. Gwendolyn esimerkiksi koki pienen muodonmuutoksen. Ehkä se on jotain, minkä osaisin säilyttää myös tulevaisuudessa?

Tässä kuvassa näkyy aika hyvin se, miten iso Gwendolynin mekko oli, enne pienenystä; korsetti pilkottaa selästä ja etumiehusta tekee rinnan päälle ihme huulen.
Siinä yksi syy, miksi en ole saanut julkaistua juurikaan kuvia Gwendolynistä.
Kuvasi: Kide

Koska tapahtumia ei ole, yhteisöllinen osallistuminen cosplayn saralla on tietenkin muuttunut. Kavereita, jotka yleensä tulee nähtyä tapahtumissa, ei välttämättä ole nähnyt ollenkaan korona-aikana. Uusia kohtaamisia ei samalla tavalla tule vastaan, kun ei ole tullut pyörittyä kisojen kulisseissa ja muualla. Itse olen ollut myös hyvin tarkka matkustelun ja turhien ihmiskontaktien suhteen, joten toiselle puolelle Suomea yms. ei ole lähdetty ihan pienellä kynnyksellä. Oma maantieteellinen sijaintinikaan ei ole auttanut asiaa. Pohjoisesta tuntuu aina olevan lyhyempi matka etelään kuin päinvastoin. Suuresti olen kaivannut ihmisiä ja yhteisiä projekteja. Ihan vain esimerkiksi pukujen kuvaaminen ja muu yhdessä tekeminen cosplayn parissa on jäänyt hyvin vähälle. Jotkin tällaiset toiminnat ovat muokkautuneet siihen muotoon, että teen asioita yksin. Esimerkiksi olen kuvannut pukuja ihan itsekseni ajastimen avustuksella, mutta eihän se ole sama asia prosessina tai lopullisena tuotoksena. Yksin tekeminen on vain ollut helpompaa tietyllä tavalla, kun ei ole tarvinnut sumplia sen kanssa, että millaisissa olosuhteissa ja aikataululla on turvallista nähdä ihmisiä. Perseestähän se kuitenkin on, kun ei voi samalla tavalla jakaa hetkiä harrastuksen parissa kuin aiemmin.

Sitten olen tehnyt omin voimin tällaista settiä.
Tamaki: Miä
Haruhi: Miä
Kuvasi: Miä

Jo ennen koronaa olen aloittanut TikTokin käytön yhtenä cosplay-harrastukseni kanavana, mutta sen rooli on entisestään korostunut koronan keskellä. Sen kautta voin ja olen voinut toteuttaa omaa harrastustani ja nähdä muiden tuotoksia koronasta huolimatta. TikTok tarjoaa minulle mahdollisuuden käyttää pukujani enemmän, mikä huojentaa oloani. Omien pukujeni valmistukseen kuluu yleensä rahaa vähimmillään jo noin 100€. Monimutkaisemmat ja isommat projektit syövät tietenkin aina enemmän. Siksi toivon jokaiselta puvulta mahdollisimman montaa käyttökertaa. Tässä kohtaa TikTok on onnistunut lisäämään tyytyväisyyttäni omaan cosplay-harrastamiseen, vaikka oma ”TikTok-brändini” on vielä täysin kehitysvaiheessa. Lisäksi tietenkin TikTok on ollut hieman paikkaamassa kaipuutani lavalle.

Hori-san ei ole tainnut muualla kuin TökTökin puolella vilahtaa.
Horimiya oli ihana, joten tein kaappipuvun.

Toinen asia, mikä on osittain TikTokin ansioita, on oma kehitykseni meikkaamisessa cosplayssa ja sen ulkopuolella. Kun pukuja tulee käytettyä enemmän, tulee meikkiäkin harjoiteltua ja kokeiltua enemmän. Lisäksi TikTok toimii myös väylänä, josta olen voinut oppia uusia niksejä ja tekniikoita omaan repertuaariini. On ollut kiva oikeasti itse jopa huomata oma kehittyminen jossakin. Muut sosiaaliset mediat puolestaan ovat jääneet vähän taka-alalle, vaikka niitä olen edelleen aktiivisesti käyttänyt. Instagramin käyttö on vähentynyt yksinkertaisesti jo sillä, kun pukuja ei ole niin paljoa kuvattu, niin ei ole myöskään materiaalia Instagramiin laitettavaksi. Oma profiilini Instagramissa keskittyy kuitenkin 95% cosplayhin enkä tietoisesti jaa siellä yksityiselämästäni juurikaan mitään. Hieman saman kohtalon on saanut kokea myös blogini, vaikka sen sisältö onkin hitusen monipuolisempaa.

Koronaa edeltävää naamaa kylläkin, mutta on kiva huomata oma kehitys edes jossain.

Minun kohdallani kaikkea tuskailua cosplayn parissa ei voi mitenkään laittaa vain koronan piikkiin. Omassa elämässäni on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut niin paljon muutoksia ja menetyksiä, että korona komeilee vain kirsikkana kakun päällä. Kehitys ja muutos omassa harrastamisessani on monen asian summa, joista korona on vain yksi osa. Tietenkin koronan vaikutus heijastuu muuhun elämään ja sen kautta myös cosplayhin. Myös cosplayn vaikutus muuhun elämään suodattuu koronalinssin läpi.

Cosplay on ollut minulle voimavara elämän varrella monessa tilanteessa. Se on toiminut tietynlaisena eskapismina ja tapana käsitellä asioita. Koronana aikana cosplay ja sen ohessa kulkeva muu harrastustoiminta ei ole kuitenkaan toteutunut niin kuin ennen. Siksi, vaikka edelleen pidän cosplayta yhtenä lähteenä voimavaroilleni, ei se ole pystynyt kannattelemaan samalla tavalla koronan takia. 2019 koin useamman menetyksen lähipiirissä. Tuolloin pystyin upottamaan itseni helposti WCS-valmisteluihin; minulla oli päämäärä, tavoite ja tapa viedä ajatukset pois ikävistä asioista. Vaikka tuolloin montaa pukua tuli tehtyä itkemällä ja vollottamalla aivan muita asioita, sain cosplaysta kuitenkin henkireiän kaiken keskellä. Aivan samanlaista apua en ole kuitenkaan cosplaysta saanut korona-aikana. Päämäärän kuten jonkin tapahtuman puuttuminen on tavallaan kaatanut kaiken ”päätösvallan” ja ”vastuun” minulle itselleni, mikä puolestaan on kuormittanut tietyllä tavalla entistä enemmän. Vaikka koen olevani rento sosiaalisen median käytössä, aina vähän kuulen pientä nakutusta takaraivossani siitä, että jotain sisältöä pitäisi olla tuottamassa sinne ja tänne. Tunne siitä, että cosplayn pitäisi auttaa ja olla se asia, jota rakastan, on tuntunut taakalta, kun pukujen tekeminen ei vain ole onnistunut. Tunsin jossain vaiheessa kuin olisin palannut ajassa taakse päin kymmenen vuotta, kun koin samanlaista aloittamisen vaikeutta kuin tuolloin cosplay-harrastukseni alkupäässä.

Todorokin etenemisessä on myös pientä kokeilua ollut ilmassa.
Nämä rannehärpäkkeet ovat yksi koekaniini konsanaan.

Hieman siis ajatuksia kuluneista parista vuodesta. Tuntuu, että niin järjettömästi on ehtinyt tapahtua tuona aikana, mutta samalla osa elämästä on ollut täysin pysähdyksissä. Suuresti toivon, että alamme päästä pois tästä limbosta pikkuhiljaa. Ihan siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä olla, joten tilanne vaatii edelleen vastuullisuutta ja oikeita toimintatapoja. Ottakaa rokotteet, huolehtikaa hygieniasta ja tehkää testejä yms., jotta tästä suosta päästäisiin ylös.

Fukka kiittää.

PS: Nature is healing, kun cosplay-yhteisössä kuhisee ensimmäisten kunnon tapahtumien jälkeen. Suurimmaksi osin olen seurannut (jo nyt hieman laantunutta) tilannetta sivusta. Haluan kuitenkin sanoa, että olen tavallaan ylpeä siitä, miten meidän suomalainen cosplay-yhteisö yhtenäisenä rintamana toi esille sen, että häirinnälle ja muulle asiattomalle toiminnalle ei ole tilaa tässä yhteisössä. Uskon, että kolikolla on molemmat puolet, mutta koskaan tilanne ei voi mennä siihen, että uhkauksia ja perättömiä huhuja aletaan levittelemään. Sitä ei pidä hyväksyä, ja mielestäni tämä yhteisö on tuonut voimakkaasti esille sen asiattomuuden.

Outo vuosi, outo merkintä - 2020

 Hei hoi!

Alkaa olla vuosi taas taputeltuna. Tämä on ollut erikoinen vuosi varmasti kaikille, mutta silti se on vaikuttanut meihin jokaiseen eri tavalla. Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut vastaan muistutuksia siitä, että on ok, vaikka ei olisi saavuttanut tänä vuonna mitään. Ja se on ihan totta. Kuitenkin haluan jäsennellä omia ajatuksiani vuoden kulusta (kuten yleensäkin) ja siinä samalla pohtia ehkä hieman muutenkin tätä kummallista ajan jaksoa.

Tuntuu jotenkin tosi oudolta miettiä, että kyllähän minä yhdessä tapahtumassa olen tänä vuonna käynyt. Desucon Frostbite, joka järjestettiin tammikuussa, on jotenkin vaipunut ihan unholaan. Tai no. Ei se nyt ihan ole unohtunut, mutta hyvin hyvin kaukaiselta se tuntuu (piti ihan tarkistaa, että mitä siellä on edes tehty ja nähty).

Ninjailimma
Sasuke: Yaci, Sai: woodi, Pärinä-Aizawa: anniilaugh ja miä

Hetken aikaa Frostin jälkeen ehdimme miettiä tulevia tapahtumia ja seikkailuja ennen kuin korona pisti kaikkien suunnitelmat heittämään härän pyllyä. Tuossa kohtaa minä kävelin kangaskauppaan ja keräsin sieltä mukaan tarvittavat varusteet eristäytymistä varten. Hain siis tarvittavat värmeet Tamakia varten ja elättelin vielä toivoa siitä, että kermaperse näkisi ensiesiintymisensä kesän Desuconissa. Kaikki vuoden tapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai muuttamaan ainoastaan virtuaalisiksi, joten Tamaki on edelleen vailla debyyttiään.

Ainoa kuva, joka jäi käteen.

Tamakia en ole kunnolla kerennyt edes kuvata missään välissä. Tein erään tiktokin Tamakista, jonka yhteydessä yritin räpsäistä jokusen kuvan. Minä ja kolmijalka siis. Eipä siitä juuri mitään tullut; fiilis oli huono, yritin kuvata itse itseäni ilman selfiekameraa ja lopulta puhelimen muistikortti päätti tuhoutua ja siinä menivät lähes kaikki otetut kuvat. Yksi jäi jäljelle. Olisi mukava saada Tamakista kuvia, koska miljöö on jo tiedossa.

Pärinöissäni hyppäsin Tamakin valmistuttua jo seuraavan puvun kimppuun. Keithin kanssa koettiin turhan tuskainen tie, mutta kasaan saatiin hänetkin. Myöhemmin myös woodin kanssa saimme aikaan kuvata Keithiä, mikä oli kivaa. Olen kuitenkin tässä viime aikoina todennut sen, että Keithin peruukki kaipaa hieman säätöä, mutta en ole aivan varma vielä siitä, miten lähden asiaa toteuttamaan.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

Pukuna Keith oli sellainen, että pääsin käyttämään vahvuuksiani hyvin paljon, mutta jotenkin se silti onnistui heittämään kapuloita rattaisiin joka ikisen osan kohdalla. Poika on kuitenkin kasassa ja olen siihen kohtuu tyytyväinen.

Vaikka tapahtumissa en päässyt käyttämään pukuja, yritin silti keksiä syitä ja tapoja, joilla voisin "harrastaa cosplayta itsekseni". Sain innostuksen Tiktokista kokeilla jotain vanhaa pukua ja tutkia, millaisen meikin saan aikaiseksi nyt, kun taidot ovat vähän kehittyneemmät. Ruruka oli ensimmäinen uhri, koska aikanaan en mielestäni sopinut hahmoksi yhtään. Piti siis katsastaa, oliko ongelma oikeasti naamassa vai siinä, mitä tavaraa ja miten siihen naamaan on laitettu.

Voi apua... Vuosimallit 2020 ja 2013.

Toivon. Toivon niin suuresti, että olen oikeasti kehittynyt meikkaamisessa, eikä naamani olisi muuttunut 7 vuodessa. Ehkä molempia, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt tästä muutoksesta. Minulla oli hirmu kivaa kuvata itseäni Rurukana. Harkitsin jopa sitä, että Rurukan voisi ottaa käyttöön myös jossain tapahtumassa taas. Siinä kohtaa kuitenkin mukaan tulee 'mutta': Rurukan kengät ovat saaneet uuden elämän Yunan kenkinä, joten uudet pitäisi hankkia, ja PUKU ON NIIN RUMA. Työjälki on paikoin ihan hyvää, mutta tietyistä kohdista huomaa, että on tainnut kärsivällisyys loppua kesken.

Oli jännää.

Nyt on mietinnässä, että mitä tälle puvulle teen. Jos pistän puvun myyntiin, ostaako sitä kukaan, koska hahmo on niin tuntematon, vai pistänkö koko homman palasiksi ja hyödynnän sen muissa jutuissa myöhemmin? Jonkinlainen photoshoot kuitenkin vielä houkuttaisi...

Jotkin tapahtumat tarjosivat virtuaalisia hupailu-cosplay-kisoja. Itse osallistuin Traconin cosplay-putkeen, koska sen tehtävät olivat ihan hauskoja ja sattui olemaan inspistä. Kirjaimelliseksi supersankariksi syntyi Bianca (olikohan sen nimi Bianca?), joka oli juuri menettänyt aviomiehensä ja pukeutui siksi mustaan surupukuun. Hän oli siis musta leski. Oli ihan kivaa repäistä kasaan jokin oma hahmo, mutta tietyn konseptin puitteissa, vaikka yleensä se ei ole minun juttuni.

Äiti sano, että näytän Cheriltä :D

Vaikka tällaiset höpsöt kisat olivat kivoja seurata ja jopa osittain olla mukana, jäin kaipaamaan sitä, että joku tapahtuma olisi järjestänyt jonkinlaisen vakavamman luonteisen virtuaalisen cosplay-kisan. Assemblyjen kisa oli kai ainoa edes vähän sinne päin, mutta se oli virtuaalinen ainoastaan katsojille, mitä olen ymmärtänyt. Eikö olisi ollut muikeaa, jos olisi voinut vähän saada sitä samaa coniin valmistautumisen fiilistä kisaan osallistumalla? Jonkun verran olen katsonut virtuaalikisoja, joita maailmalla on järjestetty ja niitä on ollut myös ihan jännittävä seurata.

Voi pojat.

Cosplay-putki tarjosi minulle kuitenkin yhden merkittävän valaistuksen... Jos tuntee minut, tietää, että Final Fantasy VIII on erittäin tärkeä. Jos tuntee minut hyvin, tietää, että Squall on erittäin tärkeä. Väsäsin cosplay-putkea varten kaappi-cosplayna Squallin keskellä yötä, kun sain hepulin. Tämän piti olla ihan pelkkä vitisi, mutta nyt oikeasti harkitsen sitä, että pitääkö minun lisätä Squall omalle tulevien pukujen listalleni. Taitotasoltani voisin olla jo siinä pisteessä, että en ryssi koko pukua, mutta oma naama edelleen mietityttää hirveästi. Sitten mietin taas Rurukaa ja sitä, osaisinko kuiteskin meikata...

Edellisessä merkinnässä kerroin jo minun ja woodin syksyisestä kuvailusekoilusta ja tuskastani muokata kuvia. Olen kuitenkin hirmu iloinen siitä, että vaikka tapahtumia ei ole ollut, kuvaaminen on onnistunut. Jopa omat kolmijalka ja ajastin -sessioni ovat tyydyttäneet pahimpia cosplay-himoja. On kuitenkin ihanaa, että pääsimme myös kokeilemaan jotain uutta, ja niin, että siitä jäi jotain jopa käteen. Itse olen erityisen hullaantunut näistä Kohaku-kuvista, jotka otettiin olohuoneeni lattialla.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

On vielä yksi tärkeä puku, josta en ole puhunut vielä täällä blogin puolella kai mitään; Zelda. Hurahdin Breath of the Wildiin aivan täysin ja se on minulla edelleen pelattavana. Link on ihana, mutta en osannut päättää, minkä version hänestä tekisin. Päädyin sitten valitsemaan Zeldan valkoisen mekon ensimmäiseksi puvukseni tuosta pelistä. Aloitin puvun tekemisen lähes heti, kun Keith valmistui, mutta se eteni odotettua hitaammin. Kirjoitan puvusta ihan oman merkinnän, ja vaikka se ei vielä olekaan valmis, julistan sen jokseenkin käyttökelpoiseksi.

Lisää yhteistyötä kolmijalan kanssa.

Legend of Zelda on aina kiehtonut minua pelisarjana suuresti, mutta koska Nintendo ei ole ollut meidän talouden pelikonsoli vasta kuin viimeisen vuoden, pelien pelaaminen on jäänyt välistä. Nyt, kun vihdoinkin pääsen mukaan tähän junaan, olen hyvin innoissani. Pelkästään Breath of the Wild kantaa minua vielä pitkän aikaa, mutta toivon, että uudistetut versiot vanhoista peleistä saapuisivat myös Switchille, jotta minäkin pääsisin niitä pelaamaan.

Pukuja ei syntynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin yleensä, mutta olen nauttinut kaikkien kolmen puvun tekemisestä suuresti. Vuoden 2019 lopulla aloitetut puvut ovat vielä kesken ja yksi ehkä jopa kokonaan hylätty, mutta mistä sitä tietää. Kaikki puvut, joita tänä vuonna tein ovat olleet puhtaasti minulle itselleni ja olen fiilistellyt niitä myös tekemisen aikana kovasti. Minulle väkertäminen ja puuhastelu on salvaa ja huolenpitoa, joka on auttanut selviämään tästä kovin yksinäisestä vuodesta. Ymmärrän hyvin sen, että kaikilla tilanne ei ole sama. Aikatauluttomuus on antanut minulle myös yhden laisen vapauden, jonka avulla olen pystynyt työstämään pukuja hartaammin ja huolettomammin.

Korona ei katoa vuoden vaihtuessa, eikä edes heti sitten, kun rokote saadaan käyttöön myös meille tänne Suomeen. Omalla kohdallani en oikeastaan edes suunnittele vielä mitään tulevaa, koska se on vielä niin epävarmaa. Minulla on hitusen ajatusta siitä, että mitä alan työstämään seuraavaksi, mutta nyt olen päässyt tähän verkkaiseen ja huolelliseen tahtiin kiinni. Jää siis nähtäväksi, milloin ja millä fiiliksillä aloittelen uutta pukua.

Fukka toivottaa hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

PS: Juuh jeeh apua! Blogi täytti sen 10v., on edelleen elossa ja porskuttaa. Kai sekin pitää vielä kertaalleen mainita näin vuosikymmenen vaihtuessa.

Kermaperse

Moi!

Hetki on kulunut ja maailma on ihan eri pisteessä kuin viimekertaisen merkinnän aikaan. Elämme jännittäviä aikoja. Olen vuosikaudet pyrkinyt siihen, että pystyn tarvittaessa tekemään ja touhuamaan kodissani mahdollisimman laajasti. Siitä on tässä maailmanajassa hirmuisesti hyötyä.

Siis. Intopiukeuksissani tekaisin uuden puvun, vaikka tulevat tapahtumat peruuntuvat toinen toisensa jälkeen. Tavallaan olen helpottunut, koska se tarjoittaa, että edes jollain tasolla tämä tilanne otetaan tosissaan. Ei se kuitenkaan näytä tämän hetkistä pärinääni hidastavan (spoiler: aloitin jo seuraavan puvun tekemisen).

Kaikki puvut, jotka aloitin viime vuoden puolella, ovat jälleen jääneet tauolle. Mikä mistäkin syystä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin yksi, ellein jopa kaksi, niistä tulee valmistumaan edes jossain vaiheessa. Kaipasin kuitenkin tähän väliin jotain "mikä ei rassaa päättä ihan hirveästi ja etenisi mutkitta" (jälleen kuuluisat viimeiset sanat). Ouran on pärissyt jo pari vuotta hyvin voimakkaasti, kun katsoin sarjan pitkästä aikaa uudestaan. Olen myös hautonut miesten puvun piirto-ohjetta kouluajoista asti ja pohdin, että Ouranin koulupuku olisi hyvä tilaisuus kokeilla sitä.

Päätin sitten, että nyt on se hetki, ilman mitään paineita, lähteä kokeilemaan tätä projektia.

Jälleen paras idiootti

Hyvin moni sarjan hahmo vetää minua puoleensa tavalla tai toisella. Mm. Haruhi on ihana, Kyoya huipuin mulkero, mutta kuitenkin idiootti ja dorka Tamaki vei voiton näin ensimmäisenä. Aina voin tilata peruukit myös muille, kun puku kerta on jo olemssa (Haruhille saattaisi löytyä jo jokin peruukki kaapista...).

Peruukin tilasin ensimmäisenä, koska jo tuohon aikaan korona kolkutteli ovella. Nyt hieman harmittaa, etten sittenkään tilannut enempää peruukkeja muita pukuja varten, koska CosCraft pisti oven säppiin koronan takia. Joudun ehkä kääntymään Ebayn puoleen.

Hän oli kaunis.

Jo alusta asti tiesin, että en tule löytämään sopivanväristä kangasta takkiin, joten etsin suosiolla valkoisen kankaan värjättäväksi. Jokusen testivärjäyksen jouduin tekemään ennen kuin oikea värisuhde osui kohdalle. Harmi vaan, että kamera vääristää lopullisen värin myös todella helposti. Että kiva.

Ja mikä on tämä järjestys?
Ylimpänä hyväksi todettu, välissä ensimmäinen ja toinen koe ja viimeisenä varmistusvärjäys.

Itse takin piti olla muka helpponakki, jossa oli vähän uusia juttuja. No ei ollut.

Ohje, jolla piirsin takin kaavan on siis tarkoitettu miesten juhlapuvun yms. piirtämiseen, ja varmaan peräisin jostain 80-luvulta mallin perusteella. Käytin kuitenkin omia mittojani hieman sovelletusti. Mutta koska kaava kuitenkin oli tarkoitettu hieman erilaisille mittasuhteille kuin mitä itse omaan, jouduin tekemään kaavaan hurjasti muutoksia. Vaikka kuinka yritin parhaani mukaan korjata istuvuuden jo kaavoihin, jouduin silti hurjasti muokkaamaan myös lopullista takkia. En tykännyt. Varsinkin hiha ärsytti, enkä vieläkään ole siihen ihan tyytyväinen. Mut hei! Mulla on taskut!

Tan ta daa!

Munasin niin monta asiaa myös ihan vain sillä, että en ajatellut asioita loppuun asti. Mm. leikkasin vuorin kappaleet liian kapeilla saumanvaroilla, kun en malttanut tehdä sovituksia loppuun ennen vuorin leikkuuta. Piti ostaa uusi vuorikangas. Tässä sitä taas opitaan, että huolellisuus säästää hermoja enemmän kuin uskoisi.

Kyl se lopulta tuli valmiiksi.

Välistä, kun takki otti pattiin, hurautin housut kasaan. Käytin Lenin housujen kaava tekemättä mitään muutoksia. Aluksi epäilin, että joutuisin edes kaventamaan lahjetta. Ei tarvinnut tehdä sitäkään.

Harkitsin myös kravaatin tekemistä alusta loppuun itse. Kuitenkin päätin toisin, kun laskin kankaan menekkiä vain yhtä pientä kravaattia varten. Onneksi kaapista löytyi jo musta, kapea kravaatti, johon vain ompelin käsin violetin satiininauhan.

Nämä oli kivoja!

Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään päälystettäviä nappeja! Nämä oli jotenkin ihania. Olen odottanut jotain tilaisuutta, että pääsisin kokeilemaan näitä ja nyt se onneksi tuli. 

Kaiken Ouran-rakkauden lisäksi yksi syy, miksi halusin tämän puvun tehdä oli takin rintamerkki.

Oli kivaa.

Kirjontaa oli vähän jo ikävä ja tällaisen kauttaaltaan täytettävän kuvion kirjominen oli minulle uusi juttu. Jäljensin kuvion valkoiselle puuvillabatistille, jota satuin löytämään kotoa. Tulostettu kuva näkyi kankaasta hyvin läpi ja oli siksi helppo jäljentää. Tämän jälkeen silitin taustalle vielä tukikankaan.

Valmiin kirjailun taakse silitin vielä kaksi kerrosta tukikangasta (tällä kertaa mustaa), minkä jälkeen leikkasin kuvion sievästi irti niin läheltä reunaa kuin vain mahdollista. Reunaan jäi pienenpieni raita valkoista batistia (viimeinen kuva), jonka naamioin mustalla kangasmaalillla. Näin myös pystyin sinetöimään kirjailun reunan purkautumisen varalta.

Eihän siitä mitään supersiistiä tullut, mutta nyt on taas opittu jotain.

Saatte Instagram-kuvia, kun en jaksa muokata uusia.

Peruukki onnistui yllättävän hyvin.

Olen niin hirmu iloinen tästä puvusta, vaikka en yhtään tiedä, milloin pääsen sitä kuvaamaan tai pitämään conissa päällä. Onneksi on TikTok. Pieniä vikoja lukuunottamatta tykkään lopputuloksesta myös. Prosessi ei taas ollut sitä, mitä odotin, mutta nyt se on kuitenkin tehty.

Tässä hetkessä ei voi kuin odottaa, tehdä oman osuutensa koronan taltuttamiseksi ja haaveilla kenties joskus tulevista tapahtumista.

Fukka kiittää.

PS: Aloitin jo siis seuraavan puvun ja, koska alkoi taas tökkiä, päätin välissä kirjoittaa tämän merkinnän, jota olen vain lykännyt myöhemmäksi.

PSS: Peskää niitä käsiä ja pysykää kotona.